Lue keskustelun säännöt.
Onko oikein olla itse haluton ja kieltää halukkaalta partneriltakin seksi?
25.04.2021 |
Viimeisen 2 vuoden aikana seksiä 5 kertaa. Aina vain silloin, jos vaimo on ollut pienessä viinihiprakassa. Muuten vain torjuntaa ja olen lopettanut kokonaan ehdottamasta, koska vaimo aloittaa aina riidan täysin tyhjästä, jos näyttää siltä, että seksiin olisi mahdollisuus.
Sanoin, että en pysty elämään lopun elämääni kuin sisarukset, mutta vaimo suuttui ja sanoi, että vieraisiin ei mennä, asia nyt on kuten se on ja sillä selvä.
Kommentit (157)
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei aina paras vaihtoehto, kun elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka se vaikkuttaa kaikkeen. Elämäilman erottista jännitettä olisi turhaa/tylsää.
Eroamisen tossa tilanteessa voi välttää vain puhumalla siitä miksei ole seksiä.
Jos toinen vain on haluton, tietää että toinen kärsii mutta ei sano asiasta mitään suhteen jatkamiselle ei ole ihan kauheasti syitä. Eihän se haluton välitä yhtään. Ei rakasta. Ei halua että toisella on asiat yhtään hyvin.
No, mitä sen haluttoman pitäisi sanoa. Feikatako että haluttaa ja suostua nylkytettäväksi/nylkyttämään, vaikka ei huvita. Tai sanoa suoraan, että mieli ei tee yhtään, mutta puren hammasta ja saat tehdä tahtos jälkeen kerran viikossa. Miehenä olen kokenut, että naisen haluttomuus on kuin miehen fyysinen impotenssi. Vaikka kuinka tahtoisi haluta ja tuoda suhteeseen himoa, niin se ei onnistu. Aivan kuten mikään fyysinen, visuaalinen tai mentaalinen stimulaatio ei saa impotentin penistä erektioon. Ja kummassakin tapauksessa kyse ei ole puolisoon kohdistuvasta loukkauksesta. Haluton ei lämpene kenellekään miehelle eikä kukaan nainen saa impotentin viisaria värähtämään. Pariskunnan on kummassakin tilanteessa tunnustettava tosiasiat ja lähdettävä siitä, että toinen tuskin muuttuu. Tilanteeseen tyytymättömän on sitten puntaroitava ne syyt, jotka puoltavat parisuhdetta ja ovatko ne painavampia kuin seksuaalisen turhautumisen aiheuttama harmitus.
Ja haluton on siis ihan fine, vaikka toinen kärsii?
Uskomaton ajattelumalli. Ei ihme että ihmiset katkeroituu.
Haluton tuskin pystyy muuttumaan. Varsinkin naisten seksuaalinen haluttomuus on parisuhdeterapeuttienkin mielestä erittäin haastava hoidettava eikä mitään tehoavaksi todettua suosuteltavaa terapiaa ole, kun puhtaasti fyysiset syyt on poissujlettu. Haluton ei myöskään ole ilkeä eikä kiusaa tahallaan. Sen halukkaan on ajan mittaan helpompi sopeutua - jos nimittäin katsoo parisuhteen muuten sen arvoiseksi.
Niin, kenen halut on se mittari sitten.
Mutta jos tuosta ei puhuta avoimesti, ei yhdessä pohdita vaihtoehtoja ei se ole parisuhde. Vaan toinen kärvistelee yksin, koska mä väittäisin ettei halukkaan ole sen helpompi sopeutua. Miten se muka helppoa olisi?
Vastaan vain omasta kokemuksesta. Kun puolison halut hiipuivat ja loppuivat, niin kyllä asiasta keskusteltiin. Minua auttoi suuresti, kun vakuutuin ettei kyse ole erityisesti minuun kohdistuvasta vastenmielisyydestä, vaan seksuaalisten halujen loppumisesta. Ainoa syy, minkä vaimoni saattoi antaa oli, että hän oli aina halukkaimmillaan ja kiihkeimmillään lasta hankittaessa (sen olin kyllä itsekin huomannut) ja lapsiluvun tullessa täyteen ja kasvaimen vuoksi tehdyn kohdunpoiston viedessä jopa teoreettisenkin raskauden mahdollisuuden hänelle tuli ”what is the point?” fiilis. En tosin tiedä oliko tämäkään se pohjimmainen syy. Joka tapauksessa puoliso ei tunne mitään halua kehenkään mieheen tai naiseen, ei masturboi ja lähinnä kiusaantuu vaikkapa eroottisesta viihteestä.
Kun tämä tuli selväksi, niin päätin seksin sitten olevan minunkin osalta loppu. Tämä on tahdosta kiinni toisin kuin seksuaalinen halu tai kyky. Ratkaisuani helpotti, etten liittoon mennessäni itsekään pitänyt seksuaalista tyydytystä itsestään selvyytenä saati oikeutena enkä myöskään päämotivaationa pariutumiselle. Jotenkin vain tunsin tuolloin, että tuon naisen kanssa on elämä elettävä, seksiä tai ei, ja että loppuikäni katuisin, jos en tätä askelta ottaisi. Melkein väittäisin, että ellei ole valmis seksittömänkin liiton mahdollisuuteen, ei kenekään tulisi sitoutuakaan. Minähän sitoudun avioituessani myös toisen mahdolliseen sairauteen, taloudelliseen epäonnistumiseen, mielenterveyden järkkymiseen jne.
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. Nyt isovanhempana nähdessäni lasteni perheonnen ja sylitellessäni rakkaan ukin luokse kirmailevia lapsenlapsia tunnen tehneeni pohjimmiltaan oikeat ratkaisut.
Jos seksitön loppuelämä käy sinulle niin se on ok. Ihmiset on vaan erilaisia ja joillekin se seksi on niin tärkeää, että vaikka eroavat sen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästähän se on. Toisaalta kannattaa keskustella vaimosi kanssa miksi se seksi ei huvita. Älä tyydy vain pelkkään "näin se vaan on" vastaukseen vaan sano että haluaisit kuulla miksi se ei häntä innosta. Kuivia kausia saattaa suhteessa tulla, mutta jos kumpikin on suhteeseen lähtenyt ja tietää että seksi toista kiinnostaa, on aika itsekästä ettei edes anna kunnon syytä miksi se ei innosta.
Jep, puhuminen on puoli voittoa. Ihmettelen että miksi haluton ei useinkaan halua edes puhua, onko se sitten niin että se on noloa myöntää? Tai että sen myöntämisellä joutuisi ottamaan itse vastuun asiasta, eikä syyttää toista.
Taas lähdet oletuksesta, että haluton tietää syyt tilanteeseensa eikä vaan nolouttaan tai ilkeyttään kerro. Yleinen kokemus lienee, ettei seksuaaliselle haluttomuudelle ole tiedostettua syytä. Sellaisen tiukkaaminen kuulustelusävyyn ei tilannetta paranna eivätkä myöskään kiristykset ja uhkailut erosta tai seksin hakemisesta muualta. Viisainta vain todeta tosiasia. Näin vain on ja suurella todennäköisyydellä pysyvästi. Ja sitten eletään eteenpäin näillä pelimerkeillä.
