Miten toimia lapsen kanssa joka keksii tekosyitä kun ei halua tehdä jotain?

Vierailija kirjoitti:

Sivusta ohiksena tuohon ap:n kommenttiin että valehtelu ei ole miellyttämistä. Siis tässä oli tarkoitettu, että ”en voi, koska mun jalka on kipeä” on lapsen näkökulmasta enemmän äitiä miellyttävä vastaus kuin se, että ”en halua”. Lapsi pyrkii antamaan sen äitiä enemmän miellyttävän vastausvaihtoehdon. Lapsi tietää, että ”en halua” ei käy eikä kelpaa vastaukseksi äidille. Jos äidin mielestä on pakko tehdä asia X niin lapselle ei tavallaan jää vaihtoehtoja. Täytyy keksiä se syy. Äidin mielestä lapsi keksii tekosyitä. Keskustelkaa lapsen kanssa, että mitkä asiat teidän perheessä ovat pakollisia asioita, joihin lapsella ei ole päätäntävaltaa. Sitten keskustelkaa mistä asioista voi neuvotella ja mitkä asiat lapsi saa itse päättää. Voitte vaikka antaa asioille värit. Punaiset asiat vanhemmat päättää, keltaisista voi neuvotella ja vihreissä asioissa lapsi saa itse päättää.

Valehtelu tosissaan voi johtua siitä, että ei uskalla kertoa totuutta. Monesti takana on tiukkaa kuria, vaatimuksia ja rangaistuksia. Seuraamuksen/rangaistuksen pelosta on opittu valehtelemaan välttääkseen seuraamuksen. Se seuraamus voi olla myös se, että äiti on vihainen tai äiti on kiukkuinen. Lapsen näkökulmasta voi olla paljon parempi vaihtoehto keksiä se fyysinen syy, koska silloin äiti on ehkä vain huolissaan. Sama homma kavereiden kanssa. Niillekin saatetaan valehdella, jotta voi välttää tiettyjä tunteita itsellä ja toisella.

Minusta tämä on loistava kirjoitus. Tunnistan tilanteen.

Kun lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja tietää, että häntä rakastetaan sellaisenaan, niin hän uskaltaa myös sanoa, että ei huvita, ja vaikka kiukutellakin vähän. Siihen asti hän haluaa miellyttää, ja päästäkseen jostain epämieluisasta hän keksii tekosyitä.

Onko siellä harrastuksessa jotain, joka on lapsen mielestä epämiellyttävää? Ehkä on huonokuntoisempi kuin muut, kokee epäonnistuvansa? Joutuu tahtomattaan vaihtopenkille tai valitaan vikana joukkueeseen? On riski, ettei pääse esiintymään, jos ei osaa jotain asiaa? Onko harrastuksessa kavereita?

Ehkä lasta kiinnostaakin laji, mutta harrastuksessa on sattunut jotain ikävää eikä siksi halua mennä.

Olin itse valehteleva lapsi. En halunnut tuottaa pettymystä vanhemmilleni (koska he eivät suhtautuneet epäonnistumiseen kovin rakentavasti tai kannustavasti). En luistanut harrastuksista, mutta en kehdannut sanoa että haluan lopettaa. Muistan kuitenkin lapsuusajoiltani (esim. n. 5-vuotiaana) sellaisiakin hetkiä, että olen puhunut totta, mutta minun on väitetty valehtelevan.Valehtelu alkoi siis vasta tämän jälkeen. Vanhempani tavallaan istuttivat minuun valehtelijan identiteetin, jota aloin sitten toteuttaa. Muitakin ongelmia suhteessamme oli, he asettivat sääntöjä ja vaatimuksia ilman perusteita, uhkailivat seuraamuksilla ym. Tietysti oli helpompaa itselleni ja heillekin minun valehdella kuin saada raivot päälleni kaikesta tahattomasta mokailusta. Minulla on myös sisko, joka oli kaikin puolin perheen kiltti lapsi siinä missä minä olin ilkeä, valehteleva tyranni vanhempieni mielestä.

Lapsesi ei syystä tai toisesta uskalla olla sinulle rehellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut (työssäni), että sellaiset lapset valehtelevat herkästi, joilla on heidän temperamentilleen liian vaativat/tiukat vanhemmat sääntöineen. Lapselle valhe on keino miellyttää vanhempaa ja suojella itseä (ja ehkä vanhempaakin) pettymyksen tunteilta. Lapsesi ei halua, että petyt siihen, että hän ei halua mennä harrastukseen/lenkille tai tehdä sitä asiaa, mitä sinä haluat hänen tekevän. Hän ei vielä käsitä, että näet hänen valheidensa läpi.

