Naiset! Oliko teillä nuorena kaveripoikia, siis poikia, joiden kanssa olitte paljon, mutta ei ollut mitään seksuaalista koskaan?

Oli mulla lukioikäisenä poikapuolisia kavereita, mutta täytyy sanoa, että useimpien kanssa tuli kyllä jossain vaiheessa jotain säätöä. :D Se oli sitä teinibileiden aikaa.

Uskon silti, että heteromies ja -nainen voivat olla pelkkiä kavereitakin.

Parhaat kaverit päiväkodissa oli poikia. Ala-asteella hengasin enemmän tyttöjen kanssa, mutta poikien kanssa urheilin ja pelailin jalkapalloa vapaa-ajalla ja koulussakin. Yläasteella löysin eräästä pojasta sydänystävän, vaikka pääsiassa pyörinkin muuten tyttöporukassa. Hänen luonaan olin yökylässäkin harva se viikonloppu ja edelleen olemme kavereita, vaikka emme usein näe, kun elämä vienyt eri suuntiin.

Opiskelin sitten vielä miesvaltaista alaa, jonka myötä pyörin 5 vuotta poikaporukassa, sieltä jäi useampi läheinen miespuolinen ystävä elämään ja paljon kavereita myös. Voisi sanoa että mulla on saman verran hyvinä ystävinä miehiä ja naisia, kavereina sitten vielä miehiä enemmän kuin naisia.

Muutama entinen poikaystävä oli mustasukkaisia näistä mieskavereista, mutta nykyiselle miehelleni he ovat tulleet myös kavereiksi ihan alusta saakka. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ollut lapsesta asti poikia kavereina. Aikuisenakin on ollut kaverimiehiä.

Surullisen harvinaista tuntuu olevan, mitä vanhemmaksi tulee. Moni jolla nuorena on poikia kavereina, tuntuu kuvittelevan että eihän nyt naimisissa ollessa enää voi olla miesten kanssa kaveri.

Todella surullista, että minun miespuoliset kaverit ovat kaikonneet. Toisen olen tuntenut melkein viiskytvuotta ja nuorempana pidimme yhteyttä vaikka olimme molemmat parisuhteissa. Ja juttu luisti aina ja mukavia juttuja tapahtui meidän molempien elinpiirissä, joita sitten ratkoimme. Mutta sitten yhteys kävi yksipuolisesti minulta, lopetin pikkuhiljaa, ei tuntunut enää hyvältä ylläpito yksipuolisesti.

Toinen oli pitkä; lähes kolmekymmentä vuotta kestänyt asikasystäväsuhde; ratkottiin yhdessä niin työkuviot kuin perhejutut; rakastumiset, lapset, lapsenlapset jne. Ja aina oli linjat auki, pieninkin käänne sai uusia sävyjä. Mutta nyt kun toinen eläkeläinen puolisoineen, niin eipä kuulu mitään. En kyllä yksin pidä linjaa avoinna, siihen tarvitaan molemminpuolin.

Olis kyllä mukavaa kuulla miesnäkökulmia : muiltakin kuin veljiltä ja puolisolta.

Ei ollut eikä ole sen myötä ollut aikuisenakaan. Harmittaa.

Jep, friend with benefits 😉

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ollut lapsesta asti poikia kavereina. Aikuisenakin on ollut kaverimiehiä.

Miten olet toiminut kaverimiesten kanssa naimisiin mentyäsi? Itse en voisi pitää kaverimiestä, jos olisin naimisissa.

Noin puolet naisista on jossain määrin biseksuaalisia. Voitko pitää naisia ystävinä? Mielestäni olisiko aika heittää romukoppaan ajatus, että miesten ja naisten välillä on aina jännite. Yhtä hyvin kaikkien ihmisten välillä...tai ei kenenkään...tai tarkemmin sanoen, vain niiden, joihin koetaan vetoa, ja se ei todellakaan ole = kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsehän olin jo ala-asteen loppupuolilla se poika joka oli friendzonattu.

