Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli juuri suurten ikäluokkien kasvatustapa että lapselta luulot pois, lapselle näytetään paikkansa (alimpana, arvottomana) ja kaikin tavoin kohdellaan tylysti ja tunteettomasti ja tällä lailla karaistaan lasta.

Tässä teille syy miksi miljoona suomalaista syö psyykenlääkkeitä ja moni on täysin rikki.

Varmaan aika yleistä heillä. Oma lapsuutensa kului siinä sodanjälkeisessä puurtamisessa niin on helppo kostaa se seuraavalle sukupolvelle, ettei kellään olisi kivaa. Omassa perheessä korostettiin lukemisen ja opiskelun tärkeyttä vaikka vanhemmat olivat kokeneet tuon työleirin itse. Eli kaikki eivät käyttäydy noin.

S.B. kirjoitti:

Miksi jotkut vanhemmat käyttäytyvät tällä tavalla? Miten näin toimineet vanhemmat perustelivat nähdäksenne tehottomien/lähes hyödyttömien askareiden tärkeyttä, ja uskotteko esitetyn perustelun olleen toiminnan oikea motiivi?

Ei tälläiset vanhemmat käskyjään ole perustelleet, käskyä oli toteltava, koska 'tulee tupenrapinat jos ei sana kuulu'.

Ja jos jotain perustelua alkoi kyselemään, sen sai todellakin tuntea nahoissaan. 'Pennut ennenkään ole mitään kyselleet, p-kele...'

Vallankäyttöä ja kontrollointiahan se enemmän on ollut. Ei niistä töistä oppinut mitään sellaista, jota oikeasti olisi omassa aikuisen elämässä tarvinnut. Perunamaan kitkeminen jo toiseen kertaan samalla viikolla ei palvellut mitään tarkoitusta, tai niiden isojen saavejen täyttäminen mustikoilla oli turhaa työtä jos mikä.

Vastaavasti mitään sellaisia taitoja, joita oikeasti olisi tarvinnut ei opetettu. Missään asioissa ei neuvottu ja jos jotain erehtyi kysymään sai vain pilkkaa osakseen, 'ekkö sie nyt tuotakaan tiedä, tyhmähän sie olet'

Kyse oli myös siitä että aikuisen halut ja tarpeet tulivat ensin, ja lapsilla ei mitään tarpeita ja haluja edes saanut olla.

Oman lapsuuden ajatteleminenkin oikeastaan inhottaa nykyisin.

Äitini haluaisi aina joskus katsella minun ja sisarusteni kuvia, mutta en vain pysty.

Noihin voisin vielä lisätä että näen aikuisena omasta vanhemmastani painajaisia.Ei liene ihan normaalia.

Kyllä, samanlaista oli. Toi aikainen aamyherätys AINA, ei hetkenkään istumista. Jatkuva haukkuminen laiskaksi ja kesätöihin piti mennä ko 15-vuotiaana KOKO kesäksi, ettei olisi vahingossa tullut vapaapäivää. E jaksa edes muistella, narsistiset ison ikäluokan vanhemmat.

Ja yllätys: kukaan meistä lapsista ei ole jaksanut/välittänyt työelämästä. Jokainen tyttö ollut pitkään kotiäitinä yms, tavallaan hyvällä syyllä kotona. Yksi on kotirouva vielä 50+ v

Maatilalla minut veljeni kanssa kyllä velvoitettiin työn tekoon, mutta ei ollut minusta mitään kohtuuttomuutta asiassa.

Toki jotkin työt olivat lapsille järjettömän vaarallisia, en ikinä antaisi 12- vuotiaan lapsen yksin työskennellä hytittömällä traktorilla, halkosirkkelillä halkaisuruuveineen jne.

Saatiin kyllä leikkiä ja harrastaakin, tosin ei mitään ohjattuja harrastuksia ollut tarjolla.

Onneksi vanhempani suhtautuivat positiivisesti lukemiseen, isänikin on lukutoukka siihen nähden, että on käynyt pelkän kansakoulun(olikohan v. 40 syntyneiden käytävä myös kansalaiskoulu?)ilmeisen lukihäiriön vaivaamana.

Mummoni, isän äiti oli vihamielinen kaunokirjallisuutta kohtaan.

