Lue keskustelun säännöt.
Eron vaikutukset lapseen - Nykyajan tabuaihe
14.04.2021 |
Saako nykyään puhua enää siitä, kuinka vanhempien ero voi lapseen vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti. Kaipaisin keskustelua aiheesta.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että julkisuudessa muutamakin julkkis on puhunut siitä kuinka vanhempien ero aikanaan "romahdutti maailman" ja mm. vaikutti todella negatiivisesti koulumenestykseen ja itsetuntoon ja lapsen arkeen ylipäätään. Tuttavapiirissä on myös viikko-viikko -systeemillä asuvia lapsia, joista jotkut oireilevat kahden kodin välillä kulkemista eli varsinkin väsyneinä ja muuten pahantuulisina ottavat puheeksi jatkuvan pakkaamisen ja muuttamisen.
Tuntuu vain, että näistä asioista ei saisi nykyään puhua. Kaikki eroavat ystävinä ja kaikki sujuu tosi hienosti ja lasten elämä nyt ei oikeastaan muuttunut juuri mitenkään ja... Onko näin todella?
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä minusta ole aiheena tabu, mutta ehkä niistä vanhempien välisistä eron jälkeisistä kielteisistä tunteista ja niiden vaikutuksista lapsiin ei edelleenkään keskustella riittävästi. Esimerkiksi tarpeettomasti tapahtuva vieraannuttaminen ja lapsen kääntäminen toista vanhempaa vastaan eivät ole ilmiönä varmastikaan sellaisia, että ne palvelevat lapsen etuja.
Kyllä lapsen täytyy saada tietää mikäli isä on täysi paska. Silloin hän ainakin ymmärtää että ero johtuu isästä eikä esim. Hänestä itsestään.
Millainen nainen tekee lapsen ihan paskan miehen kanssa? Ihan oikeasti?
Lapsiparka joutuu sitten häpeämään kumpaakin vanhempansa. Ihan paskaa isää ja vähämielistä äitiä, joka ei ymmärrä käyttää järkeä pillun asemesta tehdessään elämänsä tärkeintä päätöstä. Se, kenet ottaa lastensa isäksi on naisen elämän tärkein päätös, koska siinä vaikutetaan tulevien sukupolvien onnellisuuteen: kaikki muut päätökset vaikuttaa vain itseen.
Ihmiset muuttuu. Esimerkiksi alkoholismi ja monet mielenterveysongelmat kehittyy pikkuhiljaa. Ei voi tietää onko joku hyvä vanhempi koko ikänsä. Vaikuttaa että sinullakin on joku ongelma kehittymässä kun pitää tuohon sävyyn puhua muista naisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas kaipaisin keskustelua siitä, millaisten riskien alle avioero lapset laittaa.
Isättömyys (taloudessa) lisää lapsen riskiä tulla hyväksikäytetyksi ja riski nousee entisestään kun lapsen elämään astuu isä- tai äitipuoli ja vielä enemmän se nousee kun niitä ravaa lapsen kotona useampia. Tekijä ei välttämättä aina ole itse isä- tai äitipuoli, vaan joku hänen perheenjäsen tai tuttava.
Etenkin yh-äidit ovat seksuaalirikollisille mieleisiä seuralaisia.Toinen tabu on puolivanhempien toteuttama epäinhimillinen kohtelu lasta kohtaan. En puhu mistään terveestä ärtymyksestä pahantuuliseen lapseen, vaan niihin tapauksiin, joissa äiti- tai isäpuoli esim. kieltää vanhempaa halaamasta lapsiaan tai kieltää tätä ostamasta lapselleen talvivaatteita, vaatii ylä-asteikäistä maksamaan omat ruokansa ja huoneesta vuokraa tai tietoisesti valehtelee vanhemmalle, että lapsi näyttäisi huonolta tai syylliseltä.
Olenpa todistanut tilannetta, jossa äitipuoli blokkasi lapsen äidin puhelinnumeron ja sitten isän ollessa töissä selosti 7v lapselle, että hänen äitinsä ei enää soittele lapselle, koska ei välitä hänestä enää. Hän pakotti lasta kirjoittamaan äidilleen kirjeitä, joissa lapsi kertoi "eroavansa äidistä".