Minua miehenä hävettää tässäkin keskustelussa melkein kommentissa kuin kommentissa esiintyvä miesten itsesääli. Elämässä harvoin saa kaikkea mitä toivoisi tai haluaisi eikä seksi ole tästä säännöstä poikkeus.
Vähän arvokkuutta ja mielentyyneyttä, jätkät.
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei aina paras vaihtoehto, kun elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka se vaikkuttaa kaikkeen. Elämäilman erottista jännitettä olisi turhaa/tylsää.
Eroamisen tossa tilanteessa voi välttää vain puhumalla siitä miksei ole seksiä.
Jos toinen vain on haluton, tietää että toinen kärsii mutta ei sano asiasta mitään suhteen jatkamiselle ei ole ihan kauheasti syitä. Eihän se haluton välitä yhtään. Ei rakasta. Ei halua että toisella on asiat yhtään hyvin.
No, mitä sen haluttoman pitäisi sanoa. Feikatako että haluttaa ja suostua nylkytettäväksi/nylkyttämään, vaikka ei huvita. Tai sanoa suoraan, että mieli ei tee yhtään, mutta puren hammasta ja saat tehdä tahtos jälkeen kerran viikossa. Miehenä olen kokenut, että naisen haluttomuus on kuin miehen fyysinen impotenssi. Vaikka kuinka tahtoisi haluta ja tuoda suhteeseen himoa, niin se ei onnistu. Aivan kuten mikään fyysinen, visuaalinen tai mentaalinen stimulaatio ei saa impotentin penistä erektioon. Ja kummassakin tapauksessa kyse ei ole puolisoon kohdistuvasta loukkauksesta. Haluton ei lämpene kenellekään miehelle eikä kukaan nainen saa impotentin viisaria värähtämään. Pariskunnan on kummassakin tilanteessa tunnustettava tosiasiat ja lähdettävä siitä, että toinen tuskin muuttuu. Tilanteeseen tyytymättömän on sitten puntaroitava ne syyt, jotka puoltavat parisuhdetta ja ovatko ne painavampia kuin seksuaalisen turhautumisen aiheuttama harmitus.
Ja haluton on siis ihan fine, vaikka toinen kärsii?
Uskomaton ajattelumalli. Ei ihme että ihmiset katkeroituu.
Haluton tuskin pystyy muuttumaan. Varsinkin naisten seksuaalinen haluttomuus on parisuhdeterapeuttienkin mielestä erittäin haastava hoidettava eikä mitään tehoavaksi todettua suosuteltavaa terapiaa ole, kun puhtaasti fyysiset syyt on poissujlettu. Haluton ei myöskään ole ilkeä eikä kiusaa tahallaan. Sen halukkaan on ajan mittaan helpompi sopeutua - jos nimittäin katsoo parisuhteen muuten sen arvoiseksi.
Niin, kenen halut on se mittari sitten.
Mutta jos tuosta ei puhuta avoimesti, ei yhdessä pohdita vaihtoehtoja ei se ole parisuhde. Vaan toinen kärvistelee yksin, koska mä väittäisin ettei halukkaan ole sen helpompi sopeutua. Miten se muka helppoa olisi?
Vastaan vain omasta kokemuksesta. Kun puolison halut hiipuivat ja loppuivat, niin kyllä asiasta keskusteltiin. Minua auttoi suuresti, kun vakuutuin ettei kyse ole erityisesti minuun kohdistuvasta vastenmielisyydestä, vaan seksuaalisten halujen loppumisesta. Ainoa syy, minkä vaimoni saattoi antaa oli, että hän oli aina halukkaimmillaan ja kiihkeimmillään lasta hankittaessa (sen olin kyllä itsekin huomannut) ja lapsiluvun tullessa täyteen ja kasvaimen vuoksi tehdyn kohdunpoiston viedessä jopa teoreettisenkin raskauden mahdollisuuden hänelle tuli ”what is the point?” fiilis. En tosin tiedä oliko tämäkään se pohjimmainen syy. Joka tapauksessa puoliso ei tunne mitään halua kehenkään mieheen tai naiseen, ei masturboi ja lähinnä kiusaantuu vaikkapa eroottisesta viihteestä.
Kun tämä tuli selväksi, niin päätin seksin sitten olevan minunkin osalta loppu. Tämä on tahdosta kiinni toisin kuin seksuaalinen halu tai kyky. Ratkaisuani helpotti, etten liittoon mennessäni itsekään pitänyt seksuaalista tyydytystä itsestään selvyytenä saati oikeutena enkä myöskään päämotivaationa pariutumiselle. Jotenkin vain tunsin tuolloin, että tuon naisen kanssa on elämä elettävä, seksiä tai ei, ja että loppuikäni katuisin, jos en tätä askelta ottaisi. Melkein väittäisin, että ellei ole valmis seksittömänkin liiton mahdollisuuteen, ei kenekään tulisi sitoutuakaan. Minähän sitoudun avioituessani myös toisen mahdolliseen sairauteen, taloudelliseen epäonnistumiseen, mielenterveyden järkkymiseen jne.
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. Nyt isovanhempana nähdessäni lasteni perheonnen ja sylitellessäni rakkaan ukin luokse kirmailevia lapsenlapsia tunnen tehneeni pohjimmiltaan oikeat ratkaisut.
Jos seksitön loppuelämä käy sinulle niin se on ok. Ihmiset on vaan erilaisia ja joillekin se seksi on niin tärkeää, että vaikka eroavat sen takia.
Mutta kuinka elämä voi oikeasti olla muuten niin elämys- ja nautintoköyhää, että seksi voisi olla niin tärkeää?
Vanha Jäärä kirjoitti:
Minua miehenä hävettää tässäkin keskustelussa melkein kommentissa kuin kommentissa esiintyvä miesten itsesääli. Elämässä harvoin saa kaikkea mitä toivoisi tai haluaisi eikä seksi ole tästä säännöstä poikkeus.
Vähän arvokkuutta ja mielentyyneyttä, jätkät.
Jep. Minä näytin akalle ovea ja itkua vääntäen joutui lähtemään. Ei ollut niin arvokas hetki sekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Minua miehenä hävettää tässäkin keskustelussa melkein kommentissa kuin kommentissa esiintyvä miesten itsesääli. Elämässä harvoin saa kaikkea mitä toivoisi tai haluaisi eikä seksi ole tästä säännöstä poikkeus.
Vähän arvokkuutta ja mielentyyneyttä, jätkät.
Jep. Minä näytin akalle ovea ja itkua vääntäen joutui lähtemään. Ei ollut niin arvokas hetki sekään.
No, loppujen lopuksi hänelle tuossa ratkaisussa varmaan kävi ihan hyvin. Kunhan tyyntyy ja miettii olisiko se yhteiselo ollut loppujen lopuksi niin auvoisaa.
Vanha Jäärä kirjoitti:
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. .
