Miten toimia lapsen kanssa joka keksii tekosyitä kun ei halua tehdä jotain?

up

Meillä lapsi on aina väsynyt kun pitäisi jotain tehdä. Uhkailen ja kiristän. Meillä on saman lapsen kanssa muutenkin tiukka linja siinä, että häntä ei palvella vaan jän tekee niin kuin aikuinen sanoo. Ei ole uhmakas tai tuhma varsinaisesti, mutta laiska. Pelkään että hän jää peräkammarinasukiksi jos aina vaan saa laiskotella

Tuo nyt ei ole todellakaan harvinaista lapsilla, eikä myöskään aikuisilla. Aika monta kertaa löydän itseni "vain ihan vähän aikaa selaamasta puhelintani", kun pitäisi esimerkiksi imuroida.

Tämäkään lapsi ei ole uhmakas, ja ymmärrän ihan hyvin sen ettei aina huvita/viitsi/jaksa. Mutta kun aletaan valehtelemaan että johonkin sattuu, niin se on vähän huolestuttavaa. Heti jos vähän hengästyy niin aiai, jalkaan sattuu, en voi enää juosta/hypätä jne. 

On vähän hankalaa pakottaa jos toinen valittaa kipua. Ja toisaalta sillä pääsee aina kätevästi kuin koira veräjästä, koska eihän kipua voi nähdä. Lisäksi lapsi on jo aikäa pyöreä, jotan liikunta olisi todella tärkeää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Tämäkään lapsi ei ole uhmakas, ja ymmärrän ihan hyvin sen ettei aina huvita/viitsi/jaksa. Mutta kun aletaan valehtelemaan että johonkin sattuu, niin se on vähän huolestuttavaa. Heti jos vähän hengästyy niin aiai, jalkaan sattuu, en voi enää juosta/hypätä jne. 

On vähän hankalaa pakottaa jos toinen valittaa kipua. Ja toisaalta sillä pääsee aina kätevästi kuin koira veräjästä, koska eihän kipua voi nähdä. Lisäksi lapsi on jo aikäa pyöreä, jotan liikunta olisi todella tärkeää.

ap

Syökö lapsi terveelliseti? Onko kukaan teistä vanhemmista tai lähisukulaisista pyöreä? Saattaa olla ominaisuus enemmän kuin vika, jotkut ovat ja pysyvät pyöreinä teki sitten mitä tahansa.

Ei tähän pyöreyteen nyt kiinnitetä huomiota vaan liikkumattomuuteen, ja laiskuuteen liikkua niin kuin terveen lapsen tulee liikkua, eli hikeen asti useita kertoja viikossa, mielellään päivittäin. Lapsi syö kyllä kaikkea, mutta syömiseen nyt ei tässä voida lähteä puuttumaan ettei tule mitään syömisongelmia sitten. Terkkarilla tarkkaillaan lapsen painoa puoli vuosittain. Lapsi syö myös toisen vanhemman luona, joten emme osaa siitä muutenkaan siksi kertoa. 

Mutta tämä liikkuminen ja siitä valehtelu nyt olisi se ongelma.

ap

Jos siihen liikkumiseen pakottamaan rupeat, todennäköisin lopputulos on, että hän rupeaa vain inhoamaan kaikenlaista liikuntaa, eikä sitten ainakaan aikuisena liiku yhtään enempää kuin on ihan pakko.

Vierailija kirjoitti:

Jos siihen liikkumiseen pakottamaan rupeat, todennäköisin lopputulos on, että hän rupeaa vain inhoamaan kaikenlaista liikuntaa, eikä sitten ainakaan aikuisena liiku yhtään enempää kuin on ihan pakko.

Enkä koe muutenkaan voivani pakottaa, jos toinen valittaa kipua. Mutta mitä tälle asialle nyt sitten voisi tehdä? Lapsen kanssa on valehtelusta jouduttu puhumaan usein, ja aina muka on että joo, en tietenkään valehtele, mutta sitten taas valehtelee :/   

Mutta kyllä tämä tuntuu valtapeliltä lapsen puolelta, että käytetään kipua hyväksi noin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos siihen liikkumiseen pakottamaan rupeat, todennäköisin lopputulos on, että hän rupeaa vain inhoamaan kaikenlaista liikuntaa, eikä sitten ainakaan aikuisena liiku yhtään enempää kuin on ihan pakko.

