Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, jos rakastaa, mutta ei ole hyvä olla yhdessä?
20.04.2021 |
Olen 43-vuotias eronnut nainen. Olen nyt ollut yhdessä "uuden" mieheni kanssa melkein kaksi vuotta. Tapasimme ihan sattumalta, eikä kummallakaan varsinaisesti ollut haku päällä, mies teki aloitteen ja itsekin ihastuin ja myös rakastuin häneen hyvin nopeasti. Hän on hauska, kohtelias, ystävällinen ja mielestäni oikein komeakin. Meillä on myös paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja harrastuksia. Mies on minua 10 vuotta vanhempi ja on ollut yksin useita vuosia ennen kuin me tapasimme.
Olen mielestäni ihan nätti, hoikka, tyttömäinen ja urheilullinen (jos sillä nyt on väliä asiani suhteen).
Rakastan miestäni syvästi ja tunnen, että myös hän rakastaa minua. Hän myös kertoo sanoin rakastavansa (ja tarvitsevansa) minua. Hän on monissa asioissa todella huomaavainen ja kiltti minua kohtaan ja puhuu paljon yhteisestä tulevaisuudesta.
Asumme osittain yhdessä miehen luona, osan ajasta asun omassa asunnossani. Olen etätöissä (mies ei, hänellä on aika stressaava työ jossa on oltava fyysisesti läsnä), joten tällä hetkellä kodinhoito ja ruoanlaitto on lähinnä minun vastuullani, mikä on minulle ihan ok ja teen kotityöt mielelläni, jotta meille jää enemmän aikaa olla yhdessä ja mieheni saa levätä töiden jälkeen. Niinä päivinä, kun olemme erillämme, mieheni tulee lähes joka päivä tapaamaan minua iltaisin.
Seksiä meillä on lähes joka päivä, ja mieheni myös haluaa pitää minua "sylissään" nukkuessamme. Hänellä on ollut aiemmin erektiovaikeuksia, mutta ne ovat korjaantuneet meidän suhteemme myötä, kun rohkaisin häntä käymään lääkärissä asian suhteen. Haluan miestäni paljon ja myös kerron ja näytän sen hänelle. Meille molemmille myös toisen nautinto on tärkeää ja mieheni varmistaa joka kerta, että minä olen myös nauttinut ja saanut orgasmin.
Olemme suurimman osan ajasta todella tiiviisti yhdessä, mutta meillä on molemmilla myös omia ystäviä ja menoja, ja olen rohkaissut miestäni pitämään hauskaa (niin paljon kuin se on korona-aikana mahdollista) ystäviensä kanssa. Teen itse samoin ja se on mieheni mielestä todella ok. Muiden kanssa ollessa saatamme laittaa välillä viestiä tai soitella, mutta muuten annamme kyllä toisillemme tilaa.
(jatkuu...)
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Voi kauheeta. Minun eksäni oli tuollainen. Toisaalta hyvä mies, ajattelin, että hän rakastaa, mutta kritisoija. Lopputuloksena jähmetyin henkisesti, koska en voinut olla oma itseni. Eron jälkeen kaverini sanoivat, että muutuin samanlaiseksi kuin nuorena. Itse en sitä huomannut, eihän sammakko huomaa kuumentuvaa vettä, vaan kiehuu mukana.
Se, mitä eron jälkeen opin, on seuraava: rakkaus ei tuomitse, syyllistä, kritisoi eikä halveksi. Jos tätä parisuhteessa on, niin siinä ei ole tosirakkautta.
Kristisointi on osin valkankäyttöä. Se perustuu maailmankuvalle, että on voittajia ja häviäjiä. Jotta itse voi voittaa, pitää jonkun hävitä. Siksi se pitää osoittaa.
Kolmanneksi: tämä on niin sisäänrakennettua, ettei kritisoija muutu. No, ehkä saat hänet sulkemaan suunsa - mutta onko sillä merkitystä? Syvällä sisimmässään hän kuitenkin kritisoi sinua.
