Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Kunpa joku tekisi sellaisen koko maan väestön kattavan oikeasti tieteelliset kriteerit täyttävän tutkimuksen, jossa kysytään siitä, tunnistaako itsessään nuo erityisherkkyyden kriteerit.
Veikkaan, että sen jälkeen 96% kansasta olisi ”erityisherkkiä”. ”Erityisherkkyyteen” liitetään niin paljon aivan normaaleja inhimillisiä ominaisuuksia, joita moni on löytänyt itsestään jo lapsena tai nuorena, ja moni löytää vasta myöhemmin, ehkä vasta kun pysähtyy miettimään niitä, tai jonkin kriisin seurauksena.
Toisaalta siihen määritelmään liitetään myös sellaisia ominaisuuksia, mitkä voivat selittyä persoonallishäiriöllä, mielenterveyden häiriöllä, traumalla tai jollain elämäntapahtumalla.
Tää ois ihan mielenkiintoista, mutta usein jos ihmisiltä kysytään väittämiä, tyyliin onko sulla tätä ja tätä, niin niihin helposti vastataan myöntävästi. Erityisherkällä ne tietyt ominaisuudet on korostuneempia, esim. herkkyys melulle, valolle ja ihmisten negatiivisille tunteille. Nykyään jopa liikaa yritetään diagnosoida kaikkea, varmaan jokaiselta löydetään mielenterveydenkin häikkää jos oikein aletaan penkomaan. Lähes jokaiselta löytyy myös jonkinasteinen trauma taustalta. Jos erityisherkkyyden kanssa on sinut, on mielestäni parempi "diagnoosi" kuin mielenterveyden diagnoosi, jos se ei ole välttämätöntä tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa joku tekisi sellaisen koko maan väestön kattavan oikeasti tieteelliset kriteerit täyttävän tutkimuksen, jossa kysytään siitä, tunnistaako itsessään nuo erityisherkkyyden kriteerit.
Veikkaan, että sen jälkeen 96% kansasta olisi ”erityisherkkiä”. ”Erityisherkkyyteen” liitetään niin paljon aivan normaaleja inhimillisiä ominaisuuksia, joita moni on löytänyt itsestään jo lapsena tai nuorena, ja moni löytää vasta myöhemmin, ehkä vasta kun pysähtyy miettimään niitä, tai jonkin kriisin seurauksena.
Toisaalta siihen määritelmään liitetään myös sellaisia ominaisuuksia, mitkä voivat selittyä persoonallishäiriöllä, mielenterveyden häiriöllä, traumalla tai jollain elämäntapahtumalla.
Tää ois ihan mielenkiintoista, mutta usein jos ihmisiltä kysytään väittämiä, tyyliin onko sulla tätä ja tätä, niin niihin helposti vastataan myöntävästi. Erityisherkällä ne tietyt ominaisuudet on korostuneempia, esim. herkkyys melulle, valolle ja ihmisten negatiivisille tunteille. Nykyään jopa liikaa yritetään diagnosoida kaikkea, varmaan jokaiselta löydetään mielenterveydenkin häikkää jos oikein aletaan penkomaan. Lähes jokaiselta löytyy myös jonkinasteinen trauma taustalta. Jos erityisherkkyyden kanssa on sinut, on mielestäni parempi "diagnoosi" kuin mielenterveyden diagnoosi, jos se ei ole välttämätöntä tehdä.
Minusta olisi parempi, että herkkyydestä puhuttaisiin paljon enemmän. Mutta ei erityisherkkyydestä ihmistä määrittelevänä ominaisuutena tai niin että tungettaisiin sitä osaksi ihmisen persoonallisuutta.
Olisi hyvä, että herkkyystaidot nähtäisiin samanlaisena ominaisuutena kuin vaikka kommunikaatiotaidot. Kaikilla on mahdollisuus kommunikoida hyvin. Samoin kaikilla on mahdollisuus aistia intensiivisesti ja olla yhteydessä tunteisiinsa.
