Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut kahlata läpi ketjua, mutta yritän kirjoittaa joitakin omia kokemuksia asiasta:
Minulle on nelivuotiaana 70 -luvulla tehty EEG -tutkimus, koska olin aivan yks kaks alkanut vimmatusti räpytellä silmiäni. Siihen aikaan ei puhuttu erityisherkkyydestä, mutta lausunnossa on maininta 'ärsykkeisiin erittäin herkästi reagoiva lapsi.' Oikeastaan tuo määritelmä kuvaa omaa tilannettani osuvasti; reagoin musiikkiin, ääniin, kuvataiteeseen, ympäristöön ja tuoksuihin ymmärtääkseni vahvemmin ja ehkä kokonaisvaltaisemmin, kuin moni muu. Minulla on myös synestesia, eli sanoilla, kirjaimilla, numeroilla ja äänillä on mielessäni värit. Maanantai sininen, tiistai vaaleanpunainen, keskiviikko keltainen jne.
Lapsena ahdistuin liikenteen melusta niin, että sain voimakkaita jännitysoireita keskustan kauppareissuilla. Aikuisena pillahdin itkuun Prismassa, kun paikalle ilmestyi äkkiarvaamatta sambakulkue :D Minun on edelleen vaikea hallita tunteenpurkauksia sellaisissa tilanteissa, joissa yhtäkkiä koen aistejani kuormittavia asioita. Toki olen lähes 60 ikävuoteni aikana jo karaistunutkin.
Nuorena mt-toimiston psykologi teetti testejä ja totesi lopulta, että elämänkokemus on ainoa lääke, mikä minun tapauksessani tuo helpotuksen ajoittaisiin ahdistuneisuuskohtauksiin, ja näin se on.
Samanlaisia herkkiä reaktioita on ollut minullakin eri ikäkausina ja eri ärsykkeisiin, ei tosin ole tehty mitään EEG-tutkimuksia. En kuitenkaan ole erityisherkkä. Synestesian ymmärrän myös tavallaan kokemuksesta. Mutta erityisherkkyys on huuhaadiagnoosi, joka voisi kuvata ihan ketä vaan mutta ei oikeastaan kuvaa ketään.
Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, vaan synnynnäinen persoonallisuuspiirre. Koirillakin on havaittu samanlaista, eli jotkut osa koirista on erityisen herkkiä ärsykkeille. Tieteellinen termi erityisherkkyydelle on "sensory processing sensitivity".
Ei ole persoonallisuuspiirre.
No jos semantiikan tasolle mennään, niin synnynnäinen ominaisuus olisi ehkä parempi ilmaus. Sitä esiintyy myös eläimillä.
Eikä erityisherkkyys ole synnynnäinen ominaisuus. Kyky herkkyyteen on kaikilla, ilmenee eri tavoin eri vaiheissa ja tilanteissa ja ikäkausina ja erilaisten kokemusten myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös erityisherkkä..Aistini kuormittuvat helposti. Stressaannun helposti, teen työni silti kunnolla ja keskittyen. Olen yliopiston käynyt HTM ja olin määräaikaisena tässä hetki takaisin toimistotyössä 8-16, työpäivien jälkeen olin niin väsynyt, että saatoin useamman kerran viikossa nukkua päiväunet, joita jotkut kollegat ihmettelivät. Työajaksi sopisi 6 tuntia päivä ja mieluiten työ, jossa mahdollisuus omaan nurkkaukseen ja ihmisiä joku 10 henkeä. Huomaan kaiken..aistin ilmapiirin huoneessa ja toisten mielialat helposti vaikuttavat minuun jos en kiinnitä tähän huomiota ja laita rajoja. Minkä teet? Elämässä on pärjättävä vaan, maailma on kova nykyisin. Erityisherkissä ei ole mitään vikaan, normaaleita ollaan, mutta erilaisella hermojärjestelmällä. Kuka määrittelee "normaalin" edes..jokaisessa ihmisessä on "vikoja".
Se, mitä itse voi tehdä on oppia tuntemaan omat tarpeet..lepo, asiat jotka tuovat sulle iloa ja joissa lataannut. Vältä ruuhkaisia paikkoja jos mahdollista ja anna itsellesi aikaa. Kiireen jälkeen palaudu. Jotkut ovat "hengenheimolaisia" tässä asiassa kanssasi ja eiköhän muutama hyvä ystävä ymmärrä justiinsa sua. Erityisherkkänä olen pärjännyt silti erilaisissa kouluissa ja työpaikoissa, vaikka koen kaiken varmasti raskaampana ja voimakkaampana kuin moni muu "normaalihermoistoinen". Toisaalta myös intensiivisempänä: luonnon, tunteet jne..ihastumisen.
En kaipaa juuri toisia ihmisiä ja ärsyynnyn väkijoukoista. Ajattelen syvällisesti ja haluan käyttää aikani merkityksellisiin ihmissuhteisiin, eikä turhiin pintapuolisiin kontakteihin.
Erityisherkkyys ON normaalia sekin.
Kommentit: olet niin ujo/herkkä eivät auta. Se on meidän kokemuksemme ja oikeutemme, ihan kuten normaalit ihmiset voivat tehdä enemän kuormittavia asioita, jos haluavat ja näin kykenevät. Minusta nk.erityisherkkyydestä pitäisi siitäkin tehdä osa "normaalia".
Samoin, kuin olisit itsestäni kirjoittanut! Olen myös korkeakoulutettu, pari yliopistotutkintoa takana, monenlaisissa työpaikoissa hyvin pärjännyt, kun olen oppinut laittamaan rajani.
