Lue keskustelun säännöt.
Eron vaikutukset lapseen - Nykyajan tabuaihe
14.04.2021 |
Saako nykyään puhua enää siitä, kuinka vanhempien ero voi lapseen vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti. Kaipaisin keskustelua aiheesta.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että julkisuudessa muutamakin julkkis on puhunut siitä kuinka vanhempien ero aikanaan "romahdutti maailman" ja mm. vaikutti todella negatiivisesti koulumenestykseen ja itsetuntoon ja lapsen arkeen ylipäätään. Tuttavapiirissä on myös viikko-viikko -systeemillä asuvia lapsia, joista jotkut oireilevat kahden kodin välillä kulkemista eli varsinkin väsyneinä ja muuten pahantuulisina ottavat puheeksi jatkuvan pakkaamisen ja muuttamisen.
Tuntuu vain, että näistä asioista ei saisi nykyään puhua. Kaikki eroavat ystävinä ja kaikki sujuu tosi hienosti ja lasten elämä nyt ei oikeastaan muuttunut juuri mitenkään ja... Onko näin todella?
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vähän samaa mieltä. Tuntuu, että ainoa hyväksytty kokemus olisi se, että lapsetkin voivat paremmin kahden eronneen, hyvinvoivan kanssa kuin yhdessäolevien ja riitelevien. Ehkä se onkin niin, jos riidat ovat rajuja ja jokapäiväisiä, mutta kyllä normaaleja ristiriitatilanteita pitäisi oppia sekä lasten että vanhempien kestämään. Nykyään niin monet eroavat, etten jaksa uskoa, että jokaisessa eroon johtavassa parisuhteessa olisi henkistä tai fyysista väkivaltaa.
Ja minulle on ihan sama eroavatko ihmiset vai eivät. Olenhan itsekin eronnut. Mutta fakta on se, että haitat lapsille ovat usein suuremmat kuin hyödyt.
Aina vedetään vain nuo riidat esiin. Eivät lapset ole aina kovin tyhmiä, ja huomaavat kyllä jos vanhemmat eivät halua viettää aikaa keskenään tai koko perheen kanssa tai ovat niin apaattisia eivätkä halua tehdä mitään muutenkaan. Möllötetään vaan ja ollaan vuorotellen pois kotoa pitkiä aikoja mökillä tai muualla. Niin kuin ei lapset huomaisi että vanhemmat siinä tuhlaavat elämäänsä ja odottavat vaan ajan kulumista että lapsi muuttaisi kotoa niin saisi hyväksytysti erota.
Kokemusta on. Kiva kantaa sitä taakkaa sitten, että vanhemmat sun takia tuhlasivat vuosia elämästään. Yrittivät kyllä feikata mutta en ollut ihan idiootti. Joku psykologi voisi väittää että omat ongelmani parisuhteissa ovat sitä perua millaisen "onnellisen" ydinperhe-ja parisuhdemallin olen itse saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenkin varmaan juuri vanhempien eron takia tyhmä. No ei, vaan ihan diagnosoidusti olen heikkolahjainen ja diagnoosi tuli yläkoulussa ollessani. Ei tämä tyhmä saanut neuvoa isältään, eikä äidiltäkään paitsi "tuomion" kotityö- ja puhdistuspalvelualalle, jonne en olisi koskaan suostunut. Peruskoulusta selvisin 7,5:lla, joka ei ole hyvä eikä huonokaan.
Silti vain minäkin koulussa surin, kuinka muilla oli "täydelliset" perheet: matkustivat ulkomailla ja kävivät Linnanmäellä, kun minä taas elin yksinhuoltajaäidin kanssa ja kaikki aika meni pienten sisarusten hoitamiseen. Hävetti aiemmin olla työttömän yksinhuoltajan lapsi, ja monta kertaa varmaan tuli raivottua, kuinka köyhyys periytyy. Siitä johtunee varmaan minun pakkomielle työhön ja työnarkomaaniuteen, koska en halua tulla vanhempieni kaltaiseksi.
