Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
Huh, onneksi ei ole ollut tuollaista. Millaisesta perheestä vanhempanne ovat peräisin, ymmärtämällä asiat heidän näkökulmastaan asiat näyttäytyvät järkevämmältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh, onneksi ei ole ollut tuollaista. Millaisesta perheestä vanhempanne ovat peräisin, ymmärtämällä asiat heidän näkökulmastaan asiat näyttäytyvät järkevämmältä.
No, kerroin jo kommentissani isäni olleen kotoisin Lapista, todellisesta korvesta. Kerroin jo ettei sopeutunut kaupunkiin ja tehdastyöhön.
Ei se silti työ järkeä järjettömään käytökseen. Ei sillä voi puolustella väkivaltaa tai omien lasten koulunkäynnin hankaloittamista.
En jaksa aikuisena yritttää tämän enempää ymmärtää eikä minun tarvitse.
Väleissä en ole isäni kanssa, yritin pitkään, suorittaja minussa yritti ja yritti, mutta loppu tuli kun isäni puhui minun lapsistani yhtä rumasti kuin minusta lapsena.
Tämä sukupolvikokemus tuli tiensä päähän ja minun lapseni ovat vapautuneet 60-luvun lappilaisen pientilan elämästä tiettömien taipaleiden takana. Ja minäkin olen vihdoin vapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh, onneksi ei ole ollut tuollaista. Millaisesta perheestä vanhempanne ovat peräisin, ymmärtämällä asiat heidän näkökulmastaan asiat näyttäytyvät järkevämmältä.
No, kerroin jo kommentissani isäni olleen kotoisin Lapista, todellisesta korvesta. Kerroin jo ettei sopeutunut kaupunkiin ja tehdastyöhön.
Ei se silti työ järkeä järjettömään käytökseen. Ei sillä voi puolustella väkivaltaa tai omien lasten koulunkäynnin hankaloittamista.
En jaksa aikuisena yritttää tämän enempää ymmärtää eikä minun tarvitse.
Väleissä en ole isäni kanssa, yritin pitkään, suorittaja minussa yritti ja yritti, mutta loppu tuli kun isäni puhui minun lapsistani yhtä rumasti kuin minusta lapsena.
Tämä sukupolvikokemus tuli tiensä päähän ja minun lapseni ovat vapautuneet 60-luvun lappilaisen pientilan elämästä tiettömien taipaleiden takana. Ja minäkin olen vihdoin vapaa.
Tämä. Aina, ihan aina vaaditaan että hakatun, alistetun ja kaltoinkohdellun lapsen pitää ymmärtää sitä vanhempaansa.
Jännä että kenenkään ei tarvitse ymmärtää sitä kaltoinkohdeltua lasta. Se hakkaava julma sadistivanhempi ei viitsinyt ymmärtää lastaan tai sitä että lasta ei saa rääkätä jatkuvalla työnteolla. Mutta sitä kaltoinkohtelijaa pitää silitellä ja paapoa ja ymmärtää.
No, niinhän se on suomessa muutenkin että rikollista, esim puukottajaa, ymmärretään ja paapotaan. Samalla uhri saa kärsiä itse ja yksin ilman mitään ymmärtämistä.
Samoja kokemuksia. Tosin äitini on ottanut vähän rennommin, mutta isäni on pahin. Kesä kurjaa aikaa, kun ulkona ei saanut koskaan istua rauhassa. Isä herätti myös aikaisin ja tuttua myös tuo lomamatkalla aikaisin herääminen. Onneksi teimme vaan kotimaan reissuja ja niitäkin vähän. Reissut kun menivät juostessa paikasta toiseen sekä iltaisin oltiin jo hyvin aikaisin hotellilla. Tähän lisättynä isän raivoamiset milloin mistäkin. Lisäksi isä on aina ollut laiska ajamaan autoa ja valitti pitkästä matkasta. Oikeastaan rauhassa olen saanut olla isän kotona ollessa vain läksyjä tehdessä ja kokeisiin lukiessa. Silloin minua ei häiritty paljonkaan. Monesti hyödynsin yläkerran huonetta myös koneella oloon, koska silloin pääsin sinne salaa myös, vaikka jäinkin joskus kiinni kun oli muka lukemassa siellä kokeisiin. Vanhemmat siitä rasittavia, että kokoajan tekevät jotain ja ovat levottomia. Itse taas kestän olla tekemättä mitään ja liiallinen hössötys rasittaa minua ja teki jo lapsena levottomaksi.
Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.
Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla kiitollinen ja tyytyväinen.
Eikä valittaa.
Tä voisi olla narsistisen orjapiiskurivanhempani kirjoittama. Aina piti olla KIITOLLINEN. Kaikesta paskasta siis.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.
Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!
Kyllä, juuri näin. Äitini asuu väkisin yli 90-vuotiaana omakotitalossa. Mitään ei tietenkään itse kykene tekemään, mutta puutarhan pikkutarkka taso on säilytettävä. Jatkuvasti pitää perustaa uusia kukkapenkkejä, istuttaa lisää marjapensaita, laajentaa mansikkamaata. Me sitten siskosten kanssa juostaan siellä omien talojemme ja perheidemme hoidon lomassa, välimatkaakin on paljon. Ja ihan kaikki pitää tehdä tarkasti niin kuin määrätään. Kuoppaakaan emme osaa oikein kaivaa. Kaikesta on hirveä stressi. Kaikki pitää tehdä heti, vaikka emme aina tietenkään juuri sillä sekunnilla paikalle ehdi.
Jos päivän päätteeksi istumme hetkeksi alas, alkaa hirveä kiukuttelu ja mielenosoittaminen. Kun työt on tehty, pitää mennä nukkumaan eikä jäädä pihalle istumaan.
Sisälläkin on paras kävellä jatkuvasti touhukkaana, nojatuolissa ei istuskella.
Syksyllä tietysti marjasadon kerääminen ja säilöminen. Koko sato jää hänelle, me emme saa viedä mitään. Jos on hyvä mustikkavuosi, pitää vielä muutama ämpärillinen käydä hänelle mustikoita keräämässä. Ja myös puolukat, lakat ja karpalot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla kiitollinen ja tyytyväinen.
Eikä valittaa.
Tämän täytyy olla vitsi tässä ketjussa.
Ketjussa on kerrottu ihan hirveistä kokemuksista, niistäkö pitäisi olla kiitollinen? Ketjussa ei ole valitusta, vaan asiallisesti ja toteavasti kerrottu vaikeista kokemuksista.
Jos jostain olen kiitollinen, niin siitä että selvisin järjissäni ja että voimia oli kuitenkin jäljellä, että sain oman elämäni järjestykseen.
Vanhemmilleni en ole kiitollinen.
Eivät hekään ole kiitollisia, vaikka olin hyvää ja pakon edessä tottelevaista työvoimaa koko lapsuuteni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.
Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!
Kyllä, juuri näin. Äitini asuu väkisin yli 90-vuotiaana omakotitalossa. Mitään ei tietenkään itse kykene tekemään, mutta puutarhan pikkutarkka taso on säilytettävä. Jatkuvasti pitää perustaa uusia kukkapenkkejä, istuttaa lisää marjapensaita, laajentaa mansikkamaata. Me sitten siskosten kanssa juostaan siellä omien talojemme ja perheidemme hoidon lomassa, välimatkaakin on paljon. Ja ihan kaikki pitää tehdä tarkasti niin kuin määrätään. Kuoppaakaan emme osaa oikein kaivaa. Kaikesta on hirveä stressi. Kaikki pitää tehdä heti, vaikka emme aina tietenkään juuri sillä sekunnilla paikalle ehdi.
Jos päivän päätteeksi istumme hetkeksi alas, alkaa hirveä kiukuttelu ja mielenosoittaminen. Kun työt on tehty, pitää mennä nukkumaan eikä jäädä pihalle istumaan.
Sisälläkin on paras kävellä jatkuvasti touhukkaana, nojatuolissa ei istuskella.
