Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin

Minulla ei ole ollut tuollaista, mutta mieheni on kertonut, että hän on joutunut hoitamaan pikkuveljiään, tekemään polttopuut, lumityöt, poimimaan marjat, tiskaamaan ym. Vieläkin anoppi soittelee ja yrittää saada vanhimman poikansa apuunsa kaikenlaiseen, vaikka nuoremmat jo aikuiset poikansa asuvat naapurissa,kun meille on yli 100km.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut tuollaista, mutta mieheni on kertonut, että hän on joutunut hoitamaan pikkuveljiään, tekemään polttopuut, lumityöt, poimimaan marjat, tiskaamaan ym. Vieläkin anoppi soittelee ja yrittää saada vanhimman poikansa apuunsa kaikenlaiseen, vaikka nuoremmat jo aikuiset poikansa asuvat naapurissa,kun meille on yli 100km.

Tämä roolitus jää usein päälle loppuiäksi.

Meillä minä esikoinen jouduin tekemään kaiken, myös ”miesten työt” vaikka tyttö olinkin. Sen sijaan muutaman vuoden nuoremmalta sisarelta ei vaadittu mitään, se kun oli vanhempien ”vauva”.

Nyt kun olemme pitkästi yli nelikymppisiä, edeleen se sisar on ”vauva” jota vanhemmat hyysää ja paapoo ja jolta ei vaadita mitään. Ja esikoisena minä olen se jonka pitää koko ajan tehdä kaikkea, palvella kaikkia ja auttaa sitä sisartakin. Olen siis ”alempiarvoinen”, ja tästä hyvä osoitus oli se kun isäni tiuskaisi että vaadimme sitten että sinä olet se joka auttaa meitä vanhuksina, siskosi on liian hieno siihen hommaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut tuollaista, mutta mieheni on kertonut, että hän on joutunut hoitamaan pikkuveljiään, tekemään polttopuut, lumityöt, poimimaan marjat, tiskaamaan ym. Vieläkin anoppi soittelee ja yrittää saada vanhimman poikansa apuunsa kaikenlaiseen, vaikka nuoremmat jo aikuiset poikansa asuvat naapurissa,kun meille on yli 100km.

Tämä roolitus jää usein päälle loppuiäksi.

Meillä minä esikoinen jouduin tekemään kaiken, myös ”miesten työt” vaikka tyttö olinkin. Sen sijaan muutaman vuoden nuoremmalta sisarelta ei vaadittu mitään, se kun oli vanhempien ”vauva”.

Nyt kun olemme pitkästi yli nelikymppisiä, edeleen se sisar on ”vauva” jota vanhemmat hyysää ja paapoo ja jolta ei vaadita mitään. Ja esikoisena minä olen se jonka pitää koko ajan tehdä kaikkea, palvella kaikkia ja auttaa sitä sisartakin. Olen siis ”alempiarvoinen”, ja tästä hyvä osoitus oli se kun isäni tiuskaisi että vaadimme sitten että sinä olet se joka auttaa meitä vanhuksina, siskosi on liian hieno siihen hommaan!

Toivottavasti kerrot heille sitten vanhoilla päivillään, ettei heidän hienoina ihmisinä kannata näin ala-arvoisella ihmisellä mitään teetättää, ostakoot arvoisensa avun muualta.

Saattaa tosin mennä pieleen, jos välit haluaa säilyttää...

Vierailija kirjoitti:

Joo. Tämän tyyppinen toiminta eskaloitui siihen, että äiti TIESI, että teen kotiläksyjä huoneessani, mutta huusi silti: tule keittiöön heti.

Keskeytin läksyjen teon ja menen kysymään että mitä asiaa?

- vie roskat/hae posti/tuo tiskit koneeseen /mitä sulla on huomenna koulussa/käy huomenna siellä-täällä-tuolla jne...

Ja kun pääsin takaisin huoneeseen ja keskittymään läksyihin, kuului taas huuto "Tule keittiöön heti".

Jos en mennyt, niin haettiin hiuksista kiinni pitäen sinne keittiöön kuuntelemaan mitä asiaa oli.

Toki tämä jatkui vielä silloinkin kun olin jo muuttanut omaan asuntoon. Esim. sunnuntaina äiti soitti ja kyseli mitä olen päivän aikana puuhaillut.