Haluan vielä jonakin päivänä käydä työssä, josta saan säännöllistä kuukausipalkkaa, enkä mitään extran palkkaa, josta turhaudun. Jotain työkokemusta sentään on, ja olen kuullut olevani reipas ja ahkera. Yksi vaihtoehto voisi olla, että olisin jonkun rikkaan miehen vaimo, kun sitä joskus kuulee, että miehet arvostaa naisen ulkoista olemusta älynlahjojen sijaan, mutta ei ne todellisuudessa mitään tyhmää halua edustusvaimoksi, vaan korkeasti koulutetun naisen. Minua ei tosin pelkän koristeen rooliin saada kirveelläkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän samaa mieltä. Tuntuu, että ainoa hyväksytty kokemus olisi se, että lapsetkin voivat paremmin kahden eronneen, hyvinvoivan kanssa kuin yhdessäolevien ja riitelevien. Ehkä se onkin niin, jos riidat ovat rajuja ja jokapäiväisiä, mutta kyllä normaaleja ristiriitatilanteita pitäisi oppia sekä lasten että vanhempien kestämään. Nykyään niin monet eroavat, etten jaksa uskoa, että jokaisessa eroon johtavassa parisuhteessa olisi henkistä tai fyysista väkivaltaa.
Ja minulle on ihan sama eroavatko ihmiset vai eivät. Olenhan itsekin eronnut. Mutta fakta on se, että haitat lapsille ovat usein suuremmat kuin hyödyt.
Miten ne haitat ja hyödyt pisteytetään, kun kukaan ei osaa sanoa miten kamalaksi se perhe-elämä olisi mennyt jos ei siinä kohtaa olisi erottu kun haluttiin erota? Se on pelkkää spekulaatiota.
No ainakin kaikkien oerhesurmien uhrien olisi kannattanut erota ennenkuin itse ja lapset tuli tapetuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä minusta ole aiheena tabu, mutta ehkä niistä vanhempien välisistä eron jälkeisistä kielteisistä tunteista ja niiden vaikutuksista lapsiin ei edelleenkään keskustella riittävästi. Esimerkiksi tarpeettomasti tapahtuva vieraannuttaminen ja lapsen kääntäminen toista vanhempaa vastaan eivät ole ilmiönä varmastikaan sellaisia, että ne palvelevat lapsen etuja.
Kyllä lapsen täytyy saada tietää mikäli isä on täysi paska. Silloin hän ainakin ymmärtää että ero johtuu isästä eikä esim. Hänestä itsestään.
"Esimerkiksi tarpeettomasti tapahtuva vieraannuttaminen"
Jos liitto päättyy eroon esimerkiksi uskottomuuden vuoksi, niin tämä ei tee kummastakaan osapuolesta lapselle kelvotonta vanhempaa, eli on tärkeää tehdä ero sen suhteen onko aikuisesta tullut lapselle vai toiselle aikuiselle "paska" ja "kelvoton" osapuoli.
Saa. Mutta mitä se hyödyttää? Luuletko ap oikeasti ettei suurin osa meistä eronneista vanhemmista tajua että ero vaikuttaa lapsiin negatiivisesti ja että eläisimme mieluummin ehjässä perheessä?
Mutta kun erotaan niin sellaista ehjää ja hyvää perhettä ei silloin ole. Se on vain mielikuvituksissa. Sitä on voitu kyllä tavoitella jo vuosia, niinkuin meilläkin, eroa tehtiin varmaan viisi vuotta. Ne jotka eivät ole lapsensa toisesta vanhemmasta eronneet, eivät voi edes käsittää sitä tuskaa minkä siinä joutuu läpi käymään. Omien tunteiden osalta ja sitten seuraamaan lasten tuskaa. Ja se jatkuu kauan eron jälkeenkin, ei kokoaikaisena mutta ajottain pinnalle nousevina sykleinä.
