Mitä tehdä, jos rakastaa, mutta ei ole hyvä olla yhdessä?

Olisiko kenelläkään miehellä näkökulmaa tähän asiaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus miettinyt, että mieheni olisi varmaan jonkun toisen silmissä täysi tyranni. Tässä ketjussa on tullut monia häneen sopivia asioita esille. Miehellä on omat oikkunsa ja olen oppinut "pitämään puoliani". Kettuilen takaisin ja jos joku tekemiseni ei kelpaa niin lyön hanskat tiskiin välittömästi. Kuten sanoin, joku muu varmaan olisi varpaillaan tässä talossa tuon möykkäämisen takia. Lapsetkin näyttä kieltä, jos isältä alkaa tulla liiallista ryöpytystä. Hyvä mies kuitenkin on ja takuulla perheemme on tärkeintä hänelle, sitä en epäile hetkeäkään.

Miehelle tuo on varmaan normaalia kommunikointia, noin miehet kommunikoivat. Naisten kommunikointi on hienovireisempää, ja menee heiltä pääosin ohi.

Ap voi myös asennoitua niin, että vaikka hän on itse mielestään ilmaissut paljonkin asioita moneen kertaan ja aika suoraankin, mieheltä ne ovat voineet mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

He myöskään eivät ymmärrä sitä että nainen voi haluta itse tehdä yhtä, mutta taipua miehen hyväksi tekemään toisin. Tällaiset miehet eivät yleensä toimi niin, ja eivät ymmärrä että joku muu toimisi niin.

Tarkoitan siis tällaisia ap:n miehen tyyppisiä itsekeskeisiä, en tietysti kaikkia maailman miehiä.

Yhden lisäyksen haluan sanoa Ap:lle. Ei kannata mennä siihen halpaan, että perustelee itselleen miehen kiukuttelua työstressillä. Olen peräti kahdesti tehnyt sen erehdyksen. Kumpikin mies sai suhteemme aika järjesteltyä stressaavat työkuviot uudestaan. Muuttuiko mies rennoksi? Ei muuttunut ollenkaan. Toisaalta olen minäkin kärsinyt työstressistä. Puranko sen omaan rakkaaseen? En tietenkään.

Yritä löytää itsestäsi jämäkkyyttä. Laita stoppi miehen pomottamiselle. Älä siedä turhaa mukuttamista.

Miten menevät yhteen "kohtelias" ja että hän kommentoi sinulle suorapuheisesti ja suorastaan loukkaavaan tapaan? Ei hän ainakaan sinulle kohtelias ole. Muille ehkä? Miten ihminen ei ole kunnioittava ja kohtelias omaa kumppaniaan kohtaan? Minun mielestä sellainen, jonka mielestä kumppani ei ole aivan saman arvoinen kuin hän. Sellainen jonka maailmassa naisen kuuluukin olla vähän palvelemassa ja jossa naista voi pikkuisen ohjata. Vähän kiinnostaa, miten perinteinen on hänen lapsuuden kotinsa, tai miten miehinen työelämänsä.

Sekään ei ole minusta mikään selitys. Oma mies on hyvin perinteisestä taustasta maakunnista, iältään 60, ja miehisissä harrastuksissa ja ammatissa. Hän ei koskaan puhu minulle muuta kuin kunnioittavasti, silloinkin kun olemme eri mieltä ja on vaikeaa. Hän ei koskaan sano minulle tylysti eikä ilkeästi, silloinkaan kun olen hänen mielestä tehnyt virheen tai jotain hölmöä. Harmistus näkyy hänestä, mutta ei kohdistu ikävänä käytöksenä minuun. Hänen rakkautensa näkyy myös kunnioittavana käytöksenä, ei vain kauniina puheina ja hyvänä seksinä. Olen pahoillani mutta sinun miehesi muistuttaa enemmän ikävää eksääni.

Vierailija kirjoitti:

Kyse luultavasti oman huonon itsetunnon takia tehdystä nälvimisestå. Siihen ei pidä suostua. Mieheltäsi puuttuu itsereflektoimiskykyä.