Syksyllä tietysti marjasadon kerääminen ja säilöminen. Koko sato jää hänelle, me emme saa viedä mitään. Jos on hyvä mustikkavuosi, pitää vielä muutama ämpärillinen käydä hänelle mustikoita keräämässä. Ja myös puolukat, lakat ja karpalot.
Tämä on juuri kauhukuvani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miettikää heitä jotka olivat/ovat olleet sotaaikana lapsia.🤔
Olen sitä mieltä, että mitä enemmän teet lapsena nuorena töitä sitä paremmin pääset työpaikkoihin. Työn tekoon ihminen on tarkoitettukin.
Tuossakin on joku tolkku oltava. Nämä ketjun esimerkit ovat ihan sairasta käskyttämistä. Puolisollani on tuollaisia piirteitä, mutta kun ei vaan tottele niin siinähän huutelee. Ymmärrän että esim maalla sadonkorjuuseen tai eläimiin liittyvät asiat pitää tehdä nyt, eikä esim huomenna sateessa. Sotaa ei voi verrata meidän aikaamme.
En näe, että meillä olisi tuollaista ollut.
Matkalle piti tosin lähteä ajoissa ja kotityöt hoitaa, mutta oli paljon aikaa leikkiäkin.
Kannattaa muistaa myös, että asiat voi lapsena nähdä hyvin eri tavalla kuin aikuisena.
Meillä lapsi vetää usein lauantaisin hirveän draamailukohtauksen, etten anna hänen ikinä levätä ja tehdä omia juttuja, kun kello viiden aikaan pakotan ruudut kiinni ja hänet osallistumaan ruuanlaittoon ja keittiön siivoukseen, usein sen jälkeen siivoamaan oman huoneensa ja katsotaan jotain leffaa yhdessä. Toki jos on ulkona tai kavereiden kanssa saa olla rauhassa, mutta usein on herännyt kympin aikaa ja istunut seitsemän tuntia tubessa, välillä käyden syömässä, siivoamatta omia sotkujaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.
Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!
Kyllä, juuri näin. Äitini asuu väkisin yli 90-vuotiaana omakotitalossa. Mitään ei tietenkään itse kykene tekemään, mutta puutarhan pikkutarkka taso on säilytettävä. Jatkuvasti pitää perustaa uusia kukkapenkkejä, istuttaa lisää marjapensaita, laajentaa mansikkamaata. Me sitten siskosten kanssa juostaan siellä omien talojemme ja perheidemme hoidon lomassa, välimatkaakin on paljon. Ja ihan kaikki pitää tehdä tarkasti niin kuin määrätään. Kuoppaakaan emme osaa oikein kaivaa. Kaikesta on hirveä stressi. Kaikki pitää tehdä heti, vaikka emme aina tietenkään juuri sillä sekunnilla paikalle ehdi.
Jos päivän päätteeksi istumme hetkeksi alas, alkaa hirveä kiukuttelu ja mielenosoittaminen. Kun työt on tehty, pitää mennä nukkumaan eikä jäädä pihalle istumaan.
Sisälläkin on paras kävellä jatkuvasti touhukkaana, nojatuolissa ei istuskella.
Syksyllä tietysti marjasadon kerääminen ja säilöminen. Koko sato jää hänelle, me emme saa viedä mitään. Jos on hyvä mustikkavuosi, pitää vielä muutama ämpärillinen käydä hänelle mustikoita keräämässä. Ja myös puolukat, lakat ja karpalot.
Onko pakko vieläkin tehdä niinkuin äiti sanoo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.
Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!
Kyllä, juuri näin. Äitini asuu väkisin yli 90-vuotiaana omakotitalossa. Mitään ei tietenkään itse kykene tekemään, mutta puutarhan pikkutarkka taso on säilytettävä. Jatkuvasti pitää perustaa uusia kukkapenkkejä, istuttaa lisää marjapensaita, laajentaa mansikkamaata. Me sitten siskosten kanssa juostaan siellä omien talojemme ja perheidemme hoidon lomassa, välimatkaakin on paljon. Ja ihan kaikki pitää tehdä tarkasti niin kuin määrätään. Kuoppaakaan emme osaa oikein kaivaa. Kaikesta on hirveä stressi. Kaikki pitää tehdä heti, vaikka emme aina tietenkään juuri sillä sekunnilla paikalle ehdi.