En mitään? Ehei, en tehnyt sitä virhettä että olisin MYÖNTÄNYT laiskotelleeni opiskeluviikon jälkeen. Piti keksiä aina jotain miten on sunnuntaipäivänsä viettänyt, esim. aamulla kävin kävelyllä, sitten leivoin sämpylöitä ja siivosin yhden keittiön kaapin, pesin pyykkiä ja nyt pitäisi vielä tehdä asiat XYZ.

Nimittäin kerran sanoin etten ole tehnyt yhtään mitään ja mikä raivo siellä repesi....

Mikset sanonut, jotta ei kuulu sulle mun tekemiset tai tekemättömyydet ja lyöny luurin korvaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut tuollaista, mutta mieheni on kertonut, että hän on joutunut hoitamaan pikkuveljiään, tekemään polttopuut, lumityöt, poimimaan marjat, tiskaamaan ym. Vieläkin anoppi soittelee ja yrittää saada vanhimman poikansa apuunsa kaikenlaiseen, vaikka nuoremmat jo aikuiset poikansa asuvat naapurissa,kun meille on yli 100km.

Tämä roolitus jää usein päälle loppuiäksi.

Meillä minä esikoinen jouduin tekemään kaiken, myös ”miesten työt” vaikka tyttö olinkin. Sen sijaan muutaman vuoden nuoremmalta sisarelta ei vaadittu mitään, se kun oli vanhempien ”vauva”.

Nyt kun olemme pitkästi yli nelikymppisiä, edeleen se sisar on ”vauva” jota vanhemmat hyysää ja paapoo ja jolta ei vaadita mitään. Ja esikoisena minä olen se jonka pitää koko ajan tehdä kaikkea, palvella kaikkia ja auttaa sitä sisartakin. Olen siis ”alempiarvoinen”, ja tästä hyvä osoitus oli se kun isäni tiuskaisi että vaadimme sitten että sinä olet se joka auttaa meitä vanhuksina, siskosi on liian hieno siihen hommaan!

Eli sinun narsistiperheessä sinä olet se syntipukki ja siskosi suosikkilapsi. Odota vaan perinnönjakoa, kaikki on siirretty siskollesi ennen vanhempiesi kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut tuollaista, mutta mieheni on kertonut, että hän on joutunut hoitamaan pikkuveljiään, tekemään polttopuut, lumityöt, poimimaan marjat, tiskaamaan ym. Vieläkin anoppi soittelee ja yrittää saada vanhimman poikansa apuunsa kaikenlaiseen, vaikka nuoremmat jo aikuiset poikansa asuvat naapurissa,kun meille on yli 100km.

Tämä roolitus jää usein päälle loppuiäksi.

Meillä minä esikoinen jouduin tekemään kaiken, myös ”miesten työt” vaikka tyttö olinkin. Sen sijaan muutaman vuoden nuoremmalta sisarelta ei vaadittu mitään, se kun oli vanhempien ”vauva”.

Nyt kun olemme pitkästi yli nelikymppisiä, edeleen se sisar on ”vauva” jota vanhemmat hyysää ja paapoo ja jolta ei vaadita mitään. Ja esikoisena minä olen se jonka pitää koko ajan tehdä kaikkea, palvella kaikkia ja auttaa sitä sisartakin. Olen siis ”alempiarvoinen”, ja tästä hyvä osoitus oli se kun isäni tiuskaisi että vaadimme sitten että sinä olet se joka auttaa meitä vanhuksina, siskosi on liian hieno siihen hommaan!

Toivottavasti kerrot heille sitten vanhoilla päivillään, ettei heidän hienoina ihmisinä kannata näin ala-arvoisella ihmisellä mitään teetättää, ostakoot arvoisensa avun muualta.

Saattaa tosin mennä pieleen, jos välit haluaa säilyttää...

No kun ala-arvoiselle just sopii se lattian luuttuaminen, pyykinpesu ja muut palvelijan työt ;)

Tämä ”siskosi on hienompi” on muutenkin hassu ajatus, siskoni on pätkätyöduunari, minä ensimmäinen akteeminen suvussa keskijohdon töissä. Mutta minä olen silti se surkimus jota vanhemmat saa hävetä silmät päästään!

