Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Minulle erityisherkkyys - termi tuli tutuksi vasta n. 2 vuotta sitten,kun lapseni aloitti päivähoidon. Aloin etsiä selitystä lapseni ominaisuuksille, joita olin pitänyt ihan tavanomaisinta, mutta jotka yht äkkiä olivatkin hoidossa ongelma. Esim. "liika" Empaattisuus muita lapsia kohtaan, arkuus tai varovaisuus, äkillisten tai kovien äänten pelko, ns. Miellyttämishalu, joka näyttäytyy niin että haluaa koko ajan tehdä kuten hoitaja käskee senkin uhalla ettei saa kerrotuksi omia hankaluuksiaan (esim. Unilelu kadoksissa, hihansuut kastuneet käsiä pestessä tms.)
Lapseni myötä tajusin itsekin olevani herkkis. Ei siitä ikinä ole ollut varsinaisesti ongelmaa, johtuen munulle sopivasta kasvuympäristöstä. Pidin itseäni vai vähän erilaisena, kun ei edes teininä tai nuorena kiinnostanut riekkua yöelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle sanoisin, että elämänkokemus auttaa, oppii vähitellen rajaamaan ja tekemään elämästään sellaista, että se voi jopa ajoittain olla ihan kevyttä ja rentoakin. Itsellä auttoi äidiksi tulo, ensin koin hirveän kriisin ja olin ylineuroottinen, mutta vähitellen opin, että en enää pystykään kontrolloimaan kaikkea, joten parempi ns. antaa olla. Välillä tunnen voimakkaita tuntemuksia ja minulle herkkyyden lisäksi taakkana häpeä, joka korostuu sosiaalisissa tilanteissa, kun aistin ja vaistoan niin helposti esim. jos joku ihminen ei pidä minusta tms. Mutta näihinkin oppii iän myötä suhtautumaan. Sanoisin myös että fyysinen aktiivisuus ja luonnossa oleskelu auttaa. Jos työ on raskasta, täytyy vaan vastapainoksi levätä paljon. Yksin latautuminen toimiin minulla, tarvitsen ainakin viikonlopun kuussa täysin itselleni, en välttämättä edes tee mitään erikoista, joskus vain olen. Sen jälkeen jaksaa taas. Uupumusta ja väsymystä itselläni aiheutti raudanpuute ja herkästi kuormittuminen, yhdessä nämä johtivat loppuun palamiseen. Mutta osa- aika työtä tekemällä ja elämän rauhoittamisella, elämä tuntuu olevan tasapainossa. En kaipaa äärielämyksiä, vaan mieluummin menen esim. metsäretkelle kuin lähden ulkomaille, koska siinä joutuisi matkustaa ihmishälinässä ym. Olisi enemmän stressaavaa kuin rentouttavaa. Pidän yksinkertaisesta elämästä, se ei kuormita liikaa.
Tuska kirjoitti:
Taas illasta kuumottaa ja punoittaa päätä, kasvoja ja kaulaa sekä rinta-alaa ahdistaa.
Muilla tällaista ? Stressireaktio?
Miten eroon vaivasta?
Jos olet nuori, kuulostaa raudanpuutereaktiolta, jos 40 +, vaihdevuosien kuumilta aalloilta, mutta myös raudanpuutereaktiolta.
Mittauta ferritiini. Alle 30 lukema kertoo tyhjistä rautavarastoista. Hemoglobiini voi silti olla hyväkin.
Rautatabuilla tilanne korjaantuu, kunhan raudanpuutteen syy hoidetaan myös.
Kuumat aallot lievenivät itselläni salviatableteilla. Hormonikorvaushoitoa voi tiedustella gyneltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkät ovat juuri niitä ansarinkukkia, joita täytyy käsitellä silkkihansikkain, kun he ovat niiiiiin herkkiä ja tulee paha mieli joka asiasta.
Komppaan tuota aiempaa kirjoittajaa, joka kirjoitti, että kuinka väsyy erityisherkkään työkaveriin, joka saikuttaa ja lepää paljon, kun uupuu ja väsyy normi työviikkoihin ja paineisiin ja muut saa painaa peräreikä pitkällä, kun erityisherkkä lepää kotona.
Minä en tiedä olenko erityisherkkä mutta varmaan jotain sinne päin.
Minä en loukkaannu kovin herkästi koska näen ihmisistä motiivit käytökselleen.
Olen hyvä tulkitsemaan mikroilmeitä ja sen ansiosta pystyn ennakoimaan ja ohjailemaan keskustelua keskustelukumppanin haluamaan suuntaan.
En riitele koskaan. En myöskään loukkaannu töksäyttelyistä koska näen niidenkin taakse. Ymmärrän myös mitä ihminen ajaa takaa vaikka sanoisikin sen tökerösti.Väsyn helposti vierailuista ja kanssakäymisistä ja siitä kun on koko ajan skarppina tilanteille ja ilmapiirille.
Olen kuitenkin sosiaalinen ja omaan hyvät sosiaaliset taidot.Minun on helppo tuntea toisen suru, ilo, kiukku...
Olen hyvin empaattinen, vähän liikaakin.
Harvoin myöskään tuomitsen ketään koska minun on helppo ymmärtää mikä on ajanut ihmisen mihinkin tekoon.Tiedän myös välillä asioita etukäteen. En mitenkään ennustusmielessä vaan tulee aavistuksia. Monesti tiedän etukäteen että näen jonkun ihmisen vaikka kaupassa.
Myös muissa aisteissa (tuo ylempänä kerrottu on varmaan minun kuudes aisti) on herkkyyttä.
Säikähdän ihan älyttömän helposti. Ahdistaa jotkut vaatteet. Minulla on tosi valonarat silmät mm.Tyttäreni on myös herkkä. Näen hänessä paljon samaa kuin itsessä.
