Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei vieläkään oikein tajuta miten vakavasti väkivalta ja kaltoinkohtelu vaikuttaa lapsen aivoihin ja hermostoon. Ennen ei tiedetty sitäkään vähää. Omat typerät lapsenhakkaajavanhemmat väittävät että lapsi ei muista mitään alle seitsemänvuotiaana taphtuneista asioista joten ei haittaa yhtään vaikka lasta hakkaa ja kurittaa. Sehän unohtaa sen!
Paitsi ettei unohda, vaan sen lapsen aivot ja hermosto ja jopa DNA muuttuu väkivallan ja kaltoinkohtelun seurauksena.Tuohon omien vanhempieni ”tietoisuuteen” liittyi myös se ajatusmalli että lapsi on tyhmä eikä ymmärrä mistään mitään. Siksipä mitä haitta on jos pieksää lastaan, eihän sille siitä mitään muistoja jää tai vauriota synny!
Monien tietämättömyys on aivan käsittämätöntä. Ja ihan validisti pitää olla huolissaan myös tämän päivän vanhemmista. Ei kaikki ole kovinkaan koulutettuja, ymmärrykseen kykeneviä tai kiinnostuneita lapsen kehitykseen liittyvästä kirjallisuudesta tai tutkimuksesta. Monet oikeasti kohtelee lapsiaan omilta vanhemmilta saatujen oppien mukaisesti, ja viittaavat kintaalla neuvolan ohjeille.
Edes sitä vauvojen ravisteluväkivaltaa ei ole saatu loppumaan, vähän väliä uutinen siitä että isä ravisteli vauvan vaikeavammaiseksi :(
Paljon ikävää tapahtuu myös hoitopaikoissa ja päiväkodeissa. Siitä ei kukaan oikein halua puhua. Siellä on paljon hylkäämiskokemusta, ei kuunnella, huudetaan, osoitetaan vihaisuutta ilman rakkautta, äyskitään, jopa halveksitaan. Myös väkivaltaa, mikä on erittäin turvatonta, kun ei ole vanhempiakaan paikalla. Miksi tästä vaietaan tyystin? Onko se liian kipeä asia,, vai itsekkyyttäänkö aikuiset vaikenevat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo vanhoissa rypeminen on typerä myytti. Väkivaltaöapsuus muuttaa aivoja, ihan tomografiakuvassa näkee muutokset. Ei se ole valinta tai asia minkä voi päättää, että ryvenkö vain enkö. Joka tapauksessa se lapsuus seuraa läpi elämän joka sekunnissa ja hetkessä. Se on jotain peruuttamatonta ja korjaamatonta ja muokkaa ihmistä pysyvästi.
Vain hyvän lapsuuden omaavalla on mahdollisuus valita rypeekö vai ei. Muilla ei sitä mahdollisuutta ole.Pelkkää puppua koko juttusi, jokainen voi muuttua jos haluaa.
No laiskimus, kokeilepa googlata, löytyy helposti lukemattomia tutkimuksia miten lapsuuden kaltoinkohtelu muuttaa aivoja rakenteellisesti.
Sinun kirjoitus on silkka paskaa. Piti vaan päästä pätemään? Ilman että olisi taustatyöt tehtynä? Sillälailla taas.
Vaikuttaa muuten myös DNA-rakenteeseen. Bessel van Der Kolk on tutkinut tätä asiaa vuosikymmeniä erittäin pahoin traumatisoituneiden ihmisten hoitotyössään, joiden traumat tulevat pääosin lapsuudesta. Häneltä löytyy suomeksi kirja Jäljet kehossa. Suosittelen! Sieltä löysin itselleni vinkkejä, miten selvitellä omia traumoja konkreettisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei vieläkään oikein tajuta miten vakavasti väkivalta ja kaltoinkohtelu vaikuttaa lapsen aivoihin ja hermostoon. Ennen ei tiedetty sitäkään vähää. Omat typerät lapsenhakkaajavanhemmat väittävät että lapsi ei muista mitään alle seitsemänvuotiaana taphtuneista asioista joten ei haittaa yhtään vaikka lasta hakkaa ja kurittaa. Sehän unohtaa sen!
Paitsi ettei unohda, vaan sen lapsen aivot ja hermosto ja jopa DNA muuttuu väkivallan ja kaltoinkohtelun seurauksena.Tuohon omien vanhempieni ”tietoisuuteen” liittyi myös se ajatusmalli että lapsi on tyhmä eikä ymmärrä mistään mitään. Siksipä mitä haitta on jos pieksää lastaan, eihän sille siitä mitään muistoja jää tai vauriota synny!
