Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Sahasin itseni kahtia vuonna 2004
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että tunnistat oman erityisyytesi. Hyväksy se ja opi toimimaan se huomioiden niin, ettet kuormitu liikaa.
Hyväksy, opi... kas kun ei vielä "asennoidu". Kyse ei todellakaan ole siitä, ettenkö TIETÄISI miten KANNATTAISI toimia. Ongelma ei ole tiedon- vaan resurssien puute. Tämä tuntuu ns. normaalien olevan usein mahdotonta käsittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että tunnistat oman erityisyytesi. Hyväksy se ja opi toimimaan se huomioiden niin, ettet kuormitu liikaa.
Hyväksy, opi... kas kun ei vielä "asennoidu". Kyse ei todellakaan ole siitä, ettenkö TIETÄISI miten KANNATTAISI toimia. Ongelma ei ole tiedon- vaan resurssien puute. Tämä tuntuu ns. normaalien olevan usein mahdotonta käsittää.
Näinhän se on ja se turhauttaa ja raivostuttaa. Vaikka hyväähän ihmiset niillä viisauksillaan useimmiten tarkoittavat, haluavat auttaa.
Minun hermostoni ja sitä myötä pääkoppani on "viturallaan" yhteiskunnan vaatimuksiin nähden, enkä voi sitä asennoitumalla muuksi muuttaa. Toki se miten asennoidun kyseiseen faktaan vaikuttaa, mutta asennoitumalla en erityisherkkyyttäni (erittäin matala stressinsieto) voi muuksi muuttaa.
Erityisherkkien ihmisten avulla älykäs äärrettömyys etsii ja tutkii itseään vielä tarkemmin ja kaikkia pieniä vivahteita mitä tässä maailmankaikkeudessa on <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt seuraa tämän ketjun mullistavin ajatus;
Ei ole erityisherkkiä.
On olemassa herkkyys (tai herkkyyksiä lukemattomille erilaisille ärsykkeille). Se ei ole sinänsä negatiivinen tai positiivinen, mutta voi aiheuttaa negatiivisiä ilmenemismuotoja (esimerkkejä: kutina fyysisestä ärsykkeestä, kuormittuminen liiallisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä, unettomuus kiireestä töissä).
Osa ihmisistä on saavuttanut jonkinlaisen tasapainon, ja kykenee hallitsemaan normaalielämänsä ärsykkeitä, osaa paremmin, osaa huonommin, osaa todella hyvin ja osaa huonosti. Näistä ihmisistä osa on myös yhteydessä herkkyyteen tietoisesti, ja vaikka he hallitsevat ärsykkeitä, he myös kuulostelevat niitä herkällä korvalla hyödyntäen niitä.
Osa taas on saavuttanut todella hyvän tason useimpien ärsykkeiden hallitsemisessa. Heitä on aika vähän. Osa taas on ärsykkeiden armoilla hyvinkin monella eri alueella, eivätkä he vielä ole oppineet hallitsemaan niitä. Heille voi olla iso ahaa-elämys huomata, että niitä voi hallita, ja näistä ahaa-elämyksen kokeneista osa voi muuttaa ne hyvinkin suureksi voimavaraksi.
Sitten voi tietenkin olla myös niitä, jotka ovat täysin herkkyyden ulkopuolella, heillä ei ole kosketusta herkkyyteen, eivätkä reagoi ärsykkeisiin, esimerkiksi jotkut mielen sairaudet tai persoonallisuushäiriöt voisivat olla tässä marginaalissa. Heitä on paljon vähemmän kuitenkin, kuin mitä kyökkidiagnooseina jaellaan.