Vietin aikaa kolmen tytön kanssa ja yhdessä vaiheessa se vain lopahti kun en saanut enää vastakaikua ja myöhemmin yläasteella he olivat jokuin eivät edes tuntisi enää.

Muistan kun elättelin toiveita ja mietin että pitäisi yrittää tehdä tai sanoa jotain...

Ja pahinta tässä on se että sama meno on jatkunut aikuisiällä "vaikutat mukavalta mutta en tunne kipinää"

Monelle naiselle olisi unelma, jos olisi paljon miespuolisia ystäviä, jotka voisivat rennosti todeta että ei ole mitään kipinää, ystävyyttä vain.

Vierailija kirjoitti:

Jep, friend with benefits 😉

Siis siinähän harrastetaan seksiä, joten ei ole vastaus kysymykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ollut lapsesta asti poikia kavereina. Aikuisenakin on ollut kaverimiehiä.

Miten olet toiminut kaverimiesten kanssa naimisiin mentyäsi? Itse en voisi pitää kaverimiestä, jos olisin naimisissa.

Öh, ihan kuten muidenkin ystävieni kanssa :D En ole tehnyt mitään toimenpiteitä. Miespuoliset ystävänikin ovat pitkissä parisuhteissa, välillä vietetään aikaa porukalla niin että puolisotkin mukana. Oma mies kävi juuri viime viikolla kaverimieheni kanssa autokaupoilla katsomassa jotain käytettyä autoa. Minusta kumppanin kaveripiirin rajoittaminen ei kuulu aikuiseen suhteeseen, enkä voisi seurustella miehen kanssa joka kieltäisi kanssakäynnin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kestäviä ystävyyssuhteita on tarpeeksi vaikea löytää ilmankin että rajaa 50% maailman väestöstä pois.

Saipa linkkaamasi kommentti paljon alapeukkuja.

Nyt täytyy ymmärtää ero miespuolisien kaverien ja kaverimiesten välillä.

Kaverimies tai kaveripoika ei ole sama asia kuin jonkjun miehen kaverin kaveri tai muu random koulukaveri joka nyt sattuu olemaan mies. Kaverimies on vähän kuin superkaveri jonka kanssa puhutaan enemänkin kuin naisen kanssa. Kaverimies on se jolle puretaan tunteita kun muu jätkäporukka on pelaamassa bilistä röhönaurun säestämänä. Kaverimies on seksuaalisesti vaaraton, mitään ei voisi koskaan tapahtua, vaikka kaverimies jotain haluaisikin.

Parisuhteessa ollessa kaverimies on naiselle awkward, paitsi kun parisuhteessa menee huonosti kaverimieheen otetaankin yhteyttä. Silloin kaverimes täyttää sen aukon jonka maskuliinisempi mies jättää.

Niiden piirteiden takia jotka tekevät hyväksi kaverimieheksi, kaverimies on luultavasti tuolloinkin - ja ikuisesti - sinkku.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin nuorena sellainen, josta oli kiva hengailla poikien kanssa veljellisesti. Mutta aivan liian usein kävikin niin, että kaveruus lopahti, kun paljastui, että heitä oikeasti kiinnostaisi enempikin. Moni kiva juttukaveri häipyi kokonaan seurasta sen jälkeen, vaikka yritin olla edelleen se sama mukava tyttö. En kai itsekään osannut hoitaa tilannetta mallikkaasti, kun häkellyin saamastani huomiosta.

Toisaalta jäi paha mieli siitä, etten ihmisenä ollutkaan tarpeeksi kiinnostava, naisena vaan.