Hän on ehkä vielä herkempi kuin minä?
On todella suosittu kaveri eikä riitele myöskään ikinä.En tiedä liittyykö nämä toisiinsa mutta meillä on kumnallakin diagnosoitu add.
Uskon, että ainakin jotkut asiat liittyy. Joillekin add/adhd-oireisiin kuuluu aistiyli-, ja aliherkkyyksiä. Ja vahvat tunteet ja impulsiivisuus niiden näyttämisessä. Esim edelleen, 17-vuotiaana saatan heitellä tavaroita suutttessani. Mulla siis on diagnosoitu add ja autismikirjo (silloin vielä virallisesti käytettiin asperger-nimitystä), johon myös liittyy helposti kuormittuminen sekä aistien yli-, ja aliherkkyydet.
En väitä, että kaikki erityisherkät olisi autisteja tai add/adhd. Kuitenkin esimerkiksi ap:n kuvailema vahva erilaisuuden tunne ainakin itselläni viittaa autismiin. Olen erilainen, koska sosiaalisen elämän kirjoittamattomia sääntöjä on vaikea lukea. En tunne ap:ta tai ole ammattilainen, joten en väitä tietäväni varmasti. Ei ole tarkoitus vähätellä erityisherkkien kokemuksia tai löytää selityksiä muualta.
Oli ap ja te kaikki muutkin erityisherkkiä tai mitä tahansa, haluun teidän tietävän että ette oo huonompia kuin kukaan muukaan. On ok tehdä asioita omalla tavallaan ja omassa tahdissaan. Toivon teidän elämään kaikkea hyvää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.
Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.
Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.
Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.
Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä.
No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.
Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.
Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.
Kiitos. Voin kertoa tuosta avoimuudesta ja uteliaisuudesta sen, että itse tutustuin muutama vuosi sitten tähän erityisherkkyyden ”tieteellisyyteen”, enkä löytänyt näyttöä. Olin kovasti jo antamassa itselleni erityisherkkyys-määritelmää, mutta olin liian avoin ja utelias (:)) jäämään sen vangiksi. Näen sen nimenomaan uususkontoon verrattavissa olevana ideologiana, jonka tarkoitus on voimaannuttaa epävarmuuksista kärsiviä, ja pönkittää heidän vastuunottoaan omasta elämästään. Tarkoitus on hyvä, mutta psykologia tai neurologia ei sitä tue tällaisenaan. Ehkä joku hyvinvointitiede voi löytää siitä hyvinvointivaikutuksia, samoin kuin muistakin vertaistukimalleista.
Hienoa, että olet tutustunut erityisherkkyyteen. Mielestäni itsensä kutsumisen tai sen tiedostamisen, että on tälläinen hermostollinen herkkyys, ei tarvitse tarkoittaa jotain vankilassa elämistä, vaan se voi helpottaa ihan ihmistä itseään ymmärtämään paremmin omia tunteitaan esimerkiksi. Ihminen on aika monimutkainen kokonaisuus, joten toki monet muutkin asiat (kuten vaikkapa ne traumat) vaikuttavat, mutta mikäli ne on käsitellyt ja edelleen kokee herkästi tätä maailmaa, ei sillekään tarvitse lyödä leimaa "traumatisoitunut". Oikeastaan jälkimmäinen olisi vielä ikävämpää. Itse en myöskään ole töissä vaatinut yhtään mitään, vaan tehnyt kaiken ja enemmänkin, joten siitäkään ei nyt ole kyse, että pitäisi saada erityiskohtelua. Itseäni auttoi parikymppisenä kun luin erityisherkkyydestä, se avasi tavallaan uudenlaisen maailman, mutta ei laittanut kuitenkaan mihinkään lokeroon, jos ei sinne itse suostu mennä.
Mutta edelleen: sen ainoa pätevä pointti (eikä tämäkään tieteellisesti) on se, että voit hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Mitään muuta se ei kerro. Se ei anna kenellekään seitsemättä aistia tms. niin kuin joku tässäkin ketjussa on kuvitellut. Se ei osoita mitään näyttöä siitä, että eh:n aistimaailma on syvällisempi kuin muiden.
Mutta jos HSP:n aisti/tunne/kokemusmaailma sittenkin onkin syvempi kuin muiden, niin loukkaako se sinua, jos todetaan, että HSP:llä on se on syvempi kuin sinulla?
Kysyn vaan, kun vaikuttaa siltä, että jotkut vetävät herneen nenään siitä, kun jotkut sanovat olevansa erityisherkkiä. Vähän samalla tavalla, kun joku sanoo olevansa hyvin älykäs. Silloinkin tulee katkeralta vaikuttavia "Luuletko olevasi fiksumpi kuin muut?" -tyylisiä vastauksia.
Herättääkö joissain kateutta se, että joku saattaa kokea asioita ja tunteita syvemmin kuin useimmat muut. Erityisherkkyydellä on kuitenkin kääntöpuolena ainakin se, että HSP:llä on todennäköisemmin mm. ahdistusta ja masennusta kuin ei-HSP:llä, joten en tiedä, onko se ominaisuus, josta kenenkään kannattaisi olla kateellinen.
Huoh. Sanon kahdennenkymmenennen kerran tässä ketjussa: en ole kateellinen. Miksi olisin, kun minulla on samat ominaisuudet, jotka erityisherkät ovat omineet itselleen. Erityisherkkä-termi on harhaanjohtava, koska SUURIN OSA sen alle niputetuista asioista on lähes jokaisen ihmisen ominaisuuksia, jotka erityisherkät vain luulevat omistavansa tai kokevansa intensiivisemmin kuin muut. Tänä johtuu siitä, etteivät he koe toisen tunnemaailmaa tai ymmärrä, minkälaisen työn toinen on joutunut jossain vaiheessa elämäänsä tekemään, jotta on oppinut hallitsemaan ylennääräisiä ärsykkeitä. Tämä on voinut tapahtua jo lapsuudessa.
