Säästäminen ja sijoittaminen - Onko muita jotka eivät ymmärrä trendiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mielellään säästäisin jos pystyisin, mutta mun rahat ei riitä kun elätän tässä palkallani itseni lisäksi yhtä työtöntä puolisoa ja kahta aikuista ammattikoululaislasta (ammattikououlainen ei saa kunnon opintotukea aikuisenakaan).

Olisi ihanaa ajatella, että joku påivä säästöjä on niin paljon, ettei tarvitsisi raataa ja sopeutua työpaikalla ihan mihin vaan. Että voisi vaikka irtisanoutua kun pahimmin v!ttuillaan. Ja että kun jonkun auto hajoaa niin ei olisi pakko yötä myöten miettiä, että mistä rahat ja voisiko tämmöinen viisikymmpinen akanrohjo vielä jossain myydä pe$että. Ja että voisi auttaa noita lapsia vaikka oman elämän tai yrityksen alkuun pääomalla. Ja pärjättäis sittenkin kun oon eläkkeellä tai sairastun, koska kyllä mä tähän ennen pitkää sairastun. Parhaassa tapauksessa voisi jättää vaikka jotain perintöä niiden avuksi.

Että todellakin haluaisin säästää ja sijoittaa. En vaan pysty! Vaikka elämä on jo pelkkää pihistystä.

Ammattikoululaisetkaan ei ole löytänyt töitä esim harjoittelupaikkojen kautta? Vai haluatko heidän pääsevän helpomalla ja keskittyvän vain opintoihinsa?

Kuulemani mukaan harjoittelupaikkojen saaminenkin on todella kovan työn takana nykyään ja harjoittelusta ei makseta palkkaa vaikka tekisit täysammattilaisen työtä. Vielä 90-luvulla sai palkkaa harjoittelusta (kukahan idiootti tämänkin meni muuttamaan, varmaan työnantajien edustaja) .En siis ole edellinen jolle kommentoit.

Edelleekin sen harjoittelun voi myös suorittaa palkallisena.

Minusta on hyvä, että säästämisestä ja sijoittamisesta on tullut trendi. Monilla tuntunut ennen olevan se kuvitelma, että kyllä sitä rahaa sitten jostain tulee kun sitä tarvitsee, vaikka eihän se niin mene. 

Itse olen viimeisen vuoden aikana saanut yli 11k säästöön (omaa rahaa n. 9k ja kasvua 2k). Ei harmita ajatus siitä, että mahdollisen avioeron tai muun tapahtuessa minulla on edes muutama tonni rahaa jemmassa, olettaen että osakkeet vaikka hetkellisesti romahtaisivat juuri silloin kun ne rahat pitää nostaa pois. (Ja juu tiedän että pitäisi olla erikseen vähän säästössä ettei niitä rahoja tarvi nostaa juuri silloin pois, mutta yritän kuitenkin hieman luottaa tulevaisuuteen ja parisuhteeseeni ym.)

Olen myös alkanut kyseenalaistamaan kaikkea ostamista ja huomaan, että ihminen tarvii lopulta hyvin vähän. Sen sijaan että ostaisin jotain turhaa rihkamakrääsää, niin ostan vaikka kaupasta marjoja. Kroppa kiittää ja kotiin ei kasaannu turhia tavaroita. 

Minä säästän asunnon vaihtoon. Haaveissa on muuttaa joskus tulevaisuudessa lähes kaupungin keskustaan uuteen kerrostaloon, josta on vesistönäkymät ja palvelut ihan vieressä. Jos tuo ei onnistu, niin minua ei haittaa yhtään, jos lapsille jäisi perintöä. Tai tarpeen vaatiessa tilaan vanhana palveluja kotiin kuten siivouksen ja ruuat hyvästä ravintolasta.

Mä luulen, että monella syynä on rahan tuoma valintojen ja vapauden mahdollisuus. Työelämä on niin epävarmaa ja kuluttavaa, että moni haluaa itse päättää mitä tekee ja paljonko tekee. Ei tämä varmasti ole läheskään kaikilla sijoittamisen syynä, osalla sitten parempi elintaso, suorittaminen, jonkun saavuttaminen.

