Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
En ole introvertti. Se tässä oman hankaluuden tekeekin, kun monet erityisen sensitiiviset ihmiset on kai juurikin introverttejä.
Lapsenakin tuo muiden lasten harjoittama naureskelu ja ulkopuolelle jättäminen liittyi siihen, kun selitin heidän mielestään outoja juttuja, nauroin liikaa ja liikuin hassusti. Olin siis ns. nolo.
Heiluttelin käsiä, loikin, nauroin vedet silmissä ja sain puheripuleita. Ei mitenkään ihmeellisiä juttuja mielestäni, mutta jotenkin ne ei vaan olleet sosiaalisesti ok siinä ympäristössä jossa elin, eikä kukaan muu ollut tuollainen.
Nykyäänkin liikun hassusti (jos olen vapautunut), liikutun helposti, nauran vedet silmissä ja saan puheripuleita (ja sitten saatan olla monta tuntia hiljaa).Nämä asiat on kyllä varmaan jonkinlainen trauma, koska tämän viestin lähettäminen tuntuu hankalalta, hävettää jo valmiiksi ja tulee heti semmonen, että nyt sitten tulee alapeukkuja ja sanotaan, että ”eli olet rasittava” tms.
Luulen, että minua ymmärretään tähän saakka, mutta tämän viestin luettuaan ihmiset onkin sillain, että aijaa, tuo onkin tuollainen rasittava ja alkavat ikäänkuin inhota.
Olet kuin minä! Minäkin olen usein ”nolo” ja ihmiset usein kääntyvät katsomaan, kun juttelen ja nauran vapautuneesti. Olen jotenkin oppinut arvostamaan itseäni enemmän ja olen hyväksynyt sen tosiasian, että moni pitää minua outona, mutta on myös niitä, joista olen ihana. Sinäkin olet ihana, sinun täytyy vaan löytää ne omat ihmisesi 🤗
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
Ei ei tuo ryhmä on aivan kauhea itsesäälissä/itsekehussa rypemisryhmä! Kaikki muut ovat väärässä ja vain erityinen elämäntapa on oikea!
Niinpä. En ole itsekään löytänyt HSP-piireistä heimoani. Sensitiivinen henkilöhän ei esim. välttämättä ole empaattinen. Meitä herkkiä on kaikkialla, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki. 😊
Kuka aikuinen ajattelee jonkun olevan nolo? Vapautuneita ja erilaisia tänne synkkään töykeiden murjottajien maahan tarvittaisiinkin! Itsekin olen herkkä, mutta myös hauska ja spontaani eli välillä jopa nolo varmaan jonkun teininmielisen mielestä :)
Vierailija kirjoitti:
Kuka aikuinen ajattelee jonkun olevan nolo? Vapautuneita ja erilaisia tänne synkkään töykeiden murjottajien maahan tarvittaisiinkin! Itsekin olen herkkä, mutta myös hauska ja spontaani eli välillä jopa nolo varmaan jonkun teininmielisen mielestä :)
Yllättävän moni ajattelee liian eloisan ihmisen olevan jotenkin nolo, lapsellinen, rasittava tms. Kyllä näkisin, että edelleen on vallalla sellainen perinteinen käyttäytymisnormi, että olisi parempi ettei erottuisi millään lailla hiljaisesta massasta. Toki joissakin piireissä asia voi olla toisin.
sensitiiviset, onko semmoinen dg olemassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka aikuinen ajattelee jonkun olevan nolo? Vapautuneita ja erilaisia tänne synkkään töykeiden murjottajien maahan tarvittaisiinkin! Itsekin olen herkkä, mutta myös hauska ja spontaani eli välillä jopa nolo varmaan jonkun teininmielisen mielestä :)
Ei kai aikuiset niinkään noin ajattele (paitsi rasittavana saatetaan pitää), mutta jos on lapsuuden ja murrosiän sitä ympäristön muilta lapsilta ja nuorilta kuullut, niin se voi jäädä osaksi identiteettiä pitkälle aikuisuuteen.
Itse esim. huomaan, etten päästä ketään lähelle kovin helposti, häpeän enkä tiedä miten päin pitäisi olla jne.