Kiitos - kokemukseni on hyvin samanlainen. Koen juuri noin että en enää uskalla olla itseni, koska pelkään, että minua arvostellaan. Ehkä se onkin mieheni luonteenpiirre, jota ei voi muuttaa - hän kritisoi hyvin herkästi myös muita kuin minua. En ole kuitenkaan halukas jatkamaan näin :o(
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on vallanhaluinen mies, joka ei kultakimpaleeksi muutu.
Vierailija kirjoitti:
Onko mies vaativa myös itseään kohtaan? Onko hän neuroottinen myös muissa asioissa kuin sinuun liittyen? Onko miehen sisäinen ääni kriittinen?
Voit yrittää kuvailla, miltä sinusta tuntuu, kun hän kritisoi sinua. Kerro, että tämä on sinulle tärkeää ja asia painaa sinua.
Onko niin, että miehrn vanhemmat ovat olleet hänelle kovinkin tiukkoja lapsuudessa?
Kiitos sinulle! Mies on tosiaan hyvin vaativa myös itseään kohtaan ja asiat täytyy aina tehdä täydellisen hyvin, mistä johtuen hän ei välillä saa paljoa aikaiseksi (koska jos ei ehdi tehdä kunnolla, ei tehdä ollenkaan). Vastasinkin jo myös toisaalle, että hän kokee myös levon laiskotteluna ja kantaa siitä huonoa omaatuntoa.
Olen yrittänyt kertoa miehelle tunteistani, mutta olen aika itkuherkkä ja hän hermostuu siitä, ja kokee, että haluan syyllistää häntä asiasta, vaikka vain haluaisin keskustella. Menen myös helposti lukkoon näissä tilanteissa, koska haluan välttää riitelyä (mikä on itseltäni ehkä aivan väärä tapa selvittää asioita).
Miehen vanhemmat vaikuttavat mukavilta, en tiedä ovatko he olleet kovin ankaria hänelle lapsena. Heitä on kuitenkin useampia sisaruksia joten varmaan jonkinlainen kuri ja järjestys on kotona täytynyt olla. Heillä on kaikilla hyvät, vaikkei mitenkään hirvittävän läheiset tai intiimit välit keskenään.
Kun rakastaa niin että sattuu mutta ei tunnu hyvältä olla yhdessä. Kokemusta on, ja varmaan melkein kaikilla on tästä kokemusta. Valitettavasti silloin on erottava. Se rakkaus kun ei aina riitä. Se tuntuu pahalta pitkän aikaa mutta siitä selviää kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kauheeta. Minun eksäni oli tuollainen. Toisaalta hyvä mies, ajattelin, että hän rakastaa, mutta kritisoija. Lopputuloksena jähmetyin henkisesti, koska en voinut olla oma itseni. Eron jälkeen kaverini sanoivat, että muutuin samanlaiseksi kuin nuorena. Itse en sitä huomannut, eihän sammakko huomaa kuumentuvaa vettä, vaan kiehuu mukana.
Se, mitä eron jälkeen opin, on seuraava: rakkaus ei tuomitse, syyllistä, kritisoi eikä halveksi. Jos tätä parisuhteessa on, niin siinä ei ole tosirakkautta.
Kristisointi on osin valkankäyttöä. Se perustuu maailmankuvalle, että on voittajia ja häviäjiä. Jotta itse voi voittaa, pitää jonkun hävitä. Siksi se pitää osoittaa.
Kolmanneksi: tämä on niin sisäänrakennettua, ettei kritisoija muutu. No, ehkä saat hänet sulkemaan suunsa - mutta onko sillä merkitystä? Syvällä sisimmässään hän kuitenkin kritisoi sinua.Kiitos - kokemukseni on hyvin samanlainen. Koen juuri noin että en enää uskalla olla itseni, koska pelkään, että minua arvostellaan. Ehkä se onkin mieheni luonteenpiirre, jota ei voi muuttaa - hän kritisoi hyvin herkästi myös muita kuin minua. En ole kuitenkaan halukas jatkamaan näin :o(
AP
Juuri näin: hän on kriittinen myös muita kohtaan. Minun eksäni oli perfektionisti, eikä se yhtään helpota, vaikka tiesinkin hänen olevan ankara myös itselleen.
