Kaljuksi kutsuminen on sukupuoleen perustuvaa häirintää, Britannian tuomioistuin.
Hienoa. Hyvä päätös, joka pohjautuu intersektionaaliseen marxilaiseen feminismiin, eli vähemmistöjen ja sorrettujen puolustamiseen. Näin se maailma paranee. Kaljut saavat olla rauhassa kaljuja ilman että sitä sanotaan ääneen. Hieno ideologia.
Kommentit (51)
Toivon että kaikki wokettajat kuolisivat pois. Ovat liian hulluja.
Mitähän lähikaupan alopeciaa sairastava naiskassa tuohon sanoisi.
Minusta kaljuja miehiä saisi olla enemmän.
Kalju miehekäs mies on seksikäs.
Tämä ei voi jäädä tähän, ihmistä ei saisi myöskään kutsua läskiksi, lyhyeksi tai rumaksi. Siitä pitäisi rankaista.
Mitäs, jos henkilö itse kuvailee itseään kaljuksi ja kysyessään, että mistä tunnistit niin sanot hänelle: mainitsit puhelimessa olevasi kalju.
Vaikka kaljut ovat mielestäni seksikkäitä, ymmärtäisin tuollaisen lain voimaan tultua pitää tiedon itselläni, enkä marmattaisi täällä siitä, että "mitään ei nykyään enää saa tehdä tai sanoa"? Osaan ilmaista kiinnostukseni toista ihmistä kohtaan myös toisin, esim. "vaikutat mielenkiintoiselta, haluaisin tutustua sinuun paremmin". Saa käyttää, jos tapaa mielenkiintoisen ihmisen ja epäilet, mikä sovelias tapa lähestyä häntä kommentoimatta hänen ulkonäköään ;)
Sananvapaus on, mutta myös vastuu siitä mitä puhut.
Kaikkein hauskin oli tuo kohta jossa kaljua verrataan naisten rintoihin. Miehet joutuvat siis peittämään kaljunsa :D
Britannia on kyllä Euroopan johtava intersektionaalinen valtio. Suorastaan woke-diktatuuri.
Vierailija kirjoitti:
Sananvapaus on, mutta myös vastuu siitä mitä puhut.
Ai sinä asut Britanniassa?
Kaikki sanat, jotka loukkaavat pitäisi kieltää. Miksi joillakin voi olla oikeus vapaasti loukata toisia?
Erittäin seksistinen päätös. Myös naisissa on kaljuja.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs, jos henkilö itse kuvailee itseään kaljuksi ja kysyessään, että mistä tunnistit niin sanot hänelle: mainitsit puhelimessa olevasi kalju.
Vaikka kaljut ovat mielestäni seksikkäitä, ymmärtäisin tuollaisen lain voimaan tultua pitää tiedon itselläni, enkä marmattaisi täällä siitä, että "mitään ei nykyään enää saa tehdä tai sanoa"? Osaan ilmaista kiinnostukseni toista ihmistä kohtaan myös toisin, esim. "vaikutat mielenkiintoiselta, haluaisin tutustua sinuun paremmin". Saa käyttää, jos tapaa mielenkiintoisen ihmisen ja epäilet, mikä sovelias tapa lähestyä häntä kommentoimatta hänen ulkonäköään ;)
Mä ainakin tykkään kun mun ulkonäköä kommentoidaan ja kehutaan.
Vierailija kirjoitti:
Britannia on kyllä Euroopan johtava intersektionaalinen valtio. Suorastaan woke-diktatuuri.
Tuossa valtiossako kirjoitettiin se yksi romaani, olikohan se muistaakseni nimeltään 1984...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sananvapaus on, mutta myös vastuu siitä mitä puhut.
Ai sinä asut Britanniassa?
Vastuu on myös Suomessa. Räsäsen nyt hovioikeuteen menevä tapaus on osoitus siitä, ettei voi päästä eroon vaikka 15 vuotta vanhoista kirjoituksista, niistä on kannettava vastuu.
Ketään ei saa sanoa miksikään, eikä enää huomioida mitenkään.
Onko asia selvä?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sanat, jotka loukkaavat pitäisi kieltää. Miksi joillakin voi olla oikeus vapaasti loukata toisia?
Sen vuoksi, että loukkaantua voi ihan kaikista sanoista ja ihan kaikesta. Ei voi olla sellaista kuin loukkaantujan oikeus, joka olisi vahvempi kuin kaikki muut oikeudet.
Et vissiin ole koskaan tavannut narskua, joka esim. kieltää sinua käyttämästä tiettyjä yleisiä sanoja, koska ne sanat ovat "hänen".
Vierailija kirjoitti:
Minusta kaljuja miehiä saisi olla enemmän.
Kalju miehekäs mies on seksikäs.
Nostan tästä syytteen. Ahdistelua kommentoida toisen kaljua seksuaalisen sävyyn. Me kaljut miehet emme ole mitään objekteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sananvapaus on, mutta myös vastuu siitä mitä puhut.
Ai sinä asut Britanniassa?
Vastuu on myös Suomessa. Räsäsen nyt hovioikeuteen menevä tapaus on osoitus siitä, ettei voi päästä eroon vaikka 15 vuotta vanhoista kirjoituksista, niistä on kannettava vastuu.
Niin se on, sananvapaudella on aina seurauksensa, asui sitten Stalinin ajan Neuvostoliitossa tai Suomessa vuonna 2022.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sananvapaus on, mutta myös vastuu siitä mitä puhut.
Ai sinä asut Britanniassa?
Vastuu on myös Suomessa. Räsäsen nyt hovioikeuteen menevä tapaus on osoitus siitä, ettei voi päästä eroon vaikka 15 vuotta vanhoista kirjoituksista, niistä on kannettava vastuu.
15 vuotta vanhat kirjoitukset tuomitaan Suomessa silloisen voimassa olevan lain mukaan , mikäli laki on välissä muuttunut. Suomessa ei ole mahdollista tuomita vanhoja rikoksia mahdollisten uusien lakien mukaan.
Hienoa, skinheadit voivat nostaa taannehtivasti oikeusjuttuja heitä solvanneita kohtaan.