Toisessa tapauksessa 13v lapsen isäpuoli ilmoitti, että lapsi ei syö mitään isäpuolen ostamia ruokia, ei käytä hänen ostamansa vessapaperia eikä hygienituotteita, vaan maksaa kaiken. Lapsen äiti sitten ojensi lapselle lapsilisät n. 100e/kk, jolla lapsi elätti itseään aina bussikortista voipakettiin ja shampoopulloon. Alle vuotta myöhemmin lapsi oli luopunut lemmikistään, maksoi vuokraa huoneestaan, jonne isäpuoli ostanut mm. käytetyn telkkarin, jotta lapsen ei tarvitsisi olla "turhaan" kodin yleisissä tiloissa.Vaikka noin räikeitä väärinkäytöksiä ei olisikaan, eroperheiden lapsilla on aina heikompi sosioekonominen asema, kuin vastaavasti koulutettujen vanhempien lapsilla ydinperheessä.
Kuka siis tieten tahtoen pilaa lastensa tulevaisuuden?
No ei ole. Jos eroat ihmisestä joka ilman eroa pelaa tai juo teidän kummankin rahat, mutta eron jälkeen vain omansa, lapsen taloudellinen tilanne paranee.
Voisiko puhua myös siitä, miten se että vanhemmat eivät eroa vaikuttaa lapsiin negatiivisesti. Tätä, kuten montaa muutakaan asiaa ei voi tarkastella vain yhdestä näkökulmasta. Itselleni koitti vihdoin tasainen elämä sen jälkeen kun vanhemmat erosivat, tosin liian myöhään, vasta teini-iässä. Ja meillä ei oltu mielisairaita, väkivaltaisia eikä alkoholisteja. Ihan vain pelkästään se, että vanhemmat eivät sopineet keskenään yhteen. Ero voi olla parasta mitä lapsiperheessä tapahtuu. Älkää unohtako sitä.
Vanhempieni ero vaikutti elämääni sen takia, että muutaman manipuloidun tunnustuksen myötä päädyin asumaan mielisairaan vanhempani luo, ja sitä piinaa kestikin sitten vuosikausia. Väkivaltaa, köyhyyttä, nöyryytystä. Kukaan ei uskonut, kun kerroin kotielämästä, koska vanhempani osasi esittää järkevää ja hyväntahtoista ulospäin.
Jos olisin päätynyt asumaan terveen ja rakastavan vanhempani luo, heidän eronsa olisi ollut vain pieni muutos lapsen elämässäni, mutta toisin kävi. Itse ero ei juuri hetkauttanut, vaan se mitä siitä seurasi.
Toisaalta puolisoni on kertonut, että hänen vanhempiensa avioero oli hyväksi koko perheelle ja kaikki perheenjäsenet ovat voineet paremmin sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän nuorten pahoinvointi on suoraa seurausta näistä minäminä ja mun onni-vanhemmista.
Lasten ja nuorten pahoinvointi ja häiriökäyttäyminen lähti nousuun kun kansakuntamme lippulaiva päivähoitojärjestelmä alkoi valtamaa alaa. Siunaus perheestä muuttui perheen pikahuoltamikseksi jaksamisen äärirajoilla. Parisuhteet on lähinnä sukupuolten välistä sotaa, jossa kummallakin on vain niitä oikeuksia, mutta ei mitään velvollisuuksia toisiaan kohtaan ja tämän kaiken ulkopuolella on perheen lapset vailla oikeuksia. Ei yksikään nainen halua, että sanotaan ääneen ettei tasa-arvo ja enevät rahavarat (itse keksimämme ideologia) tuonutkaan sitä onnellisuutta perheisiin. Tai sitä, että pienet lapset tarvitsevat äitiään kasvaakseen terveeksi aikuiseksi.
Puhumattakaan siitä, että kaikki lapset tarvitsevat isää. Taivas tietää millaista pahoinvointia saamme todistaa, kun itsekkäiden femakoiden yksintehdyt lapset (koska nainen tarvitsee miestä kuin kala polkupyörää) kasvavat isommiksi. Nainen ei ehkä tarvitse miestä, mutta lapsi tarvitsee isää.
Luulisi muuten jokaisen naisen tämän tajuavan: parhaiten elämässä pärjäävät ne naiset, joilla on ollut hyvä isäsuhde. Ette koskaan näe "isän tyttöjen" aloittavan seksielämää liian varhain hyväksyntää saadakseen tai päätyvän huonojen miesten kanssa yksiin.
Aina puhutaan siitä, miten pojat tarvitsee miehen mallia, mutta "isän tyttönä" olen vahvasti sitä mieltä, että tytöt tarvitsee isää vielä paljon enemmän, koska hyvä isäsuhde määrittää kaikki tulevat miessuhteet.