Silloin kun elämässä oli vaikeita vaiheita, esim. 7. Vuoden kriisi, keski-iän kriisi, stressiä, tuli hänestä aivan kamala. Hyvinä aikoina hän oli kiva.
Ei se ole hyvää elämää, että teet niin tai näin, ja aina se on väärin päin. Pahinta on se, kun kritisoidaan sitä, millainen minä olen. Ei persoonaansa voi muuttaa, ei edes tarvitse.
Nykyinen aviomieheni on toista maata. Suhteen ensimmäiset vuodet olin aivan hämilläni, kun hän ei koskaan neuvonut tai ojentanut mistään. Hän ei ole koskaan pyytänyt minua olemaan toisenlainen. Hän ei vaadi minulta mitään. Ei edElleenkään, vaikka yhteiseloa kohta kymmenisen vuotta.
Sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkuhuuma ohi ja arki koittanut. Kahdessa vuodessa ehtii kyllästyä, onko kyse siitä?
Mites miehen testotasot? Andropaussi eli miehen vaihdevuodet aiheuttavat monia oireita mm. kärttyisyyttä siitä ettei erektio onnistu enää kovin hyvin luonnollisesti ( vaan lääkityksen avulla?). Myös mieliala heittelee, onko miehellä unettomuutta? Stressiähän on kuten kertoit, joka em. oireiden ohella aiheuttaa mm. ärsytyskynnyksen laskemista pikkuadioiden suhteen.
Olisiko aika otta timeout? Asukaa omissa asunnoissanne, tapailkaa harvemmin. Lähes jokapäiväinen seksi voi olla yksi stressin aihe erektiovaikeuksista kärsivälle, voitteko puhua tästä?
Kiitos! Tässä oli tosiaan paljon ajateltavaa minulle. Olen miettinyt, kokeeko mies kenties jonkinlaista huonommuutta erektiovaikeuksien takia. Olen ollut asiassa äärettömän hienotunteinen ja kärsivällinen, ja tukenut miestä hänen seksuaalisuutensa kanssa. Mietin, kokeeko hän niin, että hänen on jaksettava ja pystyttävä minun takiani, vaikka olemme jutelleet asiasta hyvin avoimesti enkä ole koskaan vaatinut häneltä mitään seksin suhteen. Pitkään meillä ei edes ollut muuta kuin läheisyyttä ilman varsinaisia yhdyntöjä, kunnes asia saatiin "kuntoon".
En jaksaisi sekuntiakaan. Anteeksi, mutta koko kuvio kuulostaa äärimmäisen raskaalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi mies erosi edellisestä liitosta?
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi sekuntiakaan. Anteeksi, mutta koko kuvio kuulostaa äärimmäisen raskaalta.
Niin se onkin raskasta. Mutta rakastan miestäni kovasti, ja koen että hän rakastaa minua.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ollut vielä täydellinen passaaja ja seksikumppani. Vielä on siloiteltava joitakin rosoja, ennen kuin olet täysin mieleinen. Onkohan miehellä jokin kuvitelma, johon hän vertaa sinua, vai muisteleeko hän jotakuta henkilöä menneisyydestään?
Minulla oli kaukosuhdemiesystävä, joka ensin huomautteli vain pikkuisen. Olin ihan liian kiltti ja mukautuvainen, ja jotenkin hän onnistui saamaan minulta "luvan" huomauttaa joka ikisestä asiasta, minkä tein väärin tai mikä minussa piti korjata. (Ihan kaikki.) Seurasi h*lvetillinen viikko, jonka lopuksi sanoin, että kaikki huomauttelu loppui tähän, eikä matkalaukun pakkaaminen kauan kestäisi. Olin ällikällä lyöty, kun mies ensinnäkin sanoi minun pyytäneen häntä muokkaamaan itsestäni esittelykelpoisemman ja toisekseen yrittäneensä tehdä minulle vain suuren palveluksen, koska hän oli jo siinä iässä, että hän halusi ostaa Ferrarin eikä mitään romuautoa korjattavaksi. Vieläkin pudistuttaa päätä, vaikka tuosta on yli viisitoista vuotta. Aika paksu väite mieheltä, jolla itsellään oli pelleissä ruostetta, äänenvaimentimen villat puoliksi ulkona putkesta ja öljytikku lerpallaan.