Mulla syynä on juurikin vapaus. Olen jo käyttänyt mahdollisuutta irtisanoutua, eikä tarvinnut koko n. vuoden työttömyysaikana pelätä, että saako töitä vai ei ja riittääkö rahat. Työttömyysaika oli minulle todella ihanaa, koska minulla ei ollut mitään huolia. Tätä kaipaan lisää. Haluan tietää, että voin milloin tahansa jäädä pois töistä, jos siltä tuntuu. Vielä olen töissä, enkä voisi jäädä kokonaan pois, mutta noin viideksi vuodeksi voisin jäädä vaikka samantien, vaikken saisi penniäkään muualta (toki olettaen, että kurssit pysyisi korkealla, jos ne laskisivat, niin sitten tuo aika supistuisi, mutta vaikka salkun arvo tippuisi 0 euroon (mikä on hyyyyvin epätodennäköistä), pärjäisin silti ainakin pari-muutaman vuoden). Siksi kerrytän koko ajan lisää varallisuutta. Haluan, että jonain päivänä ei tarvitse miettiä, montako vuotta pystyisin olemaan pois töistä, vaan voin jäädä halutessani kokonaan pois. Tai voin tehdä osa-aikaisena vaikka 3 päivää viikossa, eikä siltikään elintasoa tarvitse tiputtaa.

En kaipaa elämään luksusta, materiaa sen enempää kuin mitä jo omistan tai jatkuvia elämyksiä, jotka maksaa. Minulla on jo tosi hyvät puitteet elämälle, joista tottakai on kuluja ja välillä niissäkin kulut kasvaa, mutta sekin tulee ottaa huomioon miettiessä, kuinka paljon rahaa tarvitsee käyttöön. Haluan matkustella ulkomaille, mutta silloin tällöin riittää. Kotimaassa pystyy tekemään paljon päiväreissuja parista eri paikkaa (kotoa ja mökiltä), pystyy olemaan mökillä "ilmaiseksi" (eli peruskuluilla + bensat tietysti) ja pohjoiseen voi mennä isommalla porukalla, jolloin sekään ei ole kovin kallista. Kaipaan luontoa, retkeilyä ja rauhaa enemmän kuin shoppailua, hotelleja ja uutta tavaraa.

Toisaalta jos elämä heittääkin kakkaa tuulettimeen, niin sitten mulla on puskuria jolla sitäkin siivota. Moni perustelee, että "mitään et kuitenkaan kuollessasi saa mukaan" ja "entä jos kuolet ennen kun ehdit rahaa käyttää". Totta. Ja kyllä, kyllä harmittaisi, jos kuolisin niin, etten ole ehtinyt jättäytyä pois töistä/osa-aikaiseksi (jos kuollutta voi harmittaa?). Mutta enemmän varmasti harmittaisi se, jos nyt jäisin pois töistä ja 10 vuoden päästä toteaisin, että nyt loppui rahat, pakko mennä töihin, ja mitään en saisikaan ja eläisin köyhyydessä lopun elämääni. Se on pahempi skenaario kuin se, että kuolen jättäen perintöä. Jos en itse pysty rahojani käyttämään, niin en koe sitä hukkaan heitetyksi, jos puolisoni tai mahdolliset tulevat lapseni hyötyisivät keräämästäni varallisuudesta.

Olen miettinyt näin:

kyllä, aihetta paljon hehkutetaan. Mutta aina ihmiset on ajatelleet, että on fiksua olla säästöjä. Sijoittaminen on tullut vasta 2010-luvulla ymmärtääkseni eri tavalla, kun digitalisaatio on mahdollistanut helpon sijoittamisen ja kuka tahansa voi sen takia laittaa osan ylimääräisistä rahoista osakkeisiin ja rahastoihin.

