Lue keskustelun säännöt.
Mitä sisältöä elämään ehdottaisin kuusikymppiselle äidille? Itkee kurjuutta ja yksinäisyyttä
Valittaa niin kauheasti sitä aina puhelimessa että miksei tulla useammin käymään, on niin kurjaa, on niin yksinäistä jne. Oli koko ikänsä kotiäiti, mutta nyt kun kaikki lapset on jo reippaasti aikuisia ja elävät omaa elämää ja äidillä ei olekaan enää mitään. Ei työtä, ei harrastuksia, ainoa mitä tekee on kävelyllä käyminen. Mitä tekemistä voisi tuollaiselle saada että saisi sisältöä elämään? Jotain sosiaalista mielellään ja mikä täyttäisi päivät.
Kommentit (565)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen hänelle osakemarkkinoihin sijoittamista.
Se on erittäin mielenkiintoista puuhaa ja pitää aivot virkeänä ja aktiivisena, kun tutkit yhtiöitä ja niiden lukuja.
Ja siitä saa myös motivaatiota elämään, että jättää jälkipolvilleen isomman omaisuuden.
Tämä. Lisäksi voi liittyä sijoituskerhoon, jossa keskustella muiden samanlaisten ihmisten kanssa sijoittamisesta ja ehkä saada kavereita.
Juu ja netti on täynnä erilaisia foorumeita aiheeseen. Myös vaikka youtubesta löytyy niin paljon sisältöä aiheeseen.
Ja pitää muistaa, että sijoittamisessa on koko maailma tarjolla. Ei vain Suomen osakemarkkinat. Sitä kautta päivässä ei melkein ole tarpeeksi aikaa tutkia kaikkea mitä haluaisi tutkia.
Vaikutat sivistymättömältä tuputtajalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin 60 kirjoitti:
Ei tarvitse kuulla tuollaista valitusta, laiskuutta se vaan on jos on terveys ja talous kunnossa.
Voi opiskella, ryhtyä tukihenkilöksi jollekin, tehdä vapaaehtoistyötä jossain järjestössä, mennä vanhuksille seuraksi tai lukemaan heille, ja jos tykkää eläimistä voi ottaa hoitoon tai ulkoiluttaa jonkun koiraa, ja jos rahasta on tiukkaa niin sitten johonkin työhön muutamaksi tunniksi päivässä (lastenhoitoa, kauppaan tms.)
Luulenpa että tuo äiti on tehnyt jo kaikkea tuota muutenkin. Tämä on ehkä itsekkäämmille nyt jotain uutta, jotain miksi tuntea edelleen itsensä tärkeäksi henkilöksi. Nyt kun sota ei enää yhtä ihmistä kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi taivas että ihmisillä on ongelmat... Voi kumpa minunkin ongelma olisi se ettei ole mitään tekemistä. Koko ajan pelkään että kuolen kun sydän temppuilee työstressin takia.
Oletpa epäempaattinen paska. Jos sinulla on toisenlaista, niin se ei tee jonkun muun suruja ja murheita vähemmäksi. Toivottavasti jäät työttömäksi ja tyhjän päälle.
Oletpa sinä empaattinen päivänsäde:)
En lukenut muita vastauksia, mutta ratkaisu ap:n ongelmaan on hankkia äitille koira!
Koiran kanssa päivät ovat täynnä elämää ja iloa, samoin lenkillä ihmiset pysähtyvät juttelemaan ja rapsuttelemaan koiraa. Lisää ihan huomattavasti ihmiskontaktejakin tämä. Ja koskaan ei tarvitse enää olla yksin.
Tuota noin. Olen 63-vuotias ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Eivät voi kuorot ja martat vähempää kiinnostaa. Riittää, kun selviydyn arjen askareista ja välillä maalailen, soitan kitaraa tai opettelen italiaa.
Toisaalta en tunnista roikkuvani lapsissani. Ovat aikuisia ja tekevät, mitä tahtovat. Joulun alla kysyin, että tuletteko syömään aattona. Sen siksi, että on erinäiset ruokavaliot heillä.
Lapset ovat lainaa ja heillä oma elämänsä. Rakkaita ovat silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse liityin kuntosalille ja siellä ryhmäliikuntaa , on kiva mennä säännöllisesti kuntosalille. Salilla tulee uusia tuttavia, ehkä joku äitisi tavoin kotiäitinä ollut tai muuten vaan kiva juttukaveri. Pukuhuoneessa jutellaan ei kuitenkaan kuntoilussa jokainen haluaa rauhaa ruhmäliikunnassakin.
Eiku matkustamaan, etsimään se oma kanarian saari tai ehkä aurinkorannikko. Sitten hankkii sieltä asunnon ja oppii tuntemaan muita auringosta nauttivia eläkeläisiä. Kielikurssit ja jumpat päälle.
Siitä sitten keräilemään posliinikissoja, enkeleitä, pienoismalliveneitä tai oman äidin harrastus pienoismajakat.