Piti sitä ajanhukkana.

Opiskelua kyllä arvosti.

Hänellä koulu oli jäänyt 2:n viikon kiertokouluun.

Mummo sai aina kiukunpuuskan, kun huomasi minun lukevan romaania.

Joskus sain olla lapsena ja nuorena rauhassa, joskus en. Oma teini (15v) haluaisi koko ajan olla rauhassa. Vain tehdä omia juttuja. Tässä on ollut tasapainottelua, koska pienempi sisarus haluaisi välillä seuraa ja teini ei koskaan haluaisi olla kanssaan. Nuorempi on niin iso että osaa jo pelata pelejä ja tehdä "isojen juttuja" eikä kyse ole mistään nukkeleikistä tai nuoremman vahtimisesta (joskus saanut palkkaa jos vahti tunnin tms) , vaan siitä että esim pelaa pienemmän kanssa peliä yhdessä jota teinikin keskenään pelaa ja sellaista normaalia yhdessäoloa perheen kanssa. Läksyt ym pitää toki saada tehdä rauhassa mutta minusta muu perhe ei voi pyöriä sen mukaan että yksi jäsen haluaa vain olla omissa oloissaan kommunikoimatta mitenkään. Tiskaa, vie roskat ja imuroi jos pyydän, muutaman kerran viikkoon kutakin askaretta enintään, se sujuu mutta on niin raskasta. Jos hänelle edes puhuu niin voi kun on raskasta. :D Eiköhän se siitä. Viikonloppuna saa olla kokonaisen vuorokauden aina tekemättä mitään muiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.

Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!

Kyllä, juuri näin. Äitini asuu väkisin yli 90-vuotiaana omakotitalossa. Mitään ei tietenkään itse kykene tekemään, mutta puutarhan pikkutarkka taso on säilytettävä. Jatkuvasti pitää perustaa uusia kukkapenkkejä, istuttaa lisää marjapensaita, laajentaa mansikkamaata. Me sitten siskosten kanssa juostaan siellä omien talojemme ja perheidemme hoidon lomassa, välimatkaakin on paljon. Ja ihan kaikki pitää tehdä tarkasti niin kuin määrätään. Kuoppaakaan emme osaa oikein kaivaa. Kaikesta on hirveä stressi. Kaikki pitää tehdä heti, vaikka emme aina tietenkään juuri sillä sekunnilla paikalle ehdi.

Jos päivän päätteeksi istumme hetkeksi alas, alkaa hirveä kiukuttelu ja mielenosoittaminen. Kun työt on tehty, pitää mennä nukkumaan eikä jäädä pihalle istumaan.

Sisälläkin on paras kävellä jatkuvasti touhukkaana, nojatuolissa ei istuskella.

Syksyllä tietysti marjasadon kerääminen ja säilöminen. Koko sato jää hänelle, me emme saa viedä mitään. Jos on hyvä mustikkavuosi, pitää vielä muutama ämpärillinen käydä hänelle mustikoita keräämässä. Ja myös puolukat, lakat ja karpalot.

Mitäs menette? Ihan oma valinta. Mikään pakko ei ole.

S.B. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

S.B. kirjoitti:

Miksi jotkut vanhemmat käyttäytyvät tällä tavalla? Miten näin toimineet vanhemmat perustelivat nähdäksenne tehottomien/lähes hyödyttömien askareiden tärkeyttä, ja uskotteko esitetyn perustelun olleen toiminnan oikea motiivi?

En usko.

Ainakin omien vanhempien kohdalla oikea motiivi oli lapsen kyykyttäminen, alistaminen ja ”paikan näyttäminen”, vanhemmat oikein toitottivat ääneen että ainoa oikea kasvatus on ottaa lapselta luulot pois! Eli siis lapsi pitää alistaa ja nujertaa ja viedä itsetunto. Näin tekivät sitten mun ja sisarukseni kohdalla. Yrittävät tätä lapsenlapsiinkin, onneksi siinä vaiheessa sain jostain rohkeutta viilentää välit. Nyt emme ole juuri tekemisissä, ei ole välirikko, mutta en vaan jaksa heitä. Vievät kaiken elämänvoiman ja elämänilon.