Itse olen lähtenyt mukaan vasta kun näitä naissijoittajia on tullut. Sitä kautta on tullut selvemmäksi että tämmöinen tavis pienipalkkainen nainenkin voi sijoittaa, eikä se ole enää vain varakkaamman pukumiehen hommia.

Osa kirjoittelusta on kovaa hypettämistä.

Sitten myös kirjoitellaan asioista "keisarin uudet vaatteet" -hengessä. Minusta kirjoittelut lapselle säästämisestä ovat tämmöisiä. Ovathan vanhemmat ennenkin halunneet säästää lapselleen tai kustantaa ajokortin tms. kuluja. Sitten kirjoitellaan siinä hengessä asiasta että nämä ovat nykyajan vastuullisen ja ajattelevan vanhemman hommia, säästää lapselle.

Ei säästämisen pitäisi olla mikään trendi, vaan itsestäänselvyys! Tosi hyvä, että talousasioista puhutaan ja ihmiset oppii järkevää rahankäyttöä.

Aloittajalle: "Itse ajattelen niin, että käyn töissä sen takia, että palkallani voin ostaa erilaisia tarvitsemiani tavaroita ja palveluita, ja elää suht mukavaa elämää."

Mitä sun elämälle käy sitten, jos sun työt loppuu etkä jostain syystä saa uutta työtä? Pystytkö "ostamaan erilaisia tarvitsemiasi tavaroita ja palveluita ja elää suht mukavaa elämää" myös työttömyystuella?

Ymmärrän tavallaan, jos ei jaksa/halua ottaa selvää sijoittamisesta, mutta mielestäni pitäisi olla kansalaisvelvollisuus säästää (jos pystyy), niin että on puskuria pikkasen muuhunkin kuin siihen hajonneeseen pyykkikoneeseen tai jääkaappiin. En tarkoita, että kaikkien pitäisi pihistellä ja säästää kaikki pakollisesta ylimenevä. Se ei tekisi hyvää Suomen taloudellekaan. Mutta on vastuullista toimintaa säästää pikkuhiljaa niin, että ei tarvitse heti olla hakemassa toimeentulotukea ja itkemässä kun rahat ei riitä lasten koulureppuihin (en tiedä onko sinulla lapsia, joten tämä nyt vaan esimerkkinä), jos elämä ei menekään ihan suunnitelman mukaan.

Ärsyttää se, kun ei viitsisi riskeerata vaivalla säästämiä rahojaan, mutta jollain maltillisemmalla vaihtoehdolla taas ei tule tuottoa juuri ollenkaan. Joku siellä aina vetelee välistä piensijoittajilta.

Minulla jää joka palkasta melkein 2000 € ylimääräistä säästöön kulujen jälkeen. Sijoitattamalle ne osakkeisiin saavat yritykset pääomaa investointeihin ja kasvuun ja sitä kautta lisää työpaikkoja Suomeen.

Meillä ainakin mies vaihtoi inhoamansa työn sijoituksiin. Päiväpörssää ja elämme sillä. Rahaa on kivasti säästössä, elämä ihan mukavaa ja voin opiskella yo:lla mitä haluan välittämättä sitä elääkö sillä rahalla.

Minä olen säästänyt aina. Jo lapsena halusin mieluummin säästää rahaa ja käytin omia rahoja tosi harkiten. En tiedä miksi, mutta minulle tuotti enemmän iloa se, että lompakossani oli monta sataa markkaa rahaa kuin se, että mulla olisi ollut milloin mikäkin tavara tai myöhemmin esim vaate. Kun aloin käydä kesätöissä 14-vuotiaana, ostin toki jotain kivoja juttuja mistä olin haaveillut, kuten rullaluistimet ja stereot, mutta ison osan laitoin pankkiin. Sitten kun tuli jotain eteen mitä halusin ja koin tarvitsevani, niin mulla oli aina rahaa ostaa se. Esim. levyjä ostin usein, aina kun ne oli ilmestyneet.