Enkä koe muutenkaan voivani pakottaa, jos toinen valittaa kipua. Mutta mitä tälle asialle nyt sitten voisi tehdä? Lapsen kanssa on valehtelusta jouduttu puhumaan usein, ja aina muka on että joo, en tietenkään valehtele, mutta sitten taas valehtelee :/   

Mutta kyllä tämä tuntuu valtapeliltä lapsen puolelta, että käytetään kipua hyväksi noin.

ap

Meillä ainakin on sääntönä, että treeneihin mennään, jos ei ole todettua sairautta ja treeneistä ei tulla kesken pois, jos ei ole oikeaa syytä. Eli vaihtoehtoa olla itse keksityn syyn takia pois ei anneta. Sama sääntö kuin koulussa ja töissä siis.

Kertomalla siitä että hikoilu ja hengästyminen (kuin myös että liikkuessa tulee jopa kuuma) on ihan normaalia, ja jopa ihsn terveellistä. Siitä mitä kehosss tapahtuu (pulssi nousee, keuhkot toimittaa happea...)

Nykyään osa jo pienistäkin lapsista kokee hikoilun/hengästymisen vaarallisena ja ei-toivottuna sillä aikuiset puhuvat näistä asioista huomaamattaan negatiivissävytteisesti. Montako kertaa olet lapsen kuullen sanonut "huh kun hengästyttää!" tai "oon ihan hikinen, pitää mennä suihkuun?" Harvahan meistä hihkuu ilosta kun tuntuu siltä että happi loppuu tai kainaloläiskät yllättää. Lapsille näiden pitäisi kuitenkin olla neutraaleja asioita, joita ehkäpä jopa kannattaa tavoitella.

Ja kyllä, liikunnan ja hikoilun jälkeen ehdottomasti pitääkin peseytyä. Sekin on syytä opettaa lapselle.

Viikkorahat, puhelimet, pelikoneet pois, unohtuu ne tokosyyt.

Osta apteekista tukisiteitä. Sitten kun lapsi valittaa jalkakipua niin side "kipeään" kohtaan ja ei kun menoksi.

Yleensä ne omenat ei puusta kauas putoa eli taitaa perheessänne olla muutenkin ongelmia liikkumisen suhteen, kun lapsi on pyöreäkin.

Meillä aktiiviset alaikäiset, joita ei ole koskaan tarvinnut pakottaa liikkumaan, koska ovat aina seuranneet vanhempien esimerkkiä, mitä tulee monipuolisiin liikuntaharrastuksiin.

Toinen lapsi on ihan normaali(tosin hänkään ei tykkää liikunnasta), ja meillä molemmat vanhemmat ollaan ihan normaalipainoisia, ja rakastetaan hiihtämistä, luonnossa tarpomista, soutamista, frisbeegolffia, plus tällä lapsella on tosiaan liikuntaharrastuskin, joten mallia kyllä on. Meidän ei ole mahdollista liikkua ja antaa "mallia" enää enempää, ksoka on pakko myös nukkua ja käydä töissä, sekä lapsillakin on koulut ja harrastukset.

Molemmat lapset nurisevat ja valittavat jos on "pakko lähteä" meidän kanssa liikkumaan. Toisessa perheessä ei harrasteta liikuntaa ollenkaan ja molemmat ovat ylipainoisia, mutta tuskin sielläkään nyt keksitään kipuja ettei tarvitsisi liikkua. Muutoinkin tehdään paljon yhdessä, pelaillaan kaikenlaista, pyöräillään paikkoihin, eikä mennä siis autolla pikkumatkoja. Jalka saattaa tulla "kipeäksi" jos ulkona vähän vettä tihuttaa välillä, ja pitäisi itse polkea pyörällä reilu km harrastukseen. Tällöin sanotaan kyllä että menet kuitenkin, ja tulet pois sitten jos tulee kipeäksi.  Lääkärissäkin on käyty, mutta ei sieltä mitään löytynyt.

Sidettäkin on pidetty, ja silloin lapsi muistaa kyllä koko ajan että jalka on kipeä, kun side muistuttaa. 

Hän soitti minulle yksi päivä että ei voi lähteä harrastukseen kun jalka on niin kipeä. Kun tulin töistä, niin hän oli naapurissa pomppimassa trampoliinilla. Seurailin sitä noin vartin. Kun soitin että tulla syömään, niin hän juoksi kotiin, mutta kun pääsi sisälle niin linkutti jalkaansa "aiaiai". :/ Sanoin tästä, niin jalka ei ollut tuntunut pomppiessa kipeältä, vaan vasta nyt alkoi taas sattumaan.

