Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Haistapa kuule pitkä paska.
Olen se alkuperäisen viestin kirjoittanut psykologi. Olen pahoillani että viestini loukkasi noin pahasti. Kommenttini ei koskenut esim erityisesti ap:ta, vaan omaa havaintoa siitä että joskus sosiaalisesti hyvin hankalat ja vaativat ihmiset joilla tosiasiassa on esim persoonallisuushäiriö voivat itse kokea olevansa erityisherkkiä ja perustelevat sillä huonoa käytöstä läheisiä kohtaan. Tämä ei ole ok. Toinen juttu on se että jos ihminen sanoo olevansa erityisherkkä, on aika epäselvää mitä hän tarkoittaa. Paljon parempi on että ihminen kuvaa oireitaan ja mikä on hänelle vaikeaa, jotta niitä voidaan tarkastella ja ratkoa.
On myös synnynnäistä erityisherkkyyttä, joka on älyttömän rasittavaa. Perheeni ei todellakaan ole lapsena hypännyt toteuttelemaan erityisherkkiä toiveitani, joten se ei ole opittua. Ym. Vaatteet ovat aina tehneet kipeää, en ole nukkunut hyvin edes lapsena vaan oven alta tuleva valo, tv.n hiljainen ääni ym on pitänyt valveilla. Suurimmat tappelut vanhempien kanssa on käyty 60- 70-luvulla, kun keinokuidut olivat muodissa ja ne tuntuivat aivan kauheilta päällä(en tietenkään lapsena ymmärtänyt, mistä tämä johtuu), joten riisuuduin heti kun silmä vältti. Minua on testattu näiden hankaluuksien vuoksi ja äo:ni on hyvin korkea Olen menestynyt kaikissa opinnoissani loistavasti, samoin töissä, jos olen saanut niihin oman rauhan. Kommenttisi ja asenteesi erityisherkkyyttä kohtaan oli mielestäni yhtä matalalla tasolla, kuin tuo paskan haistatteluni. Olen läpikäynyt myös pitkän psykoterapian, jonka aikana hyväksyin, että tämä on yksi ominaisuuksistani. Onneksi terapeuttini oli asiallinen ihminen ja ymmärsi mistä on kyse. Ihmisten aistiherkkyydessä on eroja ja tämän myöntäminrn helpottaa erityisherkkiä ja auttaa meitä suunnittelemasn ympäristömme itselle sopivaksi. Tuntui se sinusta työssäsi raskaalta tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin että vaihtelee. Eivät nuo piirteet sinusta ikinä häviä, mutta oireilevat välillä enemmän, välillä vähemmän. Maailmaahan ei ole rakennettu meille erityisherkille lainkaan, se on fakta. Päästäksesi esim. sinulle sopivaan työhön, niin sinun tulee ensiksi kärsiä. Tällä tarkotan sitä että kaikki erityisherkille sopivat työt ovat itseasiassa korkeasti koulutettuja. Eli ensiksi pitää kärsiä se koulutus, joka vaatii erityisherkältä paaaljon sopeutumista ja kestämistä, kunnes vihdoin pääsee työelämään ja sitten hellittää hiukan.
Toivotan sinulle voimia kestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä. kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Haistapa kuule pitkä paska.
Olen se alkuperäisen viestin kirjoittanut psykologi. Olen pahoillani että viestini loukkasi noin pahasti. Kommenttini ei koskenut esim erityisesti ap:ta, vaan omaa havaintoa siitä että joskus sosiaalisesti hyvin hankalat ja vaativat ihmiset joilla tosiasiassa on esim persoonallisuushäiriö voivat itse kokea olevansa erityisherkkiä ja perustelevat sillä huonoa käytöstä läheisiä kohtaan. Tämä ei ole ok. Toinen juttu on se että jos ihminen sanoo olevansa erityisherkkä, on aika epäselvää mitä hän tarkoittaa. Paljon parempi on että ihminen kuvaa oireitaan ja mikä on hänelle vaikeaa, jotta niitä voidaan tarkastella ja ratkoa.