Jokainen nainen, joka ei viitsi hankkia lapsilleen hyvää isää, on epäonnistunut ihmishylkiö eikä äidin nimeä ansaitse. Ja kyllä, tämä on nimenomaan naisten vastuulla, koska kaikki me tiedämme että naiset viime kädessä valitsevat, ihan kuten eläinkunnassakin.
Leskeksi jääminen on muuten eri asia: edesmennytkin isä voi olla läsnä arjessa, jos siitä puhutaan rakastavasti muistellen. Eron jälkeen ei taideta kovin rakastavasti isästä puhua.
Melkoinen ripuli. Olet siis projisoinut kaikki ongelmasi äitiisi, jopa isäsi viat.
Mitä minä puhuin äidistäni? Minulla on ollut erittäin hyvä äiti, ja välimme ovat läheiset. Lisäksi olen erittäin kiitollinen siitä, että äitini ymmärsi valita lapsilleen kunnollisen isän, mikä tuntuu nykynaisille olevan niin tavattoman vaikeaa. Ilman äitini hyvää valintaa minulla ei olisi ollut mahdollisuutta hyvään isäsuhteeseen (eikä tietenkään myöskään siihen geenipooliin, minkä olen saanut. Tätäkään ei kannata puolison valinnassa unohtaa...)
Mutta ihan tutkitusti isäsuhde merkkaa tyttölapsen menestykselle enemmän. Mikään maailman äiti ei yksinkertaisesti VOI korvata isäsuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas kaipaisin keskustelua siitä, millaisten riskien alle avioero lapset laittaa.
Isättömyys (taloudessa) lisää lapsen riskiä tulla hyväksikäytetyksi ja riski nousee entisestään kun lapsen elämään astuu isä- tai äitipuoli ja vielä enemmän se nousee kun niitä ravaa lapsen kotona useampia. Tekijä ei välttämättä aina ole itse isä- tai äitipuoli, vaan joku hänen perheenjäsen tai tuttava.
Etenkin yh-äidit ovat seksuaalirikollisille mieleisiä seuralaisia.Toinen tabu on puolivanhempien toteuttama epäinhimillinen kohtelu lasta kohtaan. En puhu mistään terveestä ärtymyksestä pahantuuliseen lapseen, vaan niihin tapauksiin, joissa äiti- tai isäpuoli esim. kieltää vanhempaa halaamasta lapsiaan tai kieltää tätä ostamasta lapselleen talvivaatteita, vaatii ylä-asteikäistä maksamaan omat ruokansa ja huoneesta vuokraa tai tietoisesti valehtelee vanhemmalle, että lapsi näyttäisi huonolta tai syylliseltä.
Olenpa todistanut tilannetta, jossa äitipuoli blokkasi lapsen äidin puhelinnumeron ja sitten isän ollessa töissä selosti 7v lapselle, että hänen äitinsä ei enää soittele lapselle, koska ei välitä hänestä enää. Hän pakotti lasta kirjoittamaan äidilleen kirjeitä, joissa lapsi kertoi "eroavansa äidistä".
Toisessa tapauksessa 13v lapsen isäpuoli ilmoitti, että lapsi ei syö mitään isäpuolen ostamia ruokia, ei käytä hänen ostamansa vessapaperia eikä hygienituotteita, vaan maksaa kaiken. Lapsen äiti sitten ojensi lapselle lapsilisät n. 100e/kk, jolla lapsi elätti itseään aina bussikortista voipakettiin ja shampoopulloon. Alle vuotta myöhemmin lapsi oli luopunut lemmikistään, maksoi vuokraa huoneestaan, jonne isäpuoli ostanut mm. käytetyn telkkarin, jotta lapsen ei tarvitsisi olla "turhaan" kodin yleisissä tiloissa.Vaikka noin räikeitä väärinkäytöksiä ei olisikaan, eroperheiden lapsilla on aina heikompi sosioekonominen asema, kuin vastaavasti koulutettujen vanhempien lapsilla ydinperheessä.
Kuka siis tieten tahtoen pilaa lastensa tulevaisuuden?
No ei ole. Jos eroat ihmisestä joka ilman eroa pelaa tai juo teidän kummankin rahat, mutta eron jälkeen vain omansa, lapsen taloudellinen tilanne paranee.
Poikkeustapauksia. Keskimäärin menee noin kuten edellä kirjoitin.
