Lue keskustelun säännöt.
Onko oikein olla itse haluton ja kieltää halukkaalta partneriltakin seksi?
25.04.2021 |
Viimeisen 2 vuoden aikana seksiä 5 kertaa. Aina vain silloin, jos vaimo on ollut pienessä viinihiprakassa. Muuten vain torjuntaa ja olen lopettanut kokonaan ehdottamasta, koska vaimo aloittaa aina riidan täysin tyhjästä, jos näyttää siltä, että seksiin olisi mahdollisuus.
Sanoin, että en pysty elämään lopun elämääni kuin sisarukset, mutta vaimo suuttui ja sanoi, että vieraisiin ei mennä, asia nyt on kuten se on ja sillä selvä.
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M45v kirjoitti:
Onpa asiallinen ketju. Kiitos siitä.
Laitanpa minäkin lusikkani soppaan. Itselleni seksi on ollut aina tärkeää. Tarvitsen sitä jotta voin kokea eläväni romanttisessa parisuhteessa. Kultani ei ole sitä kokenut tarvitsevansa ja vältteli sitä suhteen ensimmäiset 12 vuotta, jolloin tein yksipuolisen päätöksen lakata vonkaamasta. Seksi loppuikin 11 vuodeksi. Niin loppui romanttiset tunteetkin ainakin minun suunnastani. Koin eläväni kaverin kanssa. En puolison. Tunsin katkeruutta. Lapset, omaisuus, arki ym. oli kai asiat jotka piti liitossa. Ja totuuden nimissä, oma munattomuus(ei kirjamellisesti :) ). Pikkuhiljaa munat kasvoi minullekin, ja päätin ottaa vastuun omasta onnestani. Kerroin päätöksestäni vaimolle ja vaihtoehdot oli saada tämä juttu toimimaan tai sitten erotaan. Hän ei halunnut eroa, en itsekään lähinnä siihen liittyvien asioiden omaisuuden jako lapset ja vaimon suvusta pidän myös. Vaikka en uskonut asiaan, päätin yrittää. Otin ajan pariterapiaan ja nyt vuotta myöhemmin olemme yhdessä ja seksiä on ja möys sitä romantiikkaa.
Olisi pitänyt aiemmin ottaa vastuu omasta onnestaan, eikä vain kärvistellä. Tai sitten kaikki menikin juuri niin kuin pitikin. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Rakastakaa ja huomioikaa miehet naisianne. Oma ajatukseni on, että vaimon orgasmi on tärkeämpi kuin minun. Pussit saa tyhjäksin yksinkin, mutta seksissä pääsen lähelle jotain selittämätöntä yhteyttä. Vaimolle taas orgasmi on se paras juttu.
Ja ei! Tämä oli minun tarinani, eikä välttämättä päde kehenkään muuhun.
Näin me vaan ollaan kaikki erilaisia.
Kiitos tästä kokemuksesta! Oma mieheni ei suostu pariterapiaan ja tuntuu, että jumitetaan tässä samassa suossa sitten loppuelämä.
Onko sinun miehesi haluton? Tee sinäkin kuten edellä mies!
Kaiken minkä haluatte tehtävän teille, tehkää se heille. Tai jotain sellasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei aina paras vaihtoehto, kun elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka se vaikkuttaa kaikkeen. Elämäilman erottista jännitettä olisi turhaa/tylsää.
Eroamisen tossa tilanteessa voi välttää vain puhumalla siitä miksei ole seksiä.
Jos toinen vain on haluton, tietää että toinen kärsii mutta ei sano asiasta mitään suhteen jatkamiselle ei ole ihan kauheasti syitä. Eihän se haluton välitä yhtään. Ei rakasta. Ei halua että toisella on asiat yhtään hyvin.
No, mitä sen haluttoman pitäisi sanoa. Feikatako että haluttaa ja suostua nylkytettäväksi/nylkyttämään, vaikka ei huvita. Tai sanoa suoraan, että mieli ei tee yhtään, mutta puren hammasta ja saat tehdä tahtos jälkeen kerran viikossa. Miehenä olen kokenut, että naisen haluttomuus on kuin miehen fyysinen impotenssi. Vaikka kuinka tahtoisi haluta ja tuoda suhteeseen himoa, niin se ei onnistu. Aivan kuten mikään fyysinen, visuaalinen tai mentaalinen stimulaatio ei saa impotentin penistä erektioon. Ja kummassakin tapauksessa kyse ei ole puolisoon kohdistuvasta loukkauksesta. Haluton ei lämpene kenellekään miehelle eikä kukaan nainen saa impotentin viisaria värähtämään. Pariskunnan on kummassakin tilanteessa tunnustettava tosiasiat ja lähdettävä siitä, että toinen tuskin muuttuu. Tilanteeseen tyytymättömän on sitten puntaroitava ne syyt, jotka puoltavat parisuhdetta ja ovatko ne painavampia kuin seksuaalisen turhautumisen aiheuttama harmitus.
Ja haluton on siis ihan fine, vaikka toinen kärsii?
Uskomaton ajattelumalli. Ei ihme että ihmiset katkeroituu.
Haluton tuskin pystyy muuttumaan. Varsinkin naisten seksuaalinen haluttomuus on parisuhdeterapeuttienkin mielestä erittäin haastava hoidettava eikä mitään tehoavaksi todettua suosuteltavaa terapiaa ole, kun puhtaasti fyysiset syyt on poissujlettu. Haluton ei myöskään ole ilkeä eikä kiusaa tahallaan. Sen halukkaan on ajan mittaan helpompi sopeutua - jos nimittäin katsoo parisuhteen muuten sen arvoiseksi.
Niin, kenen halut on se mittari sitten.
Mutta jos tuosta ei puhuta avoimesti, ei yhdessä pohdita vaihtoehtoja ei se ole parisuhde. Vaan toinen kärvistelee yksin, koska mä väittäisin ettei halukkaan ole sen helpompi sopeutua. Miten se muka helppoa olisi?
Vastaan vain omasta kokemuksesta. Kun puolison halut hiipuivat ja loppuivat, niin kyllä asiasta keskusteltiin. Minua auttoi suuresti, kun vakuutuin ettei kyse ole erityisesti minuun kohdistuvasta vastenmielisyydestä, vaan seksuaalisten halujen loppumisesta. Ainoa syy, minkä vaimoni saattoi antaa oli, että hän oli aina halukkaimmillaan ja kiihkeimmillään lasta hankittaessa (sen olin kyllä itsekin huomannut) ja lapsiluvun tullessa täyteen ja kasvaimen vuoksi tehdyn kohdunpoiston viedessä jopa teoreettisenkin raskauden mahdollisuuden hänelle tuli ”what is the point?” fiilis. En tosin tiedä oliko tämäkään se pohjimmainen syy. Joka tapauksessa puoliso ei tunne mitään halua kehenkään mieheen tai naiseen, ei masturboi ja lähinnä kiusaantuu vaikkapa eroottisesta viihteestä.
Kun tämä tuli selväksi, niin päätin seksin sitten olevan minunkin osalta loppu. Tämä on tahdosta kiinni toisin kuin seksuaalinen halu tai kyky. Ratkaisuani helpotti, etten liittoon mennessäni itsekään pitänyt seksuaalista tyydytystä itsestään selvyytenä saati oikeutena enkä myöskään päämotivaationa pariutumiselle. Jotenkin vain tunsin tuolloin, että tuon naisen kanssa on elämä elettävä, seksiä tai ei, ja että loppuikäni katuisin, jos en tätä askelta ottaisi. Melkein väittäisin, että ellei ole valmis seksittömänkin liiton mahdollisuuteen, ei kenekään tulisi sitoutuakaan. Minähän sitoudun avioituessani myös toisen mahdolliseen sairauteen, taloudelliseen epäonnistumiseen, mielenterveyden järkkymiseen jne.
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. Nyt isovanhempana nähdessäni lasteni perheonnen ja sylitellessäni rakkaan ukin luokse kirmailevia lapsenlapsia tunnen tehneeni pohjimmiltaan oikeat ratkaisut.
Jos seksitön loppuelämä käy sinulle niin se on ok. Ihmiset on vaan erilaisia ja joillekin se seksi on niin tärkeää, että vaikka eroavat sen takia.
Mutta kuinka elämä voi oikeasti olla muuten niin elämys- ja nautintoköyhää, että seksi voisi olla niin tärkeää?
Itse mietin toisin päin, miten nautintoköyhää se seksi sitten on jos esim sosiaaliset kontaktit antavat enemmän?