Kuten kirjoitin jo aiemmin, niin yrität keksiä jotain yleviä tekosyitä selibaattiisi ja siihen, ettei sinuakaan ole seksi kiinnostanut. Liekö joku körttiläinen, jossa oma kärsimys nostettu tikun nokkaan ja olevinaan jotain ylevää. Sitä "hyvää" sitten saarnataan muillekin autuaaksi tekevänä.
On ihan sinun oma valinta kärsiä koko loppuikä, muttei sitä kärsimystä kannata muille suositella. Jos vaimoasi ei ole sinun halusi tai tyydyttäminen kiinnostanut alunperinkään, niin puheet "rakkaudesta" on aika kaukaa haettu. Ihan kiva kumppani, mutta..... Kun vaimo muuttuu kylmäksi on aika vaihtaa maisemaa, ettei itse muutu kyyniseksi saati äksyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. .
Kuten kirjoitin jo aiemmin, niin yrität keksiä jotain yleviä tekosyitä selibaattiisi ja siihen, ettei sinuakaan ole seksi kiinnostanut. Liekö joku körttiläinen, jossa oma kärsimys nostettu tikun nokkaan ja olevinaan jotain ylevää. Sitä "hyvää" sitten saarnataan muillekin autuaaksi tekevänä.
On ihan sinun oma valinta kärsiä koko loppuikä, muttei sitä kärsimystä kannata muille suositella. Jos vaimoasi ei ole sinun halusi tai tyydyttäminen kiinnostanut alunperinkään, niin puheet "rakkaudesta" on aika kaukaa haettu. Ihan kiva kumppani, mutta..... Kun vaimo muuttuu kylmäksi on aika vaihtaa maisemaa, ettei itse muutu kyyniseksi saati äksyksi.
Tämä puheenvuorosi on kyllä minusta tämän ketjun kiukkuisimmasta ja äksyimmästä päästä. Ja itse miellän itseni mielumminkin tunteelliseksi romantikoksi kuin kyynikoksi.
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästähän se on. Toisaalta kannattaa keskustella vaimosi kanssa miksi se seksi ei huvita. Älä tyydy vain pelkkään "näin se vaan on" vastaukseen vaan sano että haluaisit kuulla miksi se ei häntä innosta. Kuivia kausia saattaa suhteessa tulla, mutta jos kumpikin on suhteeseen lähtenyt ja tietää että seksi toista kiinnostaa, on aika itsekästä ettei edes anna kunnon syytä miksi se ei innosta.
Jep, puhuminen on puoli voittoa. Ihmettelen että miksi haluton ei useinkaan halua edes puhua, onko se sitten niin että se on noloa myöntää? Tai että sen myöntämisellä joutuisi ottamaan itse vastuun asiasta, eikä syyttää toista.
Taas lähdet oletuksesta, että haluton tietää syyt tilanteeseensa eikä vaan nolouttaan tai ilkeyttään kerro. Yleinen kokemus lienee, ettei seksuaaliselle haluttomuudelle ole tiedostettua syytä. Sellaisen tiukkaaminen kuulustelusävyyn ei tilannetta paranna eivätkä myöskään kiristykset ja uhkailut erosta tai seksin hakemisesta muualta. Viisainta vain todeta tosiasia. Näin vain on ja suurella todennäköisyydellä pysyvästi. Ja sitten eletään eteenpäin näillä pelimerkeillä.
Puhuin siitä, että senkin voi sanoa että ei tiedä syytä. Tiedän, syy voi olla samanlainen kuin että ei tykkää pelata koripalloa - kun ei vaan tykkää.
Mutta jos torjuu kumppanin halun tietää asiasta, miten luulet parisuhteen voivan? Miten luulet puhumattomuuden muuten auttavan noinkin oleellisen tilanteen käsittelyssä? Ja isoin kysymys on tietysti, että haluaako asian ratkaista jotenkin, haluaako että toinenkin on tyytyväinen elämäänsä?
Tämä on se juttu. Seksi ei kiinnosta, mutta se haluton ei halua sitä ehkä menettämisen pelossa myöntää. Rakastaako tuossa kukaan oikeastaan ketään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästähän se on. Toisaalta kannattaa keskustella vaimosi kanssa miksi se seksi ei huvita. Älä tyydy vain pelkkään "näin se vaan on" vastaukseen vaan sano että haluaisit kuulla miksi se ei häntä innosta. Kuivia kausia saattaa suhteessa tulla, mutta jos kumpikin on suhteeseen lähtenyt ja tietää että seksi toista kiinnostaa, on aika itsekästä ettei edes anna kunnon syytä miksi se ei innosta.
Jep, puhuminen on puoli voittoa. Ihmettelen että miksi haluton ei useinkaan halua edes puhua, onko se sitten niin että se on noloa myöntää? Tai että sen myöntämisellä joutuisi ottamaan itse vastuun asiasta, eikä syyttää toista.
Taas lähdet oletuksesta, että haluton tietää syyt tilanteeseensa eikä vaan nolouttaan tai ilkeyttään kerro. Yleinen kokemus lienee, ettei seksuaaliselle haluttomuudelle ole tiedostettua syytä. Sellaisen tiukkaaminen kuulustelusävyyn ei tilannetta paranna eivätkä myöskään kiristykset ja uhkailut erosta tai seksin hakemisesta muualta. Viisainta vain todeta tosiasia. Näin vain on ja suurella todennäköisyydellä pysyvästi. Ja sitten eletään eteenpäin näillä pelimerkeillä.
Haluatko sä ymmärtää sitä, miten suuresta asiasta tässä on sille toiselle kysymys?
Jos olet huonossa työpaikassa, josta saat ihan hyvää palkkaa ja työkaverit on sinällään mukavia, mutta työssä ei ole sisältöä, ei koskaan mitään mistä saisi mielihyvää. Niin sanot että viisainta todeta tosiasiat ja jatkaa vain.
Jos asut talossa ja se on muuten hyvä, paitsi että katto vuotaa, niin viisainta silloinkin on vain todeta tosiasiat ja jatkaa näillä korteilla. Katon korjaaminen ei ole viisautta, vaikka yläpohja pikkuhiljaa mätänee.
Jotenkin vaikea ymmärtää sitä tunnekylmyyden määrää joka joistain näistä kommenteista huokuu. Toisen halut ovat vain nyt ovat vääriä, ei saisi haluta.
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästähän se on. Toisaalta kannattaa keskustella vaimosi kanssa miksi se seksi ei huvita. Älä tyydy vain pelkkään "näin se vaan on" vastaukseen vaan sano että haluaisit kuulla miksi se ei häntä innosta. Kuivia kausia saattaa suhteessa tulla, mutta jos kumpikin on suhteeseen lähtenyt ja tietää että seksi toista kiinnostaa, on aika itsekästä ettei edes anna kunnon syytä miksi se ei innosta.
Jep, puhuminen on puoli voittoa. Ihmettelen että miksi haluton ei useinkaan halua edes puhua, onko se sitten niin että se on noloa myöntää? Tai että sen myöntämisellä joutuisi ottamaan itse vastuun asiasta, eikä syyttää toista.