Kokemusta omaava kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut tuollaista, mutta mieheni on kertonut, että hän on joutunut hoitamaan pikkuveljiään, tekemään polttopuut, lumityöt, poimimaan marjat, tiskaamaan ym. Vieläkin anoppi soittelee ja yrittää saada vanhimman poikansa apuunsa kaikenlaiseen, vaikka nuoremmat jo aikuiset poikansa asuvat naapurissa,kun meille on yli 100km.

Tämä roolitus jää usein päälle loppuiäksi.

Meillä minä esikoinen jouduin tekemään kaiken, myös ”miesten työt” vaikka tyttö olinkin. Sen sijaan muutaman vuoden nuoremmalta sisarelta ei vaadittu mitään, se kun oli vanhempien ”vauva”.

Nyt kun olemme pitkästi yli nelikymppisiä, edeleen se sisar on ”vauva” jota vanhemmat hyysää ja paapoo ja jolta ei vaadita mitään. Ja esikoisena minä olen se jonka pitää koko ajan tehdä kaikkea, palvella kaikkia ja auttaa sitä sisartakin. Olen siis ”alempiarvoinen”, ja tästä hyvä osoitus oli se kun isäni tiuskaisi että vaadimme sitten että sinä olet se joka auttaa meitä vanhuksina, siskosi on liian hieno siihen hommaan!

Eli sinun narsistiperheessä sinä olet se syntipukki ja siskosi suosikkilapsi. Odota vaan perinnönjakoa, kaikki on siirretty siskollesi ennen vanhempiesi kuolemaa.

Olet oikeassa, tätä on jo pienessä mittakaavassa tehty. Ja tosian toinen vanhemmistani on hyvin narsistinen, en nyt voi tietenkään diagnosoida että narsisti.

Vierailija kirjoitti:

S.B. kirjoitti:

Miksi jotkut vanhemmat käyttäytyvät tällä tavalla? Miten näin toimineet vanhemmat perustelivat nähdäksenne tehottomien/lähes hyödyttömien askareiden tärkeyttä, ja uskotteko esitetyn perustelun olleen toiminnan oikea motiivi?

Minä annan sulle kolme perustelua:

Siksi, koska minä sanon/käsken!

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat

Niin kauan kuin tämän katon alla asut, niin teet niinku minä sanon

Ja kaikki kyseenalaistaminen oli turhanpäiväistä vinkunaa ja kitinää.

Oikeasti, melkein naurattaa, että joku ajattelee, että sille kaikelle käskyttämiselle olisi joku kunnon syy tai perustelu.

Ilmiö vaikuttaa olevan yleinen, joten kyllä sille varmaan on jokin jossain määrin selvitettävissä oleva syy.

Vaikka mainitsemasi kolme asiaa eivät ole varsinaisesti itse askareen tärkeyden perusteluita, niin ne kuitenkin vastaavat kyselyyn perusteluista kieltämällä perustelun tarpeellisuuden. Siitä, että päteviä perusteluita ei esitetä, voi ehkä päätellä jotain. Kuten joku on tässä ketjussa aiemmin vihjannut, voi lapsille annetut työt ja askereet jakaa hyödyllisiin ja taloudellisesti perusteltaviin (kuten järkevien peltotöiden tekeminen tai maatilan eläimistä huolehtiminen) ja näennäisesti lähes hyödyttömiin ja mielivaltaisiin.

Minua kiinnostaisi tietää, missä määrin jälkimmäisen kategorian asiat ovat (todennäköisesti kehnon) kasvatusstrategian osia, ja missä määrin vanhempien nautintoa lasten kustannuksella ilman kasvattavaa perustetta. Näennäisesti mielivaltaisia komentoja voidaan käyttää osana kasvattavaa strategiaa; esimerkiksi armeijoiden tehokkuus tuskin riippuu varsinaisesti siitä, miten hyvin heidän sänkynsä on pedattu tai heidän univormunsa silitetty, mutta näennäisesti absurdilla nipotuksella sänkyjen petaamisesta tai univormujen silittämisestä tunnutaan ajattelevan olevan jokin vaikutus armeijan tehokkuuteen oikeasti vaikuttaviin tekijöihin, koska se vaikuttaa olevan maailman asevoimissa yleistä.

