Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
Vierailija kirjoitti:
Nämä ketjut on tosi tärkeitä ja auttavat paljon. Mä en saa terapiaa, vaikka väkivaltalapsuus hullun narsistin alistamana. Kun ei ole masennusta, ei saa sitä b-lausuntoa jonka terapia vaatii. Kirjalisuus ja nämä ketjut on ainoa apu mitä mulla on. harmittaa aina se että usein tällaisiin ketjuihin tulee hyvien perheiden lapset ylenkatsomaan ja vähättelemään, jotkut jopa tahallaan kiusaamaan ja loukkaamaan.
Tällaisen lapsuuden kokenut on usein yksinäinen, kuten minäkin olen. Siksi nämä ketjut on monesti ainoa kanava jossa edes hetken verran voi jakaa kokemaansa toisen ihnisen kanssa.
Tämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nyt niin kovasti tarvinnut tehdä, mutta joka ikinen perjantai jouduin imuroimaan koulun jälkeen koko huushollin, paitsi siskon huonetta, kun sen lattia oli täynnä tavaraa. Isä puisteli matot. Äiti pyyhki pölyt.
Sisko ei tehnyt mitään. Siivoushulluja. Kaupassa kävin pikkuostoksilla mielelläni. Pääsin hetkeksi pois kotoa. Ikinä ei saanut la, su nukkua klo 9 myöhempään, vaikka olisin viikolla lukenut myöhään kokeisiin.
Aikuisenakin kotona käydessäni isä meni klo 9 ulos hakkaamaan halkoja tai leikkaamaan nurmea tms, jotta heräisin meluun. Ei kehdannut suoraan tulla herättämään.
Mä tein kioskilla koko kesän töitä 12-vuotiaana.
Muutamissa vastauksissa on näkynyt, ettei pojilta vaadittu niin paljoa kuin tytöiltä. No, meillä vaadittiin, joten nauttikaa tarinasta.
Itsellä ei siskoja ollut, mutta veljiä kyllä ja esikoisena sain ankaran kasvatuksen. Pelkäsin kuollakseni, että äiti antaa piiskaa, jos teen jonkin virheen. Joskus sitä tulikin ja se häpeän määrä oli jotain aivan käsittämätöntä. Opin peittelemään ja valehtelemaan joissain tilanteissa, vaikka en ollut tehnyt mitään pahaa. Kodin asioista ei saanut missään tapauksessa puhua kenelläkään ulkopuolisille eli kulissit olivat kaikkein tärkein asia. Minulle asetettiin myös aina porttikielto sinne missä meidän perheemme ongelmat havaitiin. Kerran muistan kuin äitini haki minut aivan raivona kotiin naapurista jonne oli kiellettyä mennä. En käynyt siellä enää koskaan, en uskaltanut. Toisen kerran taas toiset porttikiellossa olleet naapurit tulivat meille kylään ja hän heitti kaikki pihalle. Se oli aivan kamalaa.
Olipa kerran myös tapaus kun haimme mummolasta kissanpentuja. Ne olivat ihan käsittämättömän suloisia ja sellaisia kirjavia pikkuruisine häntineen. Leikin niiden kanssa autossa kotimatkan. Kotiin tullessamme äiti laittoi kissanpennut muovipussiin, pisti kepin nokkaan roikkumaan ja ampui ne silmieni edessä. Muovipussi kissanpentuineen haudattiin yhdessä. Taisin olla 5-vuotias enkä vieläkään voi olla kyynelehtimättä kun tätä muistelen.
Jouduin huolehtimaan veljestäni jo lapsesta saakka, asunnon siivouksesta sekä tiskauksesta jo 11-vuotiaasta eteenpäin. Muistan vieläkin ne valtavat jättiläistiskit ja siivoukset, joita kaverini ihmettelivät miten minä tuollaista joudun tekemään. Ei heidän tarvinnut ja nauroivat vaan päälle kun äitinsä siivosivat heidän huoneensakin. Oli ihan omituista mennä kavereiden luokse kylään kun siellä tarjottiin mehua ja keksejä ja heillä oli tietokone ja sai pelata vapaasti.
Kavereiden vanhemmat hymyilivät ja olivat muutenkin ystävällisiä. Meillä ei sellaista voinut kuvitellakaan. Meille kun kutsui kavereita kylään, niin kävivät kerran ja kun kysyin uudelleen kylään, niin vastaus oli että "kuudes aistini varoittaa äidistäsi" tai "äitisi on pelottava" tai jotain muuta. Kerran äiti jopa sanoi yhdestä kaveristani, että se on niin vittumainen pentu että antaisi sille selkään joka päivä. Ihan tavallinen poika. Siten pyörinkin mahdollisimman paljon kavereiden luona, jopa riesaksi asti mutta kotiolot olivat mitä olivat enkä lapsena niille mitään mahtanut. Kaverit tietysti kiusasivat kun en uskaltanut laittaa vastaan ja alistuin.
