Meri Mystinen

Vierailija kirjoitti:

Näitä omia muuttohaaveita tällä hetkellä buustaa kavereiden puute ja masennus (johon saan hoitoa). Olen kovasti koittanut tehdä elämästäni onnellista ja välillä on ollutkin hyviä vuosia. Yksin jäämisen kokemus on kuitenkin se joka aina lopulta palaa pintaan ja tällä hetkellä tuntuu ihan musertavalta. Sitä niin haluaisi vain kuulua johonkin, tulla hyväksytyksi omana itsenään. Helsingissä ajauduin jo alussa vääriin porukoihin. Nämä on sellaisia asioita jotka ei välttämättä muuttamalla todellakaan ratkea, mutta tällä hetkellä haluan tukalan olon vuoksi vain niin kovasti löytää ratkaisun että muuttoakin sitä tosiaan miettii.

Ap

Mulla sama, siis tämä viikonloppu varsinkin on ollut tosi vaikea. Ennen kuljin baareissa ja oli sen tyyppinen ystäväpiiri, nyt ei enää kiinnosta baarit vaan enemmänkin jokin henkinen yhteisö jossa vielä voisi tuntea kuuluvansa joukkoon. Oikeastaan haaveilen suorastaan kokonaisesta hyvien ihmisten kylästä jossa samanhenkisiä ystäviä, olisi kokoontumisia joissa ei ryhmäydyttäisi vain lukkiutuneiden kaverisuhteiden mukaan vaan jokainen solahtaisi ryhmän jäseneksi samanarvoisena ilman titteleiden tai rahatilanteen vaikutusta... jotain tavallisia iltapuhteita yhteiseksi hyödyksi ja apua saisi kun sitä tarvitsisi.

Näin netissä jonkin nuorten ryhmäkuvan sotavuosilta, kylki kyljessä oltiin iloisina. Tuli niin ikävä sellaista yhteen pakkautumista, kun kyljessä joku kihertää ja liikkuu levottomasti pelleillen ja ympärillä on naurun hyrinä ja itseäkin hymyilyttää kun saa pitää käsikynkässä kavereita... milloin viimeksi sai kuulua sellaiseen joukkoon, kyllä se oli ala-asteella. Sitten sai hypätä yksinäisiin saappaisiin ja iskeä kädet syvälle taskuihin. Kun ei jaksanut lähteä kunnianhimon, itsekehun ja rikkauksien piirileikkiin, sai huomata jäävänsä ulkopuolelle omana liian tavallisena ja kilttinä itsenään... eihän empatia ole mitään mitattavaa omaisuutta.

Muakin vähän kiehtoo Lappi, vaikka olen siellä vain ohimennen piipahtanut. Joidenkin näkijöiden mukaan sinne perustetaan uuden ajan hyvinvointikeskuksia energiahoitajineen, sitä odotan ja toivon.

Me oltiin työporukalla joskus 2004 Pukkilan vanhassa meijerissä yöpymässä, toisessa kerroksessa mihin johti niin jyrkät portaat että piti ottaa kengät jaloista päästäkseen sinne ylös. Muutama yö meni ja yksi miehistä alkoi aamupalalla valittaa että tuntuu öisin kuin joku tuijottaisi sängyn vierellä. Olin vähän yllättynyt koska itsestäkin tuntui jotain epämukavaa meidän huoneessa, mutta olin kuitannut ne mielikuvituksena. Sitten eräs miehistä heräsi, keskustelu oli jatkunut kun muut alkoivat vitsailla asiasta, niin hän vei kaikki katsomaan omaan huoneeseensa erästä taulua. Siinä mustahiuksinen nainen leijui niiden jyrkkien portaiden yläpuolella, muistaakseni sen rikkinäinen hame lepatti eikä jalkoja näkynyt.. siis kammottava synkkä taulu. Voin kertoa että tuli hiljaista. Ei koskaan saatu selville mikä taulun historia oli ja liittyikö se oikeaan tapahtumaan.

Toisinaan tekisi mieli tehdä katoamistemppu hullusta ja epäystävällisestä yhteiskunnasta, jäisi vain tyhjä auto käyntiin risteykseen ovet levällään ja olisin ikuisiksi ajoiksi kadonnut lintulammelle pieneen mökkiin lapin erämaahan. End of story, ei mitään nähtävää täällä, hajaannutaan.

Olet kohtelias, se riittää että ihmistä pidetään tyhmänä. Et tunge koko egollasi päälle etkä hauku toisia.

Teukka kirjoitti:

Olisihan se mukavaa jos olisi yliluonnollisia kykyjä tai olisi muuten jotenkin aivan erityinen. Useimmiten raaka totuus on se että näiden tarinoiden esittäjillä on vain todellisuustaju hämärtynyt tai on jopa harhoja tai mielenterveyden ongelmia. Ihmisillä on tuo erityisyyden tarve joka ruokkii näitä sekopäisyyksiä joillakin.

Mitään yliluonnollista tai outoa en ole IKINÄ kokenut enkä luultavasti tule kokemaankaan niin kauan kuin mielenterveys pysyy nykyisellä hyvällä tasolla.

Tämä on mielenkiintoinen reaktio aina kun kertoo yliluonnollisista kokemuksista, joillakin aivan nupissa kihahtaa raivo ja pitää alkaa haukkumaan ja lyttäämään kokijaa mahdollisimman pahasti. Kertoo sekin reaktio jostakin "sekopäisyydestä", ei ainakaan laajakatseisesta hyväksymisestä jonka näen kuuluvan älykkään ihmisen käyttäytymiseen, jolla reaktio olisi "okei, mielenkiintoista, voi olla mahdollista". Vaikka ei asia vähempää todellisuudessa kiinnostaisikaan eikä itse pääsisi siihen käsiksi omien kokemustensa kautta, voi silti suoda toiselle ihmiselle hetken ymmärrystä että hänen kertoessaan jotain itselleen merkittävää asiaa.

Siksi kerron mahdollisuuksien puitteissa aina omista yliluonnollisista kokemuksistani, sillä mitä useampi kertoo, sitä enemmän alkaa yleinen haukkuminen loppua kun ei jakseta joka toisen kimppuun hyökätä samoin argumentein jotka alkaa menettää tehoaan.

Okei, tämä tästä, en palaa asiaan ;)