Erityisherkkänä esim. kauppakeskukset kuormittavat metelillään, väreillään ym. niin, että kotiin tultuani makaan loppuillan rättiväsyneenä. Luonnossa taas voisin olla päivätolkulla, rauhoittavaa ja inspiroivaa samalla😊
Ap, kysyit voiko erityisherkkyyden kanssa oppia elämään, niin vastaan kyllä!
Muistat vain reilusti laittaa rajat tekemiselle, osallistumiselle, empatiallesi. Riität sellaisena kuin olet, ja jos et jollekin riitä, se ei ole sinun ongelmasi, vaan esim. työolosuhteiden joustamattomuus/organisointi.
Ihmissuhteissa kohtuuden rajoissa eläminen on oikein, ja sellaisia ihmisiä on todellisuudessa paljon, jotka erityisherkkyyden tunnustaessaan esim. työpaikoilla, osaavat nykyisin myös sopivat olosuhteet organisoida. Erityisherkkyys on myös muuttuva/ kehitettävissä oleva ominaisuus, kun tieto ja sietokyky/toleranssi kehittyy elämän aikana, nuoruudesta aikuisuuteen, kohti vanhuutta.Olin tässä viestissä melkein samaa mieltä tuosta viimeisestä lauseesta. Minä muotoilisin sen kuitenkin vähän toisin eli näin:
Jokaisesta ihmisestä löytyvä ja eri tavoin eri aikoina ja eri tilanteissa ilmenevä herkkyys on muuttuva/ kehittyvä/ kehitettävissä oleva ominaisuus, kun tieto ja sietokyky/ toleranssi kehittyy elämän aikana, nuoruudesta aikuisuuteen, kohti vanhuutta. Eli ei ole erityisherkkyyttä, on vain herkkyden erilaista ilmenemistä eri ikäkausina, elämänvaiheissa, kokemuksissa ja erilaisilla elämänpoluilla.
En allekirjoita viimeistä lausetta. Esimerkkinä monista: olen vauvaikäisestä lähtien tähän hetkeen saakka ollut herkkä vaatteiden ominaisuuksille, eli materiaalit kutittavat, pesulaput ym. on aina pitänyt poistaa jne. Juttu, jota mieheni ei aluksi ymmärtänyt, koska häntä ei paitojen niskalaput ym. haittaa mitenkään. Mm. tämä erityisherkkyyteni ei ole muuttunut miksikään elämäni aikana, kuten ei moni muukaan.
jep, mulla syntyi ihan rauhallinen täydellinen lapsi, jolla ollut vauvasta asti tätä herkkyyttä materiaaleille, lämpötiloille, kosketukselle yms. On ollut myös hyvin tarkkaavainen ja tarkka, että asiat menevät täysin tietyllä rytmillä, nukkumiset ja muut. Pelästyi esim oven avaamisääniä ym normaaliarjen ääniä. Muutoin täysin normaali lapsi ja hyvin kehittynyt, pientä motorista varovaisuutta. Uskon, että tietynlainen herkkyys voi olla vauvasta asti havaittavissa. [/quote
Itse erityisherkkänä sain myös erityisherkän lapsen. Monia asioita, joissa herkkyys näkyy: ei ollut suuna päänä, mieluummin tarkkaili, oppi jo 7 kk:n iässä puhumaan joitakin sanoja ( todistetusti neuvolassa puhui, tallennettu myös puhetta), vaati säännöllisyyttä ja turvallisuutta, myöhemmin jo koululaisena oli tunnollinen, teininä luotettava, rauhallinen ja kypsä ikäisekseen. Erityisherkkänä on ollut helppo kannustaa ja tsempata lasta, koska yhteys välillämme on hyvä ja turvallinen, osaan suhtautua oikein kuitenkaan olematta ns. helikopterivanhempi.Joo, mullakin oppi tosi aikaisin puhumaan ja neuvolassa aina sanottiin, että reilusti edellä kielellisesti. Ja myös sellainen tietynlainen tarkkailu ja asioiden aistiminen on ollut havaittavissa hänellä. MUkava kuulla, että sinun lapsestasi on tullut teininäkin rauhallinen ym!
Kyllä, oli helppo teini-ikä, kuten itsellänikin aikoinaan. Herkkyys tuo sellaista ennakointikykyä ja syy-seuraussuhteiden pohtimista, ei tarvi kaikkea tyhmää itse kokeilla🤔
Lapsi on myös aina ollut tarkkaileva, pohtiva, mutta toisaalta omalla hiljaisella tavallaan rohkea, harrastanut esim. jotain mitä itse on todella halunnut, ei sen vuoksi kun ” kaikki muutkin”. Kavereita on ollut, vaikka ei itse mikään suurissa porukoissa viihtyjä olekaan. Tasapainoinen ja harkitseva, oman päänsäkin pitävä, sopeutuva samalla.Kiva. Mikään tuossa tarinassa ei kuitenkaan kerro, että hän olisi ”erityisherkkä”.
Niinpä. Erityisherkkä lapsi voi olla ADHD, joka menee ja tekee, ilman etukäteistarkkailua ja harkintaa. Erityisherkkä lapsi voi olla papupata, joka keksii aina keinon vetää kaikkien huomio puoleensa. Erityisherkkä lapsi voi kiljua kurkku suorana samalla kun viilettää ympäriinsä pää kolmantena jalkana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös erityisherkkä..Aistini kuormittuvat helposti. Stressaannun helposti, teen työni silti kunnolla ja keskittyen. Olen yliopiston käynyt HTM ja olin määräaikaisena tässä hetki takaisin toimistotyössä 8-16, työpäivien jälkeen olin niin väsynyt, että saatoin useamman kerran viikossa nukkua päiväunet, joita jotkut kollegat ihmettelivät. Työajaksi sopisi 6 tuntia päivä ja mieluiten työ, jossa mahdollisuus omaan nurkkaukseen ja ihmisiä joku 10 henkeä. Huomaan kaiken..aistin ilmapiirin huoneessa ja toisten mielialat helposti vaikuttavat minuun jos en kiinnitä tähän huomiota ja laita rajoja. Minkä teet? Elämässä on pärjättävä vaan, maailma on kova nykyisin. Erityisherkissä ei ole mitään vikaan, normaaleita ollaan, mutta erilaisella hermojärjestelmällä. Kuka määrittelee "normaalin" edes..jokaisessa ihmisessä on "vikoja".