Komppaan tätä. Itselläni oli vahvasti ns erityisherkän piirteitä, kunnes tunteidenhallintaan (itkuherkkyys, loukkaantumisherkkyys, tunteiden eläminen todellakin täysillä ym vahvojen tunteiden liittäminen muistoihin liiankin kanssa ym) liittyen vihdoin hain psykologista ja psykiatrista apua. Minulla diagnosoitiinkin epävakaa persoonallisuushäiriö, ja oireilen ns herkkyyden kautta - elän kaiken tunteella ja olen ns yliempaattinen siihen pisteeseen että tunteellisuuteni ei ole mitään muuta kuin itsekkyyttä ja ns tilan viemistä. Tunteidenhallintaan voi ja pitää opetella piiloutumatta erityisten piirteiden taakse. Joillekin meistä se on todella vaikeaa eikä juurisyy johdu itsestä, mutta olemme aina kaikki itse vastuussa niistä reaktioistamme ja käytöksestämme, vaikka sille saattaisikin löytyä ymmärrettävämpi syy kuten mielenterveyden diagnoosi.
Joku jo sanoi myös, että traumatisoituminen tekee osittain samoja oireita. Kun tätä ketjua lukee, niin tosiaan tulee mieleen, että osalla ihmisistä erityisherkkyyttä saattaa selittää traumatisoituminen, osalla taas epävakaus, osalla ehkä nepsy-puolen asiat. Ei siis ehkä kaikilla, mutta osalla tällaisia voi olla taustalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kestäkään. Olen kotona piiossa. Olen yrittänyt olla työelämässä ja koulussa, mutta se on henkisesti niin vaikea, että paine purkautuu fyysisinä oireina. Yksikin epäystävällinen katse tai sana saa kärsimään jopa pariksi viikoksi. Syy - vuosia kestänyt rankka koulukiusaaminen. En pysty olemaan ryhmässä, koska minussa on se pelko - ryhmä vs minä.
Tämä on varmasti aika yleinen ongelma ja hyvin kuvaat sitä. Itselläni on vähintään lieväasteisena sama. Olen kyllä koulut käynyt ja töissä pärjännyt kohtalaisesti, mutta aina koen jonkinlaista ahdistusta ryhmätilanteissa, oli ryhmä sitten vapaa-ajalla, töissä, missä vaan. Tämä saa minut välttelemään ryhmiä. Koen jo etukäteen ahdistusta ryhmätilanteista. Hassuinta on se, että olen kuitenkin niissä hyvä sosiaalisen herkkyyteeni vuoksi. Esimerkiksi inhosin aikanaan vanhempainiltoja ja koen siitä syyllisyyttä. Menin kuitenkin useimmiten. Tällaisissa tilanteissa on aina ilkeitäkin ihmisiä, tämän kokenut henkilökohtaisestikin. Iän myötä onneksi tullut enemmän ymmärrystä ja sellaista asennetta, että tällaisista ihmisistä ei tarvitse välittää.
Minä olen nuoruudessa pahasti traumatisoitunut, epävakaa sekä ADHD-diagnoosin omaava.
On minulla erityisherkän ihmisen piirteitäkin mutta myös henkistä vahvuutta.
Fyysisiä ongelmia on pitkäaikaissairauden vuoksi.
Oon kokenut todella paljon vastoinkäymisiä elämäni aikana seksuaalisesta väkivallasta lähimpien ihmisten kuolemaan.
En itsekään käsitä mikä voima minua on kannatellut tähän asti.
Joka päivä on jotain negatiivista josta tulisi selvitä.
Tällä hetkellä se on home asunnossani.
Kaikki kamat lentää taas kaatopaikalle.
Tämä on jo kolmas kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä viimesimmän kirjoittaja, onko sinulla se voima uteliaat aivot vai puoliso tms?
Erityisherkkyys on hieno voimaantumistermi, jolla tunne-elämältään epävakaat, huono-itsetuntoiset, masentuneet, traumaattiset tai muuten vain laiskat ja yksinkertaiset pönkittävät itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sama kun sanoisi että heitä se syöpä pois ja ala elämään terveenä
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkkyys on hieno voimaantumistermi, jolla tunne-elämältään epävakaat, huono-itsetuntoiset, masentuneet, traumaattiset tai muuten vain laiskat ja yksinkertaiset pönkittävät itseään.