Ei olisi pitänyt lukea ketjua. Ei siksi että epäilisin juttuja vaan koska tuli lapsuuden kesät taas mieleen. Ne eivät olleet mukavia. Näköjään ollut yleisempääkin tuollainen

Vierailija kirjoitti:

S.B. kirjoitti:

Miksi jotkut vanhemmat käyttäytyvät tällä tavalla? Miten näin toimineet vanhemmat perustelivat nähdäksenne tehottomien/lähes hyödyttömien askareiden tärkeyttä, ja uskotteko esitetyn perustelun olleen toiminnan oikea motiivi?

Ei tälläiset vanhemmat käskyjään ole perustelleet, käskyä oli toteltava, koska 'tulee tupenrapinat jos ei sana kuulu'.

Ja jos jotain perustelua alkoi kyselemään, sen sai todellakin tuntea nahoissaan. 'Pennut ennenkään ole mitään kyselleet, p-kele...'

Vallankäyttöä ja kontrollointiahan se enemmän on ollut. Ei niistä töistä oppinut mitään sellaista, jota oikeasti olisi omassa aikuisen elämässä tarvinnut. Perunamaan kitkeminen jo toiseen kertaan samalla viikolla ei palvellut mitään tarkoitusta, tai niiden isojen saavejen täyttäminen mustikoilla oli turhaa työtä jos mikä.

Vastaavasti mitään sellaisia taitoja, joita oikeasti olisi tarvinnut ei opetettu. Missään asioissa ei neuvottu ja jos jotain erehtyi kysymään sai vain pilkkaa osakseen, 'ekkö sie nyt tuotakaan tiedä, tyhmähän sie olet'

Kyse oli myös siitä että aikuisen halut ja tarpeet tulivat ensin, ja lapsilla ei mitään tarpeita ja haluja edes saanut olla.

Oman lapsuuden ajatteleminenkin oikeastaan inhottaa nykyisin.

Äitini haluaisi aina joskus katsella minun ja sisarusteni kuvia, mutta en vain pysty.

Voi apua, meillä ihan sama! Olisi pitänyt olla reipas, mutta ei saa olla omatoiminen. Olisi pitänyt tietää kysymättä jo kaikki elämästä, mutta samaan aikaan olet automaattisesti tyhmä ja vastuuton pölvästi, joka ei tiedä mistään mitään. Tyyliin jos joku tulee sanomaan sulle, että tässä on heroiinia, otatko, niin vastaat iloisesti, että JOO OTAN KIITOS! ilman, että osaat yhtään ajatella itse, että mitä kannattaisi tehdä.

Olisi pitänyt osata pitää puolensa maailmassa, mutta kotona ei saanut olla omia mielipiteitä, tarpeita ymv. Mitään perusteluita et saa, vaan piti totella mukisematta, mutta jos käyttäydyit samoin toisia kohtaan olit idiootti, kun annoit niiden pompotella sinua. Olisi pitänyt osata olla sosiaalinen ja hirveän seurallinen samalla, kun on lapsesta lähtien opetettu, että sinun roolisi on olla nurkassa hiljaa ja näkymättömänä, ja samalla sut on eristetty asumaan maaseudulle mahdollisimman kauas muista ihmisistä. Vierailla ei saa kenenkään luona, kun ne eivät varmana ole luotettavia ihmisiä, mutta samaan aikaan, jos et kysy apua tarvittaessa muilta, olet taas pölvästi, joka ei tajua mistään mitään. Olisi pitänyt seurustella jo mielellään 14-vuotiaana, mutta minnekään ei päässyt tapaamaan ketään ja kaikki tapaamiset muiden nuorten kanssa oli kielletty.

Aivan järkyttävää. Ja mitään perusteluja ei saanut kysyä, eikä esittää. Ei edes lausua pientä muttaa kohteliaasti,koska siitä syttyy sota ja se otetaan heti niskotteluna sen sijaan, että haluaisit asiallisesti kertoa oman näkemyksesi asiaan, vaikka että miksi se Sannan perhe on varmasti ihan mukava ja sinne voi mennä kyläilemään tai miksi osaisit varmasti huolehtia kissanpennusta ja ottaisit siitä täyden vastuun 16-vuotiaana.

