Lue keskustelun säännöt.
Mitä sisältöä elämään ehdottaisin kuusikymppiselle äidille? Itkee kurjuutta ja yksinäisyyttä
Valittaa niin kauheasti sitä aina puhelimessa että miksei tulla useammin käymään, on niin kurjaa, on niin yksinäistä jne. Oli koko ikänsä kotiäiti, mutta nyt kun kaikki lapset on jo reippaasti aikuisia ja elävät omaa elämää ja äidillä ei olekaan enää mitään. Ei työtä, ei harrastuksia, ainoa mitä tekee on kävelyllä käyminen. Mitä tekemistä voisi tuollaiselle saada että saisi sisältöä elämään? Jotain sosiaalista mielellään ja mikä täyttäisi päivät.
Kommentit (565)
Mun äiti auttoi mua lapsenhoidossa tuolloin, samoin veljeäni. Äitini ei siis käynyt missään töissä, oli kotiäiti, mutta omat lapset kasvaneet aikuisiksi. Hän auttoi myös isäni yrityksessä.
Hoiti lemmikkejään.
Mutta tosiaan tuo kodin ulkopuolinen elämä oli tosi hiljaista. Ei harrastuksia, ei kavereita - vain perhetuttuja, ei opiskelua. Ei muuta kuin ruokakaupassa käyntiä ja ulkoilua. Lehtiä tilasi paljon.
Vein häntä sitten sukulaisiin kyläilemään, kun ei sinnekään voinut yksin mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös ihmettelen tuota, että millä ihmeellä äitisi elää, jos on koko ikänsä ollut kotirouvana, on eronnut eikä ole vielä vanhuuseläkkeellä?
Kuusikymppinen voi tietysti tarkoittaa vaikka 65-vuotiasta, joka saa jo kansaneläkettä. Mutta millä hän on elämisensä rahoittanut eron jälkeen, jos ei ole ikinä käynyt töissä?
Hänen olisi pitänyt olla työttömänä työnhakijana, jolloin olisi saanut korvausta, mutta joutunut silti käymään kelan vaatimia kursseja tms.
Kuinka kauan äitisi on siis ollut yksin, eli kauanko siitä erosta on aikaa?
Epäilen muutenkin tuota, että nykyaikana minua nuorempi ihminen olisi voinut elää pelkästään miehen tuloilla eikä tuntenut minkäänlaista kiinnostusta työelämää kohtaan. On varmaan ollut aika tiukkaakin olla pelkästään miehen tulojen varassa, nykyaikana ei oikein ole mahdollistakaan.
No jos unohdetaan se hänen toimeentulemisensa kummastelu, niin minä en ainakaan tuon ikäiselle ihmiselle alkaisi mitään virikkeitä laatimaan. Hän on sen ikäinen, että laatii ne ihan itse. Yleensä ihmisillä on ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa viettää aikaa. Minun äitini on tuossa tilanteessa nyt, lähentyessään sataa elinvuotta. Hän ei enää pääse omatoimisesti kodistaan minnekään, tarvitsee apua ja potee yksinäisyyttä aika ajoin. Ystävät ja sisarukset on melkein kaikki kuolleet tai yhtä huonokuntoisia. Silti hänelläkin on vielä ajankulua, seuraa tv-sarjoja ja urheilua, lukee paljon, tekee ristisanoja. Kuusi- ja seitsemänkymppisenä hän vielä leuhotti pitkin maailmaa, matkusteli ja kävi eläkeläiskerhossa. Ystäviä tuli ja meni, oli vielä hyvin aktiivinen monin tavoin.
Jos jo kuusikympisenä alkaa vanhukseksi, niin se on oma valinta.