Mikä voi tuoda enemmän nautintoa seksi ja orgasmit? Tämän kun joku selittäisi, muut asiathan ovat ihan eri tasoisia asioita. Sosiaaliset suhteet, musiikki, muiden elämä, lasten kanssa tekeminen, hyvä kirja.... nuo ovat niin eri juttuja, ei niitä voi verrata seksuaaliseen nautintoon. Molempia pitää olla, mutta nuo jälkimmäiset eivät ole itselle ensisijaisia. Eikä se ole väärin, tietenkään. [/
”Mikä voi tuoda enemmän nautintoa kuin seksi ja orgasmit? ” Niin moni asia. Jos sinun pitäisi valita, kumpaa olisit ilman loppuikäsi seksiä vai esimerkiksi kauniita, linnunlaulua raikuvia kesäaamuja, harrastusta, joka sinua todella kiinnostaa, musiikkia, jota kuunnellessa liu’ut jonnekin ajan, paikan ja kuolonkin taakse, jne. Kukin voi täydentää listaa mieltymystensä mukaan. Nämä ovat asioita, jotka ainakin minulle tuottavat äärettömän intensiivistä nautintoa, johon seksiä ei todellakaan voi verrata. Jos tuo seksi olisi niin ylivertaisen nautinnoliista, niin miksi sitten niin moni voi olla sitä ilman - kuten tässäkin ketjussa on voivoteltu.Me siis pidämme erilaisista asioista. Mielenkiintoista jos musiikki vaikuttaa sulla kuten seksi mulla. Arvostan linnunlaulua ja kauniita kesäaamuja, mutta ne ovat vaa'alla aika kevyitä jos seksuaalisuuteen vertaan. Mitataankin ihan eri vaa'alla.
Mielenkiintoista on, että kaikista niistä nautinnonlähteistä sitten aina ensimmäisenä helposti jätetään se seksi pois. Se on selkeästi asia jota ei voi tehdä vähääkään, yhtään. Eikä sille voi jättää aikaa kalenterista edes puolta tuntia kerta viikossa, tai jotain sellaista.
Voisiko seksi olla sellainen juttu kuin esimerkiksi padelin peluu, eihän sinne tarvitse puolisoa ottaa vaan kivaa voi olla ilmankin, jos olisi tapa löytää peliseuraa muuten?
Ei tietenkään ole ok. Parisuhde ei ole hyvä jos asiaa ei saada selvitettyä. Joko sovitaan että itsetyydytys riittää tai annetaan käydä vieraissa tai erotaan. Jotain on pakko sopia tai muuten tuloksena on katkera puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M45v kirjoitti:
Onpa asiallinen ketju. Kiitos siitä.
Laitanpa minäkin lusikkani soppaan. Itselleni seksi on ollut aina tärkeää. Tarvitsen sitä jotta voin kokea eläväni romanttisessa parisuhteessa. Kultani ei ole sitä kokenut tarvitsevansa ja vältteli sitä suhteen ensimmäiset 12 vuotta, jolloin tein yksipuolisen päätöksen lakata vonkaamasta. Seksi loppuikin 11 vuodeksi. Niin loppui romanttiset tunteetkin ainakin minun suunnastani. Koin eläväni kaverin kanssa. En puolison. Tunsin katkeruutta. Lapset, omaisuus, arki ym. oli kai asiat jotka piti liitossa. Ja totuuden nimissä, oma munattomuus(ei kirjamellisesti :) ). Pikkuhiljaa munat kasvoi minullekin, ja päätin ottaa vastuun omasta onnestani. Kerroin päätöksestäni vaimolle ja vaihtoehdot oli saada tämä juttu toimimaan tai sitten erotaan. Hän ei halunnut eroa, en itsekään lähinnä siihen liittyvien asioiden omaisuuden jako lapset ja vaimon suvusta pidän myös. Vaikka en uskonut asiaan, päätin yrittää. Otin ajan pariterapiaan ja nyt vuotta myöhemmin olemme yhdessä ja seksiä on ja möys sitä romantiikkaa.
Olisi pitänyt aiemmin ottaa vastuu omasta onnestaan, eikä vain kärvistellä. Tai sitten kaikki menikin juuri niin kuin pitikin. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Rakastakaa ja huomioikaa miehet naisianne. Oma ajatukseni on, että vaimon orgasmi on tärkeämpi kuin minun. Pussit saa tyhjäksin yksinkin, mutta seksissä pääsen lähelle jotain selittämätöntä yhteyttä. Vaimolle taas orgasmi on se paras juttu.
Ja ei! Tämä oli minun tarinani, eikä välttämättä päde kehenkään muuhun.
Näin me vaan ollaan kaikki erilaisia.
Kiitos tästä kokemuksesta! Oma mieheni ei suostu pariterapiaan ja tuntuu, että jumitetaan tässä samassa suossa sitten loppuelämä.
Onko sinun miehesi haluton? Tee sinäkin kuten edellä mies!
Minä olen se haluton osapuoli, nainen. Halutyomuus alkoi parisuhdeongelmien vuoksi. Olen sanonut syyt suoraan ja ehdottanut pariterapiaa, johon miehelläni ei ole ollut halua lähteä. Mielestäni olisi reilua yrittää ensin terapiaa ennen muiden vaihtoehtojen miettimistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M45v kirjoitti:
Onpa asiallinen ketju. Kiitos siitä.
Laitanpa minäkin lusikkani soppaan. Itselleni seksi on ollut aina tärkeää. Tarvitsen sitä jotta voin kokea eläväni romanttisessa parisuhteessa. Kultani ei ole sitä kokenut tarvitsevansa ja vältteli sitä suhteen ensimmäiset 12 vuotta, jolloin tein yksipuolisen päätöksen lakata vonkaamasta. Seksi loppuikin 11 vuodeksi. Niin loppui romanttiset tunteetkin ainakin minun suunnastani. Koin eläväni kaverin kanssa. En puolison. Tunsin katkeruutta. Lapset, omaisuus, arki ym. oli kai asiat jotka piti liitossa. Ja totuuden nimissä, oma munattomuus(ei kirjamellisesti :) ). Pikkuhiljaa munat kasvoi minullekin, ja päätin ottaa vastuun omasta onnestani. Kerroin päätöksestäni vaimolle ja vaihtoehdot oli saada tämä juttu toimimaan tai sitten erotaan. Hän ei halunnut eroa, en itsekään lähinnä siihen liittyvien asioiden omaisuuden jako lapset ja vaimon suvusta pidän myös. Vaikka en uskonut asiaan, päätin yrittää. Otin ajan pariterapiaan ja nyt vuotta myöhemmin olemme yhdessä ja seksiä on ja möys sitä romantiikkaa.
Olisi pitänyt aiemmin ottaa vastuu omasta onnestaan, eikä vain kärvistellä. Tai sitten kaikki menikin juuri niin kuin pitikin. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Rakastakaa ja huomioikaa miehet naisianne. Oma ajatukseni on, että vaimon orgasmi on tärkeämpi kuin minun. Pussit saa tyhjäksin yksinkin, mutta seksissä pääsen lähelle jotain selittämätöntä yhteyttä. Vaimolle taas orgasmi on se paras juttu.
Ja ei! Tämä oli minun tarinani, eikä välttämättä päde kehenkään muuhun.
Näin me vaan ollaan kaikki erilaisia.
Kiitos tästä kokemuksesta! Oma mieheni ei suostu pariterapiaan ja tuntuu, että jumitetaan tässä samassa suossa sitten loppuelämä.
Onko sinun miehesi haluton? Tee sinäkin kuten edellä mies!
Minä olen se haluton osapuoli, nainen. Halutyomuus alkoi parisuhdeongelmien vuoksi. Olen sanonut syyt suoraan ja ehdottanut pariterapiaa, johon miehelläni ei ole ollut halua lähteä. Mielestäni olisi reilua yrittää ensin terapiaa ennen muiden vaihtoehtojen miettimistä.
Itselleni vaihtoehdot oli ero tai sitten suhde alkaa toimia. Lähinnä halusin korjata vanhaa, koska onhan se paljon helpompaa kun toinen on jo paikalla, eikä tarvitse lähteä sinkkumarkkinoille. Laiskuus siis. Meillä tämä toimi hyvin.
En varmaan itsekää olisi ollut valmis vielä 5v sitten menemään terapiaan. Asioita tapahtuu kun aika on kypsä.
Mutta jos sinä olet haluton osapuoli, ja mies ei, mikä on se suo sinun näkökulmastasi? Mies kuitenkin on suhteessa kanssasi, vaikka ei seksiä olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei aina paras vaihtoehto, kun elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka se vaikkuttaa kaikkeen. Elämäilman erottista jännitettä olisi turhaa/tylsää.
Eroamisen tossa tilanteessa voi välttää vain puhumalla siitä miksei ole seksiä.
