Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Mihin perustuu negatiivinen oletuksesi, että erityisherkkä, sensitiivinen = kohtelee toisia ihmisiä huonosti tai vaatii erityiskohtelua? Jos olet todella psykologi, olen huolissani tuomitsevasta asenteestasi. Kukaan asiakas, enemmän tai vähemmän herkkä, ei kaipaa sellaista kohtaamista.
Jokainen on nykyään uniikki lumihiutale, jonka ympärillä muun maailman pitäisi pyöriä. Sen vuoksi päiväkodeissa ja kouluissa on nykyään yhtä helvettiä.
Elaine Aron on kirjoittanut aiheesta hyviä kirjoja. Kyllä niissä nousee vahvasti esiin se, miten itseään kannattaa kuunnella ja järjestää itselleen "rauhoittumisaikoja". Toisaalta hän kyllä myös korostaa sitä, miten erityisherkkä ihminen voi olla erinomainen yhteiskunnan jäsen (mm. ammatinvalintakysymys) eli missään nimessä hän ei kannata mitään kotiin hautautumista.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on nykyään uniikki lumihiutale, jonka ympärillä muun maailman pitäisi pyöriä. Sen vuoksi päiväkodeissa ja kouluissa on nykyään yhtä helvettiä.
Ei tässä ketjussa kyllä kukaan muu ole puhunut kenekään ympärillä pyörimisestä kuin sinä ja tuo huono psykologi.
Vertaistukiketju, sinulla ei selkeästi sellaista ole antaa joten ei sinulle sopiva ketju ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitään vastoinkäymisiä ei nykyään siedetä ilman terapian varaamista. Korona on näyttänyt ihmisten huonon sietokyvyn ongelmille täydellisesti. Kuka on luvannut, että elämän pitäisi olla aina helppoa ja onnellista!?
Käytän hyviä korvatulppia sekä kaupungilla, että nukkuessani. Makuuhuoneessa on pimennysverhot. Asun hiljaisen kadun varrella ylimmässä kerroksessa. Käytän vain pehmeitä ja keveitä hieman suuria vaatteita ja kenkiä. Tapaan ihmisiä vain sen verran, kuin jaksan. Kuljen julkisilla ruuhka-ajan ulkopuolella. Kävelen tai ajan pyörällä työmatkat, koska ratikassa ja bussissa on usein likaisia pahanhajuisia ihmisiä. Nautin etätöistä. Korvatulpat on mahtavin keksintö ikinä. Voin käydä kaupassa ilman, että väsyn henkihieveriin kauppakeskusten melusta. Harjoittelen mindfullnessia. En voi käydä elokuvissa, koska ihmiset maiskuttavat, rapisevat ja röyhyäilevät siellä. Katson elokuvat kotona. Voi olla, että tämä häiritsee ajatustasolla ei-erityisherkkiä. Muistutan kuitenkin, etten ikinä ole tullut kitisemään teille aiheuttamastanne mökästä/hajusta, joten odotan samaa hienotunteisuutta teiltäkin. Ei pitäis häiritä, jos joku elää teitä vaivaamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on nykyään uniikki lumihiutale, jonka ympärillä muun maailman pitäisi pyöriä. Sen vuoksi päiväkodeissa ja kouluissa on nykyään yhtä helvettiä.
Ei tässä ketjussa kyllä kukaan muu ole puhunut kenekään ympärillä pyörimisestä kuin sinä ja tuo huono psykologi.
Vertaistukiketju, sinulla ei selkeästi sellaista ole antaa joten ei sinulle sopiva ketju ollenkaan.
Onneksi sinä et määrää,kuka täällä saa kirjoittaa.
Kuulostaa rankalta, mutta Unohda itsesi, unohda tapasi, unohda ne entiset Näin täytyy tehdä. Nouse itsesi ulkopuolelle, katso itseäsi arvostelematta ulkopuolisin silmin. Useammat ihmiset ovat samalla lailla käpertyneet omasn käytökseen eivätkä huomaa sinua jos et ole rauhaton.
Ihmiset jotka tarkkailevat muita etsiäkseen vikoja ovat itsevarmoja itse tai etsivät jännitystä elämäänsä. Janoavat sitä tunnetta joka halvennuksesta, ilkkumisesta tulee. Tahdotko tuon ihmisen seuraan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa rankalta, mutta Unohda itsesi, unohda tapasi, unoh9da ne entiset Näin täytyy tehdä. Nouse itsesi ulkopuolelle, katso itseäsi arvostelematta ulkopuolisin silmin. Useammat ihmiset ovat samalla lailla käpertyneet omasn käytökseen eivätkä huomaa sinua jos et ole rauhaton.
Ihmiset jotka tarkkailevat muita etsiäkseen vikoja ovat itsevarmoja itse tai etsivät jännitystä elämäänsä. Janoavat sitä tunnetta joka halvennuksesta, ilkkumisesta tulee. Tahdotko tuon ihmisen seuraan?
Hmm, enpä ole tältä kantilta ajatellutkaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
En usko että olet psykologi. Tai sitten olet surkea sellainen. Syyllistät ja keksit asioita omasta päästäsi. Kuinka tyyppi joka elää erakkona voi edes kiusata, kohdella huonosti muita???Keneltä hän pyytää erityiskohtelua?