Mutta helvetti vie kun sitä ei voi vaan lopettaa elämistä. Se on pakko nousta ylös ja jatkaa elämää, rakentaa sitä uusiksi ja uskoa tulevaan. Ja valaa sitä uskoa myös niihin lapsiin että tästä kyllä selvitään ja elämässä on ja tulee hienoja asioita erosta huolimatta. Ja niitä tuleekin ja silloin niistä todellakin osaa nauttia ja pitää kiinni, kaiken sen p*skan jälkeen mitä on kokenut. Kaikki ei onnistu ydinperheissä eikä uusperheissä, mutta jotkut onnistuu. Ja siitä saa iloita, vaikka sitten me naiset-lehden sivuilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäsuosittuja mielipiteitä: Minusta lapsiperheessä ei pidä erota, mikäli eron syynä on "suhteen muuttuminen kaveruudeksi", "meillä on niin erilaiset kiinnostuksen kohteet", "se kipinä vain katosi..." tms. Silloin jatketaan, ehkä sitten kaveripohjalta ja asiallisin välein, mutta jatketaan ja kasvatetaan lapset yhdessä. Jos perheessä on väkivaltaa, päihdeongelma tms, niin silloin totta kai erotaan. Tai jos toinen vain löytää uuden, ketäänhän ei voi avioliitossa väkisin pitää.
Nykyään niin suosittu vuoroviikkoasuminen pitäisi kieltää. Vanhemmat voisivat kokeilla itse ensin pari vuotta, miltä tuntuisi joka sunnuntai-ilta pakata kamansa ja muuttaa toiseen perheeseen asumaan ehkä toiselle puolelle kaupunkia, sopeutua viikoksi toisen perheen tapoihin ja elämänrytmiin, sisaruspuoliin ja muihin uusiin ihmisiin. Viikon päästä taas sama kuvio toisin päin. Tämä on täysin nykypäivän vanhempien itsekäs keksintö, jolloin halutaan pullasta rusinat: Ihanaa laatuaikaa lapsen kanssa ja sitten taas lapseton viikko, jolloin voi hummailla vapaasti. Lapselta harvoin kysytään mitään, kiitellään vaan sopeutuvaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas kaipaisin keskustelua siitä, millaisten riskien alle avioero lapset laittaa.
Isättömyys (taloudessa) lisää lapsen riskiä tulla hyväksikäytetyksi ja riski nousee entisestään kun lapsen elämään astuu isä- tai äitipuoli ja vielä enemmän se nousee kun niitä ravaa lapsen kotona useampia. Tekijä ei välttämättä aina ole itse isä- tai äitipuoli, vaan joku hänen perheenjäsen tai tuttava.
Etenkin yh-äidit ovat seksuaalirikollisille mieleisiä seuralaisia.Toinen tabu on puolivanhempien toteuttama epäinhimillinen kohtelu lasta kohtaan. En puhu mistään terveestä ärtymyksestä pahantuuliseen lapseen, vaan niihin tapauksiin, joissa äiti- tai isäpuoli esim. kieltää vanhempaa halaamasta lapsiaan tai kieltää tätä ostamasta lapselleen talvivaatteita, vaatii ylä-asteikäistä maksamaan omat ruokansa ja huoneesta vuokraa tai tietoisesti valehtelee vanhemmalle, että lapsi näyttäisi huonolta tai syylliseltä.
Olenpa todistanut tilannetta, jossa äitipuoli blokkasi lapsen äidin puhelinnumeron ja sitten isän ollessa töissä selosti 7v lapselle, että hänen äitinsä ei enää soittele lapselle, koska ei välitä hänestä enää. Hän pakotti lasta kirjoittamaan äidilleen kirjeitä, joissa lapsi kertoi "eroavansa äidistä".