Ei vanhempien ero ole lapselle mikään maailmanloppu jos vanhemmat eivät siitä sellaista lapselle tee esimerkiksi taistelemalla keskenään ja manipuloimalla toista vanhempaa lapsen silmissä. Lapsella on oma elämä, ei hän peilaa sitä vanhempien onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Lapset ovat hyvin sopeutuvaisia. Tärkeintä kokonaisuuden kannalta on, että lapsella on rakastavat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epäsuosittuja mielipiteitä: Minusta lapsiperheessä ei pidä erota, mikäli eron syynä on "suhteen muuttuminen kaveruudeksi", "meillä on niin erilaiset kiinnostuksen kohteet", "se kipinä vain katosi..." tms. Silloin jatketaan, ehkä sitten kaveripohjalta ja asiallisin välein, mutta jatketaan ja kasvatetaan lapset yhdessä. Jos perheessä on väkivaltaa, päihdeongelma tms, niin silloin totta kai erotaan. Tai jos toinen vain löytää uuden, ketäänhän ei voi avioliitossa väkisin pitää.
Nykyään niin suosittu vuoroviikkoasuminen pitäisi kieltää. Vanhemmat voisivat kokeilla itse ensin pari vuotta, miltä tuntuisi joka sunnuntai-ilta pakata kamansa ja muuttaa toiseen perheeseen asumaan ehkä toiselle puolelle kaupunkia, sopeutua viikoksi toisen perheen tapoihin ja elämänrytmiin, sisaruspuoliin ja muihin uusiin ihmisiin. Viikon päästä taas sama kuvio toisin päin. Tämä on täysin nykypäivän vanhempien itsekäs keksintö, jolloin halutaan pullasta rusinat: Ihanaa laatuaikaa lapsen kanssa ja sitten taas lapseton viikko, jolloin voi hummailla vapaasti. Lapselta harvoin kysytään mitään, kiitellään vaan sopeutuvaiseksi.
Asumisesta päätettäessä itse ainakin luin ja etsin tietoa muualta. Ydinperhe oli lapsille paras vaihtoehto, mutta vuoroasuminen toiseksi paras. Eikä minulle olisi tullut mieleenkään ottaa lasten ja minun kotiin ketään uutta miestä. Jos toista vanhempaa näkee vain pari kertaa kuussa, nii kyllä siinä vieraantuu.
Vierailija kirjoitti:
Ero tai eroamatta oleminen ei ole noin mustavalkoista. Ero voi olla myös hyvä, niin vanhempien kuin lapsenkin näkökulmasta. Usein vain aikuiset ovat niin hankalia, etteivät voi sopia asioita lapsen etu edellä vaan taistelevat asioista. Itse ainakin laitoin erossa lapsen edun edelle, ja ihan tasapainoiselta hän vaikuttaa. Ei mene päivääkään, ettenkö syyllistäisi itseäni (itsekin eroperheestä) siitä, että se täydellinen ydinperhe unelma ei onnistunut. Lisää syyllistämistä en todellakaan kaipaa. En eronnut pelkästään itseni vuoksi, vaan nimenomaan lapsen, tätä vain moni ei tunnu tajuavan. Lapsi ei voi hyvin riitaisassa ja tunnekylmässä ympäristössä. Lapselle voi myöskin opettaa tunteita ja sanoittaa niitä ja olla tukena.
Miksi syyllistät itseäsi asiasta, mille et ole voinut mitään? Kukaan ei riitele yksin.
Itse ajattelen avioeron olleen terve teko. Ei meillä vuosiin ollut mitään ydinperhettä. Oli minä + lapset ja sitten oli se isä, joka ilmeisesti ei edes halunnut kuulua perheeseen viimeisinä vuosina.
Kaikki lomareissut tehtiin ilman isää, kun hän ei sellaisia halunnut. Lapset tuskin näkivät isäänsä enää sen jälkeen, kun tulivat isoiksi koululaisiksi ja olivat omatoimisia. Isä oli töissä tai jossain harrastamassa. Kun isä oli kotona niin ei osannut puhua tai touhuta lasten kanssa. Ihan sairas malli. Tuossa vaiheessa meidän vanhempien suhde oli jo kylmä. Koskaan ei oikeastaan riidelty. Ei ollut mitään puhuttavaa tai sanottavaa. Mies teki elein ja vähin sanoin selväksi ettei kiinnosta vaimo tai lapset.