Se, mitä itse voi tehdä on oppia tuntemaan omat tarpeet..lepo, asiat jotka tuovat sulle iloa ja joissa lataannut. Vältä ruuhkaisia paikkoja jos mahdollista ja anna itsellesi aikaa. Kiireen jälkeen palaudu. Jotkut ovat "hengenheimolaisia" tässä asiassa kanssasi ja eiköhän muutama hyvä ystävä ymmärrä justiinsa sua. Erityisherkkänä olen pärjännyt silti erilaisissa kouluissa ja työpaikoissa, vaikka koen kaiken varmasti raskaampana ja voimakkaampana kuin moni muu "normaalihermoistoinen". Toisaalta myös intensiivisempänä: luonnon, tunteet jne..ihastumisen.
En kaipaa juuri toisia ihmisiä ja ärsyynnyn väkijoukoista. Ajattelen syvällisesti ja haluan käyttää aikani merkityksellisiin ihmissuhteisiin, eikä turhiin pintapuolisiin kontakteihin.
Erityisherkkyys ON normaalia sekin.
Kommentit: olet niin ujo/herkkä eivät auta. Se on meidän kokemuksemme ja oikeutemme, ihan kuten normaalit ihmiset voivat tehdä enemän kuormittavia asioita, jos haluavat ja näin kykenevät. Minusta nk.erityisherkkyydestä pitäisi siitäkin tehdä osa "normaalia".
Samoin, kuin olisit itsestäni kirjoittanut! Olen myös korkeakoulutettu, pari yliopistotutkintoa takana, monenlaisissa työpaikoissa hyvin pärjännyt, kun olen oppinut laittamaan rajani.
Erityisherkkänä esim. kauppakeskukset kuormittavat metelillään, väreillään ym. niin, että kotiin tultuani makaan loppuillan rättiväsyneenä. Luonnossa taas voisin olla päivätolkulla, rauhoittavaa ja inspiroivaa samalla😊
Ap, kysyit voiko erityisherkkyyden kanssa oppia elämään, niin vastaan kyllä!
Muistat vain reilusti laittaa rajat tekemiselle, osallistumiselle, empatiallesi. Riität sellaisena kuin olet, ja jos et jollekin riitä, se ei ole sinun ongelmasi, vaan esim. työolosuhteiden joustamattomuus/organisointi.
Ihmissuhteissa kohtuuden rajoissa eläminen on oikein, ja sellaisia ihmisiä on todellisuudessa paljon, jotka erityisherkkyyden tunnustaessaan esim. työpaikoilla, osaavat nykyisin myös sopivat olosuhteet organisoida. Erityisherkkyys on myös muuttuva/ kehitettävissä oleva ominaisuus, kun tieto ja sietokyky/toleranssi kehittyy elämän aikana, nuoruudesta aikuisuuteen, kohti vanhuutta.Olin tässä viestissä melkein samaa mieltä tuosta viimeisestä lauseesta. Minä muotoilisin sen kuitenkin vähän toisin eli näin:
Jokaisesta ihmisestä löytyvä ja eri tavoin eri aikoina ja eri tilanteissa ilmenevä herkkyys on muuttuva/ kehittyvä/ kehitettävissä oleva ominaisuus, kun tieto ja sietokyky/ toleranssi kehittyy elämän aikana, nuoruudesta aikuisuuteen, kohti vanhuutta. Eli ei ole erityisherkkyyttä, on vain herkkyden erilaista ilmenemistä eri ikäkausina, elämänvaiheissa, kokemuksissa ja erilaisilla elämänpoluilla.
En allekirjoita viimeistä lausetta. Esimerkkinä monista: olen vauvaikäisestä lähtien tähän hetkeen saakka ollut herkkä vaatteiden ominaisuuksille, eli materiaalit kutittavat, pesulaput ym. on aina pitänyt poistaa jne. Juttu, jota mieheni ei aluksi ymmärtänyt, koska häntä ei paitojen niskalaput ym. haittaa mitenkään. Mm. tämä erityisherkkyyteni ei ole muuttunut miksikään elämäni aikana, kuten ei moni muukaan.
Mutta miehelläsi on aina voinut olla jokin muu ärsyke, joka on ollut hänelle sama kuin sinulle vaatteiden materiaali. Hän voi olla tuolla määritelmällä erityisherkkä jonkin muun asian suhteen. Tai hänelle voi kehittyä sellainen myöhemmin.
Vedät mutkat suoriksi. Erityisherkkyys on SYNTYMÄSSÄ JO OLLUT OMINAISUUS, se
ei kehity myöhemmin. Voi olla, että ihminen on aina ihmetellyt näitä ominaisuuksiaan, mutta ei ole tiennyt kyseessä olevan erityisherkkyys.Ei ole. Syntymässä saatua erityisherkkyyttä ei ole olemassa. On vain herkkyys, joka ilmenee eri tavoilla ja eritasoisena eri tilanteissa.
Oletko sinä näitä, joiden mielestä myöskään älykkyys ei ole synnynnäistä, vaan kaikista voi tulla yhtä älykkäitä "ympäristön vaikutuksesta". Totta kai hermojärjestelmän suuri herkkyys on synnynnäinen ominaisuus, sitä esiintyy myös eläimillä.