Ennen kuin tämä huomautteleminen alkoi, mies oli kohtelias, huomaavainen ja erossa ollessamme usein soitti minulle ulkomaanpuheluita, joiden aikana vain halusi nukahtaa minun hengitykseni ääneen. Ja puhelimeen piti tosiaan hengitellä vaikka kaksi tuntia yhteen menoon. Herttaista...vai onko sittenkään.
Oletko exäni nyxä? Onneksi olkoon, jos olet. Tuo on vasta alkusoittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kauheeta. Minun eksäni oli tuollainen. Toisaalta hyvä mies, ajattelin, että hän rakastaa, mutta kritisoija. Lopputuloksena jähmetyin henkisesti, koska en voinut olla oma itseni. Eron jälkeen kaverini sanoivat, että muutuin samanlaiseksi kuin nuorena. Itse en sitä huomannut, eihän sammakko huomaa kuumentuvaa vettä, vaan kiehuu mukana.
Se, mitä eron jälkeen opin, on seuraava: rakkaus ei tuomitse, syyllistä, kritisoi eikä halveksi. Jos tätä parisuhteessa on, niin siinä ei ole tosirakkautta.
Kristisointi on osin valkankäyttöä. Se perustuu maailmankuvalle, että on voittajia ja häviäjiä. Jotta itse voi voittaa, pitää jonkun hävitä. Siksi se pitää osoittaa.
Kolmanneksi: tämä on niin sisäänrakennettua, ettei kritisoija muutu. No, ehkä saat hänet sulkemaan suunsa - mutta onko sillä merkitystä? Syvällä sisimmässään hän kuitenkin kritisoi sinua.Kiitos - kokemukseni on hyvin samanlainen. Koen juuri noin että en enää uskalla olla itseni, koska pelkään, että minua arvostellaan. Ehkä se onkin mieheni luonteenpiirre, jota ei voi muuttaa - hän kritisoi hyvin herkästi myös muita kuin minua. En ole kuitenkaan halukas jatkamaan näin :o(
AP
Juuri näin: hän on kriittinen myös muita kohtaan. Minun eksäni oli perfektionisti, eikä se yhtään helpota, vaikka tiesinkin hänen olevan ankara myös itselleen.
Silloin kun elämässä oli vaikeita vaiheita, esim. 7. Vuoden kriisi, keski-iän kriisi, stressiä, tuli hänestä aivan kamala. Hyvinä aikoina hän oli kiva.
Ei se ole hyvää elämää, että teet niin tai näin, ja aina se on väärin päin. Pahinta on se, kun kritisoidaan sitä, millainen minä olen. Ei persoonaansa voi muuttaa, ei edes tarvitse.
Nykyinen aviomieheni on toista maata. Suhteen ensimmäiset vuodet olin aivan hämilläni, kun hän ei koskaan neuvonut tai ojentanut mistään. Hän ei ole koskaan pyytänyt minua olemaan toisenlainen. Hän ei vaadi minulta mitään. Ei edElleenkään, vaikka yhteiseloa kohta kymmenisen vuotta.
Sama.
Kiitos vielä sinulle. Mieheni on tosiaan perfektionisti. Toisaalta hänessä on myös niin paljon hyvää: hän on myös erittäin kiltti, huomaavainen ja huolehtiva. On niin vaikea tietää ja tehdä päätöksiä, kun asia ei ole millään lailla mustavalkoinen eikä mies kauttaaltaan kamala tai ilkeä, ja mietin, kumpuaako hänen käytöksensä mahdollisesti hänen omasta epävarmuudestaan...
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi sekuntiakaan. Anteeksi, mutta koko kuvio kuulostaa äärimmäisen raskaalta.