.. jatkuu ..
..jatkoa..
Sääntöjä oli ihan loputtomasti ja monet niistä kirjoittamattomia. Kotiintuloajat olivat minuutilleen, enkä uskaltanut myöhästyä niistä yhtään. Jos kaverin luona sai olla tunnin, niin sitten olin minuutilleen sen ja näin toimin ihan pienestä saakka. Joskus kun tulin kotiin, niin ulos asti kuului mäiskintä ja pauke kun äiti raivosi siellä jostain.
Tietenkin äitini takia minulle tuli myös ongelmia ihmisuhteissa, käyttäytymismalleissa ja niin poispäin. Kotiolot näkyivät tietysti kaverisuhteissa, ensimmäisissä seurustelusuhteissa ja huonostihan niissä kävi. Elämässä sattui myös kamalia asioita myöhemminkin, mutta onneksi verenperintönä saadut älynlahjat auttoivat ymmärtämään omaa tilannettani ja opiskelemaan paljon. Minusta tulikin aikuisena aivan mieletön suorittaja ja kympin oppilas. Olen edennyt työelämässä aika pitkälle ja nykyisin tienaan melko hyvin mutta vasta viime vuosina tajusin, että minua käytettin pitkään hyväksi. Olen töissä se tyyppi, joka tekee ne vaikeat työt ja keksii ratkaisut ongelmiin. Teen myös hyvin pitkää päivää mutta tietysti loppuunpalamisiakin on ollut jo useita, joskin viime vuosina olen painanut jarrua terapian ansiosta. Tällä hetkellä olen taas loppuunpalamisen partaalla, aiempaan erona on se, että tunnistan tilanteen.
Erilaisia terapioita on tullut käytyä jaksoissa 20 vuotta viisinumeroisella summalla. Se on auttanut valtavasti ja sen takia myös avioliitto on kestänyt ja elämä on parantunut paljon. Persoonallisuushäiriötä ei enää onneksi ole.
Ahdistusta on kuitenkin aina enkä todennäköisesti pääse siitä koskaan täysin eroon. Itsemurha-ajatukset pyörivät myös mielessä säännöllisesti. Onneksi äiti kuoli jo kauan sitten, mutta edelleen mielessäni asustaa se ankara naispuolinen tuomari ja häntä saa olla vaientamassa jatkuvasti. Viimeksi itkin, kun katsoin itselleni mieleistä autoa ja sisäinen tuomari kielsi sitä hankkimasta koska rahat pitäisi laittaa perheen hyväksi. Ja varaa olisi. Luoja, että olen kateellinen kavereilleni, jotka ostavat mitä huvittaa ilman tunnontuskia, harrastavat ja ovat ihmisten kanssa täysin vapautuneesti ja tekevät sitä mikä heille itselleen on tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
..jatkoa..
Sääntöjä oli ihan loputtomasti ja monet niistä kirjoittamattomia. Kotiintuloajat olivat minuutilleen, enkä uskaltanut myöhästyä niistä yhtään. Jos kaverin luona sai olla tunnin, niin sitten olin minuutilleen sen ja näin toimin ihan pienestä saakka. Joskus kun tulin kotiin, niin ulos asti kuului mäiskintä ja pauke kun äiti raivosi siellä jostain.
Tietenkin äitini takia minulle tuli myös ongelmia ihmisuhteissa, käyttäytymismalleissa ja niin poispäin. Kotiolot näkyivät tietysti kaverisuhteissa, ensimmäisissä seurustelusuhteissa ja huonostihan niissä kävi. Elämässä sattui myös kamalia asioita myöhemminkin, mutta onneksi verenperintönä saadut älynlahjat auttoivat ymmärtämään omaa tilannettani ja opiskelemaan paljon. Minusta tulikin aikuisena aivan mieletön suorittaja ja kympin oppilas. Olen edennyt työelämässä aika pitkälle ja nykyisin tienaan melko hyvin mutta vasta viime vuosina tajusin, että minua käytetti
Tsemppiä sinulle
Minulla ei ollut mitään tuollaista. Omat vanhemmat ovat syntyneet 50-luvulla.
Isäni tosin oli kouluttautunut insinööri ja äiti myös siisteissä sisätöissä. En tiedä johtuiko tämä siitä.
Koskaan ei ole toruttu laiskuudesta. Mutta muuten omilla vanhemmilla ol selkeät, vanhanaikaiset ja ahdasmieliset roolit. Isäni teki kaikki miesten työt kuten renkaiden vaihdot ja joulukuusen haun metsästä. Äitini hoiti siivoamiset ja ruuanlaiton. Isääni en ole koskaan nähnyt siivoamassa kuin korkeintaan autotallia.