Tämä erikoinen erityisherkkyys-määritelmä sisältää muutakin kuin hermojärjestelmän mekaanisen suorituksen. Siihen liitetään mitä kaukaa haetumpia ominaisuuksia harkitsevaisuudesta valon aiheuttamaan kutinaan. Se on aivan huuhaata ja vielä eri asia kuin hermoston reagointiaste johonkin ärsykkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.
Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.
Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.
Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.
Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä.
No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.
Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.
Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.
Kiitos. Voin kertoa tuosta avoimuudesta ja uteliaisuudesta sen, että itse tutustuin muutama vuosi sitten tähän erityisherkkyyden ”tieteellisyyteen”, enkä löytänyt näyttöä. Olin kovasti jo antamassa itselleni erityisherkkyys-määritelmää, mutta olin liian avoin ja utelias (:)) jäämään sen vangiksi. Näen sen nimenomaan uususkontoon verrattavissa olevana ideologiana, jonka tarkoitus on voimaannuttaa epävarmuuksista kärsiviä, ja pönkittää heidän vastuunottoaan omasta elämästään. Tarkoitus on hyvä, mutta psykologia tai neurologia ei sitä tue tällaisenaan. Ehkä joku hyvinvointitiede voi löytää siitä hyvinvointivaikutuksia, samoin kuin muistakin vertaistukimalleista.
Hienoa, että olet tutustunut erityisherkkyyteen. Mielestäni itsensä kutsumisen tai sen tiedostamisen, että on tälläinen hermostollinen herkkyys, ei tarvitse tarkoittaa jotain vankilassa elämistä, vaan se voi helpottaa ihan ihmistä itseään ymmärtämään paremmin omia tunteitaan esimerkiksi. Ihminen on aika monimutkainen kokonaisuus, joten toki monet muutkin asiat (kuten vaikkapa ne traumat) vaikuttavat, mutta mikäli ne on käsitellyt ja edelleen kokee herkästi tätä maailmaa, ei sillekään tarvitse lyödä leimaa "traumatisoitunut". Oikeastaan jälkimmäinen olisi vielä ikävämpää. Itse en myöskään ole töissä vaatinut yhtään mitään, vaan tehnyt kaiken ja enemmänkin, joten siitäkään ei nyt ole kyse, että pitäisi saada erityiskohtelua. Itseäni auttoi parikymppisenä kun luin erityisherkkyydestä, se avasi tavallaan uudenlaisen maailman, mutta ei laittanut kuitenkaan mihinkään lokeroon, jos ei sinne itse suostu mennä.
Mutta edelleen: sen ainoa pätevä pointti (eikä tämäkään tieteellisesti) on se, että voit hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Mitään muuta se ei kerro. Se ei anna kenellekään seitsemättä aistia tms. niin kuin joku tässäkin ketjussa on kuvitellut. Se ei osoita mitään näyttöä siitä, että eh:n aistimaailma on syvällisempi kuin muiden.
Mutta jos HSP:n aisti/tunne/kokemusmaailma sittenkin onkin syvempi kuin muiden, niin loukkaako se sinua, jos todetaan, että HSP:llä on se on syvempi kuin sinulla?
Kysyn vaan, kun vaikuttaa siltä, että jotkut vetävät herneen nenään siitä, kun jotkut sanovat olevansa erityisherkkiä. Vähän samalla tavalla, kun joku sanoo olevansa hyvin älykäs. Silloinkin tulee katkeralta vaikuttavia "Luuletko olevasi fiksumpi kuin muut?" -tyylisiä vastauksia.
Herättääkö joissain kateutta se, että joku saattaa kokea asioita ja tunteita syvemmin kuin useimmat muut. Erityisherkkyydellä on kuitenkin kääntöpuolena ainakin se, että HSP:llä on todennäköisemmin mm. ahdistusta ja masennusta kuin ei-HSP:llä, joten en tiedä, onko se ominaisuus, josta kenenkään kannattaisi olla kateellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut kahlata läpi ketjua, mutta yritän kirjoittaa joitakin omia kokemuksia asiasta:
Minulle on nelivuotiaana 70 -luvulla tehty EEG -tutkimus, koska olin aivan yks kaks alkanut vimmatusti räpytellä silmiäni. Siihen aikaan ei puhuttu erityisherkkyydestä, mutta lausunnossa on maininta 'ärsykkeisiin erittäin herkästi reagoiva lapsi.' Oikeastaan tuo määritelmä kuvaa omaa tilannettani osuvasti; reagoin musiikkiin, ääniin, kuvataiteeseen, ympäristöön ja tuoksuihin ymmärtääkseni vahvemmin ja ehkä kokonaisvaltaisemmin, kuin moni muu. Minulla on myös synestesia, eli sanoilla, kirjaimilla, numeroilla ja äänillä on mielessäni värit. Maanantai sininen, tiistai vaaleanpunainen, keskiviikko keltainen jne.
Lapsena ahdistuin liikenteen melusta niin, että sain voimakkaita jännitysoireita keskustan kauppareissuilla. Aikuisena pillahdin itkuun Prismassa, kun paikalle ilmestyi äkkiarvaamatta sambakulkue :D Minun on edelleen vaikea hallita tunteenpurkauksia sellaisissa tilanteissa, joissa yhtäkkiä koen aistejani kuormittavia asioita. Toki olen lähes 60 ikävuoteni aikana jo karaistunutkin.
Nuorena mt-toimiston psykologi teetti testejä ja totesi lopulta, että elämänkokemus on ainoa lääke, mikä minun tapauksessani tuo helpotuksen ajoittaisiin ahdistuneisuuskohtauksiin, ja näin se on.