Niin se onkin raskasta. Mutta rakastan miestäni kovasti, ja koen että hän rakastaa minua.
AP
LUULET, että hän rakastaa.
Rakkus hyväksyy toisen sellaisena kuin tämä on. Rakkaus kunnioittaa. Rakkaus tahtoo toiselle PELKKÄÄ hyvää.
Hmmm.... meinaatko vielä, että hän rakastaa sinua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kauheeta. Minun eksäni oli tuollainen. Toisaalta hyvä mies, ajattelin, että hän rakastaa, mutta kritisoija. Lopputuloksena jähmetyin henkisesti, koska en voinut olla oma itseni. Eron jälkeen kaverini sanoivat, että muutuin samanlaiseksi kuin nuorena. Itse en sitä huomannut, eihän sammakko huomaa kuumentuvaa vettä, vaan kiehuu mukana.
Se, mitä eron jälkeen opin, on seuraava: rakkaus ei tuomitse, syyllistä, kritisoi eikä halveksi. Jos tätä parisuhteessa on, niin siinä ei ole tosirakkautta.
Kristisointi on osin valkankäyttöä. Se perustuu maailmankuvalle, että on voittajia ja häviäjiä. Jotta itse voi voittaa, pitää jonkun hävitä. Siksi se pitää osoittaa.
Kolmanneksi: tämä on niin sisäänrakennettua, ettei kritisoija muutu. No, ehkä saat hänet sulkemaan suunsa - mutta onko sillä merkitystä? Syvällä sisimmässään hän kuitenkin kritisoi sinua.Kiitos - kokemukseni on hyvin samanlainen. Koen juuri noin että en enää uskalla olla itseni, koska pelkään, että minua arvostellaan. Ehkä se onkin mieheni luonteenpiirre, jota ei voi muuttaa - hän kritisoi hyvin herkästi myös muita kuin minua. En ole kuitenkaan halukas jatkamaan näin :o(
AP
Juuri näin: hän on kriittinen myös muita kohtaan. Minun eksäni oli perfektionisti, eikä se yhtään helpota, vaikka tiesinkin hänen olevan ankara myös itselleen.
Silloin kun elämässä oli vaikeita vaiheita, esim. 7. Vuoden kriisi, keski-iän kriisi, stressiä, tuli hänestä aivan kamala. Hyvinä aikoina hän oli kiva.
Ei se ole hyvää elämää, että teet niin tai näin, ja aina se on väärin päin. Pahinta on se, kun kritisoidaan sitä, millainen minä olen. Ei persoonaansa voi muuttaa, ei edes tarvitse.
Nykyinen aviomieheni on toista maata. Suhteen ensimmäiset vuodet olin aivan hämilläni, kun hän ei koskaan neuvonut tai ojentanut mistään. Hän ei ole koskaan pyytänyt minua olemaan toisenlainen. Hän ei vaadi minulta mitään. Ei edElleenkään, vaikka yhteiseloa kohta kymmenisen vuotta.
Sama.
Kiitos vielä sinulle. Mieheni on tosiaan perfektionisti. Toisaalta hänessä on myös niin paljon hyvää: hän on myös erittäin kiltti, huomaavainen ja huolehtiva. On niin vaikea tietää ja tehdä päätöksiä, kun asia ei ole millään lailla mustavalkoinen eikä mies kauttaaltaan kamala tai ilkeä, ja mietin, kumpuaako hänen käytöksensä mahdollisesti hänen omasta epävarmuudestaan...