Ei ole mitään mieltä puhua ”erityiskommunikaattoreista”, niin kuin ei ”erityisherkistä”. Ihmiset ovat eri kohdissa tätä taitoa eri aikoina oman elämänsä aikana.
Joku ominaisuus voi auttaa ihmistä jonskin hetkenä kommunikoimaan, samoin joku hetki voi olla sille otollisempi. Joskus se on helpompaa, joskus vsikeampaa.
Pitää vielä palata tähän ketjuun. Tuli mieleen vielä pari asiaa. Itse olin lapsena jo vähän herkempi. Alakoulussa ollessa silti pärjäsin aika hyvin. Joskus kiusattiin vähän, mutta kavereitakin oli kuitenkin ainakin muutamia. Sitten alakoulun viimeisillä luokilla muutto muualle siellä ensin kaikki hyvin. Myöhemmin alkoi kiusaaminen. Yritettiin koulunvaihtoa, mutta olin tavallaan jo menettänyt itseluottamusta ja vaikka yritin tutustua muihin niin en päässyt porukkaan. Jäin siis yksin. Lukiossa taas samoja tyyppejä ja kiusaaminen jatkui. Muutamia oppilaita joskus seurana. Muuten jäin yksin. Vapaa-ajan kavereita ei enää lapsuuden jälkeen. Tiedän sen, että vikaa on minussakin, mutta kokemukset myös vaikuttaneet. Muutto tuli huonoon aikaan ja kohtasin ikäviä ihmisiä. Nyt jälkeen päin en enää osaa tutustua muihin ja pysty luottamaan. Olen ollut niin pitkään yksin. Silti kaiken tämän lisäksi tiedän sen, että kaipaan ystävää ja ehkä pystyisin sellainen jollekin olemaan. Olen kuitenkin toisia hyvin kohteleva ja joskus puheliaskin sekä rohkeampi. Tosin elämäni suunta sai tavallaan nuorempana niin suuren muutoksen yksinäisyyteen päin etten ole vieläkään sitä saanut muutettua. Nyt olen alle 30 ja melkein yksin sieltä 13- vuotiaasta lähtien. Lukion jälkeen voin huonosti ja jotenkin sieltä olen päässyt eteenpäin. Tosin vuosia meni hukkaan ja olenkin lähes syrjäytynyt. Ehkä saan viimein ammatin jos selviän opintojen luomista sosiaalisen puolen ongelmista. Ei tämän silti näin pitänyt mennä. Mieliala monesti huono. Kirjoitin nyt, kun tuli asioita mieleen. Samalla jokainen viesti on vähän kuin minulle todistus, että olen olemassa kuitenkin. Muuten kun olen aika näkymätön ihminen jota kukaan ei kaipaisi. Joskus silti se irrallisuus ahdistaakin. Mietin vaan pääseeköhän täältä enää ihan "tavalliseen" elämään mukaan. Sori valitus, mutta olen niin yksinäinen.
Oisko sulla add, hakeudu testeihin ja Nepsy valmennukseen... Jos suibki pääset. Tsemppiä
Kohtalotoveri kirjoitti:
Oisko sulla add, hakeudu testeihin ja Nepsy valmennukseen... Jos suibki pääset. Tsemppiä
Jos tarkoitit minua (viesti 665) niin kuitenkaan usko, että olisi add:ta. Olen vaan muuten ehkä vähän erilainen ja huono itsetunto sekä nyt sosiaalisten tilanteiden pelkoa tullut. Kiusaaminen teki paljon pahaa minulle. Osaisin olla rohkeampikin ihminen, mutta nykyisin itsetunto ihan maassa ja jännitän kaikkea. Siinä mielessä se on surullistakin, kun nuoruus meni näin. Kiitos viestistä silti jos se nyt olikaan minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukekaa voimaannuttavia kirjoja esim empaatikoista. Niitä löytyy kyllä kirjastosta. Valmenna itse itseäsi lukemalla viisaita neuvoja. Itsesääliin ei tietenkään kannata jäädä, mutta välillä kunnon itkut on ihan paikallaan. Sitten taas jaksaa paremmin.