Voisin vaikka kuolla joutessani, en kuitenkaan jaksa nähdä vaivaa asian toteuttamiseksi. Turhaa, tyhjää, merkityksetöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieninä annoksina jaksaa. Kannattaa opetella kuuntelemaan omaa elimistöään, niin tietää ajoissa milloin alkaa ärsykeannos täyttymään. Ei kannata jäädä porukkaan roikkumaan pidemmäksi aikaa kuin jaksaa, vaikka kuinka joku yrittäisi puhua ympäri. Kun tietää paljonko jaksaa, voi sopia menoja niin että on joku hyvä tekosyy lähteä paikalta ajoissa.
Ammatti kannattaa miettiä sellaiseksi, jossa voi mahdollisimman paljon ajoittaa omaa lepoa ja ärsykkeiden määrää. Todella monet erityisherkät hakeutuvat taiteilijaksi (paitsi näyttelijäksi), että voi nyhjätä kaiket päivät hiljaisuudessa niin paljon kuin huvittaa, vaikka eihän sillä alalla yleensä rahaa tehdä. Ei ole kyse edes kutsumuksesta vaan omien erityisten tarpeiden huomioimisesta.
Veikkaan että jossakin taidekoulussa ap sulautuisi massaan ja olisi "kuten kaikki muut". Se on niin suhteellista, mikä on normaalia. Mutta samanlainen herkkä "lauma" saattaa löytyä toki muualtakin. Jossain Kainuussa voi hyvin olla joku pikkukylä täynnä "erakoita", jotka jaksavat muita vain lyhyitä aikoja.
Vaikka ap:n ympärillä olisi tällä hetkellä vain epäherkkää porukkaa, se ei tarkoita että ap olisi ainutlaatuisen "epänormaali". Täytyy vain yrittää löytää omat ympyrät ja elämäntapa, joka toimii itselle. Nuorena se voi tuntua mahdottomalta mutta jo parin vuoden kuluttua kaikki voi olla selkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elaine Aron on kirjoittanut aiheesta hyviä kirjoja. Kyllä niissä nousee vahvasti esiin se, miten itseään kannattaa kuunnella ja järjestää itselleen "rauhoittumisaikoja". Toisaalta hän kyllä myös korostaa sitä, miten erityisherkkä ihminen voi olla erinomainen yhteiskunnan jäsen (mm. ammatinvalintakysymys) eli missään nimessä hän ei kannata mitään kotiin hautautumista.
Olin juuri aikeissa suositella Elaine Aaronin kirjoja, joku näköjään kerkesikin ensin. Kannattaa tosiaan lukea niitä!
Tärkeää on, että opit hyväksymään itsesi ja herkkyytesi. Herkkyys on sinun Supervoimasi, vaikkei se aina siltä tunnukaan. Erityisherkkiä on muitakin, ja osa meistä on sitten vielä erityisen erityisherkkiä. Toivon että löydät oman paikkasi elämän palapelissä, sinullekin nimittäin on siinä paikka, jossa voit toteuttaa itseäsi omalle itsellesi sopivalla tavalla. Oletko taiteellinen? Erityisherkälle sopivia ovat monet taiteen lajit, samoin kuin eläinten parissa oleminen ja työskentely, jos pitää eläimistä. Luultavasti pidät? Niiden seurassa ei kuormitu ollenkaan niin paljon kuin ihmisten seurassa.
Kokemuksesta tiedän, että erityisherkkyys tuntuu välillä kiroukselta, välillä siunaukselta. Toivon, että sinä löydät niitä "siunattuja" hetkiä yhä enemmän ja enemmän, ja että opit kuuntelemaan itseäsi sekä ottamaan hengähdystaukoja aina kun siltä tuntuu. Kaikkea hyvää elämääsi!
Halaus <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
En ole introvertti. Se tässä oman hankaluuden tekeekin, kun monet erityisen sensitiiviset ihmiset on kai juurikin introverttejä.
Lapsenakin tuo muiden lasten harjoittama naureskelu ja ulkopuolelle jättäminen liittyi siihen, kun selitin heidän mielestään outoja juttuja, nauroin liikaa ja liikuin hassusti. Olin siis ns. nolo.