Kiitos vastauksestasi. Uskotko vanhempiesi saaneen kyykyttämisestä itsestään jonkinlaista nautintoa, vai uskoivatko he aidosti, että kyykyttäminen on hyvä tapa kasvattaa lapsia? Jos uskot heidän aidosti uskoneen kyykyttämisen olevan hyvä kasvatustapa, niin mitenköhän he olisivat päätyneet näkemykseensä?

Ainakin toinen sai silminnähden nautintoa, ja selkeästi nautti esim lasten piiskaamisesta. Oli sellaisen ”vallantunteen” euforiassa oikein, kun koki että hänellä jumalan tavoin on valta päättää lapsensa elämästä ja hengestä, ja valita miten kovaa piiskaa tänään. Oikein silmät kiilui voitonriemusta.

Osaa varmaan on lapsena piiskattu tuhmuuksista. Meillä piiskattiin lapsia vanhemman omista tarpeista lähtien. Eli kun vanhemmalla oli stressi/ärsytys niin purki sen pieksämällä lasta. Keksivät aina tekosyyn miksi piiskata, esim ”katsoit väärällä lailla” tai ”kävelit uhmakkaasti”. Siinä oli sitten oikeutta kerrakseen käydä käsiksi.

Mun miehellä oli tuo kasvatus, tosin pihalla sai olla myös omien puuhien parissa, eikä tarvinnut raataa. Sisällä oleilu ei ollut sallittua ja tuo univäkivalta oli käytössä myös. Kun nuorina asuimme hetken kerrostalossa, anoppi oli kauhuissaan, että "kuinka siellä ihminen saa aikansa kulumaan". Noh, lopputulos sitten; miehellä on sekä mieliala, että ahdistuneisuusoireilua, eikä ole keskusteluavulla ja lääkityksellä paljon muuksi muuttunut. Jatkuvasti levoton, uupunut.. Lomat aloitetaan aina jollain autotallin raivosiivoamisella, että sitten voi ansaita itselleen jonkun saunahetken. Töihin palataan uupuneena. Mua väsyttää jo vierestä katsominenkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt v. 47. Olen kasvanut maaseudulla. Lapsena jo 12- vuotiaana jouduin peltotöihin mukaan. Juurikkaiden harvennus, heinänteko, viljojen korjuu, marjojen keruu. Isompana joutui myös navettatöihin.

Myös ruuanlaitossa apuna ja siivouksessa ja tiskauksessa.

Sunnuntaisin sai onneksi levätä, mutta ei saanut nukkua pitkään. Kyllä seitsemältä jo herätettiin. No, oppihan siinä tekemään töitä.

Vasta aikuisena pystyi nauttimaan kesästä, kun oli oma koti ja työpaikasta kesäloma. Ei tarvinnut tehdä mitään, paitsi kotityöt ja lapsenhoito. Mutta se nyt ei oikeastaan ollut paljon mitään verrattuna niihin joka kesäisiin peltotöihin

polttavassa auringon paahteessa.

Nykyisin eläkkeellä kyllä tykkään hoitaa puutarhaa, mutta se on ihan vapaaehtoista ja voi tehdä milloin huvittaa.

