Onko yhteistalous avioliitossa nykyisin harvinaista?

Vierailija kirjoitti:

No tottahan jokaisella työssä käyvällä ihmisellä on oma tili pankissa johon palkkatulot tulevat.

Sillä aivan varmasti kummallakin aviopuolisolla on omia menojaan, joista maksaa aivan itse, ja jotka eivät kuulu aviopuolison maksettaviksi. 

Niitä ovat useast henkilökohtaiset menot.  Esimerkiksi työssäkäyvät naiset ostavat vaatteita, kenkiä ja meikkejä mielettömät määrät,  Pysyäkseen muodin tasolla ja samalla tasolla kuin työkaverit.

Tälläiset menot eivät kuulu aviopuolison maksettaviksi. 

Kokonaan eri asia on se, jos vaimo on kotiäitinä ja näin ollen pienituloisempi, silloin mies joutuu maksamaan jopa vaimonsa hiustenleikkuut, uudet lenkkarit, silmälasit ja muut kalliit tavarat, lapsille ostamiensa tavaroiden ja elatuksen lisäksi.

Kenenkään ei kannattaisi arvosella muiden parisuhtessa olevien rahankäyttöä ja tilejä. Se on jokaisen perheen yksityisasia, eikä kuulu muille.

Meillä on omat tilit, joille palkka kilahtaa. Ja silti yhteistalous. Kyllä mies voi maksaa mun vaatteita ja mä miehen lainanlyhennyksiä. Se maksaa laskun, jolla on rahaa tilillä. Siirrellään rahoja toistemme tilille että kummallakin on käyttörahaa, mutta ei niitä lasketa tai tasata tai sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muiden ratkaisut vaikuttaa aina vähän oudoilta, omat luontevilta. Itse yhteistaloudessa elävänä (eikä ole kokemusta muusta) nostelen kulmia kavereiden jutuille siitä, kuinka lasketaan menoja, kuka maksaa mitäkin... että toisella ei välttämättä oo varaa samaan kuin kumppanilla. Tuntuu hassulta, mutta se on vähän kuim vieras aate tai eri kulttuuri, ei sitä ihan täysin voi ymmärtää.

Meillä siis yhteiset rahat, yhteinen talo, yhteiset säästöt, yhteistä kaikki. Ei tarvitse miettiä, laskea, tarkistaa, tasata tilejä, tai mitään muutakaan.

Ymmärrän kyllä miten tässä meidänkin tavassa voi nähdä vain ne mahdolliset ongelmat, niinhän minäkin mietin noita erillisiä rahoja. Puolensa ja puolensa. Kunhan homma toimii niin ei kai sitä lopulta ulkopuolisten edes tarvitse ymmärtää.

Varmaan on toimivaa, jos on nuoresta asti oltu yhdessä ja kasvettu siihen yhteistalouteen. 

Mutta jos vaikka neljäkymppisenä aloittaa parisuhteen jossa on iso varallisuus - ja tuloero niin kuka hullu laittaa rahansa yhteen ja toteaa että kaikki mikä on minun on myös sinun?  Erilliset rahat ja yhteiset kulut maksetaan yhdessä mutta kumpikin vastaa muuten omasta toimeentulostaan. 

No oikeasti, tietyssä vaiheessa kun sitä rahaa on jo tarpeeksi ja tapaa (järkevän ja vastuullisen) ihmisen jonka kanssa haluaa olla loppuelämänsä, niin ei se yhteistalous ole kummoinen riski. Se voi olla myös se helppo ja selkeä tapa, maksella yhteiseen pottiin ja maksella sieltä menot.

Ei tietenkään kenen tahansa kanssa siihen lähtisi, tai heti kun on sattunut rakastumaan, mutta ei ikä tai varallisuus ole este. Riittävä määrä varallisuutta, mielellään toki molemmilta, tekee hommasta vaan helpompaa.