Minä taas uskon, että tuo kirjoittaja voi olla juurikin psykologi. Samanlainen tapaus on kohdattu ihan tosielämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kestä oikein mitenkään valitettavasti:(Toinen työelämän uupumus menossa. Joka työpaikasta itkun kautta pois. Vaikeimmassa kiusaavassa ja paineisessa 6,5 vuotta oli liikaa...ja kun 3 lastakin oli vielä kouluiässä, nyt aikuisia. Omiin aikuisiin on rakastavat ja hyvät välit ja ydinperhe vielä koossa, mistä olen iloinen. Työelämässä sitten tuli pahat ahdistukset, masennukset ym pitkä sairasloma. Yläasteella oli tosin ollut jo eka paniikkikohtaus, mitä en ymmärtänyt, pidin vain itseäni omituisena ja niitä tulikin sen jälkeen myös lukiossa ja esim puhelimessa, sukujuhlatkin aina ahdistaa. Vasta aikuisiällä sain siihen diagnoosin ja apua. Koko ikäni olen jotenkin oireillut ja työelämässä tunnollisena suorittajana loppuun saakka voimien äärirajoilla räpiköinti ja väkisinyrittäminen ovat pahentaneet vaan tilannetta. Vaikean työpaikan ja pitkän sairasloman jälkeen uusi yritys sijaisuuksia eri paikassa, jossa myös kiusaamista, paineita, uupuneita, yksi nuori mt-saikkulainen. Mulla alkoi kolmannen sijaisuuden alkuun vaikeat kognitiiviset oireet, työmuisti ei toimi ja ahdistus liikaa, heräilyä öisin kun jännitin töihin menoa, virheherkkyys, ärsyyntynyt olo jatkuvasti ym... Nyt syksystä saakka saikulla ja lääkitystä. Psykologiset testitkin syksyllä osoittivat nuo kognitiiviset oireet vaikeiksi. Ahdistaa pelkkä ajatus työelämään paluusta, vaikka velvollisuudentunne onkin kova:(Voimia sinulle ja armollisuutta itsellesi, toivotaan, että sinulle käy paremmin. Vähennä minimiin kaikki mikä kuormittaa liikaa❣️ Mulla on elämässäni ollut aivan liikaa kuormittavia tekijöitä omiin henkisiin ja fyysisiinkin resursseihin nähden, kuten myös narsistinen, vaativa äiti. Ongelmat on alkanut lapsuudesta asti, jännittäminen, ahdistus, paniikki, sos.tilanteiden pelko, masennusherkkyys, itseltä liikaa vaatiminen ym...Kaikki sosiaaliset tilanteet, vastuut, paineet, riitatilanteet, voimakkaat äänet, hälinä, valot ym minulle liialliset henkiset tai fyysiset ärsykkeet vie voimia ja pakko levätä heti kuormitusta pois... Vaikkei minulta valitettavasti positiivista kokemusta tullutkaan, niin Kaikkea hyvää sinulle ❣️
N45
Vierailija kirjoitti:
En kestä oikein mitenkään valitettavasti:(Toinen työelämän uupumus menossa. Joka työpaikasta itkun kautta pois. Vaikeimmassa kiusaavassa ja paineisessa 6,5 vuotta oli liikaa...ja kun 3 lastakin oli vielä kouluiässä, nyt aikuisia. Omiin aikuisiin on rakastavat ja hyvät välit ja ydinperhe vielä koossa, mistä olen iloinen. Työelämässä sitten tuli pahat ahdistukset, masennukset ym pitkä sairasloma. Yläasteella oli tosin ollut jo eka paniikkikohtaus, mitä en ymmärtänyt, pidin vain itseäni omituisena ja niitä tulikin sen jälkeen myös lukiossa ja esim puhelimessa, sukujuhlatkin aina ahdistaa. Vasta aikuisiällä sain siihen diagnoosin ja apua. Koko ikäni olen jotenkin oireillut ja työelämässä tunnollisena suorittajana loppuun saakka voimien äärirajoilla räpiköinti ja väkisinyrittäminen ovat pahentaneet vaan tilannetta. Vaikean työpaikan ja pitkän sairasloman jälkeen uusi yritys sijaisuuksia eri paikassa, jossa myös kiusaamista, paineita, uupuneita, yksi nuori mt-saikkulainen. Mulla alkoi kolmannen sijaisuuden alkuun vaikeat kognitiiviset oireet, työmuisti ei toimi ja ahdistus liikaa, heräilyä öisin kun jännitin töihin menoa, virheherkkyys, ärsyyntynyt olo jatkuvasti ym... Nyt syksystä saakka saikulla ja lääkitystä. Psykologiset testitkin syksyllä osoittivat nuo kognitiiviset oireet vaikeiksi. Ahdistaa pelkkä ajatus työelämään paluusta, vaikka velvollisuudentunne onkin kova:(Voimia sinulle ja armollisuutta itsellesi, toivotaan, että sinulle käy paremmin. Vähennä minimiin kaikki mikä kuormittaa liikaa❣️ Mulla on elämässäni ollut aivan liikaa kuormittavia tekijöitä omiin henkisiin ja fyysisiinkin resursseihin nähden, kuten myös narsistinen, vaativa äiti. Ongelmat on alkanut lapsuudesta asti, jännittäminen, ahdistus, paniikki, sos.tilanteiden pelko, masennusherkkyys, itseltä liikaa vaatiminen ym...Kaikki sosiaaliset tilanteet, vastuut, paineet, riitatilanteet, voimakkaat äänet, hälinä, valot ym minulle liialliset henkiset tai fyysiset ärsykkeet vie voimia ja pakko levätä heti kuormitusta pois... Vaikkei minulta valitettavasti positiivista kokemusta tullutkaan, niin Kaikkea hyvää sinulle ❣️
N45
Omiin aikuisiin lapsiin siis on hyvät, rakastavat ja läheiset välit...N45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa rankalta, mutta Unohda itsesi, unohda tapasi, unohda ne entiset Näin täytyy tehdä. Nouse itsesi ulkopuolelle, katso itseäsi arvostelematta ulkopuolisin silmin. Useammat ihmiset ovat samalla lailla käpertyneet omasn käytökseen eivätkä huomaa sinua jos et ole rauhaton.