Mitään aitoja elämässä tarvittavia asioita ei sitten opetettukaan. Kaikki on pitänyt opetella itse ja myös pärjätä itse, kun muutti kotoa pois. Miten toimitaan verojen kanssa, Kelan ja työkkärin kanssa, miten tehdään vuokrasopimus, miten haetaan töitä ja miten työelämä toimii, miten laitetaan ruokaa ja siivotaan fiksusti, miten huolehditaan omasta kehosta (esim. kuinka usein kannattaa peseytyä), miten pyykätään ja tehdään vaatehuoltoa, miten korjataan asioita, miten asioidaan siellä ja täällä jne. jne.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on jäänyt mieleen yläaste ja lukioaikana reissut ja lomamatkat perheen kanssa. Vanhemmilla herätyskellot soi lomalla 6.30 että keretään ajoissa hotellin aamupalalle ensimmäisten joukossa ja muutenkin aina lomalla oli kauhea kiire olla liikenteessä jo hyvissä ajoin aamulla. Meinasin oksentaa iltavirkkuna tätä aikataulua teini-iässä! Muistan kyselleeni tätä minkä takia lomalla täytyy herätä väkisin niin aikaisin, mutta ilmeisesti vanhempani aamuvirkkuina eivät osanneet ajatella miten hirveää se minusta silloin oli.

Nyt itse perheellisenä meillä ei todellakaan lomilla ilman hyvää syytä kellot soi ja aamulla saa todellakin ottaa rennosti.

Ei kiva, uskon. Itse kuitenkin olen kateellinen, että te edes kävitte lomamatkoilla ja hotelleissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.

Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!

Kyllä, juuri näin. Äitini asuu väkisin yli 90-vuotiaana omakotitalossa. Mitään ei tietenkään itse kykene tekemään, mutta puutarhan pikkutarkka taso on säilytettävä. Jatkuvasti pitää perustaa uusia kukkapenkkejä, istuttaa lisää marjapensaita, laajentaa mansikkamaata. Me sitten siskosten kanssa juostaan siellä omien talojemme ja perheidemme hoidon lomassa, välimatkaakin on paljon. Ja ihan kaikki pitää tehdä tarkasti niin kuin määrätään. Kuoppaakaan emme osaa oikein kaivaa. Kaikesta on hirveä stressi. Kaikki pitää tehdä heti, vaikka emme aina tietenkään juuri sillä sekunnilla paikalle ehdi.

Jos päivän päätteeksi istumme hetkeksi alas, alkaa hirveä kiukuttelu ja mielenosoittaminen. Kun työt on tehty, pitää mennä nukkumaan eikä jäädä pihalle istumaan.

Sisälläkin on paras kävellä jatkuvasti touhukkaana, nojatuolissa ei istuskella.

Syksyllä tietysti marjasadon kerääminen ja säilöminen. Koko sato jää hänelle, me emme saa viedä mitään. Jos on hyvä mustikkavuosi, pitää vielä muutama ämpärillinen käydä hänelle mustikoita keräämässä. Ja myös puolukat, lakat ja karpalot.

Suosittelen terapiaa koko sisarusparvelle että opitte irroittautumaan tuosta orjaleiristä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Tämän tyyppinen toiminta eskaloitui siihen, että äiti TIESI, että teen kotiläksyjä huoneessani, mutta huusi silti: tule keittiöön heti.

Keskeytin läksyjen teon ja menen kysymään että mitä asiaa?

- vie roskat/hae posti/tuo tiskit koneeseen /mitä sulla on huomenna koulussa/käy huomenna siellä-täällä-tuolla jne...

Ja kun pääsin takaisin huoneeseen ja keskittymään läksyihin, kuului taas huuto "Tule keittiöön heti".

Jos en mennyt, niin haettiin hiuksista kiinni pitäen sinne keittiöön kuuntelemaan mitä asiaa oli.

Toki tämä jatkui vielä silloinkin kun olin jo muuttanut omaan asuntoon. Esim. sunnuntaina äiti soitti ja kyseli mitä olen päivän aikana puuhaillut.

En mitään? Ehei, en tehnyt sitä virhettä että olisin MYÖNTÄNYT laiskotelleeni opiskeluviikon jälkeen. Piti keksiä aina jotain miten on sunnuntaipäivänsä viettänyt, esim. aamulla kävin kävelyllä, sitten leivoin sämpylöitä ja siivosin yhden keittiön kaapin, pesin pyykkiä ja nyt pitäisi vielä tehdä asiat XYZ.