Taas lähdet oletuksesta, että haluton tietää syyt tilanteeseensa eikä vaan nolouttaan tai ilkeyttään kerro. Yleinen kokemus lienee, ettei seksuaaliselle haluttomuudelle ole tiedostettua syytä. Sellaisen tiukkaaminen kuulustelusävyyn ei tilannetta paranna eivätkä myöskään kiristykset ja uhkailut erosta tai seksin hakemisesta muualta. Viisainta vain todeta tosiasia. Näin vain on ja suurella todennäköisyydellä pysyvästi. Ja sitten eletään eteenpäin näillä pelimerkeillä.
Haluatko sä ymmärtää sitä, miten suuresta asiasta tässä on sille toiselle kysymys?
Jos olet huonossa työpaikassa, josta saat ihan hyvää palkkaa ja työkaverit on sinällään mukavia, mutta työssä ei ole sisältöä, ei koskaan mitään mistä saisi mielihyvää. Niin sanot että viisainta todeta tosiasiat ja jatkaa vain.
Jos asut talossa ja se on muuten hyvä, paitsi että katto vuotaa, niin viisainta silloinkin on vain todeta tosiasiat ja jatkaa näillä korteilla. Katon korjaaminen ei ole viisautta, vaikka yläpohja pikkuhiljaa mätänee.
Jotenkin vaikea ymmärtää sitä tunnekylmyyden määrää joka joistain näistä kommenteista huokuu. Toisen halut ovat vain nyt ovat vääriä, ei saisi haluta.
Työpaikassa, vaikka siinä ei viihtyisikään, pitää laskea plussat ja miinukset. Jos lähden johonkin kivempaan, mutta pienempipalkkaiseen työhön, niin mitä se merkitsisi perheelleni, voisinko vastata lainoistani ja muista taloudellisista vastuistani jne. Sitten on tehtävä ratkaisu.
Vuotava katto on helpommin korjattavissa kuin puolison kadonnut libido. Vastaan tässäkin ison kattorempan tehneen kokemuksella. On korjattava ne asiat, jotka ovat korjattavissa. Ne asiat, joita ei voi korjata taas vaativat eri ratkaisut.
Kun puhun ratkaisun tekemisestä, niin tarkoitan juuri sen asian punnitsemista, onko seksi minulle jotakin, mitä ilman en voi olla vai onko puolisoni ja rakennettu yhteinen elämä jotakin, mitä ilman en voi olla. Tilanne, kun suurella todennäköisyydellä ei muutu.
Tässäkin keskustelussa ikään kuin kerjätään jotain sääliä ja laajojen kansanjoukkojen tukea ja kehoitusta lähteä jo vihdoin etsimään sitä seksiä muualta. Vastuun päätöksestä voi sitten lykätä jollekin anonyymille kollektiiville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha Jäärä kirjoitti:
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei aina paras vaihtoehto, kun elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka se vaikkuttaa kaikkeen. Elämäilman erottista jännitettä olisi turhaa/tylsää.
Eroamisen tossa tilanteessa voi välttää vain puhumalla siitä miksei ole seksiä.
Jos toinen vain on haluton, tietää että toinen kärsii mutta ei sano asiasta mitään suhteen jatkamiselle ei ole ihan kauheasti syitä. Eihän se haluton välitä yhtään. Ei rakasta. Ei halua että toisella on asiat yhtään hyvin.
No, mitä sen haluttoman pitäisi sanoa. Feikatako että haluttaa ja suostua nylkytettäväksi/nylkyttämään, vaikka ei huvita. Tai sanoa suoraan, että mieli ei tee yhtään, mutta puren hammasta ja saat tehdä tahtos jälkeen kerran viikossa. Miehenä olen kokenut, että naisen haluttomuus on kuin miehen fyysinen impotenssi. Vaikka kuinka tahtoisi haluta ja tuoda suhteeseen himoa, niin se ei onnistu. Aivan kuten mikään fyysinen, visuaalinen tai mentaalinen stimulaatio ei saa impotentin penistä erektioon. Ja kummassakin tapauksessa kyse ei ole puolisoon kohdistuvasta loukkauksesta. Haluton ei lämpene kenellekään miehelle eikä kukaan nainen saa impotentin viisaria värähtämään. Pariskunnan on kummassakin tilanteessa tunnustettava tosiasiat ja lähdettävä siitä, että toinen tuskin muuttuu. Tilanteeseen tyytymättömän on sitten puntaroitava ne syyt, jotka puoltavat parisuhdetta ja ovatko ne painavampia kuin seksuaalisen turhautumisen aiheuttama harmitus.
Ja haluton on siis ihan fine, vaikka toinen kärsii?
Uskomaton ajattelumalli. Ei ihme että ihmiset katkeroituu.
Haluton tuskin pystyy muuttumaan. Varsinkin naisten seksuaalinen haluttomuus on parisuhdeterapeuttienkin mielestä erittäin haastava hoidettava eikä mitään tehoavaksi todettua suosuteltavaa terapiaa ole, kun puhtaasti fyysiset syyt on poissujlettu. Haluton ei myöskään ole ilkeä eikä kiusaa tahallaan. Sen halukkaan on ajan mittaan helpompi sopeutua - jos nimittäin katsoo parisuhteen muuten sen arvoiseksi.
Niin, kenen halut on se mittari sitten.
Mutta jos tuosta ei puhuta avoimesti, ei yhdessä pohdita vaihtoehtoja ei se ole parisuhde. Vaan toinen kärvistelee yksin, koska mä väittäisin ettei halukkaan ole sen helpompi sopeutua. Miten se muka helppoa olisi?
Vastaan vain omasta kokemuksesta. Kun puolison halut hiipuivat ja loppuivat, niin kyllä asiasta keskusteltiin. Minua auttoi suuresti, kun vakuutuin ettei kyse ole erityisesti minuun kohdistuvasta vastenmielisyydestä, vaan seksuaalisten halujen loppumisesta. Ainoa syy, minkä vaimoni saattoi antaa oli, että hän oli aina halukkaimmillaan ja kiihkeimmillään lasta hankittaessa (sen olin kyllä itsekin huomannut) ja lapsiluvun tullessa täyteen ja kasvaimen vuoksi tehdyn kohdunpoiston viedessä jopa teoreettisenkin raskauden mahdollisuuden hänelle tuli ”what is the point?” fiilis. En tosin tiedä oliko tämäkään se pohjimmainen syy. Joka tapauksessa puoliso ei tunne mitään halua kehenkään mieheen tai naiseen, ei masturboi ja lähinnä kiusaantuu vaikkapa eroottisesta viihteestä.
Kun tämä tuli selväksi, niin päätin seksin sitten olevan minunkin osalta loppu. Tämä on tahdosta kiinni toisin kuin seksuaalinen halu tai kyky. Ratkaisuani helpotti, etten liittoon mennessäni itsekään pitänyt seksuaalista tyydytystä itsestään selvyytenä saati oikeutena enkä myöskään päämotivaationa pariutumiselle. Jotenkin vain tunsin tuolloin, että tuon naisen kanssa on elämä elettävä, seksiä tai ei, ja että loppuikäni katuisin, jos en tätä askelta ottaisi. Melkein väittäisin, että ellei ole valmis seksittömänkin liiton mahdollisuuteen, ei kenekään tulisi sitoutuakaan. Minähän sitoudun avioituessani myös toisen mahdolliseen sairauteen, taloudelliseen epäonnistumiseen, mielenterveyden järkkymiseen jne.