Jos toinen vain on haluton, tietää että toinen kärsii mutta ei sano asiasta mitään suhteen jatkamiselle ei ole ihan kauheasti syitä. Eihän se haluton välitä yhtään. Ei rakasta. Ei halua että toisella on asiat yhtään hyvin.
No, mitä sen haluttoman pitäisi sanoa. Feikatako että haluttaa ja suostua nylkytettäväksi/nylkyttämään, vaikka ei huvita. Tai sanoa suoraan, että mieli ei tee yhtään, mutta puren hammasta ja saat tehdä tahtos jälkeen kerran viikossa. Miehenä olen kokenut, että naisen haluttomuus on kuin miehen fyysinen impotenssi. Vaikka kuinka tahtoisi haluta ja tuoda suhteeseen himoa, niin se ei onnistu. Aivan kuten mikään fyysinen, visuaalinen tai mentaalinen stimulaatio ei saa impotentin penistä erektioon. Ja kummassakin tapauksessa kyse ei ole puolisoon kohdistuvasta loukkauksesta. Haluton ei lämpene kenellekään miehelle eikä kukaan nainen saa impotentin viisaria värähtämään. Pariskunnan on kummassakin tilanteessa tunnustettava tosiasiat ja lähdettävä siitä, että toinen tuskin muuttuu. Tilanteeseen tyytymättömän on sitten puntaroitava ne syyt, jotka puoltavat parisuhdetta ja ovatko ne painavampia kuin seksuaalisen turhautumisen aiheuttama harmitus.
Ja haluton on siis ihan fine, vaikka toinen kärsii?
Uskomaton ajattelumalli. Ei ihme että ihmiset katkeroituu.
Haluton tuskin pystyy muuttumaan. Varsinkin naisten seksuaalinen haluttomuus on parisuhdeterapeuttienkin mielestä erittäin haastava hoidettava eikä mitään tehoavaksi todettua suosuteltavaa terapiaa ole, kun puhtaasti fyysiset syyt on poissujlettu. Haluton ei myöskään ole ilkeä eikä kiusaa tahallaan. Sen halukkaan on ajan mittaan helpompi sopeutua - jos nimittäin katsoo parisuhteen muuten sen arvoiseksi.
Niin, kenen halut on se mittari sitten.
Mutta jos tuosta ei puhuta avoimesti, ei yhdessä pohdita vaihtoehtoja ei se ole parisuhde. Vaan toinen kärvistelee yksin, koska mä väittäisin ettei halukkaan ole sen helpompi sopeutua. Miten se muka helppoa olisi?
Vastaan vain omasta kokemuksesta. Kun puolison halut hiipuivat ja loppuivat, niin kyllä asiasta keskusteltiin. Minua auttoi suuresti, kun vakuutuin ettei kyse ole erityisesti minuun kohdistuvasta vastenmielisyydestä, vaan seksuaalisten halujen loppumisesta. Ainoa syy, minkä vaimoni saattoi antaa oli, että hän oli aina halukkaimmillaan ja kiihkeimmillään lasta hankittaessa (sen olin kyllä itsekin huomannut) ja lapsiluvun tullessa täyteen ja kasvaimen vuoksi tehdyn kohdunpoiston viedessä jopa teoreettisenkin raskauden mahdollisuuden hänelle tuli ”what is the point?” fiilis. En tosin tiedä oliko tämäkään se pohjimmainen syy. Joka tapauksessa puoliso ei tunne mitään halua kehenkään mieheen tai naiseen, ei masturboi ja lähinnä kiusaantuu vaikkapa eroottisesta viihteestä.
Kun tämä tuli selväksi, niin päätin seksin sitten olevan minunkin osalta loppu. Tämä on tahdosta kiinni toisin kuin seksuaalinen halu tai kyky. Ratkaisuani helpotti, etten liittoon mennessäni itsekään pitänyt seksuaalista tyydytystä itsestään selvyytenä saati oikeutena enkä myöskään päämotivaationa pariutumiselle. Jotenkin vain tunsin tuolloin, että tuon naisen kanssa on elämä elettävä, seksiä tai ei, ja että loppuikäni katuisin, jos en tätä askelta ottaisi. Melkein väittäisin, että ellei ole valmis seksittömänkin liiton mahdollisuuteen, ei kenekään tulisi sitoutuakaan. Minähän sitoudun avioituessani myös toisen mahdolliseen sairauteen, taloudelliseen epäonnistumiseen, mielenterveyden järkkymiseen jne.
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. Nyt isovanhempana nähdessäni lasteni perheonnen ja sylitellessäni rakkaan ukin luokse kirmailevia lapsenlapsia tunnen tehneeni pohjimmiltaan oikeat ratkaisut.
Jos seksitön loppuelämä käy sinulle niin se on ok. Ihmiset on vaan erilaisia ja joillekin se seksi on niin tärkeää, että vaikka eroavat sen takia.
Mutta kuinka elämä voi oikeasti olla muuten niin elämys- ja nautintoköyhää, että seksi voisi olla niin tärkeää?
Itse mietin toisin päin, miten nautintoköyhää se seksi sitten on jos esim sosiaaliset kontaktit antavat enemmän?
Mikä voi tuoda enemmän nautintoa seksi ja orgasmit? Tämän kun joku selittäisi, muut asiathan ovat ihan eri tasoisia asioita. Sosiaaliset suhteet, musiikki, muiden elämä, lasten kanssa tekeminen, hyvä kirja.... nuo ovat niin eri juttuja, ei niitä voi verrata seksuaaliseen nautintoon. Molempia pitää olla, mutta nuo jälkimmäiset eivät ole itselle ensisijaisia. Eikä se ole väärin, tietenkään. [/
”Mikä voi tuoda enemmän nautintoa kuin seksi ja orgasmit? ” Niin moni asia. Jos sinun pitäisi valita, kumpaa olisit ilman loppuikäsi seksiä vai esimerkiksi kauniita, linnunlaulua raikuvia kesäaamuja, harrastusta, joka sinua todella kiinnostaa, musiikkia, jota kuunnellessa liu’ut jonnekin ajan, paikan ja kuolonkin taakse, jne. Kukin voi täydentää listaa mieltymystensä mukaan. Nämä ovat asioita, jotka ainakin minulle tuottavat äärettömän intensiivistä nautintoa, johon seksiä ei todellakaan voi verrata. Jos tuo seksi olisi niin ylivertaisen nautinnoliista, niin miksi sitten niin moni voi olla sitä ilman - kuten tässäkin ketjussa on voivoteltu.Me siis pidämme erilaisista asioista. Mielenkiintoista jos musiikki vaikuttaa sulla kuten seksi mulla. Arvostan linnunlaulua ja kauniita kesäaamuja, mutta ne ovat vaa'alla aika kevyitä jos seksuaalisuuteen vertaan. Mitataankin ihan eri vaa'alla.
Mielenkiintoista on, että kaikista niistä nautinnonlähteistä sitten aina ensimmäisenä helposti jätetään se seksi pois. Se on selkeästi asia jota ei voi tehdä vähääkään, yhtään. Eikä sille voi jättää aikaa kalenterista edes puolta tuntia kerta viikossa, tai jotain sellaista.
Voisiko seksi olla sellainen juttu kuin esimerkiksi padelin peluu, eihän sinne tarvitse puolisoa ottaa vaan kivaa voi olla ilmankin, jos olisi tapa löytää peliseuraa muuten?
Tuo on tietenkin mielenkiintoinen juttu. En tiedä, missä määrin omat kokemukset voi yleistää, mutta jossain vaiheessa asia kyllä askarrutti minuakin. Asia ei nimittäin ollut niin, ettei vaimoni aikoinaan nauttinut seksistä silloin harvoin, kun sitä oli. Kyllä me tiesimme, kuinka hän orgasmin saa, ja olen varma ettei hän feikannut. Usein hän itsekin ihmetteli seksin jälkeen, jotta miksi emme tee tätä useammin. Mutta kuitenkin hänen kynnyksensä aloittaa tuntui kasvavan kerta kerralta. Hän siis koki seksin nautinnollisena, mutta ei tuntenut tarvitsevansa sitä juuri lainkaan. Itse kyllästyin olemaan aloitteellinen ja päätin antaa asian olla ja lähteä seksiin silloin, kun vaimo toivoi (eli noin 2 - 3 kertaa vuodessa, kun hänet äkkiä saattoi vallata aivan hurja ja kontrolloimaton halu ilman mitään ennakkovaroitusta). Poikkeuksena olivat myös ne ajat, jolloin toivoimme lasta - silloin hän oli erittäin eroottinen, hellä ja myös nautinnonhaluinen - kunhan vain koko lasti meni varmasti sinne, minne kuuluikin. Ja kuten hän sittemmin tunnustikin, jotenkin hän aina seksin yhteydessä toivoi raskautta. Äitiys oli hänelle jotakin tavattoman ihanaa, ja kohdunpoisto suuri psykologinen isku. Kai hän tunsi nollautuneensa naisena. Isovanhemmuus on sittemmin ollut hänelle valtava ilo - taas pieni, tuoksuva vauva sylissä.
