Pienten lasten vanhemmat, miksi teillä ei ole omaa aikaa?

Vierailija kirjoitti:

. Lapsi on 2,5v eikä osaa hetkeäkään leikkiä yksin, ei viihdy yksin toisessa huoneessa, kyselee ja puhelee taukoamatta. Lastenhoitajia ei ole. Heräilee joka yö.

Onko tuo ihan normaalia, että 2,5-vuotias herää yöllä? Mihin kellonaikaan hän yleensä herää?

Vierailija kirjoitti:

Tukiverkkomme ovat kiireisiä. Mies ei liiaksi ota  vastuuta lapsista. Välillä, mutta sekin silmiä pyöritellen. Niinpä, miks ees oon sen kanssa. Varmaan aika lisääntyis kun eroais. Kotoa pitää aina poistua että saa olla rauhassa, ei lähde edes ulos niiden kaa kuin puoleksi tunniksi. 

Miksi sun mies sitten edes halusi lapsia, jos ei halua olla niiden kanssa?

Upp

Vierailija kirjoitti:

Haluttiin pienelle pojalle kaveri, tuli kaksoset.

Sitten petti ehkäisy.

4 pikkulasta yhtä aikaa.

2 osoittautui kehitysvammaisiksi.

Oli oma aika hukassa monta vuotta.

Nyt onneksi helpottaa. Vanhin muutti tukiasuntoon, toinen kv myös.

Nuoremmatkin jo isompia.

Elämä lyö joskus lunta tupaan.

💖

Tukiverkkoja ei ole ja lapsi nyt vähän... Vielä pieni ja yli energinen

En tiedä miten onnistuin siinä, mutta jossain kohtaa lapset (ikäeroa 2v2kk) alkoivat nukkua päiväunia yhtä aikaa, ja otin aina sen ajan itselleni. Ei se paljoa ollut, mutta tein periaatepäätöksen, että kun lapset päivällä nukkuu, minä en tee kotihommia. Voi olla, että ilman tätä päätöstä olisin varmaan saanut pahemman born outin kuin mitä sitten sain (syitä oli lukuisia). 

Tei ruokaa vauva sylissä ja taapero jaloissa pyörien. Siivoilin heidän kanssaan mitä pystyin. Tein ruoat sillä aikaa kun Pikku Kakkonen aamulla pyöri. Sitten ulos. Onneksi pikkulapsiaika osui kauteen, jolloin asuinalueella oli paljon muitakin äitejä pienten kanssa. Yleensä leikkipuistossa oli aina joku tuttu, samoin perhekerhossa. Ymmärrän kyllä, että tämä oli aika lottovoitto vielä senkin suhteen, että meillä osalla kemiat kohtasi hyvin. 

Kun lapset nukkui, luin kirjaa, selasin nettiä, soitin kitaraa hiljaa toisessa huoneessa. 

Muuten omaa aikaa ei ollut. Mies teki pitkää päivää, ja kun ei ollut töissä remontoi meidän kotia. Kahdenkeskistä aikaa meillä oli ehkä kerran, kaksi vuodessa. Nyt ymmärrän, että sitä olisi kannattanut olla ja sitä olisi kannattanut järjestää vaikka sitten rahalla. Moni ajattelee, että ollaan kahdestaan sitten kun lapset on isoja! Mutta älkää tuudittautuko siihen. Nyt tosiaan pääsee vaikka elokuviin ja syömään kahdestaan ja lapset jää keskenään kotiin. Voi mennä lenkille ja kauppaan kahdestaan. Mutta eniten sitä kahdenkeskistä aikaa nimenomaan tarvitsi silloin kun lapset oli pieniä. Meille se ainakin jätti suhteeseen jäljen, jota korjaillaan edelleen.