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. Nyt isovanhempana nähdessäni lasteni perheonnen ja sylitellessäni rakkaan ukin luokse kirmailevia lapsenlapsia tunnen tehneeni pohjimmiltaan oikeat ratkaisut.
Jos seksitön loppuelämä käy sinulle niin se on ok. Ihmiset on vaan erilaisia ja joillekin se seksi on niin tärkeää, että vaikka eroavat sen takia.
Mutta kuinka elämä voi oikeasti olla muuten niin elämys- ja nautintoköyhää, että seksi voisi olla niin tärkeää?
Enpä tiedä, mutta tuossa kaverini tapauksessa heidän seksielämässä on ollut jo vuosikausia ongelmia. Ovat käyneet pariterapiassa useampaan kertaan, mutta vaimo ei vaan anna. Ei ole edes kyse eläkeikäisistä ihmisistä, joiden kohdalla voisi ajatella, että seksielämä oli sitten tässä. Ymmärrän kaveriani hyvin, että ero on viisain ratkaisu. Kaikkia liittoja ei vaan voi korjata.
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei aina paras vaihtoehto, kun elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka se vaikkuttaa kaikkeen. Elämäilman erottista jännitettä olisi turhaa/tylsää.
Eroamisen tossa tilanteessa voi välttää vain puhumalla siitä miksei ole seksiä.
Jos toinen vain on haluton, tietää että toinen kärsii mutta ei sano asiasta mitään suhteen jatkamiselle ei ole ihan kauheasti syitä. Eihän se haluton välitä yhtään. Ei rakasta. Ei halua että toisella on asiat yhtään hyvin.
No, mitä sen haluttoman pitäisi sanoa. Feikatako että haluttaa ja suostua nylkytettäväksi/nylkyttämään, vaikka ei huvita. Tai sanoa suoraan, että mieli ei tee yhtään, mutta puren hammasta ja saat tehdä tahtos jälkeen kerran viikossa. Miehenä olen kokenut, että naisen haluttomuus on kuin miehen fyysinen impotenssi. Vaikka kuinka tahtoisi haluta ja tuoda suhteeseen himoa, niin se ei onnistu. Aivan kuten mikään fyysinen, visuaalinen tai mentaalinen stimulaatio ei saa impotentin penistä erektioon. Ja kummassakin tapauksessa kyse ei ole puolisoon kohdistuvasta loukkauksesta. Haluton ei lämpene kenellekään miehelle eikä kukaan nainen saa impotentin viisaria värähtämään. Pariskunnan on kummassakin tilanteessa tunnustettava tosiasiat ja lähdettävä siitä, että toinen tuskin muuttuu. Tilanteeseen tyytymättömän on sitten puntaroitava ne syyt, jotka puoltavat parisuhdetta ja ovatko ne painavampia kuin seksuaalisen turhautumisen aiheuttama harmitus.
Ja haluton on siis ihan fine, vaikka toinen kärsii?
Uskomaton ajattelumalli. Ei ihme että ihmiset katkeroituu.
Haluton tuskin pystyy muuttumaan. Varsinkin naisten seksuaalinen haluttomuus on parisuhdeterapeuttienkin mielestä erittäin haastava hoidettava eikä mitään tehoavaksi todettua suosuteltavaa terapiaa ole, kun puhtaasti fyysiset syyt on poissujlettu. Haluton ei myöskään ole ilkeä eikä kiusaa tahallaan. Sen halukkaan on ajan mittaan helpompi sopeutua - jos nimittäin katsoo parisuhteen muuten sen arvoiseksi.
Niin, kenen halut on se mittari sitten.
Mutta jos tuosta ei puhuta avoimesti, ei yhdessä pohdita vaihtoehtoja ei se ole parisuhde. Vaan toinen kärvistelee yksin, koska mä väittäisin ettei halukkaan ole sen helpompi sopeutua. Miten se muka helppoa olisi?
Vastaan vain omasta kokemuksesta. Kun puolison halut hiipuivat ja loppuivat, niin kyllä asiasta keskusteltiin. Minua auttoi suuresti, kun vakuutuin ettei kyse ole erityisesti minuun kohdistuvasta vastenmielisyydestä, vaan seksuaalisten halujen loppumisesta. Ainoa syy, minkä vaimoni saattoi antaa oli, että hän oli aina halukkaimmillaan ja kiihkeimmillään lasta hankittaessa (sen olin kyllä itsekin huomannut) ja lapsiluvun tullessa täyteen ja kasvaimen vuoksi tehdyn kohdunpoiston viedessä jopa teoreettisenkin raskauden mahdollisuuden hänelle tuli ”what is the point?” fiilis. En tosin tiedä oliko tämäkään se pohjimmainen syy. Joka tapauksessa puoliso ei tunne mitään halua kehenkään mieheen tai naiseen, ei masturboi ja lähinnä kiusaantuu vaikkapa eroottisesta viihteestä.
Kun tämä tuli selväksi, niin päätin seksin sitten olevan minunkin osalta loppu. Tämä on tahdosta kiinni toisin kuin seksuaalinen halu tai kyky. Ratkaisuani helpotti, etten liittoon mennessäni itsekään pitänyt seksuaalista tyydytystä itsestään selvyytenä saati oikeutena enkä myöskään päämotivaationa pariutumiselle. Jotenkin vain tunsin tuolloin, että tuon naisen kanssa on elämä elettävä, seksiä tai ei, ja että loppuikäni katuisin, jos en tätä askelta ottaisi. Melkein väittäisin, että ellei ole valmis seksittömänkin liiton mahdollisuuteen, ei kenekään tulisi sitoutuakaan. Minähän sitoudun avioituessani myös toisen mahdolliseen sairauteen, taloudelliseen epäonnistumiseen, mielenterveyden järkkymiseen jne.
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. Nyt isovanhempana nähdessäni lasteni perheonnen ja sylitellessäni rakkaan ukin luokse kirmailevia lapsenlapsia tunnen tehneeni pohjimmiltaan oikeat ratkaisut.
Jos seksitön loppuelämä käy sinulle niin se on ok. Ihmiset on vaan erilaisia ja joillekin se seksi on niin tärkeää, että vaikka eroavat sen takia.
Mutta kuinka elämä voi oikeasti olla muuten niin elämys- ja nautintoköyhää, että seksi voisi olla niin tärkeää?
Enpä tiedä, mutta tuossa kaverini tapauksessa heidän seksielämässä on ollut jo vuosikausia ongelmia. Ovat käyneet pariterapiassa useampaan kertaan, mutta vaimo ei vaan anna. Ei ole edes kyse eläkeikäisistä ihmisistä, joiden kohdalla voisi ajatella, että seksielämä oli sitten tässä. Ymmärrän kaveriani hyvin, että ero on viisain ratkaisu. Kaikkia liittoja ei vaan voi korjata.