No, omaa sopeutumista helpotti suunnattoman kiinnostava työ ja kyky nauttia monista asioista itse asiassa intensiivisemmin kuin seksistä. Saattaa kuulostaa karulta, mutta jos minun kolmikymppisenä nuorena miehenä olisi pitänyt valita jäänkö kauniina syksyisenä aamuna sänkyyn vaimoni kanssa vai lähdenkö mökille pienimään kaadettua koivua, niin olisin varmasti lähtenyt niihin puutöihin (ja lähdinkin). Moni on verrannut seksuaaalista halua nälkään. Ainakin omasta kokemuksestani näillä on se ero, että tyydyttämätön nälkä jatkuessaan kiihtyy, kun taas halu jatkuessaan aikansa hiljenee ja hiipuu itsestään.
Tuo jälkimmäinen kokemus on syynä siihen, miksi kehotan etenkin miehiä olemaan vänisemästä. Selibaatti on harjoituslaji, mutta jos elämässä ei ole muuta nautinnollista kuin seksi, niin silloin tietenkin asia on monimutkaisempi.
Eihän maailma toimisi, jos naisilla olisi samanlaiset seksihalut, kuin miehillä. Kaikki olisi vaan harrastamassa seksiä ja työt jäisi tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M45 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M45v kirjoitti:
Onpa asiallinen ketju. Kiitos siitä.
Laitanpa minäkin lusikkani soppaan. Itselleni seksi on ollut aina tärkeää. Tarvitsen sitä jotta voin kokea eläväni romanttisessa parisuhteessa. Kultani ei ole sitä kokenut tarvitsevansa ja vältteli sitä suhteen ensimmäiset 12 vuotta, jolloin tein yksipuolisen päätöksen lakata vonkaamasta. Seksi loppuikin 11 vuodeksi. Niin loppui romanttiset tunteetkin ainakin minun suunnastani. Koin eläväni kaverin kanssa. En puolison. Tunsin katkeruutta. Lapset, omaisuus, arki ym. oli kai asiat jotka piti liitossa. Ja totuuden nimissä, oma munattomuus(ei kirjamellisesti :) ). Pikkuhiljaa munat kasvoi minullekin, ja päätin ottaa vastuun omasta onnestani. Kerroin päätöksestäni vaimolle ja vaihtoehdot oli saada tämä juttu toimimaan tai sitten erotaan. Hän ei halunnut eroa, en itsekään lähinnä siihen liittyvien asioiden omaisuuden jako lapset ja vaimon suvusta pidän myös. Vaikka en uskonut asiaan, päätin yrittää. Otin ajan pariterapiaan ja nyt vuotta myöhemmin olemme yhdessä ja seksiä on ja möys sitä romantiikkaa.
Olisi pitänyt aiemmin ottaa vastuu omasta onnestaan, eikä vain kärvistellä. Tai sitten kaikki menikin juuri niin kuin pitikin. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Rakastakaa ja huomioikaa miehet naisianne. Oma ajatukseni on, että vaimon orgasmi on tärkeämpi kuin minun. Pussit saa tyhjäksin yksinkin, mutta seksissä pääsen lähelle jotain selittämätöntä yhteyttä. Vaimolle taas orgasmi on se paras juttu.
Ja ei! Tämä oli minun tarinani, eikä välttämättä päde kehenkään muuhun.
Näin me vaan ollaan kaikki erilaisia.
Kiitos tästä kokemuksesta! Oma mieheni ei suostu pariterapiaan ja tuntuu, että jumitetaan tässä samassa suossa sitten loppuelämä.
Onko sinun miehesi haluton? Tee sinäkin kuten edellä mies!
Minä olen se haluton osapuoli, nainen. Halutyomuus alkoi parisuhdeongelmien vuoksi. Olen sanonut syyt suoraan ja ehdottanut pariterapiaa, johon miehelläni ei ole ollut halua lähteä. Mielestäni olisi reilua yrittää ensin terapiaa ennen muiden vaihtoehtojen miettimistä.
Itselleni vaihtoehdot oli ero tai sitten suhde alkaa toimia. Lähinnä halusin korjata vanhaa, koska onhan se paljon helpompaa kun toinen on jo paikalla, eikä tarvitse lähteä sinkkumarkkinoille. Laiskuus siis. Meillä tämä toimi hyvin.
En varmaan itsekää olisi ollut valmis vielä 5v sitten menemään terapiaan. Asioita tapahtuu kun aika on kypsä.
Mutta jos sinä olet haluton osapuoli, ja mies ei, mikä on se suo sinun näkökulmastasi? Mies kuitenkin on suhteessa kanssasi, vaikka ei seksiä olisikaan.
On meillä seksiä mutta ei minun aloitteestani, koska en halua sitä. Miehen näkökulmasta ei varmaan tarpeeksi ja omasta puolestani se on varmaan aika mekaanista suorittamista. Suo on tässä se, että haluaisin haluta ja suhteen solmut auottua. Molemmat ovat tässä tyytymättömiä mutta luultavasti eri asioihin. On myös paljon hyvää ja toimivaa, miksi varmaan olemme edelleen yhdessä.
Pliis älkää aian sanoko ettei nainen halua! Minä olen aina halunnut ja haluan yhä joka päivä. Minua on onnistanut,koska mieskin haluaa. Ja todellakin pitkä liitto, mutta kyllä sitä hirveetä halua voi yhä vaantuntea toiseen.
Seksi kuuluu kaiken ikäisille aikuisille, ja toki niille nuorille.
Itse menen mieluummin sänkyyn kuin siihen risusavottaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
M45 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M45v kirjoitti:
Onpa asiallinen ketju. Kiitos siitä.
Laitanpa minäkin lusikkani soppaan. Itselleni seksi on ollut aina tärkeää. Tarvitsen sitä jotta voin kokea eläväni romanttisessa parisuhteessa. Kultani ei ole sitä kokenut tarvitsevansa ja vältteli sitä suhteen ensimmäiset 12 vuotta, jolloin tein yksipuolisen päätöksen lakata vonkaamasta. Seksi loppuikin 11 vuodeksi. Niin loppui romanttiset tunteetkin ainakin minun suunnastani. Koin eläväni kaverin kanssa. En puolison. Tunsin katkeruutta. Lapset, omaisuus, arki ym. oli kai asiat jotka piti liitossa. Ja totuuden nimissä, oma munattomuus(ei kirjamellisesti :) ). Pikkuhiljaa munat kasvoi minullekin, ja päätin ottaa vastuun omasta onnestani. Kerroin päätöksestäni vaimolle ja vaihtoehdot oli saada tämä juttu toimimaan tai sitten erotaan. Hän ei halunnut eroa, en itsekään lähinnä siihen liittyvien asioiden omaisuuden jako lapset ja vaimon suvusta pidän myös. Vaikka en uskonut asiaan, päätin yrittää. Otin ajan pariterapiaan ja nyt vuotta myöhemmin olemme yhdessä ja seksiä on ja möys sitä romantiikkaa.
Olisi pitänyt aiemmin ottaa vastuu omasta onnestaan, eikä vain kärvistellä. Tai sitten kaikki menikin juuri niin kuin pitikin. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Rakastakaa ja huomioikaa miehet naisianne. Oma ajatukseni on, että vaimon orgasmi on tärkeämpi kuin minun. Pussit saa tyhjäksin yksinkin, mutta seksissä pääsen lähelle jotain selittämätöntä yhteyttä. Vaimolle taas orgasmi on se paras juttu.
Ja ei! Tämä oli minun tarinani, eikä välttämättä päde kehenkään muuhun.
Näin me vaan ollaan kaikki erilaisia.
Kiitos tästä kokemuksesta! Oma mieheni ei suostu pariterapiaan ja tuntuu, että jumitetaan tässä samassa suossa sitten loppuelämä.
Onko sinun miehesi haluton? Tee sinäkin kuten edellä mies!
Minä olen se haluton osapuoli, nainen. Halutyomuus alkoi parisuhdeongelmien vuoksi. Olen sanonut syyt suoraan ja ehdottanut pariterapiaa, johon miehelläni ei ole ollut halua lähteä. Mielestäni olisi reilua yrittää ensin terapiaa ennen muiden vaihtoehtojen miettimistä.
Itselleni vaihtoehdot oli ero tai sitten suhde alkaa toimia. Lähinnä halusin korjata vanhaa, koska onhan se paljon helpompaa kun toinen on jo paikalla, eikä tarvitse lähteä sinkkumarkkinoille. Laiskuus siis. Meillä tämä toimi hyvin.