Monien tietämättömyys on aivan käsittämätöntä. Ja ihan validisti pitää olla huolissaan myös tämän päivän vanhemmista. Ei kaikki ole kovinkaan koulutettuja, ymmärrykseen kykeneviä tai kiinnostuneita lapsen kehitykseen liittyvästä kirjallisuudesta tai tutkimuksesta. Monet oikeasti kohtelee lapsiaan omilta vanhemmilta saatujen oppien mukaisesti, ja viittaavat kintaalla neuvolan ohjeille.
Edes sitä vauvojen ravisteluväkivaltaa ei ole saatu loppumaan, vähän väliä uutinen siitä että isä ravisteli vauvan vaikeavammaiseksi :(
Vanhempasi ovat väärässä. Minä muistan yksittäisiä tapahtumia neljävuotiaasta alkaen.
Kumma, minä muistan välähdyksiä parivuotiaastakin asti. Onko se harvinaista ja mistä se johtuu?
Ei ole. Tuo tieto että alle 3v ei muista mitään on vanha ja kumottu. Mulla ei nyt ole aikaa etsiä ja linkittää tutkimuksia, yritän ehtiä myöhemmin, aihe on kiinnostanut mua aina sillä mulla on muistoja 8-9kk iästä paljon. Siis oikeita, ei mitään valokuvista katsottuja. Muistan hoitopaikasta (mut vietiin 5kk iässä hoitoon) paljon sisustusta, verhot, tapetit, perheen lapsen autoradan, ja olen ollut tuolla hoidossa siis ajanjakson 5kk-1v. Kaikki väitti että et voi muistaa, mutta kun muistan! Tarkistin nämä muistot hoitotädiltä, ja ne oli kaikki totta.
Mulla on ns valokuvamuisti, ja tuo on syy miksi muistan noin varhaiselta ajalta. Muistan ne kuvina, sillä sanoja ei tietenkään tuolloin ole ollut vielä. Muistan myös tosi tarkasti ikävuodet 1-3 silloisessa kodissani, kaikki miltä näytti vaikka ulko-ovi, hissi, piha-alue. Kaikista mulla on tarkka ”valokuva” muistissa.
Jo vauvana voi jäädä muistoja, jos muistin tallentamistapa on kuvallinen, tai haju/maku/tuntomuisti. Tätä on tutkittu jonkun verran ja alettu kyseenalaistamaan se vanha väärä luulo että alle 3v ei muista mitään. Olen ihan varma että lähes jokainen muistaa ikävuosista 1-3 ainakin jotain. Jotkut meistä muistaa vauvavuodestakin jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo vanhoissa rypeminen on typerä myytti. Väkivaltaöapsuus muuttaa aivoja, ihan tomografiakuvassa näkee muutokset. Ei se ole valinta tai asia minkä voi päättää, että ryvenkö vain enkö. Joka tapauksessa se lapsuus seuraa läpi elämän joka sekunnissa ja hetkessä. Se on jotain peruuttamatonta ja korjaamatonta ja muokkaa ihmistä pysyvästi.
Vain hyvän lapsuuden omaavalla on mahdollisuus valita rypeekö vai ei. Muilla ei sitä mahdollisuutta ole.Pelkkää puppua koko juttusi, jokainen voi muuttua jos haluaa.
No laiskimus, kokeilepa googlata, löytyy helposti lukemattomia tutkimuksia miten lapsuuden kaltoinkohtelu muuttaa aivoja rakenteellisesti.
Sinun kirjoitus on silkka paskaa. Piti vaan päästä pätemään? Ilman että olisi taustatyöt tehtynä? Sillälailla taas.Vaikuttaa muuten myös DNA-rakenteeseen. Bessel van Der Kolk on tutkinut tätä asiaa vuosikymmeniä erittäin pahoin traumatisoituneiden ihmisten hoitotyössään, joiden traumat tulevat pääosin lapsuudesta. Häneltä löytyy suomeksi kirja Jäljet kehossa. Suosittelen! Sieltä löysin itselleni vinkkejä, miten selvitellä omia traumoja konkreettisesti.
