Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Erityisherkyys ei ole diagnoosi, se on ominaisuus (ei "vain" kokemus, miksi vähättely?). Suhtaudutpa jostain syystä jo lähtökohtaisesti negativisesti erityisherkkyysmääritelmän käyttöön. Miksi? Ja olet vielä psykologi. Käsitteestä on ollut itselleni ainakin huomattavasti hyötyä itseni ymmärtämisessä. Ja myös toisten tämä asian suhteen erilaisten ihmisten ymmärtämisessä. Olen tullut valaisevia ahaa-elämyksiä.
Yllättävän iso osa kuuluu kuitenkin tähän joukkoon, arviolta muitaakseni n. 20 % ihmisistä. Että ei se niin harvinaistakaan ole. Ja on myös totta ja tärkeää muistaa, että kaikki ihmiset ovat herkkiä. Ehkäpä siksi tuo termi on joillekin vähän provosoiva. Se ei poissulje sitä tosiasiaa, että tähän ryhmään kuuluvilla ihmisillä on tiettyjä omaleimaisia ominaisuuksia, jotka vaikuttavat paljonkin elämään, ja joiden havaitseminen ja tunnistaminen voi olla hyödyllistä, lisätä itsetuntemusta ja ymmärrystä myös muista ihmisistä. Näille ominaisuuksille on annettu nyt nimi, voisi toki olla jokin muukin nimi, mutta nyt se siis on tuo erityisherkkyys. Erityisherkkyys ei siis ole vain jokin epämääräinen kokemus omasta herkkyydestä, vaan tarkoittaa ihmisen pysyviä tiettyjä aika perustavanlaatuisiakin ominaisuuksia.
Ihmisillä on tapana määritellä ja ryhmitellä asioita, jotta asiat saavat nimen ja niistä puhuminen ja niiden käsittely siten helpottuu. Miksi koet tarpeettomaksi ja myös yllättäen rakaaksi (?) tämän erityisherkkä sanan ja ryhmittelyn käyttämisen? Vai etkö vain ole perehtynyt asiaan ja tiedä kunnolla, mitä se tarkoittaa ja pitää sisällään? Vaikka kyllä mielestäni psykologin pitäisi tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään. Ihmisten ja maailman pahuus ahdistaa. Minulla on alkoholiongelma ja puran tunteitani tekemällä omanlaista taidetta. En tiedä että kauanko jaksan tätä elämää mutta se jää nähtäväksi.
Tunnistan monia erityisherkkyyteen/sensitiivisyyteen liittyviä piirteitä itsessäni. Ja minullakin on tapana reagoida ongelmiin ja ahdistuneisuuteen käyttämällä alkoholia. Nyt olen onnistunut pysymään kuivilla edes jonkin aikaa.
Sinulle sanoisin vain vielä sen, että koeta jaksaa. Älä luovuta. Teet luovaa työtä ja tuot sillä tavalla jotakin itsestäsi esille. Olet tärkeä, arvokas ja arvostuksen ansaitseva ihminen.
En oikein hyvin selviä. Tuntuu, että on aina ns.ylimääräinen aistikanava avoinna, ja jatkuva huoli ja ahdistus kaikesta.
Joskus jokin tilanne tai tila tuo ilmapiiriltään melkein huonon olon, ja vaistoan eripurat sekä jännitteet kai jotenkin muita vahvemmin. Koen ihmissuhteet pääosin pinnallisiksi ja raskaiksi, enkä jaksa enää small talkia tai isoja porukoita. Tai jos jaksan, käytän liikaa alkoa ettei ahdista, kuten kotona joskus itseksenikin kun kaikki aistit ovat päivän päätteeksi ylikuormittuneet ja liikaa hälinää on ollut.
Mulla auttaa oman ajan ottaminen, se että en mene minnekkään baareihin yms ahdistaviin rymypaikkoihin ja olen löytänyt ympärilleni samanhenkisiä ystäviä ja puolison, joka on myös herkempi introvertti. Vietän aikaa läheisten ja rakkaiden ihmisten kanssa ja annan itselleni myös omaa aikaa, harrastan sellaisia asioita joista saan voimaa ja hyvää oloa, kuten taidetta, kirjallisuutta ja luonnossa retkeilyä. Näiden avulla jaksan myös kurjempia juttuja sitten kun niitä kohtaan.