En varmaan itsekää olisi ollut valmis vielä 5v sitten menemään terapiaan. Asioita tapahtuu kun aika on kypsä.
Mutta jos sinä olet haluton osapuoli, ja mies ei, mikä on se suo sinun näkökulmastasi? Mies kuitenkin on suhteessa kanssasi, vaikka ei seksiä olisikaan.
On meillä seksiä mutta ei minun aloitteestani, koska en halua sitä. Miehen näkökulmasta ei varmaan tarpeeksi ja omasta puolestani se on varmaan aika mekaanista suorittamista. Suo on tässä se, että haluaisin haluta ja suhteen solmut auottua. Molemmat ovat tässä tyytymättömiä mutta luultavasti eri asioihin. On myös paljon hyvää ja toimivaa, miksi varmaan olemme edelleen yhdessä.
Oman kokemuksen mukaan naisen halu on vastavuoroista kun taas miehen sponttaania. Se ettei puoliso tehnyt aloitetta vaivasi minua joskus. Meillä ainakin se toimii nykyään luonnollisesti että teen miehenä aloitteen johon vaimo vastaa. Joskus hänkin tekee. En tiedä miten sponttaania se on, mutta väliäkö sillä.
Sanoit ettei miehen näkökulmasta "varmaan" tarpeeksi. Kuulostaa siltä että yrität miehen puolesta arvailla saako hän tarpeeksi. Sen asian toteaminen kuuluu hänelle. Keskusteluun kannattaa panostaa. Minulta ja kullalta meni parikymmentä vuotta sen oppimiseen. Ja yhä opetellaan.
Nautitko seksistä silloin kun sitä teette? Itse tulkitsin joskus typerästi kumppanin vähäisen toiminnan poissaolevaksi, vaikka hän oli mukana ja nautti juuri niin. Seksi on kivaa touhua, eikä siitä kannata tehdä liian vaikeaa yrittämällä suorittaa jotain.
Taas ihan omia kokemuksia ja havaintoja.
Olen ulkoistanut seksin koska miestäni ei kiinnosta. Löysin aivan upean miehen jonka kanssa salasuhde kestänyt jo yli seitsemän vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N56 kirjoitti:
Olen ulkoistanut seksin koska miestäni ei kiinnosta. Löysin aivan upean miehen jonka kanssa salasuhde kestänyt jo yli seitsemän vuotta.
paljon onnea! Ihanaa!
Kannattaa tehdä halukkaalle partnerille sekstistisiä aloitteita ja harjoitella hyvään seksiin. Se on paljon nautinnollisempaa saada partnerin seksiä kuin partneri on saanut sekstistisiä aloitteita niin oppii paremmin tietämään mitä toinen haluaa ja on helpompi sängyssä sen jälkeen. Sängyssä voi oppia paljon uusia asioita tällä tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei aina paras vaihtoehto, kun elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka se vaikkuttaa kaikkeen. Elämäilman erottista jännitettä olisi turhaa/tylsää.
Eroamisen tossa tilanteessa voi välttää vain puhumalla siitä miksei ole seksiä.
Jos toinen vain on haluton, tietää että toinen kärsii mutta ei sano asiasta mitään suhteen jatkamiselle ei ole ihan kauheasti syitä. Eihän se haluton välitä yhtään. Ei rakasta. Ei halua että toisella on asiat yhtään hyvin.
No, mitä sen haluttoman pitäisi sanoa. Feikatako että haluttaa ja suostua nylkytettäväksi/nylkyttämään, vaikka ei huvita. Tai sanoa suoraan, että mieli ei tee yhtään, mutta puren hammasta ja saat tehdä tahtos jälkeen kerran viikossa. Miehenä olen kokenut, että naisen haluttomuus on kuin miehen fyysinen impotenssi. Vaikka kuinka tahtoisi haluta ja tuoda suhteeseen himoa, niin se ei onnistu. Aivan kuten mikään fyysinen, visuaalinen tai mentaalinen stimulaatio ei saa impotentin penistä erektioon. Ja kummassakin tapauksessa kyse ei ole puolisoon kohdistuvasta loukkauksesta. Haluton ei lämpene kenellekään miehelle eikä kukaan nainen saa impotentin viisaria värähtämään. Pariskunnan on kummassakin tilanteessa tunnustettava tosiasiat ja lähdettävä siitä, että toinen tuskin muuttuu. Tilanteeseen tyytymättömän on sitten puntaroitava ne syyt, jotka puoltavat parisuhdetta ja ovatko ne painavampia kuin seksuaalisen turhautumisen aiheuttama harmitus.
Ja haluton on siis ihan fine, vaikka toinen kärsii?
Uskomaton ajattelumalli. Ei ihme että ihmiset katkeroituu.
Haluton tuskin pystyy muuttumaan. Varsinkin naisten seksuaalinen haluttomuus on parisuhdeterapeuttienkin mielestä erittäin haastava hoidettava eikä mitään tehoavaksi todettua suosuteltavaa terapiaa ole, kun puhtaasti fyysiset syyt on poissujlettu. Haluton ei myöskään ole ilkeä eikä kiusaa tahallaan. Sen halukkaan on ajan mittaan helpompi sopeutua - jos nimittäin katsoo parisuhteen muuten sen arvoiseksi.
Niin, kenen halut on se mittari sitten.
Mutta jos tuosta ei puhuta avoimesti, ei yhdessä pohdita vaihtoehtoja ei se ole parisuhde. Vaan toinen kärvistelee yksin, koska mä väittäisin ettei halukkaan ole sen helpompi sopeutua. Miten se muka helppoa olisi?
Vastaan vain omasta kokemuksesta. Kun puolison halut hiipuivat ja loppuivat, niin kyllä asiasta keskusteltiin. Minua auttoi suuresti, kun vakuutuin ettei kyse ole erityisesti minuun kohdistuvasta vastenmielisyydestä, vaan seksuaalisten halujen loppumisesta. Ainoa syy, minkä vaimoni saattoi antaa oli, että hän oli aina halukkaimmillaan ja kiihkeimmillään lasta hankittaessa (sen olin kyllä itsekin huomannut) ja lapsiluvun tullessa täyteen ja kasvaimen vuoksi tehdyn kohdunpoiston viedessä jopa teoreettisenkin raskauden mahdollisuuden hänelle tuli ”what is the point?” fiilis. En tosin tiedä oliko tämäkään se pohjimmainen syy. Joka tapauksessa puoliso ei tunne mitään halua kehenkään mieheen tai naiseen, ei masturboi ja lähinnä kiusaantuu vaikkapa eroottisesta viihteestä.
Kun tämä tuli selväksi, niin päätin seksin sitten olevan minunkin osalta loppu. Tämä on tahdosta kiinni toisin kuin seksuaalinen halu tai kyky. Ratkaisuani helpotti, etten liittoon mennessäni itsekään pitänyt seksuaalista tyydytystä itsestään selvyytenä saati oikeutena enkä myöskään päämotivaationa pariutumiselle. Jotenkin vain tunsin tuolloin, että tuon naisen kanssa on elämä elettävä, seksiä tai ei, ja että loppuikäni katuisin, jos en tätä askelta ottaisi. Melkein väittäisin, että ellei ole valmis seksittömänkin liiton mahdollisuuteen, ei kenekään tulisi sitoutuakaan. Minähän sitoudun avioituessani myös toisen mahdolliseen sairauteen, taloudelliseen epäonnistumiseen, mielenterveyden järkkymiseen jne.
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. Nyt isovanhempana nähdessäni lasteni perheonnen ja sylitellessäni rakkaan ukin luokse kirmailevia lapsenlapsia tunnen tehneeni pohjimmiltaan oikeat ratkaisut.
Jos seksitön loppuelämä käy sinulle niin se on ok. Ihmiset on vaan erilaisia ja joillekin se seksi on niin tärkeää, että vaikka eroavat sen takia.
Mutta kuinka elämä voi oikeasti olla muuten niin elämys- ja nautintoköyhää, että seksi voisi olla niin tärkeää?
Itse mietin toisin päin, miten nautintoköyhää se seksi sitten on jos esim sosiaaliset kontaktit antavat enemmän?