Toisessa tapauksessa 13v lapsen isäpuoli ilmoitti, että lapsi ei syö mitään isäpuolen ostamia ruokia, ei käytä hänen ostamansa vessapaperia eikä hygienituotteita, vaan maksaa kaiken. Lapsen äiti sitten ojensi lapselle lapsilisät n. 100e/kk, jolla lapsi elätti itseään aina bussikortista voipakettiin ja shampoopulloon. Alle vuotta myöhemmin lapsi oli luopunut lemmikistään, maksoi vuokraa huoneestaan, jonne isäpuoli ostanut mm. käytetyn telkkarin, jotta lapsen ei tarvitsisi olla "turhaan" kodin yleisissä tiloissa.
Tässä nähdään mitenkä paljon vaitiolovelvollisuus merkkaa. Puhutaan tutuille, ja nimettömänä voidaan huudella kaikille vauvapalstalla.
Tein oletuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muistaa, että niiden julkkisten erotarinoista kirjoitettujen lehtijuttujen tarkoitus ei ole kertoa, miten asiat oikeasti ovat. Ne ovat julkkikselle keino rakentaa omaa imagoaan ja henkilöbrändiään, ja harvan imagoon kuuluu myöntää omia epäonnistumisiaan nöyrästi. Vaikka lapset oireilisivat kuinka, heidän yksityisyttään myös suojellaan kertomalla asioista vain vanhemman omasta näkökulmasta ja mainitsemalla lapset korkeintaan sivulauseessa. Harmillista, jos niiden perusteella syntyy kuva erosta ainoastaan positiivisena muutoksena, koska useinhan se ei niin ole. Oma ex-puolisoni on kertonut meidän erotarinaamme julkisuudessa, ja hänen juttujensa perusteella saa käsityksen, että ”asiat vain menivät näin ja aina ero ei ole epäonnistuminen”. Oikeasti jätin hänet henkisen ja fyysisen välivallan vuoksi, ja olen nyt kaksi vuotta käsitellyt eron aiheuttamia traumoja terapiassa. Ei kannata uskoa kaikkea, mitä lehdistä lukee. Varsinkin naistenlehdet suoltavat tällaisia julkkisten imagojuttuja sarjatulella.
Vierailija kirjoitti:
Saa. Mutta mitä se hyödyttää? Luuletko ap oikeasti ettei suurin osa meistä eronneista vanhemmista tajua että ero vaikuttaa lapsiin negatiivisesti ja että eläisimme mieluummin ehjässä perheessä?
Mutta kun erotaan niin sellaista ehjää ja hyvää perhettä ei silloin ole. Se on vain mielikuvituksissa. Sitä on voitu kyllä tavoitella jo vuosia, niinkuin meilläkin, eroa tehtiin varmaan viisi vuotta. Ne jotka eivät ole lapsensa toisesta vanhemmasta eronneet, eivät voi edes käsittää sitä tuskaa minkä siinä joutuu läpi käymään. Omien tunteiden osalta ja sitten seuraamaan lasten tuskaa. Ja se jatkuu kauan eron jälkeenkin, ei kokoaikaisena mutta ajottain pinnalle nousevina sykleinä.
Mutta helvetti vie kun sitä ei voi vaan lopettaa elämistä. Se on pakko nousta ylös ja jatkaa elämää, rakentaa sitä uusiksi ja uskoa tulevaan. Ja valaa sitä uskoa myös niihin lapsiin että tästä kyllä selvitään ja elämässä on ja tulee hienoja asioita erosta huolimatta. Ja niitä tuleekin ja silloin niistä todellakin osaa nauttia ja pitää kiinni, kaiken sen p*skan jälkeen mitä on kokenut. Kaikki ei onnistu ydinperheissä eikä uusperheissä, mutta jotkut onnistuu. Ja siitä saa iloita, vaikka sitten me naiset-lehden sivuilla.