Ei ole erityisherkkyyttä. On vain herkkyyttä eri tasoisesti eri vaiheissa ihmisen elämää ja kokemusmaailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityisherkkyys on vähän kuin joku vähemmistöryhmä, joka innostuu voimaantumisestaan niin, että alkaa nähdä kaikki positiiviset inhimilliset piirteensä heille persoonanomaisina (kulttuurinomaisina) ja vain heille kuuluvina piirteinä, ja unohtavat, että myös enemmistöllä on samat positiiviset inhimilliset piirteet.
Käyttäjä13344 kirjoitti:
Voi teitä, jotka jaksatte vängätä vastaan! Ihmettelen vain miksi juuri tämä erityisherkkyys menee niin paljon tunteisiin. Mikähän siinä on? Ei herkkä voi sille mitään että kuormittuu helpommin, ei se ole hänen syy. Työelämässä herkkien pitää kestää kauheaa kälätystä ja turhan puhumista ja teidän ns normaalien pitää joustaa välillä jos herkkä väsyy. Onko paha? Teillä on oikeus jäädä saikulle ihan milloin vaan haluatte.
Ei mene tunteisiin. Sanon vasn että kuormittuminen on inhimillinen ominaisuus. Minäkin voisin erityisherkkyysmääritelmään liitettävien oireiden perusteella määritellä itseni erityisherkäksi helposti. En tee sitä, koska minusta sen ei pitäisi olla ihmistä määrittelevä asia. Jokaisella meillä on omat kipupisteemme, heikot hetkemme, elämänpolkumme, kokemuksemme, oivalluksen ja vahvistumisen hetkemme. Ennen herkillä, vereslihalla ollut voikin olla nyt vahva, ennen voimansa tunnossa eteen päin kiitänyt voikin tutustua herkkään puoleensa kun kohtaa elämässä herkistävän tilanteen.
On turhaa jaotella ihmisiä meihin ja muihin, rajoittaa itseään mukatieteellisellä määritelmällä erityisestä herkkyydestä, ja sen varjolla uskoa, että lähimmäisen kokemus- ja aistimaailma olisi jotenkin vähemmän intensiivinen tai karkeampi kuin omansa. Se on syrjintää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit hyvin harvoin myöntävät narsismiaan, tarvitaan todella taitavaa terapeuttia tms. Usein silloinkin puhuvat hänet ympäri.
Erityisherkkyyttä voi olla vaikea diagnosoida, sekoittamatta sitä johonkin psyk.diagnoosiin. En tiedä kuuluuko se edes ns viralliseen diagnoosiluokitukseen. Ominaisuus kuten ujous tai introverttiys ovat sellaisia, että ihminen pystyy kyllä itsekin ne itselleen "diagnosoimaan". Herkkyyden tuntee, ja se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ei se silti välttämättä vaadi ammattilaisen diagnooseja, sen kanssa voi oppia elämään hyvin itsekin ymmärtämällä itseään ja itseään suhteessa muihin paremmin.
Ei ole tautiluokituksessa. Sensijaan siellä on monia, jotka itsensä erityisherkäksi luokittelulla todennäköisesti on.
Joka tapauksessa kannattaa miettiä miksi tällaisen leiman haluaa antaa itselleen. Mitä sillä tavoittelee. Luvan olla ikävä ihminen? Saada erityiskohtelua?
Siis, jos koen itseni erityisherkäksi ja olen tästä keskustellut muutaman lähipiiriin kuuluvan ihmisen kanssa, ei tarkoita, että minut on leimattu joksikin. Hyvä ystäväni alkoi lukemaan aiheesta, sillä halusi ymmärtää paremmin minua. Ja olen myös häntä ymmärtänyt ja kysellyt miten hän kokee asiat, koska ei koe olevansa herkkä. Mitään erityiskohtelua en ole saanut, lapsena kylmää kyytiä ja tuntui ettei minua ymmärretä, oliko se minun vika lapsena, että koin maailman niin? Olen oppinut enemmänkin selviytymään, kuin pyytämään apua. Se on ehkä ongelma.
Voisiko olla, että olet vieläkin vereslihalla lapsuuden kylmästä kohtelusta, etkä mikään erityisherkkä?
Sanoisin, että molempia. Olen ollut pienestä asti herkkä, mutta kova kasvuympäristö on pakottanut sitä osittain peittämään. Miksi on siis niin vaikeaa ymmärtää, että osa ihmisistä on herkempiä? Jos en olisi ollut niin herkkä, en olisi ehkä kokenut asioita samalla tavalla.
Ei ole vaikea ymmärtää. Mutta itse kritisoin erityisherkkä-määritelmää ja leimaa. Itse sanoisin että se herkkyys vaihtelee eri ihmisillä janalla eri elämänvaiheissa ja erilaisten kokemusten jälkeen, tai eri tilanteissa. Joskus se, jota eräs erityisherkkä tuolla moitti tunteettomaksi anturaksi tms. , voikin vuoden päästä olla tilanteessa, jos hän on herkillä paljon suuremmassa määrin, kuin nyt itsensä ertyisherkäksi määritellyt.
Se on liian laaja, liian epäselvä ja liian leimaava käsite niin hyvässä kuin pahassa. On vaarallista, että jotkut itsestään epävarmat ripustautuvat siihen, ja alkavat kuvitella olevansa ”superaistijoita” - toisin kuin naapurin tollo, joka nyt ei tunne yhtään mitään. Tässäkin ketjussa on tullut tämä asenne hyvin monelta kirjoittajalta esiin.