Muu perhe ei ymmärtänyt, saati kannustanut. Etenkin äiti ja sisko aina naureskelivat että olin niin pihi, vaikka omasta mielestä olin vaan tarkka siitä mihin käytän rahat. Ärsytti myös se, että multa tultiin kyllä sitten lainaamaan rahaa. Vanhemmat meni jopa niin pitkälle, että ottivat kerran omine lupineen tililtäni useamman tonnin johonkin auton käsirahaan. Nykyään ei taitaisi onnistua, mutta pankkikirja-aikaan ei paljoa kyselty, jos vanhemmat halusi alaikäisen tililtä rahaa. Maksoivat sitten pikkuhiljaa sen summan takaisin, mutta meni siinä aikaa varmaan pari vuotta.

Selvisin säästäväisenä myös opiskeluajan ilman lainaa ja sen jälkeen hyväpalkkaisissa töissä on tuntunut ylimääräistä vaan kertyvän. Olen siis sijoittanut ja säästänyt - salkku nykyään n. 300000€, pari velatonta sijoitusasuntoa ja käteistä jonkun verran - mutta myös käyttänyt rahojani vuosien mittaan. Olin esim pitkään vanhempain- ja hoitovapaalla, osa-aikatyössä, ja jonkun aikaa työttömänä, eikä tarvinnut elintasosta tinkiä ollenkaan, vaan söin säästöjä silloin.

Ajattelen niin, että rahoista on mulle turvaa vanhuuden, sairauden tms. varalle, jos yhteiskunta ei enää silloin pidäkään huolta. Jos taas en niitä ikinä käytä, niin sitten omille lapsille jää muutakin kuin muistot.

N44

Säästäminen on vain normaalia järjenkäyttöä.

Vain typerys jättää säästämättä, jos siihen on mahdollisuus. En edelleenkään ymmärrä niitä keskituloisia ihmisiä, jotka saavat esimerkiksi sen melko lailla keskimääräisen bruttopalkan 2500-3500€/kk, mutta joka kuukausi itkevät, kuinka rahat ei mitenkään meinaa riittää seuraavaan palkkaan. Joilla siis ei ole esim. sairaudesta, vanhoista veloista tai muista vastaavista johtuvia "pakollisia menoja" vaan jotka yksinkertaisesti hassaavat joka killingin.

On käsittämätöntä, miten vähän ihmiset pitävät rahaa saatavillaan. Minusta järkevä puskuri tilillä olisi (asumiskuluista riippuen) noin 3000-6000€, mutta mitä olen lukenut, ei moni keskituloinen palkansaajakaan pidä jemmarahaa tilillään kuin enintään 1000-2000€.

On tietenkin aivan eri asia, jos rahaa ei ole, on tuloton, työmarkkinatuella + toimeentulotuella, kotihoidon tuella, pienellä eläkkeellä tms. Silloin ei ole mahdollista säästää.

Kokoaikaisessa palkkatyössä käyvistä noin 90% ON mahdollisuus säästää. Osa-aikaisillakin vähintään joka toisella.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalle: "Itse ajattelen niin, että käyn töissä sen takia, että palkallani voin ostaa erilaisia tarvitsemiani tavaroita ja palveluita, ja elää suht mukavaa elämää."

Mitä sun elämälle käy sitten, jos sun työt loppuu etkä jostain syystä saa uutta työtä? Pystytkö "ostamaan erilaisia tarvitsemiasi tavaroita ja palveluita ja elää suht mukavaa elämää" myös työttömyystuella?

Ymmärrän tavallaan, jos ei jaksa/halua ottaa selvää sijoittamisesta, mutta mielestäni pitäisi olla kansalaisvelvollisuus säästää (jos pystyy), niin että on puskuria pikkasen muuhunkin kuin siihen hajonneeseen pyykkikoneeseen tai jääkaappiin. En tarkoita, että kaikkien pitäisi pihistellä ja säästää kaikki pakollisesta ylimenevä. Se ei tekisi hyvää Suomen taloudellekaan. Mutta on vastuullista toimintaa säästää pikkuhiljaa niin, että ei tarvitse heti olla hakemassa toimeentulotukea ja itkemässä kun rahat ei riitä lasten koulureppuihin (en tiedä onko sinulla lapsia, joten tämä nyt vaan esimerkkinä), jos elämä ei menekään ihan suunnitelman mukaan.