Kerro että opettelee vaan elämään itsensä kanssa. Onnen saa, kun sen itselleen antaa. Pienistä asioista. Me kaikki olemme loppupeleissä aivan yksin. Itse olen yksinasuva, korona rajoittaa, mutta pärjään mainiosti. En ole koskaan halunnut olla kenenkään vahvoiksi. Lapset ja lapsenlapset käyvät säännöllisesti, omasta halustaan. Se on ihanaa. Jokaisen kuuluu elää omaa elämäänsä, eikä olla kenestäkään riippuvainen. Paras ohje jonka appiukkoni antoi, ei saa ollaa riippuvainen kenestäkään, mitä jos sitä ei olisikaan. Annan mielestäni myös lasteni elää omaa elämäänsä.
Täällä olisi äidillesi seuraksi aktiivinen taata. Minulla riittää puuhaa liiaksikin. Tosin olen vielä työssä, mutta nämä etätyöt ei sinänsä rasita muuten kuin että pitää pitää läppäriä auki ja välillä vilkuilla jos joku kaipaa. Voisimme puuhailla mökilläni, patikoida, pyöräillä fatbikellä tai tavallisella tai vaikka vaan ajella kahden ympäri Suomea ja lähimaita Mersullani.
Mutta, minä olenkin tällainen kilttis, eli en taida kelvata ja ikääkin on hieman enemmän, olen 66v.
Mitäpä jos kävisitte tapaamassa äitiäsi useammin. Kutsuisitte syömään. Nyt on teidän vuoronne olla avuksi äidillenne. Hän on itse teidät hoitanut, eikä ole siten maksattanut hoitoanne veronmaksajilla. Arvostan äitiäsi kovasti. Siinä missä työuraa luoneiden lapset kipuilee ja tuskin tuntevat vanhempiaan, on äitisi ollut läsnä elämässänne ja se on hienoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo vain pahenee ajan myötä, joten kannattaa nyt sulkea vielä korvat kokonaan. Saatte te lapset elää omaa elämäänne vielä ihan ilman huonoa omaatuntoa.
Tulee vielä aika, jolloin alkaa sairasteleminen, ja sitten vasta se hullunmylly alkaakin. Kun voi vielä vaivojaankin valittaa.
Pitäisi olla niitä ystäviä. Mutta karu totuus on, että jos ei ole ikinä ollut työelämässä, ei niitä ole niitä ystäviäkään. Hyvin usein ystävät tulee sieltä työpaikoilta, joko ihan työtovereita tai sitten työn kautta muuten tutuksi tulleita. Näin se on mennyt minullakin, vain muutama ystävä on muuta kautta elämääni tullut.
Vierailija kirjoitti:
Voi taivas että ihmisillä on ongelmat... Voi kumpa minunkin ongelma olisi se ettei ole mitään tekemistä. Koko ajan pelkään että kuolen kun sydän temppuilee työstressin takia.
Oletpa epäempaattinen paska. Jos sinulla on toisenlaista, niin se ei tee jonkun muun suruja ja murheita vähemmäksi. Toivottavasti jäät työttömäksi ja tyhjän päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole mitään järkeä noille elämäänsä kyllästyneille vanhemmille ruveta hopeatarjottimella tekemistä kantamaan, sillä se on osoittautunut ajan ja rahan haaskaukseksi. Vaikka kuinka yrittäisi auttaa uuden harrastuksen kanssa alkuun, opettaa teknisten laitteiden käyttöä ja niiden mahdollisuuksia niin seuraavalla käyntikerralla kaikki lähtee taas nollasta liikenteeseen. Jos ei ole mitään sisäistä paloa, eikä haluta nähdä mitään eforttia minkään eteen niin paras antaa olla. Omat vanhempani ovat samanlaisia eläköitymisen jälkeen, käyvät kävelyllä ja juttelevat pihalla naapureiden kanssa, mutta siinä se. Aika köyhää on elämä sosiaalisesti ja harrastuksia on tasan nolla kävelyn ja naapurikyyläämisen lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi taivas että ihmisillä on ongelmat... Voi kumpa minunkin ongelma olisi se ettei ole mitään tekemistä. Koko ajan pelkään että kuolen kun sydän temppuilee työstressin takia.