Mielestäni sinun kannattaa kirjoittaa kirje, juuri samalla tyylillä missä kehut, mutta kerrot asiat suoraan samalla tavalla kuin hän tekisi. Kerrot rakkaudestasi myös ja siitä miten vaikuttaa sinun omanarvontuntoosi ja miltä hänestä tuntuisi jos teet samoin. Kerro että kyse toisen kunnioittamisesta. Hänen käytöksensä on epäkunnioittavaa ja aiheuttaa ahdistusta.

Valtasuhteet suhteen sisällä täytyy olla terveet, olet kiltti ja huomaavainen ja tavallaan antanut mahdollisuuden miehellesi vallan "nälviä" ilman että äyskähdät, ne ovat rajojen laittoa.

Terveellä omanarvontunnolla ja tunneherkkä ihminen ei käytä valta-asemaa hyväkseen. Nämä ovat niitä nyansseja joista parisuhde muodostuu ja ettei tee samoin vaikka voisi.

Kun olet kirjoittanut kirjeen sano lempeästi että toivot hänen vakavasti miettivän asioita joita olet kertonut ja vietä muutama päivä omissa oloissasi hissukseen. Ilman riitaa ja rakkauden hengessä uskon että asia järjestyy. Jos mies ei kunnioita rajojasi ko.asioissa, ota hetki etäisyyttä. Ei sellaista missä mies pelkää että jätät, vaan aikaa itsellesi ja miettiä. Toisen hyvä havahtua ettet ole itsestäänselvyys.

Tässä on kyse siitä pelkäätkö menettäväsi ihmisen jos tuot itsesi rajasi esille ja pelkäätkö lopulta jääväsi yksin.

Kukaan mies ei ole täydellinen. Se vaakakuppi hyvine huonoine puolineen määrää asian. Tässä ei ole kyse siitä että yrittäisit muuttaa miestä, tai et hyväksyisi häntä, vaan niistä yhteisistä käytössäännöistä jotta molemmilla turvallinen olo suhteessa, vapaana kritiikistä turhanpäiväisissä asioista, ilman että tarvitsee etukäteen ahdistua mistä toinen mahdollisesti voi nälviä.

Voimia ja valoa!

Mulla täällä juuri menossa tilanne miesystävän kanssa, että en kestä enää jatkuvaa negatiivisuutta, mielialojen heittelyä, vetäytymistä keskusteluista, toistuvaa päälle puhumista, huumorin varjolla lyttäämistä... Olen aiemmin kiukunnut, sitten antanut olla ja ottanut etäisyyttä ja nyt viimeinkin olen jo aika neutraali. Joko tyyli muuttuu tai suhde on ohi. Jotenkin mulle oli yksi puhelinkeskustelu se piste, kun kaikki mun puheeni lytättiin, vaikka oli useampi aihe. Ja tällöin mietin, että tällaistako mä oikeasti haluan vai elämääni! Toki miehessä on ne tietyt hyvät puolet, mutta ikäänkuin olisin hänen silmissä pelkkää virhettä koko nainen ja sitä pitää tuoda jatkuvasti esille.

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus miettinyt, että mieheni olisi varmaan jonkun toisen silmissä täysi tyranni. Tässä ketjussa on tullut monia häneen sopivia asioita esille. Miehellä on omat oikkunsa ja olen oppinut "pitämään puoliani". Kettuilen takaisin ja jos joku tekemiseni ei kelpaa niin lyön hanskat tiskiin välittömästi. Kuten sanoin, joku muu varmaan olisi varpaillaan tässä talossa tuon möykkäämisen takia. Lapsetkin näyttä kieltä, jos isältä alkaa tulla liiallista ryöpytystä. Hyvä mies kuitenkin on ja takuulla perheemme on tärkeintä hänelle, sitä en epäile hetkeäkään.

Minulla on kaksi pitkää suhdetta. Ymmärrän kyllä, mitä tällä miehisellä kommunikointitavalla tarkoitat, mutta:

Nyksäni on pystynyt siivoamaan kielensä kertasanomisesta, kun olen vetänyt herneen nenään. Eksäni ei kyennyt siihen vuosikymmenessäkään.

Toisilla on empatiakykyä, toisilla ei.