Oli melkoinen herätys, kun 16 v esikoinen kysyi minulta "miksi ette eroa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon enemmän on tarinoita perheistä, joissa on pysytty väkisin yhdessä vaikka olisi ollut parempi erota. siellä on monenasteisia helvettejä lapsille tarjolla. Ero ei ole ideaali ratkaisu koskaan, mutta monesti se on pienempi paha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas kaipaisin keskustelua siitä, millaisten riskien alle avioero lapset laittaa.
Isättömyys (taloudessa) lisää lapsen riskiä tulla hyväksikäytetyksi ja riski nousee entisestään kun lapsen elämään astuu isä- tai äitipuoli ja vielä enemmän se nousee kun niitä ravaa lapsen kotona useampia. Tekijä ei välttämättä aina ole itse isä- tai äitipuoli, vaan joku hänen perheenjäsen tai tuttava.
Etenkin yh-äidit ovat seksuaalirikollisille mieleisiä seuralaisia.Toinen tabu on puolivanhempien toteuttama epäinhimillinen kohtelu lasta kohtaan. En puhu mistään terveestä ärtymyksestä pahantuuliseen lapseen, vaan niihin tapauksiin, joissa äiti- tai isäpuoli esim. kieltää vanhempaa halaamasta lapsiaan tai kieltää tätä ostamasta lapselleen talvivaatteita, vaatii ylä-asteikäistä maksamaan omat ruokansa ja huoneesta vuokraa tai tietoisesti valehtelee vanhemmalle, että lapsi näyttäisi huonolta tai syylliseltä.
Olenpa todistanut tilannetta, jossa äitipuoli blokkasi lapsen äidin puhelinnumeron ja sitten isän ollessa töissä selosti 7v lapselle, että hänen äitinsä ei enää soittele lapselle, koska ei välitä hänestä enää. Hän pakotti lasta kirjoittamaan äidilleen kirjeitä, joissa lapsi kertoi "eroavansa äidistä".
Toisessa tapauksessa 13v lapsen isäpuoli ilmoitti, että lapsi ei syö mitään isäpuolen ostamia ruokia, ei käytä hänen ostamansa vessapaperia eikä hygienituotteita, vaan maksaa kaiken. Lapsen äiti sitten ojensi lapselle lapsilisät n. 100e/kk, jolla lapsi elätti itseään aina bussikortista voipakettiin ja shampoopulloon. Alle vuotta myöhemmin lapsi oli luopunut lemmikistään, maksoi vuokraa huoneestaan, jonne isäpuoli ostanut mm. käytetyn telkkarin, jotta lapsen ei tarvitsisi olla "turhaan" kodin yleisissä tiloissa.Vaikka noin räikeitä väärinkäytöksiä ei olisikaan, eroperheiden lapsilla on aina heikompi sosioekonominen asema, kuin vastaavasti koulutettujen vanhempien lapsilla ydinperheessä.
Kuka siis tieten tahtoen pilaa lastensa tulevaisuuden?
No ei ole. Jos eroat ihmisestä joka ilman eroa pelaa tai juo teidän kummankin rahat, mutta eron jälkeen vain omansa, lapsen taloudellinen tilanne paranee.
Poikkeustapauksia. Keskimäärin menee noin kuten edellä kirjoitin.
Elämä on täynnä poikkeustapauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen sitä mieltä, että ero on parempi kuin vuosien tappelu, kyräily, piikittely, yms. Jos vanhemmat pystyvät olemaan yhdessä niin, että kohtelevat toisiaan kunnioittavasti, eivätkä riitele, niin siinä tapauksessa yhdessä pysyminen vain lasten takia voi olla lasten kannalta hyvä vaihtoehto. Mutta lapselle ei ole hyväksi saada parisuhteen mallia toisiansa piikittelevistä, alati riitelevistä vanhemmista, eikä epävakaat kotiolot ole hyväksi kenellekään.
Itse toivoisin, että jos erottaisiin joskus, niin me vanhemmat voisimme muuttaa vuoroviikoin tai 2 viikon välein, eli lapset saisivat asua nykyisessä talossamme ja ostaisimme vaikka yhteisen yksiön jostain läheltä, jossa sitten toinen vanhemmista asuisi vuoroviikoin. Toki tällainen järjestely vaatisi sen, että tultaisiin TODELLA hyvin toimeen ja pitäisi olla tarkat säännöt sekä talon että yksiön ylläpidosta. Kyllä se kurjalta ajatukselta kuulostaa, että lapsi joutuisi muuttamaan joka viikko. Itsellekin se olisi todennäköisesti rankkaa, mutta lapselle varmasti pahempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Minusta lapsiperheessä ei pidä erota, mikäli eron syynä on "suhteen muuttuminen kaveruudeksi", "meillä on niin erilaiset kiinnostuksen kohteet", "se kipinä vain katosi..." tms. Silloin jatketaan, ehkä sitten kaveripohjalta ja asiallisin välein, mutta jatketaan ja kasvatetaan lapset yhdessä. Jos perheessä on väkivaltaa...”