Toivottavasti kaverisi on sutten tehnyt mahdolliselle uudelle partnerilleen selväksi, että ero sitten tulee jos seksi mistä syystä tahansa loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha Jäärä kirjoitti:
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei aina paras vaihtoehto, kun elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka se vaikkuttaa kaikkeen. Elämäilman erottista jännitettä olisi turhaa/tylsää.
Eroamisen tossa tilanteessa voi välttää vain puhumalla siitä miksei ole seksiä.
Jos toinen vain on haluton, tietää että toinen kärsii mutta ei sano asiasta mitään suhteen jatkamiselle ei ole ihan kauheasti syitä. Eihän se haluton välitä yhtään. Ei rakasta. Ei halua että toisella on asiat yhtään hyvin.
No, mitä sen haluttoman pitäisi sanoa. Feikatako että haluttaa ja suostua nylkytettäväksi/nylkyttämään, vaikka ei huvita. Tai sanoa suoraan, että mieli ei tee yhtään, mutta puren hammasta ja saat tehdä tahtos jälkeen kerran viikossa. Miehenä olen kokenut, että naisen haluttomuus on kuin miehen fyysinen impotenssi. Vaikka kuinka tahtoisi haluta ja tuoda suhteeseen himoa, niin se ei onnistu. Aivan kuten mikään fyysinen, visuaalinen tai mentaalinen stimulaatio ei saa impotentin penistä erektioon. Ja kummassakin tapauksessa kyse ei ole puolisoon kohdistuvasta loukkauksesta. Haluton ei lämpene kenellekään miehelle eikä kukaan nainen saa impotentin viisaria värähtämään. Pariskunnan on kummassakin tilanteessa tunnustettava tosiasiat ja lähdettävä siitä, että toinen tuskin muuttuu. Tilanteeseen tyytymättömän on sitten puntaroitava ne syyt, jotka puoltavat parisuhdetta ja ovatko ne painavampia kuin seksuaalisen turhautumisen aiheuttama harmitus.
Ja haluton on siis ihan fine, vaikka toinen kärsii?
Uskomaton ajattelumalli. Ei ihme että ihmiset katkeroituu.
Haluton tuskin pystyy muuttumaan. Varsinkin naisten seksuaalinen haluttomuus on parisuhdeterapeuttienkin mielestä erittäin haastava hoidettava eikä mitään tehoavaksi todettua suosuteltavaa terapiaa ole, kun puhtaasti fyysiset syyt on poissujlettu. Haluton ei myöskään ole ilkeä eikä kiusaa tahallaan. Sen halukkaan on ajan mittaan helpompi sopeutua - jos nimittäin katsoo parisuhteen muuten sen arvoiseksi.
Niin, kenen halut on se mittari sitten.
Mutta jos tuosta ei puhuta avoimesti, ei yhdessä pohdita vaihtoehtoja ei se ole parisuhde. Vaan toinen kärvistelee yksin, koska mä väittäisin ettei halukkaan ole sen helpompi sopeutua. Miten se muka helppoa olisi?
Vastaan vain omasta kokemuksesta. Kun puolison halut hiipuivat ja loppuivat, niin kyllä asiasta keskusteltiin. Minua auttoi suuresti, kun vakuutuin ettei kyse ole erityisesti minuun kohdistuvasta vastenmielisyydestä, vaan seksuaalisten halujen loppumisesta. Ainoa syy, minkä vaimoni saattoi antaa oli, että hän oli aina halukkaimmillaan ja kiihkeimmillään lasta hankittaessa (sen olin kyllä itsekin huomannut) ja lapsiluvun tullessa täyteen ja kasvaimen vuoksi tehdyn kohdunpoiston viedessä jopa teoreettisenkin raskauden mahdollisuuden hänelle tuli ”what is the point?” fiilis. En tosin tiedä oliko tämäkään se pohjimmainen syy. Joka tapauksessa puoliso ei tunne mitään halua kehenkään mieheen tai naiseen, ei masturboi ja lähinnä kiusaantuu vaikkapa eroottisesta viihteestä.
Kun tämä tuli selväksi, niin päätin seksin sitten olevan minunkin osalta loppu. Tämä on tahdosta kiinni toisin kuin seksuaalinen halu tai kyky. Ratkaisuani helpotti, etten liittoon mennessäni itsekään pitänyt seksuaalista tyydytystä itsestään selvyytenä saati oikeutena enkä myöskään päämotivaationa pariutumiselle. Jotenkin vain tunsin tuolloin, että tuon naisen kanssa on elämä elettävä, seksiä tai ei, ja että loppuikäni katuisin, jos en tätä askelta ottaisi. Melkein väittäisin, että ellei ole valmis seksittömänkin liiton mahdollisuuteen, ei kenekään tulisi sitoutuakaan. Minähän sitoudun avioituessani myös toisen mahdolliseen sairauteen, taloudelliseen epäonnistumiseen, mielenterveyden järkkymiseen jne.
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. Nyt isovanhempana nähdessäni lasteni perheonnen ja sylitellessäni rakkaan ukin luokse kirmailevia lapsenlapsia tunnen tehneeni pohjimmiltaan oikeat ratkaisut.
Jos seksitön loppuelämä käy sinulle niin se on ok. Ihmiset on vaan erilaisia ja joillekin se seksi on niin tärkeää, että vaikka eroavat sen takia.
Mutta kuinka elämä voi oikeasti olla muuten niin elämys- ja nautintoköyhää, että seksi voisi olla niin tärkeää?
Itse mietin toisin päin, miten nautintoköyhää se seksi sitten on jos esim sosiaaliset kontaktit antavat enemmän?
Mikä voi tuoda enemmän nautintoa seksi ja orgasmit? Tämän kun joku selittäisi, muut asiathan ovat ihan eri tasoisia asioita. Sosiaaliset suhteet, musiikki, muiden elämä, lasten kanssa tekeminen, hyvä kirja.... nuo ovat niin eri juttuja, ei niitä voi verrata seksuaaliseen nautintoon. Molempia pitää olla, mutta nuo jälkimmäiset eivät ole itselle ensisijaisia. Eikä se ole väärin, tietenkään.
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästähän se on. Toisaalta kannattaa keskustella vaimosi kanssa miksi se seksi ei huvita. Älä tyydy vain pelkkään "näin se vaan on" vastaukseen vaan sano että haluaisit kuulla miksi se ei häntä innosta. Kuivia kausia saattaa suhteessa tulla, mutta jos kumpikin on suhteeseen lähtenyt ja tietää että seksi toista kiinnostaa, on aika itsekästä ettei edes anna kunnon syytä miksi se ei innosta.
Jep, puhuminen on puoli voittoa. Ihmettelen että miksi haluton ei useinkaan halua edes puhua, onko se sitten niin että se on noloa myöntää? Tai että sen myöntämisellä joutuisi ottamaan itse vastuun asiasta, eikä syyttää toista.
Taas lähdet oletuksesta, että haluton tietää syyt tilanteeseensa eikä vaan nolouttaan tai ilkeyttään kerro. Yleinen kokemus lienee, ettei seksuaaliselle haluttomuudelle ole tiedostettua syytä. Sellaisen tiukkaaminen kuulustelusävyyn ei tilannetta paranna eivätkä myöskään kiristykset ja uhkailut erosta tai seksin hakemisesta muualta. Viisainta vain todeta tosiasia. Näin vain on ja suurella todennäköisyydellä pysyvästi. Ja sitten eletään eteenpäin näillä pelimerkeillä.