Mikä voi tuoda enemmän nautintoa seksi ja orgasmit? Tämän kun joku selittäisi, muut asiathan ovat ihan eri tasoisia asioita. Sosiaaliset suhteet, musiikki, muiden elämä, lasten kanssa tekeminen, hyvä kirja.... nuo ovat niin eri juttuja, ei niitä voi verrata seksuaaliseen nautintoon. Molempia pitää olla, mutta nuo jälkimmäiset eivät ole itselle ensisijaisia. Eikä se ole väärin, tietenkään. [/
”Mikä voi tuoda enemmän nautintoa kuin seksi ja orgasmit? ” Niin moni asia. Jos sinun pitäisi valita, kumpaa olisit ilman loppuikäsi seksiä vai esimerkiksi kauniita, linnunlaulua raikuvia kesäaamuja, harrastusta, joka sinua todella kiinnostaa, musiikkia, jota kuunnellessa liu’ut jonnekin ajan, paikan ja kuolonkin taakse, jne. Kukin voi täydentää listaa mieltymystensä mukaan. Nämä ovat asioita, jotka ainakin minulle tuottavat äärettömän intensiivistä nautintoa, johon seksiä ei todellakaan voi verrata. Jos tuo seksi olisi niin ylivertaisen nautinnoliista, niin miksi sitten niin moni voi olla sitä ilman - kuten tässäkin ketjussa on voivoteltu.Me siis pidämme erilaisista asioista. Mielenkiintoista jos musiikki vaikuttaa sulla kuten seksi mulla. Arvostan linnunlaulua ja kauniita kesäaamuja, mutta ne ovat vaa'alla aika kevyitä jos seksuaalisuuteen vertaan. Mitataankin ihan eri vaa'alla.
Mielenkiintoista on, että kaikista niistä nautinnonlähteistä sitten aina ensimmäisenä helposti jätetään se seksi pois. Se on selkeästi asia jota ei voi tehdä vähääkään, yhtään. Eikä sille voi jättää aikaa kalenterista edes puolta tuntia kerta viikossa, tai jotain sellaista.
Voisiko seksi olla sellainen juttu kuin esimerkiksi padelin peluu, eihän sinne tarvitse puolisoa ottaa vaan kivaa voi olla ilmankin, jos olisi tapa löytää peliseuraa muuten?
Tuo on tietenkin mielenkiintoinen juttu. En tiedä, missä määrin omat kokemukset voi yleistää, mutta jossain vaiheessa asia kyllä askarrutti minuakin. Asia ei nimittäin ollut niin, ettei vaimoni aikoinaan nauttinut seksistä silloin harvoin, kun sitä oli. Kyllä me tiesimme, kuinka hän orgasmin saa, ja olen varma ettei hän feikannut. Usein hän itsekin ihmetteli seksin jälkeen, jotta miksi emme tee tätä useammin. Mutta kuitenkin hänen kynnyksensä aloittaa tuntui kasvavan kerta kerralta. Hän siis koki seksin nautinnollisena, mutta ei tuntenut tarvitsevansa sitä juuri lainkaan. Itse kyllästyin olemaan aloitteellinen ja päätin antaa asian olla ja lähteä seksiin silloin, kun vaimo toivoi (eli noin 2 - 3 kertaa vuodessa, kun hänet äkkiä saattoi vallata aivan hurja ja kontrolloimaton halu ilman mitään ennakkovaroitusta). Poikkeuksena olivat myös ne ajat, jolloin toivoimme lasta - silloin hän oli erittäin eroottinen, hellä ja myös nautinnonhaluinen - kunhan vain koko lasti meni varmasti sinne, minne kuuluikin. Ja kuten hän sittemmin tunnustikin, jotenkin hän aina seksin yhteydessä toivoi raskautta. Äitiys oli hänelle jotakin tavattoman ihanaa, ja kohdunpoisto suuri psykologinen isku. Kai hän tunsi nollautuneensa naisena. Isovanhemmuus on sittemmin ollut hänelle valtava ilo - taas pieni, tuoksuva vauva sylissä.
No, omaa sopeutumista helpotti suunnattoman kiinnostava työ ja kyky nauttia monista asioista itse asiassa intensiivisemmin kuin seksistä. Saattaa kuulostaa karulta, mutta jos minun kolmikymppisenä nuorena miehenä olisi pitänyt valita jäänkö kauniina syksyisenä aamuna sänkyyn vaimoni kanssa vai lähdenkö mökille pienimään kaadettua koivua, niin olisin varmasti lähtenyt niihin puutöihin (ja lähdinkin). Moni on verrannut seksuaaalista halua nälkään. Ainakin omasta kokemuksestani näillä on se ero, että tyydyttämätön nälkä jatkuessaan kiihtyy, kun taas halu jatkuessaan aikansa hiljenee ja hiipuu itsestään.
Tuo jälkimmäinen kokemus on syynä siihen, miksi kehotan etenkin miehiä olemaan vänisemästä. Selibaatti on harjoituslaji, mutta jos elämässä ei ole muuta nautinnollista kuin seksi, niin silloin tietenkin asia on monimutkaisempi.
Vähän lyhyemmin kiitos..
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei aina paras vaihtoehto, kun elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka se vaikkuttaa kaikkeen. Elämäilman erottista jännitettä olisi turhaa/tylsää.
Eroamisen tossa tilanteessa voi välttää vain puhumalla siitä miksei ole seksiä.
Jos toinen vain on haluton, tietää että toinen kärsii mutta ei sano asiasta mitään suhteen jatkamiselle ei ole ihan kauheasti syitä. Eihän se haluton välitä yhtään. Ei rakasta. Ei halua että toisella on asiat yhtään hyvin.
No, mitä sen haluttoman pitäisi sanoa. Feikatako että haluttaa ja suostua nylkytettäväksi/nylkyttämään, vaikka ei huvita. Tai sanoa suoraan, että mieli ei tee yhtään, mutta puren hammasta ja saat tehdä tahtos jälkeen kerran viikossa. Miehenä olen kokenut, että naisen haluttomuus on kuin miehen fyysinen impotenssi. Vaikka kuinka tahtoisi haluta ja tuoda suhteeseen himoa, niin se ei onnistu. Aivan kuten mikään fyysinen, visuaalinen tai mentaalinen stimulaatio ei saa impotentin penistä erektioon. Ja kummassakin tapauksessa kyse ei ole puolisoon kohdistuvasta loukkauksesta. Haluton ei lämpene kenellekään miehelle eikä kukaan nainen saa impotentin viisaria värähtämään. Pariskunnan on kummassakin tilanteessa tunnustettava tosiasiat ja lähdettävä siitä, että toinen tuskin muuttuu. Tilanteeseen tyytymättömän on sitten puntaroitava ne syyt, jotka puoltavat parisuhdetta ja ovatko ne painavampia kuin seksuaalisen turhautumisen aiheuttama harmitus.
Ja haluton on siis ihan fine, vaikka toinen kärsii?
Uskomaton ajattelumalli. Ei ihme että ihmiset katkeroituu.
Haluton tuskin pystyy muuttumaan. Varsinkin naisten seksuaalinen haluttomuus on parisuhdeterapeuttienkin mielestä erittäin haastava hoidettava eikä mitään tehoavaksi todettua suosuteltavaa terapiaa ole, kun puhtaasti fyysiset syyt on poissujlettu. Haluton ei myöskään ole ilkeä eikä kiusaa tahallaan. Sen halukkaan on ajan mittaan helpompi sopeutua - jos nimittäin katsoo parisuhteen muuten sen arvoiseksi.
Niin, kenen halut on se mittari sitten.
Mutta jos tuosta ei puhuta avoimesti, ei yhdessä pohdita vaihtoehtoja ei se ole parisuhde. Vaan toinen kärvistelee yksin, koska mä väittäisin ettei halukkaan ole sen helpompi sopeutua. Miten se muka helppoa olisi?
Vastaan vain omasta kokemuksesta. Kun puolison halut hiipuivat ja loppuivat, niin kyllä asiasta keskusteltiin. Minua auttoi suuresti, kun vakuutuin ettei kyse ole erityisesti minuun kohdistuvasta vastenmielisyydestä, vaan seksuaalisten halujen loppumisesta. Ainoa syy, minkä vaimoni saattoi antaa oli, että hän oli aina halukkaimmillaan ja kiihkeimmillään lasta hankittaessa (sen olin kyllä itsekin huomannut) ja lapsiluvun tullessa täyteen ja kasvaimen vuoksi tehdyn kohdunpoiston viedessä jopa teoreettisenkin raskauden mahdollisuuden hänelle tuli ”what is the point?” fiilis. En tosin tiedä oliko tämäkään se pohjimmainen syy. Joka tapauksessa puoliso ei tunne mitään halua kehenkään mieheen tai naiseen, ei masturboi ja lähinnä kiusaantuu vaikkapa eroottisesta viihteestä.