Se juttu mitä te ette tajua on se, että tämä on se kohta jossa se ihan ok kaveruus ilman intohimoa muuttuu myrkylliseksi. Yksi alkaa juomaan turruttaakseen pahan olon kun parisuhteesta ei enää saa hyvää oloa. Yksi pettää. Yksi on vaan koko ajan pahalla tuulella. Ei rakkaussuhde muutu yhtäkkiä kaveruussuhteeksi niin että ihminen kuitenkin edelleen voi hyvin.
Meinaatko että kaikilla 80-90-vuotiailla on myrkylliset parisuhteet?
Eiköhän tilanne ole vähän eri kun olet 30-40 vee. Vai pitäisikö mielestäsi jo siinä vaiheessa elää kuin 80-90-vuotias?
Jos 30-40-vuotiaalta häviää intohimo ja suhde uhkaa muuttua myrkylliseksi, on onneksi paljonkin tehtävissä. Pariterapia, mahdollisen masennuksen diagnosointi, elämäntyylin muutokset, ehkä hormoonitasojen mittaus ja sopiva lääkitys.
Rakastuminen ei kestä kuin pari vuotta, ja on suuri vaara että seuraavakin suhde hiipuu, jos lähtee vain vaihtamalla korjaamaan tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että muusta ei puhutakaan kuin tästä, ainakaan tällä palstalla.
Tämän palstan suosituin näkemys taitaa olla, että olet keskenkasvuinen tyhmyli jos et hanki lapsia, mutta sitten jos hankit lapsia niin oma onnesi ei saa enää merkata mitään, itsellä ei saa olla enää mitään väliä tai on keskenkasvuinen tyhmyli jolla ei koskaan olisi saanut olla lupaa tehdä lapsia.
Lapset edellä aina, joka tilanteessa, koska niitä pitää varjella ihan kaikilta pettymyksiltä kunnes muuttavat kotoa. Onnea niille, jotka vasta silloin ymmärtävät että elämässä ei enää kaikki tapahdu vain heidän ehdoillaan. Venäläinen uimakoulu.
Tämä on jostain syystä yleinen virhekäsitys eronneiden keskuudessa. Siis että ydinperheissä pysyvät vanhemmat olisivat aina jotain curling-äitejä ja isiä, jotka kasvattavat lapsensa pumpulissa. Ei se niin mene.
Usein terveitsetuntoiset aikuiset onnistuvat puolison valinnassakin paremmin, ja koska he pystyvät luomaan turvallisen ja jämäkän kodin, myös lapsista kasvaa rohkeampia ja aloitteellisempia kuin niissä kodeissa, joissa vanhemmat kipuilevat omaa keskeneräisyyttään (joko yhdessä pysyen tai eroten).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että muusta ei puhutakaan kuin tästä, ainakaan tällä palstalla.
Tämän palstan suosituin näkemys taitaa olla, että olet keskenkasvuinen tyhmyli jos et hanki lapsia, mutta sitten jos hankit lapsia niin oma onnesi ei saa enää merkata mitään, itsellä ei saa olla enää mitään väliä tai on keskenkasvuinen tyhmyli jolla ei koskaan olisi saanut olla lupaa tehdä lapsia.
Lapset edellä aina, joka tilanteessa, koska niitä pitää varjella ihan kaikilta pettymyksiltä kunnes muuttavat kotoa. Onnea niille, jotka vasta silloin ymmärtävät että elämässä ei enää kaikki tapahdu vain heidän ehdoillaan. Venäläinen uimakoulu.
Tämä on jostain syystä yleinen virhekäsitys eronneiden keskuudessa. Siis että ydinperheissä pysyvät vanhemmat olisivat aina jotain curling-äitejä ja isiä, jotka kasvattavat lapsensa pumpulissa. Ei se niin mene.
Usein terveitsetuntoiset aikuiset onnistuvat puolison valinnassakin paremmin, ja koska he pystyvät luomaan turvallisen ja jämäkän kodin, myös lapsista kasvaa rohkeampia ja aloitteellisempia kuin niissä kodeissa, joissa vanhemmat kipuilevat omaa keskeneräisyyttään (joko yhdessä pysyen tai eroten).