Tuo on muuten mahtava kirja! Suosittelen kaikille traumalapsuuden kokeneille. Tuota kirjaa köytetään oppikirjana psykoterapeuteille.
Tuttuja tarinoita ysäriltä. Koulusta kun pääsi kotiin niin oli siivoamista, imurointia, tiskikoneen tyhjennystä, haravointia, nurmikon leikkuuta, lumitöitä, läksyjen tekoa ja sitten aikaisin nukkumaan vaikkei väsyttänyt vielä. Lomalla sitten väkinäisiä reissuja ties mihin katsomaan aikuisten ryyppäämistä vaikkei olisi halunnut lähteä mihinkään. Kasvatuksen tuloksena oli että opin vihaamaan vanhempiani ja vieroksumaan työntekoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttuja tarinoita ysäriltä. Koulusta kun pääsi kotiin niin oli siivoamista, imurointia, tiskikoneen tyhjennystä, haravointia, nurmikon leikkuuta, lumitöitä, läksyjen tekoa ja sitten aikaisin nukkumaan vaikkei väsyttänyt vielä. Lomalla sitten väkinäisiä reissuja ties mihin katsomaan aikuisten ryyppäämistä vaikkei olisi halunnut lähteä mihinkään. Kasvatuksen tuloksena oli että opin vihaamaan vanhempiani ja vieroksumaan työntekoa.
Kaikkihan vanhempiaan vihaavat ei siinä mitään mullistavaa ole, vanha totuus. Pojasta tulee mies vasta kun on tehnyt "isä murhan"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kerrottu myös ruumiillisesta kurituksesta. Luulin, että tämä on loppunut jo viimeistään v. - 84, kun lakikin sen jo kielsi.
Silmiini osui kuitenkin suomi24-keskustelu vuodelta 2001, niin siellä hyvin moni käytti tätä omasta mielestään hyvänä kasvatuskeinona edelleen ja todella piiskaamisesta oli kysymys.
Olen hämmästynyt.
Kyllä minä olen saanut tukkapöllyä sekä kepistä ja vyöstä aika useinkin lapsena.
N27
Tukkapölly, luunapit, vyö ja avokämmen tuttuja täälläkin. Nykyään eivät tosin tietenkään myönnä mitään joten asiasta on turha edes puhua.
N24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kerrottu myös ruumiillisesta kurituksesta. Luulin, että tämä on loppunut jo viimeistään v. - 84, kun lakikin sen jo kielsi.
Silmiini osui kuitenkin suomi24-keskustelu vuodelta 2001, niin siellä hyvin moni käytti tätä omasta mielestään hyvänä kasvatuskeinona edelleen ja todella piiskaamisesta oli kysymys.
Olen hämmästynyt.
Kyllä minä olen saanut tukkapöllyä sekä kepistä ja vyöstä aika useinkin lapsena.
N27
Tukkapölly, luunapit, vyö ja avokämmen tuttuja täälläkin. Nykyään eivät tosin tietenkään myönnä mitään joten asiasta on turha edes puhua.
N24
Tätä tämä tosiaan on. Tässäkin jos lasken sun iästä taaksepäin, alakouluikään, niin tämä on taphtunut 2000-luvulla.
Yhä edelleen kodin seinien sisällä tapahtuu julmaa lähisuhdeväkivaltaa. Siitä ei juuri jää kiinni, uhri häpeää eikä uskalla hakea apua, ja niin väkivaltainen hakkaajavanhempi saa rauhassa jatkaa perseilyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kerrottu myös ruumiillisesta kurituksesta. Luulin, että tämä on loppunut jo viimeistään v. - 84, kun lakikin sen jo kielsi.
Silmiini osui kuitenkin suomi24-keskustelu vuodelta 2001, niin siellä hyvin moni käytti tätä omasta mielestään hyvänä kasvatuskeinona edelleen ja todella piiskaamisesta oli kysymys.
Olen hämmästynyt.
Kyllä minä olen saanut tukkapöllyä sekä kepistä ja vyöstä aika useinkin lapsena.
N27
Tukkapölly, luunapit, vyö ja avokämmen tuttuja täälläkin. Nykyään eivät tosin tietenkään myönnä mitään joten asiasta on turha edes puhua.
N24
Kamalaa. millainen se keppi oli ? Itse sain vain vitsaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kerrottu myös ruumiillisesta kurituksesta. Luulin, että tämä on loppunut jo viimeistään v. - 84, kun lakikin sen jo kielsi.
