Sinä yksin asuva yksinäinen ihminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvitelkaapa omalle kohdallenne. Ilahduttaako pieni kävelyretki päivänkakkaroiden keskellä? Miltä tuntuu mukavaan elämäänsä tuudittautuneiden ihmisten reipas kommentti siitä, että nythän suunta on vain ylöspäin, kun suunta on jokaisen kommentin jälkeen vienyt vain kauemmaksi kohti pohjaa?

Miksi sinä oletat, että saat päivänkakkarakommentteja sellaisilta, joiden elämä on mukavaa? Ihan rehellisesti, ajatteletko, että sinun kokemuksesi ovat pahempia kuin muiden ihmisten kokemukset? Tuomitsematta jos vastaus on kyllä, haluan vain tietää onko näin.

Viittaan kintaalla sinun haluillesi, hyvä tuntematon.

Eli vastaus on kyllä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Ok. Ymmärrän nyt paremmin. Mutta haluan edelleen sinulle kaikkea hyvää! Tilanteesi vain ei näköjään ole se akuutti kauhuvaihe, jolta tuo kännykän pelkäily ym. kuulosti. En rehellisesti tiedä, mikä sinua auttaa ja turhan latteat avuntoivotukset enemmän loukkaavat kuin auttavat. Iteäni auttaa aina se, kun tulee tänne Aihe vapaalle. Sinnittele ainakin täällä? Meillä on vain tämä yksi elämä. Älä ainakaan ennen aikojaan heitä sitä pois.  Taistele itsetuhoisia ajatuksia vastaan. Voimia oikeasti edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Ter’apia ja lää’kitys eli puhuminen ja aiv*ke’mian muuttaminen - joita joku väistämättä tulee ehdottamaan - eivät ole ratkaisu, koska ne eivät tuo takaisin minun elä’mäni pohjaa. Useampi auttamisammattilainen on jo katsonut minut toiv’otto’maksi ja vetäytynyt tehtävästä, ja vaikka toisaalta il’ke’ästi nautinkin standardiratkaisuja tarjoavien ammattilaisten ammatillisen riittä’vyydentunteen hienoisesta ja ohimenevästä mure’ntamisesta

Sadistin nautinto.

"Resilienssi eli psyykkinen palautumiskyky.

resilienssi ei ole yksilön kiinteä ominaisuus, vaan se on taito, jota jokainen pystyy harjoittamaan. Ihmisen resilienssi muovautuu koko eliniän ajan. Sitä voi vahvistaa myönteisellä toiminnalla, joka ylläpitää toimintakykyä ja tukee sopeutumista haastavissa olosuhteissa. Resilienssi kasvaa iän myötä, kun ihmiselle kehittyy taitoja, joiden avulla useimpia jatkuvasti toistuvia vastoinkäymisiä on helpompi käsitellä. Näitä ovat esimerkiksi ongelmanratkaisukyky, joustavuus, itsesäätelykyky ja optimismi."

Tämä onkin mielenkiintoista jos ajatellaan yksinäisiä tai syrjäytyneitä. Onko resilienssissä nähtävillä suora ero mikäli elämänkokemukset kasvattavat sitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvitelkaapa omalle kohdallenne. Ilahduttaako pieni kävelyretki päivänkakkaroiden keskellä? Miltä tuntuu mukavaan elämäänsä tuudittautuneiden ihmisten reipas kommentti siitä, että nythän suunta on vain ylöspäin, kun suunta on jokaisen kommentin jälkeen vienyt vain kauemmaksi kohti pohjaa?

Miksi sinä oletat, että saat päivänkakkarakommentteja sellaisilta, joiden elämä on mukavaa? Ihan rehellisesti, ajatteletko, että sinun kokemuksesi ovat pahempia kuin muiden ihmisten kokemukset? Tuomitsematta jos vastaus on kyllä, haluan vain tietää onko näin.

Viittaan kintaalla sinun haluillesi, hyvä tuntematon.

Eli vastaus on kyllä :)

Ei, vaan ihan pelkkä ohitus, kun en noista välihuuteluista piittaa. Miksi muuten hymiö? Voitonriemuako tunnet? Turhaan tunnet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ter’apia ja lää’kitys eli puhuminen ja aiv*ke’mian muuttaminen - joita joku väistämättä tulee ehdottamaan - eivät ole ratkaisu, koska ne eivät tuo takaisin minun elä’mäni pohjaa. Useampi auttamisammattilainen on jo katsonut minut toiv’otto’maksi ja vetäytynyt tehtävästä, ja vaikka toisaalta il’ke’ästi nautinkin standardiratkaisuja tarjoavien ammattilaisten ammatillisen riittä’vyydentunteen hienoisesta ja ohimenevästä mure’ntamisesta

Sadistin nautinto.