Itse olen ainakin kokenut nimenomaan lapsesta asti tähän aikuisuuteen olevani erityisherkkä. Se ei ole ominaisuus, joka vain yhtäkkiä katoaa, sen kanssa voi toki oppia elämään ns normaalisti.
Sinun traumasi alkoikin lapsena. Liitän tähän vahvasti tämän traumateorian.
Varsinaiset traumat eivät alkaneet pienenä lapsena kylläkään, vaan tulivat elämään vasta myöhemmin. Mutta kiitos toki tästä etädiagnoosista. Olen silti erityisherkkä. Voin olla traumoja kantava, mutta se ei poista herkkyyttä, joka on siis hermostollinen ominaisuus, joka voi olla jo syntyessä.
No, olkoon tuo sinun uskontosi. Uskovaisen kanssa onkin vähän turhaa väitellä. Tieteeseen tuo käsityksesi ei perustu.
Luulen, että kun tutkit maailmaa ja itseäsi vielä muutaman vuoden, ja elät uteliaasti ja avoimin mielin, pääset vielä joskus irti tuosta erityisherkkyys-karsinastasi. Kaikkea hyvää sinulle, arvostathan myös läheistesi herkkiä tunteita.
Itseasiassa olen monen läheiseni luottohenkilö ja kuuntelija ollut, arvostan ihmisiä, ihan kaikenlaisia. Tieteellistä näyttöä asiasta löytyy, jos vähän viitsii perehtyä. Erityisherkkyyttä en juuri arjessa pohdi, koska elämäni on jo rauhallista ja seesteistä. Uskovainen en myöskään koe olevani, vaikka hauska vertaus sinäänsä. Ei tarvitsisi väitellä, jos sinä katsoisit maailmaan ja ihmisiä uteliaan ja avoimen ymmärtävästi, sen sijaan että laittaisit traumadiagnooseja herkäksi itsensä kokeville. Toivon kaikkea hyvää myös sinulle.
Kiitos. Voin kertoa tuosta avoimuudesta ja uteliaisuudesta sen, että itse tutustuin muutama vuosi sitten tähän erityisherkkyyden ”tieteellisyyteen”, enkä löytänyt näyttöä. Olin kovasti jo antamassa itselleni erityisherkkyys-määritelmää, mutta olin liian avoin ja utelias (:)) jäämään sen vangiksi. Näen sen nimenomaan uususkontoon verrattavissa olevana ideologiana, jonka tarkoitus on voimaannuttaa epävarmuuksista kärsiviä, ja pönkittää heidän vastuunottoaan omasta elämästään. Tarkoitus on hyvä, mutta psykologia tai neurologia ei sitä tue tällaisenaan. Ehkä joku hyvinvointitiede voi löytää siitä hyvinvointivaikutuksia, samoin kuin muistakin vertaistukimalleista.
Hienoa, että olet tutustunut erityisherkkyyteen. Mielestäni itsensä kutsumisen tai sen tiedostamisen, että on tälläinen hermostollinen herkkyys, ei tarvitse tarkoittaa jotain vankilassa elämistä, vaan se voi helpottaa ihan ihmistä itseään ymmärtämään paremmin omia tunteitaan esimerkiksi. Ihminen on aika monimutkainen kokonaisuus, joten toki monet muutkin asiat (kuten vaikkapa ne traumat) vaikuttavat, mutta mikäli ne on käsitellyt ja edelleen kokee herkästi tätä maailmaa, ei sillekään tarvitse lyödä leimaa "traumatisoitunut". Oikeastaan jälkimmäinen olisi vielä ikävämpää. Itse en myöskään ole töissä vaatinut yhtään mitään, vaan tehnyt kaiken ja enemmänkin, joten siitäkään ei nyt ole kyse, että pitäisi saada erityiskohtelua. Itseäni auttoi parikymppisenä kun luin erityisherkkyydestä, se avasi tavallaan uudenlaisen maailman, mutta ei laittanut kuitenkaan mihinkään lokeroon, jos ei sinne itse suostu mennä.
Mutta edelleen: sen ainoa pätevä pointti (eikä tämäkään tieteellisesti) on se, että voit hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Mitään muuta se ei kerro. Se ei anna kenellekään seitsemättä aistia tms. niin kuin joku tässäkin ketjussa on kuvitellut. Se ei osoita mitään näyttöä siitä, että eh:n aistimaailma on syvällisempi kuin muiden.
Mutta jos HSP:n aisti/tunne/kokemusmaailma sittenkin onkin syvempi kuin muiden, niin loukkaako se sinua, jos todetaan, että HSP:llä on se on syvempi kuin sinulla?
Kysyn vaan, kun vaikuttaa siltä, että jotkut vetävät herneen nenään siitä, kun jotkut sanovat olevansa erityisherkkiä. Vähän samalla tavalla, kun joku sanoo olevansa hyvin älykäs. Silloinkin tulee katkeralta vaikuttavia "Luuletko olevasi fiksumpi kuin muut?" -tyylisiä vastauksia.
Herättääkö joissain kateutta se, että joku saattaa kokea asioita ja tunteita syvemmin kuin useimmat muut. Erityisherkkyydellä on kuitenkin kääntöpuolena ainakin se, että HSP:llä on todennäköisemmin mm. ahdistusta ja masennusta kuin ei-HSP:llä, joten en tiedä, onko se ominaisuus, josta kenenkään kannattaisi olla kateellinen.
Olen samaa mieltä. Minä erityisherkkänä aistin ja vaistoan asioita ja tilanteita etukäteen. Siis "tiedän" jotain, mistä minulla ei ole faktuaalista tietoa.
Uskon vahvasti, että tämä liittyy aistiherkkyyteen.
Tämä ennakkoaavistelu on liitetty milloin mihinkin ihmisen ominaisuuteen, sairauteen, hankittuun tai opittuun asiaan ja milloin mihinkin. Se on kansanuskomusta.
