Pienten lasten vanhemmat, miksi teillä ei ole omaa aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi nukahtaa iltaisin klo 21 ja herää aamulla 05-06 välillä. Jopa minun unentarpeeni on suurempi kuin 3v lapseni! Ei jää omaa aikaa illoille, kun on noin aikainen herätys viikonloppuja myöten.

Ehdit silti palstailla. Eikös sekin ole omaa aikaa?

Palstailen samalla kun teen iltatoimiani.

Sama, mäkin kirjoitan tätä juuri vessanpytyltä

Mutta mulla onkin jo niin isot lapset, että saan olla vessassa yksin:D

Yksi alle 4v. On oma aikaa jos tahdon. Voin menna joogaa illalla tai mita huvittaa. Lapsi nukkuu ja isa parjaa. Kaksinkeskista aikaa ei ole. Ollaan kaksistaan.

Mutta en jaksa.

On iso talo (yli200n), jonka hoidan yksi, pyykkit, ruoat ja sitten viela puutarhahommat.. mutta se on harrastus.

Kun lapsi nukahtaa pahimmillaan kahdeksalta ja on kotityot edessa ei sita vaan jaksaa, kuin menna kylpyyn ja lillua se oma aika siella.

Tänne ei vastaa ne, joilla ei oikeasti ole omaa aikaa. Ne ei ehdi :D

Monella on se oletus että kaikilla on hirveästi jeesiä lähellä lasten kanssa.

Ei vain ole...

Omassa suvussa jäljellä äiti, joka on kyyninen juoppo ( kiitti, mutta ei kiitti )

Puolison suvussa 3 alkkisveljeä, ja äiti 680 km päässä.

Yhelläkkään ystävällä / tutulla ei lapsia ole, ja tuskin tulee.

Heitä ei siis kiinnosta yhtään, ja ymmärrän kyllä.

Lähiössä pelkkiä kielitaidottomia perheitä.

Ja kyllä, vaadin että koti pysyy tikissä, ja ruoka on laadukasta itsetehtyä.

Ei siinä paljoa jaksa edes lähteä jonnekkin ostarille shoppaamaan pariksi tunniksi.

// 2 energisen taaperon vanhempi

Ihmislapsi on paljon pidempään huolehtimista tarvitseva kuin eläinkunnan lapset. Aikuistuu joskus 20 ikävuoden jälkeen. Jotkut ei lapset ei koskaan. Jos tähän ei ole valmis niin miksi hankkia lapsia. Raskasta on myös se aika, kun lapset on tarhassa ja käyt itse töissä. Mutta hyvin kasvattaa vanhempaa, aina ei ole mielessä minä itse.

Silloin kun olin äitiysvapaalla niin otin oikeastaan enemmän vapaata. Oli ihan ok lähteä tunnin lenkille, kun oli ollut 10h yksin lapsen kanssa. Nyt kun olen töissä, niin ei halua ja voi ottaa samalla tavalla omaa aikaa. Viikonloppuisin käyn jossain vaikkapa lenkillä ja mies myös samantyylisesti ottaa. Ei oikein huvita arkena tehdä muuta kuin ottaa lapsi kainaloon katsomaan pikkukakkosta ja ottaa muutenkin rennosti yhdessä loppupäivä.

Varsinkin miesten kannattaisi panostaa siihen puolison omaan aikaan kun tämä on vanhempainvapaalla/hoitovapaalla. Se kyllä kantaa pitkää hedelmää parisuhteessa ja muutenkin lapsen kehityksessä, että toinen jaksaa raskaan vaiheen.

Kyllähän se oma-aika on kortilla. Iltaisin ja viikonloppuisin vapaa-aikaa vie lasten hoito, kotityöt sekä perheenä vietetty aika. Pienet siivut siitä saa molemmat lohkaistua itselleen, mutta sekään ei ole niin yksinkertaista kuin voisi olettaa. Se vaatii säätämistä, sopimista ja ennakointia. Omaa-aikaa pitää lähteä viettämään muualle taikka sitten muun perheen pitää lähteä pois. Muuten ei tule muuta kuin pahamieli kaikille.

Meillä oli aina myös omaa aikaa. 1 lapsi, helppo luonne, rauhalliset vanhemmat yhdessä hoitaen. Pienille lomillekin päästiin, lapsi sukulaisilla hoidossa, ja lapsi oli ongelmitta mukana 3-v alkaen.