Silmiini osui kuitenkin suomi24-keskustelu vuodelta 2001, niin siellä hyvin moni käytti tätä omasta mielestään hyvänä kasvatuskeinona edelleen ja todella piiskaamisesta oli kysymys.
Olen hämmästynyt.
Kyllä minä olen saanut tukkapöllyä sekä kepistä ja vyöstä aika useinkin lapsena.
N27
Tukkapölly, luunapit, vyö ja avokämmen tuttuja täälläkin. Nykyään eivät tosin tietenkään myönnä mitään joten asiasta on turha edes puhua.
N24
Pojille kai vielä remmiä annettiin joissain perheissä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ollut tuollaista, mutta mieheni on kertonut, että hän on joutunut hoitamaan pikkuveljiään, tekemään polttopuut, lumityöt, poimimaan marjat, tiskaamaan ym. Vieläkin anoppi soittelee ja yrittää saada vanhimman poikansa apuunsa kaikenlaiseen, vaikka nuoremmat jo aikuiset poikansa asuvat naapurissa,kun meille on yli 100km.
Tämä roolitus jää usein päälle loppuiäksi.
Meillä minä esikoinen jouduin tekemään kaiken, myös ”miesten työt” vaikka tyttö olinkin. Sen sijaan muutaman vuoden nuoremmalta sisarelta ei vaadittu mitään, se kun oli vanhempien ”vauva”.
Nyt kun olemme pitkästi yli nelikymppisiä, edeleen se sisar on ”vauva” jota vanhemmat hyysää ja paapoo ja jolta ei vaadita mitään. Ja esikoisena minä olen se jonka pitää koko ajan tehdä kaikkea, palvella kaikkia ja auttaa sitä sisartakin. Olen siis ”alempiarvoinen”, ja tästä hyvä osoitus oli se kun isäni tiuskaisi että vaadimme sitten että sinä olet se joka auttaa meitä vanhuksina, siskosi on liian hieno siihen hommaan!Toivottavasti kerrot heille sitten vanhoilla päivillään, ettei heidän hienoina ihmisinä kannata näin ala-arvoisella ihmisellä mitään teetättää, ostakoot arvoisensa avun muualta.
Saattaa tosin mennä pieleen, jos välit haluaa säilyttää...
No kun ala-arvoiselle just sopii se lattian luuttuaminen, pyykinpesu ja muut palvelijan työt ;)
Tämä ”siskosi on hienompi” on muutenkin hassu ajatus, siskoni on pätkätyöduunari, minä ensimmäinen akteeminen suvussa keskijohdon töissä. Mutta minä olen silti se surkimus jota vanhemmat saa hävetä silmät päästään!
Kerro vanhemmillesi, että säästät rahaa Australiaan muuttamista varten ja aiot hakea siellä kansalaisuutta. Määräaikainen työpaikka viiden vuoden päästä, nyt ehdit vielä tienata käyttörahaa. Nauti riemulla siitä kun tämä uutispommi jysähtää heidän ja siskosi tietoisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan nämä tarinat,ettei ole saanut olla hetkeäkään rauhassa on jo kerrottu.
Niin minäpä kerron oman lapsuuteni askareista. Me asuimme omakotitalossa ja siellä oli pieni puutarha. Muistan miten pienenä lapsena oli mukava tehdä äidin mukana kaikkea kun hän tykkäsi hoitaa puutarhaa.Minulla oli oma pieni kastelukannu ja minun tehtävänä oli kastella kun äiti istutti sipulia ja kylvi salaatin tai porkkanan siemenet keväällä maahan. Hän osti puutarhalta myös pieniä kaalin taimia joista kasvatti kaaleja.
Ala-aste ikäisenä minä kitkin myös rikkaruohoja ja sain siitä pientä palkkaa.
Kyllä se raha vaan innosti.Voi ostaa vaikka uuden barbinuken. Siitä rikkaruohojen kitkennästä oli se hyöty, että aikuisena kun perustin omaa puutarhaa niin tunnistin kaikki rikkaruohot. Ei ole tarvinnut fb:n puutarha ryhmään kuvata ja kysyä muilta ryhmäläisiltä, että mikäs tää on?Täytyy myöntää, että teini-ikäisenä olin vähän hankala ja ei kyllä kitkemiset enää oikein kiinnostanut. Ja sanoin äidille että kitke ite.
Sanoit äidillesi vastaan? Miten ihmeessä uskalsit? Mitä sait rangaistukseksi?