Mitä tässä nyt enää tässä iässä itselleen tienaamaan. Kun on rakas kumppanikin. Tässä vaiheessa käytetään rahaa ja nautitaan.

Ajattelen varmaan tosi itsekkäästi, mutta kyllä mä maksan yhteisiä kuluja kumppania enemmän kun kerran tienaan enemmän. Silti mun säästämäni rahat eivät ole yhteisiä, eikä niillä osteta toiselle autoa tai venettä. Voin maksaa lomamatkan, ruoat ravintolassa, parempaa sapuskaa kotiin jne hankintoja. Mutta ajattelen ettei ole mun asiani enää puuttua vaikka aikuisen ihmisen silmälasien ostoon, tai hankkia hänelle vaatteita, autoa jne.

Koska ensisijaisesti olen vastuussa itsestäni ja omien jälkeläisteni toimeentulosta ja hyvinvoinnista. Kumppani nauttii tässä samalla paremmasta elintasosta, mutta jos suhde jostain syystä päättyy niin siinä päättyy sitten myös tämä subventointi. En halua tästä syystä mennä naimisiin tai muuttaa yhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva nainen nykyisin enää alistuu siihen, että ei ole omia rahoja. Omat rahat ovat mukavat. Kun kumpikin hoitaa oman osuutensa yhteisistä menoista (sen ei tarvitse olla välttämättä puolet, vaan osuuksista voidaan sopia myös tulojen mukaan, jos molemmat katsovat sen reiluksi), sää jäljelle jääneen rahan käyttää kumpikin niin kuin parhaaksi näkee.

Olemme olleet tällä periaatteella naimisissa jo yli 30 vuotta, saaneet ja kasvattaneet aikuisiksi sinä aikana kolme lasta. Ainoatakaan riitaa ei ole ollut raha-asioista koko aikana. Jo meidän molempien vanhemmilla oli omat rahat.

Mitä ihmeen alistumista siinä on, että perheenä on yhteiset rahat? Meillä on yhteiset rahat, kumpikin tienaa, minä selvästi enemmän. Yhteinen asuntolaina, yhteinen asunto, kummallakin sijoituksia halunsa mukaan, tällä hetkellä n. puoli miljoonaa. Jos haluan ostaa itselleni jotain, ostan, samoin mies.

Minusta olisin tosi alistetussa asemassa, jos minulla ei olisi omia rahoja, vaan meillä olisi vain yhteiset rahat, joiden käytöstä olisin tilivelvollinen puolisolleni.

Se on omaa kuvitteluasi, että yhteisistä rahoista olisi tilivelvollinen toiselle. Rahathan ovat yhteisiä. Kertaakaan ei ole 33 vuoden yhdessäolon aikana en ole kertaakaan kysynyt puolisolta mitä hän on rahoillamme ostanut enkä minä hänen. 

Onko liitossanne tai lapsuudenkodissa ollut jonkinlaista epäluottamusta ja kyttäämistä jossain muissa asioisssa? Itselleni ei ole koskaan tullut edes mieleen, että miehelleni pitäisi kertoa mitä olen osanut yhteisellä visalla tai että hän kysyisi sitä varta vasten. Sehän olisi todella erikoista. 

Mutta perheitä tietysti on hyvin monenlaisia. Ehkä sitten, jos rahaa on vähän ja pitää hyvin tarkasti miettiä menot, tuollainen voisi tilanne olla, että on käytännön syistä pakko tarkkailla kovasti rahan käyttämistä. Meillä ei ole sellaista tilannetta ollut edes suhteen alussa.