Kun tämä tuli selväksi, niin päätin seksin sitten olevan minunkin osalta loppu. Tämä on tahdosta kiinni toisin kuin seksuaalinen halu tai kyky. Ratkaisuani helpotti, etten liittoon mennessäni itsekään pitänyt seksuaalista tyydytystä itsestään selvyytenä saati oikeutena enkä myöskään päämotivaationa pariutumiselle. Jotenkin vain tunsin tuolloin, että tuon naisen kanssa on elämä elettävä, seksiä tai ei, ja että loppuikäni katuisin, jos en tätä askelta ottaisi. Melkein väittäisin, että ellei ole valmis seksittömänkin liiton mahdollisuuteen, ei kenekään tulisi sitoutuakaan. Minähän sitoudun avioituessani myös toisen mahdolliseen sairauteen, taloudelliseen epäonnistumiseen, mielenterveyden järkkymiseen jne.
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. Nyt isovanhempana nähdessäni lasteni perheonnen ja sylitellessäni rakkaan ukin luokse kirmailevia lapsenlapsia tunnen tehneeni pohjimmiltaan oikeat ratkaisut.
Jos seksitön loppuelämä käy sinulle niin se on ok. Ihmiset on vaan erilaisia ja joillekin se seksi on niin tärkeää, että vaikka eroavat sen takia.
Mutta kuinka elämä voi oikeasti olla muuten niin elämys- ja nautintoköyhää, että seksi voisi olla niin tärkeää?
Itse mietin toisin päin, miten nautintoköyhää se seksi sitten on jos esim sosiaaliset kontaktit antavat enemmän?
Mikä voi tuoda enemmän nautintoa seksi ja orgasmit? Tämän kun joku selittäisi, muut asiathan ovat ihan eri tasoisia asioita. Sosiaaliset suhteet, musiikki, muiden elämä, lasten kanssa tekeminen, hyvä kirja.... nuo ovat niin eri juttuja, ei niitä voi verrata seksuaaliseen nautintoon. Molempia pitää olla, mutta nuo jälkimmäiset eivät ole itselle ensisijaisia. Eikä se ole väärin, tietenkään. [/
”Mikä voi tuoda enemmän nautintoa kuin seksi ja orgasmit? ” Niin moni asia. Jos sinun pitäisi valita, kumpaa olisit ilman loppuikäsi seksiä vai esimerkiksi kauniita, linnunlaulua raikuvia kesäaamuja, harrastusta, joka sinua todella kiinnostaa, musiikkia, jota kuunnellessa liu’ut jonnekin ajan, paikan ja kuolonkin taakse, jne. Kukin voi täydentää listaa mieltymystensä mukaan. Nämä ovat asioita, jotka ainakin minulle tuottavat äärettömän intensiivistä nautintoa, johon seksiä ei todellakaan voi verrata. Jos tuo seksi olisi niin ylivertaisen nautinnoliista, niin miksi sitten niin moni voi olla sitä ilman - kuten tässäkin ketjussa on voivoteltu.Me siis pidämme erilaisista asioista. Mielenkiintoista jos musiikki vaikuttaa sulla kuten seksi mulla. Arvostan linnunlaulua ja kauniita kesäaamuja, mutta ne ovat vaa'alla aika kevyitä jos seksuaalisuuteen vertaan. Mitataankin ihan eri vaa'alla.
Mielenkiintoista on, että kaikista niistä nautinnonlähteistä sitten aina ensimmäisenä helposti jätetään se seksi pois. Se on selkeästi asia jota ei voi tehdä vähääkään, yhtään. Eikä sille voi jättää aikaa kalenterista edes puolta tuntia kerta viikossa, tai jotain sellaista.
Voisiko seksi olla sellainen juttu kuin esimerkiksi padelin peluu, eihän sinne tarvitse puolisoa ottaa vaan kivaa voi olla ilmankin, jos olisi tapa löytää peliseuraa muuten?
Tuo on tietenkin mielenkiintoinen juttu. En tiedä, missä määrin omat kokemukset voi yleistää, mutta jossain vaiheessa asia kyllä askarrutti minuakin. Asia ei nimittäin ollut niin, ettei vaimoni aikoinaan nauttinut seksistä silloin harvoin, kun sitä oli. Kyllä me tiesimme, kuinka hän orgasmin saa, ja olen varma ettei hän feikannut. Usein hän itsekin ihmetteli seksin jälkeen, jotta miksi emme tee tätä useammin. Mutta kuitenkin hänen kynnyksensä aloittaa tuntui kasvavan kerta kerralta. Hän siis koki seksin nautinnollisena, mutta ei tuntenut tarvitsevansa sitä juuri lainkaan. Itse kyllästyin olemaan aloitteellinen ja päätin antaa asian olla ja lähteä seksiin silloin, kun vaimo toivoi (eli noin 2 - 3 kertaa vuodessa, kun hänet äkkiä saattoi vallata aivan hurja ja kontrolloimaton halu ilman mitään ennakkovaroitusta). Poikkeuksena olivat myös ne ajat, jolloin toivoimme lasta - silloin hän oli erittäin eroottinen, hellä ja myös nautinnonhaluinen - kunhan vain koko lasti meni varmasti sinne, minne kuuluikin. Ja kuten hän sittemmin tunnustikin, jotenkin hän aina seksin yhteydessä toivoi raskautta. Äitiys oli hänelle jotakin tavattoman ihanaa, ja kohdunpoisto suuri psykologinen isku. Kai hän tunsi nollautuneensa naisena. Isovanhemmuus on sittemmin ollut hänelle valtava ilo - taas pieni, tuoksuva vauva sylissä.
No, omaa sopeutumista helpotti suunnattoman kiinnostava työ ja kyky nauttia monista asioista itse asiassa intensiivisemmin kuin seksistä. Saattaa kuulostaa karulta, mutta jos minun kolmikymppisenä nuorena miehenä olisi pitänyt valita jäänkö kauniina syksyisenä aamuna sänkyyn vaimoni kanssa vai lähdenkö mökille pienimään kaadettua koivua, niin olisin varmasti lähtenyt niihin puutöihin (ja lähdinkin). Moni on verrannut seksuaaalista halua nälkään. Ainakin omasta kokemuksestani näillä on se ero, että tyydyttämätön nälkä jatkuessaan kiihtyy, kun taas halu jatkuessaan aikansa hiljenee ja hiipuu itsestään.
Tuo jälkimmäinen kokemus on syynä siihen, miksi kehotan etenkin miehiä olemaan vänisemästä. Selibaatti on harjoituslaji, mutta jos elämässä ei ole muuta nautinnollista kuin seksi, niin silloin tietenkin asia on monimutkaisempi.
Vähän lyhyemmin kiitos..
Nyt on tainnut tulla kaikki sanotuksi. Hauskaa vappua.
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei aina paras vaihtoehto, kun elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka se vaikkuttaa kaikkeen. Elämäilman erottista jännitettä olisi turhaa/tylsää.
Eroamisen tossa tilanteessa voi välttää vain puhumalla siitä miksei ole seksiä.
Jos toinen vain on haluton, tietää että toinen kärsii mutta ei sano asiasta mitään suhteen jatkamiselle ei ole ihan kauheasti syitä. Eihän se haluton välitä yhtään. Ei rakasta. Ei halua että toisella on asiat yhtään hyvin.
No, mitä sen haluttoman pitäisi sanoa. Feikatako että haluttaa ja suostua nylkytettäväksi/nylkyttämään, vaikka ei huvita. Tai sanoa suoraan, että mieli ei tee yhtään, mutta puren hammasta ja saat tehdä tahtos jälkeen kerran viikossa. Miehenä olen kokenut, että naisen haluttomuus on kuin miehen fyysinen impotenssi. Vaikka kuinka tahtoisi haluta ja tuoda suhteeseen himoa, niin se ei onnistu. Aivan kuten mikään fyysinen, visuaalinen tai mentaalinen stimulaatio ei saa impotentin penistä erektioon. Ja kummassakin tapauksessa kyse ei ole puolisoon kohdistuvasta loukkauksesta. Haluton ei lämpene kenellekään miehelle eikä kukaan nainen saa impotentin viisaria värähtämään. Pariskunnan on kummassakin tilanteessa tunnustettava tosiasiat ja lähdettävä siitä, että toinen tuskin muuttuu. Tilanteeseen tyytymättömän on sitten puntaroitava ne syyt, jotka puoltavat parisuhdetta ja ovatko ne painavampia kuin seksuaalisen turhautumisen aiheuttama harmitus.
Ja haluton on siis ihan fine, vaikka toinen kärsii?
Uskomaton ajattelumalli. Ei ihme että ihmiset katkeroituu.
Haluton tuskin pystyy muuttumaan. Varsinkin naisten seksuaalinen haluttomuus on parisuhdeterapeuttienkin mielestä erittäin haastava hoidettava eikä mitään tehoavaksi todettua suosuteltavaa terapiaa ole, kun puhtaasti fyysiset syyt on poissujlettu. Haluton ei myöskään ole ilkeä eikä kiusaa tahallaan. Sen halukkaan on ajan mittaan helpompi sopeutua - jos nimittäin katsoo parisuhteen muuten sen arvoiseksi.