Nimittäin kerran sanoin etten ole tehnyt yhtään mitään ja mikä raivo siellä repesi....

Sama juttu, eli homma meni siihen pisteeseen, että jopa läksyjentekoa pidettiin laiskottelun.

Koko ajan olisi pitänyt olla tekemässä jotain hyödyllistä. Pilkkomassa puita, siivoamassa, rahtaamassa kottikärryllisiä multaa taas uudelle puutarhapalstalle jne jne.

Välillä tuntui, että oikein keksimällä keksittiin tekemistä, ettei vaan saisi olla ja esimerkiksi lukea kirjaa.

Viikonloppunakin tosiaan aikainen herätys ja heti käsky "töihin sieltä!".

ADHD? Yleinen ahdistuneisuushäiriö?

Ap ja vastaus #3 kuin meillä. Narsisti hullu äitini joka muuttuu vuosi vuodelta kauheammaksi vaikka olen jo asunut omillani kauemmin kuin hänen tykönään

Kokemusta omaava kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut tuollaista, mutta mieheni on kertonut, että hän on joutunut hoitamaan pikkuveljiään, tekemään polttopuut, lumityöt, poimimaan marjat, tiskaamaan ym. Vieläkin anoppi soittelee ja yrittää saada vanhimman poikansa apuunsa kaikenlaiseen, vaikka nuoremmat jo aikuiset poikansa asuvat naapurissa,kun meille on yli 100km.

Tämä roolitus jää usein päälle loppuiäksi.

Meillä minä esikoinen jouduin tekemään kaiken, myös ”miesten työt” vaikka tyttö olinkin. Sen sijaan muutaman vuoden nuoremmalta sisarelta ei vaadittu mitään, se kun oli vanhempien ”vauva”.

Nyt kun olemme pitkästi yli nelikymppisiä, edeleen se sisar on ”vauva” jota vanhemmat hyysää ja paapoo ja jolta ei vaadita mitään. Ja esikoisena minä olen se jonka pitää koko ajan tehdä kaikkea, palvella kaikkia ja auttaa sitä sisartakin. Olen siis ”alempiarvoinen”, ja tästä hyvä osoitus oli se kun isäni tiuskaisi että vaadimme sitten että sinä olet se joka auttaa meitä vanhuksina, siskosi on liian hieno siihen hommaan!

Eli sinun narsistiperheessä sinä olet se syntipukki ja siskosi suosikkilapsi. Odota vaan perinnönjakoa, kaikki on siirretty siskollesi ennen vanhempiesi kuolemaa.

Tämä on niin totta.

Itse se näkymätön.

On jo uhattu perinnöttä jättämisellä. Odotetaan passaamista.

Onneksi välimatkaa eikö puhelimeen tarvitse aina vastata. Sm

Ihan vain siksi kun sadisti ja mahdollistaja tekivät lapsia. Siksi meistä tuli tällaisia.

Oli uskomatonta lukea näitä kommentteja. Kuin olisin lukenut muistoja suoraan omasta lapsuudestani. Suurin osa lapsuuden muistoista liittyy näihin vanhempieni järjestämiin työleireihin. En koskaan odottanut viikonloppuja ja lomia, sillä tiesin niiden olevan täyteen buukattu mitä turhimpia hommia lähtien talon seinien pesusta jatkuvaan kaappien siivoukseen, risusavottoihin ym. Mieluummin olin koulussa.

Jossain määrin uskon tämän vaikuttaneen elämääni. Duunariperhetaustasta huolimatta päädyin yliopistoon opiskelemaan. Yliopiston jälkeen olen menestynyt työelämässä, edennyt korkealle, ja ollut aivan liian työorientoitunut.

Sen sijaan kun sitten vaihdan vapaalle, tämä ylisuorittaja katoaa, enkä jaksa stressata kotona mistään tekemättömistä hommista. Nautin täysin rinnoin siitä, että voin vain olla.