Meidän äitiä ei tarvinut pelätä ja loppujen lopuksi kasvimaa oli pieni ja äidin harrastus. Hänelle tuli kyllä vähän surullinen ilme ja jotain hän motkotti itsekseen, että tollast se sit nykysin on noittenkaa, tollanen ei ois tullu kuulookaa ennenvanhaa ja pitkää litaniaa mitä hän on joutunut nuorena tekemään. Minua ei ole muistaakseni koskaan mitenkään ihmeemmin rangaistu. Neuvoja kyllä annettiin ja läksyjä joskus kuulusteltiin. Kotiintuloajat oli ja niitä kyllä noudatin. Nyt kun muistelen niin kyllä joskus riitelimme jonkun verran.
Olen kotoisin etelän rannikkokaupungista.
Nainen 53 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan nämä tarinat,ettei ole saanut olla hetkeäkään rauhassa on jo kerrottu.
Niin minäpä kerron oman lapsuuteni askareista. Me asuimme omakotitalossa ja siellä oli pieni puutarha. Muistan miten pienenä lapsena oli mukava tehdä äidin mukana kaikkea kun hän tykkäsi hoitaa puutarhaa.Minulla oli oma pieni kastelukannu ja minun tehtävänä oli kastella kun äiti istutti sipulia ja kylvi salaatin tai porkkanan siemenet keväällä maahan. Hän osti puutarhalta myös pieniä kaalin taimia joista kasvatti kaaleja.
Ala-aste ikäisenä minä kitkin myös rikkaruohoja ja sain siitä pientä palkkaa.
Kyllä se raha vaan innosti.Voi ostaa vaikka uuden barbinuken. Siitä rikkaruohojen kitkennästä oli se hyöty, että aikuisena kun perustin omaa puutarhaa niin tunnistin kaikki rikkaruohot. Ei ole tarvinnut fb:n puutarha ryhmään kuvata ja kysyä muilta ryhmäläisiltä, että mikäs tää on?Täytyy myöntää, että teini-ikäisenä olin vähän hankala ja ei kyllä kitkemiset enää oikein kiinnostanut. Ja sanoin äidille että kitke ite.
Sanoit äidillesi vastaan? Miten ihmeessä uskalsit? Mitä sait rangaistukseksi?
Meidän äitiä ei tarvinut pelätä ja loppujen lopuksi kasvimaa oli pieni ja äidin harrastus. Hänelle tuli kyllä vähän surullinen ilme ja jotain hän motkotti itsekseen, että tollast se sit nykysin on noittenkaa, tollanen ei ois tullu kuulookaa ennenvanhaa ja pitkää litaniaa mitä hän on joutunut nuorena tekemään. Minua ei ole muistaakseni koskaan mitenkään ihmeemmin rangaistu. Neuvoja kyllä annettiin ja läksyjä joskus kuulusteltiin. Kotiintuloajat oli ja niitä kyllä noudatin. Nyt kun muistelen niin kyllä joskus riitelimme jonkun verran.
Olen kotoisin etelän rannikkokaupungista.Nainen 53 v.
Lisään vielä edelliseen, että kyllä elämä on tuonut myös minulle niinkuin varmaan jokaiselle pahojakin vastoinkäymisiä, mutta se on sitten taas eri asia eikä liity lapsuuteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei mitään töitä tarttenut hirveesti tehä, mutta herätä piti aikaisin. Lomalla ja viikonloppuina. Eikä saanut jäädä/ mennä sänkyyn/sohvalle makaamaan.
Äitini on juuri tuollainen hommien keksijä ja sitten huokailee, kun ei ehdi eikä jaksa. Saattaa keräillä vaikka tyhjiä kahvipusseja tai tölkkiklipsuja, kun aikoo alkaa tekemään kasseja tai jotain seinäkoristeita. Kun sanon, että ei tuota ole pakko tehdä, niin katsoo kuin vähä-älyistä.
Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa. Meillä isän tekeminen ja hänen asiansa, auttamisensa oli aina kaikkein tärkein asia, jos kehtasi sanoa että tulen kun olen tehnyt tämän X asian loppuun, sai kuulla nälvimistä että "mikä muka on niiin tärkeää ettei voi tulla heti", ja sitten tietty piti mennä heti. Kokeista piti tulla myös 9 ja 10, tosin veljellä ei ollut samaa. Jos sain 10– , siitä tultiin heti naputtamaan että mikäs toi miinus on.