Jatkan vielä tätä kirjoitusta. Minun kokemukseni eroaa teidän muiden kokemuksesta sillä, että kun jouduin jo aika nuoresta maalaistalon töihin, niin se ei johtunut vanhempieni vallankäytöstä eikä tahdosta alistaa. Maalaistalon työt vaan oli tehtävä, että saimme ruokaa, viljan myynnistä ja eläinten pidosta rahaa, että suuri perhe tuli toimeen. Marjoja ja sieniä kerättiin, koska niitä syötiin. Silloin ei yhteiskunta avustanut. Tarkoituksena oli myös ilmeisesti osoittaa, että kun ihminen kasvaa aikuiseksi pitää opetella tekemään työtä, että tulee toimeen. Katsottiin, että isot lapset kyllä kykenee jo ruumiilliseen työhön. Silloin ei ollut vielä suuremmin koneita ja työvoimaa tarvittiin. Meitä ei kuitenkaan haukuttu eikä rangaistu, sitä vaan teki velvollisuudesta ja niin elettiin muissakin perheissä. Koulusta oli vielä syksyisin perunannostoloma. Eli tämä oli yhteiskunnan tapa. Siis minä kuulun suuriin ikäluokkiin. Hirmuvaltiasvanhemmat ovat tietysti asia erikseen. Jatkuva työn teettäminen, ettei nuori saisi yhtään omaa aikaa ja alistaminen ja nujertaminen on sairasta ja tuomittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun miehellä oli tuo kasvatus, tosin pihalla sai olla myös omien puuhien parissa, eikä tarvinnut raataa. Sisällä oleilu ei ollut sallittua ja tuo univäkivalta oli käytössä myös. Kun nuorina asuimme hetken kerrostalossa, anoppi oli kauhuissaan, että "kuinka siellä ihminen saa aikansa kulumaan". Noh, lopputulos sitten; miehellä on sekä mieliala, että ahdistuneisuusoireilua, eikä ole keskusteluavulla ja lääkityksellä paljon muuksi muuttunut. Jatkuvasti levoton, uupunut.. Lomat aloitetaan aina jollain autotallin raivosiivoamisella, että sitten voi ansaita itselleen jonkun saunahetken. Töihin palataan uupuneena. Mua väsyttää jo vierestä katsominenkin.

Kai tajuat että miehesi ei voi itse valita että toimiiko noin vai ei?

’

Minäkin olen järjetön ylisuorittaja, siis tuon orjaleiri lapsuuden takia. Olen aina stressissä ja ylivireystilassa. Minä kanavoin tämän työelämään ja olenkin sukuni eka akateeminen ja ylintä johtoa isossa organisaatiossa. Voisi luulla että olen tyytyväinen, mutta enpä ole. Mieluummin olisin tyyni ja rauhallinen enkä pakonomaisella vimmalla suorittava.

Meilläkin on miehen kanssa tästä kahnauksia koska hänellä oli ”lepäily sallittu” lapsena, mulla ei ollut koskaan. Ja sama oli täälläkin että sairastaminen on laiskottelua. Mut pakotettiin keuhkoputkentulehduksessa moneksi tunniksi halkoja hakkaamaan koska olin isän mielestä vaan laiska ja teeskentelevä. No tästäpä sit jouduin sairaalaan kun meni tauti pahemmaksi. Isän kommentti oli että teeskentelen laiskana vaan.

Yläasteella pari vuotta sitten noin 13-vuotiaana, kun asuin pienellä paikkakunnalla keskellä korpea ja tarvitsin eräs syysilta kylältä (monen kymmenen kilometrin päästä) kyydin kotiin, sillä hetkellä työtön isäni ja hänen naisystävänsä laittoivat puhelimet kiinni sen jälkeen, kun olin ensimmäisen kerran soittanut ja kysynyt milloin he tulevat hakemaan.

Kaupat ja kaikki lämpimät tilat olivat tuossa vaiheessa jo tosiaan mennyt kiinni ja vesisateessa odotin epävarmaa kyytiä kotiin.

Vihdoin, kun isäni sitten tulikin hakemaan, sain koko matkan kuulla siitä kuinka "normaalit" ja "kunnolliset" ihmiset tekevät halkotöitä ja muuta kodin hommia koulun jälkeen apuna ja kirjaimellisesti kuinka joka päivä kouluun mentäessä ja kotoa poistuttaessa pitäisi ottaa mukaan "sellaiset varusteet että tarvittaessa metsässä/ulkona voi olla vaikka yötä" ja kyse oli tosiaan aivan normaalista koulupäivästä jonka jälkeen illalla kävin harrastuksessani...

Ainoa hyväksytty asia mitä ilmeisesti olisin saanut tehdä, olisi ollut kaikki fyysisesti hyvin raskaat kodin tekemiset ja kaikki muu on turhamaista. Hyvin raskasta oli myös se, ettei mistään pystynyt kommunikoimaan ilman huutamista, sillä mielipiteeni ja asiani on tietenkin aina väärä ja olen kuulemma aivan sekaisin.