Itse olen hyvinkin viilipytty ja rauhallinen tunne-elämältäni, mutta toisaalta aistiyliherkkä. Sillä ei ole mitään tekemistä tunteiden kanssa.
En tiedä kuulunko tähän ketjuun, mutta tuolla joku mainitsi aistiyliherkkyyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkkyys on hieno voimaantumistermi, jolla tunne-elämältään epävakaat, huono-itsetuntoiset, masentuneet, traumaattiset tai muuten vain laiskat ja yksinkertaiset pönkittävät itseään.
Itse olen hyvinkin viilipytty ja rauhallinen tunne-elämältäni, mutta toisaalta aistiyliherkkä. Sillä ei ole mitään tekemistä tunteiden kanssa.
En tiedä kuulunko tähän ketjuun, mutta tuolla joku mainitsi aistiyliherkkyyden.
Jotain mätää sinussakin on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkkyys on hieno voimaantumistermi, jolla tunne-elämältään epävakaat, huono-itsetuntoiset, masentuneet, traumaattiset tai muuten vain laiskat ja yksinkertaiset pönkittävät itseään.
Itse olen hyvinkin viilipytty ja rauhallinen tunne-elämältäni, mutta toisaalta aistiyliherkkä. Sillä ei ole mitään tekemistä tunteiden kanssa.
En tiedä kuulunko tähän ketjuun, mutta tuolla joku mainitsi aistiyliherkkyyden.Jotain mätää sinussakin on
En nyt sanoisi, että olisi mitään pahempaa ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sellaisia kuin "erityisherkkä" ole olemassakaan, on vain tavallista fiksumpia ja empaattisempia ihmisiä, jotka eivät suostu ottamaan vastaan mitä tahansa ja ymmärtävät, että nykyinen elämänmeno on suurelta osin aika paskaa ja elämässä korostuvat muutenkin ihan täysin väärät arvot kuten ahneus.
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkkyys on hieno voimaantumistermi, jolla tunne-elämältään epävakaat, huono-itsetuntoiset, masentuneet, traumaattiset tai muuten vain laiskat ja yksinkertaiset pönkittävät itseään.
Väärin.
Tälläisen termin ovat keksineet ne psykopaattiset, ahneet, itsekkäät ja epä-empaattiset muut ihmiset, jotka eivät pysty samaistumaan toisen tunnetiloihin tai ylipäätään eivät ymmärrä tunne-elämästä yhtään mitään.
Toisinaan tekisi mieli tehdä katoamistemppu hullusta ja epäystävällisestä yhteiskunnasta, jäisi vain tyhjä auto käyntiin risteykseen ovet levällään ja olisin ikuisiksi ajoiksi kadonnut lintulammelle pieneen mökkiin lapin erämaahan. End of story, ei mitään nähtävää täällä, hajaannutaan.
Et ole pisara meressä; olet kokonainen meri pisarassa. -Rumi
Kuulin hiljattain, että tuttuni sukulainen on sanonut olevansa erityisherkkä. Kun minäkin olen häntä nähnyt erittäin monta kertaa, minulle on tullut mieleen, että on ilmiselvä Asperger. Myös puoliso on pitkälti aspergeriin sopiva. Heillä on kaksi lasta ja toinen niin ilmiselvä As kuin olla voi.
En erittele enempää, jotta kukaan ei " tunnista" mutta en voi mitään sille, että As halutaan naamioida erityisherkkyydeksi. Aspergerista voi tulla enemmän negatiivisia mielleyhtymiä, joten parempi olla erityisherkkä. Kävinpä tekemässä itse erityisherkkyystestin ja purskahdin nauruun.
Minäkö erityisherkkä? En oikein tunnista. Tiedon mukaan joka viides suomalainen on erityisherkkä.