Jos nyt käy huonompi tuuri, niin kannattaa vähän lämmitellä tukiverkkoa jo etukäteen ja keksiä keinoja varastaa omia hetkiä.

Itse tunnen muutamankin sellaisen naisen, jotka kuvittelevat olevansa korvaamattomia. Lapsia ei voi jättää isän kanssa, koska eihän se pärjää jne. Kivaa olla varmaan tommosen puoliso. Ja omaa aikaahan ei silloin saa, kun kuka muuten niitä lapsia vahtii..

Ihan 1-3 v lapset kun on, niin sen ikäisiä sai ihan hoitaa ja vahtia niin paljon, että aikaa kului siihen tuhottomasti. Nyt kun kaikki yli 3-v, niin aikaa on sen verran että ehdin kääntää katseeni tiski-, pyykki-, ja lelukasoihin, joiden selvittämiseen menee pari päivää (pyykinpesuun eniten). Lomilla jo huomaan, että wau meillähän on siistiä. Työviikkoina aika ei vain riitä, mutta se on hyväksyttävä.

Yhden lapsen kanssa aikaa oli vielä tarpeeksi, kolmen kanssa aivan erilaista, mutta itse valitsin tämän enkä kadu valintaani - etenkään nyt,kun kukaan ei ole enää vaippaiässä.

curling-vanhemmuus vie kaiken ajan.

Haluttiin pienelle pojalle kaveri, tuli kaksoset.

Sitten petti ehkäisy.

4 pikkulasta yhtä aikaa.

2 osoittautui kehitysvammaisiksi.

Oli oma aika hukassa monta vuotta.

Nyt onneksi helpottaa. Vanhin muutti tukiasuntoon, toinen kv myös.

Nuoremmatkin jo isompia.

Elämä lyö joskus lunta tupaan.

Hyviä vastauksia, joiden perusteella ennakkokäsitykseni vahvistui. Aika usein on siis kyse siitä, että kaikki kaatuu omille harteille ja toinen vanhempi (yleensä siis isä) ei osallistu. Tai vaihtoehtoisesti pieniä lapsia on kerralla monta, jolloin se itse lastenhoito on ihan jatkuvaa.

AP

Vaimo on illat ja useimmat viikonloput töissä.

Jos olisin tajunnut asian kunnolla etukäteen, olisin jättänyt lapset tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Hyviä vastauksia, joiden perusteella ennakkokäsitykseni vahvistui. Aika usein on siis kyse siitä, että kaikki kaatuu omille harteille ja toinen vanhempi (yleensä siis isä) ei osallistu. Tai vaihtoehtoisesti pieniä lapsia on kerralla monta, jolloin se itse lastenhoito on ihan jatkuvaa.

AP

Kannattaa tehdä lapsia vain ihmisen kanssa jolla on yhtä kova halu saada lapsia ja viettää perhe-elämää.

Ja tietty joilla on myös vapaa-aikaa ja varoja hoitaa oma puolikkaansa vastuista.

Ennen kuin sain lapsia (huom! vielä aika iäkkäänäkin) en tosiaan ymmärtänyt, että miksi pikkulapsiaika on muka niin raskasta. Tottakai se vaihtelee eri syistä, mutta itselläni ei ole omaa aikaa seuraavista syistä:

- Vaativa työ, jota tehdään usein pidempäänkin kuin klo 8-16. Vielä kun minä pääsääntöisesti huolehdin 3-vuotiaamme aamutoimista ja päiväkotiin viennistä, niin monesti pääse aloittamaan omat työni vasta klo 9 jälkeen. Joka toinen viikko huolehdin aamutoimet myös 9-vuotiaalle poikapuolelleni.

- Työpäivän jälkeen tai joskus siinä välissä, kun lapset ovat tulleet kotiin, alan laittaa ruokaa ja jatkan sen jälkeen tarvittaessa vielä töitä. Kun työt on tehty, voikin ryhtyä pesemään pyykkiä, siivoamaan lasten sotkuja, tyhjentämään/täyttämään astianpesukonetta ja muita mahdollisia kotihommia ja nämä on siis todellakin edes minimit/pakolliset hommat että kämpässä pystyy edes elää.

- En ole ns. leikkivä vanhempi, mutta puuhaan jotain lasten kanssa ennen iltatoimia, että ehdin edes hetken olla heille läsnäoleva vanhempi. Sitten alkaakin iltapala, iltapesu ja nukutushommat. Mies aika usein on tällä välin puuhannut pihatöissä, remonttihommissa tms. mitä en nyt itse ehdi tehdä ja vaativa työ siis hänelläkin.