Vähän sama kuin haluaisi suihkun veden polttavan kuuman sijasta jääkylmälle. Haloo, ei se toinen ääripää ole myöskään hyvä missään asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vastaus riippuu rahatilanteesta. Suurin osa harrastuksista on kalliita. Mutta jos raha ei ole ongelma, kaikenlaiset kurssit auttaa löytämään ystäviä.
Suurin osa harrastuksista on ilmaisia/edullisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisella paikkakunnalla on kansalaisopisto. Oma tätini käy jumpissa, lukee kieliä, tietotekniikkaa ja taisi olla tähtitieteenkin kurssilla. Hauskaa tuntuu olevan ja on sieltä löytänyt ystäviä. Koronan aikana on ollut etäopiskelua ja WA-keskusteluja muiden opiskelijoiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Huh, huh. Kyllä on joillakin tunneköyhää, itsekästä ja kylmää suhtautumista. Kyllä kotiäidit ansaitsevat arvostusta, siinä missä työssäkävijätkin. Minusta kotiäidit tekevät arvokasta työtä antamalla aikaa lapsilleen. Myötätunnon taito tuntuu toisilta puuttuvan kokonaan. Ehdota äidillesi jos ottaisi jonkun lemmikin, vaikka koiran, niistä on seuraa ja koiraihmiset myös tutustuvat toisiinsa kun lenkillä usein törmäävät. Kunhan korona helpottaa niin hän voisi aloittaa jonkun harrastuksen, uinti, tai joku kansalaisopiston piiri, sitä kautta voi saada uusia ystäviä. Ehkä innostuisi tekemään käsitöitä? Ehkä jokin vapaaehtoistyö?
Älkää ihan oikeasti ehdottako koiran ottamista ihmiselle, joka ei ole sydämestään koiraihminen. Koira elää noin 15-vuotiaaksi, sitä on ulkoilutettava vähintään kolme kertaa päivässä vuoden ympäri, oli oma kunto mikä tahansa. Sille on hankittava hoitaja matkojen ajaksi, se sitoo enemmän kuin lapsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laita hänet järjestelemään kuvianne albumiin vuosien varrelta. Käytä siivous- ja lastenhoitoapuna. Ai niin, mutta näinhän te jo teettekin!
Vierailija kirjoitti:
Omituista, kun kuusikymppisestä puhutaan kuin dementoituneesta vanhuksesta 🙄 N58
Samaa olen itsekin ihmetellyt. Käsitöitä, vapaaehtoistyötä lasten tai vanhusten parissa - se kuusikymppinen voisi ihan hyvin ryhtyä Greenpeace-aktivistiksi tai "kettutytöksi", jos vapaaehtoistyö ja kansalaisaktivismi kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskotteko tuon aloituksen? Kenellä Suomessa on varaa olla kotona kuusikymppiseksi?? Lapsethan ovat muuttaneet jo aikaa sitten! Teoreettinen aloitus.
Oman äitini tilanne oli toinen kuin tässä teoreettisessa esimerkissä: hän itki sitä, että oli joutunut lähtemään töihin kun olimme aivan pieniä, ja koko myöhemmin jääneensä jotain todella tärkeää vaille, kun sain omia lapsia ja hän näki, miten lähellä äiti voi olla lapsiaa, imettää jne. Hän koki myös syyllisyyttä meidän lasten takia.
Kyllä minä uskon. Onhan noita esim lestadiolaisperheiden äitejä, joilla voi olla yli kymmenen lasta. Ei siinä ole yleensä ehtinyt työelämään lähteä, ja jos ei ole koulutustakaan niin on vaikeakin lähteä.
