Yksinäisten ihmisten joulu.
Mitä teette nyt jouluna. Ajattelin polkee kuntopyörää pian ja katson samalla telkkaria. Sitten avaan oluen tai kolme ja syön jotain.
Kommentit (10)
Ainakin säästyt turhalta kohellukselta, kiireeltä ja meteliltä.
Päivystän palstalla ja ilmiannan ahkerasti.
N62v, Kemi
Vaimo lähti sukuloimaan, joten menen aattoillaksi sisarelleni. Olen ollut jouluaattoillan joskus myös töissä, laivalla, ravintolassa, etelässä tai yksin kotona fiiliksen mukaan. Onneksi on aina ollut vaihtoehtoja.
Annoin yhdelle ruukkukasville joululahjan ja avasin pohjaan reiän altakastelulle.
Menen kakkalle ja katson sitten telkkaria.
Samaa kuin muinakin vuodenpäivinä. Selaan nettiä, katson tv-ohjelmia, luen kirjoja ja lehtiä, kuuntelen musiikkia, vien ruokaa linnuille ja oraville, otan nokoset. Ainoa ero on se, että syön jouluruokia normaali ruokieni suhteen.
Mun piti mennä siikaa onkimaan meren rannalle mutta ei ollut matoja kaupassa. Möllötän sitten kotona.
Telkkarista ei kyllä tule mitään. Kuuntelen musaa ja dokaan.
Olen aina yksin.
Ei se ole jouluna sen kummempaa.