AP
Jatkan vielä, koska muista asioita menneisyydestäni pätkittäin: oletko huomannut na. Väkivallan kehää? Eli kun huomautat miehelle käytöksestä, niin tilanne helpottuu. Sitten hänen painekattilansa alkaa keräämään höyryä, kunnes hän räjähtää. Sitten itket, ja hän lopettaa huomauttelun. Ja taas paine alkaa nousta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin tuon tapaisessa suhteessa ja lähdin kun aloin sitten nalkuttamaan hänelle takaisin ja riifoista alkoi tulla isompia esim. viiniä juotuamme. Tuossa juuri huomasin persooniemme eron, mutta uskon exälläni ja tuolla miehelläsi olevan stressaava työ ja se on syy kiukutella sinulle, tai sitten vain mies on luonteeltaan tuollainen. Oletko puhunut asiasta hänelle? Jos et, niin sano ja jos et voi hyvin suhteessa niin lähde. Vaikka on klisheistä sanoa että on parempi olla yksin kuin lyttäävän ihmisen kanssa niin se on totta. Minullakin tulee välillä ikäväaaltoja exääni kohtaan ja olen aina välillä pohjattoman surullinen, että homma päättyi koska suhteessa oli niin paljon kaunista ja hyvääkin, mutta niinä päivinä kun en häntä kaipaa voin todella hyvin. Laske yhteen plussat ja miinukset ja mieti tarkkaan onko mies sinun arvoisesi. Jos pahaa mieltä aiheuttavia asioita on enemmän kuin asioita joidta sinulle tulee hyvä mieli niin on aika erota. Laskukaava on kuulemma se että yhtä huonoa juttua vastaan olisi oltava neljä hyvää, samoin päiviä, muuten aletaan olla ojassa.
Miehelläni on tosiaan stressaava työ ja huomaan hänen huonotuulisuutensa liittyvän usein väsymykseen ja stressiin. Työasioista ei oikein voi aina kertoa kotona, mutta toivoisin, että hän tiedostaisi asian ja sanoisi vaikka, että on ollut rankka päivä ja siksi huonolla tuulella, silloin voisin yrittää piristää häntä tai ehdottaa, että lepäisi. Mies on myös hyvin vaativa itseään kohtaan ja kokee esimerkiksi levon usein laiskotteluna, joka pilaa koko päivän. Olen yrittänyt saada hänet ymmärtämään, kuinka tärkeää riittävä uni ja lepo ovat, mutta hän on hyvin jääräpäinen.
Jollain tavalla koen myös, että mies myös tarvitsee minua ja ehkä pelkää menettävänsä. Voisiko se olla syy hänen äreyteensä?
Sä myös kuulostat siltä, että teet TODELLA paljon hänen eteensä ja myötäilet ja saat kiitokseksi kritiikkiä ja toki päivittäistä seksiä ja orgasmi on se joka pitää oksitosiinitasot sulla koholla ja auttaa sua näkemään asian positiivisesti. Naisilla hormonit pitää kiinni miehessä ihan eri tavalla kuin miehillä naisista ja siitä naisten kannattaisi olla tietoisia. Vaikka olisi millainen työ, niin läheiset pitäisi olla myös tärkeitä, ne jotka tukee ja auttaa sua ja niille kuuluu olla hyvä. Kuulostaa niin uskomattomalta että hän on sulle vain ilkeä, mutta sun olisi opittava myös itsekkäämmäksi; teet miehen eteen paljon ja saat vaan kuraa niskaan. Mietipä jos sulla olisikin mies, joka yrittäisi pitää yllä positiivista virettä samoin kuin sinä teet nyt. Minä opettelen siihen, olen aina ollut toisten miellyttäjä ja ottanut vastaan kaikenlaista jaskaa, mutta nyt raja tullut vastaan ja mielummin teen itselleni ja ystävilleni mukavia juttuja ja odottelen jahka ilmestyisi joku joka oikeasti haluaa laittaa yhtä paljon peliin kivan parisuhteen eteen, kynnysmatto ajat ovat ohi.
Itse en katselisi hetkeäkään mulkvistia, joka narisee että pyykit on ripustettu väärin tai sänky on pedattu väärin. Tuollainen tyhjänpäiväinen mariseminen on pelkästään kiusaamista.