Heiluttelin käsiä, loikin, nauroin vedet silmissä ja sain puheripuleita. Ei mitenkään ihmeellisiä juttuja mielestäni, mutta jotenkin ne ei vaan olleet sosiaalisesti ok siinä ympäristössä jossa elin, eikä kukaan muu ollut tuollainen.
Nykyäänkin liikun hassusti (jos olen vapautunut), liikutun helposti, nauran vedet silmissä ja saan puheripuleita (ja sitten saatan olla monta tuntia hiljaa).Nämä asiat on kyllä varmaan jonkinlainen trauma, koska tämän viestin lähettäminen tuntuu hankalalta, hävettää jo valmiiksi ja tulee heti semmonen, että nyt sitten tulee alapeukkuja ja sanotaan, että ”eli olet rasittava” tms.
Luulen, että minua ymmärretään tähän saakka, mutta tämän viestin luettuaan ihmiset onkin sillain, että aijaa, tuo onkin tuollainen rasittava ja alkavat ikäänkuin inhota.
Kuvailemasi henkilö, joka nauraa liikaa, puhuu outoja juttuja ja viuhtoo käsillään puhuessaan jne, olisin voinut olla yhtä hyvin minä. Saan myös puheryöpsähdyskohtauksia, sitten välillä voi olla pitkäänkin vaiteliasta. Teininä pelkäsin kävellä julkisilla paikoilla kun kuvittelin käveleväni jotenkin oudosti ja kaikkien katselevan... Tämän seurauksena kävelyni tietysti muuttuikin joksikin aikaa vähän nykiväksi. Se meni kuitenkin ohi kun lakkasin kuumottelemasta, miltä näytän.
Muistan olleeni lapsena hyvin nauravainen, kunnes yläkerran naapurini, tyttö jonka kanssa paljon leikin, puuskahti kerran: Miksi sä aina naurat?! Etkö sä voi koskaan olla vakava?
Tuli hiljaista. Ajattelin tuolloin alakouluiässä, että ai, iloisuus ja nauraminen ei ilmeisesti ole hyvä asia. Sitten vakavoiduin niin, että varhaisteininä sain kuulla monta kertaa, miten myrtsin näköinen olen. Taaskaan ei hyvä.
Olen pikkuhiljaa päässyt noista toisten odotusten mukaan elämisistä eroon, joskaan en varmaan vieläkään ihan täysin. Mutta olen hyväksynyt että minä olen minä. Olen hyväksynyt myös erityisherkkyyteni ja sen, että liikutun todella helposti. Varsinkin luonnossa tulee usein hetkiä, jolloin panen merkille jonkin erityisen kauniin yksityiskohdan, vaikka ilta-auringon siilautumisen puiden runkojen lomasta kuin keijukaismetsässä ikään, tai sen, miten peuraemo leikittää vasaansa niityllä. Tai kun kurkivanhemmat opettavat poikastaan lentämään. Silloin minulta pääsee ilon kyyneleitä. Joku toinen ei luultavasti huomaisi noissa hetkissä mitään sen ihmeellisempää kauneutta, mutta minä huomaan. Silloin olen onnelllisin supervoimastani erityisherkkyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
En ole introvertti. Se tässä oman hankaluuden tekeekin, kun monet erityisen sensitiiviset ihmiset on kai juurikin introverttejä.
Lapsenakin tuo muiden lasten harjoittama naureskelu ja ulkopuolelle jättäminen liittyi siihen, kun selitin heidän mielestään outoja juttuja, nauroin liikaa ja liikuin hassusti. Olin siis ns. nolo.
Heiluttelin käsiä, loikin, nauroin vedet silmissä ja sain puheripuleita. Ei mitenkään ihmeellisiä juttuja mielestäni, mutta jotenkin ne ei vaan olleet sosiaalisesti ok siinä ympäristössä jossa elin, eikä kukaan muu ollut tuollainen.