Sitten ois kirjat tai lukulaite ja tilaa siihen kirjoja. Sopii oikein hyvin sinne kanarian saaren kämpän parvekkeelle. Ja sielläkin voi kävellä, ja jos ei jaksakkaan tilaa taksin vaikka paikallisen avulla ja pääsee kotiin alle femmalla.
Tai miten ois maalaaminen/piirtäminen? Työväenopistoissa opetetaan moista.. uskoisin..
Tai täti joka aloitti oopperalaulamisen harrastuksen 70v vanhana ja ainakin hieman edenny viimeiset 20v. Sitten on teatterit, oopperat, taide.. saattaa olla taidelainaamo kotikunnassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä ettei ole varsinaisesti minun tehtävä, mutta ihan mielelläni autan vähän itsekkäistäkin syistä, eli jos äitini löytää itselleen oman elämän niin saisin itse olla enemmän rauhassa eikä tarvitsisi kuunnella niitä marttyyrisoitteluja. Se olisi win win meille kaikille jos äiti löytäisi elämäänsä tarkoituksen. Lapsenlapsia ei ole yhtään, mikä saattaa olla myös yksi syy äidin oireiluun koska on niitä jo niin pitkään toivonut ja varmaan ihan odottanut että milloin pääsee olemaan täyspäiväinen mummo. Valitettavasti kukaan meistä lapsista ei ole edes naimisissa eikä ketään kiinnosta lisääntyminen. Olisi äidin kannattanut rakentaa itselleen vähän omaakin elämää eikä jättää kaikkea ydinperheen varaan. On vähän sellainen tyyppi, ettei oikein pidä mistään ihmisistä paitsi perheestä, mikä saa takertumaan juuri perheeseen kahta kauheammin kun on kuitenkin se läheisriippuvuus.
Nämä ovat niin hankalia ihmisiä nämä elämäntapamammat. Kaikki muut menot ja ystävät hylätään kun saadaan perhe ja tehdään siltä se elämän sisältö, eikä tajuta että koko elämänsä loppuun ei saa näitä hoivata kun pitää päästää irti.
Toisaalta ymmärrän että jos ei ole sosiaalinen yhtään eikä harrastukset tai työ niin kiinnosta niin jotenkin sitä pitää elää, ja moni tällainen varmaan sitten käyttää elämänsä lasten synnyttämiseen ja hoivaamiseen kun ei oikein muuhunkaan rahkeet tai kiinnostus riitä. Onhan siinä hyvällä ajoituksella yli 20 vuodeksi tekemistä.
Mutta sen jälkeen tulee ongelmat kun huomaa että jää tyhjän päälle eikä saa enää hoivata ja passata, niin identiteettikriisi tulee ja aletaan roikkua lapsissa. On varmaan aina kuviteltu että on tehty niin monta lasta että lapsenlapsia varmasti tulee niin saa koko elämänsä passata. Harmi ettei elämä mene aina niin kuin haluaisi.
Itse pidän niitä naisia vähän surullisina jotka eivät osaa muuta kuin synnyttää ja hoivata, ja teeskennellä että kotityö on muka jotain oikeaa arvokasta työtä. Ei se ole jos siitä ei palkkaa makseta. En arvostaisi omaakaan äitiäni ihmisenä ihan kamalasti jos olisi vain loisinut kotona koko ikänsä mammailemassa.
Terapiaan kannattaa mennä jos ei osaa mitään muuta kuin olla äiti.
Tämän on voinut jo joku täällä sanoa mutta jos ennen kotiäitiys oli se omalta tuntuva juttu (ei vain pelkästä velvollisuuden tunteesta) miltä kuuloista vapaaehtoistyö lasten parissa? Tai sitten on näitä varamummoja ja päiväkodissa vierailevia "mummoja"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
MUMMO= nainen joka on lihava , ei värjää hiuksia, ei meikkaa, ei osaa käyttää tietokonetta, ennen kaikki oli paremmin, ajattellee mitä naapurit, vastaantulijat , naapurin mopsi on mieltä.
Ihmettelen tätä "mummo"-vihamielisyyttä. Vanhempia naisia sanotaan mummoiksi, vaikkka ei olosi edes lapsenlapsia.
Miksi vanha nainen on kaikkien pilkan kohde? Minusta se on vakavaa naisvihaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö voi mennä heti maanantaina lähiöbaariin päiväkaraokelle. Voi tutustua komeaan Seppoon tai Jormaan, jotka vievät jalat alta ja tarjoavat mukavaa tekemistä yksinäisiin päiviin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskotteko tuon aloituksen? Kenellä Suomessa on varaa olla kotona kuusikymppiseksi?? Lapsethan ovat muuttaneet jo aikaa sitten! Teoreettinen aloitus.
Oman äitini tilanne oli toinen kuin tässä teoreettisessa esimerkissä: hän itki sitä, että oli joutunut lähtemään töihin kun olimme aivan pieniä, ja koko myöhemmin jääneensä jotain todella tärkeää vaille, kun sain omia lapsia ja hän näki, miten lähellä äiti voi olla lapsiaa, imettää jne. Hän koki myös syyllisyyttä meidän lasten takia.