Jos haluat, että valehtelu loppuu, niin löysää vaatimuksia. Puhu lapselle kuinka tärkeä ja merkityksellinen hän on omana itsenään. Jutelkaa mitä lapsi itse haluaisi vapaa-ajalla tehdä. Älä mieti sitä pyöreyttä, koska stressi/vaatimukset/paineet jos mikä, pyöristää lisää. Lapsen olisi tärkeää tuntea olevansa rakas ja tärkeä juuri sellaisena kuin on. Motivaatio tehdä asioita, ei kasva pakottamalla. Pakottaminen lisää vain aggressiivisia tunteita. Minusta kuulostaa, että lapsi tarvitsee tilaa. Jos hänellä on joku maksullinen harrastus niin voitte sopia, että siellä on käytävä kausi loppuun, mutta sitten voi lopettaa, jos harrastus ei kiinnosta. Voit vedota rahaan. Jos jalka on kipeä, viet oikeasti yhden kerran lääkäriin. Kehoitan kuitenkin antamaan lapselle tilaa ja vapautta päättää vapaa-ajasta ja valita harrastuksensa itse. Jos vanhemmat kontrolloivat ja päättävät liikaa tämmöisessä asiassa niin tuloksena on todella vaikea murrosikä ja iso kapinointi. Harrastukset ja vapaa-aika eivät ole se asia, josta kannattaa lähteä taistelemaan. Niitä asioita, joista vanhemmat päättävät lapsen puolesta ovat esim. koulussa on käytävä/yöllä nukutaan/päihteitä ei käytetä. Se, mitä lapsi harrastaa, on lapsen asia ja päätös. Sen ei ole pakko olla liikuntaa, jos liikunta ei motivoi. Pyöreys voi kadota pelkällä pituuskasvulla. Ruokavalioon voi vaikuttaa sillä mitä kotiin ostetaan.

Et tainnut lukea ihan kunnolla mitä olen kirjoittanut? 

Harrastuksista kerroin jo useassa viestissä miten sen kanssa on, kuten myös miten pyöreyteen suhtaudutaan, ne löytyvät kyllä aikaisemmista viesteistä jos haluaa ne nähdä. Lääkäristäkin on kerrottu useaan otteeseen, että onko siellä käyty vain ei, kuten myös ruokavaliosta. Kannattaa ehkä lukea uudelleen jos meni näin paljon asiaa ohi.

12 vuotias kyllä ymmärtää valehtelevansa, ja tietää että se huomataan kyllä. Vaatimukset ovat että koulu pitää hoitaa kunnolla, ja oma osa pitää tehdä kotitöistä. Lisäksi yhteiseen tekemiseen osallistutaan, Lapsi ei ole vammainen, joten nämä pitää onnistua kun ne on vaatimuksia toisellekin lapselle. Vapaa-ajasta jos lapsi päättää itse, hän vain istuu/makaa ja katsoo tv:tä tai pelaa. En oikein jaksa uskoa että se olisi kasvavalle lapselle hyväksi.

Lapselle kerrotaan kyllä että hän on merkityksellinen ja tärkeä omana itsenään. Mikäli nämä asiat eivät mene perille, niin mitä tässä voi enää tehdä? 

ap

Anna lapselle tilaa ja vapautta. Ei 12-vuotiasta voi enää määrätä vapaa-ajalla harrastamaan äidin valitsemia lajeja ja aktiviteetteja. Itsekin lopetin tuossa iässä kaikki harrastukset. En todellakaan olisi harrastanut mitään äidin tai isän käskystä. Nykyään olen aktiivisesti juoksua ja hiihtoa sekä kuntosalia harrastava aikuinen. Jos lapsena olisi pakotettu niin saattaisi olla että vihaisin kaikkea liikuntaa. Sain teininä juurikin maata sohvalla, herkutella, olla tietokoneella ka katsoa TV:tä. Ei se pilannut minun kehitystä. Nyt on yliopistokoulutus ja perhe.

Tuossa vaiheessa kasvetaan omaksi itseksi. Siihen kuuluu kapinointi vanhempia ja heidän ihanteissaan kohtaan. Mitä enemmän ihailet ”aktiivisuutta ja urheilullisuutta” sitä enemmän lapsesi tulee makaamaan sohvalla ja laiskottelemaan. Sinun täytyy nyt vain sietää, että lapsi on oma erillinen ihminen ja valitsee jo tuossa iässä itse mitä tekee vapaa-ajalla. Toki voit pitää omasta näkemyksestäsi kiinni ja jatkaa samaan malliin. Kasvatat tulla tyylillä valehtelevan ihmisen, jopa patologisen valehtelijan, joka ei uskalla olla oma itsensä ja välillä esim. laiskotella. Valehtelee aikuisenakin muille silmät ja suut täyteen miellyttääkseen muita. Lapsesi valehtelee miellyttääkseen sinua koska ei kehtaa olla sitä mitä on, koska tietää että ei täytä vaatimuksiasi ja odotuksiasi. Jos haluat muuttaa lapsesi toimintatapaa niin muuta ensin omaa toimintaasi. Anna tilaa ja alenna vaatimuksia. Älä ole niin ehdoton. Ei se lapsi siitä pilalle mene vaikka menisi useampi vuosi ilman harrastuksia. Ajattelet aika mustavalkoisesti lapsen kehityksestä.