Kerropa mielipiteestäsi lisää.

Kuinka monta kertaa jaksaisit itse kuunnella perussettiin kuuluvia latteuksia missään asiassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Ok. Ymmärrän nyt paremmin. Mutta haluan edelleen sinulle kaikkea hyvää! Tilanteesi vain ei näköjään ole se akuutti kauhuvaihe, jolta tuo kännykän pelkäily ym. kuulosti. En rehellisesti tiedä, mikä sinua auttaa ja turhan latteat avuntoivotukset enemmän loukkaavat kuin auttavat. Iteäni auttaa aina se, kun tulee tänne Aihe vapaalle. Sinnittele ainakin täällä? Meillä on vain tämä yksi elämä. Älä ainakaan ennen aikojaan heitä sitä pois.  Taistele itsetuhoisia ajatuksia vastaan. Voimia oikeasti edelleen.

Kiitos ajatuksesta. Tilanne on tosiaan pitkällä. Kaikki alkoi yllätyksellisestä työttömäksi jäämisestä yli kuusi vuotta sitten. Putosin kaikkien suojaverkkojen ohi, ja jouduin elämään täysin ilman tuloja pitkään, ennen kuin pääsin edes työttömäksi työnhakijaksi. Siinä romahti moni asia, ja kun vuosi sitten sain sosiaalityöntekijöitä auttamaan, oli jo liian myöhäistä. Kauhuvaihe laimentui muutamaksi kuukaudeksi, kun sairastuin niin pahasti, etten olisi hätkähtänyt edes pyss'yä ohimolla, mutta nyt säikyn taas kaikkea.

Jos joku olisi huolinut minut kohtuupalkkaisiin töihin kolmen ensimmäisen työttömyysvuoteni aikana, eläisin yhä omissa rakkaissa ympyröissäni. Nyt makaan puolikuntoisena asuntolassa. Useimmat eivät päädy näin pitkälle, mutta jos minulle kävi näin jo ennen koronaa, moni on koronavuoden aikana joutunut - vielä ehkä tietämättään - samalle tielle kuin minä. Tämä käy veronmaksajille kalliiksi.

Ulko-oven turvalukko. En ikinä ole kotona ilman sitä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvitelkaapa omalle kohdallenne. Ilahduttaako pieni kävelyretki päivänkakkaroiden keskellä? Miltä tuntuu mukavaan elämäänsä tuudittautuneiden ihmisten reipas kommentti siitä, että nythän suunta on vain ylöspäin, kun suunta on jokaisen kommentin jälkeen vienyt vain kauemmaksi kohti pohjaa?

Miksi sinä oletat, että saat päivänkakkarakommentteja sellaisilta, joiden elämä on mukavaa? Ihan rehellisesti, ajatteletko, että sinun kokemuksesi ovat pahempia kuin muiden ihmisten kokemukset? Tuomitsematta jos vastaus on kyllä, haluan vain tietää onko näin.

Viittaan kintaalla sinun haluillesi, hyvä tuntematon.

Eli vastaus on kyllä :)

Ei, vaan ihan pelkkä ohitus, kun en noista välihuuteluista piittaa. Miksi muuten hymiö? Voitonriemuako tunnet? Turhaan tunnet.

Tämä ketju ei nyt koske sinun henkilökohtaista tilannettasi. Sinun ketjusi omasta tilanteestasi poistettiin ja ihan syystä. Tämä ketju koskee luottamusta, pysyvyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Niitä asioita, joista sinä olet päättänyt kieltäytyä. Tervetuloa takaisin keskustelemaan sitten jos aihe alkaa kiinnostamaan :

Vierailija kirjoitti:

Ulko-oven turvalukko. En ikinä ole kotona ilman sitä kiinni.

Sama sen jälkeen kun huoltomies oli tulossa omine aikoineen sisään.

mulle viinapullo on turvasatama tässä elämässä.se ei koskaan petä,eikä kännissä tartte välittää mistään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Rahaa tulee toimeentulotuen perusosan verran.

Tietokone on jo paljon, voit alkaa hyödyntämään sitä tekemällä sisältöä ja ehkä töihin. Oletko yhtään luova? Mitä teit työksesi ennen? Onko kielitaitoa?