Jos päivän päätteeksi istumme hetkeksi alas, alkaa hirveä kiukuttelu ja mielenosoittaminen. Kun työt on tehty, pitää mennä nukkumaan eikä jäädä pihalle istumaan.
Sisälläkin on paras kävellä jatkuvasti touhukkaana, nojatuolissa ei istuskella.
Syksyllä tietysti marjasadon kerääminen ja säilöminen. Koko sato jää hänelle, me emme saa viedä mitään. Jos on hyvä mustikkavuosi, pitää vielä muutama ämpärillinen käydä hänelle mustikoita keräämässä. Ja myös puolukat, lakat ja karpalot.
Te sisarukset olette varmaan jotain kuusikymppisiä? Ei teidän oikeasti tarvitse tehdä kaikkea tuota. Paikkakuntalaiset varmaan ajattelevat että olette kelvotonta väkeä kun lakkaatte mahdollistamasta äitinne kestämätöntä eloa, mutta äidinkin pitää aikuistua lopulta. Teidän ensisijaiset vastuunnne ovat itseänne ja omia jälkeläisiänne kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi jotkut vanhemmat käyttäytyvät tällä tavalla? Miten näin toimineet vanhemmat perustelivat nähdäksenne tehottomien/lähes hyödyttömien askareiden tärkeyttä, ja uskotteko esitetyn perustelun olleen toiminnan oikea motiivi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.
Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!
Kyllä, juuri näin. Äitini asuu väkisin yli 90-vuotiaana omakotitalossa. Mitään ei tietenkään itse kykene tekemään, mutta puutarhan pikkutarkka taso on säilytettävä. Jatkuvasti pitää perustaa uusia kukkapenkkejä, istuttaa lisää marjapensaita, laajentaa mansikkamaata. Me sitten siskosten kanssa juostaan siellä omien talojemme ja perheidemme hoidon lomassa, välimatkaakin on paljon. Ja ihan kaikki pitää tehdä tarkasti niin kuin määrätään. Kuoppaakaan emme osaa oikein kaivaa. Kaikesta on hirveä stressi. Kaikki pitää tehdä heti, vaikka emme aina tietenkään juuri sillä sekunnilla paikalle ehdi.
Jos päivän päätteeksi istumme hetkeksi alas, alkaa hirveä kiukuttelu ja mielenosoittaminen. Kun työt on tehty, pitää mennä nukkumaan eikä jäädä pihalle istumaan.
Sisälläkin on paras kävellä jatkuvasti touhukkaana, nojatuolissa ei istuskella.
Syksyllä tietysti marjasadon kerääminen ja säilöminen. Koko sato jää hänelle, me emme saa viedä mitään. Jos on hyvä mustikkavuosi, pitää vielä muutama ämpärillinen käydä hänelle mustikoita keräämässä. Ja myös puolukat, lakat ja karpalot.
Miksi te suostutte tuohon? Äiti voi ottaa jonkun puutarhurin tai mökkitalkkarin hommiin jos puutarha niin tärkeä.
S.B. kirjoitti:
Miksi jotkut vanhemmat käyttäytyvät tällä tavalla? Miten näin toimineet vanhemmat perustelivat nähdäksenne tehottomien/lähes hyödyttömien askareiden tärkeyttä, ja uskotteko esitetyn perustelun olleen toiminnan oikea motiivi?
En usko.
Ainakin omien vanhempien kohdalla oikea motiivi oli lapsen kyykyttäminen, alistaminen ja ”paikan näyttäminen”, vanhemmat oikein toitottivat ääneen että ainoa oikea kasvatus on ottaa lapselta luulot pois! Eli siis lapsi pitää alistaa ja nujertaa ja viedä itsetunto. Näin tekivät sitten mun ja sisarukseni kohdalla. Yrittävät tätä lapsenlapsiinkin, onneksi siinä vaiheessa sain jostain rohkeutta viilentää välit. Nyt emme ole juuri tekemisissä, ei ole välirikko, mutta en vaan jaksa heitä. Vievät kaiken elämänvoiman ja elämänilon.