Nykyäänkin liikun hassusti (jos olen vapautunut), liikutun helposti, nauran vedet silmissä ja saan puheripuleita (ja sitten saatan olla monta tuntia hiljaa).Nämä asiat on kyllä varmaan jonkinlainen trauma, koska tämän viestin lähettäminen tuntuu hankalalta, hävettää jo valmiiksi ja tulee heti semmonen, että nyt sitten tulee alapeukkuja ja sanotaan, että ”eli olet rasittava” tms.
Luulen, että minua ymmärretään tähän saakka, mutta tämän viestin luettuaan ihmiset onkin sillain, että aijaa, tuo onkin tuollainen rasittava ja alkavat ikäänkuin inhota.
Et ole rasittava, uskoakseni täysin päin vastoin! Olet vain ilmeisesti elänyt liian jäykässä ja ahtaassa elinympäristössä noin henkisesti ajatellen. Minusta kuulostat virkistävän pirskahtelevalta ja eläväiseltä tyypiltä. Ja jos mitä rakastan, niin sellaisia ihmisiä, jotka nauravat vedet silmissä!
Muista tämä: Meidän ei tarvitse pitää muiden ihmisten käytöstä oman arvomme peilinä. Juhlista omaa persoonallista itseäsi, olet ihana juuri tuollaisena!
Itse ihmettelen meitä herkkiä enemmän ihmisiä, jotka ovat hyvin tuomitsevia ja tylyjä muita kohtaan.
Heillä on mahtanut olla ikävä ilmapiiri kotonaan. Vai mikä saa ihmisen olemaan suvaitsematon ja tuomitseva muita kohtaan?
Työpaikalla käytös saattaa vaikuttaa herkempiin rankalla tavalla. Muita syrjäytetään ja syytetään aiheettomasti vailla omaatuntoa tai logiikkaa.
Ehkä heillä on itsellään niin paha olla, että se puretaan ihmisiin, jotka eivät anna takaisin samalla mitalla. Osalla saattaa olla henkistä sairautta taustalla.
Herkät harvemmin iskevät takaisin, he kärsivät omissa oloissaan muiden julmuuden aiheuttamat vauriot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kestäkään. Olen kotona piiossa. Olen yrittänyt olla työelämässä ja koulussa, mutta se on henkisesti niin vaikea, että paine purkautuu fyysisinä oireina. Yksikin epäystävällinen katse tai sana saa kärsimään jopa pariksi viikoksi. Syy - vuosia kestänyt rankka koulukiusaaminen. En pysty olemaan ryhmässä, koska minussa on se pelko - ryhmä vs minä.
Kuin oma viestini. Tietysti olen varmaan muutenkin herkempi, mutta kiusaaminen paljon vaikuttanut. Tuntuu etten pärjää ja saan arvostelua, että olen liian ujo. Yksinäisyys ikävä asia välillä myös, mutta olen ollut niin kauan yksin, että on tiedä pärjäänkö enää toisten seurassa. Joskus joku ihminen saa minut vielä tavallaan löytämään sen erilaisen puoleni, mutta sitten taas alan jännittää ja itsetunto putoaa taas pohjalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
En ole introvertti. Se tässä oman hankaluuden tekeekin, kun monet erityisen sensitiiviset ihmiset on kai juurikin introverttejä.
Lapsenakin tuo muiden lasten harjoittama naureskelu ja ulkopuolelle jättäminen liittyi siihen, kun selitin heidän mielestään outoja juttuja, nauroin liikaa ja liikuin hassusti. Olin siis ns. nolo.
Heiluttelin käsiä, loikin, nauroin vedet silmissä ja sain puheripuleita. Ei mitenkään ihmeellisiä juttuja mielestäni, mutta jotenkin ne ei vaan olleet sosiaalisesti ok siinä ympäristössä jossa elin, eikä kukaan muu ollut tuollainen.
Nykyäänkin liikun hassusti (jos olen vapautunut), liikutun helposti, nauran vedet silmissä ja saan puheripuleita (ja sitten saatan olla monta tuntia hiljaa).Nämä asiat on kyllä varmaan jonkinlainen trauma, koska tämän viestin lähettäminen tuntuu hankalalta, hävettää jo valmiiksi ja tulee heti semmonen, että nyt sitten tulee alapeukkuja ja sanotaan, että ”eli olet rasittava” tms.