Samanlaisia herkkiä reaktioita on ollut minullakin eri ikäkausina ja eri ärsykkeisiin, ei tosin ole tehty mitään EEG-tutkimuksia. En kuitenkaan ole erityisherkkä. Synestesian ymmärrän myös tavallaan kokemuksesta. Mutta erityisherkkyys on huuhaadiagnoosi, joka voisi kuvata ihan ketä vaan mutta ei oikeastaan kuvaa ketään.
Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, vaan synnynnäinen persoonallisuuspiirre. Koirillakin on havaittu samanlaista, eli jotkut osa koirista on erityisen herkkiä ärsykkeille. Tieteellinen termi erityisherkkyydelle on "sensory processing sensitivity".
Ei ole persoonallisuuspiirre.
No jos semantiikan tasolle mennään, niin synnynnäinen ominaisuus olisi ehkä parempi ilmaus. Sitä esiintyy myös eläimillä.
Eikä erityisherkkyys ole synnynnäinen ominaisuus. Kyky herkkyyteen on kaikilla, ilmenee eri tavoin eri vaiheissa ja tilanteissa ja ikäkausina ja erilaisten kokemusten myötä.
Tuo on sinun mielipiteesi ja sinulla on siihen oikeus. Mutta eläimilläkin esiintyy tosiaan erityisherkkyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.
Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.
Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.
Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.
Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä.
No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.
Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.
Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.
Kiitos. Voin kertoa tuosta avoimuudesta ja uteliaisuudesta sen, että itse tutustuin muutama vuosi sitten tähän erityisherkkyyden ”tieteellisyyteen”, enkä löytänyt näyttöä. Olin kovasti jo antamassa itselleni erityisherkkyys-määritelmää, mutta olin liian avoin ja utelias (:)) jäämään sen vangiksi. Näen sen nimenomaan uususkontoon verrattavissa olevana ideologiana, jonka tarkoitus on voimaannuttaa epävarmuuksista kärsiviä, ja pönkittää heidän vastuunottoaan omasta elämästään. Tarkoitus on hyvä, mutta psykologia tai neurologia ei sitä tue tällaisenaan. Ehkä joku hyvinvointitiede voi löytää siitä hyvinvointivaikutuksia, samoin kuin muistakin vertaistukimalleista.
Hienoa, että olet tutustunut erityisherkkyyteen. Mielestäni itsensä kutsumisen tai sen tiedostamisen, että on tälläinen hermostollinen herkkyys, ei tarvitse tarkoittaa jotain vankilassa elämistä, vaan se voi helpottaa ihan ihmistä itseään ymmärtämään paremmin omia tunteitaan esimerkiksi. Ihminen on aika monimutkainen kokonaisuus, joten toki monet muutkin asiat (kuten vaikkapa ne traumat) vaikuttavat, mutta mikäli ne on käsitellyt ja edelleen kokee herkästi tätä maailmaa, ei sillekään tarvitse lyödä leimaa "traumatisoitunut". Oikeastaan jälkimmäinen olisi vielä ikävämpää. Itse en myöskään ole töissä vaatinut yhtään mitään, vaan tehnyt kaiken ja enemmänkin, joten siitäkään ei nyt ole kyse, että pitäisi saada erityiskohtelua. Itseäni auttoi parikymppisenä kun luin erityisherkkyydestä, se avasi tavallaan uudenlaisen maailman, mutta ei laittanut kuitenkaan mihinkään lokeroon, jos ei sinne itse suostu mennä.
Mutta edelleen: sen ainoa pätevä pointti (eikä tämäkään tieteellisesti) on se, että voit hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Mitään muuta se ei kerro. Se ei anna kenellekään seitsemättä aistia tms. niin kuin joku tässäkin ketjussa on kuvitellut. Se ei osoita mitään näyttöä siitä, että eh:n aistimaailma on syvällisempi kuin muiden.
Mutta jos HSP:n aisti/tunne/kokemusmaailma sittenkin onkin syvempi kuin muiden, niin loukkaako se sinua, jos todetaan, että HSP:llä on se on syvempi kuin sinulla?
Kysyn vaan, kun vaikuttaa siltä, että jotkut vetävät herneen nenään siitä, kun jotkut sanovat olevansa erityisherkkiä. Vähän samalla tavalla, kun joku sanoo olevansa hyvin älykäs. Silloinkin tulee katkeralta vaikuttavia "Luuletko olevasi fiksumpi kuin muut?" -tyylisiä vastauksia.
Herättääkö joissain kateutta se, että joku saattaa kokea asioita ja tunteita syvemmin kuin useimmat muut. Erityisherkkyydellä on kuitenkin kääntöpuolena ainakin se, että HSP:llä on todennäköisemmin mm. ahdistusta ja masennusta kuin ei-HSP:llä, joten en tiedä, onko se ominaisuus, josta kenenkään kannattaisi olla kateellinen.
Olen samaa mieltä. Minä erityisherkkänä aistin ja vaistoan asioita ja tilanteita etukäteen. Siis "tiedän" jotain, mistä minulla ei ole faktuaalista tietoa.
Uskon vahvasti, että tämä liittyy aistiherkkyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös erityisherkkä..Aistini kuormittuvat helposti. Stressaannun helposti, teen työni silti kunnolla ja keskittyen. Olen yliopiston käynyt HTM ja olin määräaikaisena tässä hetki takaisin toimistotyössä 8-16, työpäivien jälkeen olin niin väsynyt, että saatoin useamman kerran viikossa nukkua päiväunet, joita jotkut kollegat ihmettelivät. Työajaksi sopisi 6 tuntia päivä ja mieluiten työ, jossa mahdollisuus omaan nurkkaukseen ja ihmisiä joku 10 henkeä. Huomaan kaiken..aistin ilmapiirin huoneessa ja toisten mielialat helposti vaikuttavat minuun jos en kiinnitä tähän huomiota ja laita rajoja. Minkä teet? Elämässä on pärjättävä vaan, maailma on kova nykyisin. Erityisherkissä ei ole mitään vikaan, normaaleita ollaan, mutta erilaisella hermojärjestelmällä. Kuka määrittelee "normaalin" edes..jokaisessa ihmisessä on "vikoja".