Juuri pari vuotta sitten tajusin myös että mut laitettiin silittämään välillä isän kauluspaitoja "että osaan sitten", mutta veljeni ei tätä tarvinnut opetella.
Nykyään vältän kaikkea ylimääräistä työtä. Vanhempani taas luettelevat ja laskevat kaikkia töitään (ovat eläkkeellä), jos esim itse päättävät haluta omalle mökilleen rakentaa jonkun puutarhajutun tms, tekevät sen ja voivottelevat ihan koko hemmetin vuoden että kuinka on taas tehty niiiin paljon duunia ja huhhuh kyllä tätä duunia kuule riittää! Jos me käydään mökillä rankan duunin jälkeen lomalla, en halua alkaa hommiin (mitään siellä ei tarvitse tehdä, ellei halua), niin saa kuulla että kyllä täällä vaan olis tätä hommaa ja "me ei saada yhtään vain olla kun on niin paljon hommaa". Hommaa, jonka itse keksivät omasta halustaan, ja eläkepäivinään sitä puuhaavat. En jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo vanhoissa rypeminen on typerä myytti. Väkivaltaöapsuus muuttaa aivoja, ihan tomografiakuvassa näkee muutokset. Ei se ole valinta tai asia minkä voi päättää, että ryvenkö vain enkö. Joka tapauksessa se lapsuus seuraa läpi elämän joka sekunnissa ja hetkessä. Se on jotain peruuttamatonta ja korjaamatonta ja muokkaa ihmistä pysyvästi.
Vain hyvän lapsuuden omaavalla on mahdollisuus valita rypeekö vai ei. Muilla ei sitä mahdollisuutta ole.Pelkkää puppua koko juttusi, jokainen voi muuttua jos haluaa.
No laiskimus, kokeilepa googlata, löytyy helposti lukemattomia tutkimuksia miten lapsuuden kaltoinkohtelu muuttaa aivoja rakenteellisesti.
Sinun kirjoitus on silkka paskaa. Piti vaan päästä pätemään? Ilman että olisi taustatyöt tehtynä? Sillälailla taas.Vaikuttaa muuten myös DNA-rakenteeseen. Bessel van Der Kolk on tutkinut tätä asiaa vuosikymmeniä erittäin pahoin traumatisoituneiden ihmisten hoitotyössään, joiden traumat tulevat pääosin lapsuudesta. Häneltä löytyy suomeksi kirja Jäljet kehossa. Suosittelen! Sieltä löysin itselleni vinkkejä, miten selvitellä omia traumoja konkreettisesti.
Tuo on muuten mahtava kirja! Suosittelen kaikille traumalapsuuden kokeneille. Tuota kirjaa köytetään oppikirjana psykoterapeuteille.
Tässä haastattelu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas arvostettiin sitä ettei välillä tee mitään, ajattelee vaan. Molemmat vanhemmat akateemikkoja ja itsekkin teen parhaillaan väitöskirjaani. Lukemista arvostettiin, kaikenlaista paikasta toiseen ryntäilyä ja tarpeetonta ahertamista taas pidettiin alemman luokan touhuna. "Kerää risut nyt heti/tyhjennä astianpesukone nyt heti" ovat lauseita, joita et vanhempieni suusta kuulisi koskaan. Ikinä ei ollut kiire minnekkään :)
En jaksa uskoa että Suomessa on akateemikkopariskuntaa.
Ja tämäkin kommentti on saanut runsaasti alanuolia. Akateemikko ei ole sama kuin akateemisen tutkinnon suorittanut. Akateemikko on valtion myöntämä arvonimi ja akateemikko ja ei Suomessa ole pilvin pimein.
Tämä on englannin kielen vaikutusta, siinä "an academic" on kuka tahansa joka on yliopistossa töissä tai opiskelijana, eli on jollain tavalla yliopistotaustaa. Suomessakin puhutaan akateemisista ihmisistä, jonka voisi ihan yhtä hyvin ilmaista akateemikko -muodossa, ellei tuo vanhakantainen arvonimi olisi sekoittamassa asiaa.
Minä joka kerroin, että muistan neljävuotiaasta asti joitain tapahtumia, niin muistan myös välähdyksen pappani hautajaisista ja olin myös kaksivuotias.
Jos kerron tästä, niin yleensä kukaan ei usko.