Itse nyt näin 17-vuotiaana, melkein vuoden omassa vuokra-asunnossa asuneena voin todeta, että oli valtava helpotus ja elämänlaatuni on parantunut huomattavasti, kun jatkuvasti en joudu kuulemaan, kuinka teen täysin normaalitkin asiat väärin. Koomisinta tässä onkin se, että vanhempani ovat kaikessa oikeastaan itse täysin alisuorittajia ja olen joutunut esimerkiksi hoitamaan alaikäisenäkin omat asiani itse, jotka vanhempieni olisi pitänyt hoitaa. Pankkiasioiden ja muiden vastaavien suhteen olen hyvin onnellinen, että olen alle vuoden päästä oikeutettu hoitamaan asiat kokonaan itse, sillä valitettavasti koen näissä pakollisten virallisten asioiden hoitamisessa vanhempieni olevan minulle enemmänkin este ja vaikeuttaja, kuin että voisin antaa huoletta vanhempieni hoitaa asiat, jotka heille oikeasti kuuluisi. 17-vuotiaana omien asioiden hoitaminen ei ole enää mikään ongelma varsinkaan kun asunkin jo yksin, mutta yläasteikäisenä jouduin itse ottamaan selvää ja hoitamaan asioita, jota minun ei vielä olisi kuulunut eikä tarvinnut hoitaa.

Lapsuusvuoteni olivat hyvin raskaita lyttäämisen, henkisen painostuksen ja laiminlyömisen takia, joten olen hyvin onnellinen nyt ollessani käytännössä vapaa ja minulla on suuri tarve kasvattaa tulevaisuudessa omat lapseni turvallisessa ja hyvässä ympäristössä tasapainoisten ihmisten seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt v. 47. Olen kasvanut maaseudulla. Lapsena jo 12- vuotiaana jouduin peltotöihin mukaan. Juurikkaiden harvennus, heinänteko, viljojen korjuu, marjojen keruu. Isompana joutui myös navettatöihin.

Myös ruuanlaitossa apuna ja siivouksessa ja tiskauksessa.

Sunnuntaisin sai onneksi levätä, mutta ei saanut nukkua pitkään. Kyllä seitsemältä jo herätettiin. No, oppihan siinä tekemään töitä.

Vasta aikuisena pystyi nauttimaan kesästä, kun oli oma koti ja työpaikasta kesäloma. Ei tarvinnut tehdä mitään, paitsi kotityöt ja lapsenhoito. Mutta se nyt ei oikeastaan ollut paljon mitään verrattuna niihin joka kesäisiin peltotöihin

polttavassa auringon paahteessa.

Nykyisin eläkkeellä kyllä tykkään hoitaa puutarhaa, mutta se on ihan vapaaehtoista ja voi tehdä milloin huvittaa.

Jatkan vielä tätä kirjoitusta. Minun kokemukseni eroaa teidän muiden kokemuksesta sillä, että kun jouduin jo aika nuoresta maalaistalon töihin, niin se ei johtunut vanhempieni vallankäytöstä eikä tahdosta alistaa. Maalaistalon työt vaan oli tehtävä, että saimme ruokaa, viljan myynnistä ja eläinten pidosta rahaa, että suuri perhe tuli toimeen. Marjoja ja sieniä kerättiin, koska niitä syötiin. Silloin ei yhteiskunta avustanut. Tarkoituksena oli myös ilmeisesti osoittaa, että kun ihminen kasvaa aikuiseksi pitää opetella tekemään työtä, että tulee toimeen. Katsottiin, että isot lapset kyllä kykenee jo ruumiilliseen työhön. Silloin ei ollut vielä suuremmin koneita ja työvoimaa tarvittiin. Meitä ei kuitenkaan haukuttu eikä rangaistu, sitä vaan teki velvollisuudesta ja niin elettiin muissakin perheissä. Koulusta oli vielä syksyisin perunannostoloma. Eli tämä oli yhteiskunnan tapa. Siis minä kuulun suuriin ikäluokkiin. Hirmuvaltiasvanhemmat ovat tietysti asia erikseen. Jatkuva työn teettäminen, ettei nuori saisi yhtään omaa aikaa ja alistaminen ja nujertaminen on sairasta ja tuomittavaa.

Tuo on joo hyvä huomio. On eri asia että pitää tehdä töitä koska perheen elinkeino vaatii sitä ja eläminen ylipäätään, kuin että vanhempi sadistisesti orjuuttaa.