Kahdesti potkut saaneena ja esimiehen kiusatuksi tulleena herkkyyden takia en kestäkään kovaa työelämää. Kaksi ex-pomoa on sanonut ettei kaltaisiani itkupillejä tarvita missään ja herkkyys on sairasta. Jokaisen työpäivän jälkeen itkin, kun imin muiden tunnetilat. Herkkyys ei ole sairaus vaan voimavara!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä13344 kirjoitti:
Voi teitä, jotka jaksatte vängätä vastaan! Ihmettelen vain miksi juuri tämä erityisherkkyys menee niin paljon tunteisiin. Mikähän siinä on? Ei herkkä voi sille mitään että kuormittuu helpommin, ei se ole hänen syy. Työelämässä herkkien pitää kestää kauheaa kälätystä ja turhan puhumista ja teidän ns normaalien pitää joustaa välillä jos herkkä väsyy. Onko paha? Teillä on oikeus jäädä saikulle ihan milloin vaan haluatte.
Ei mene tunteisiin. Sanon vasn että kuormittuminen on inhimillinen ominaisuus. Minäkin voisin erityisherkkyysmääritelmään liitettävien oireiden perusteella määritellä itseni erityisherkäksi helposti. En tee sitä, koska minusta sen ei pitäisi olla ihmistä määrittelevä asia. Jokaisella meillä on omat kipupisteemme, heikot hetkemme, elämänpolkumme, kokemuksemme, oivalluksen ja vahvistumisen hetkemme. Ennen herkillä, vereslihalla ollut voikin olla nyt vahva, ennen voimansa tunnossa eteen päin kiitänyt voikin tutustua herkkään puoleensa kun kohtaa elämässä herkistävän tilanteen.
On turhaa jaotella ihmisiä meihin ja muihin, rajoittaa itseään mukatieteellisellä määritelmällä erityisestä herkkyydestä, ja sen varjolla uskoa, että lähimmäisen kokemus- ja aistimaailma olisi jotenkin vähemmän intensiivinen tai karkeampi kuin omansa. Se on syrjintää.
Oletko huomannut, että EHKÄ itse olet erityisherkkä?
Koet tämän ketjun kovin voimakkaasti ja pyrit erityisherkkyyttä kovasti ulkoistamaan itsestäsi.Pelkäätkö itsessäsi olevaa herkkyyttä? Koetko, että et ymmärrä omia tunteitasi? Mikä pitää yllä pelkoa ja hyökkäävyyttä käytöksessäsi?Erilaisuuden pelkoa?
Olet hieman hakoteillä siitä, mitä olen yrittänyt sanoa. En ole erityisherkkä, koska en tunnusta määritelmää. Se ei tarkoita pelkoa tai torjuntaa, sillä ne ominaisuudet otan kiitollisuudella vastaan. Moni erityisherkkyyteen liitetyistä ominaisuuksista sopii minuun tai on sopinut jonakin ikäkautena/elämäntilanteessa. Nämä ominaisuudet sopivat vaihdellen kaikkiin ihmisiin.
Se mitä vastustan, ei ole herkkyys sinänsä, vaan erityisherkkyys-ilmiö ja siihen tuudittautuminen. Se on kuin ideologian, joka antaa ihmisille ”luvan” nostaa itsensä ”herkemmäksi ja intensiivisemmin aistivaksi” kuin joku toinen. Vastustan luokittelua, epätieteellistä ideologiaa ja väärän tiedon tuputtamista kansalle. Vastustan ”Erityisherkkyyttä”. En erityistä, inhimillistä, kaikkien ulottuvissa olevaa suurtakaan herkkyyttä. Kaikkien voimavaraa.