Ymmärrän todella hyvin mitä tarkoitat. Minulla katkesi kaverisuhde kun en enää uskaltanut sanoa mitään, ettei toinen "kuormitu". Ja kuormituksen lähde vaihteli aina tuulen mukaan.
Itsellä ainakin pahentunut iän ja kokemusten myötä. Asiaa hieman helpottaa kun eristäytyy muista ihmisistä lähes täysin ja elää tilaus ruualla. Ei muita ihmisiä ole pakko nähdä jos ei kestä. Olen eristäytynyt päivä päivältä enemmän jo yli 10 vuotta. Välillä kaipaa kumppania mutta se menee ohi kun muistelee edellisen parinkymmenen vuoden kokemuksia. Lähes kaikki vain väheksynyt ja haistatellut, jopa täysin tuntemattomat. Mennyt into tutustua kehenkään.
Olin vaan yksinkertaisesti yksin nuorena. Välttelin kaikki tilanteita, mitkä häiritsi minua. Vanhempana se asia on helpottanut, kun olen keksinyt selviytymiskeinoja. Kannattaa tutkia asiaa erityisherkat.fi- sivustolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina pitänyt tärkeät ihmiset lähellä. Vaikka erityisherkkänä tarvitsee omaa tilaa, on erityisen haitallista jäädä yksin. En ole esim koskaan asunut yksin, vaan aina muiden ihmisten kanssa, jotta kotona saa sosiaalisuutta. Onneksi on löytynyt kivoja asuinkumppaneita. Yksin asuminen tuntuisi varmaan liian helpolta, uskon että sopivien ihmisten seura on terveellisintä mitä on. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, varsinkaan jos on taipumusta eristäytyä. Mukavat vaatteet, kävely, kuuloaistimusten hallinta (tulpilla / vastamelukuulokkeilla), kaikumaton asunto, säännölliset ruokailutavat, kofeiini pois, nukkumiseen panostaminen, oman kehon toiminnan ymmärtäminen (esim lämpötilavaihtelut kuukautiskierron mukaan), mahdollisuuksien mukaan etätyö. Kuuntele itseäsi, sulla on oikeus elää ja nauttia asioista, vaikka et olisikaan robottimaisen tehokas kansalainen kaiken aikaa.
Aloitin noin kahden viikon täysin poissa pelistä -uupumusjaksoista, nykyään poissa pelistä vain max päivän kerrallaan. Kyllä se on mahdollista löytää omanlainen elämä.
Olen samaa mieltä kuin aiemmin kirjoittanut psykologi, että joillekin erityisherkkyys-nimike on keino vältellä sitä tosiasiaa, että itsellä on muita, vakavampia ongelmia, kuten persoonallisuushäiriö. En tarkoita välttämättä ap:ta. Myös ohutnahkainen narsisti voi verhoutua erityisherkäksi ja käyttää sitä selityksenä sille, miksi maailma ja kaikki muut ihmiset on vaan pa.skoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä nykyinen yhteiskunta ei ole ok eikä siinä ole mitään ihailtavaa. Me suomalaiset olemme vielä hyvin lähellä metsästäjäkeräilijää, silloin on täytynyt joka risahdus huomioida ja eläimen läsnäolo vaistota.
Kukaan ei aiemmin ollut yksin vaan pienissä yhteisöissä joilla jokaisella omia tehtäviä joista tarpeellisuuden tunne muodostui, eli sinä olet kaikin tavoin normaali. Länsimaalainen maailma ei ole.
Tämä nyky-yhteiskunta on valheellinen ahneudessaan, tehdään tyhjää työtä paljon. Mieti asioita mistä nautit ja mistä pidät. Koita ympäröivä niillä viikkoasi. Onko kasvit, eläimet jne jotain sellaista mistä pudät? Työmaailmaa ei kannata stressata, esim kukkakaupan myyjä saa viettää ihanassa tuoksussa päivän, myös monen tieteellisen alan tutkijat erityisherkkiä. Työttömyydestä ei ole mitään pahaa jos ei kykene sopeutumaan tähän aikaan.