Vierailija kirjoitti:

AP tässä. Kiitos vielä tuhannesti kaikille vastaajille - vastauksia on tullut nyt niin paljon, etten pysty vastaamaan jokaiselle erikseen. Olen jälleen saanut paljon ajateltavaa kirjoituksistanne. On ollut mielenkiintoista huomata, etten suinkaan ole ainut tällaisessa suhteessa elävä tai elänyt. 

Miehessäni on siis oikeasti todella paljon hyvää. En enää vain tiedä, millaisena hän näkee minut. Mietin, onko minulla kenties liian idealisoitu kuva rakkaudesta ja ihmissuhteista, ja odotanko suhteeltamme liikaa. Toivoisin, että mies näkee minut yhtä ihanana kuin minä hänet, mutta en enää ole varma siitä. Olen ehkä yrittänyt liikaa ja se ahdistaa miestäni? Luulen, että ehkä hänellä oli minusta liian ruusuinen kuva suhteemme alussa, ja koen, että hän saattaa olla pettynyt siihen, millainen oikeasti olen. Haluaisin vain tuntea oloni rakastetuksi, hyväksytyksi ja turvalliseksi, ja voida olla rennosti mieheni kanssa, mutta en oikein pysty siihen. Jännitän hänen seurassaan liikaa ja pelkään mokaavani.

Tuo kirjeen kirjoittaminen kuulostaa oikein hyvältä idealta, koska puhuttaessa saatan helposti herkistyä liikaa enkä saa asiaani kerrottua kunnolla. Voi olla, että myös jonkinlainen aikalisä olisi tosiaan meille molemmille hyödyllinen, jotta voisimme rauhassa miettiä, haluammeko jatkaa yhdessä, ja mitä meidän pitäisi tehdä, jotta me molemmat kokisimme olomme hyväksi yhdessä. En kuitenkaan haluaisi, että mies kokee minun jättävän tai "hylkäävän" hänet, vaan haluaisin vain omaa aikaa, rauhaa ja vähän etäisyyttä, jotta voin ajatella asiaa.  En myöskään koe itse olevani täydellinen ja olen valmis muuttamaan käytöstäni, jos se parantaisi suhdettamme ja/tai saisi mieheni tuntemaan olonsa paremmaksi. 

Huomaatko että syytät yhä itseäsi tilanteesta? Onkohan mies pettynyt minuun, odotanko suhteeltamme liikaa, olen ehkä yrittänyt liikaa, olen valmis muuttamaan käytöstäni..

Sinun pitäisi olla pettynyt mieheen joka nillittää pikkuasioista ja saa olosi epävarmaksi.

Odotat suhteelta juuri niitä asioita joita kaikki odottavat, et siis liikaa. Äläkä tyydy vähempään! Suhteessa pitää olla saada olla oma rento itsensä ja kokea olevansa rakastettu ominaisuuksineen, virheineen päivineen.

Yrität ja yrität, mutta miehelle ei kelpaa ponnistelusi. Jos jossain osa-alueessa onnistutkin taipumaan tarpeeksi mutkalle, niin seuraava valittamisen aihe löytyy takuuvarmasti.

Sinun täytyy muuttaa käytöstäsi. Lopeta miellyttäminen. Jos et miehellesi kelpaa, lähteköön kävelemään. Vapauttaisi sinut jollekin paremmalle miehelle. Voit toki olla itsekin aktiivinen tässä asiassa ja jättää kuormittavan suhteen taaksesi.

Muista että parisuhteen pitää antaa sinulle voimaa, ei kuluttaa voimiasi.

AP tässä, jos joku on odottanut päivitystä tilanteeseemme :o)

Olen nyt pariin otteeseen ottanut asian puheeksi miehen kanssa, viimeksi eilen, kun olin jälleen surullinen ja loukkaantunut mieheni käytöksestä. Hän esim. usein fyysisesti "siirtelee" minua pois toisten ihmisten tieltä, jolloin minulle tulee sellainen olo etten edes osaa seistä oikeassa paikassa - eikä se koskaan todellakaan ole keskellä tietä tai jalkakäytävää. Olen mielestäni hyvinkin huomaavainen ja ystävällinen toisia ihmisiä kohtaan, mutta miehen käytöksestä tulee vain sellainen olo, että olen hölmö ja törppö, hankaloitan muiden elämää ja olen vain tiellä. Samoin, kun jäin kaupan tiskillä hetkeksi miettimään yhtä ostosta, hän sanoi että aika meni jo nyt lähdetään etteivät muut jonossa joudu odottamaan takiani (mikä on ihan oikein, mutta olisinkin päästänyt heidän ohitseni sillä aikaa kun valitsen).