Ei meillä ole ollut minkäänlaista epäluuloa tai kyttäilyä. Ehkä vain asenteeni yhteiseen omaisuuteen on erilainen kuin sinulla. Ihan samalla tavalla kuin koen, että en voi myydä yhdessä omistamaamme ruohonleikkuria kysymättä mielipidettä mieheltäni, koen että en voi pelkällä omalla päätökselläni käyttää yhteisiä rahojamme menoihin, joista ei ole yhdessä sovittu. Mutta kun rahat ovat omiani, saan ostaa niillä ihan mitä haluan. Ja kun mieheni rahat ovat hänen omiansa, minua ei harmita tippaakaan, kun hän ostaa niillä yli 30 000 euroa maksavan harrastusvälineen. Omat rahat antavat meille molemmille vapautta, ja rahasta ei tarvitse koskaan riidellä.

Joku muu jo tuossa mainitsikin parisuhteen keston ja elämäntyylin, mitkä vaikuttavat myös raha-asioissa. Me kun teemme yhdessä oikeastaan kaiken, harrastamme yhdessä, matkustamme aina yhdessä jne. niin tavallaan erillisiä menoeriä ei oikein ole ja yhteiset rahat ovat sikäli hyvin luontevia. Ei mulle tulisi edes mieleen mennä autokaupoille ilman miestäni eikä hänen ilman minua, vaikka toivomme autoiltamme aivan eri asioita. Mutta tärkeintähän tuo on mitä viimeiseksi sanot, että samapa se mikä menetelmä on, kunhan se toimii.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat tilit, molemmilla käyttöoikeus, yhteiset rahat, yhteiset sijoitukset, ei avioehtoa. Varmaan sukupolvikysymyskin? Me laitettiin rahat yhteen jo seurusteluaikana 30 v sitten.

Miten olette järjestäneet yhteiset sijoitukset?

Meillä myös kaikki yhteistä, alusta asti.

Tämä muakin kyllä kiinnostaisi koska arvo-osuustili on aina henkilökohtainen, samoin rahasto-osuudet. Onko näillä joku firma sijoituksia varten vai mitenkä? Molemmille ostetaan yhtä monta lappua samana päivänä samaa osaketta?

Meillä on molemmilla käyttöoikeudet toisen tileihin ja sijoituksiin, niitä katsellaan sen mukaan kun keritään. Mulla on vuokra-asunto, mutta mies hallinnoi sitä esim. Hänellä on enempi aikaa hoidella sen asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat tilit, molemmilla käyttöoikeus, yhteiset rahat, yhteiset sijoitukset, ei avioehtoa. Varmaan sukupolvikysymyskin? Me laitettiin rahat yhteen jo seurusteluaikana 30 v sitten.

Miten olette järjestäneet yhteiset sijoitukset?

Meillä myös kaikki yhteistä, alusta asti.

Tämä muakin kyllä kiinnostaisi koska arvo-osuustili on aina henkilökohtainen, samoin rahasto-osuudet. Onko näillä joku firma sijoituksia varten vai mitenkä? Molemmille ostetaan yhtä monta lappua samana päivänä samaa osaketta?

Meillä on molemmilla käyttöoikeudet toisen tileihin ja sijoituksiin, niitä katsellaan sen mukaan kun keritään. Mulla on vuokra-asunto, mutta mies hallinnoi sitä esim. Hänellä on enempi aikaa hoidella sen asioita.

Ei se silti tee sijoituksista yhteisiä, että on toisen sijoituksiin käyttöoikeus. 

Suurimmalla osalla pariskuntia edelleen on yhteistalous mutta esim. pankkia hyödyttää kovasti jos pariskunnat eriyttävät pankki- ja lainatoimintonsa niin pankki voi laskuttaa  kahdelta yhden sijaan. Se on hyvin kätsy juttu se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muiden ratkaisut vaikuttaa aina vähän oudoilta, omat luontevilta. Itse yhteistaloudessa elävänä (eikä ole kokemusta muusta) nostelen kulmia kavereiden jutuille siitä, kuinka lasketaan menoja, kuka maksaa mitäkin... että toisella ei välttämättä oo varaa samaan kuin kumppanilla. Tuntuu hassulta, mutta se on vähän kuim vieras aate tai eri kulttuuri, ei sitä ihan täysin voi ymmärtää.