Ihmiset jotka tarkkailevat muita etsiäkseen vikoja ovat itsevarmoja itse tai etsivät jännitystä elämäänsä. Janoavat sitä tunnetta joka halvennuksesta, ilkkumisesta tulee. Tahdotko tuon ihmisen seuraan?
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.
FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
Tuntuu kuin minua jatkuvasti väärinymmärrettäisiin, tuntuu kuin ihmiset pelkäisivät minua, sosiaalisuus on kuormittavaa mikä lisää eristäytymistä mikä taas lisää ihmisten negatiivisia ennakkoluuloja,
tuntuu kuin anonyymille foorumeillekkaan ei voisi kirjoittaa rauhassa kun tuntuu siltä kuin modet kammoaisivat ip:täni ja juttujani, sisäinen rauha on melko vieras käsite tässä vaiheessa
Itseäni helpottaa ajan ja tilan ottaminen. Se taas tullur iän myötä ja sillä ettei ole enää niin ankara itselleen. Kaikki meistä on vähän erimuotista, mutta jokaisella rooli täällä.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu kuin minua jatkuvasti väärinymmärrettäisiin, tuntuu kuin ihmiset pelkäisivät minua, sosiaalisuus on kuormittavaa mikä lisää eristäytymistä mikä taas lisää ihmisten negatiivisia ennakkoluuloja,
tuntuu kuin anonyymille foorumeillekkaan ei voisi kirjoittaa rauhassa kun tuntuu siltä kuin modet kammoaisivat ip:täni ja juttujani, sisäinen rauha on melko vieras käsite tässä vaiheessa
Minulle tuli tästä kirjoituksestasi mieleen, että voisiko olla niin, että sinulle tulisi eristäytymisen seurauksena sosiaalisten tilanteiden pelkoa / arkuutta, jolloin ajattelet muista ihmisistä noin? Ehkä sitten ylitulkitset tilanteita? Itselläni nimittäin käy niin, tulen aremmaksi ja pelokkaammaksi ja omasta tutusta kotipesästä on vaikeampi lähteä ihmisten ilmoille.
Kirjoittele vaan tänne rauhassa, täällä on myös muita kaltaisiasi. Kiva kun olet täällä meidän mukana. 🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
En ole introvertti. Se tässä oman hankaluuden tekeekin, kun monet erityisen sensitiiviset ihmiset on kai juurikin introverttejä.
Lapsenakin tuo muiden lasten harjoittama naureskelu ja ulkopuolelle jättäminen liittyi siihen, kun selitin heidän mielestään outoja juttuja, nauroin liikaa ja liikuin hassusti. Olin siis ns. nolo.
Heiluttelin käsiä, loikin, nauroin vedet silmissä ja sain puheripuleita. Ei mitenkään ihmeellisiä juttuja mielestäni, mutta jotenkin ne ei vaan olleet sosiaalisesti ok siinä ympäristössä jossa elin, eikä kukaan muu ollut tuollainen.
Nykyäänkin liikun hassusti (jos olen vapautunut), liikutun helposti, nauran vedet silmissä ja saan puheripuleita (ja sitten saatan olla monta tuntia hiljaa).
Nämä asiat on kyllä varmaan jonkinlainen trauma, koska tämän viestin lähettäminen tuntuu hankalalta, hävettää jo valmiiksi ja tulee heti semmonen, että nyt sitten tulee alapeukkuja ja sanotaan, että ”eli olet rasittava” tms.
Luulen, että minua ymmärretään tähän saakka, mutta tämän viestin luettuaan ihmiset onkin sillain, että aijaa, tuo onkin tuollainen rasittava ja alkavat ikäänkuin inhota.
Ilkeät kommentit ovat joko trolleja tai äärimmäisen tyhmiä tyyppejä. Älä välitä niistä yhtään.