Luulen, että minua ymmärretään tähän saakka, mutta tämän viestin luettuaan ihmiset onkin sillain, että aijaa, tuo onkin tuollainen rasittava ja alkavat ikäänkuin inhota.Et ole rasittava, uskoakseni täysin päin vastoin! Olet vain ilmeisesti elänyt liian jäykässä ja ahtaassa elinympäristössä noin henkisesti ajatellen. Minusta kuulostat virkistävän pirskahtelevalta ja eläväiseltä tyypiltä. Ja jos mitä rakastan, niin sellaisia ihmisiä, jotka nauravat vedet silmissä!
Muista tämä: Meidän ei tarvitse pitää muiden ihmisten käytöstä oman arvomme peilinä. Juhlista omaa persoonallista itseäsi, olet ihana juuri tuollaisena!
Viimeisessä kappaleessa on kieltämättä viisautta, mutta en tiedä miten juhlistaa kun itsetunto on oikeasti mennyt ihan totaalisesti.
Ei ole mitään mikä sitä vahvistaisi, se on niin rikki etten tiedä miten sitä ikinä voi vahvistaa.
Olen kokenut niin paljon ulkopuolisuutta ja torjuntaa, että ei ole enää yhtään hyvä olo omasta itsestä enkä keksi miten se voisi hyväksi tullakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
En ole introvertti. Se tässä oman hankaluuden tekeekin, kun monet erityisen sensitiiviset ihmiset on kai juurikin introverttejä.
Lapsenakin tuo muiden lasten harjoittama naureskelu ja ulkopuolelle jättäminen liittyi siihen, kun selitin heidän mielestään outoja juttuja, nauroin liikaa ja liikuin hassusti. Olin siis ns. nolo.
Heiluttelin käsiä, loikin, nauroin vedet silmissä ja sain puheripuleita. Ei mitenkään ihmeellisiä juttuja mielestäni, mutta jotenkin ne ei vaan olleet sosiaalisesti ok siinä ympäristössä jossa elin, eikä kukaan muu ollut tuollainen.
Nykyäänkin liikun hassusti (jos olen vapautunut), liikutun helposti, nauran vedet silmissä ja saan puheripuleita (ja sitten saatan olla monta tuntia hiljaa).Nämä asiat on kyllä varmaan jonkinlainen trauma, koska tämän viestin lähettäminen tuntuu hankalalta, hävettää jo valmiiksi ja tulee heti semmonen, että nyt sitten tulee alapeukkuja ja sanotaan, että ”eli olet rasittava” tms.
Luulen, että minua ymmärretään tähän saakka, mutta tämän viestin luettuaan ihmiset onkin sillain, että aijaa, tuo onkin tuollainen rasittava ja alkavat ikäänkuin inhota.
Lapsenlapseni käyttäytyy noin. Homma menee usein jotenkin överiksi. Sitten ei kestä puolta sanaa, jos äiti yrittää yhtään toppuutella. Nopeat mielenliikkeet molempiin suuntiin. Saa nähdä, miten koulussa alkaa sujua.
Tulee olo että monella teillä täällä oireet ja "omituisuudet" voisivat selittyä jollain lääketieteen tunnistamalla diagnoosilla kuten autisminkirjo, hahmotushäiriö, ADHD/ADD. Pelkään että koette ulkopuolisuutta ja jäätte vaille tukea ja apua koska teillä ei ole tällaista tunnustettua diagnoosia. Kyseiset diagnoosit ovat todella monipuolisia oirekirjoltaan ja vakavuudeltaan, eli teillä voi ihan hyvin olla Asperger vaikka ette tunnistaisi itseänne tyypillisistä As-kuvauksista. Koska erityisherkkyys ei ainakaan tällä hetkellä ole diagnoosi, sitä ei myöskään hoideta eikä siitä kärsiville ole tarjolla tukitoimia! Ei tietenkään ole teidän syy että lääketieteen ammattilaiset ei ole pystyneet asettamaan oireitanne minkään diagnoosin alle. Mutta kannustaisin kuitenkin teitä pyrkimään selvittämään mistä oireenne johtuvat, koska taustalla voi olla jotain neuropsykologista/neurologista epätyypillisyyttä johon voisi sitten saada apua ja myös löytää vertaistukea. Erityisherkkyys voi olla todellinen asia ihmiselle mutta se on kuitenkin itse diagnosoitu, ja siksi erityisherkkyyttä on yhtä monenlaista kuin itsensä erityisherkiksi kokevia. Tsemppiä joka tapauksessa kaikille pahoinvoiville ja itsensä huonoksi kokeville. 💕
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
En ole introvertti. Se tässä oman hankaluuden tekeekin, kun monet erityisen sensitiiviset ihmiset on kai juurikin introverttejä.