Kun pohjoisen ihminen, joka kasvanut luonnon parissa, muuttaa Hkiin hän saa erityisherkän diagnoosin nooeasti.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja tuo viimeisin neuropsykologi oli sitä mieltä, että saattaisi olla ADHD (se kesken, hidas prosessi) mutta kuuden viikon tutkimusjaksolla psykiatrisella ei herännyt epäilystä siitä.
Toisaalta en tiedä ilmeneekö ADHD edes mitenkään jossain psykiatrian osastolla? Kun siellähän vaan lojutaan, ruoka tulee valmiina, muut siivoaa jne.
Sanoisin sinulle ap, että lopeta se sairaan roolissa oleminen ja eläminen. Älä ajattele alinomaa, että olet saanut niitä, näitä ja noita diagnooseja. Mitä enemmän olet/ ravaat lääkärissä/ osastoilla sitä enemmän saat diagnooseja, jotka alitajuisesti muokkaavat haurasta herkkää omakuvaa itsestäsi tietynlaiseksi.
Etenkin nuoruuteen ja ihmisyyteen kuuluu epävarmuus itsestä. Keskity omakuvan ja itsetunnon rakentamiseen vahvemmaksi hyväksyen, että haavoittuvuutta sekä herkkyyttä on. Sen kanssa pärjää. Kaikkia ihmisten sanomisia ei voi jäädä märehtimään.
Kokeile vastakkaista roolia. Ole dramaattinen, räväkkä. Tee sitä vaikka huumorin varjolla, koska se keventää omaa ja muiden tunnelmaa.
Käytä sensitiivisyytesi voimavarana, älä pidä sitä taakkana. Ei kaikkien tarvitse olla ryhmäriippareita. Ole sen yhden ihmisen kanssa kerrallaan ja ole sitä täydestä sielustasi,kokonaisena itsenä herkkyys mukana kaikessa mitä olet/ teet.
Älä patoa tunteita sisällesi, vaan anna niiden tulla silloin kun ne ovat läsnä. Herkkyyden esiintuominen saa toisissa ihmisissä aikaan empatiaa, myötätuntoa ja rohkaisee heitäkin ilmaisemaan omia tunteitaan sekä kokemuksiaan. Tulet elämäsi aikana tämän huomaamaan. Tartu niihin hetkiin. Pystyt siitä jossakin vaiheessa nauttimaan kun oivallat millaisen väylän se tuo ihmisenä olemiseen ja toinen toiselle ihmiselle olemiseen.
Herkät ihmiset löytävät paikkansa työelämässä siinä kuten muutkin. Sensitiiviset ihmiset pärjäävät elämässä ja sosiaalisissa ammateissa siinä missä muutkin. Ammatteja, joissa siitä on suoranaista hyötyä ovat hoiva- ja hoitoalan ammatit mm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Jos useimmilla iho kuivuu ja helpotusta saa rasvaamalla, mutta atooppisella se voi kuivua niin, että pitää sairaalaan mennä rasvattavaksi niin sanotko hänelle, että pitää vain oppia elämään sen kuivuuden kanssa? Niin, et sano. Miksi sitten erityisherkän joka on henkisesti vereslihalla pitää oppia kovettamaan itseään?
Minä yritin yli kolme vuosikymmentä ja jäljellä on vain viha ja masennus. Aina kiusattiin/hyökättiin joka paikassa, yritin parhaani, vietiin itsetunnon rippeetkin. Sanottiin, että ole jämäkkä. Kun yritin olla jämäkkä välitettiin, että olen liian aggressiivinen. Kai ymmärrät, että jos herkkää tökkii liikaa siitä saa esiin juurikin sen aggressiivisen hullun? Sitäkö haluat?
Katso vaikka Joaquin Phoenixin Jokeria, siinä on joku joka yritti toimia muiden lailla ja pieleen meni jokaikinen kerta kunnes kuppi meni kunnolla nurin.
Vierailija kirjoitti:
Ota itseäsi niskasta kiinni, opettele toimimaan yhteiskunnassa ja opi ajantaju. Niin yksinkertaista, vaikka työtä ja ponnistelua vaatii tietenkin. Olisihan se helpompaa käpertyä nurkkaan itkemään, mutta valintoja, valintoja.
https://askelterveyteen.com/ala-sano-nain-masennuksesta-karsivalle/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hermosto tasapainoon: monilla erityisen herkillä on ylivireys päällä. Tähän auttaa vaikka restoratiivinen jooga.