Eikö itsekukin halua välillä omaa tilaa, omaa aikaa, ei tykkää isoista joukoista kansaa ympärillä, ei voi katsoa televisiosta karmeita ja surullisia kohtaloita jne..tuossa on muutamia joihin sanoin kyllä ja kyllä vastauksia sain enemmän kuin ei. Hohhoijaa..
Täällä yksi erityisherkkä.
Eka askel on tunnistaa itsessään se herkkyys.
Minä tajusin olevani erityisen herkkä vasta päälle pari kymppisenä. Aloin muuttamaan elämääni. En enää vastannut joka kerta kyllä kun joku kaveri kysyi bileisiin tms. Tajusin, että oikeastaan en tykkää käydä massatapahtumissa tai paikoissa joissa on paljon jengiä ja aloin vähentämään sellaisissa paikoissa käymistä. Aloin liikkumaan paljon luonnossa. Ja latautumaan kotona. Täytyy osata sanoa ei. On myös monia töitä joita voi tehdä vaikka freelancerina etänä tai muuten vähemmän kuormittavassa ympäristössä.
Kannattaa yrittää oppia välttämään kiirettä. Eli ei täyttä kalenteria vaan tarpeeksi luppoaikaa vaan olemiseen ja omille jutuille.
Harrastan paljon rauhallisia juttuja, käsitöitä ym.
Vierailija kirjoitti:
Ei sellaisia kuin "erityisherkkä" ole olemassakaan, on vain tavallista fiksumpia ja empaattisempia ihmisiä, jotka eivät suostu ottamaan vastaan mitä tahansa ja ymmärtävät, että nykyinen elämänmeno on suurelta osin aika paskaa ja elämässä korostuvat muutenkin ihan täysin väärät arvot kuten ahneus.
Mitään kovin fiksua tai empaattista en ole ”erityisherkissä” ympärilläni huomannut. Päin vastoin, ovat harvinaisen yksinkertaisia ja jopa tyhmiä ihmisiä, ja itsekkäitä, oma napa on aina se tärkein.
Jes mahtavaa, meitä on näköjään muitakin! Ehkä mä en olekaan sitten niin outo :D
Oon aina viihtynyt superhyvin yksin. Tykkään olla kotona ja puuhailla omiani. Ystäväpiiri on tosi suppea, mutta se ei ole haitannut. Kuten moni muukin näkyy kirjoittaneen, niin pyrin olemaan töissä mahdollisimman paljon iltaisin ja jopa viikonloppuisin, jolloin konttorilla on hiljaisempaa ja töihin on helppo keskittyä. Luojan kiitos mun työajat on melko joustavat. Avokonttorin hälinä on ihan perseestä kun kaikki puhuu kovaan ääneen ja puhelimet pirisee. Lomatkin toivon aina suosittujen sesonkien ulkopuolelle jolloin saan olla töissä silloin kun suurin osa muista on poissa (ja vastaavasti myös lomailla silloin kun lomakohteissa on hiljaisempaa).
Lasten hankkimista en ole koskaan edes harkinnut; en usko että selviytyisin siitä ilman että pää hajoaa.
Kuulokkeet ja musiikin kuuntelu on ihan must. Paljolti kotonakin mutta erityisesti silloin kun liikun kaupungilla. Musiikilla saa ikään kuin tehtyä ympärilleen sellaisen oman pienen kuplan, eikä muiden ihmisten älämölö tai liikennemelu häiritse läheskään niin paljoa.
Puhelin mulla on käytännössä aina vibralla. Lähipiiri tietää että inhoan puhua puhelimessa. Viestejä voin kyllä laitella.
Parisuhteesta haaveilen, mutta miehen täytyisi olla mielellään vähintään yhtä introvertti kuin minä. Olisi myös ihanaa jos voitaisiin asua ainakin alkuun erillään, ilman kiirettä yhteenmuutosta.
Poden näistä jostakin syystä usein huonoa omatuntoa, vaikka ei kai tarvitsisi. Senkin takia ihana kuulla, että meitä on muitakin :)