Meillä siis yhteiset rahat, yhteinen talo, yhteiset säästöt, yhteistä kaikki. Ei tarvitse miettiä, laskea, tarkistaa, tasata tilejä, tai mitään muutakaan.

Ymmärrän kyllä miten tässä meidänkin tavassa voi nähdä vain ne mahdolliset ongelmat, niinhän minäkin mietin noita erillisiä rahoja. Puolensa ja puolensa. Kunhan homma toimii niin ei kai sitä lopulta ulkopuolisten edes tarvitse ymmärtää.

Varmaan on toimivaa, jos on nuoresta asti oltu yhdessä ja kasvettu siihen yhteistalouteen. 

Mutta jos vaikka neljäkymppisenä aloittaa parisuhteen jossa on iso varallisuus - ja tuloero niin kuka hullu laittaa rahansa yhteen ja toteaa että kaikki mikä on minun on myös sinun?  Erilliset rahat ja yhteiset kulut maksetaan yhdessä mutta kumpikin vastaa muuten omasta toimeentulostaan. 

No oikeasti, tietyssä vaiheessa kun sitä rahaa on jo tarpeeksi ja tapaa (järkevän ja vastuullisen) ihmisen jonka kanssa haluaa olla loppuelämänsä, niin ei se yhteistalous ole kummoinen riski. Se voi olla myös se helppo ja selkeä tapa, maksella yhteiseen pottiin ja maksella sieltä menot.

Ei tietenkään kenen tahansa kanssa siihen lähtisi, tai heti kun on sattunut rakastumaan, mutta ei ikä tai varallisuus ole este. Riittävä määrä varallisuutta, mielellään toki molemmilta, tekee hommasta vaan helpompaa.

Mitä tässä nyt enää tässä iässä itselleen tienaamaan. Kun on rakas kumppanikin. Tässä vaiheessa käytetään rahaa ja nautitaan.

Ajattelen varmaan tosi itsekkäästi, mutta kyllä mä maksan yhteisiä kuluja kumppania enemmän kun kerran tienaan enemmän. Silti mun säästämäni rahat eivät ole yhteisiä, eikä niillä osteta toiselle autoa tai venettä. Voin maksaa lomamatkan, ruoat ravintolassa, parempaa sapuskaa kotiin jne hankintoja. Mutta ajattelen ettei ole mun asiani enää puuttua vaikka aikuisen ihmisen silmälasien ostoon, tai hankkia hänelle vaatteita, autoa jne.

Koska ensisijaisesti olen vastuussa itsestäni ja omien jälkeläisteni toimeentulosta ja hyvinvoinnista. Kumppani nauttii tässä samalla paremmasta elintasosta, mutta jos suhde jostain syystä päättyy niin siinä päättyy sitten myös tämä subventointi. En halua tästä syystä mennä naimisiin tai muuttaa yhteen. 

Munkin äiti ajattelee noin. Hoitaa ja kykenee omat raha-asiansa ja hoitelee ja sijoittelee niitä. Vanha isäni 70+ ei ole koskaan ollut noissa hyvä ja ei kykene nytkään. Äiti hoitaa minulle niitä asioita kivaksi, sijoittaa rahaa minun lapselleni jne ja samaan aikaan jättää sen vanhan isäni mun ristikseni. Enemmän äiti auttaisi minua, hoitamalla ne äijän asiat.

Meillä omat tilit ja avioehto. Mutta sen jälkeen kun rakennettiin yhdessä talo ja lapset syntyivät on annettu toisillemme käyttöoikeudet tileihimme. Ja on perustettu yhteisiä tilejäkin sijoituksille. Suurin osa sijoituksista yhteisiä esim kiinteistöt. Rahastoissa meillä on kummallakin sijoituksia ja suunnilleen saman verran. Osakkeet on vain miehen nimillä, samoin yksi kiinteistö ja pari autoa. Kaikki muu yhteistä.