Laita ilmoituksia, että otat vastaan lahjoituksia. Kun et toivo liian tarkkaan, niin saat harrastusvälineitä, vaatteita jne.

Ei pidä ajatella, että on köyhä.

Tarkoitatko irtolaisuudella asunnottomuutta? Miksi menetit viimeksi asuntosi? Mikä estää hakemasta uutta? Mene sosiaalihuoltoon keskustelemaan tilanteestasi.

Olen asunnoton, en enää kadulla, mutta en voi tätä majoitusta kodiksi kutsua.

Onhan minulla ammatti- ja vaikka mitä taitoja, mutta ei mitään sellaista, mistä maksettaisiin palkkaa, ainakaan juuri minulle. Minulla ei ole mitään henkisiä voimavaroja jäljellä, joten en pysty edes ajattelemaan sitä pyöritystä, mitä vaaditaan sisällön tai palvelujen tuottamiseen ja niiden tyrkyttämiseen muille ostettavaksi. Olen pohjattoman väsynyt ei-vastauksiin, joita olen saanut satoja työnantajilta, viranomaisilta ja yksittäisiltä ihmisiltä. En ole enää sellainen tuore ja puuhakas työtön, joka heittelee verkkoja vesiin ja ajattelee, että pienistä palasista rakennetaan tulevaisuus. Pienet palaset ja tulevaisuudenunelmat eivät enää auta. Tästä ei nousta millään muulla kuin lottovoitolla, ja siihen eivät unelmani yllä. Voimani ovat kerta kaikkiaan lopussa.

Entä jos tekisitkin sellaista sisältöä, jonka ei ole tarkoitus tuottaa tuloja. Unohda tulevaisuus ja unohda puuhakkuus. Sinullahan on nyt aikaa itsellesi. Avaa kone (tai ota paperi) ja tuota sisältöä sinulle itsellesi. Tee sellaista sisältöä, joka tuottaa sinulle mielihyvää. Oli se sitten raadollinen sarjakuva, joka saa sinut nauramaan, kauniiden kuvien kollaasi netistä tai kännykäkuvia metsälenkiltä. Helli silmiäsi, anna itsellesi lupa nauttia siitä, että tuotat itsellesi hyvää mieltä. Kirjoita runo, novelli tai kirja. Pura huolesi kirjan muotoon, niin saat huolet pois itsestäsi. Kesä on tulossa, mutta kuten tiedät, niin palstallakin on innokkaita neulojia ja virkkaajia, jotka tekevät lahjoittaakseen. Olisiko keinoa lahjoittaa sinulle? Voitko laittaa vaikka anonyymin sähköpostiosoitteen vaikka huomenna johonkin järkevään aikaan 18-20 välillä jolloin porukat ovat aktiivisia? Sehän poistetaan, joten aamulla ei kannata. Siellä voisit kenties antaa vaikka sossusi yhteystiedon tms. jonka kautta sinulle voisi lahjoittaa vaikka pitsineulesukat kesää varten :)

Nimesi ei paljastuisi. Tai tykkäisitkö enemmän saada puikot ja lankaa ja neuloa itse? Tuottaako sinulle enemmän iloa se, että neulot tai virkkaat itse ja saat jotain valmiiksi?

Sinultakin kiltisti ajateltu. Minä olen kuitenkin niin pitkällä tässä prosessissa, että mikään ei tuota mielihyvää, paitsi syöminen, ja sitä ei näillä rahoilla harrasteta. Kaikki muistuttaa siitä, että minulla ei ole enää mitään materiaalista eikä henkistä jäljellä: uutiset, elokuvat, kirjat, käsityöt, muiden ihmisten asunnot ja autot ja vaatteet ja harrastukset ja rauhallinen mieliala. Uutisissa näkyvät ihmiset tuovat mieleeni sen, että Suomessa on kaksi ja puoli miljoonaa työpaikkaa ja pari miljoonaa kotia, eikä minulla ole kumpaakaan. Ihmisillä on läheisiä, mutta minun läheisilleni tämä tilanne on liikaa.

Yritän siis sanoa, että olen pitkälti ohi siitä vaiheesta, missä joku muu vielä nauttii valkovuokoista ja auringosta (jota minä kaiken lisäksi inhoan) ja tekee kivoja pikkujuttuja ja piristyy niistä. Minulle ne vain korostavat kaiken toivottomuutta. Minä rakastin remontoimista ja käsitöitä, mutta ajatuskin niistä saa mahahaavan viiltämään. Yhden muovikassin pohjalta löytyi jouluna silkkimohairlankakerä kesken jääneestä villatakista ja kourallinen nappeja. Se itketti. Sitä elämää ei ole enää.