Lapsenakin tuo muiden lasten harjoittama naureskelu ja ulkopuolelle jättäminen liittyi siihen, kun selitin heidän mielestään outoja juttuja, nauroin liikaa ja liikuin hassusti. Olin siis ns. nolo.
Heiluttelin käsiä, loikin, nauroin vedet silmissä ja sain puheripuleita. Ei mitenkään ihmeellisiä juttuja mielestäni, mutta jotenkin ne ei vaan olleet sosiaalisesti ok siinä ympäristössä jossa elin, eikä kukaan muu ollut tuollainen.
Nykyäänkin liikun hassusti (jos olen vapautunut), liikutun helposti, nauran vedet silmissä ja saan puheripuleita (ja sitten saatan olla monta tuntia hiljaa).Nämä asiat on kyllä varmaan jonkinlainen trauma, koska tämän viestin lähettäminen tuntuu hankalalta, hävettää jo valmiiksi ja tulee heti semmonen, että nyt sitten tulee alapeukkuja ja sanotaan, että ”eli olet rasittava” tms.
Luulen, että minua ymmärretään tähän saakka, mutta tämän viestin luettuaan ihmiset onkin sillain, että aijaa, tuo onkin tuollainen rasittava ja alkavat ikäänkuin inhota.
Olitko se, jolla oli ADHD-epäily, mutta jonka osasto sitten kumosi? Kuulostaa nimittäin AIVAN naispuoliselta ystävältäni, jolla todettiin ADHD vasta päälle kolmikymppisenä. Hän saa hysteerisiä naurukohtauksia ja tarvitsee niitä voidakseen hyvin, pystyy puhumaan vaikka 4h putkeen monologia puheripulin ja innostuksen iskiessä, saattaa lähettä päivän aikana ääniviestejä hassuista äänistä tai pistää FB:n messengerin täyteen häntä huvittaneita meemejä, näkee maailman aivan eri tavalla kuin muut ja yleensä hänet ymmärretään väärin niin pahoin, että häneen suhtaudutaan nuivasti. Muutamat harvat huumorintajuiset ihmiset yleensä ovat heti juonessa mukana, mutta sydänystäviä hän ei saa.
Hänellä ADHD ei näy negatiivisesti kuten monella eli että säädettäisiin ja sekoiltaisiin ja oltaisiin impulsiivisuuden takia ongelmissa kuten veloissa tai jossain riippuvuuskoukussa. Hän on herkkä, helposti muita ja tunnetiloja aistiva, ahkera ja jalat maassa tyyppi, mutta todella, todella uniikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Haistapa kuule pitkä paska.
Olen se alkuperäisen viestin kirjoittanut psykologi. Olen pahoillani että viestini loukkasi noin pahasti. Kommenttini ei koskenut esim erityisesti ap:ta, vaan omaa havaintoa siitä että joskus sosiaalisesti hyvin hankalat ja vaativat ihmiset joilla tosiasiassa on esim persoonallisuushäiriö voivat itse kokea olevansa erityisherkkiä ja perustelevat sillä huonoa käytöstä läheisiä kohtaan. Tämä ei ole ok. Toinen juttu on se että jos ihminen sanoo olevansa erityisherkkä, on aika epäselvää mitä hän tarkoittaa. Paljon parempi on että ihminen kuvaa oireitaan ja mikä on hänelle vaikeaa, jotta niitä voidaan tarkastella ja ratkoa.
Ei ei tuo ryhmä on aivan kauhea itsesäälissä/itsekehussa rypemisryhmä! Kaikki muut ovat väärässä ja vain erityinen elämäntapa on oikea!