Niin, kenen halut on se mittari sitten.
Mutta jos tuosta ei puhuta avoimesti, ei yhdessä pohdita vaihtoehtoja ei se ole parisuhde. Vaan toinen kärvistelee yksin, koska mä väittäisin ettei halukkaan ole sen helpompi sopeutua. Miten se muka helppoa olisi?
Vastaan vain omasta kokemuksesta. Kun puolison halut hiipuivat ja loppuivat, niin kyllä asiasta keskusteltiin. Minua auttoi suuresti, kun vakuutuin ettei kyse ole erityisesti minuun kohdistuvasta vastenmielisyydestä, vaan seksuaalisten halujen loppumisesta. Ainoa syy, minkä vaimoni saattoi antaa oli, että hän oli aina halukkaimmillaan ja kiihkeimmillään lasta hankittaessa (sen olin kyllä itsekin huomannut) ja lapsiluvun tullessa täyteen ja kasvaimen vuoksi tehdyn kohdunpoiston viedessä jopa teoreettisenkin raskauden mahdollisuuden hänelle tuli ”what is the point?” fiilis. En tosin tiedä oliko tämäkään se pohjimmainen syy. Joka tapauksessa puoliso ei tunne mitään halua kehenkään mieheen tai naiseen, ei masturboi ja lähinnä kiusaantuu vaikkapa eroottisesta viihteestä.
Kun tämä tuli selväksi, niin päätin seksin sitten olevan minunkin osalta loppu. Tämä on tahdosta kiinni toisin kuin seksuaalinen halu tai kyky. Ratkaisuani helpotti, etten liittoon mennessäni itsekään pitänyt seksuaalista tyydytystä itsestään selvyytenä saati oikeutena enkä myöskään päämotivaationa pariutumiselle. Jotenkin vain tunsin tuolloin, että tuon naisen kanssa on elämä elettävä, seksiä tai ei, ja että loppuikäni katuisin, jos en tätä askelta ottaisi. Melkein väittäisin, että ellei ole valmis seksittömänkin liiton mahdollisuuteen, ei kenekään tulisi sitoutuakaan. Minähän sitoudun avioituessani myös toisen mahdolliseen sairauteen, taloudelliseen epäonnistumiseen, mielenterveyden järkkymiseen jne.
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. Nyt isovanhempana nähdessäni lasteni perheonnen ja sylitellessäni rakkaan ukin luokse kirmailevia lapsenlapsia tunnen tehneeni pohjimmiltaan oikeat ratkaisut.
Jos seksitön loppuelämä käy sinulle niin se on ok. Ihmiset on vaan erilaisia ja joillekin se seksi on niin tärkeää, että vaikka eroavat sen takia.
Mutta kuinka elämä voi oikeasti olla muuten niin elämys- ja nautintoköyhää, että seksi voisi olla niin tärkeää?
Itse mietin toisin päin, miten nautintoköyhää se seksi sitten on jos esim sosiaaliset kontaktit antavat enemmän?
Mikä voi tuoda enemmän nautintoa seksi ja orgasmit? Tämän kun joku selittäisi, muut asiathan ovat ihan eri tasoisia asioita. Sosiaaliset suhteet, musiikki, muiden elämä, lasten kanssa tekeminen, hyvä kirja.... nuo ovat niin eri juttuja, ei niitä voi verrata seksuaaliseen nautintoon. Molempia pitää olla, mutta nuo jälkimmäiset eivät ole itselle ensisijaisia. Eikä se ole väärin, tietenkään. [/
”Mikä voi tuoda enemmän nautintoa kuin seksi ja orgasmit? ” Niin moni asia. Jos sinun pitäisi valita, kumpaa olisit ilman loppuikäsi seksiä vai esimerkiksi kauniita, linnunlaulua raikuvia kesäaamuja, harrastusta, joka sinua todella kiinnostaa, musiikkia, jota kuunnellessa liu’ut jonnekin ajan, paikan ja kuolonkin taakse, jne. Kukin voi täydentää listaa mieltymystensä mukaan. Nämä ovat asioita, jotka ainakin minulle tuottavat äärettömän intensiivistä nautintoa, johon seksiä ei todellakaan voi verrata. Jos tuo seksi olisi niin ylivertaisen nautinnoliista, niin miksi sitten niin moni voi olla sitä ilman - kuten tässäkin ketjussa on voivoteltu.Me siis pidämme erilaisista asioista. Mielenkiintoista jos musiikki vaikuttaa sulla kuten seksi mulla. Arvostan linnunlaulua ja kauniita kesäaamuja, mutta ne ovat vaa'alla aika kevyitä jos seksuaalisuuteen vertaan. Mitataankin ihan eri vaa'alla.
Mielenkiintoista on, että kaikista niistä nautinnonlähteistä sitten aina ensimmäisenä helposti jätetään se seksi pois. Se on selkeästi asia jota ei voi tehdä vähääkään, yhtään. Eikä sille voi jättää aikaa kalenterista edes puolta tuntia kerta viikossa, tai jotain sellaista.
Voisiko seksi olla sellainen juttu kuin esimerkiksi padelin peluu, eihän sinne tarvitse puolisoa ottaa vaan kivaa voi olla ilmankin, jos olisi tapa löytää peliseuraa muuten?
Tuo on tietenkin mielenkiintoinen juttu. En tiedä, missä määrin omat kokemukset voi yleistää, mutta jossain vaiheessa asia kyllä askarrutti minuakin. Asia ei nimittäin ollut niin, ettei vaimoni aikoinaan nauttinut seksistä silloin harvoin, kun sitä oli. Kyllä me tiesimme, kuinka hän orgasmin saa, ja olen varma ettei hän feikannut. Usein hän itsekin ihmetteli seksin jälkeen, jotta miksi emme tee tätä useammin. Mutta kuitenkin hänen kynnyksensä aloittaa tuntui kasvavan kerta kerralta. Hän siis koki seksin nautinnollisena, mutta ei tuntenut tarvitsevansa sitä juuri lainkaan. Itse kyllästyin olemaan aloitteellinen ja päätin antaa asian olla ja lähteä seksiin silloin, kun vaimo toivoi (eli noin 2 - 3 kertaa vuodessa, kun hänet äkkiä saattoi vallata aivan hurja ja kontrolloimaton halu ilman mitään ennakkovaroitusta). Poikkeuksena olivat myös ne ajat, jolloin toivoimme lasta - silloin hän oli erittäin eroottinen, hellä ja myös nautinnonhaluinen - kunhan vain koko lasti meni varmasti sinne, minne kuuluikin. Ja kuten hän sittemmin tunnustikin, jotenkin hän aina seksin yhteydessä toivoi raskautta. Äitiys oli hänelle jotakin tavattoman ihanaa, ja kohdunpoisto suuri psykologinen isku. Kai hän tunsi nollautuneensa naisena. Isovanhemmuus on sittemmin ollut hänelle valtava ilo - taas pieni, tuoksuva vauva sylissä.
No, omaa sopeutumista helpotti suunnattoman kiinnostava työ ja kyky nauttia monista asioista itse asiassa intensiivisemmin kuin seksistä. Saattaa kuulostaa karulta, mutta jos minun kolmikymppisenä nuorena miehenä olisi pitänyt valita jäänkö kauniina syksyisenä aamuna sänkyyn vaimoni kanssa vai lähdenkö mökille pienimään kaadettua koivua, niin olisin varmasti lähtenyt niihin puutöihin (ja lähdinkin). Moni on verrannut seksuaaalista halua nälkään. Ainakin omasta kokemuksestani näillä on se ero, että tyydyttämätön nälkä jatkuessaan kiihtyy, kun taas halu jatkuessaan aikansa hiljenee ja hiipuu itsestään.
Tuo jälkimmäinen kokemus on syynä siihen, miksi kehotan etenkin miehiä olemaan vänisemästä. Selibaatti on harjoituslaji, mutta jos elämässä ei ole muuta nautinnollista kuin seksi, niin silloin tietenkin asia on monimutkaisempi.
Vähän lyhyemmin kiitos..
Nyt on tainnut tulla kaikki sanotuksi. Hauskaa vappua.
Ei jatka vain, mielenkiintoista!
Palataanpa otsikon kysymykseen. Vastaus: Ei ole.
Ethän voi kieltää toiselta syömistä, juomista, hengittämistä tai nauramista.
Syistä voidaan keskustella vaikka maailman tappiin, mutta et voi toisen puolesta lopettaa jotain, mitä toinen tarvitsee.