En lukenut koko viestiä koska jo alusta tuli selväksi ettet ole joko lukenut mitä olen kirjoittanut aiemmin, tai sitten trollaat. Ole hyvä ja kirjoita uudelleen, tällä kertaa paremmin keskittyen, ja aiemmat viestit kertaamalla. Minua ei saa kukaan raivoihin sillä että trollailee aiheen vierestä, koska en edes lue sellaisia viestejä kokonaan. Nuo tuollaiset viestit eivät ole suunnattu meidän tilanteeseemme, joten niitä on minun turha lähteä lukemaan alkua pidemmälle.

Jos jollain on oikeasti tähän meidän tilanteeseen sopivia ajatuksia, niin niitä kuulisin mielelläni :) 

ap

Tämä vastauksesi kertoo kaiken siitä miksi lapsesi valehtelee. Et pysty edes harkitsemaan sitä että omassa toiminnassasi voisi olla muuttamisen paikkaa.

Nämä aiheen vierestä kirjoittamasi sepustukset taas kertovat sinusta sen että olet trolli. Vastaan jokaiseen viestiin jossa kirjoitetaan asiasta, eikä jankata vääristeltyjä mukasanomisiani. Trollit  on semmosia että ne mielellään vievät  ketjua vääntämiseen ja kääntämiseen. Pakko ei  ole kommentoida jos ei ole itse aiheeseen mitään sanottavaa.

ap

Tuo edeltävä on täysin oikeassa ja teidän tilanne korjautuu, kun tajuat tämän ja muutat omaa käyttäytymistäsi.

Eli pitää muuttaa omaa käytöstä. Eli nyt alan siis pakottamaan lasta harrastukseen, sanoi hän olevansa kipeä tai ei. Lopetan kannustamisen ja sen kertomisen että hän on hyvä juuri tuollaisena, ja alan näkemään hänen arvonsa vain urheilun kautta? Anteeksi nyt, mutta oli kyllä sysisurkea vastaus :D

ap

Lue nyt tämä lainausketju.

Vastauksesi mukaan olet hyvin vaativa etkä osaa yhtään asettua toisen ihmisen eli lapsesi asemaan ja siksi hänen on pakko valehdella. Se jatkuu kunnes alat muuttaa omaa käytöstäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin tuossa tilanteessa niin yrittäisin käsitellä itseni kanssa niitä tunteita, mitä lapsen sohvalla makoilu, television katselu ja valehtelu itsessäni herättävät. Kokisin varmaan pelkoa (muuttuuko lapsi koskaan normaaliksi aktiiviseksi ihmiseksi), vastenmielisyyttä (liikunnan vähyyden aiheuttamat fyysiset seuraukset), epätoivo (miksi taas valehtelee) jne. Asia on kuitenkin niin, että toista ihmisistä on vaikeampi muuttaa. Itseään, omaa suhtautumistapaa, omia ajatuksia jne. on helpompi muuttaa. Sitä kautta voi löytyä avain vaikuttaa lapsen käytösmalleihin.

Kuulostaa, että olet varmasti vaativa myös itseäsi kohtaan. Et varmasti päästä itseäsikään helpolla. Vuorovaikutuksessa on aina useampi osapuoli. Jos toinen osapuoli valehtelee niin vaikka valehtelu on täysin väärin niin silti omaa itseä tarkastelemalla voi löytyä ymmärrystä siihen, miksi tässä vuorovaikutussuhteessa toinen osapuoli ”turvautuu” valehteluun.

Kiitos hyvästä viestistäsi. Kertoisitko vielä miten puuttua siihen että lapsi valehtelee kaikille? Minulle hän valehtelee kaikista vähiten kuitenkin. Lapsella taitaa olla aika isoja vuorovaikutusongelmia itsensä kanssa, ja hän varmaan tarvitsisi ihan ammattiapua.

ap

Perhe tarvitsee ammattiapua. Lapsessa ei ole mitään vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Monta hyvää pointtia on jo tullut, mutta en sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta, että jalka on oikeasti kipeä. Se että joku terveyskeskuksen vastavalmistunut eurolääkäri ei pikaisella pyöräyttelyllä löydä jalasta mitään vikaa, ei itsessään todista että mitään oireilua ei oikeasti ole ja lapsi tahallisesti valehtelee. Ok, voi olla että oikeasti asiaa on tutkittu tosi huolellisesti, mutta pelkkä "lääkärissä on käyty" ei sitä vielä kerro. Perustelen epäilyäni oikeasti kipeästä jalasta sillä, että jos lapsi toistuvasti sanoo että haluaa jatkaa harrastusta, mutta on sitten jäämässä pois kipeän jalan takia, niin se kuulostaa enemmän oikeasti kipeältä jalalta kuin haluttomuudelta käydä harrastuksessa. Mutta voi ihan hyvin myös olla tuollainen psykologinen kuvio kuin edelliset ovat esittäneet.

Suosittelen samaa. Inhosin liikuntaa lapsena koska ylävatsan kohdalle tuli usein joko sellainen raskas olo tai polttava kipu. Kurkkuun ja nenään nousi limaa niin paljon etten saanut kunnolla henkeä. Sain kuulla että nuo ovat normaalia hengästymistä, kaikille tulee noita, olin vain huonokuntoinen. Liikkuu vaan lisää niin kipu häviää kyllä.

Sain teini-iässä diagnoosin refluksista.