Olen samaa mieltä. Hämmentää aina vaan miten kädestä suuhun ihmiset elää :( Mullakin on tuttavapiirissä tosi paljon ihmisiä, joilla ei vissiin ole yhtään bufferia. On perheitä joissa on omakotitalot, mökit, pari autoa jne ja sitten kun pesukone hajoaa, niin ollaan yhtäkkiä ihan suossa! Alkukuusta mällätään ja kuun lopulla ei voi ostaa jotain tarjoustuotetta tai osallistua synttärilahjakeräykseen, kun ei ole ylimääräistä.

Ja ymmärrän siis sen, että pienituloisella ei ole mahdollisuutta säästää, koska kertakaikkiaan ei ole mitään mistä tiristää. Mun hämmästys koskee lähinnä näitä kahden keski/hyväpalkkaisen, työssäkäyvän aikuisen perheitä, joissa ei tunnu mikään riittävän.

Olen tottunut tarkkaan rahankäyttöön ja puskureiden säästämiseen, ensin opiskelijana, valmistuttuani olin vuosia pätkätöissä, vakityöhön päästyäni olin keskituloinen ja asuntovelkainen, välillä myös hoitovapaalla. Nyt kun tulot ovat hyvät, en osaa kuluttaa kuin järkevästi (enkä mielestäni karsi elämänlaadusta, ennen koronaa esim. matkustelimme) ja rahaa on alkanut jäämään yli, mietin sijoittamista indeksirahastoihin. Näihin siksi, ettei aktiivinen osakekurssien tai yritysten seuraaminen kiinnosta. Ehkä tarvitsen säästöjä joskus tai sitten lapset perivät ne. Ajoitus johtuu enemmän omasta elämänvaiheesta kuin siitä, että säästäminen ja sijoittaminen trendaavat.

Nuoret tietävät, että eläkettä ei tipu, joten on pakko rakentaa oma varakassa.

Lisäksi korkoa korolle ilmiö on ilmainen lounas. Ite sijoitan 5% nettopalkastani. En mitään rikkauksia tällä väheisellä sijoittamisella koskaan saa, mutta tuon rahan käyttäminen sijoituksiin ei näy arjessani mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalle: "Itse ajattelen niin, että käyn töissä sen takia, että palkallani voin ostaa erilaisia tarvitsemiani tavaroita ja palveluita, ja elää suht mukavaa elämää."

Mitä sun elämälle käy sitten, jos sun työt loppuu etkä jostain syystä saa uutta työtä? Pystytkö "ostamaan erilaisia tarvitsemiasi tavaroita ja palveluita ja elää suht mukavaa elämää" myös työttömyystuella?

Ymmärrän tavallaan, jos ei jaksa/halua ottaa selvää sijoittamisesta, mutta mielestäni pitäisi olla kansalaisvelvollisuus säästää (jos pystyy), niin että on puskuria pikkasen muuhunkin kuin siihen hajonneeseen pyykkikoneeseen tai jääkaappiin. En tarkoita, että kaikkien pitäisi pihistellä ja säästää kaikki pakollisesta ylimenevä. Se ei tekisi hyvää Suomen taloudellekaan. Mutta on vastuullista toimintaa säästää pikkuhiljaa niin, että ei tarvitse heti olla hakemassa toimeentulotukea ja itkemässä kun rahat ei riitä lasten koulureppuihin (en tiedä onko sinulla lapsia, joten tämä nyt vaan esimerkkinä), jos elämä ei menekään ihan suunnitelman mukaan.