Aamen. Niitä tsemppaavia lehtijuttuja on, että me jotka tuon olemme käyneet läpi jaksaisimme ja ymmärtäisimme että joku päivä aurinko vielä paistaa. Niitä tarvitaan oikeasti. Ymmärrän että ne ei niistä tunnu tarpeelliselta, joilla ei ole tarve erota, mutta pakkoko niitä on lukea. Se ei todellakaan ole mikään tabu että lapset voi pahoin. Kaikki voi pahoin erossa, mutta kun sille ei voi siinä vaiheessa mitään, se on pakko mennä läpi kun ei enää yhdessä pysty/halua elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epäsuosittuja mielipiteitä: Minusta lapsiperheessä ei pidä erota, mikäli eron syynä on "suhteen muuttuminen kaveruudeksi", "meillä on niin erilaiset kiinnostuksen kohteet", "se kipinä vain katosi..." tms. Silloin jatketaan, ehkä sitten kaveripohjalta ja asiallisin välein, mutta jatketaan ja kasvatetaan lapset yhdessä. Jos perheessä on väkivaltaa, päihdeongelma tms, niin silloin totta kai erotaan. Tai jos toinen vain löytää uuden, ketäänhän ei voi avioliitossa väkisin pitää.
Nykyään niin suosittu vuoroviikkoasuminen pitäisi kieltää. Vanhemmat voisivat kokeilla itse ensin pari vuotta, miltä tuntuisi joka sunnuntai-ilta pakata kamansa ja muuttaa toiseen perheeseen asumaan ehkä toiselle puolelle kaupunkia, sopeutua viikoksi toisen perheen tapoihin ja elämänrytmiin, sisaruspuoliin ja muihin uusiin ihmisiin. Viikon päästä taas sama kuvio toisin päin. Tämä on täysin nykypäivän vanhempien itsekäs keksintö, jolloin halutaan pullasta rusinat: Ihanaa laatuaikaa lapsen kanssa ja sitten taas lapseton viikko, jolloin voi hummailla vapaasti. Lapselta harvoin kysytään mitään, kiitellään vaan sopeutuvaiseksi.
Kyllä tuo vuoroasuminen on ihan sen kokeneiden lasten suosittelemaa. Siinä säilyy molemmat vanhemmat läheisenä. Jos viikko-viikko tahti on liian tiheä, voihan se olla vaikka kaksi viikkoa-kaksi viikkoa. Monella aikuisellakin on kyllä useampi asuinpaikka. Sitä pidetään vähän luksuksenakin, että on kaupunkiasunto ja mökki ja ehkä vielä osake etelässä.
”Minusta lapsiperheessä ei pidä erota, mikäli eron syynä on "suhteen muuttuminen kaveruudeksi", "meillä on niin erilaiset kiinnostuksen kohteet", "se kipinä vain katosi..." tms. Silloin jatketaan, ehkä sitten kaveripohjalta ja asiallisin välein, mutta jatketaan ja kasvatetaan lapset yhdessä. Jos perheessä on väkivaltaa...”
Se juttu mitä te ette tajua on se, että tämä on se kohta jossa se ihan ok kaveruus ilman intohimoa muuttuu myrkylliseksi. Yksi alkaa juomaan turruttaakseen pahan olon kun parisuhteesta ei enää saa hyvää oloa. Yksi pettää. Yksi on vaan koko ajan pahalla tuulella. Ei rakkaussuhde muutu yhtäkkiä kaveruussuhteeksi niin että ihminen kuitenkin edelleen voi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä oma elämä meni ihan vituilleen siitä lähtien kun vanhemmat erosi. Eipä sillä, eroon oli kyllä syynsä enkä oikein voi syyttääkään heitä.
Vierailija kirjoitti:
”Minusta lapsiperheessä ei pidä erota, mikäli eron syynä on "suhteen muuttuminen kaveruudeksi", "meillä on niin erilaiset kiinnostuksen kohteet", "se kipinä vain katosi..." tms. Silloin jatketaan, ehkä sitten kaveripohjalta ja asiallisin välein, mutta jatketaan ja kasvatetaan lapset yhdessä. Jos perheessä on väkivaltaa...”