Normaali arki maksetaan yhdessä. Mutta minä osallistun vähemmän koska olen ollut paljon lasten kanssa kotona ja työttömänä. siksikin on minusta oikeudenmukaista että esim osakkeet pelkästään miehen nimissä koska mies on tienannut enemmän perheeseen rahaa. Kuitenkin minullakin sijoituksia niin paljon että pärjäisin niillä loppuelämäni (olen pihi, en arvosta tavaraa joten tarvitsen hyvin vähän rahaa).

Vaikka meillä periaatteessa erilliset tilit mihin palkat ym tulee niin kyllä kaikista isoimmista ostoksista jutellaan. Ja minä kyselen usein miehen tilitapahtumista mitä ne ovat. En siksi että arvostelisin vaan siksi että mies ei juurikaan tilitapahtumiaan katsele joten minä varmistan että ne on oikein. Ja tämä ihan miehen pyynnöstä.

Käytännössä koen että yhteiset rahat. Toki nyt kun olen työttömänä niin en osta juuri mitään itselleni. Tuntuu väärältä tuhlata. Mutta suhtautuisin samalla tavalla vaikka meillä olisi ihan erilliset rahatkin.

Ymmärrän hyvin että osalla toimii hyvin erilliset rahat esim jos lapsia eri liitoista tai hyvin erilaiset rahankäyttötavat ym. Mutta kyllä se joskus ihmetyttää kun koulun tapahtumassakin naapurit maksavat kumpikin erikseen joka kahvikupillisen vaikka yhdessä tulisivat kiskalle. Heillä todella tiukasti erilliset rahat. Itsestä se tuntuu jopa koomiselta. Varsinkin kun heillä vain yhteisiä lapsia ja molemmat vanhemmat vaikuttavat normaaleilta. Mutta jokainen tavallaan.

Meillä on yhteiset rahat mutta vaikka ei olisikaan en voisi kuvitella että ostaisin auton tuosta vaan keskustelematta puolisoni kanssa tai että lähtisin matkalle noin vain ilmoittamalla että menen nyt.

Kyse ei ole siitä että olisin tilivelvollinen miehelleni vaan siitä että arvostan ja haluan kuulla myös hänen mielipiteensä asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tottahan jokaisella työssä käyvällä ihmisellä on oma tili pankissa johon palkkatulot tulevat.

Sillä aivan varmasti kummallakin aviopuolisolla on omia menojaan, joista maksaa aivan itse, ja jotka eivät kuulu aviopuolison maksettaviksi. 

Niitä ovat useast henkilökohtaiset menot.  Esimerkiksi työssäkäyvät naiset ostavat vaatteita, kenkiä ja meikkejä mielettömät määrät,  Pysyäkseen muodin tasolla ja samalla tasolla kuin työkaverit.

Tälläiset menot eivät kuulu aviopuolison maksettaviksi. 

Kokonaan eri asia on se, jos vaimo on kotiäitinä ja näin ollen pienituloisempi, silloin mies joutuu maksamaan jopa vaimonsa hiustenleikkuut, uudet lenkkarit, silmälasit ja muut kalliit tavarat, lapsille ostamiensa tavaroiden ja elatuksen lisäksi.

Kenenkään ei kannattaisi arvosella muiden parisuhtessa olevien rahankäyttöä ja tilejä. Se on jokaisen perheen yksityisasia, eikä kuulu muille.

Meillä on omat tilit, joille palkka kilahtaa. Ja silti yhteistalous. Kyllä mies voi maksaa mun vaatteita ja mä miehen lainanlyhennyksiä. Se maksaa laskun, jolla on rahaa tilillä. Siirrellään rahoja toistemme tilille että kummallakin on käyttörahaa, mutta ei niitä lasketa tai tasata tai sellaista.