Mitähän näille tapahtuu vanhana, joilla on pakonomainen tarve jatkuvasti tehdä jotain ettei tule laiskan mainetta? Vanhana terveys ei sitä välttämättä enää salli.
Itse asun kerrostalossa enkä eväänikään liikauta minkään miehekkäiden pihatöiden vuoksi. Teen toimistotyötä. Vapaa-ajallani pelaan tietokoneella ja treenaan kuntosalilla.
M38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ollut mitään tuollaista. Omat vanhemmat ovat syntyneet 50-luvulla.
Isäni tosin oli kouluttautunut insinööri ja äiti myös siisteissä sisätöissä. En tiedä johtuiko tämä siitä.
Koskaan ei ole toruttu laiskuudesta. Mutta muuten omilla vanhemmilla ol selkeät, vanhanaikaiset ja ahdasmieliset roolit. Isäni teki kaikki miesten työt kuten renkaiden vaihdot ja joulukuusen haun metsästä. Äitini hoiti siivoamiset ja ruuanlaiton. Isääni en ole koskaan nähnyt siivoamassa kuin korkeintaan autotallia.
Mitähän näille tapahtuu vanhana, joilla on pakonomainen tarve jatkuvasti tehdä jotain ettei tule laiskan mainetta? Vanhana terveys ei sitä välttämättä enää salli.
Itse asun kerrostalossa enkä eväänikään liikauta minkään miehekkäiden pihatöiden vuoksi. Teen toimistotyötä. Vapaa-ajallani pelaan tietokoneella ja treenaan kuntosalilla.
M38
Mulla taas ei ole mitään perinteisiä rooleja vastaan mutta meillä kans oli vanhanaikainen ajatusmalli, aina piti siis Huom aina jotakin tehdä, se puunkaato ja puiden lappaaminen tuntui olevan "ainoa oikea" kotityö! Mutta kyllä me tytötkin jouduttiin auttamaan puiden lappaamisessa. Koskaan kuitenkaan ei saanut kiitosta,aina vaan valitettiin mikä oli vialla. Kotityöt siinä ohessa plus koulutehtävät ja koulunkäynti, kyllä oli monesti aina väsynyt olo koulussa kun aina pakotettiin tekemään "jotakin".
Menin metsään pakoon kesällä että talvella. Olin kerran viikon poissa. Vasta kun kylmetin itseni enkä mennyt kouluun nousi ihmetys missä olin.Sitten oltiin taas vihaisia kun tullut kipeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairasta armeijameininkiä. Luppoaika leputtaa kehoa ja mieltä ja edistää luovuutta. Haaveilu ja kiireettömyys on tärkeää kaiken työn ja touhun vastapainoksi.
Todellisuudessa armeijassa on paljonkin luppoaikaa. Mutta sitten kun alkaa tapahtumaan niin sitten myös tapahtuu. Älytön vöyhötys päällä aikansa ja sitten taas on luppoaikaa. Näin ainakin oli vielä 20 vuotta sitten.
Pidetään kiirettä että päästään odottamaan.
Onko tämä ollut suurperheiden ja maatilallisten tai maalla asuvien juttu? Äkkiseltään kommenteista näkee että ei ainakaan kaupungissa ole asuttu. Itse asuin kaupungin läheisyydessä ja ei kyllä tarvinnut halkojen tai marjojen perässä hikoilla. Peruskotitöitä ym töitä tehtiin iänmukaisesti. Hyvistä koulunumeroista palkittiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lienen jo kirjoittanut joskus tänne.
Mutta meillä maataloudesta elantonsa saavien perheiden lapset ilman muuta tekivät työtä koulupäivien ohella.
Ja viikonloput tietysti.
Mutta kun tiesi, että siitä on omakin hyvinvointi kiinni, niin siihen tottui.
Mikähän siinä on juuri näillä sotasukupolvilla ja joskus myös heidän jälkeläisillään taustalla, että kokoajan täytytyisi jotain tehdä, ja jos ei ole tekemistä, niin sitten väkisin keksitään tekemistä vaikka oikeasti sitä ei olisi?
Varsinkin mökillä ei saa missään nimessä kesällä rentoutua, vaan siitäkin pitää väkisin tehdä työleiri.