Se juttu mitä te ette tajua on se, että tämä on se kohta jossa se ihan ok kaveruus ilman intohimoa muuttuu myrkylliseksi. Yksi alkaa juomaan turruttaakseen pahan olon kun parisuhteesta ei enää saa hyvää oloa. Yksi pettää. Yksi on vaan koko ajan pahalla tuulella. Ei rakkaussuhde muutu yhtäkkiä kaveruussuhteeksi niin että ihminen kuitenkin edelleen voi hyvin.
Meinaatko että kaikilla 80-90-vuotiailla on myrkylliset parisuhteet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempieni ero oli paras asia elämässäni koska se lopetti perheväkivallan. Vanhempieni ero oli myös pahin ja traumaattisin asia elämässäni yhteiskunnan toiminnan takia. Syyllistämisen, vähättelyn ja uhkailun määrä oli aivan uskomatonta. Yhteiskunnan taholta koitettiin auttamisen sijaan istuttaa minuun ajatus että mitään ei ole tapahtunut ja että tapaamisille on mentävä tai minut otetaan huostaan. Niin kauan kuin muistan olin ollut sitä mieltä että vanhempani on vähintään sairas ellei hullukin hakatessaan muita mutta yhteiskunta teki kaikkensa muuttaakseen tuon käsityksen vielä senkin jälkeen kun oikeus oli tuominnut. Asia jonka lapsikin ymmärsi olevan väärin yritettiin vääntää aivan joksikin muuksi ja tuon ristiriidan käsittelemiseen on mennyt vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Minusta lapsiperheessä ei pidä erota, mikäli eron syynä on "suhteen muuttuminen kaveruudeksi", "meillä on niin erilaiset kiinnostuksen kohteet", "se kipinä vain katosi..." tms. Silloin jatketaan, ehkä sitten kaveripohjalta ja asiallisin välein, mutta jatketaan ja kasvatetaan lapset yhdessä. Jos perheessä on väkivaltaa...”
Se juttu mitä te ette tajua on se, että tämä on se kohta jossa se ihan ok kaveruus ilman intohimoa muuttuu myrkylliseksi. Yksi alkaa juomaan turruttaakseen pahan olon kun parisuhteesta ei enää saa hyvää oloa. Yksi pettää. Yksi on vaan koko ajan pahalla tuulella. Ei rakkaussuhde muutu yhtäkkiä kaveruussuhteeksi niin että ihminen kuitenkin edelleen voi hyvin.
Meinaatko että kaikilla 80-90-vuotiailla on myrkylliset parisuhteet?
Eiköhän tilanne ole vähän eri kun olet 30-40 vee. Vai pitäisikö mielestäsi jo siinä vaiheessa elää kuin 80-90-vuotias?
Omat vanhemmat erosi kun olin kaiketi siinä 6 v. Silloin ei ollut mitään nykyisen kaltaista vuorovanhemmuutta vaan isää näin (jos näin) lähinnä synttäri tai joululahjaa toimittaessa. Homma oli minulle ihan ok kun ei muistikuvaa muustakaan ole. Ja koulumenestys oli keskivertoa parempi ja elämässä menty eteenpäin ilman mielenterveys yms ongelmia mutta edelleen ilman mitään isäsuhdetta.
Olen eroperheen lapsi, vanhemmat erosivat kun olin 12. Nyt olen +20 vuotta.
Olin toivonut vanhempieni eroamista n. 8-vuotiaasta lähtien. Olisivatpa vanhempani eronneet aikaisemmin, niin olisin voinut saada terveemmän lapsuuden. Lapsuuteni oli ihan hirveä, kiitos vanhempieni jotka olivat "lasten takia yhdessä" ja sairastuttivat itsensä ja koko perheen.