Meillä juuri sadistinen orjuutus ja kasvimaata kitkettiin vaikka joka päivä kolme tuntia, jos muuta pakkotyötä eivät keksineet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun miehellä oli tuo kasvatus, tosin pihalla sai olla myös omien puuhien parissa, eikä tarvinnut raataa. Sisällä oleilu ei ollut sallittua ja tuo univäkivalta oli käytössä myös. Kun nuorina asuimme hetken kerrostalossa, anoppi oli kauhuissaan, että "kuinka siellä ihminen saa aikansa kulumaan". Noh, lopputulos sitten; miehellä on sekä mieliala, että ahdistuneisuusoireilua, eikä ole keskusteluavulla ja lääkityksellä paljon muuksi muuttunut. Jatkuvasti levoton, uupunut.. Lomat aloitetaan aina jollain autotallin raivosiivoamisella, että sitten voi ansaita itselleen jonkun saunahetken. Töihin palataan uupuneena. Mua väsyttää jo vierestä katsominenkin.

Kai tajuat että miehesi ei voi itse valita että toimiiko noin vai ei?

’

Minäkin olen järjetön ylisuorittaja, siis tuon orjaleiri lapsuuden takia. Olen aina stressissä ja ylivireystilassa. Minä kanavoin tämän työelämään ja olenkin sukuni eka akateeminen ja ylintä johtoa isossa organisaatiossa. Voisi luulla että olen tyytyväinen, mutta enpä ole. Mieluummin olisin tyyni ja rauhallinen enkä pakonomaisella vimmalla suorittava.

Meilläkin on miehen kanssa tästä kahnauksia koska hänellä oli ”lepäily sallittu” lapsena, mulla ei ollut koskaan. Ja sama oli täälläkin että sairastaminen on laiskottelua. Mut pakotettiin keuhkoputkentulehduksessa moneksi tunniksi halkoja hakkaamaan koska olin isän mielestä vaan laiska ja teeskentelevä. No tästäpä sit jouduin sairaalaan kun meni tauti pahemmaksi. Isän kommentti oli että teeskentelen laiskana vaan.

Tajuan hyvinkin, enhän muutoin olisi osannut tuota asiaa kuvaillakaan. Terapiassa on sovittu tähän terveitä rajoja. Mua ei saa terrorisoida, eikä lapsia. Mies on itse vastuussa omasta lepäämisestään, hän on siihen saanut kaikki tarvittavat työkalut. Hän on myös saanut apua kyseenalaistamaan lapsuutensa oppeja ja omaa käytöstään. Raivoa siitä, että en kiitä turhasta hääräämisestä, en suostu ottamaan vastaan. Annan mallia terveestä. Ja jos oma terveyteni kärsii, pelastan välittömästi itseni. Sama pätee tietysti myös lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia ekstroverttejä tulee vähentää täestöstä isolla kädellä.

Näin typerään kommenttiin ei ehkä kannattaisi edes reagoida, mutta ihmettelen mitä tekemistä ekstroverteillä on tämän asian kanssa?

Minua vilkasta ja ulospäinsuuntautunutta lyötiin lapsena, että oppisin olemaan hiljaa.

Ja teeteettiin ihan yhtä järjettömiä määriä koti-ja pihatöitä. Ja ne työt piti tehdä asianmukaisessa hiljaisuudessa, 'höpöttämisestä' saattoi tulla tukkapöllyä tai pahempaa.

Muutuin hiljaiseksi, näkymättömäksi ja masentuneeksi.

Vasta aikuisena ymmärsin että saan olla oma itseni, ettei vilkkaus, ulospäinsuuntautuneisuus ja sosiaalisuus ole vikoja.

En ole hiljainen, enkä näkymätön enää, mutta masennus on ajoittain vieläkin riesanani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.

Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!

Kyllä, juuri näin. Äitini asuu väkisin yli 90-vuotiaana omakotitalossa. Mitään ei tietenkään itse kykene tekemään, mutta puutarhan pikkutarkka taso on säilytettävä. Jatkuvasti pitää perustaa uusia kukkapenkkejä, istuttaa lisää marjapensaita, laajentaa mansikkamaata. Me sitten siskosten kanssa juostaan siellä omien talojemme ja perheidemme hoidon lomassa, välimatkaakin on paljon. Ja ihan kaikki pitää tehdä tarkasti niin kuin määrätään. Kuoppaakaan emme osaa oikein kaivaa. Kaikesta on hirveä stressi. Kaikki pitää tehdä heti, vaikka emme aina tietenkään juuri sillä sekunnilla paikalle ehdi.