Tuo oli juuri suurten ikäluokkien kasvatustapa että lapselta luulot pois, lapselle näytetään paikkansa (alimpana, arvottomana) ja kaikin tavoin kohdellaan tylysti ja tunteettomasti ja tällä lailla karaistaan lasta.
Tässä teille syy miksi miljoona suomalaista syö psyykenlääkkeitä ja moni on täysin rikki.
Vierailija kirjoitti:
S.B. kirjoitti:
Miksi jotkut vanhemmat käyttäytyvät tällä tavalla? Miten näin toimineet vanhemmat perustelivat nähdäksenne tehottomien/lähes hyödyttömien askareiden tärkeyttä, ja uskotteko esitetyn perustelun olleen toiminnan oikea motiivi?
En usko.
Ainakin omien vanhempien kohdalla oikea motiivi oli lapsen kyykyttäminen, alistaminen ja ”paikan näyttäminen”, vanhemmat oikein toitottivat ääneen että ainoa oikea kasvatus on ottaa lapselta luulot pois! Eli siis lapsi pitää alistaa ja nujertaa ja viedä itsetunto. Näin tekivät sitten mun ja sisarukseni kohdalla. Yrittävät tätä lapsenlapsiinkin, onneksi siinä vaiheessa sain jostain rohkeutta viilentää välit. Nyt emme ole juuri tekemisissä, ei ole välirikko, mutta en vaan jaksa heitä. Vievät kaiken elämänvoiman ja elämänilon.
Kiitos vastauksestasi. Uskotko vanhempiesi saaneen kyykyttämisestä itsestään jonkinlaista nautintoa, vai uskoivatko he aidosti, että kyykyttäminen on hyvä tapa kasvattaa lapsia? Jos uskot heidän aidosti uskoneen kyykyttämisen olevan hyvä kasvatustapa, niin mitenköhän he olisivat päätyneet näkemykseensä?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jäänyt mieleen yläaste ja lukioaikana reissut ja lomamatkat perheen kanssa. Vanhemmilla herätyskellot soi lomalla 6.30 että keretään ajoissa hotellin aamupalalle ensimmäisten joukossa ja muutenkin aina lomalla oli kauhea kiire olla liikenteessä jo hyvissä ajoin aamulla.
Mun vanhemmilla oli joku näkymätön kilpailu muiden kanssa, että kuka on eka. Piti olla ensimmäisenä prisman ovella lauantaiaamuna, ekana matot pihalla siivouspäivänä, valot päällä ensimmäisenä naapurustossa, pyykit kuivumassa pihalla, ihan sama missä vaan voit olla eka. Sit naureskeltiin niille muille, ”kun nyt vasta jaksavat vääntäytyä paikalle, myöpä ollaan jo käyty”
Olen syntynyt v. 47. Olen kasvanut maaseudulla. Lapsena jo 12- vuotiaana jouduin peltotöihin mukaan. Juurikkaiden harvennus, heinänteko, viljojen korjuu, marjojen keruu. Isompana joutui myös navettatöihin.
Myös ruuanlaitossa apuna ja siivouksessa ja tiskauksessa.
Sunnuntaisin sai onneksi levätä, mutta ei saanut nukkua pitkään. Kyllä seitsemältä jo herätettiin. No, oppihan siinä tekemään töitä.
Vasta aikuisena pystyi nauttimaan kesästä, kun oli oma koti ja työpaikasta kesäloma. Ei tarvinnut tehdä mitään, paitsi kotityöt ja lapsenhoito. Mutta se nyt ei oikeastaan ollut paljon mitään verrattuna niihin joka kesäisiin peltotöihin
polttavassa auringon paahteessa.
Nykyisin eläkkeellä kyllä tykkään hoitaa puutarhaa, mutta se on ihan vapaaehtoista ja voi tehdä milloin huvittaa.