Vierailija kirjoitti:
Herkkyys todellakin on synnynnäinen ominaisuus. Sen pystyy jopa helposti sanomaan nopealla vilkaisulla onko joku herkkä.
En mainitse suomalaisia, mutta muutamai amerikkalaisnäyttelijöitä mainitakseni: Meryl Streep EI ole herkkä, mutta Rachel McAdams on. Emily Blunt EI ole herkkä, mutta Marisa Tomei on, Harrison Ford EI ole herkkä, mutta Michael J. Fox on, Tom Cruise EI ole herkkä, mutta Heath Ledger on.
En ole lukenut mistään artikkelista näitä nimiä, vaan omasta päästä heitin ilmoille. Olen kuitenkin oikeassa.
Hienosti annat esimerkin siitä miten HSP luokittelee ihmisiä meihin ja muihin omien ennakkoluulojensa perusteella. Mihinkään todelliseen tietoonhan tämä sinun listasi ei perustu. Tästä erityisherkkyysharhaan liittyvästä syrjintävaarasta olen puhunut aiemminkin tässä ketjussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisenä aloittajan varmaan kannattaa opetella hyväksymään erilaisuutensa. Niin muutkin, jotka ovat jollain tavalla erilaisia, joutuvat tekemään. Jos jotain asiaa ei voi itsessään muuttaa, on hyväksyttävä se asia. Sen jälkeen on mietittävä, mihin pystyy ja mihin ei. Ja alettava tehdä asioita, joita pystyy erilaisuudestaan huolimatta tekemään. On ihan mahdollista, että öiset itkut omasta erilaisuudesta menee vielä nuoruuden piikkiin.
Tästä kommentista oikein loistaa epäherkän tyypillinen asenne: (herkät tuntemukset) poikki ja pinoon, sillä sipuli, ja eiku eteenpäin - niinkuin MINÄkin teen!
Turha herkistely pois! (kaikki herkistely on turhaa! Paitsi silloin kun minulta tirahtaa kyynel äitimuorin arkun äärellä... se on ihmisyyttä, kyllä MINÄkin olen Ihminen!)
Eihän elämästä (ja työnteosta) mitään tule, kun joka rapinaan ja väläykseen pitää reagoida!Tämä vastakkainasettelu muistuttaa aika paljon introvertin ja ekstrovertin kokemaa: yleensä se on ekstrovertti, jota intron olemus aja käytös ärsyttää.
Introvertti ei ärsyynny ekstrosta, jos vain on tilaa poistua takavasemmalle.
Ai ei ärsyynny? On kuule useasti todistettu, että kyllä ärsyyntyy. Puhut nyt vähän liian suurella suulla ja yleistäen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkät ovat juuri niitä ansarinkukkia, joita täytyy käsitellä silkkihansikkain, kun he ovat niiiiiin herkkiä ja tulee paha mieli joka asiasta.
Komppaan tuota aiempaa kirjoittajaa, joka kirjoitti, että kuinka väsyy erityisherkkään työkaveriin, joka saikuttaa ja lepää paljon, kun uupuu ja väsyy normi työviikkoihin ja paineisiin ja muut saa painaa peräreikä pitkällä, kun erityisherkkä lepää kotona.
Erityisherkät on tunnollisempia kuin muu väestö, draamailu ja saikuttelu ei kuulosta herkältä ihmiseltä, ellei taustalla ole esim narsismia.
Kuinka tämä tunnollisuus on mitattu ja todennettu? Miten voit esittää tällaisen väitteen, jolle ei ole mitään todellisuuspohjaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on nykyään uniikki lumihiutale, jonka ympärillä muun maailman pitäisi pyöriä. Sen vuoksi päiväkodeissa ja kouluissa on nykyään yhtä helvettiä.
Tälläkään ei ole mitään tekemistä erityisherkkyyden kanssa, suosittelen tutustumaan esimerkiksi Elaine Aronin tuotantoon ennenkuin laukoo mitään erityisherkkyydestä. Erityisherkkyys käsitetään melkein aina väärin ja voi hyvinkin olla että sitä käytetään myös tekosyynä huonoon/itsekeskeiseen käytökseen. Se ei ole ujoutta, arkuutta tai neuroottisuutta, se on ennenkaikkea tapa havainnoida maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on nykyään uniikki lumihiutale, jonka ympärillä muun maailman pitäisi pyöriä. Sen vuoksi päiväkodeissa ja kouluissa on nykyään yhtä helvettiä.
Tälläkään ei ole mitään tekemistä erityisherkkyyden kanssa, suosittelen tutustumaan esimerkiksi Elaine Aronin tuotantoon ennenkuin laukoo mitään erityisherkkyydestä. Erityisherkkyys käsitetään melkein aina väärin ja voi hyvinkin olla että sitä käytetään myös tekosyynä huonoon/itsekeskeiseen käytökseen. Se ei ole ujoutta, arkuutta tai neuroottisuutta, se on ennenkaikkea tapa havainnoida maailmaa.
Asiasta yleensä ottavat kaaliinsa juurikin he jotka eivät ole asiaan kunnolla perehtyneet. Elainen kirjat on luettu täälläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut kahlata läpi ketjua, mutta yritän kirjoittaa joitakin omia kokemuksia asiasta:
Minulle on nelivuotiaana 70 -luvulla tehty EEG -tutkimus, koska olin aivan yks kaks alkanut vimmatusti räpytellä silmiäni. Siihen aikaan ei puhuttu erityisherkkyydestä, mutta lausunnossa on maininta 'ärsykkeisiin erittäin herkästi reagoiva lapsi.' Oikeastaan tuo määritelmä kuvaa omaa tilannettani osuvasti; reagoin musiikkiin, ääniin, kuvataiteeseen, ympäristöön ja tuoksuihin ymmärtääkseni vahvemmin ja ehkä kokonaisvaltaisemmin, kuin moni muu. Minulla on myös synestesia, eli sanoilla, kirjaimilla, numeroilla ja äänillä on mielessäni värit. Maanantai sininen, tiistai vaaleanpunainen, keskiviikko keltainen jne.