Tuliko selväksi? Nyt voivat kaikki lopettaa kateus- tai torjuntakorttien jatkuvan liputtamisen kiitos.
Samat kokemukset ja samoin ajattelen! Juuri näin!
Ps. Oli aihe mikä tahansa ja, jos siitä on eri mieltä, vedetään tämä kateuskortti aina esiin. Todella outo tapa.
Vierailija kirjoitti:
Kahdesti potkut saaneena ja esimiehen kiusatuksi tulleena herkkyyden takia en kestäkään kovaa työelämää. Kaksi ex-pomoa on sanonut ettei kaltaisiani itkupillejä tarvita missään ja herkkyys on sairasta. Jokaisen työpäivän jälkeen itkin, kun imin muiden tunnetilat. Herkkyys ei ole sairaus vaan voimavara!
Ymmärrän, mitä sanoit alussa, ikäviä juttuja.
Miten koet, että se on voimavara sinulla, jos itket joka työpäivän jälkeen muiden tunnetilojen takia? En kysy ilkeyttäni, kysyn koska omasta mielestä se kuulostaa kauhealta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse miellän erityisherkkyyden tulleen liikaa pinnalle, selitykseksi erinäisille reaktioille ja empatiakyvyn pursuamisille. On ok, että on herkkä ja empaattinen. Jos puhutaan, että aistitaan toisten tunnetilat ja ohjaillaan omaa tunnetilaa samanlaiseksi kuin se aistittu, eihän se ole mikään erityisherkkyys, vaan tunne-elämältään epävakaa, siis persoonallisuushäiriö. Löytyy ihan sieltä diagnoosin oirekirjosta.
Vierailija kirjoitti:
Pitää vielä palata tähän ketjuun. Tuli mieleen vielä pari asiaa. Itse olin lapsena jo vähän herkempi. Alakoulussa ollessa silti pärjäsin aika hyvin. Joskus kiusattiin vähän, mutta kavereitakin oli kuitenkin ainakin muutamia. Sitten alakoulun viimeisillä luokilla muutto muualle siellä ensin kaikki hyvin. Myöhemmin alkoi kiusaaminen. Yritettiin koulunvaihtoa, mutta olin tavallaan jo menettänyt itseluottamusta ja vaikka yritin tutustua muihin niin en päässyt porukkaan. Jäin siis yksin. Lukiossa taas samoja tyyppejä ja kiusaaminen jatkui. Muutamia oppilaita joskus seurana. Muuten jäin yksin. Vapaa-ajan kavereita ei enää lapsuuden jälkeen. Tiedän sen, että vikaa on minussakin, mutta kokemukset myös vaikuttaneet. Muutto tuli huonoon aikaan ja kohtasin ikäviä ihmisiä. Nyt jälkeen päin en enää osaa tutustua muihin ja pysty luottamaan. Olen ollut niin pitkään yksin. Silti kaiken tämän lisäksi tiedän sen, että kaipaan ystävää ja ehkä pystyisin sellainen jollekin olemaan. Olen kuitenkin toisia hyvin kohteleva ja joskus puheliaskin sekä rohkeampi. Tosin elämäni suunta sai tavallaan nuorempana niin suuren muutoksen yksinäisyyteen päin etten ole vieläkään sitä saanut muutettua. Nyt olen alle 30 ja melkein yksin sieltä 13- vuotiaasta lähtien. Lukion jälkeen voin huonosti ja jotenkin sieltä olen päässyt eteenpäin. Tosin vuosia meni hukkaan ja olenkin lähes syrjäytynyt. Ehkä saan viimein ammatin jos selviän opintojen luomista sosiaalisen puolen ongelmista. Ei tämän silti näin pitänyt mennä. Mieliala monesti huono. Kirjoitin nyt, kun tuli asioita mieleen. Samalla jokainen viesti on vähän kuin minulle todistus, että olen olemassa kuitenkin. Muuten kun olen aika näkymätön ihminen jota kukaan ei kaipaisi. Joskus silti se irrallisuus ahdistaakin. Mietin vaan pääseeköhän täältä enää ihan "tavalliseen" elämään mukaan. Sori valitus, mutta olen niin yksinäinen.