Ja on sanottu että harrastus ei ole mikään pakko, vaan sen voi lopettaa jos se ei kiinnosta. Lapsi vannoo ja vakuuttaa että kyllä kiinostaa eikä halua lopettaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Kertomalla siitä että hikoilu ja hengästyminen (kuin myös että liikkuessa tulee jopa kuuma) on ihan normaalia, ja jopa ihsn terveellistä. Siitä mitä kehosss tapahtuu (pulssi nousee, keuhkot toimittaa happea...)

Nykyään osa jo pienistäkin lapsista kokee hikoilun/hengästymisen vaarallisena ja ei-toivottuna sillä aikuiset puhuvat näistä asioista huomaamattaan negatiivissävytteisesti. Montako kertaa olet lapsen kuullen sanonut "huh kun hengästyttää!" tai "oon ihan hikinen, pitää mennä suihkuun?" Harvahan meistä hihkuu ilosta kun tuntuu siltä että happi loppuu tai kainaloläiskät yllättää. Lapsille näiden pitäisi kuitenkin olla neutraaleja asioita, joita ehkäpä jopa kannattaa tavoitella.

Ja kyllä, liikunnan ja hikoilun jälkeen ehdottomasti pitääkin peseytyä. Sekin on syytä opettaa lapselle.

Nyt kun sanoit, niin molemmat lapset jatkuvasti erittelevät ruumiintoimintojaan. On liian kuumaa, kylmää, hikistä, tukalaa, henki lähtee, ei saa happea, jokainen pikkukolaus muistetaan mainita. Erikoista! Olen sanonutkin ettei tarvitse koko ajan kertoa mitä kehossa tapahtuu, eikä kuulostella. Toinen varsinkin vaatii lääkitystä ja laastaria ihan mitättömiinkin naarmuihin, ja vähän väliä kertoo jos on potkaissut vaikka jalkansa johonkin että nyt sattuu, ja kun teen näin niin sattuu, mutta näin ei satu, sukan jalkaan laitto sattuu, ja nämä kengät mutta nämä ei, ja tässä asennossa joo. En kyllä tiedä liittyykö tämä liikuntahaluttomuuteen. Silloin sanon että jatkuva kipukohdan miettiminen ei kyllä auta paranemisprosessissa. En osaa sanoa miten toisessa perheessä suhtaudutaan näihin. Voihan se tosiaan olla että siellä tällaisista raportoidaan koko ajan.

ap

Kyllä mä ainakin pakottaisin. Sitten kun jalassa on todistettavasti jotain, saa levätä. Toinen homma se että sitten jos ei liikut, ei myöskään mässytellä, eli pienet annokset terveellista ruokaa ilman mitään öljykastikkeita niin kauna että liikunta normalisoituu, jolloin voi siten taas syödä kulutuksen mukaan. Jos lapsesi syö samalla tavalla kuin ennekin, mutta ei liiku yhtään niin tottakai painoa alkaa kertymään.

Tykkääkö lapsi oikeasti siitä harrastuksesta? Ettei jalka olisi kipeä siksi että hän ei vaan tahtoisi mennä?

Kävely ja pyöräily on lapselle tylsää, he tykkäävät leikkiä enemmän. Ota vaikka saippuakuplia mukaan ja pysähdytte välillä puhaltelemaan.

Meillä on just saman lainen lapsi. Harrastuksia ei tällä hetkellä ole, vaikka piti kovasti tanssista missä kävi, mutta selvästi se rasitti liikaa, lapsi on väsynyt päiväkodin /koulun jälkeen. Lopetettiin tanssi ja alettiin pitää viikonloppuna uimahalli reissuun perheen kesken, mikä nyt on tän koronan takia tietysti tauolla sekin.

Ehkä kokee, että "ei huvita" ei ole kelvollinen syy jättää menemättä? On varmaan joskus sanonut niin ja vastaus on ollut "ei aina tarviikkaan huvittaa" tms.?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertomalla siitä että hikoilu ja hengästyminen (kuin myös että liikkuessa tulee jopa kuuma) on ihan normaalia, ja jopa ihsn terveellistä. Siitä mitä kehosss tapahtuu (pulssi nousee, keuhkot toimittaa happea...)