Hyvin sanottu. Se, että ottaa lapsen edun huomioon ei ole sama asia kuin se, että tekee kaiken mitä lapsi haluaa tai antaa lapsen päättää perheen asioista. Usein päin vastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että muusta ei puhutakaan kuin tästä, ainakaan tällä palstalla.
Tämän palstan suosituin näkemys taitaa olla, että olet keskenkasvuinen tyhmyli jos et hanki lapsia, mutta sitten jos hankit lapsia niin oma onnesi ei saa enää merkata mitään, itsellä ei saa olla enää mitään väliä tai on keskenkasvuinen tyhmyli jolla ei koskaan olisi saanut olla lupaa tehdä lapsia.
Lapset edellä aina, joka tilanteessa, koska niitä pitää varjella ihan kaikilta pettymyksiltä kunnes muuttavat kotoa. Onnea niille, jotka vasta silloin ymmärtävät että elämässä ei enää kaikki tapahdu vain heidän ehdoillaan. Venäläinen uimakoulu.
Tämä on jostain syystä yleinen virhekäsitys eronneiden keskuudessa. Siis että ydinperheissä pysyvät vanhemmat olisivat aina jotain curling-äitejä ja isiä, jotka kasvattavat lapsensa pumpulissa. Ei se niin mene.
Usein terveitsetuntoiset aikuiset onnistuvat puolison valinnassakin paremmin, ja koska he pystyvät luomaan turvallisen ja jämäkän kodin, myös lapsista kasvaa rohkeampia ja aloitteellisempia kuin niissä kodeissa, joissa vanhemmat kipuilevat omaa keskeneräisyyttään (joko yhdessä pysyen tai eroten).
Erittäin viisaita sanoja!
Tällä palstalla aina tavataan perustella eroa sillä, että ”lapsi on onnellinen silloin kun vanhemmatkin ovat”. Kommenttisi sai minut ymmärtämään, miksi olen aina intuitiivisesti inhonnut tuota sanontaa. Oikea muoto olisi ”lapsi on onnellinen silloin kun hänen ei tarvitse edes olla kiinnostunut siitä, ovatko vanhemmat onnellisia”.
Vierailija kirjoitti:
Epäsuosittuja mielipiteitä: Minusta lapsiperheessä ei pidä erota, mikäli eron syynä on "suhteen muuttuminen kaveruudeksi", "meillä on niin erilaiset kiinnostuksen kohteet", "se kipinä vain katosi..." tms. Silloin jatketaan, ehkä sitten kaveripohjalta ja asiallisin välein, mutta jatketaan ja kasvatetaan lapset yhdessä. Jos perheessä on väkivaltaa, päihdeongelma tms, niin silloin totta kai erotaan. Tai jos toinen vain löytää uuden, ketäänhän ei voi avioliitossa väkisin pitää.
Nykyään niin suosittu vuoroviikkoasuminen pitäisi kieltää. Vanhemmat voisivat kokeilla itse ensin pari vuotta, miltä tuntuisi joka sunnuntai-ilta pakata kamansa ja muuttaa toiseen perheeseen asumaan ehkä toiselle puolelle kaupunkia, sopeutua viikoksi toisen perheen tapoihin ja elämänrytmiin, sisaruspuoliin ja muihin uusiin ihmisiin. Viikon päästä taas sama kuvio toisin päin. Tämä on täysin nykypäivän vanhempien itsekäs keksintö, jolloin halutaan pullasta rusinat: Ihanaa laatuaikaa lapsen kanssa ja sitten taas lapseton viikko, jolloin voi hummailla vapaasti. Lapselta harvoin kysytään mitään, kiitellään vaan sopeutuvaiseksi.
Olen samaa mieltä vuoroviikkoasumisesta. Sen kieltäminen voisi jopa ehkäistä turhia eroja, kun itsekkäät vanhemmat ei enää voisi poimia rusinoita pullasta ja maksattaa laskua lapsillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero tai eroamatta oleminen ei ole noin mustavalkoista. Ero voi olla myös hyvä, niin vanhempien kuin lapsenkin näkökulmasta. Usein vain aikuiset ovat niin hankalia, etteivät voi sopia asioita lapsen etu edellä vaan taistelevat asioista. Itse ainakin laitoin erossa lapsen edun edelle, ja ihan tasapainoiselta hän vaikuttaa. Ei mene päivääkään, ettenkö syyllistäisi itseäni (itsekin eroperheestä) siitä, että se täydellinen ydinperhe unelma ei onnistunut. Lisää syyllistämistä en todellakaan kaipaa. En eronnut pelkästään itseni vuoksi, vaan nimenomaan lapsen, tätä vain moni ei tunnu tajuavan. Lapsi ei voi hyvin riitaisassa ja tunnekylmässä ympäristössä. Lapselle voi myöskin opettaa tunteita ja sanoittaa niitä ja olla tukena.