Ero tai eroamatta oleminen ei ole noin mustavalkoista. Ero voi olla myös hyvä, niin vanhempien kuin lapsenkin näkökulmasta. Usein vain aikuiset ovat niin hankalia, etteivät voi sopia asioita lapsen etu edellä vaan taistelevat asioista. Itse ainakin laitoin erossa lapsen edun edelle, ja ihan tasapainoiselta hän vaikuttaa. Ei mene päivääkään, ettenkö syyllistäisi itseäni (itsekin eroperheestä) siitä, että se täydellinen ydinperhe unelma ei onnistunut. Lisää syyllistämistä en todellakaan kaipaa. En eronnut pelkästään itseni vuoksi, vaan nimenomaan lapsen, tätä vain moni ei tunnu tajuavan. Lapsi ei voi hyvin riitaisassa ja tunnekylmässä ympäristössä. Lapselle voi myöskin opettaa tunteita ja sanoittaa niitä ja olla tukena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän nuorten pahoinvointi on suoraa seurausta näistä minäminä ja mun onni-vanhemmista.
Lasten ja nuorten pahoinvointi ja häiriökäyttäyminen lähti nousuun kun kansakuntamme lippulaiva päivähoitojärjestelmä alkoi valtamaa alaa. Siunaus perheestä muuttui perheen pikahuoltamikseksi jaksamisen äärirajoilla. Parisuhteet on lähinnä sukupuolten välistä sotaa, jossa kummallakin on vain niitä oikeuksia, mutta ei mitään velvollisuuksia toisiaan kohtaan ja tämän kaiken ulkopuolella on perheen lapset vailla oikeuksia. Ei yksikään nainen halua, että sanotaan ääneen ettei tasa-arvo ja enevät rahavarat (itse keksimämme ideologia) tuonutkaan sitä onnellisuutta perheisiin. Tai sitä, että pienet lapset tarvitsevat äitiään kasvaakseen terveeksi aikuiseksi.
Puhumattakaan siitä, että kaikki lapset tarvitsevat isää. Taivas tietää millaista pahoinvointia saamme todistaa, kun itsekkäiden femakoiden yksintehdyt lapset (koska nainen tarvitsee miestä kuin kala polkupyörää) kasvavat isommiksi. Nainen ei ehkä tarvitse miestä, mutta lapsi tarvitsee isää.
Luulisi muuten jokaisen naisen tämän tajuavan: parhaiten elämässä pärjäävät ne naiset, joilla on ollut hyvä isäsuhde. Ette koskaan näe "isän tyttöjen" aloittavan seksielämää liian varhain hyväksyntää saadakseen tai päätyvän huonojen miesten kanssa yksiin.
Aina puhutaan siitä, miten pojat tarvitsee miehen mallia, mutta "isän tyttönä" olen vahvasti sitä mieltä, että tytöt tarvitsee isää vielä paljon enemmän, koska hyvä isäsuhde määrittää kaikki tulevat miessuhteet.
Jokainen nainen, joka ei viitsi hankkia lapsilleen hyvää isää, on epäonnistunut ihmishylkiö eikä äidin nimeä ansaitse. Ja kyllä, tämä on nimenomaan naisten vastuulla, koska kaikki me tiedämme että naiset viime kädessä valitsevat, ihan kuten eläinkunnassakin.
Leskeksi jääminen on muuten eri asia: edesmennytkin isä voi olla läsnä arjessa, jos siitä puhutaan rakastavasti muistellen. Eron jälkeen ei taideta kovin rakastavasti isästä puhua.
Melkoinen ripuli. Olet siis projisoinut kaikki ongelmasi äitiisi, jopa isäsi viat.
Erot ovat aina lapsille , ja aikuisillekin, kurjia. Siitä ei pääse mihinkään, että vaikka asioita kuinka hyvin kaikki hoitaisi, olisi hyväntahtoisuutta ja sopua, joutuu jokainen välillä sopeutumaan ja venymään. Aikuiset, lapset, uudet lapset, uudet partnerit, mummot ja papat. Siksi kannattaa todella huolellisesti miettiä, kenen kanssa lapsia tekee. Usein ero on kuitenkin pakko tehdä ja pienenpi paha kaikille.