Ihan sama systeemi meillä ollut jo yli 30 vuotta ja hyvin on toiminut. Itselleni se tuntuisi todella eksoottiselta, että oman miehen kanssa pitäisi tasata laskuja jne. Mutta toki ymmärrän, jos suhde rahaan on toisenlainen jo lapsuudenkodista. Jos rahaa on ollut aina ihan riittävästi, niin pieniin summiin ei kiinnitä huomiota. Tärkeää on se, ettei elä yli varojensa ja että toisen rahankäyttö muistuttaa omaa tapaa, jolloin se tuntuu järkevältä. Jos mieheni ostaisi jotain omasta mielestäni älytöntä tai minä hänen mielestään älytöntä, niin pitkän päälle se varmasti kävisi hermoille. Mutta kun mielenkiinnon kohteet ja harrasteet osuvat yhteen niin toisen ostokset tuntuvat järkeviltä, vaikka ne kalliita olisivatkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat 45 vuotta. Ei muu ole tullut mieleenkään.

Yhteiselämä, yhteiset rahat.

Joo mut katsos mummu kun maailma on muuttunut.

Ei ilmeisestikään parempaan suuntaan tässä tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muiden ratkaisut vaikuttaa aina vähän oudoilta, omat luontevilta. Itse yhteistaloudessa elävänä (eikä ole kokemusta muusta) nostelen kulmia kavereiden jutuille siitä, kuinka lasketaan menoja, kuka maksaa mitäkin... että toisella ei välttämättä oo varaa samaan kuin kumppanilla. Tuntuu hassulta, mutta se on vähän kuim vieras aate tai eri kulttuuri, ei sitä ihan täysin voi ymmärtää.

Meillä siis yhteiset rahat, yhteinen talo, yhteiset säästöt, yhteistä kaikki. Ei tarvitse miettiä, laskea, tarkistaa, tasata tilejä, tai mitään muutakaan.

Ymmärrän kyllä miten tässä meidänkin tavassa voi nähdä vain ne mahdolliset ongelmat, niinhän minäkin mietin noita erillisiä rahoja. Puolensa ja puolensa. Kunhan homma toimii niin ei kai sitä lopulta ulkopuolisten edes tarvitse ymmärtää.

Varmaan on toimivaa, jos on nuoresta asti oltu yhdessä ja kasvettu siihen yhteistalouteen. 

Mutta jos vaikka neljäkymppisenä aloittaa parisuhteen jossa on iso varallisuus - ja tuloero niin kuka hullu laittaa rahansa yhteen ja toteaa että kaikki mikä on minun on myös sinun?  Erilliset rahat ja yhteiset kulut maksetaan yhdessä mutta kumpikin vastaa muuten omasta toimeentulostaan. 

No oikeasti, tietyssä vaiheessa kun sitä rahaa on jo tarpeeksi ja tapaa (järkevän ja vastuullisen) ihmisen jonka kanssa haluaa olla loppuelämänsä, niin ei se yhteistalous ole kummoinen riski. Se voi olla myös se helppo ja selkeä tapa, maksella yhteiseen pottiin ja maksella sieltä menot.

Ei tietenkään kenen tahansa kanssa siihen lähtisi, tai heti kun on sattunut rakastumaan, mutta ei ikä tai varallisuus ole este. Riittävä määrä varallisuutta, mielellään toki molemmilta, tekee hommasta vaan helpompaa.

Mitä tässä nyt enää tässä iässä itselleen tienaamaan. Kun on rakas kumppanikin. Tässä vaiheessa käytetään rahaa ja nautitaan.

Ajattelen varmaan tosi itsekkäästi, mutta kyllä mä maksan yhteisiä kuluja kumppania enemmän kun kerran tienaan enemmän. Silti mun säästämäni rahat eivät ole yhteisiä, eikä niillä osteta toiselle autoa tai venettä. Voin maksaa lomamatkan, ruoat ravintolassa, parempaa sapuskaa kotiin jne hankintoja. Mutta ajattelen ettei ole mun asiani enää puuttua vaikka aikuisen ihmisen silmälasien ostoon, tai hankkia hänelle vaatteita, autoa jne.