Jos päivän päätteeksi istumme hetkeksi alas, alkaa hirveä kiukuttelu ja mielenosoittaminen. Kun työt on tehty, pitää mennä nukkumaan eikä jäädä pihalle istumaan.

Sisälläkin on paras kävellä jatkuvasti touhukkaana, nojatuolissa ei istuskella.

Syksyllä tietysti marjasadon kerääminen ja säilöminen. Koko sato jää hänelle, me emme saa viedä mitään. Jos on hyvä mustikkavuosi, pitää vielä muutama ämpärillinen käydä hänelle mustikoita keräämässä. Ja myös puolukat, lakat ja karpalot.

Narsisti äitini yrittää ihan samaa. Rahaa on tilillä ja olen sanonut, että palkkaa apua tai muuttaa johonkin senioritaloon. Itse olen töissä ja en todellakaan ala pihiä narsistia passaamaan. Ei hänkään hoitanut minua lapsena vaan jouduin hoitamaan hänen minua nuoremmat lapset. Miettikää nyt itse, että joku 90-vuotias komentelee, vanhainkotiin kuuluu tuollainen, jos ei itse pärjää.

Mäkin ihmettelen niksi joku syytteli ekstroverttejä tästä? Ne mun hakkaajavanhemmat / orjuuttajst oli ihan introverttejä ja umpimielisiä molemmat.

Osa psykoterapeuteista/psykiatreista on sitä mieltä että persoonallisuushäiriöisiä on PALJON enenmmän kuin mitä tilastot sanovat. Tilastojen mukaan 5%, todellisuus ainakin 15%. Kymmenestä ihmisestä vähintään 1 on persoonallisuushäiriöinen, sadasta viisitoista.

Uskon tähän, sillä työssäni kohtaan valtavasti narsisteja ja muulla tavoin luonnevikaisia, ja en ole terveydenhoitoalalla edes.

S.B. kirjoitti:

Miksi jotkut vanhemmat käyttäytyvät tällä tavalla? Miten näin toimineet vanhemmat perustelivat nähdäksenne tehottomien/lähes hyödyttömien askareiden tärkeyttä, ja uskotteko esitetyn perustelun olleen toiminnan oikea motiivi?

Minä annan sulle kolme perustelua:

Siksi, koska minä sanon/käsken!

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat

Niin kauan kuin tämän katon alla asut, niin teet niinku minä sanon

Ja kaikki kyseenalaistaminen oli turhanpäiväistä vinkunaa ja kitinää.

Oikeasti, melkein naurattaa, että joku ajattelee, että sille kaikelle käskyttämiselle olisi joku kunnon syy tai perustelu.

Vierailija kirjoitti:

S.B. kirjoitti:

Miksi jotkut vanhemmat käyttäytyvät tällä tavalla? Miten näin toimineet vanhemmat perustelivat nähdäksenne tehottomien/lähes hyödyttömien askareiden tärkeyttä, ja uskotteko esitetyn perustelun olleen toiminnan oikea motiivi?

Minä annan sulle kolme perustelua:

Siksi, koska minä sanon/käsken!

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat

Niin kauan kuin tämän katon alla asut, niin teet niinku minä sanon

Ja kaikki kyseenalaistaminen oli turhanpäiväistä vinkunaa ja kitinää.

Oikeasti, melkein naurattaa, että joku ajattelee, että sille kaikelle käskyttämiselle olisi joku kunnon syy tai perustelu.

Myöskin, jos lapsi alkoi syytä tai perustelua tivaamaan, saattoi saada selkäänsä. Lapsi oppii olemaan hiljaa, kun muistaa remmillä hakkaamisen, verinarmut ja sen ettei kärsi kunnolla istua kolmeen päivään.

Ei todellakaan vanhempien kanssa keskusteltu tai vanhemmat ”perustelleet” yhtään mitään. Tee tai sitten sut hakataan ja itket ja teet!