En ole lestadiolainen mutta voin sanoa että kaikki tuntemani ovat korkeasti koulutettuja ja työelämässä viime metreille asti. Käyvät synnyttämässä mutta hankkivat lastenhoitajan ja jatkavat työssään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään järkeä noille elämäänsä kyllästyneille vanhemmille ruveta hopeatarjottimella tekemistä kantamaan, sillä se on osoittautunut ajan ja rahan haaskaukseksi. Vaikka kuinka yrittäisi auttaa uuden harrastuksen kanssa alkuun, opettaa teknisten laitteiden käyttöä ja niiden mahdollisuuksia niin seuraavalla käyntikerralla kaikki lähtee taas nollasta liikenteeseen. Jos ei ole mitään sisäistä paloa, eikä haluta nähdä mitään eforttia minkään eteen niin paras antaa olla. Omat vanhempani ovat samanlaisia eläköitymisen jälkeen, käyvät kävelyllä ja juttelevat pihalla naapureiden kanssa, mutta siinä se. Aika köyhää on elämä sosiaalisesti ja harrastuksia on tasan nolla kävelyn ja naapurikyyläämisen lisäksi.
Ap:n äiti ei ole eläkkeellä. Itse asiassa ap:lla ei edes ole kuusikymppistä äitiä. Provo kosahti siihen, ettei hän keksinyt, millä rahoilla äiti tulee toimeen nyt, kun hän on eronnut puolisostaan.
Mutta on ihan mielenkiintoista lukea, millaisia asioita kirjoittajat ehdottavat kuusikymppiselle.
Ei tarvitse kuulla tuollaista valitusta, laiskuutta se vaan on jos on terveys ja talous kunnossa.
Voi opiskella, ryhtyä tukihenkilöksi jollekin, tehdä vapaaehtoistyötä jossain järjestössä, mennä vanhuksille seuraksi tai lukemaan heille, ja jos tykkää eläimistä voi ottaa hoitoon tai ulkoiluttaa jonkun koiraa, ja jos rahasta on tiukkaa niin sitten johonkin työhön muutamaksi tunniksi päivässä (lastenhoitoa, kauppaan tms.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh, huh. Kyllä on joillakin tunneköyhää, itsekästä ja kylmää suhtautumista. Kyllä kotiäidit ansaitsevat arvostusta, siinä missä työssäkävijätkin. Minusta kotiäidit tekevät arvokasta työtä antamalla aikaa lapsilleen. Myötätunnon taito tuntuu toisilta puuttuvan kokonaan. Ehdota äidillesi jos ottaisi jonkun lemmikin, vaikka koiran, niistä on seuraa ja koiraihmiset myös tutustuvat toisiinsa kun lenkillä usein törmäävät. Kunhan korona helpottaa niin hän voisi aloittaa jonkun harrastuksen, uinti, tai joku kansalaisopiston piiri, sitä kautta voi saada uusia ystäviä. Ehkä innostuisi tekemään käsitöitä? Ehkä jokin vapaaehtoistyö?
Älkää ihan oikeasti ehdottako koiran ottamista ihmiselle, joka ei ole sydämestään koiraihminen. Koira elää noin 15-vuotiaaksi, sitä on ulkoilutettava vähintään kolme kertaa päivässä vuoden ympäri, oli oma kunto mikä tahansa. Sille on hankittava hoitaja matkojen ajaksi, se sitoo enemmän kuin lapsi!
Niin ja jos on selkävaivainen kuin usein koiranomistajat ovat, ei taivu kolmesti päivässä niitä koiran kakkoja keräämään.
Itse olin saman asian edessä viisikymppisenä. Lapset muuttaneet pois kotoa, mies vielä töissä. Minä menin mukaan vapaaehtoistoimintaan ja sitä kautta löytyi ihan palkallinen työkin. Mutta tämä kaikki lähti ihan itsestäni, ei minulle kukaan mitään ehdotellut mihin voisin mennä. Ja nyt lähes kuusikymppisenä elän ihan mukavaa ja aktiivista elämää.