En ole siis mitenkään aistiyliherkkä, että en kestäisi esim. ääniä tai muita ärsykkeitä (tosin ahdistuneena ne saavat minut kyllä hermostumaan) mutta olen emotionaalisesti erittäin herkkä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalainen on metsäkansaa. Erityisherkkyys kuuluu genetiikkaamme ja siitä on ollut luonnon yhteydessä pelkkää hyötyä. Kaupunki ei sovi suurimmalle osalle. Eikä tämä yhteiskunta. Yhteiskunnassa on vikaa, ei sinussa. Siksi kannattaa yrittää hyväksyä itsensä ja löytää sellaista mihin sopeutua. Luontoeräopas? Tms matkailuala tai vaikka se olisi kaupassa hyllyttäjän työ, siivousala..wi joudu ihmisten kanssa tekemisiin niin paljon. Jos maalle muutto mahdollista suosittelen.
T. Eläkkeellä oleva tk lääkäri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.
Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.
Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.
Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.
Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä.
No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.
Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.
Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.
Kiitos. Voin kertoa tuosta avoimuudesta ja uteliaisuudesta sen, että itse tutustuin muutama vuosi sitten tähän erityisherkkyyden ”tieteellisyyteen”, enkä löytänyt näyttöä. Olin kovasti jo antamassa itselleni erityisherkkyys-määritelmää, mutta olin liian avoin ja utelias (:)) jäämään sen vangiksi. Näen sen nimenomaan uususkontoon verrattavissa olevana ideologiana, jonka tarkoitus on voimaannuttaa epävarmuuksista kärsiviä, ja pönkittää heidän vastuunottoaan omasta elämästään. Tarkoitus on hyvä, mutta psykologia tai neurologia ei sitä tue tällaisenaan. Ehkä joku hyvinvointitiede voi löytää siitä hyvinvointivaikutuksia, samoin kuin muistakin vertaistukimalleista.
Hienoa, että olet tutustunut erityisherkkyyteen. Mielestäni itsensä kutsumisen tai sen tiedostamisen, että on tälläinen hermostollinen herkkyys, ei tarvitse tarkoittaa jotain vankilassa elämistä, vaan se voi helpottaa ihan ihmistä itseään ymmärtämään paremmin omia tunteitaan esimerkiksi. Ihminen on aika monimutkainen kokonaisuus, joten toki monet muutkin asiat (kuten vaikkapa ne traumat) vaikuttavat, mutta mikäli ne on käsitellyt ja edelleen kokee herkästi tätä maailmaa, ei sillekään tarvitse lyödä leimaa "traumatisoitunut". Oikeastaan jälkimmäinen olisi vielä ikävämpää. Itse en myöskään ole töissä vaatinut yhtään mitään, vaan tehnyt kaiken ja enemmänkin, joten siitäkään ei nyt ole kyse, että pitäisi saada erityiskohtelua. Itseäni auttoi parikymppisenä kun luin erityisherkkyydestä, se avasi tavallaan uudenlaisen maailman, mutta ei laittanut kuitenkaan mihinkään lokeroon, jos ei sinne itse suostu mennä.
Mutta edelleen: sen ainoa pätevä pointti (eikä tämäkään tieteellisesti) on se, että voit hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Mitään muuta se ei kerro. Se ei anna kenellekään seitsemättä aistia tms. niin kuin joku tässäkin ketjussa on kuvitellut. Se ei osoita mitään näyttöä siitä, että eh:n aistimaailma on syvällisempi kuin muiden.
Mutta jos HSP:n aisti/tunne/kokemusmaailma sittenkin onkin syvempi kuin muiden, niin loukkaako se sinua, jos todetaan, että HSP:llä on se on syvempi kuin sinulla?
Kysyn vaan, kun vaikuttaa siltä, että jotkut vetävät herneen nenään siitä, kun jotkut sanovat olevansa erityisherkkiä. Vähän samalla tavalla, kun joku sanoo olevansa hyvin älykäs. Silloinkin tulee katkeralta vaikuttavia "Luuletko olevasi fiksumpi kuin muut?" -tyylisiä vastauksia.
Herättääkö joissain kateutta se, että joku saattaa kokea asioita ja tunteita syvemmin kuin useimmat muut. Erityisherkkyydellä on kuitenkin kääntöpuolena ainakin se, että HSP:llä on todennäköisemmin mm. ahdistusta ja masennusta kuin ei-HSP:llä, joten en tiedä, onko se ominaisuus, josta kenenkään kannattaisi olla kateellinen.