Miksi syyllistät itseäsi asiasta, mille et ole voinut mitään? Kukaan ei riitele yksin.
Itse ajattelen avioeron olleen terve teko. Ei meillä vuosiin ollut mitään ydinperhettä. Oli minä + lapset ja sitten oli se isä, joka ilmeisesti ei edes halunnut kuulua perheeseen viimeisinä vuosina.
Kaikki lomareissut tehtiin ilman isää, kun hän ei sellaisia halunnut. Lapset tuskin näkivät isäänsä enää sen jälkeen, kun tulivat isoiksi koululaisiksi ja olivat omatoimisia. Isä oli töissä tai jossain harrastamassa. Kun isä oli kotona niin ei osannut puhua tai touhuta lasten kanssa. Ihan sairas malli. Tuossa vaiheessa meidän vanhempien suhde oli jo kylmä. Koskaan ei oikeastaan riidelty. Ei ollut mitään puhuttavaa tai sanottavaa. Mies teki elein ja vähin sanoin selväksi ettei kiinnosta vaimo tai lapset.
Oli melkoinen herätys, kun 16 v esikoinen kysyi minulta "miksi ette eroa".
No nimenomaan tuon vuoksi sopii vähän syyllistyäkin. Ei kukaan pakottanut tätä äitiä riitelemään. Ei se mies yksin olisi riidellyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero tai eroamatta oleminen ei ole noin mustavalkoista. Ero voi olla myös hyvä, niin vanhempien kuin lapsenkin näkökulmasta. Usein vain aikuiset ovat niin hankalia, etteivät voi sopia asioita lapsen etu edellä vaan taistelevat asioista. Itse ainakin laitoin erossa lapsen edun edelle, ja ihan tasapainoiselta hän vaikuttaa. Ei mene päivääkään, ettenkö syyllistäisi itseäni (itsekin eroperheestä) siitä, että se täydellinen ydinperhe unelma ei onnistunut. Lisää syyllistämistä en todellakaan kaipaa. En eronnut pelkästään itseni vuoksi, vaan nimenomaan lapsen, tätä vain moni ei tunnu tajuavan. Lapsi ei voi hyvin riitaisassa ja tunnekylmässä ympäristössä. Lapselle voi myöskin opettaa tunteita ja sanoittaa niitä ja olla tukena.
Miksi syyllistät itseäsi asiasta, mille et ole voinut mitään? Kukaan ei riitele yksin.
Itse ajattelen avioeron olleen terve teko. Ei meillä vuosiin ollut mitään ydinperhettä. Oli minä + lapset ja sitten oli se isä, joka ilmeisesti ei edes halunnut kuulua perheeseen viimeisinä vuosina.
Kaikki lomareissut tehtiin ilman isää, kun hän ei sellaisia halunnut. Lapset tuskin näkivät isäänsä enää sen jälkeen, kun tulivat isoiksi koululaisiksi ja olivat omatoimisia. Isä oli töissä tai jossain harrastamassa. Kun isä oli kotona niin ei osannut puhua tai touhuta lasten kanssa. Ihan sairas malli. Tuossa vaiheessa meidän vanhempien suhde oli jo kylmä. Koskaan ei oikeastaan riidelty. Ei ollut mitään puhuttavaa tai sanottavaa. Mies teki elein ja vähin sanoin selväksi ettei kiinnosta vaimo tai lapset.
Oli melkoinen herätys, kun 16 v esikoinen kysyi minulta "miksi ette eroa".
No nimenomaan tuon vuoksi sopii vähän syyllistyäkin. Ei kukaan pakottanut tätä äitiä riitelemään. Ei se mies yksin olisi riidellyt.
Niin kenen kanssa tuon perheen äiti mielestäsi riiteli?
Vaikka noin räikeitä väärinkäytöksiä ei olisikaan, eroperheiden lapsilla on aina heikompi sosioekonominen asema, kuin vastaavasti koulutettujen vanhempien lapsilla ydinperheessä.
Kuka siis tieten tahtoen pilaa lastensa tulevaisuuden?