Haluatko sä ymmärtää sitä, miten suuresta asiasta tässä on sille toiselle kysymys?
Jos olet huonossa työpaikassa, josta saat ihan hyvää palkkaa ja työkaverit on sinällään mukavia, mutta työssä ei ole sisältöä, ei koskaan mitään mistä saisi mielihyvää. Niin sanot että viisainta todeta tosiasiat ja jatkaa vain.
Jos asut talossa ja se on muuten hyvä, paitsi että katto vuotaa, niin viisainta silloinkin on vain todeta tosiasiat ja jatkaa näillä korteilla. Katon korjaaminen ei ole viisautta, vaikka yläpohja pikkuhiljaa mätänee.
Jotenkin vaikea ymmärtää sitä tunnekylmyyden määrää joka joistain näistä kommenteista huokuu. Toisen halut ovat vain nyt ovat vääriä, ei saisi haluta.
Työpaikassa, vaikka siinä ei viihtyisikään, pitää laskea plussat ja miinukset. Jos lähden johonkin kivempaan, mutta pienempipalkkaiseen työhön, niin mitä se merkitsisi perheelleni, voisinko vastata lainoistani ja muista taloudellisista vastuistani jne. Sitten on tehtävä ratkaisu.
Vuotava katto on helpommin korjattavissa kuin puolison kadonnut libido. Vastaan tässäkin ison kattorempan tehneen kokemuksella. On korjattava ne asiat, jotka ovat korjattavissa. Ne asiat, joita ei voi korjata taas vaativat eri ratkaisut.
Kun puhun ratkaisun tekemisestä, niin tarkoitan juuri sen asian punnitsemista, onko seksi minulle jotakin, mitä ilman en voi olla vai onko puolisoni ja rakennettu yhteinen elämä jotakin, mitä ilman en voi olla. Tilanne, kun suurella todennäköisyydellä ei muutu.
Tässäkin keskustelussa ikään kuin kerjätään jotain sääliä ja laajojen kansanjoukkojen tukea ja kehoitusta lähteä jo vihdoin etsimään sitä seksiä muualta. Vastuun päätöksestä voi sitten lykätä jollekin anonyymille kollektiiville.
En tiedä muista, mutta itse haluan herättää ihmiset puhumaan tästä omissa parisuhteissaan järkevästi. Siten että kummankaan haluja ei lytätä ja että arvostuksen tunne säilyy.
Tietenkin kiinnostaa yleisessä mielessä se, että miksi seksin hakemista suhteen ulkopuolelta ei pidetä hyvänä, jos sitä ei suhteessa ole. Onko sillä merkitystä kuitenkin, jos joku haluaa siihen yksinoikeuden? Moni puhuu siitä että ystävyys ja välittäminen ovat tärkeämpiä. Mikä tällaisen ihmisen mielestä tekee sitten sen parisuhteen, jos se ei eroa muista ystävyyssuhteista?
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästähän se on. Toisaalta kannattaa keskustella vaimosi kanssa miksi se seksi ei huvita. Älä tyydy vain pelkkään "näin se vaan on" vastaukseen vaan sano että haluaisit kuulla miksi se ei häntä innosta. Kuivia kausia saattaa suhteessa tulla, mutta jos kumpikin on suhteeseen lähtenyt ja tietää että seksi toista kiinnostaa, on aika itsekästä ettei edes anna kunnon syytä miksi se ei innosta.
Jep, puhuminen on puoli voittoa. Ihmettelen että miksi haluton ei useinkaan halua edes puhua, onko se sitten niin että se on noloa myöntää? Tai että sen myöntämisellä joutuisi ottamaan itse vastuun asiasta, eikä syyttää toista.
Taas lähdet oletuksesta, että haluton tietää syyt tilanteeseensa eikä vaan nolouttaan tai ilkeyttään kerro. Yleinen kokemus lienee, ettei seksuaaliselle haluttomuudelle ole tiedostettua syytä. Sellaisen tiukkaaminen kuulustelusävyyn ei tilannetta paranna eivätkä myöskään kiristykset ja uhkailut erosta tai seksin hakemisesta muualta. Viisainta vain todeta tosiasia. Näin vain on ja suurella todennäköisyydellä pysyvästi. Ja sitten eletään eteenpäin näillä pelimerkeillä.
Haluatko sä ymmärtää sitä, miten suuresta asiasta tässä on sille toiselle kysymys?
Jos olet huonossa työpaikassa, josta saat ihan hyvää palkkaa ja työkaverit on sinällään mukavia, mutta työssä ei ole sisältöä, ei koskaan mitään mistä saisi mielihyvää. Niin sanot että viisainta todeta tosiasiat ja jatkaa vain.
Jos asut talossa ja se on muuten hyvä, paitsi että katto vuotaa, niin viisainta silloinkin on vain todeta tosiasiat ja jatkaa näillä korteilla. Katon korjaaminen ei ole viisautta, vaikka yläpohja pikkuhiljaa mätänee.
Jotenkin vaikea ymmärtää sitä tunnekylmyyden määrää joka joistain näistä kommenteista huokuu. Toisen halut ovat vain nyt ovat vääriä, ei saisi haluta.
Työpaikassa, vaikka siinä ei viihtyisikään, pitää laskea plussat ja miinukset. Jos lähden johonkin kivempaan, mutta pienempipalkkaiseen työhön, niin mitä se merkitsisi perheelleni, voisinko vastata lainoistani ja muista taloudellisista vastuistani jne. Sitten on tehtävä ratkaisu.
Vuotava katto on helpommin korjattavissa kuin puolison kadonnut libido. Vastaan tässäkin ison kattorempan tehneen kokemuksella. On korjattava ne asiat, jotka ovat korjattavissa. Ne asiat, joita ei voi korjata taas vaativat eri ratkaisut.
Kun puhun ratkaisun tekemisestä, niin tarkoitan juuri sen asian punnitsemista, onko seksi minulle jotakin, mitä ilman en voi olla vai onko puolisoni ja rakennettu yhteinen elämä jotakin, mitä ilman en voi olla. Tilanne, kun suurella todennäköisyydellä ei muutu.
Tässäkin keskustelussa ikään kuin kerjätään jotain sääliä ja laajojen kansanjoukkojen tukea ja kehoitusta lähteä jo vihdoin etsimään sitä seksiä muualta. Vastuun päätöksestä voi sitten lykätä jollekin anonyymille kollektiiville.
Kai sen pohdinnan voi tehdä yhdessä, avoimesti vaihtoehtoja miettien? Kukaan ei halua olla tuota tekemässä yksinään. Itselle tulee mieleen että se haluton puoliso on kauhean ehdoton aina. Ei voi tehdä itse mitään asialle, ota tai jätä. Sopeudu ja tule onnelliseksi siten kuin minä haluan. Aika itsekästä.