Se, mitä itse voi tehdä on oppia tuntemaan omat tarpeet..lepo, asiat jotka tuovat sulle iloa ja joissa lataannut. Vältä ruuhkaisia paikkoja jos mahdollista ja anna itsellesi aikaa. Kiireen jälkeen palaudu. Jotkut ovat "hengenheimolaisia" tässä asiassa kanssasi ja eiköhän muutama hyvä ystävä ymmärrä justiinsa sua. Erityisherkkänä olen pärjännyt silti erilaisissa kouluissa ja työpaikoissa, vaikka koen kaiken varmasti raskaampana ja voimakkaampana kuin moni muu "normaalihermoistoinen". Toisaalta myös intensiivisempänä: luonnon, tunteet jne..ihastumisen.
En kaipaa juuri toisia ihmisiä ja ärsyynnyn väkijoukoista. Ajattelen syvällisesti ja haluan käyttää aikani merkityksellisiin ihmissuhteisiin, eikä turhiin pintapuolisiin kontakteihin.
Erityisherkkyys ON normaalia sekin.
Kommentit: olet niin ujo/herkkä eivät auta. Se on meidän kokemuksemme ja oikeutemme, ihan kuten normaalit ihmiset voivat tehdä enemän kuormittavia asioita, jos haluavat ja näin kykenevät. Minusta nk.erityisherkkyydestä pitäisi siitäkin tehdä osa "normaalia".
Samoin, kuin olisit itsestäni kirjoittanut! Olen myös korkeakoulutettu, pari yliopistotutkintoa takana, monenlaisissa työpaikoissa hyvin pärjännyt, kun olen oppinut laittamaan rajani.
Erityisherkkänä esim. kauppakeskukset kuormittavat metelillään, väreillään ym. niin, että kotiin tultuani makaan loppuillan rättiväsyneenä. Luonnossa taas voisin olla päivätolkulla, rauhoittavaa ja inspiroivaa samalla😊
Ap, kysyit voiko erityisherkkyyden kanssa oppia elämään, niin vastaan kyllä!
Muistat vain reilusti laittaa rajat tekemiselle, osallistumiselle, empatiallesi. Riität sellaisena kuin olet, ja jos et jollekin riitä, se ei ole sinun ongelmasi, vaan esim. työolosuhteiden joustamattomuus/organisointi.
Ihmissuhteissa kohtuuden rajoissa eläminen on oikein, ja sellaisia ihmisiä on todellisuudessa paljon, jotka erityisherkkyyden tunnustaessaan esim. työpaikoilla, osaavat nykyisin myös sopivat olosuhteet organisoida. Erityisherkkyys on myös muuttuva/ kehitettävissä oleva ominaisuus, kun tieto ja sietokyky/toleranssi kehittyy elämän aikana, nuoruudesta aikuisuuteen, kohti vanhuutta.Olin tässä viestissä melkein samaa mieltä tuosta viimeisestä lauseesta. Minä muotoilisin sen kuitenkin vähän toisin eli näin:
Jokaisesta ihmisestä löytyvä ja eri tavoin eri aikoina ja eri tilanteissa ilmenevä herkkyys on muuttuva/ kehittyvä/ kehitettävissä oleva ominaisuus, kun tieto ja sietokyky/ toleranssi kehittyy elämän aikana, nuoruudesta aikuisuuteen, kohti vanhuutta. Eli ei ole erityisherkkyyttä, on vain herkkyden erilaista ilmenemistä eri ikäkausina, elämänvaiheissa, kokemuksissa ja erilaisilla elämänpoluilla.
En allekirjoita viimeistä lausetta. Esimerkkinä monista: olen vauvaikäisestä lähtien tähän hetkeen saakka ollut herkkä vaatteiden ominaisuuksille, eli materiaalit kutittavat, pesulaput ym. on aina pitänyt poistaa jne. Juttu, jota mieheni ei aluksi ymmärtänyt, koska häntä ei paitojen niskalaput ym. haittaa mitenkään. Mm. tämä erityisherkkyyteni ei ole muuttunut miksikään elämäni aikana, kuten ei moni muukaan.
Mutta miehelläsi on aina voinut olla jokin muu ärsyke, joka on ollut hänelle sama kuin sinulle vaatteiden materiaali. Hän voi olla tuolla määritelmällä erityisherkkä jonkin muun asian suhteen. Tai hänelle voi kehittyä sellainen myöhemmin.
Vedät mutkat suoriksi. Erityisherkkyys on SYNTYMÄSSÄ JO OLLUT OMINAISUUS, se
ei kehity myöhemmin. Voi olla, että ihminen on aina ihmetellyt näitä ominaisuuksiaan, mutta ei ole tiennyt kyseessä olevan erityisherkkyys.Ei ole. Syntymässä saatua erityisherkkyyttä ei ole olemassa. On vain herkkyys, joka ilmenee eri tavoilla ja eritasoisena eri tilanteissa.
Oletko sinä näitä, joiden mielestä myöskään älykkyys ei ole synnynnäistä, vaan kaikista voi tulla yhtä älykkäitä "ympäristön vaikutuksesta". Totta kai hermojärjestelmän suuri herkkyys on synnynnäinen ominaisuus, sitä esiintyy myös eläimillä.
Tämä erikoinen erityisherkkyys-määritelmä sisältää muutakin kuin hermojärjestelmän mekaanisen suorituksen. Siihen liitetään mitä kaukaa haetumpia ominaisuuksia harkitsevaisuudesta valon aiheuttamaan kutinaan. Se on aivan huuhaata ja vielä eri asia kuin hermoston reagointiaste johonkin ärsykkeeseen.