Joku varmaan ilmestyy tähän tiuskaisemaan vanhan solvauksen "t*pa sitten ittes", mutta kirjoitanpa silti. Harva ymmärtää tätä mielialaa, joka on kaiken koetun jälkeen jollain tavalla seesteinen: enää ei ole jäljellä muuta kuin kuolema ja tyhjyys. Ei se kiva ajatus ole, mutta armeliaan lopullinen.

Aikahan tässä loppuu, joten pitää kai ruveta taas lukemaan uutisia.

Sinä vain olet jäänyt kiinni menneisyyteen, etkä ole prosessoinut itseäsi siihen väiheeseen, jolloin päästät vanhasta irti. Neulominen on sinulle olemassa yhtä kauan kun sinulla muisti ja kädet toimivat, sillä osaat sen. Onko sinulla muita fyysisiä vaivoja kuin mahahaava? Pyydä puikot ja lankoja lahjoituksena ja neulo. Neulominen rentouttaa ja maadoittaa ja valmiiksi saaminen tekee itselle todella hyvää. Luot uutta joka silmukalla, menet eteen päin joka silmukalla. Jo yhdestä pienestä kerästä saa tehtyä mikäli sinulla on puikot. Et ole ainoa työtön ja vuokra-asuntoja kyllä löytyy ympäri Suomea. Vuokra-asuntoja on paikoin tyhjillään. Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 3 042 000 asuntoa, joista vailla vakinaisia asukkaita oli 337 000 asuntoa. Sinulle köytyy varmasti koti. Vaihtoehtona on, että Sossu maksaa muuttosi ja vuokravakuutesi sellaiselle paikkakunnalle josta saat asunnon. Sinun pitää saada sielläkin sossu yhteistyöhön ja  kenties edunvalvoja?, jotta pysyt asunnossa kiinni (en tiedä tilannettasi). Ihmisiä ei kukaan voi pakottaa olemaan toistensa kanssa ja Suomessa on 400 000 yksinäistä ja yli miljoona sinkkutaloutta. Älä jää kiinni menneeseen. Sinulla on edelleen kaikki taidot mitä ennenkin. Kysymys on muutokseen sopeutumisesta. Ihmisille tulee avioeroja, avioerot ovat Suomessa yleisempia kuin muualla Euroopassa. Omaisia kuolee, välejä menee poikki, Suomessa on noin 400 000 luottotiedotonta jne. Ihmiset eivät ole ongelmineen yksin. En tiedä aiempaa työtäsi, mutta siivoojakursseille otetaan yli 50 v. samoin kuin siivoojiksi otetaan töihin yli 50 v. Jos sairaudet eivät estä, niin lähde sinne ja hae koko ajan oman alasi töitä lisäksi. Sitä työtä saa tehdä paikoin yksin ja kuulokkeet korvilla mikäli muiden seura ei innosta. Älä vello menneisyydessä, vaan sopeudu nykytilanteeseen ja tee mitä pystyt. Olet sentään Suomessa, jossa aurinko paistaa vain pari kuukautta vuodessa, parhaassa mahdollisessa paikassa siis :)

Olen kirjoittanut sinulle niin pitkän vastauksen, että olen joutunut jakamaan se kahteen osaan. Olen nyt yrittänyt lähettää ensimmäisen osan kahdesti, mutta se vain jää tarkistukseen eli menee roskiin. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitkä sanat aiheuttavat automaattisen*uroimisen. Lisään joukkoon tähtien lisäksi heittomerkkejä, jos vaikka pysyisin sen'suuria edellä. Melkoinen keskustelupalsta.

Kirjoitukseni ensimmäinen osa tulee tämän kommentin perään.

Tähän perään tuleekin osa 2, koska osa 1 on jo täynnä tähtiä ja heittomerkkejä, eikä se silti tule läpi.