Lapsena ahdistuin liikenteen melusta niin, että sain voimakkaita jännitysoireita keskustan kauppareissuilla. Aikuisena pillahdin itkuun Prismassa, kun paikalle ilmestyi äkkiarvaamatta sambakulkue :D Minun on edelleen vaikea hallita tunteenpurkauksia sellaisissa tilanteissa, joissa yhtäkkiä koen aistejani kuormittavia asioita. Toki olen lähes 60 ikävuoteni aikana jo karaistunutkin.
Nuorena mt-toimiston psykologi teetti testejä ja totesi lopulta, että elämänkokemus on ainoa lääke, mikä minun tapauksessani tuo helpotuksen ajoittaisiin ahdistuneisuuskohtauksiin, ja näin se on.
Samanlaisia herkkiä reaktioita on ollut minullakin eri ikäkausina ja eri ärsykkeisiin, ei tosin ole tehty mitään EEG-tutkimuksia. En kuitenkaan ole erityisherkkä. Synestesian ymmärrän myös tavallaan kokemuksesta. Mutta erityisherkkyys on huuhaadiagnoosi, joka voisi kuvata ihan ketä vaan mutta ei oikeastaan kuvaa ketään.
Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, vaan synnynnäinen persoonallisuuspiirre. Koirillakin on havaittu samanlaista, eli jotkut osa koirista on erityisen herkkiä ärsykkeille. Tieteellinen termi erityisherkkyydelle on "sensory processing sensitivity".
Ei ole persoonallisuuspiirre.
No jos semantiikan tasolle mennään, niin synnynnäinen ominaisuus olisi ehkä parempi ilmaus. Sitä esiintyy myös eläimillä.
Eikä erityisherkkyys ole synnynnäinen ominaisuus. Kyky herkkyyteen on kaikilla, ilmenee eri tavoin eri vaiheissa ja tilanteissa ja ikäkausina ja erilaisten kokemusten myötä.
Tuo on sinun mielipiteesi ja sinulla on siihen oikeus. Mutta eläimilläkin esiintyy tosiaan erityisherkkyyttä.
Niin esiintyy, kissoilla varsinkin kuulemma melko yleistä.
Hei kaikki erityisherkät! Kiitos kommenteistanne, tarinoistanne. On kiva lukea, että erityisherkkyys voi olla voimavara, kun sen tunnistaa.
Itse olen vauvaikäisestä saakka ollut herkkä havaitsemaan mm. perheen sisäisiä tunnetiloja, vuorovaikutusta. Myöhemmin tämä(kin) ominaisuus on auttanut mm. opiskelu-ja työyhteisössä ennakoimaan tilanteita, josta on ollut apua hankalissa tilanteissa, erityisesti vaativassa vuorovaikutustilanteissa.
Hankalinta on ollut oppia laittamaan rajat sille, kuinka kiltteyttäni/ joustavuuttani on yritetty käyttää liikaa hyväksi. Vaikka se on ollut haastavaa, ja on sitä joskus edelleen koen, että rohkeus ja uskallus sanoa oma mielipide, pysyä jämäkästi omalla kannallaan, mutta huomioimalla toiset ihmiset samaanaikaan, on mahdollista oppia ymmärtämään erityisherkkyyden monia puolia.
Erityisherkkyys on auttanut monessa asiassa. Sitä on tärkeä arvostaa itsessään, eikä antaa ympäröivän maailman painaa alas. Itse voi tukea erityisherkkyyttään luottamalla omiin aavistuksiin, ennakkotietoon, havaintoihin jne. Ne ovat erityisherkän tuki ja tasapainottava tekijä, ei riesa, josta pitäisi päästää irti.
Tasapaino löytyy, kun ymmärtää erityisherkkyyden positiivisen tarkoituksen! Vaikeaa se voi olla ajoittain mm. ulkoisen paineen vuoksi, mutta kun erityisherkkyys tunnistetaan nyt ja tulevaisuudessa paremmin, siinä ei ole mitään pelättävää.
Mielestäni juuri pelko erilaisuudesta, aiheuttaa usein vahvaakin hyökkäämistä erityisherkkyyttä kohtaan. Mutta toisaalta, pelko voi olla myös sysäys etsiä tietoa erityisherkkyydestä, joka on hyvä asia.
Tsemppiä ja aurinkoista kevättä kaikille!🌸🌞🌸
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä13344 kirjoitti:
Voi teitä, jotka jaksatte vängätä vastaan! Ihmettelen vain miksi juuri tämä erityisherkkyys menee niin paljon tunteisiin. Mikähän siinä on? Ei herkkä voi sille mitään että kuormittuu helpommin, ei se ole hänen syy. Työelämässä herkkien pitää kestää kauheaa kälätystä ja turhan puhumista ja teidän ns normaalien pitää joustaa välillä jos herkkä väsyy. Onko paha? Teillä on oikeus jäädä saikulle ihan milloin vaan haluatte.
Ei mene tunteisiin. Sanon vasn että kuormittuminen on inhimillinen ominaisuus. Minäkin voisin erityisherkkyysmääritelmään liitettävien oireiden perusteella määritellä itseni erityisherkäksi helposti. En tee sitä, koska minusta sen ei pitäisi olla ihmistä määrittelevä asia. Jokaisella meillä on omat kipupisteemme, heikot hetkemme, elämänpolkumme, kokemuksemme, oivalluksen ja vahvistumisen hetkemme. Ennen herkillä, vereslihalla ollut voikin olla nyt vahva, ennen voimansa tunnossa eteen päin kiitänyt voikin tutustua herkkään puoleensa kun kohtaa elämässä herkistävän tilanteen.