Olen samaa mieltä. Hämmentää aina vaan miten kädestä suuhun ihmiset elää :( Mullakin on tuttavapiirissä tosi paljon ihmisiä, joilla ei vissiin ole yhtään bufferia. On perheitä joissa on omakotitalot, mökit, pari autoa jne ja sitten kun pesukone hajoaa, niin ollaan yhtäkkiä ihan suossa! Alkukuusta mällätään ja kuun lopulla ei voi ostaa jotain tarjoustuotetta tai osallistua synttärilahjakeräykseen, kun ei ole ylimääräistä.

Ja ymmärrän siis sen, että pienituloisella ei ole mahdollisuutta säästää, koska kertakaikkiaan ei ole mitään mistä tiristää. Mun hämmästys koskee lähinnä näitä kahden keski/hyväpalkkaisen, työssäkäyvän aikuisen perheitä, joissa ei tunnu mikään riittävän.[/.]

Tämä!

Suurimmalle osalle se on ihan omaehtoinen eläketurva. Jos sen turvin voi päästä aikaisemmin eläkkeelle, niin ihan hyvä homma. Todennäköisesti säästöt tarkoittavat kuitenkin vain pientä lisää jo ennestään pieneen eläkkeeseen.

Itse näen sen niin, että kun olen vielä työkykyinen ja saan palkkaa, joka riittää kohtuulliseen elämiseen, on hyvinkin järkevää elää sitä kohtuullista elämää ja laittaa palkasta pieni osa sivuun, sitä päivää varten kun en ole enää työkykyinen. Tuolloin on todennäköistä, että 100-200 euroa kuukaudessa on minulle todella paljon isompi raha kuin nyt. (Tiedän sen siitä, että nettopalkkani nousi juuri n. 120 euroa, en usko sen vaikuttavan eintasooni millään tavalla...)

No äiti opasti jo 80-luvulla laittamaan säästöt korkeakorkoiselle. Nyt kun korot on mitä on, niin se sijoittaminen on se vaihtoehto millä saa päihitettyä inflaatiota ja sen ylikin tuottoa.

Olen vuodesta 2009, kun alkoi tilistä jäädä mukavan elämän kulujen jälkeen ylimääräistä, laittanut satasen pari talteen. Tällä hetkellä voitot on 12000 euroa. Toki siitä pitää maksaa vero kun ottaa käyttöön, mutta miksi en ottaisi tuollaisia rahoja vastaan kun niitä pienellä vaivalla tyrkytetään?Toisena kohteena mulla on asunto, saan siitä vuodessa puhtana käteen lähes kk nettopalkkaani vastaavan summan. Ja se tulee riippumatta siitä olenko työelämässä, eläkkeellä tai työtön. Jos mulla olisi 10 vastaavaa asuntoa, mun ei tarvitsi enää ikinä herätä aamuvarhaisella töihin.

Altian osingoilla saan vuodessa Alkosta ostamani kirkkaat viinat. Toki viinan kulutus on mulla maltillinen, mutta alkaako ajatusmaailma aueta?

Itse rupesin säästämään lapsille opiskelurahoja jo 90-luvulla, kun pääsin taas töihin. Minun mielestä se ei ollut kovinkaan yleistä ainakaan omassa tuttavapiirissä. Osa sanoi, että he antavat sitten tarpeen tullen rahaa. Itse tein viisaasti, sillä omat tulot tippui paljon ja pysyvästi siinä vaiheessa, kun lapsilla oli opinnot alussa. Ilman etukäteissäästöjä minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta auttaa lapsia taloudellisesti. Ei meidän elämä mitään tolkutonta pihistelyä ollut, laitettiin vain asiat tärkeysjärjestykseen. Asuminen oli halpaa ja ahdasta, mutta asunnonvaihdon sijaan matkusteltiin. Saatiin mukavia muistoja.

Omat sijoitukseni ovat ihan alkutaipaleella, mutta tavoite on, että voisin jäädä eläkkeellekin joskus. Olen syntynyt - 92, ja ilman säästöjä pääsen eläkkeelle varmaan joskus 85-vuotiaana, jos silloinkaan.