Niinpä! Olen hsp ja minun puolestani termin voisi suomentaa vaikka sanalla erityispösilö. Silloin tuskin kukaan ainakaan olisi kateellinen minulle ja ominaisuuksilleni, jotka ovat haitanneet elämääni paljon. Olen tällainen, vaikka sana mitä käytetään olisi "erityispösilö".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko köyhä?
Jos sulla olisi rahaa, saisit olla rauhassa yhteiskunnalta?
Lääkitys. Minulla on tuon lisäksi paniikkihäiriötä ja ahdistuneisuutta ja nyt pystyn suht koht hyvin tekemään asioita lääkityksen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka selvitään? Sinnittelemällä talvisodan hengessä kuten kaikista muistakin vaikeista asioista selvitään. Elämä ei ole aina helppoa ja mukavaa, vaikeitakin asioita pitää pystyä tekemään.
Siinäkin on rajansa, mitä kannattaa pakottaa itsensä kestämään. Talvisodasta moni palasi mielen sairauden kanssa. Oliko se sitten sellaista "selviämistä", jota kannattaa tavoitella?
Muutin yhteen seurustelukumppanin kanssa 4 kk sitten. Koko syksy on ollut aikamoista mylläkkää asian tiimoilta. Asunto on vieläpä ydinkeskustassa -onneksi kaupunki on sentään pieni. Noh, sopeuduin omasta mielestäni yllättävän hyvin. (pystyin asumaan edes nämä 4 kk, hah)
Lopputuloksena oman ajan tarpeelle ja keskusta-asumisen aiheuttamalle luontokaipuulle ostin juuri oman asunnon rivarista läheltä luontoa ja muutamme erillemme :D Seurustelu kylläkin jatkuu. Raha-asiat kusi täysin tässä prosessissa omalta osaltani ja asia vähän (ja välillä vähän enemmänkin) ahdistaa kun säästöt meni asuntoon ja kaikki kulut nousee kun asutaan erillään, mutta yritän vakuutella itselleni että oma rauha on tämän väärti. Aikahan tuon näyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaiken maailman horinat eriryisherkkyyksistä tms. ovat aivan puuta heinää. Kyse on mielenterveyden häiriöstä ja siihen löytyy lääkitys. Älkää pettäkö itseänne - tunnustakaa tosiasiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota itseäsi niskasta kiinni, opettele toimimaan yhteiskunnassa ja opi ajantaju. Niin yksinkertaista, vaikka työtä ja ponnistelua vaatii tietenkin. Olisihan se helpompaa käpertyä nurkkaan itkemään, mutta valintoja, valintoja.
Elämä ehkä opettaa sinulle, että se ei ole niin helppoa. Olisin maailman onnellisin, jos kyse olisi vain valinnoista. Kerran kun otin itseni niskasta kiinni ja pakotin itseni sosiaaliseen tilanteeseen, sain paniikkikohtauksen toisten edessä, mutta pahin oli, kun oksensin toisten ihmisten edessä. Ymmärrän, että sitä on vaikea tajuta, mutta kuvittele kerrankin, että sä et pysty hallitsemaan tilannetta kuin normaali ihminen ja se tekee todella alakuloiseksi. Kuvittele, että vaikka kuinka haluat ottaa siitä niskasta kiinni, sun oma vartalo reagoi siihen voimakkaasti ja kapinoi vastaan. Vaikea kuvitella? Niin varmasti. Mutta sellaista se on.
Varmaan sun juttu on enemmänkin jutella rauhassa pienessä porukassa kaksin tai kolmestaan. Myös paniikkihäiriötä voi olla taustalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta diagnoosit voivat myös olla haitallisia, siis jos hankkii kaiken tiedon ja sitten miettii että en voi muka tehdä tota kun on itsellä tälläinen sairaus. Sehän ei estä sitä. Siis älä piiloudu sairauden taakse. Vaikka rajoittaa niin ei estä. Jos olisin omassa tapauksessa lukenut omaa sairautta, jota en ikinä tehdyt, paitsi vasta vuosi sitten niin en olisi valinnut tätä ammattia jossa on vahvuuksia enemmän kuin muissa ammateissa. Diagnoosin mukaan kuulemma kolmiulotteinen hahmottaminen on kuulemma aivan paska. No olen ammatissa jossa se on tärkein ja määrittää onnistumisen ja taidan sitten olla poikkeus...
Katsoin tämän videon tänään, ehkä se antaa ajatuksia
Tein testin joskus ja kas minäkin olen eriryisherkkä. Hiukan huvitti ja ei ollut yllätyskään.