Tässä tulee osa 2. Jos tämäkään ei tule läpi, vaihdan IP-osoitetta ja yritän uudelleen-

*

En ole psyk’o*ttinen enkä edes mase’ntunut. Haluni olla elä’mättä perustuu konkreettisesti sille, mitä minulla ei enää ole. Ter’apia ja lää’kitys eli puhuminen ja aiv*ke’mian muuttaminen - joita joku väistämättä tulee ehdottamaan - eivät ole ratkaisu, koska ne eivät tuo takaisin minun elä’mäni pohjaa. Useampi auttamisammattilainen on jo katsonut minut toiv’otto’maksi ja vetäytynyt tehtävästä, ja vaikka toisaalta il’ke’ästi nautinkin standardiratkaisuja tarjoavien ammattilaisten ammatillisen riittä’vyydentunteen hienoisesta ja ohimenevästä mure’ntamisesta, en jaksa selittää valtavaa ongelm’avyyhteä enää yhdellekään sitä palkkansa edestä kuuntelevalle.

Siitä, että minä kirjoittelen tässä ketjussa, ei pidä päätellä sitä, että minä etsisin neuvoja tai apua. Kirjoitan aikani kuluksi, ja miksen kirjoittaisi, kun lukijoina on ollut ihmisiä, jotka ovat lukeneet vapaaehtoisesti eli palkatta. Jotkut ovat jopa nähneet pitkältikin kommentoimisen vaivan, mitä ei tällä her’j*a’miseen erikoistuneella pa’lstalla kovin usein näe. Ja ei, siitä, että kommunikoin täällä ja luen mielelläni muiden kirjoituksia, ei pidä tehdä sitä päätelmää, että täällä kommunikoiminen olisi syy el’ää.

Keskustelun aloittaja kysyi turva’satamasta ja aika moni on maininnut oman kotinsa turv’allisuuden perustaksi. Äärimm’äisenä koti-ihmisenä tiedän hyvin tarkkaan sen tunteen, jonka saa, kun tulee kotipesään, vetää oven kiinni, vääntää varmu’uslukon päälle ja tietää olevansa aamuun asti kuin kuusenlatvassa oksien alla. Kotiin kuin kotiin on kuitenkin äärimmäisen helppo mur’tautua, ja kun on yhden kerran havahtunut siihen, että turva’sataman puhtaalla ryijymatolla seisoo kuraisine kenkineen tuntematon, hy’ökkä*vä, rö’yhk*ä, melko varmasti as’eist*utun’ut, valtavan kokoinen ihminen, ei turva’llisuuden tunne palaa koskaan. Tunne on tuhatkertaisesti se, joka seuraa esimerkiksi autoon mur’tautumisesta. Minä telk’eän nukkumapaikkani oven edelleen yöksi; en sen vuoksi, että tel’ki pitäisi oven kiinni, vaan siksi, että ovesta ei tulla sisään herättämättä minua. Haluan olla valveilla, kun kimppuuni käydään. Tällä kertaa en toivottavasti jäh’mety ka’uhu’sta, vaan käyn päälle. Tähän lama’annuttavaan ja samalla k’o*sto’vä’k*val’taa tih’kuvaan ajatukseen herään joka ikinen aamu. Ja koska lama’annuttavan tus’kallinen tunne on kuitenkin siedettävämpi kuin se, että pitää nousta kohtaamaan taas uusi päivä, kääriydyn peiton alle pimentoon ja yritän pitkittää nousemista edes vähän aikaa. Kuvitelkaapa omalle kohdallenne. Ilahduttaako pieni kävelyretki päivänkakkaroiden keskellä? Miltä tuntuu mukavaan elämäänsä tuudittautuneiden ihmisten reipas kommentti siitä, että nythän suunta on vain ylöspäin, kun suunta on jokaisen kommentin jälkeen vienyt vain kauemmaksi kohti pohjaa?

Tämän paikan toiminnasta ja periaatteista kertonee se, että tähän ketjuun kirjoittaminen edes tekstiä muuttamalla ja sotkemalla ei onnistunut minulta, mutta uuden aloituksen tekeminen samalla tekstillä onnistui. Tässä:

https://www.vauva.fi/keskustelu/4120815/ehkapa-keskustelu-jatkuu-taalla

En tiedä, oliko joku kommentoinut päivän aikana. Nyt kirjoitukseni kuitenkin on poistatettu. Se ei millään tavalla ollut sääntöjen vastainen, ja kieleltäänkin se oli huomattavasti siloisempi kuin tuo yllä oleva kakkososa. Jokin ilmaus kirjoituksessani on nyt otettu algoritmeihin, joten referoin sisällön ihan muin sanoin, jos vaikka ystävällinen keskustelukumppanini kävisi vielä paikalla. Tämä on töksähtelevää tekstiä, mutta ehkäpä se on Sanoma Mediaa miellyttävää ajatustenvaihtoa.