Ala ihan pikku hiljaa tulla kuorestasi. Uskon että kyllä onnistut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkkänä esimerkiksi ”näen ihmisten läpi” eli valehtelun, keinotekoisen mielistelyn, pettämisen jne.
Tämä on raskasta, koska ihmissuhteet kärsivät puolin ja toisin: jos kerron, esim. että huomaan toisen valehtelevan, tietysti hän kieltää ja valehtelun kierre jatkuu. Vastaavasti itse vetäydyn henkilön seurasta, jolloin ystävyydestä/parisuhteesta katoaa luottamus.
Niin, herkkyydessä on puolensa ja puolensa.
Eniten "herkkiksissä" vtuttaa juuri nämä "selvänäkijät", jotka kuvittelee huomaavansa kaiken ja ylpeilee sillä229
Erityisherkkä = narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä nainen, joka manipuloi ympäröivää ihmisgalleriaansa pillittämällä ja syyllistämällä. Ei kestä omien virheidensä käsittelyä vaan alkaa itkeä ja odottaa muiden paijaamista, kun on niin paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkkänä esimerkiksi ”näen ihmisten läpi” eli valehtelun, keinotekoisen mielistelyn, pettämisen jne.
Tämä on raskasta, koska ihmissuhteet kärsivät puolin ja toisin: jos kerron, esim. että huomaan toisen valehtelevan, tietysti hän kieltää ja valehtelun kierre jatkuu. Vastaavasti itse vetäydyn henkilön seurasta, jolloin ystävyydestä/parisuhteesta katoaa luottamus.
Niin, herkkyydessä on puolensa ja puolensa.Eniten "herkkiksissä" vtuttaa juuri nämä "selvänäkijät", jotka kuvittelee huomaavansa kaiken ja ylpeilee sillä229
Tuntemani erityisherkät näkee auroja ja heitä oksettaa jotkut ihmiset, kun vaistoavat heissä jotain. Yksi saa sähköiskuja, kun joku ajattelee häntä. Raskasta on herkän ihmisen elämä
Lataudun luonnossa ja pitkäaikaisen kumppani mökillä haravoiden ja siivoten. Ilman niitä henkireikiä en jaksaisi.
Olen ihan onneton ihmisseurassa eläjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että tunnistat oman erityisyytesi. Hyväksy se ja opi toimimaan se huomioiden niin, ettet kuormitu liikaa.
Tämä hyväksyminen on varmaan se vaikein rasti.
Kun haluaisi olla kuten muut ja kuulua joukkoon, mutta on tuomittu ulkopuolisuuteen ja jonkinlaiseen yksinäisyyteen (kukaan ei oikein ymmärrä, kaverit luovat läheiset suhteet muiden kanssa, miehiä ei kiinnosta pidemmän päälle jne.).
Myös ihan yhteiskunnassa toimiminen ja aikatauluissa pysyminen on hankalaa - minulla ei käytännössä ole juurikaan ajantajua.
Hankala ihminen siis. Voiko tästä muuttua?
Ja jos ei, niin miten voi ikinä hyväksyä olevansa tällainen?
Sulla on ADD. Mee tutkimuksiin
Minulla sama ongelma...en ole koskaan kuulunut oikein mihinkään, en osaa luontevasti keskustella, olen aina se ns. ylimääräinen. Olen aina ystävällinen muille mutta mitään hyötyä siitä ei ole koskaan tuntunut olevan.. tällä hetkellä olen 32 v eikä ole tilanne helpottanut vaikka kuinka yrittää. Töissä ahdistaa kun pitää olla muiden kanssa tekemisissä, en kestä ilkeilyä ja otan kaiken tosi raskaasti, koitan miellyttää liikaa kaikkia ja työpaikalla tuntuu etten onnistu missään, en osaa suunnitella mitään. Kukaan ei kysy multa mitään, minä olen aina se joka kyselee niitä näitä ja kuuntelee. Mietin usein tiettyjen tilanteiden jälkeen että olisinpa sanonut noin tai tehnyt noin ja välillä tuntuu että pää hajoo kun sätin itseäni.. Ehkä olen vain hemmetin yksinkertainen ihminen, kun en mitään osaakaan...en tiedä. En kyllä toivoisi tällaista kenellekään..