Vanhempieni luona käydessä huomaan, että tunnen epämukavuutta siitä, jos istun vaikkapa sohvalla ja katson televisiota. Tuntuu, että sellaista lorvailua paheksutaan ja pitäisi olla tekemässä jotain hyödyllistä sen sijaan. Omia lapsiani kasvatan täysin eri tavoin. En halua, että heistä tulee samanlaisia työnarkomaaneja kuin itsestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko ajatelleet, mitä helvettiä elämänne tulee olemaan kun nuo vanhemmat muuttuvat vanhukseksi ja VAATIVAT (huom vaativat, eivät siis pyydä) teitä auttamaan heitä kaikessa? Alkaa tulla käskyttämistä katon putsauksesta, aitan maalaamisesta, lumien kolaamisesta, ikkunan pesusta ja pointtina se että _koko ajan_ pitäisi olla hyysäämässä ja tekemässä.

Eli lapsuuden komentelu ja orjaleiri ja käskytyshelvetti palaa taas!

Kyllä, juuri näin. Äitini asuu väkisin yli 90-vuotiaana omakotitalossa. Mitään ei tietenkään itse kykene tekemään, mutta puutarhan pikkutarkka taso on säilytettävä. Jatkuvasti pitää perustaa uusia kukkapenkkejä, istuttaa lisää marjapensaita, laajentaa mansikkamaata. Me sitten siskosten kanssa juostaan siellä omien talojemme ja perheidemme hoidon lomassa, välimatkaakin on paljon. Ja ihan kaikki pitää tehdä tarkasti niin kuin määrätään. Kuoppaakaan emme osaa oikein kaivaa. Kaikesta on hirveä stressi. Kaikki pitää tehdä heti, vaikka emme aina tietenkään juuri sillä sekunnilla paikalle ehdi.

Jos päivän päätteeksi istumme hetkeksi alas, alkaa hirveä kiukuttelu ja mielenosoittaminen. Kun työt on tehty, pitää mennä nukkumaan eikä jäädä pihalle istumaan.

Sisälläkin on paras kävellä jatkuvasti touhukkaana, nojatuolissa ei istuskella.

Syksyllä tietysti marjasadon kerääminen ja säilöminen. Koko sato jää hänelle, me emme saa viedä mitään. Jos on hyvä mustikkavuosi, pitää vielä muutama ämpärillinen käydä hänelle mustikoita keräämässä. Ja myös puolukat, lakat ja karpalot.

Aivan älytöntä suostua tuollaiseen. Peilistä löytyy syyllinen.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella pari vuotta sitten noin 13-vuotiaana, kun asuin pienellä paikkakunnalla keskellä korpea ja tarvitsin eräs syysilta kylältä (monen kymmenen kilometrin päästä) kyydin kotiin, sillä hetkellä työtön isäni ja hänen naisystävänsä laittoivat puhelimet kiinni sen jälkeen, kun olin ensimmäisen kerran soittanut ja kysynyt milloin he tulevat hakemaan.

Kaupat ja kaikki lämpimät tilat olivat tuossa vaiheessa jo tosiaan mennyt kiinni ja vesisateessa odotin epävarmaa kyytiä kotiin.

Vihdoin, kun isäni sitten tulikin hakemaan, sain koko matkan kuulla siitä kuinka "normaalit" ja "kunnolliset" ihmiset tekevät halkotöitä ja muuta kodin hommia koulun jälkeen apuna ja kirjaimellisesti kuinka joka päivä kouluun mentäessä ja kotoa poistuttaessa pitäisi ottaa mukaan "sellaiset varusteet että tarvittaessa metsässä/ulkona voi olla vaikka yötä" ja kyse oli tosiaan aivan normaalista koulupäivästä jonka jälkeen illalla kävin harrastuksessani...

Ainoa hyväksytty asia mitä ilmeisesti olisin saanut tehdä, olisi ollut kaikki fyysisesti hyvin raskaat kodin tekemiset ja kaikki muu on turhamaista. Hyvin raskasta oli myös se, ettei mistään pystynyt kommunikoimaan ilman huutamista, sillä mielipiteeni ja asiani on tietenkin aina väärä ja olen kuulemma aivan sekaisin.