Esimerkkejä näistä pienistä asioista, joilla hän saa minut tuntemaan itseni nolatuksi/typeräksi/huonoksi olisi lukemattomia - mikään niistä ei yksinään ole iso juttu, mutta kun ne kasaantuvat, niistä tulee iso vuori, ja koen itseni todella arvottomaksi hänen silmissään, enkä ymmärrä, miksi hän yleensäkään haluaa olla kanssani.

Mies sanoo että on tyytyväinen/onnellinen kanssani, mutta että on vaara, että pilaan suhteemme ajattelemalla ja vatvomalla asioita liikaa. Hänen mielestään ongelmat ovat päässäni ja että teen itse elämästäni turhan hankalaa. Ja että ilmeisesti minä olen meistä se, joka ei ole suhteessamme onnellinen (mikä onkin kyllä totta). 

Hän sanoi että jos jollain lailla "ohjaa" minua, niin tekee sen minua suojellakseen. Hän sanoi myös että minun pitäisi arvostaa itseäni enemmän - ikävä kyllä vain hänen käytöksensä ei auta asiaan yhtään. Päinvastoin, itsetuntoni on huonontunut sinä aikana, kun olemme olleet yhdessä.

Mietin, olenko tosiaan liian herkkä. Itse koen, ettei mies kuunnellut minua lainkaan eikä edes yrittänyt ymmärtää. En siis syyttänyt häntä, vaan sanoin, että minusta tuntuu, etten osaa olla sellainen kuin hän toivoisi, vaikka kuinka kovasti yritän. Ja että ehkä olemme liian erilaisia olemaan yhdessä. Kerroin myös, miten paljon rakastan häntä.

Lopputuloksena oli siis, että ongelma olen minä, ja että saan selvittää asian itsekseni, koska miehellä ei ole minkäänlaista ongelmaa kanssani.

Mielipiteitä?

Ap kuulostaa rasittavalta prinsessalta.

Minä olen varmaan ollut samanlainen kuin tuo miehesi. Rakkautta on ollut, mutta suhde ei ole kestänyt kun nainen on kokenut ettei ole hyvä olla. Voi olla, että en itse ymmärrä sanovani asioita jotka loukkaavat tai tuntuvat arvostelulta, se ei ole kuitenkaan ollut tarkoitukseni. Päinvastoin, tarkoitan hyvää ja haluan auttaa, ratkoa naisen ongelmia. Enkä mielestäni puutu mihinkään pikkuasioihin, vaan sellaisiin jotka vaikuttavat naisen henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen pitkällä aikavälillä ja sitä kautta mielestäni myös parisuhteeseen. Näin olen tehnyt silloin, jos olen huomannut ettei nainen pidä huolta itsestään, ei syö riittävästi tai valvoo yökaudet tekemässä jotain joka ei ole niin tähdellistä että sen takia kannattaisi elää muutaman tunnin yöunilla. Olen kantapään kautta lopulta oppinut, että naisen tekemisiin ei kannata puuttua, koska se nähdään pelkästään arvosteluna. Nainen ei halua ratkaisuja, vaan kuuntelijan joka sitten kuuntelee sitä että miten heikottaa ja väsyttää. Nainen sitten jaksaa tai ei jaksa ja suhde kestää tai ei kestä, niillä on mentävä.