Itse olen 29-vuotias mahdollisesti erityisherkkä tyttönen. En siis ole koskaan mitään virallista diagnoosia saanut, mutta nettitesteissä saan aina korkeat pisteet. Lisäksi herkkyys on piirre, johon itse samaistun kovasti ja olen myös kommenttia herkkyydestäni kuullut lapsesta asti. Kovat äänet aina pistää pasmat sekaisin (hälytysajoneuvot, palohälyttimet etc.). Olen todella herkkä stressaantumaan kun on kiire ja jos pitää tehdä monta asiaa samaan aikaan. Sosiaalisissa tilanteissa minulla tuntuu olevan hyvin tarkka vaisto, ja yleensä osaan lukea sosiaalisissa tilanteissa ilmapiiriä hyvin tarkasti. Tämä usein kuormittaa erityisesti jos ilmapiiri on huono ja tarvitsen paljon aikaa palautumiseen.
Koko elämäni olen tämän kanssa kamppaillut ja kamppailen edelleen. Työelämä pelottaa, koska siellä kuormittuminen tuntuu väistämättömältä, mutta ihmissuhteissani kuormani on vähentynyt sen jälkeen kun aloin tietoisesti muovaamaan niitä sellaiseen suuntaan, joka minulle tuntuu parhaalta. Tämän tein välttelemällä sellaisia sosiaalisia menoja, jotka kuormittavat ja hakeutumalla sellaisiin tilanteisiin ja sellaisten ihmisten luo, jotka ovat enemmän itseni kaltaisia. Monet kännibileet ja festarit on tullut skipattua elämän aikana, ja koti-iltoja muutamien hyvien ystävien kanssa tulee vietettyä paljon. Olin lapsena todella ujo, mutta sitä piirrettä olen itsessäni onnistunut taittamaan ajan myötä, joten asioiden hoitaminen on helpottunut.
Kovasti herkkyys laittaa kärsimään kyllä, että helppoa elämä ei tule olemaan, mutta yksin et ole tämän taakan kanssa.
Kirjoitan blogia aiheesta jos kiinnostaa käydä lukemassa :)
(https://herkanelamaanykyyhteiskunnassa.blogspot.com/
tuon linkin kautta pitäisi löytyä!)
Kun tulee ikää vähän lisää, huomaa herkkyyden edut ja tajuaa sen tarkoituksen miksi se herkkyys on.
On paljon asioita missä se on mua auttanut.
Taitoja on joissa tarvitaan herkkyyttä.
Kunpa joku tekisi sellaisen koko maan väestön kattavan oikeasti tieteelliset kriteerit täyttävän tutkimuksen, jossa kysytään siitä, tunnistaako itsessään nuo erityisherkkyyden kriteerit.
Veikkaan, että sen jälkeen 96% kansasta olisi ”erityisherkkiä”. ”Erityisherkkyyteen” liitetään niin paljon aivan normaaleja inhimillisiä ominaisuuksia, joita moni on löytänyt itsestään jo lapsena tai nuorena, ja moni löytää vasta myöhemmin, ehkä vasta kun pysähtyy miettimään niitä, tai jonkin kriisin seurauksena.
Toisaalta siihen määritelmään liitetään myös sellaisia ominaisuuksia, mitkä voivat selittyä persoonallishäiriöllä, mielenterveyden häiriöllä, traumalla tai jollain elämäntapahtumalla.