Mulla auttaa myös ”henkinen hygienia”, käyn suihkussa kun tuun jostain. Myös mielikuvat juurista, ja kun kaikki on liikaa annan ylimääräisen valua juuria pitkin maahan.
Ei kannata uhriutua vaan etsiä itselle toimivia keinoja tasapainottua. Apua on saatavilla ja netissä paljon resursseja. Kaupungista poismuutto kannattaa.
Tsemppiä!
Netti- ja live-elämän kommenttien perusteella epävakaita draamailijoita eivät ole erityisherkät vaan heistä ärsyyntyvät ihmiset. Välillä olen jäänyt hyvä ettei suu auki toljottamaan, kun ihan pienikin asia, vaikka lehden kannessa otsikko, jossa mainitaan sana "erityisherkkyys" on saanut jonkun tällaisen ihmisen aivan pois raiteiltaan. Huutaa ja kiroaa sitä, kuinka kaikki ovat nykyään olevinaan niin erityishöpöhöpöä ja erityisherkkyys on vaan v***uprkleen höpöhöpöhömppää, kun kukaan ei kestä enää mitään. Tuhahtelun ja silmien pyörittelyn voisi vielä sulattaa mutta nuo kilahdukset ja raivoamiset ovat käsittämättömiä. En tiedä, eivätkö he oikeasti tiedosta sitä, että antavat nimenomaan itsestään hullun vaikutelman käyttäytymisellään ja reaktioillaan. Eivät erityisherkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni tässäkin ketjussa kirjoittavista vaikuttaa niin itseensä käpertyneeltä ja reagoi niin aggressiivisesti (aivan lapselliset haista paska -ym. kommentit) mielestään epämiellyttäviin kommentteihin, että alan epäillä ennemminkin jotain persoonallisuushäiriötä, ahdistusta tai mielenterveyden häiriötä ennemminkin kuin erityisherkkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota itseäsi niskasta kiinni, opettele toimimaan yhteiskunnassa ja opi ajantaju. Niin yksinkertaista, vaikka työtä ja ponnistelua vaatii tietenkin. Olisihan se helpompaa käpertyä nurkkaan itkemään, mutta valintoja, valintoja.
https://askelterveyteen.com/ala-sano-nain-masennuksesta-karsivalle/
Monelle vaan pitäisi sanoa juuri noin.
Erityisherkkyys ja sensitiivisyys on lahja, jonka kanssa voi olla haastavaa elää. Tunteita on niin paljon ja ne ovat voimakkaita. Kuitenkin on hyvä muistaa, että herkkiä ihmisiä yhdistää ainutlaatuinen ymmärrys miten muita kohdellaan kauniisti. He ymmärtävät ihmisen haurauden ja elämän sävyt ja surut. Kumpa herkät ihmiset oppisivat arvostamaan omaa sensitiivisyyttään, joka on paljon upeampaa ja aidompaa kuin kovuus ja itsekkyys tai välinpitämättömyys, näitä näkee ihan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Jos useimmilla iho kuivuu ja helpotusta saa rasvaamalla, mutta atooppisella se voi kuivua niin, että pitää sairaalaan mennä rasvattavaksi niin sanotko hänelle, että pitää vain oppia elämään sen kuivuuden kanssa? Niin, et sano. Miksi sitten erityisherkän joka on henkisesti vereslihalla pitää oppia kovettamaan itseään?
Minä yritin yli kolme vuosikymmentä ja jäljellä on vain viha ja masennus. Aina kiusattiin/hyökättiin joka paikassa, yritin parhaani, vietiin itsetunnon rippeetkin. Sanottiin, että ole jämäkkä. Kun yritin olla jämäkkä välitettiin, että olen liian aggressiivinen. Kai ymmärrät, että jos herkkää tökkii liikaa siitä saa esiin juurikin sen aggressiivisen hullun? Sitäkö haluat?