Vierailija kirjoitti:

AP tässä, jos joku on odottanut päivitystä tilanteeseemme :o)

Olen nyt pariin otteeseen ottanut asian puheeksi miehen kanssa, viimeksi eilen, kun olin jälleen surullinen ja loukkaantunut mieheni käytöksestä. Hän esim. usein fyysisesti "siirtelee" minua pois toisten ihmisten tieltä, jolloin minulle tulee sellainen olo etten edes osaa seistä oikeassa paikassa - eikä se koskaan todellakaan ole keskellä tietä tai jalkakäytävää. Olen mielestäni hyvinkin huomaavainen ja ystävällinen toisia ihmisiä kohtaan, mutta miehen käytöksestä tulee vain sellainen olo, että olen hölmö ja törppö, hankaloitan muiden elämää ja olen vain tiellä. Samoin, kun jäin kaupan tiskillä hetkeksi miettimään yhtä ostosta, hän sanoi että aika meni jo nyt lähdetään etteivät muut jonossa joudu odottamaan takiani (mikä on ihan oikein, mutta olisinkin päästänyt heidän ohitseni sillä aikaa kun valitsen).

Esimerkkejä näistä pienistä asioista, joilla hän saa minut tuntemaan itseni nolatuksi/typeräksi/huonoksi olisi lukemattomia - mikään niistä ei yksinään ole iso juttu, mutta kun ne kasaantuvat, niistä tulee iso vuori, ja koen itseni todella arvottomaksi hänen silmissään, enkä ymmärrä, miksi hän yleensäkään haluaa olla kanssani.

Mies sanoo että on tyytyväinen/onnellinen kanssani, mutta että on vaara, että pilaan suhteemme ajattelemalla ja vatvomalla asioita liikaa. Hänen mielestään ongelmat ovat päässäni ja että teen itse elämästäni turhan hankalaa. Ja että ilmeisesti minä olen meistä se, joka ei ole suhteessamme onnellinen (mikä onkin kyllä totta). 

Hän sanoi että jos jollain lailla "ohjaa" minua, niin tekee sen minua suojellakseen. Hän sanoi myös että minun pitäisi arvostaa itseäni enemmän - ikävä kyllä vain hänen käytöksensä ei auta asiaan yhtään. Päinvastoin, itsetuntoni on huonontunut sinä aikana, kun olemme olleet yhdessä.

Mietin, olenko tosiaan liian herkkä. Itse koen, ettei mies kuunnellut minua lainkaan eikä edes yrittänyt ymmärtää. En siis syyttänyt häntä, vaan sanoin, että minusta tuntuu, etten osaa olla sellainen kuin hän toivoisi, vaikka kuinka kovasti yritän. Ja että ehkä olemme liian erilaisia olemaan yhdessä. Kerroin myös, miten paljon rakastan häntä.

Lopputuloksena oli siis, että ongelma olen minä, ja että saan selvittää asian itsekseni, koska miehellä ei ole minkäänlaista ongelmaa kanssani.

Mielipiteitä?

Jos miehen mielestä sinä olet ainoa, jolla on ongelma niin jätä se sika. Voit olla sen jälkeen ihan rauhassa oma itsesi.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen varmaan ollut samanlainen kuin tuo miehesi. Rakkautta on ollut, mutta suhde ei ole kestänyt kun nainen on kokenut ettei ole hyvä olla. Voi olla, että en itse ymmärrä sanovani asioita jotka loukkaavat tai tuntuvat arvostelulta, se ei ole kuitenkaan ollut tarkoitukseni. Päinvastoin, tarkoitan hyvää ja haluan auttaa, ratkoa naisen ongelmia. Enkä mielestäni puutu mihinkään pikkuasioihin, vaan sellaisiin jotka vaikuttavat naisen henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen pitkällä aikavälillä ja sitä kautta mielestäni myös parisuhteeseen. Näin olen tehnyt silloin, jos olen huomannut ettei nainen pidä huolta itsestään, ei syö riittävästi tai valvoo yökaudet tekemässä jotain joka ei ole niin tähdellistä että sen takia kannattaisi elää muutaman tunnin yöunilla. Olen kantapään kautta lopulta oppinut, että naisen tekemisiin ei kannata puuttua, koska se nähdään pelkästään arvosteluna. Nainen ei halua ratkaisuja, vaan kuuntelijan joka sitten kuuntelee sitä että miten heikottaa ja väsyttää. Nainen sitten jaksaa tai ei jaksa ja suhde kestää tai ei kestä, niillä on mentävä.