Ei se ole vain mekaaninen hermoston suoritus:
Across all conditions, HSP scores were associated with increased brain activation of regions involved in attention and action planning (in the cingulate and premotor area [PMA]). For happy and sad photo conditions, SPS was associated with activation of brain regions involved in awareness, integration of sensory information, empathy, and action planning (e.g., cingulate, insula, inferior frontal gyrus [IFG], middle temporal gyrus [MTG], and PMA).
Sinänsä ihan aiheellinen kysymys, että onko HSP-ominaisuuteen liitetty kaikenlaisia asioita umpimähkään tai mielivaltaisesti, sillä on myös autisteja, joilla on poikkeuksellisen suuri herkkyys ulkoisille ärsykkeille. Ja jos on herkkä hermojärjestelmä, mutta saa Big Five -persoonallisuustestissä alhaiset pisteet "sovinnollisuudesta" tai MBTI-testissä on vahvasti T (Thinking) eikä F (Feeling), niin ei ole luultavasti erityisen hyvä lukemaan ihmisten tunnetiloja, kuten HSP:n sanotaan olevan.
Noita asioita pitäisi minunkin mielestä eritellä enemmän, kun puhutaan erityisherkistä.
Toisaalta kuitenkin näyttää siltä, että herkempi hermojärjestelmä korreloi tunneherkkyyden ja empatiakyvyn kanssa - mitä suurempi SPS, sitä tunneherkempi ja empatiakykyisempi ihminen todennäköisesti on - eli ne eivät ole kokonaan toisistaan riippumattomia tekijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisenä aloittajan varmaan kannattaa opetella hyväksymään erilaisuutensa. Niin muutkin, jotka ovat jollain tavalla erilaisia, joutuvat tekemään. Jos jotain asiaa ei voi itsessään muuttaa, on hyväksyttävä se asia. Sen jälkeen on mietittävä, mihin pystyy ja mihin ei. Ja alettava tehdä asioita, joita pystyy erilaisuudestaan huolimatta tekemään. On ihan mahdollista, että öiset itkut omasta erilaisuudesta menee vielä nuoruuden piikkiin.
Tästä kommentista oikein loistaa epäherkän tyypillinen asenne: (herkät tuntemukset) poikki ja pinoon, sillä sipuli, ja eiku eteenpäin - niinkuin MINÄkin teen!
Turha herkistely pois! (kaikki herkistely on turhaa! Paitsi silloin kun minulta tirahtaa kyynel äitimuorin arkun äärellä... se on ihmisyyttä, kyllä MINÄkin olen Ihminen!)
Eihän elämästä (ja työnteosta) mitään tule, kun joka rapinaan ja väläykseen pitää reagoida!
Tämä vastakkainasettelu muistuttaa aika paljon introvertin ja ekstrovertin kokemaa: yleensä se on ekstrovertti, jota intron olemus aja käytös ärsyttää.
Introvertti ei ärsyynny ekstrosta, jos vain on tilaa poistua takavasemmalle.
Herkkyys todellakin on synnynnäinen ominaisuus. Sen pystyy jopa helposti sanomaan nopealla vilkaisulla onko joku herkkä.
En mainitse suomalaisia, mutta muutamai amerikkalaisnäyttelijöitä mainitakseni: Meryl Streep EI ole herkkä, mutta Rachel McAdams on. Emily Blunt EI ole herkkä, mutta Marisa Tomei on, Harrison Ford EI ole herkkä, mutta Michael J. Fox on, Tom Cruise EI ole herkkä, mutta Heath Ledger on.
En ole lukenut mistään artikkelista näitä nimiä, vaan omasta päästä heitin ilmoille. Olen kuitenkin oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityisherkät ovat juuri niitä ansarinkukkia, joita täytyy käsitellä silkkihansikkain, kun he ovat niiiiiin herkkiä ja tulee paha mieli joka asiasta.
Komppaan tuota aiempaa kirjoittajaa, joka kirjoitti, että kuinka väsyy erityisherkkään työkaveriin, joka saikuttaa ja lepää paljon, kun uupuu ja väsyy normi työviikkoihin ja paineisiin ja muut saa painaa peräreikä pitkällä, kun erityisherkkä lepää kotona.
Vierailija kirjoitti:
Herkkyys todellakin on synnynnäinen ominaisuus. Sen pystyy jopa helposti sanomaan nopealla vilkaisulla onko joku herkkä.
En mainitse suomalaisia, mutta muutamai amerikkalaisnäyttelijöitä mainitakseni: Meryl Streep EI ole herkkä, mutta Rachel McAdams on. Emily Blunt EI ole herkkä, mutta Marisa Tomei on, Harrison Ford EI ole herkkä, mutta Michael J. Fox on, Tom Cruise EI ole herkkä, mutta Heath Ledger on.
En ole lukenut mistään artikkelista näitä nimiä, vaan omasta päästä heitin ilmoille. Olen kuitenkin oikeassa.
Only if you say so. 🤣🤣🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loukkaantumis- eli mielensäpahoittamisherkkyys EI ole erityisherkkyyttä.
Sitä mä vaan tulin sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkät ovat juuri niitä ansarinkukkia, joita täytyy käsitellä silkkihansikkain, kun he ovat niiiiiin herkkiä ja tulee paha mieli joka asiasta.
Komppaan tuota aiempaa kirjoittajaa, joka kirjoitti, että kuinka väsyy erityisherkkään työkaveriin, joka saikuttaa ja lepää paljon, kun uupuu ja väsyy normi työviikkoihin ja paineisiin ja muut saa painaa peräreikä pitkällä, kun erityisherkkä lepää kotona.