Katso vaikka Joaquin Phoenixin Jokeria, siinä on joku joka yritti toimia muiden lailla ja pieleen meni jokaikinen kerta kunnes kuppi meni kunnolla nurin.
Jokeri on psyko- tai sosiopaatti. Ei erityisherkkä. Niin on kyllä moni tänne kirjoittaneistakin vihastaan ja aggressiivisuudestaan päätellen🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
En ole introvertti. Se tässä oman hankaluuden tekeekin, kun monet erityisen sensitiiviset ihmiset on kai juurikin introverttejä.
Lapsenakin tuo muiden lasten harjoittama naureskelu ja ulkopuolelle jättäminen liittyi siihen, kun selitin heidän mielestään outoja juttuja, nauroin liikaa ja liikuin hassusti. Olin siis ns. nolo.
Heiluttelin käsiä, loikin, nauroin vedet silmissä ja sain puheripuleita. Ei mitenkään ihmeellisiä juttuja mielestäni, mutta jotenkin ne ei vaan olleet sosiaalisesti ok siinä ympäristössä jossa elin, eikä kukaan muu ollut tuollainen.
Nykyäänkin liikun hassusti (jos olen vapautunut), liikutun helposti, nauran vedet silmissä ja saan puheripuleita (ja sitten saatan olla monta tuntia hiljaa).Nämä asiat on kyllä varmaan jonkinlainen trauma, koska tämän viestin lähettäminen tuntuu hankalalta, hävettää jo valmiiksi ja tulee heti semmonen, että nyt sitten tulee alapeukkuja ja sanotaan, että ”eli olet rasittava” tms.
Luulen, että minua ymmärretään tähän saakka, mutta tämän viestin luettuaan ihmiset onkin sillain, että aijaa, tuo onkin tuollainen rasittava ja alkavat ikäänkuin inhota.Olitko se, jolla oli ADHD-epäily, mutta jonka osasto sitten kumosi? Kuulostaa nimittäin AIVAN naispuoliselta ystävältäni, jolla todettiin ADHD vasta päälle kolmikymppisenä. Hän saa hysteerisiä naurukohtauksia ja tarvitsee niitä voidakseen hyvin, pystyy puhumaan vaikka 4h putkeen monologia puheripulin ja innostuksen iskiessä, saattaa lähettä päivän aikana ääniviestejä hassuista äänistä tai pistää FB:n messengerin täyteen häntä huvittaneita meemejä, näkee maailman aivan eri tavalla kuin muut ja yleensä hänet ymmärretään väärin niin pahoin, että häneen suhtaudutaan nuivasti. Muutamat harvat huumorintajuiset ihmiset yleensä ovat heti juonessa mukana, mutta sydänystäviä hän ei saa.
Hänellä ADHD ei näy negatiivisesti kuten monella eli että säädettäisiin ja sekoiltaisiin ja oltaisiin impulsiivisuuden takia ongelmissa kuten veloissa tai jossain riippuvuuskoukussa. Hän on herkkä, helposti muita ja tunnetiloja aistiva, ahkera ja jalat maassa tyyppi, mutta todella, todella uniikki.
Kuulostaa ihan joltain bipo tyypiltä + heikkolahjaisuus.
Ei todellakaan kuullosta bibolaariselta. Eikä heikkolahjaiselta. Et edes lukenut tekstiä ajatuksen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkkyys ja sensitiivisyys on lahja, jonka kanssa voi olla haastavaa elää. Tunteita on niin paljon ja ne ovat voimakkaita. Kuitenkin on hyvä muistaa, että herkkiä ihmisiä yhdistää ainutlaatuinen ymmärrys miten muita kohdellaan kauniisti. He ymmärtävät ihmisen haurauden ja elämän sävyt ja surut. Kumpa herkät ihmiset oppisivat arvostamaan omaa sensitiivisyyttään, joka on paljon upeampaa ja aidompaa kuin kovuus ja itsekkyys tai välinpitämättömyys, näitä näkee ihan liikaa.
Tämä oli hyvin kauniisti ilmaistu ja analysoitu! Kiitos meidän kaikkien puolesta!
Kuulostaa ihan joltain bipo tyypiltä + heikkolahjaisuus.