Parisuhde on siitä hankala suhde että siinä ollaan niin lähellä toista että toisen huonon käyttäytymisen voi aina helposti selittää jollakin ja lopen tulla siihen lopputulokseen että ei hän oikeasti tarkoittanut, hän oli vain väsynyt tms. Kun tilanne jatkuu pitkään ja mukana on syvää välittämistä tilanne vaikeutuu entisestään. Itse olin 5 vuotta suhteessa jossa en kokenut riittäväni miehemme. Hän kyllä paljon kehu älykkyyttäni jne mutta jotenkin silti sai ujutettua samaan lauseeseen jonkun moitteen. Minulle tuli tunne ettei hän näe minua ihanana. Suhde päättyi ja kaipasin tosi pitkään miestäni mutta samalla olen hirvittävän helpottunut ettei minun tarvitse enää riittää tai muokata tekemisiäni siten että kritiikkiä tulisi mahdollisimman vähän. Huomaan myös jälkikäteen että suhteen aikainen mitätöinti sai aikaan myös trauman minussa. Uuteen suhteeseen en ole sen jälkeen kaivannut. Alkuja on ollut mutta sitten vetäydyn niistä koska tulee pelko että tulen voimaan yhtä huonosti kun tässä edellisessä suhteessakin.
Mielestäni miehesi käyttäytyy huonosti. Ihan sama mikä käyttäytymisen syy on, työpaineet tai erektiopaineet, ne kumpikaan ei oikeuta moiseen kohteluun. Ja koska sinusta on alkanut tuntumaan pahalta tämä käytös eikä se muutu vaikka kerrot siitä niin minäkin ehdottaisin aikalisää suhteelle. Sinullahan on vielä oma asunto, joten ehkä tämä olisi kohtuu helppo toteuttaa. Yhteenmuutto tässä hetkessä ei ainakaan kuulosta hyvältä idealta.
Tsemppiä tilanteen ratkaisuun ja voimia.
Vierailija kirjoitti:
Lopetapas ap jo tältä päivältä tuo kirjoittamis maniasi.
Useita aloituksia olet tänäänkin palstalle tuputtanut, sieltä käsittämättömästä mielikuvituksestasi.
Rauhoitu nyt. Kipaise ulos lenkille, raikkaaseen keväiseen iltapäivään, se virkistää mieltäsi ja lepuuttaa tuota kiivasta kirjoittamis intoasi.
Lueskele välillä palstalta muiden tekstejä ja kommentoi niitä. Äläkä koko ajan itse yritä väsätä noita outoja ja tietyllä tavalla aina samanlaisia provo aloituksiasi.
Tällaisia mielikuvitustarinoita lukiessa sitä aina miettii, että mikä ihmeköhön tässäkin oli motiivina, kun varsinaista trollaustakaan tämä ei mielestäni oikein ole.
Mutta onhan se nyt päivänselvää, että kukaan ei tänne näin tarkkoja kuvauksia omasta elämästään ja varsinkaan seurustelukumppanistaan kirjoita. Jos tämä oikeasti olisi totta, niin tuostahan nyt ei sen kumppanin olisi vaikea itseään tunnistaa, eikä kyllä monen muunkaan. Jos tuo mies siis olisi oikeasti olemassa, ja tämän avauksen näkisi, niin satavarmasti siitä herneen nenään vetäisi.
Vaikutat oikein kiltiltä ja lämpimältä ihmiseltä. Minusta kuulostaa siltä, että miehen on ns turvallista päästää suustaan mitä tahansa. Hän luottaa siihen, että kilttinä ihmisenä yrität kestää kaiken.
Miehesi ei arvosta sinua. Jatkuva kritiikki on myrkkyä itsetunnolle, ja läheisen ihmisen kanssa ei pitäisi joutua pelkäämään omassa parisuhteessaan. Ei ilkeitä sanoja, ei välinpitämättömyyttä, ajattelemattomuutta, ei mitään tuollaista.
Asioilla on tapana parhaimmillaankin pahentua. Joten mieti, että jos mies on tuollainen nyt, mitä sitten, jos hänen stressi lisääntyy? Ikä alkaa painaa, tulee sairauksia? Haluatko olla paikalla ja kestää kaiken?
Nainen on kumma otus. Se ottaa sontaa naamaan loputtomasti, rakkauden nimissä.
Ei näin, naiset. Mäntti on mäntti vaikka kuinka itsellenne valehtelisitte.