Itse nyt näin 17-vuotiaana, melkein vuoden omassa vuokra-asunnossa asuneena voin todeta, että oli valtava helpotus ja elämänlaatuni on parantunut huomattavasti, kun jatkuvasti en joudu kuulemaan, kuinka teen täysin normaalitkin asiat väärin. Koomisinta tässä onkin se, että vanhempani ovat kaikessa oikeastaan itse täysin alisuorittajia ja olen joutunut esimerkiksi hoitamaan alaikäisenäkin omat asiani itse, jotka vanhempieni olisi pitänyt hoitaa. Pankkiasioiden ja muiden vastaavien suhteen olen hyvin onnellinen, että olen alle vuoden päästä oikeutettu hoitamaan asiat kokonaan itse, sillä valitettavasti koen näissä pakollisten virallisten asioiden hoitamisessa vanhempieni olevan minulle enemmänkin este ja vaikeuttaja, kuin että voisin antaa huoletta vanhempieni hoitaa asiat, jotka heille oikeasti kuuluisi. 17-vuotiaana omien asioiden hoitaminen ei ole enää mikään ongelma varsinkaan kun asunkin jo yksin, mutta yläasteikäisenä jouduin itse ottamaan selvää ja hoitamaan asioita, jota minun ei vielä olisi kuulunut eikä tarvinnut hoitaa.

Lapsuusvuoteni olivat hyvin raskaita lyttäämisen, henkisen painostuksen ja laiminlyömisen takia, joten olen hyvin onnellinen nyt ollessani käytännössä vapaa ja minulla on suuri tarve kasvattaa tulevaisuudessa omat lapseni turvallisessa ja hyvässä ympäristössä tasapainoisten ihmisten seurassa.

Voi että olen pahoillani puolestasi. Olen itsekin 17-vuotiaan tytön äiti. Sinun ja toisaalta omankin kokemukseen peilaten täytyy sanoa, että omani on saanut helpon elämän. Itselläni on ollut vähän vastaava lapsuus ja nuoruus kuin sinulla; tosi pienestä pitäen piti selvitä itse ja yksin vailla normaalia huolenpitoa ja rakkautta. Minusta tulikin omin avuin pärjäävä ja asioista selviävä, mutta toisaalta rikkinäisen lapsuuden haavoittama. Sen takia halusin omille lapsille paremman ja rakkauden täyteisen elämän. 

Meillä on tyttären kanssa toisaalta taas se ongelma, että hänen on vaikea/uskaltaa tehdä mitään itse. En tiedä johtuuko se siitä, että olisimme olleet liian suojelevia ja auttavia. Hänellä on ollut myös masennus ja ahdistus ongelmaa. Se mikä on mielestäni erikoista on se, että ehjästä kodista, rakastavista vanhemmista ja elämän varsinaisten vaikeuksien puuttuessakin lapsi voi alkaa siltikin oireilla psyykkisesti. Hänen on vaikea uskaltaa tehdä mitään itsenäisesti, monet asiat esim. apteekissa asioiminen tai postissa käyminen ollaan tehty ensin yhdessä ja sitten olen ollut mukana ekan kerran jälkeen taustalla tukena. Välillä itseänikin alkaa ärsyttää, vaikka tietenkin yritän sen peittää, kun muistelen omaa lapsuuttani ja sitä omineen pärjäämisen taakkaa. 

Kuulostat siltä ja uskon myöskin, että sinusta tulee pärjäävä ja rohkea ihminen, mutta toisaalta sensitiivinen vaikeiden kokemustesi myötä!

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä ole lainkaan tällaista kokemusta. Oma huone piti siivota kerran viikkoon, niin sai sitten viikkorahan. Roskapussit vietiin, jos oltiin menossa ulos. Minua ei huudeltu muuta kuin ruoka-aikaan keittiöön. Jos vanhemmillani oli minulle asiaa, he tulivat koputtamaan huoneeni oveen.

N40

"tulivat koputtamaan huoneeni oveen"

Mitä LUKSUSTA! Ei todellakaan koputeltu mitään mihinkään, ovesta sisään ja saarna päälle. Oma huone oli vain nukkumista varten, siellä ei saanut muuten olla. Joka aamu herätys viimeistään kahdeksalta, koska vanhemmatkaan eivät saaneet töidensä takia nukkua yhtään pidempään. Koko ajan piti olla tekemässä jotain "järkevää", läksyt piti olla tehtynä mutta kympeistä vittuiltiin.

N27