Koska ensisijaisesti olen vastuussa itsestäni ja omien jälkeläisteni toimeentulosta ja hyvinvoinnista. Kumppani nauttii tässä samalla paremmasta elintasosta, mutta jos suhde jostain syystä päättyy niin siinä päättyy sitten myös tämä subventointi. En halua tästä syystä mennä naimisiin tai muuttaa yhteen. 

Munkin äiti ajattelee noin. Hoitaa ja kykenee omat raha-asiansa ja hoitelee ja sijoittelee niitä. Vanha isäni 70+ ei ole koskaan ollut noissa hyvä ja ei kykene nytkään. Äiti hoitaa minulle niitä asioita kivaksi, sijoittaa rahaa minun lapselleni jne ja samaan aikaan jättää sen vanhan isäni mun ristikseni. Enemmän äiti auttaisi minua, hoitamalla ne äijän asiat.

Meillä on sellainen ero, että kumppanini ei ole lasteni isä. Hyvä tyyppi, auttaa paljon käytännön asioissa ja rakastan häntä, mutta pidän arvossa myös niitä omia säästöjäni enkä aio niistä luopua. 

Meillä käytännössä yhteinen yritys, paperilla minun nimissäni. Mieheni kuitenkin tienaa pääosin yritykseen rahat, mutta veroteknisistä syistä itse nostan kuitenkin kaksinkertaista palkkaa häneen nähden.

Käytännössä kaikki rahat ovat yhteisiä, ja kaikesta rahankäytöstä neuvotellaan yhdessä. Ei ole rahasta riitaa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muiden ratkaisut vaikuttaa aina vähän oudoilta, omat luontevilta. Itse yhteistaloudessa elävänä (eikä ole kokemusta muusta) nostelen kulmia kavereiden jutuille siitä, kuinka lasketaan menoja, kuka maksaa mitäkin... että toisella ei välttämättä oo varaa samaan kuin kumppanilla. Tuntuu hassulta, mutta se on vähän kuim vieras aate tai eri kulttuuri, ei sitä ihan täysin voi ymmärtää.

Meillä siis yhteiset rahat, yhteinen talo, yhteiset säästöt, yhteistä kaikki. Ei tarvitse miettiä, laskea, tarkistaa, tasata tilejä, tai mitään muutakaan.

Ymmärrän kyllä miten tässä meidänkin tavassa voi nähdä vain ne mahdolliset ongelmat, niinhän minäkin mietin noita erillisiä rahoja. Puolensa ja puolensa. Kunhan homma toimii niin ei kai sitä lopulta ulkopuolisten edes tarvitse ymmärtää.

Varmaan on toimivaa, jos on nuoresta asti oltu yhdessä ja kasvettu siihen yhteistalouteen. 

Mutta jos vaikka neljäkymppisenä aloittaa parisuhteen jossa on iso varallisuus - ja tuloero niin kuka hullu laittaa rahansa yhteen ja toteaa että kaikki mikä on minun on myös sinun?  Erilliset rahat ja yhteiset kulut maksetaan yhdessä mutta kumpikin vastaa muuten omasta toimeentulostaan. 

No oikeasti, tietyssä vaiheessa kun sitä rahaa on jo tarpeeksi ja tapaa (järkevän ja vastuullisen) ihmisen jonka kanssa haluaa olla loppuelämänsä, niin ei se yhteistalous ole kummoinen riski. Se voi olla myös se helppo ja selkeä tapa, maksella yhteiseen pottiin ja maksella sieltä menot.

Ei tietenkään kenen tahansa kanssa siihen lähtisi, tai heti kun on sattunut rakastumaan, mutta ei ikä tai varallisuus ole este. Riittävä määrä varallisuutta, mielellään toki molemmilta, tekee hommasta vaan helpompaa.