On turhaa jaotella ihmisiä meihin ja muihin, rajoittaa itseään mukatieteellisellä määritelmällä erityisestä herkkyydestä, ja sen varjolla uskoa, että lähimmäisen kokemus- ja aistimaailma olisi jotenkin vähemmän intensiivinen tai karkeampi kuin omansa. Se on syrjintää.
Hmm. Ihmiset kyllä luokitellaan moniinkin eri ryhmiin ihan jo etnisen taustan ym. vuoksi. Tämä erityisherkkyys on sitäpaitsi usein sellainen "piilossa" oleva asia, josta ihminen itse on tietoinen, mutta harvoin huutelee siitä muille, näin ollen se ei edes näy mitenkään päällepäin eikä ääriesimerkkejä lukuunottamatta vaikuta muihin kanssaihmisiin millään tavalla. Kaiken tässä maailmassa ei myöskään tarvitse olla niin hirveän tieteellistä ja vertaisarvioitua ym, vaan erilaiset asiat voivat olla totta ja auttaa ihmsiä ymmärtämään itseään ja muita paremmin. Harvoin tämä kääntyy vertailuksi tosielämässä, ei herkät osoittele tuolla sormella, että niin sinä et taidakaan aistia näin kuin minä, vaan elelevät ihan rauhassa häiritsemättä muita. Myös tätä nykymaailman hektistä menoa on ihan hyvä kyseenalaistaa ja erityisen herkillä se nyt vain sattuu kuormittamaan liikaa, jolloin herkemmin vaikkapa voi loppuun palaa. Mutta myös niin päin, että herkkä saattaa havaita varhaiset oireet jo aikaisin ja näin kyetä rauhoittamaan elämäänsä ennen kuin uupumista tapahtuu, väitän että herkällä on usein myös hyvä tuntemus itseensä ja kehoonsa ihan luonnostaan.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä13344 kirjoitti:
Voi teitä, jotka jaksatte vängätä vastaan! Ihmettelen vain miksi juuri tämä erityisherkkyys menee niin paljon tunteisiin. Mikähän siinä on? Ei herkkä voi sille mitään että kuormittuu helpommin, ei se ole hänen syy. Työelämässä herkkien pitää kestää kauheaa kälätystä ja turhan puhumista ja teidän ns normaalien pitää joustaa välillä jos herkkä väsyy. Onko paha? Teillä on oikeus jäädä saikulle ihan milloin vaan haluatte.
Ei mene tunteisiin. Sanon vasn että kuormittuminen on inhimillinen ominaisuus. Minäkin voisin erityisherkkyysmääritelmään liitettävien oireiden perusteella määritellä itseni erityisherkäksi helposti. En tee sitä, koska minusta sen ei pitäisi olla ihmistä määrittelevä asia. Jokaisella meillä on omat kipupisteemme, heikot hetkemme, elämänpolkumme, kokemuksemme, oivalluksen ja vahvistumisen hetkemme. Ennen herkillä, vereslihalla ollut voikin olla nyt vahva, ennen voimansa tunnossa eteen päin kiitänyt voikin tutustua herkkään puoleensa kun kohtaa elämässä herkistävän tilanteen.
On turhaa jaotella ihmisiä meihin ja muihin, rajoittaa itseään mukatieteellisellä määritelmällä erityisestä herkkyydestä, ja sen varjolla uskoa, että lähimmäisen kokemus- ja aistimaailma olisi jotenkin vähemmän intensiivinen tai karkeampi kuin omansa. Se on syrjintää.
Oletko huomannut, että EHKÄ itse olet erityisherkkä?
Koet tämän ketjun kovin voimakkaasti ja pyrit erityisherkkyyttä kovasti ulkoistamaan itsestäsi.
Pelkäätkö itsessäsi olevaa herkkyyttä? Koetko, että et ymmärrä omia tunteitasi? Mikä pitää yllä pelkoa ja hyökkäävyyttä käytöksessäsi?Erilaisuuden pelkoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä13344 kirjoitti:
Voi teitä, jotka jaksatte vängätä vastaan! Ihmettelen vain miksi juuri tämä erityisherkkyys menee niin paljon tunteisiin. Mikähän siinä on? Ei herkkä voi sille mitään että kuormittuu helpommin, ei se ole hänen syy. Työelämässä herkkien pitää kestää kauheaa kälätystä ja turhan puhumista ja teidän ns normaalien pitää joustaa välillä jos herkkä väsyy. Onko paha? Teillä on oikeus jäädä saikulle ihan milloin vaan haluatte.
Ei mene tunteisiin. Sanon vasn että kuormittuminen on inhimillinen ominaisuus. Minäkin voisin erityisherkkyysmääritelmään liitettävien oireiden perusteella määritellä itseni erityisherkäksi helposti. En tee sitä, koska minusta sen ei pitäisi olla ihmistä määrittelevä asia. Jokaisella meillä on omat kipupisteemme, heikot hetkemme, elämänpolkumme, kokemuksemme, oivalluksen ja vahvistumisen hetkemme. Ennen herkillä, vereslihalla ollut voikin olla nyt vahva, ennen voimansa tunnossa eteen päin kiitänyt voikin tutustua herkkään puoleensa kun kohtaa elämässä herkistävän tilanteen.
On turhaa jaotella ihmisiä meihin ja muihin, rajoittaa itseään mukatieteellisellä määritelmällä erityisestä herkkyydestä, ja sen varjolla uskoa, että lähimmäisen kokemus- ja aistimaailma olisi jotenkin vähemmän intensiivinen tai karkeampi kuin omansa. Se on syrjintää.