Olen pitänyt itseäni aina jotenkin erilaisena, en tiedä tai tiedostanut perusteita. Kuten Anja Snellman sanoi haastattelussa, että on kokenut aina olleensa erilainen ja on herkkä, eriryisherkkä. Sitä täydensi, että tietyssä seurassa on hyvinkin normaali, sosiaalinen ja seurallinen. Kuten tunnen minäkin. Tykkään paljon olla yksin, mutta joskus seura on mukavaa. Olen todennut, että olen sopivasti sosiaalinen. Kaltaisiani on varmasti paljon ja en usko helposti että ihminen on yksinomaan introvertti, vaan enemmänkin ambivertti.
Erityisherkkänä on vaikeaa erityisesti karkeiden, vittuilevien ja ihmisvihaisten kuten persujen joukossa.
Elävästä elämästä:
Asiakas käy psykologin vastaanotolla viikottain 10 kertaa, tänä aikana hoidetaan asiakkaan ahdistuneisuushäiriötä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja masennusoireita jotka ovat johtaneet mm. poissaoloihin työstä. Hoidon periaatteena on oppia elämään niin että ahdistuneisuus ja pelot eivät rajoita elämää, vähitellen altistaen itseään niille tilanteille joita on ennen vältellyt. Hoidon edetessä asiakas kokee olonsa paranevan, huomaa pystyvänsä enempään ja kestävänsä paremmin myös negatiivisia tunteita.
Asiakas on odottanut aikaa myös neuropsykologiseen testaukseen, pääse neuropsykologin vastaanotolle. Neuropsykologi kertoo epäilevänsä että asiakas on erityisherkkä. Asiakas lukee lehdistä kaiken erityisherkkyydestä, myös ohjeet kuinka itseä ei pitäisi rasittaa millään mikä tuntuu pahalta. Asiakas lopettaa terapian, koska nyt hän vihdoin tietää mikä on vialla ja kuinka siihen pitää suhtautua - olla altistamatta itseään rasitukselle, vetäytyä entistä enemmän sosiaalisista tilanteista.
Tulos: Syvenevät masennusoireet ja kasvava sosiaalisten tilanteiden pelko
Vierailija kirjoitti:
Elävästä elämästä:
Asiakas käy psykologin vastaanotolla viikottain 10 kertaa, tänä aikana hoidetaan asiakkaan ahdistuneisuushäiriötä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja masennusoireita jotka ovat johtaneet mm. poissaoloihin työstä. Hoidon periaatteena on oppia elämään niin että ahdistuneisuus ja pelot eivät rajoita elämää, vähitellen altistaen itseään niille tilanteille joita on ennen vältellyt. Hoidon edetessä asiakas kokee olonsa paranevan, huomaa pystyvänsä enempään ja kestävänsä paremmin myös negatiivisia tunteita.
Asiakas on odottanut aikaa myös neuropsykologiseen testaukseen, pääse neuropsykologin vastaanotolle. Neuropsykologi kertoo epäilevänsä että asiakas on erityisherkkä. Asiakas lukee lehdistä kaiken erityisherkkyydestä, myös ohjeet kuinka itseä ei pitäisi rasittaa millään mikä tuntuu pahalta. Asiakas lopettaa terapian, koska nyt hän vihdoin tietää mikä on vialla ja kuinka siihen pitää suhtautua - olla altistamatta itseään rasitukselle, vetäytyä entistä enemmän sosiaalisista tilanteista.Tulos: Syvenevät masennusoireet ja kasvava sosiaalisten tilanteiden pelko
Mikä sinulla on tuossa pointtina? Ei kannata tietää olevansa HSP? Suurimmalla osalla asia on todennäköisesti ihan päinvastoin: itsensä tunnistaminen HSP:ksi, jolla on synnynnäisesti herkkä hermojärjestelmä, voi auttaa hyväksymään itsensä ja olemaan itselleen armollisempi. Moni HSP varsinkin nuorena ruoskii itseään siitä, minkälainen on. "Olen jotenkin vääränlainen, kun koen näin. Miksi en ole niin kuin nuo muut." jne.
En mitenkään. Ihmisten ja maailman pahuus ahdistaa. Minulla on alkoholiongelma ja puran tunteitani tekemällä omanlaista taidetta. En tiedä että kauanko jaksan tätä elämää mutta se jää nähtäväksi.