Parisuhteessa tärkeintä on se, että hyväksyy kumppaninsa sellaisena kuin hän on. Hän kaipaa myötötuntoasi ja ymmärtämystä eikä halua olla ongelma jota ratkaiset tai jokin kehitysprojekti.

Parisuhteen tulisi tuoda jotakin lisää elämääsi, ei viedä tai tuntua ahdistavalta. Olen saman ikäinen kuin sinä, enkä enää jäisi suhteeseen, jos siinä ei ole hyvä olla. Aina puhutaan narsismisista, mutta yhden muuten hyvän ihmisen kanssa oli sama, että tein aina kaiken väärin. Se on tapa alistaa ja kontrolloida kumppaniaan. Kuulostaa tutulta. Narsisti on oikeasti ihminen, joka kärsii itse tilastaan ja voi olla välillä ihana. Mutta lopulta jää halju ja riittämätön olo.

Miehesi ei kunnioita sinua. Ja kun huomaat hänen olevan huonolla tuulella/kohtelevan sinua huonosti ja yrität ratkaista asiaa olemalla entistä huomaavaisempi ja hellempi - hän kunnioittaa sinua entistä vähemmän, koska alennat itsesi, "huoraat" itsesi hänen tahtonsa edessä. Ristiriitaista mutta totta. Hän tekee sitä, koska sinä mahdollistat sen.

Opi rakastamaan itseäsi. Sitä kautta opit asettamaan rajat sille, miten sinua tulee kohdella ja sanomaan sen ääneen. Ja se sisältä päin kumpuava itsevarmuus saa muut kunnioittamaan sinua. Ja kun rakastat itseäsi, et anna itsesi olla vahingollisissa suhteissa. Mutta pelkkä ero ei ole ratkaisu: tämä kaava voi hyvin toistua seuraavassa suhteessa, jos et opi asettamaan rajoja.

Aikuisen ihmisen siirtely pois tieltä ei ole normaalia, hyväksyttävää ja ylittää rajasi. Mieshän kohtelee sinua kuin lasta. Eikä lastakaan tarvitse siirrellä. Sen teki minulle hyvin selväksi tomera kuusivuotias.

Miehen käytös on ristiriitaista, välittää muttei kohtele sinua arvostaen. Aiemmassa suhteessa luulin olevani surkea, epäonnistunut ja huono. Jälkikäteen ymmärsin, että mies veteli oikeista naruista pitääkseen minut luonaan. Vahvisti huonoa käsitystäni itsestäni, jotta näkisi hänet ihmeellisempänä kun hän olikaan.

Vierailija kirjoitti:

kukaan ei jaksa lukea tollasta romaania.

eli ymmärrän miestäsi, lukematta koko juttua 

Veikkaan että kirjojen lukeminen ja koulut on jäänyt elämässä aika vähiin, jos tuo oli liikaa :D

Vierailija kirjoitti:

AP tässä, jos joku on odottanut päivitystä tilanteeseemme :o)

Olen nyt pariin otteeseen ottanut asian puheeksi miehen kanssa, viimeksi eilen, kun olin jälleen surullinen ja loukkaantunut mieheni käytöksestä. Hän esim. usein fyysisesti "siirtelee" minua pois toisten ihmisten tieltä, jolloin minulle tulee sellainen olo etten edes osaa seistä oikeassa paikassa - eikä se koskaan todellakaan ole keskellä tietä tai jalkakäytävää. Olen mielestäni hyvinkin huomaavainen ja ystävällinen toisia ihmisiä kohtaan, mutta miehen käytöksestä tulee vain sellainen olo, että olen hölmö ja törppö, hankaloitan muiden elämää ja olen vain tiellä. Samoin, kun jäin kaupan tiskillä hetkeksi miettimään yhtä ostosta, hän sanoi että aika meni jo nyt lähdetään etteivät muut jonossa joudu odottamaan takiani (mikä on ihan oikein, mutta olisinkin päästänyt heidän ohitseni sillä aikaa kun valitsen).

Esimerkkejä näistä pienistä asioista, joilla hän saa minut tuntemaan itseni nolatuksi/typeräksi/huonoksi olisi lukemattomia - mikään niistä ei yksinään ole iso juttu, mutta kun ne kasaantuvat, niistä tulee iso vuori, ja koen itseni todella arvottomaksi hänen silmissään, enkä ymmärrä, miksi hän yleensäkään haluaa olla kanssani.