Miksiköhän ajatus ei ole mitään tekemistä, voi vaan olla ja rentoutua sekä istua terassilla ja juoda rauhassa kahvia on heille kauhistus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei oikein koskaan ollut ns "vapaata" aikaa vaan koko ajan piti olla mun tekemässä jotain. Herätettiin myös joka ikinen päivä (myös viikonloppuna) kello 5.30. Tai siis mut herätettiin, kaksoissisko, toinen sisko ja veljet sai vain olla. Minä ja toinen sisko jouduttiin koko ajan tekemään töitä (vieläkään en tiedä miksi. Udeltiin asiaa vanhemmilta ja he sanoivat syyksi että "olitte liian pulskia tyttöjä" mikä oli huvittavaa kun molemmat normaalipainoisia oltiin ja esim mun kaksoissisko ja yksi veljistä oli ylipainoisia). He eivät joutuneet siivoamaan edes omia huoneitaan ym vaan meidän piti ne aina siivota. No, ainakin minä ja tuo sisko kuka teki mun kanssa paljon kotitöitä, navettahommia, kyntöjuttuja ym, ollaan molemmat hyväpalkkaisessa työssä kun taas muut sisaret ovat työttömiä tai kituuttavat pienellä palkalla. Mutta silti, olisi ollut ihanaa joskus vain "olla" ja rentoutua, mutta ei.
Vanhoille pieruille pulska tarkoittaa hyvännäköistä, ei viittaa ylipainoon.
Vierailija kirjoitti:
Lienen jo kirjoittanut joskus tänne.
Mutta meillä maataloudesta elantonsa saavien perheiden lapset ilman muuta tekivät työtä koulupäivien ohella.
Ja viikonloput tietysti.
Mutta kun tiesi, että siitä on omakin hyvinvointi kiinni, niin siihen tottui.
Mutta kyllä se on aika äärimmäisiä muotoja saanut. Luin taannoin omaelämäkerrallisen kirjan (Ilmo Massa: Kuovin maa) joka kertoi lapsuudesta ja nuoruudesta maaseudulla 1950-60-luvun Torniossa. Kyseessä oli ollut ihan täysi kehitysmaa-lapsityövoima-meininki, jossa lasten täytyi koulusta tultua tehdä joka päivä suunnilleen täysi aikuisen ihmisen työpäivä vielä päälle.
Tiedän hyvin, että sen ajan Suomi OLI nykyiseen verrattuna kehitysmaa. Mutta hämmästyin silti sitä, millaiset asiat ovat vielä niinkin myöhään vaikuttaneet normaaleilta koko sen ympäröivän yhteisön silmissä. Silloin kuitenkin oli jo olemassa yleinen oppivelvollisuus ja lastensuojeluviranomaisia ja sellaista.
Välillä tuli tunne, että vanhempia ärsytti jos nukkui pidempään mitä he halusivat. Vihaisena isä tuli sättimään laiskana makaamisesta, hyvin sai pelästytettyä hereille seitsemältä viimeistään. Vanhempien toiveet piti osata ennakoiden täyttää, muuten tuli sanomista.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän siinä on juuri näillä sotasukupolvilla ja joskus myös heidän jälkeläisillään taustalla, että kokoajan täytytyisi jotain tehdä, ja jos ei ole tekemistä, niin sitten väkisin keksitään tekemistä vaikka oikeasti sitä ei olisi?
Varsinkin mökillä ei saa missään nimessä kesällä rentoutua, vaan siitäkin pitää väkisin tehdä työleiri.
Miksiköhän ajatus ei ole mitään tekemistä, voi vaan olla ja rentoutua sekä istua terassilla ja juoda rauhassa kahvia on heille kauhistus?
Juurikin näin. Laiskana paskanq lomallakin pidettiin jos ei kokoajan raada orjan lailla. Ikinä ei saatu viikkorahaa en edes tiennyt mikä se oli vasta 10 vuotiaana kun kysyin kaverilta joka sanoi et sain 20 Markan viikkorahan isältään. Eikä kaverini tarvinnut kotona raataa orjan lailla. Riitti että piti oman huoneensa siistimi,meillä taas aina koulun jälkeen piti raataa kotitöissä viikonloppuna myös plus puuhommat eli klapien pinoaminen "sievään" pinoon, vieläkin näen painajaisia valtavasta kasasta puukalikoita:D vois kirjoittaa vaikka kuinka pitkälti kuinka 8 vuotias joutui raatamaan aamu 7 ilta 20.00 asti viikonloppuisin,pyhät,lomat puuhommissa,ruohonleikkuussaa yms. Ihme että sai kuitenkin istahtaa syömään!!
Ei ollut ennen mitään viikkorahoja. Puiden pilkkomista, heinätöitä ja pöllimettässä.
Ei.
Mutta vapautuminen alituisesta pelosta, väkivallan uhasta ja väkivallasta on niin suuri helpotus, että ihminen osaa nauttia siitä, mitä turvallinen elämä tarjoaa.