Vähän sama juttu. Harmillista. Olisi ihan mahtavaa jos ihmiset voisivat olla ihan vaan aidosti ystäviä. Ja jotkut miehet osaavatkin, eiväthän kaikki todellakaan ole edes kiinnostuneita naisista muuten kuin ystävinä. Luulen, että aika moni nainen on joutunut pettymään juuri näin, että eikö minusta pidettyään ihmisenä, odotettiin jotain muuta koko ajan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin nuorena sellainen, josta oli kiva hengailla poikien kanssa veljellisesti. Mutta aivan liian usein kävikin niin, että kaveruus lopahti, kun paljastui, että heitä oikeasti kiinnostaisi enempikin. Moni kiva juttukaveri häipyi kokonaan seurasta sen jälkeen, vaikka yritin olla edelleen se sama mukava tyttö. En kai itsekään osannut hoitaa tilannetta mallikkaasti, kun häkellyin saamastani huomiosta.

Toisaalta jäi paha mieli siitä, etten ihmisenä ollutkaan tarpeeksi kiinnostava, naisena vaan.

Vähän sama juttu. Harmillista. Olisi ihan mahtavaa jos ihmiset voisivat olla ihan vaan aidosti ystäviä. Ja jotkut miehet osaavatkin, eiväthän kaikki todellakaan ole edes kiinnostuneita naisista muuten kuin ystävinä. Luulen, että aika moni nainen on joutunut pettymään juuri näin, että eikö minusta pidettyään ihmisenä, odotettiin jotain muuta koko ajan...

Tuo johtuu siitä että on niin paljon miehiä - etenkin nuorina - jotka ovat päinvastaisessa tilanteessa.

Ikävuosina ->30+ yksikään nainen ei kiinnostunut muuten kuin kaverina, vaikka olin kaverina suosittu.

Olen mies ja mulla oli kaverityttöjä kun olin 16-28 v. Osa seurusteli muiden kanssa, osa oli tyttökavereideni ystävättäriä. 

Mä esim. kävin tossa päälle nelikymppisenä "kaveripojan" kanssa viikon "etelän"reissulla. Sinkkuja molemmat siinä kohtaa, omissa huoneissa asuttiin. Tunnettu jostain 10-vuotiaista. Hauska huomata kuinka ilman muuta oletettiin kaikkialla että ollaan pariskunta, lomaosakemyyjä esim ei voinu millään käsittää.

Vierailija kirjoitti:

Mä esim. kävin tossa päälle nelikymppisenä "kaveripojan" kanssa viikon "etelän"reissulla. Sinkkuja molemmat siinä kohtaa, omissa huoneissa asuttiin. Tunnettu jostain 10-vuotiaista. Hauska huomata kuinka ilman muuta oletettiin kaikkialla että ollaan pariskunta, lomaosakemyyjä esim ei voinu millään käsittää.

ts. sinä olit eronnut, kaveripoika ollut sinkku nelikymppiseksi asti.

Voidaan ehkä sanoa, että heteronormativiisuuden purkautuminen on lisännyt sukupuolten välisiä kaverisuhteita, samalla seksuaalista jännitettä vaimentan. Suurin osa ihmisistä on heteroja edelleen, mutta on helpompi olla "vain ystäviä", jos ei vahingossakaan ihastu toiseen. Veikkaan, että monella nykyeläkeläismiehellä, ei olisi lapsuudessa ja nuoruudessa tullut kuuloonkaan kaveerata vastakkaisen sukupuolen kanssa, puhumattakaan yhteistuvassa olemisesta armeijassa. Naiset lienevät aina olleet vapaamielisempiä tässäkin asiassa. Ilta-Sanomien kommenteissa joku ukko sanoi, että olisi aina ollut "teltta pystyssä", jos naisia samassa tuvassa. Mutta nykyään, kun sukupuolten väliset platoniset kaveruudet on normaaleja, niin yhteistuvissa ei ole mitään ongelmaa, ja onpa joidenkin teltat pystyssä ilman naisiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä esim. kävin tossa päälle nelikymppisenä "kaveripojan" kanssa viikon "etelän"reissulla. Sinkkuja molemmat siinä kohtaa, omissa huoneissa asuttiin. Tunnettu jostain 10-vuotiaista. Hauska huomata kuinka ilman muuta oletettiin kaikkialla että ollaan pariskunta, lomaosakemyyjä esim ei voinu millään käsittää.

ts. sinä olit eronnut, kaveripoika ollut sinkku nelikymppiseksi asti.