Vanha Jäärä kirjoitti:
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
palstahomo kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei aina paras vaihtoehto, kun elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka se vaikkuttaa kaikkeen. Elämäilman erottista jännitettä olisi turhaa/tylsää.
Eroamisen tossa tilanteessa voi välttää vain puhumalla siitä miksei ole seksiä.
Jos toinen vain on haluton, tietää että toinen kärsii mutta ei sano asiasta mitään suhteen jatkamiselle ei ole ihan kauheasti syitä. Eihän se haluton välitä yhtään. Ei rakasta. Ei halua että toisella on asiat yhtään hyvin.
No, mitä sen haluttoman pitäisi sanoa. Feikatako että haluttaa ja suostua nylkytettäväksi/nylkyttämään, vaikka ei huvita. Tai sanoa suoraan, että mieli ei tee yhtään, mutta puren hammasta ja saat tehdä tahtos jälkeen kerran viikossa. Miehenä olen kokenut, että naisen haluttomuus on kuin miehen fyysinen impotenssi. Vaikka kuinka tahtoisi haluta ja tuoda suhteeseen himoa, niin se ei onnistu. Aivan kuten mikään fyysinen, visuaalinen tai mentaalinen stimulaatio ei saa impotentin penistä erektioon. Ja kummassakin tapauksessa kyse ei ole puolisoon kohdistuvasta loukkauksesta. Haluton ei lämpene kenellekään miehelle eikä kukaan nainen saa impotentin viisaria värähtämään. Pariskunnan on kummassakin tilanteessa tunnustettava tosiasiat ja lähdettävä siitä, että toinen tuskin muuttuu. Tilanteeseen tyytymättömän on sitten puntaroitava ne syyt, jotka puoltavat parisuhdetta ja ovatko ne painavampia kuin seksuaalisen turhautumisen aiheuttama harmitus.
Ja haluton on siis ihan fine, vaikka toinen kärsii?
Uskomaton ajattelumalli. Ei ihme että ihmiset katkeroituu.
Haluton tuskin pystyy muuttumaan. Varsinkin naisten seksuaalinen haluttomuus on parisuhdeterapeuttienkin mielestä erittäin haastava hoidettava eikä mitään tehoavaksi todettua suosuteltavaa terapiaa ole, kun puhtaasti fyysiset syyt on poissujlettu. Haluton ei myöskään ole ilkeä eikä kiusaa tahallaan. Sen halukkaan on ajan mittaan helpompi sopeutua - jos nimittäin katsoo parisuhteen muuten sen arvoiseksi.
Niin, kenen halut on se mittari sitten.
Mutta jos tuosta ei puhuta avoimesti, ei yhdessä pohdita vaihtoehtoja ei se ole parisuhde. Vaan toinen kärvistelee yksin, koska mä väittäisin ettei halukkaan ole sen helpompi sopeutua. Miten se muka helppoa olisi?
Vastaan vain omasta kokemuksesta. Kun puolison halut hiipuivat ja loppuivat, niin kyllä asiasta keskusteltiin. Minua auttoi suuresti, kun vakuutuin ettei kyse ole erityisesti minuun kohdistuvasta vastenmielisyydestä, vaan seksuaalisten halujen loppumisesta. Ainoa syy, minkä vaimoni saattoi antaa oli, että hän oli aina halukkaimmillaan ja kiihkeimmillään lasta hankittaessa (sen olin kyllä itsekin huomannut) ja lapsiluvun tullessa täyteen ja kasvaimen vuoksi tehdyn kohdunpoiston viedessä jopa teoreettisenkin raskauden mahdollisuuden hänelle tuli ”what is the point?” fiilis. En tosin tiedä oliko tämäkään se pohjimmainen syy. Joka tapauksessa puoliso ei tunne mitään halua kehenkään mieheen tai naiseen, ei masturboi ja lähinnä kiusaantuu vaikkapa eroottisesta viihteestä.
Kun tämä tuli selväksi, niin päätin seksin sitten olevan minunkin osalta loppu. Tämä on tahdosta kiinni toisin kuin seksuaalinen halu tai kyky. Ratkaisuani helpotti, etten liittoon mennessäni itsekään pitänyt seksuaalista tyydytystä itsestään selvyytenä saati oikeutena enkä myöskään päämotivaationa pariutumiselle. Jotenkin vain tunsin tuolloin, että tuon naisen kanssa on elämä elettävä, seksiä tai ei, ja että loppuikäni katuisin, jos en tätä askelta ottaisi. Melkein väittäisin, että ellei ole valmis seksittömänkin liiton mahdollisuuteen, ei kenekään tulisi sitoutuakaan. Minähän sitoudun avioituessani myös toisen mahdolliseen sairauteen, taloudelliseen epäonnistumiseen, mielenterveyden järkkymiseen jne.
Tässäkin ketjussa olen lähinnä ihmetellyt tätä puutteenalaisten miesten vänisemistä. Missä on miehekäs stoalaisuus ja elämän- ja tunteidenhallinta. Elämässä kun on niin paljon upeaa ja ihmeellistä ja nautittavaa. Parisuhteessakin. Nyt isovanhempana nähdessäni lasteni perheonnen ja sylitellessäni rakkaan ukin luokse kirmailevia lapsenlapsia tunnen tehneeni pohjimmiltaan oikeat ratkaisut.
Jos seksitön loppuelämä käy sinulle niin se on ok. Ihmiset on vaan erilaisia ja joillekin se seksi on niin tärkeää, että vaikka eroavat sen takia.
Mutta kuinka elämä voi oikeasti olla muuten niin elämys- ja nautintoköyhää, että seksi voisi olla niin tärkeää?
Enpä tiedä, mutta tuossa kaverini tapauksessa heidän seksielämässä on ollut jo vuosikausia ongelmia. Ovat käyneet pariterapiassa useampaan kertaan, mutta vaimo ei vaan anna. Ei ole edes kyse eläkeikäisistä ihmisistä, joiden kohdalla voisi ajatella, että seksielämä oli sitten tässä. Ymmärrän kaveriani hyvin, että ero on viisain ratkaisu. Kaikkia liittoja ei vaan voi korjata.
Toivottavasti kaverisi on sutten tehnyt mahdolliselle uudelle partnerilleen selväksi, että ero sitten tulee jos seksi mistä syystä tahansa loppuu.
Silloin jos siihen on syy, se on helppo asia. Sairaudet yms ovat ihan helppoja.
Mutta jos vaan on haluton eikä tee sille mitään itse, ei edes halua haluta, niin sitä ei voi kestää. Luottamus ja välittäminen on kuitenkin oleellinen osa parisuhdetta, ainakin itselle tulee sellainen olo että toinen ei välitä.
Melko varmasti tähän on syynä ettei naisella ole enään tunteita. Haluaa olla kuitenki yhdessä koska se on tuttu ja turvallinen elämä hänelle.
Seksi on kyllä lähes kaikille samanlainen perustarve kun kusi-ja paskahätä..
Jep, puhuminen on puoli voittoa. Ihmettelen että miksi haluton ei useinkaan halua edes puhua, onko se sitten niin että se on noloa myöntää? Tai että sen myöntämisellä joutuisi ottamaan itse vastuun asiasta, eikä syyttää toista.