Mies sanoo että on tyytyväinen/onnellinen kanssani, mutta että on vaara, että pilaan suhteemme ajattelemalla ja vatvomalla asioita liikaa. Hänen mielestään ongelmat ovat päässäni ja että teen itse elämästäni turhan hankalaa. Ja että ilmeisesti minä olen meistä se, joka ei ole suhteessamme onnellinen (mikä onkin kyllä totta). 

Hän sanoi että jos jollain lailla "ohjaa" minua, niin tekee sen minua suojellakseen. Hän sanoi myös että minun pitäisi arvostaa itseäni enemmän - ikävä kyllä vain hänen käytöksensä ei auta asiaan yhtään. Päinvastoin, itsetuntoni on huonontunut sinä aikana, kun olemme olleet yhdessä.

Mietin, olenko tosiaan liian herkkä. Itse koen, ettei mies kuunnellut minua lainkaan eikä edes yrittänyt ymmärtää. En siis syyttänyt häntä, vaan sanoin, että minusta tuntuu, etten osaa olla sellainen kuin hän toivoisi, vaikka kuinka kovasti yritän. Ja että ehkä olemme liian erilaisia olemaan yhdessä. Kerroin myös, miten paljon rakastan häntä.

Lopputuloksena oli siis, että ongelma olen minä, ja että saan selvittää asian itsekseni, koska miehellä ei ole minkäänlaista ongelmaa kanssani.

Mielipiteitä?

Lihavoin kohdan, joka tiivistää kaiken olennaisen. Suhteenne ei tee sinulle hyvää eikä mies "ohjaa" sinua "suojellakseen". Hän haluaa, että olet siirreltävissä oleva, avuton pelinappula, joka ei edes viilipurkkia osaa valita ilman isällistä ojentamista ja jonka pitäisi oppia arvostamaan itseään enemmän samalla, kun oma kumppani tekee kaikkensa, jotta tämä orastava omanarvontunto saataisiin tuhottua.

Mies ei varmasti voi itsekään suhteessanne hyvin, koska keksii sinusta jatkuvasti jotain nalkuttamisen aihetta. Se ei toki ole sinun vastuullasi vaan aikuisen ihmisen pitäisi itse olla sen verran tietoinen, että ymmärtäisi jonkin olevan pahasti vialla silloin, kun kumppani ärsyttää ihan koko ajan. Valitettavasti hyvin moni on tässä asiassa sokea ja jotenkin kuvittelee, että parisuhteeseen kuuluu jatkuva ärsyyntyminen toiseen, valtataistelut ja toisaalta ongelmien lakaiseminen maton alle. Joskus puoliso saatetaan haluta pitää vierellä vain kulissin vuoksi tai siksi, että vallanhimoinen osapuoli ei jäisi ilman "lähdettään".

Lähde nyt, kun tiedostat, että itsetuntosi alkaa olla murskana suhteenne ja miehen käytöksen takia. Teidän tilanteessanne suunta ei näillä spekseillä tule olemaan enää ylöspäin.

Tietysti voit puhua siitä, millaisia tunteita hänen sanansa herättävät, ja sanoa että tulee todella paha mieli kun hän puhuu tuollaisia.  Jos sekään ei auta, niin sitten ei kai ole tehtävissä muuta kuin että yrität hyväksyä miehen sellaisena kuin hän on ja antaa typerien puheiden mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos ja kun et kerran halua erota.

AP tässä.

Tämä on niin vaikeaa ja olen aika hajalla asian kanssa, kun kaikesta huolimatta rakastan miestäni todella paljon ja näen hänessä niin paljon hyvää. 

Mietin, että on erilaisia tapoja osoittaa rakkautta, enkö kenties vain ymmärrä miestäni?

Miksi ärsytän (tai koen ärsyttäväni) häntä niin paljon, kun yritän tehdä kaikkeni, jotta hänellä olisi hyvä olla?

Olisiko sinulla sitten parempi olo, jos ette olisi yhdessä?