Mitä tässä nyt enää tässä iässä itselleen tienaamaan. Kun on rakas kumppanikin. Tässä vaiheessa käytetään rahaa ja nautitaan.

Noin mekin nimenomaan teemme, käytämme rahaa ja nautimme:

Minun tekee mieli lähteä lomalle kohteeseen X. Puolisoni toteaa, että hänestäkin se on ihan jees, mutta häntä ei kiinnosta, koska hän on käynyt siellä/joku muu syy. Minä ehdotan, että lähde kuitenkin mukaan; minä tarjoan, koska haluan lähteä sinne kanssasi.

(Tai lähden yksin eikä minun tarvitse miettiä, onko se ok.)

t. Yhteinen talous, erilliset rahat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on eri tilit, omat rahat. Mies tienaa tuhansia, minä työttömänä 600. Hän maksaa kaiken. Minun rahani menevät ruokaan. Minulla ei ole omia menoja, mies maksaa aivan kaiken. Olen korkeasti koulutettu työtön, sitä ennen kotiäiti. En edes tiedä millaista on kun saa palkkaa säännöllisesti, ja voi maksaa kuluja.

Sinulla ihana mies. Onnittelen!

Goldigger

Ei missään nimessä yhteistiliä/rahoja. Avioehto on, keskinäinen testamentti on, ei lapsia. Miehellä sijoituksia ja talolaina, mulla säästöjä. Puoliksi ja vuorotellen suunnilleen maksellaan juoksevia kuluja, ei niistä kummemmin keskustella saati riidellä. 55+ ikää. Ainakin omilla vanhemmillani oli myös aina omat rahat ja tilit.

Vierailija kirjoitti:

No tottahan jokaisella työssä käyvällä ihmisellä on oma tili pankissa johon palkkatulot tulevat.

.

No eipä vaan ole. Täällähän nimenomaan jaetaan sen yhteisen tilin ihanuutta. Kyllä mua ainakin aina ihmetyttää kun näen että jollain on yhteinen tili, tai yhteinen sometili.

Me otettiin yhteinen tili käyttöön, kun otettiin eka laina ja ostettiin asunto. Tuolloin vielä palkat tuli omille tileille, mutta naimisiinmennessä siirrettiin palkat menemään yhteiselle tilille. Omat tilit sillosine rahamäärineen jäi olemaan, mutta eipä niissä suuria summia ole. On niin helppoa, kun kaikki tulot ja menot menee samalta tililtä. Aviehtoa ei ole, koska meillä ei ole omia omaisuuksia tai säästöjä, itse saan perintönä kesämökin, mutta mies suljetaan testamentilla siitä pois. Tienataan suht saman verran ja käytetään rahaa samanlailla. Isot hankinnat suunnitellaan yhdessä. En näkisi mitään syytä, miksi meillä olisi omat rahat.

Meillä on aina ollut yhteinen käyttötili, sinne ovat tulleet niin palkat, pääomatulot kuin lapsilisätkin. Siitä on maksettu kaikki menot, siirretty joka kuukausi sama summa kummankin rahastoon ja loput yhteiselle säästötilille,

Ei ole kertaakaan tarvinnut miettiä, kuka maksaa mitäkin.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä mitä järkeä olla avioliitossa, jos on omat rahat. Kai on jääkaapissakin omat hyllyt ja kumpikin hankkii omat ruuat ja tekee vain itsellensä ateriat?

Outo näkemus, että omat rahat tarkoittavat automaattisesti kämppissuhdetta. Olen naimisissa rakkauden, en puolison lompakon paksuuden takia. Toki meillä on yhteinen taloustili yhteisiä menoja varten, mutta muuten omat rahat. Kumpikaan ei ole tilivelvollinen omasta rahan käytöstä. Olemme molemmat tarkkoja rahankäyttäjiä, joten tämä malli sopii meille. Tiedän, että molemmat olemme tässä liitosta omasta halustamme, emme toisen tarjoaman elintason takia.