Nykyään osa jo pienistäkin lapsista kokee hikoilun/hengästymisen vaarallisena ja ei-toivottuna sillä aikuiset puhuvat näistä asioista huomaamattaan negatiivissävytteisesti. Montako kertaa olet lapsen kuullen sanonut "huh kun hengästyttää!" tai "oon ihan hikinen, pitää mennä suihkuun?" Harvahan meistä hihkuu ilosta kun tuntuu siltä että happi loppuu tai kainaloläiskät yllättää. Lapsille näiden pitäisi kuitenkin olla neutraaleja asioita, joita ehkäpä jopa kannattaa tavoitella.

Ja kyllä, liikunnan ja hikoilun jälkeen ehdottomasti pitääkin peseytyä. Sekin on syytä opettaa lapselle.

Nyt kun sanoit, niin molemmat lapset jatkuvasti erittelevät ruumiintoimintojaan. On liian kuumaa, kylmää, hikistä, tukalaa, henki lähtee, ei saa happea, jokainen pikkukolaus muistetaan mainita. Erikoista! Olen sanonutkin ettei tarvitse koko ajan kertoa mitä kehossa tapahtuu, eikä kuulostella. Toinen varsinkin vaatii lääkitystä ja laastaria ihan mitättömiinkin naarmuihin, ja vähän väliä kertoo jos on potkaissut vaikka jalkansa johonkin että nyt sattuu, ja kun teen näin niin sattuu, mutta näin ei satu, sukan jalkaan laitto sattuu, ja nämä kengät mutta nämä ei, ja tässä asennossa joo. En kyllä tiedä liittyykö tämä liikuntahaluttomuuteen. Silloin sanon että jatkuva kipukohdan miettiminen ei kyllä auta paranemisprosessissa. En osaa sanoa miten toisessa perheessä suhtaudutaan näihin. Voihan se tosiaan olla että siellä tällaisista raportoidaan koko ajan.

ap

Lapsi yleensä raportoi kaikesta, se on uutta ja ihmeellistä kun oppii ymmärtämään mitä ruumiinosia sinulla on ja miltä sinusta tuntuu milloinkin. Pienellä lapsella ei ole kykyä eritellä itseään hän vaan itkee osaamatta kertoa onko nälkä vai kipeä maha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertomalla siitä että hikoilu ja hengästyminen (kuin myös että liikkuessa tulee jopa kuuma) on ihan normaalia, ja jopa ihsn terveellistä. Siitä mitä kehosss tapahtuu (pulssi nousee, keuhkot toimittaa happea...)

Nykyään osa jo pienistäkin lapsista kokee hikoilun/hengästymisen vaarallisena ja ei-toivottuna sillä aikuiset puhuvat näistä asioista huomaamattaan negatiivissävytteisesti. Montako kertaa olet lapsen kuullen sanonut "huh kun hengästyttää!" tai "oon ihan hikinen, pitää mennä suihkuun?" Harvahan meistä hihkuu ilosta kun tuntuu siltä että happi loppuu tai kainaloläiskät yllättää. Lapsille näiden pitäisi kuitenkin olla neutraaleja asioita, joita ehkäpä jopa kannattaa tavoitella.

Ja kyllä, liikunnan ja hikoilun jälkeen ehdottomasti pitääkin peseytyä. Sekin on syytä opettaa lapselle.

Nyt kun sanoit, niin molemmat lapset jatkuvasti erittelevät ruumiintoimintojaan. On liian kuumaa, kylmää, hikistä, tukalaa, henki lähtee, ei saa happea, jokainen pikkukolaus muistetaan mainita. Erikoista! Olen sanonutkin ettei tarvitse koko ajan kertoa mitä kehossa tapahtuu, eikä kuulostella. Toinen varsinkin vaatii lääkitystä ja laastaria ihan mitättömiinkin naarmuihin, ja vähän väliä kertoo jos on potkaissut vaikka jalkansa johonkin että nyt sattuu, ja kun teen näin niin sattuu, mutta näin ei satu, sukan jalkaan laitto sattuu, ja nämä kengät mutta nämä ei, ja tässä asennossa joo. En kyllä tiedä liittyykö tämä liikuntahaluttomuuteen. Silloin sanon että jatkuva kipukohdan miettiminen ei kyllä auta paranemisprosessissa. En osaa sanoa miten toisessa perheessä suhtaudutaan näihin. Voihan se tosiaan olla että siellä tällaisista raportoidaan koko ajan.

ap

Lääke ja lastari on lohtua. Opettele ottamaan lapsi syliin ja sanoa tiedän että sinuun sattuu se helpottaa kohta.