- Ei ole sellaista hetkeä, että voisin tästä noin vain lähteä rentoutumaan salille tai yksin kävelylle saati että kotona olisi sellaista hetkeä, että ehtisin lukea muka kirjaa. 3-vuotias vaatii kotona ollessaan paljon huomiota ja kuten joku jo edellä mainitsikin, niin laulelee tai pitää muuten vaan meteliä. Isänsä antaa paljon paremmin olla rauhassa, mutta minun kanssa haluaa sitten tehdä kaikenlaista ja tottakai minun pitää löytää aikaa hänellekin. Minun lenkkini ovat siis sitä, että käyn kävelyllä ja lapsi potkuttelee pyörällä siinä samalla. Ainoat hetket, kun saa oikeasti olla yksin, on kauppakäynnit. 

Tukiverkkomme ovat kiireisiä. Mies ei liiaksi ota  vastuuta lapsista. Välillä, mutta sekin silmiä pyöritellen. Niinpä, miks ees oon sen kanssa. Varmaan aika lisääntyis kun eroais. Kotoa pitää aina poistua että saa olla rauhassa, ei lähde edes ulos niiden kaa kuin puoleksi tunniksi. 

Mulla on kyllä päivittäin pieniä hetkiä omaa aikaa, mutta kyse ei yleensä ole edes tunnista. Mies osallistuu, mutta teemme molemmat vaativaa asiantuntijatyötä ja lapset ovat hoidossa noin klo 7.30-16.30, niin haluan antaa lapsillekin aikaa jossain väleissä. Tukiverkostoa ei ole. Tosin nyt kun lapset alkavat olla koulussa, jää omaa aikaa ihan eri tavalla, kun voivat jo ulkoilla keskenään jne. On kuitenkin aina vähän sattumankauppaa, miten pitkään pysyvät keskenään omissa jutuissaan.

Nytkin on omaa aikaa, tavallaan. Mutta ei silti. Lapset leikkii yläkerrassa ja koirakin lakkasi kodin tuhoamisyritykset hetkeksi. Mies on kaupassa.

Mutta mihinkään ei voi lähteä. Mitään ei viitsi aloittaa (tyyliin opiskelu tai ompeluharrastus) kun tietää, että kohta se kuitenkin keskeytyy kun joku huutaa ja tarvitsee. Sitten alkaa ärsytyää, kun pitää lopettaa juuri, kun sai homman käyntiin. Parempi siis vaan öllötellä ja olla tekemättä tuota kiukunaihetta itselleen.

Paljon on päivässä tällaista hukka-aikaa. Jos ei olisi näin hitaastilämpeävä kuin minä, saisi varmaan enemmän iloa irti.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oman ajan puute kaatui siihen, että mä hoidin lapset yksin miehen ollessa myös yksi lisälapsi. Tukiverkko oli myös olematon.

Nyt monen vuoden jälkeen, lapset jo teinejä, olen onnellinen siitä, että mulla ja lapsillani on avoimen läheiset suhteet.

Lasten isästä olen eronnut.

Hoiditko, vai hoiditko vain kodin, ruokahuollon, pyykin pesun ja lasten hoidon ja oletat niiden olevan kaikki. Luultavasti mies toi leivän pöytään, hoiti perheen talousasiat, ehkä sen kodin. Olen ollut 10 vuotta se töissäkäyvä osapuoli, ja vaikka olen vasta 35v niin aikalailla olen terveytenikin työlle antanut, olen siinä sivussa hoitanut meidän raha-asioita, rakentanut meille kodin, autot, lasten harrastukset jne. Paljoa en ole osallistunut esim ruoan tekoon, tai siivouksiin, lasten kanssa kyllä olen. Mutta olisi se aika käsittämätön väite, jos vaimo sanoisi jollekin, että en osallistu, kun hän hellan ja pyykkikoneen edessä aamusta iltaan ja lasten kanssa. Olen joskus kuullut valitusta siitä kuinka aina on tiskit ja pyykit jne. Mutta olen sanonut takas että mäpä en huomenna tee mitään, jään vain nukkumaan ja katsomaan miten käy kun ei tulekaan leipää pöytään, autossa on tankki tyhjä, talvirenkaat, takkapuut tekemättä, lapsilla ei pyöriä millä mennä kouluun, saati muitakaan viihdykkeitä.