Kyllä minä uskon. Onhan noita esim lestadiolaisperheiden äitejä, joilla voi olla yli kymmenen lasta. Ei siinä ole yleensä ehtinyt työelämään lähteä, ja jos ei ole koulutustakaan niin on vaikeakin lähteä.
Aika marginaalinen porukka.l lestantit. Tuskin ap:n äiti on sellainen, niillähän on sisältöä kokouksista yms. Suomalainen nainen jos kolme vuotta jaksaa olla kotona äitinä omille lapsilleen niin hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun aloittajan täytyy olla harvinaisen tyhmä tai ilkeilevä trolli. Kuka nyt äitinsä ja mahdollisten lastensa mummon asettaisi tällaiseen myllytykseen. Häpeä!
Toisaalta voi olla joku joka kieli poskella antaa varttuneiden kertoa omasta mielestään hienoja ideoitaan. Tanhupiiriä ja sienestystä ei ole vielä ehdotettu. Mites olis viininmaistelu? Prätkät?
Kaikki yhtä huonoja kehoituksia. Täytyy lähteä omasta mielestä tuo tekeminen. Kaikki ei halua sijoittaa, tehdä hyväntekeväisyyttä, ulkoilluttaa koiraa, muuttaa Kanarialle, liittyä kuppikuntiin jne. Kehoitukseni olis vain että suhtautuisitte äitiin lämmöllä ja kävisitte yhdessä jossain silloin tällöin. Toivoisin äidille ystäviä, mukavaa rupattelua kahvin merkeissä tai ulkoillen. Korona osaltaan masentaa ja eristää nuorempiakin, miksei myös äitiäsi joka kipuilee vanhenemisen kanssa. Itse voin sanoa että lapset on ihania ja olen kiittänyt miestäni että mahdollisti minulle useiksi vuosiksi kotiäitiyden. Oli yksi elämän antoisin jakso. Muistellaan nyt jo aikuisten lasten kanssa noita vuosia. Nauretaan paljon.
Vierailija kirjoitti:
Tuo vain pahenee ajan myötä, joten kannattaa nyt sulkea vielä korvat kokonaan. Saatte te lapset elää omaa elämäänne vielä ihan ilman huonoa omaatuntoa.
Tulee vielä aika, jolloin alkaa sairasteleminen, ja sitten vasta se hullunmylly alkaakin. Kun voi vielä vaivojaankin valittaa.
Pitäisi olla niitä ystäviä. Mutta karu totuus on, että jos ei ole ikinä ollut työelämässä, ei niitä ole niitä ystäviäkään. Hyvin usein ystävät tulee sieltä työpaikoilta, joko ihan työtovereita tai sitten työn kautta muuten tutuksi tulleita. Näin se on mennyt minullakin, vain muutama ystävä on muuta kautta elämääni tullut.
Sitten se hullunmylly alkaa kun te kaikki sairastutte, saatpa nähdä.
Voisiko ap:n äiti vähän tienata ja saada tekemistä hoitamalla lapsia palkkaa vastaan? Tuon ikäisellä vastuullisella ja kokeneella lastenhoitajalla olisi varmasti kysyntää. Silloin hän ei enää ehtisi passaamaan aikuisia lapsia perheineen, vaikka näitä olisivat tunkemassa kylään mummolaan.
Koirallinen on onnellinen. kirjoitti:
En lukenut muita vastauksia, mutta ratkaisu ap:n ongelmaan on hankkia äitille koira!
Koiran kanssa päivät ovat täynnä elämää ja iloa, samoin lenkillä ihmiset pysähtyvät juttelemaan ja rapsuttelemaan koiraa. Lisää ihan huomattavasti ihmiskontaktejakin tämä. Ja koskaan ei tarvitse enää olla yksin.
Koiran myötä tulee iso vastuu. Onko äiti valmis sellaiseen?
Itsekin 60 kirjoitti:
Ei tarvitse kuulla tuollaista valitusta, laiskuutta se vaan on jos on terveys ja talous kunnossa.
Voi opiskella, ryhtyä tukihenkilöksi jollekin, tehdä vapaaehtoistyötä jossain järjestössä, mennä vanhuksille seuraksi tai lukemaan heille, ja jos tykkää eläimistä voi ottaa hoitoon tai ulkoiluttaa jonkun koiraa, ja jos rahasta on tiukkaa niin sitten johonkin työhön muutamaksi tunniksi päivässä (lastenhoitoa, kauppaan tms.)
Vanhus lukee vanhukselle? Mitä hittoa just luin? :D
No sitten ette vaan juokse sen pillin mukaan.
Ja pidätte sitä etäisyyttä muutenkin.
Saletisti marttyyriäitisi osaisi itse ratkaista tekemättömyys/viihtymättömyysongelmansa, mutta saadakseen lapsiltaan säälipisteitä (=manipuloidakseen), hänen täytyy heittäytyä avuttomaksi ja itkeä tirauttaa puhelimessa. Nyyh.