Hmm. Ihmiset kyllä luokitellaan moniinkin eri ryhmiin ihan jo etnisen taustan ym. vuoksi. Tämä erityisherkkyys on sitäpaitsi usein sellainen "piilossa" oleva asia, josta ihminen itse on tietoinen, mutta harvoin huutelee siitä muille, näin ollen se ei edes näy mitenkään päällepäin eikä ääriesimerkkejä lukuunottamatta vaikuta muihin kanssaihmisiin millään tavalla. Kaiken tässä maailmassa ei myöskään tarvitse olla niin hirveän tieteellistä ja vertaisarvioitua ym, vaan erilaiset asiat voivat olla totta ja auttaa ihmsiä ymmärtämään itseään ja muita paremmin. Harvoin tämä kääntyy vertailuksi tosielämässä, ei herkät osoittele tuolla sormella, että niin sinä et taidakaan aistia näin kuin minä, vaan elelevät ihan rauhassa häiritsemättä muita. Myös tätä nykymaailman hektistä menoa on ihan hyvä kyseenalaistaa ja erityisen herkillä se nyt vain sattuu kuormittamaan liikaa, jolloin herkemmin vaikkapa voi loppuun palaa. Mutta myös niin päin, että herkkä saattaa havaita varhaiset oireet jo aikaisin ja näin kyetä rauhoittamaan elämäänsä ennen kuin uupumista tapahtuu, väitän että herkällä on usein myös hyvä tuntemus itseensä ja kehoonsa ihan luonnostaan.
Kyllä, olen kokenut samoin. Ei ole tarvetta ”mainostaa” erityisherkkyyteen liittyviä puoliani. Esim. terveyden ja kehoni suhteen olen teinivuosista lähtien ollut tietoinen mm. tupakan, alkon ym. vaikutuksista, ja niinpä jo teinivuosina olin kaveriporukan ainoa joka ei ryypännyt tai polttanut. Enkö kyllä tarvi niitä edelleenkään. Tuo juttu oli jo teini-ikäisenä kuin sisäinen hiljainen tieto, en tarvinnut niitä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä13344 kirjoitti:
Voi teitä, jotka jaksatte vängätä vastaan! Ihmettelen vain miksi juuri tämä erityisherkkyys menee niin paljon tunteisiin. Mikähän siinä on? Ei herkkä voi sille mitään että kuormittuu helpommin, ei se ole hänen syy. Työelämässä herkkien pitää kestää kauheaa kälätystä ja turhan puhumista ja teidän ns normaalien pitää joustaa välillä jos herkkä väsyy. Onko paha? Teillä on oikeus jäädä saikulle ihan milloin vaan haluatte.
Ei mene tunteisiin. Sanon vasn että kuormittuminen on inhimillinen ominaisuus. Minäkin voisin erityisherkkyysmääritelmään liitettävien oireiden perusteella määritellä itseni erityisherkäksi helposti. En tee sitä, koska minusta sen ei pitäisi olla ihmistä määrittelevä asia. Jokaisella meillä on omat kipupisteemme, heikot hetkemme, elämänpolkumme, kokemuksemme, oivalluksen ja vahvistumisen hetkemme. Ennen herkillä, vereslihalla ollut voikin olla nyt vahva, ennen voimansa tunnossa eteen päin kiitänyt voikin tutustua herkkään puoleensa kun kohtaa elämässä herkistävän tilanteen.
On turhaa jaotella ihmisiä meihin ja muihin, rajoittaa itseään mukatieteellisellä määritelmällä erityisestä herkkyydestä, ja sen varjolla uskoa, että lähimmäisen kokemus- ja aistimaailma olisi jotenkin vähemmän intensiivinen tai karkeampi kuin omansa. Se on syrjintää.
Oletko huomannut, että EHKÄ itse olet erityisherkkä?
Koet tämän ketjun kovin voimakkaasti ja pyrit erityisherkkyyttä kovasti ulkoistamaan itsestäsi.Pelkäätkö itsessäsi olevaa herkkyyttä? Koetko, että et ymmärrä omia tunteitasi? Mikä pitää yllä pelkoa ja hyökkäävyyttä käytöksessäsi?Erilaisuuden pelkoa?
Olet hieman hakoteillä siitä, mitä olen yrittänyt sanoa. En ole erityisherkkä, koska en tunnusta määritelmää. Se ei tarkoita pelkoa tai torjuntaa, sillä ne ominaisuudet otan kiitollisuudella vastaan. Moni erityisherkkyyteen liitetyistä ominaisuuksista sopii minuun tai on sopinut jonakin ikäkautena/elämäntilanteessa. Nämä ominaisuudet sopivat vaihdellen kaikkiin ihmisiin.
Se mitä vastustan, ei ole herkkyys sinänsä, vaan erityisherkkyys-ilmiö ja siihen tuudittautuminen. Se on kuin ideologian, joka antaa ihmisille ”luvan” nostaa itsensä ”herkemmäksi ja intensiivisemmin aistivaksi” kuin joku toinen. Vastustan luokittelua, epätieteellistä ideologiaa ja väärän tiedon tuputtamista kansalle. Vastustan ”Erityisherkkyyttä”. En erityistä, inhimillistä, kaikkien ulottuvissa olevaa suurtakaan herkkyyttä. Kaikkien voimavaraa.
Tuliko selväksi? Nyt voivat kaikki lopettaa kateus- tai torjuntakorttien jatkuvan liputtamisen kiitos.
Alue: Aihe vapaa
Minä olen aina ollut herkkä reagoimaan kaikkeen ja ahdistun helposti. En kuitenkaan ole koskaan ymmärtänyt tuota termiä erityisherkkä. Toinen vanhemmistani oli koko ajan ahdistunut ja koen kantavani sukupolvien taakkaa, mutta en ole mikään erityisherkkä.