Pojalla oli kolme lasta ja avioero, mulla avoero, ei lapsia.

Ei ole koskaan ollut kaverimiestä, siis sellaista jolle säännöllisesti soittelisin ja kertoilisin kuulumisia ja kävisin tapahtumissa jne niin kuin kaverinaisten kanssa. Olen toki yliopistoaikana kuulunut sekaporukkaan, jonka kanssa tehtiin kaikkea hauskaa isommassa ryhmässä. Kaikki ne miehet jotka ovat kanssani kiinnostuneet eniten pyörimään ja juttelemaan, on aina ollut takana muu ajatus kuin ystävyys.  En kyllä itsekään voisi kuvitella olevani pelkästään kaveri miehen kanssa, jonka kanssa synkkaa tosi paljon sillä halut kyllä herää mitä enemmän löytyy yhteistä ajatuspintaa. Huh ihan alkaa jälkikäteen kuumottaa tietääkö ne jotkut miehet yliopistoajalta miten kuumia olivatkaan, vaikken koskaan niin antanut olettaa :D

Naisillahan näitä betakiertolaisia on vaihtopenkki väärällään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä esim. kävin tossa päälle nelikymppisenä "kaveripojan" kanssa viikon "etelän"reissulla. Sinkkuja molemmat siinä kohtaa, omissa huoneissa asuttiin. Tunnettu jostain 10-vuotiaista. Hauska huomata kuinka ilman muuta oletettiin kaikkialla että ollaan pariskunta, lomaosakemyyjä esim ei voinu millään käsittää.

ts. sinä olit eronnut, kaveripoika ollut sinkku nelikymppiseksi asti.

Pojalla oli kolme lasta ja avioero, mulla avoero, ei lapsia.

Ok.

Kuvio jonka minä olen huomannut on se että kaveripojat joiden kanssa tuollaista tehdään, ovat hämmästyttävän usein sinkkuja.

Ja syyhän on selvä. Naiselle tuossa ei ole mitään outoa, koska nainen on seksuaalisessa mielessä valikoivampi. Etenkin jos puhutaan irtoseksistä, miehen on siten oltava huipputasoa.

Jos taas mies voi olla naisen kanssa reissussa yhdessä, kenties jopa lähikontaktissa, niin että pysytään kaveritasolla...on mies seksuaalisesti vaaraton. Liian arka tai herrasmiesmäinen ottamaan seksuaalista eloitetta käsiin, demiseksuaali, tai jopa seksuaalisesti haluton.

Sellainen mies ei sytytä naisia. Suosittujen miesten kanssa ei tuollaista tehdä, he reissaavat kaveriporukalla, tai jos naisen kanssa lähdetään niin on todennäköistä että jotain tapahtuu.

Siksi vaikka naiselle kaverinaisena oleminen on kohteliaisuus (miestä kiinnostaa muukin kuin naisen seksuaalisuus), miehelle asia on päin vastoin.

Joo minulla oli 16-22 vuotiaana 4 kaveripoikaa, sama kaveriporukka. Oltiin tosi tiiviisti yhdessä ja välillä yökyläiltiinkin. Ei mitään seksuaalista ollut koskaan muiden kuin yhden kanssa. Ne oli ihania aikoja ne :) Oli minulla myös naispuoleisia kavereita, mutta tämä porukka oli usein niin, että minä + jätkät.

Tää porukka muodostui yläasteella niin, että ensin minä ja yksi poika soittelimme kitaraa ja sitten siihen pian pamahti ne muutkin jätkät vaan olemaan.