Erityisherkät on tunnollisempia kuin muu väestö, draamailu ja saikuttelu ei kuulosta herkältä ihmiseltä, ellei taustalla ole esim narsismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkät ovat juuri niitä ansarinkukkia, joita täytyy käsitellä silkkihansikkain, kun he ovat niiiiiin herkkiä ja tulee paha mieli joka asiasta.
Komppaan tuota aiempaa kirjoittajaa, joka kirjoitti, että kuinka väsyy erityisherkkään työkaveriin, joka saikuttaa ja lepää paljon, kun uupuu ja väsyy normi työviikkoihin ja paineisiin ja muut saa painaa peräreikä pitkällä, kun erityisherkkä lepää kotona.
>>Erityisherkät ovat juuri niitä ansarinkukkia, >>
No kun ei ole!!!
Erityisherkkyys on ihan eri asia, pääasiallisesti aistiyliherkkyyttä eli fysiologisten aistien ärsytysherkkyyttä. Toki siitä voi joutua saikulle, kun ei kestä kaaosta ja melua.
Mutta ei siinä mistään mielensäpahoittamisesta ole kyse. Ei ainakaan ennen kuin joku älypää alkaa tylyttää erityisherkkää tämän kuormittumisesta.
Meneekö jo rautalanka aivoihin asti?
Taas illasta kuumottaa ja punoittaa päätä, kasvoja ja kaulaa sekä rinta-alaa ahdistaa.
Muilla tällaista ? Stressireaktio?
Miten eroon vaivasta?
Vierailija kirjoitti:
Loukkaantumis- eli mielensäpahoittamisherkkyys EI ole erityisherkkyyttä.
Sitä mä vaan tulin sanoo.
Niin, se voi viitata enemmän korkeaan narsistisuuden kuin herkkyyden asteeseen. Ainakin ne kaikkein äänekkäimmät mielensä pahoittajat ovat varmaan sellaisia, joilla on paljon B-klusterin persoonallisuushäiriön piirteitä.
Jos erityisherkkä loukkaantuu, niin se kärsii todennäköisemmin hiljaa itsekseen kuin vaahtoa kovaan ääneen, miten paha mieli sillä on.
Vierailija kirjoitti:
Miten kestän? Huonosti. Olen koko ajan henkisesti vereslihalla.
estä ennenaikainen siemensyöksy käyttämällä kolmea kortonkia päällekkäin, poistuu tuo veresliha-ongelmakin samalla.
Voi teitä, jotka jaksatte vängätä vastaan! Ihmettelen vain miksi juuri tämä erityisherkkyys menee niin paljon tunteisiin. Mikähän siinä on? Ei herkkä voi sille mitään että kuormittuu helpommin, ei se ole hänen syy. Työelämässä herkkien pitää kestää kauheaa kälätystä ja turhan puhumista ja teidän ns normaalien pitää joustaa välillä jos herkkä väsyy. Onko paha? Teillä on oikeus jäädä saikulle ihan milloin vaan haluatte.
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkät ovat juuri niitä ansarinkukkia, joita täytyy käsitellä silkkihansikkain, kun he ovat niiiiiin herkkiä ja tulee paha mieli joka asiasta.
Komppaan tuota aiempaa kirjoittajaa, joka kirjoitti, että kuinka väsyy erityisherkkään työkaveriin, joka saikuttaa ja lepää paljon, kun uupuu ja väsyy normi työviikkoihin ja paineisiin ja muut saa painaa peräreikä pitkällä, kun erityisherkkä lepää kotona.
Minä en tiedä olenko erityisherkkä mutta varmaan jotain sinne päin.
Minä en loukkaannu kovin herkästi koska näen ihmisistä motiivit käytökselleen.
Olen hyvä tulkitsemaan mikroilmeitä ja sen ansiosta pystyn ennakoimaan ja ohjailemaan keskustelua keskustelukumppanin haluamaan suuntaan.
En riitele koskaan. En myöskään loukkaannu töksäyttelyistä koska näen niidenkin taakse. Ymmärrän myös mitä ihminen ajaa takaa vaikka sanoisikin sen tökerösti.
Väsyn helposti vierailuista ja kanssakäymisistä ja siitä kun on koko ajan skarppina tilanteille ja ilmapiirille.
Olen kuitenkin sosiaalinen ja omaan hyvät sosiaaliset taidot.
Minun on helppo tuntea toisen suru, ilo, kiukku...
Olen hyvin empaattinen, vähän liikaakin.
Harvoin myöskään tuomitsen ketään koska minun on helppo ymmärtää mikä on ajanut ihmisen mihinkin tekoon.
Tiedän myös välillä asioita etukäteen. En mitenkään ennustusmielessä vaan tulee aavistuksia. Monesti tiedän etukäteen että näen jonkun ihmisen vaikka kaupassa.
Myös muissa aisteissa (tuo ylempänä kerrottu on varmaan minun kuudes aisti) on herkkyyttä.
Säikähdän ihan älyttömän helposti. Ahdistaa jotkut vaatteet. Minulla on tosi valonarat silmät mm.
Tyttäreni on myös herkkä. Näen hänessä paljon samaa kuin itsessä.
Hän on ehkä vielä herkempi kuin minä?
On todella suosittu kaveri eikä riitele myöskään ikinä.
En tiedä liittyykö nämä toisiinsa mutta meillä on kumnallakin diagnosoitu add.
Alue: Aihe vapaa
Tuo on tosi viisasta. En ole itse tehnyt tuota päätöstä tietoisesti, mutta käytännössä yli 8 hengen juhlissa istun jonkun aikaa, ja kun on kohteliasta poistua, lähden kotiin. Olen siis osallistunut, mutta rajoittanut sen aika pieneen.