- Puuhasteleminen piristää niitä, joilla on taustalla jokin suurempi syy haluta jatkaa olemista.

- Mielikuvaharjoitus: löydät itsesi yhtäkkiä istumasta tienvarresta, ja siitä sinun olisi lähdettävä rakentamaan uutta elämää. "Haenpa kotoa..." Etkä hae. Sinulla ei ole entistä elämää. "Ostanpa..." Etkä osta. Sinulla ei ole rahaa. "Soitanpa..." Etkä soita. Sinulla ei ole ketään, jolle soittaa.

- Kun umpisuoli on puhkeamassa, ei lohduta tieto siitä, että maailmassa aika monella muullakin on.

- Sain fyysisen vamman asunnottomuuteni alkumetreillä. Kuukausien pakkolevon jälkeen en pysty seisomaan niin pitkään, että hampaiden harjaaminen onnistuisi istahtamatta. Se on kolme minuuttia. Vuosien stressi on tuomassa mukaan mahahaavan. Siitä huolimatta, että ammattitaitoni on ennallaan, työllistymiselle kasaantuu uusia esteitä.

- Vielä kymmenen vuotta sitten olisin ehkä lähtenyt vaikka Chilkootin solan kautta uusille teille, mutta nyt kuntoutuminen on yhdentekevää.

Siinäpä tiivistelmä. Ei se varsinainen kirjoitus ole tuon kummoisempi.

Vierailija kirjoitti:

Ulko-oven turvalukko. En ikinä ole kotona ilman sitä kiinni.

Yksi tuttuni riimutti ikkunatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvitelkaapa omalle kohdallenne. Ilahduttaako pieni kävelyretki päivänkakkaroiden keskellä? Miltä tuntuu mukavaan elämäänsä tuudittautuneiden ihmisten reipas kommentti siitä, että nythän suunta on vain ylöspäin, kun suunta on jokaisen kommentin jälkeen vienyt vain kauemmaksi kohti pohjaa?

Miksi sinä oletat, että saat päivänkakkarakommentteja sellaisilta, joiden elämä on mukavaa? Ihan rehellisesti, ajatteletko, että sinun kokemuksesi ovat pahempia kuin muiden ihmisten kokemukset? Tuomitsematta jos vastaus on kyllä, haluan vain tietää onko näin.

Viittaan kintaalla sinun haluillesi, hyvä tuntematon.

Eli vastaus on kyllä :)

Ei, vaan ihan pelkkä ohitus, kun en noista välihuuteluista piittaa. Miksi muuten hymiö? Voitonriemuako tunnet? Turhaan tunnet.

Tämä ketju ei nyt koske sinun henkilökohtaista tilannettasi. Sinun ketjusi omasta tilanteestasi poistettiin ja ihan syystä. Tämä ketju koskee luottamusta, pysyvyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Niitä asioita, joista sinä olet päättänyt kieltäytyä. Tervetuloa takaisin keskustelemaan sitten jos aihe alkaa kiinnostamaan :

Minun oma ketjuni poistettiin siis mistä syystä? Sen aloituksen sisältö kelpasi tähänkin ketjuun, kun kirjoitin täsmälleen samat asiat eri sanoilla.

Minun tilanteeni liittyy erittäin tiiviisti tämän ketjun teemaan. Käväise lukemassa ap:n kysymys. Jos olet ap, käy lukemassa oma kysymyksesi uudelleen.

Palstan aloituksista lähtee tyypillisesti useita eri pikkuketjuja, joissa uudet aiheet käsitellään alekkain. Jos minun kirjoitustani ei olisi sääntöjenvastaisesti poisteltu, se olisi pysynyt yhden ainoan kommentin alla. Nyt se on levinnyt mihin sattuu, mutta se ei ole minun vikani.

Se, että minun mielipiteeni ei kiinnosta sinua, ei ole minulle mikään syy poistua. Sinä et ole auktoriteetti siinä, mikä mielipide on oikea. Sinun ei tarvitse lukea, jollet halua.

Turvasatama on tämä pieni ja viihtyisä kotini. Turvallisuuden tunnetta lisää rahalliset säästöt. Toisaalta olen välillä todella yksinäinen, etenkin lomilla ja joskus viikonloppuisin.  Koira ja työ on tärkein sisältö. Mielenkiinnonkohteita riittää, kuitenkin mielenterveys on välillä kiikun kaakun. Olen joskus käynyt todella pohjalla ja ollut pitkään sairauslomalla. Yritän nauttia tästä hetkestä, tulevasta ei tiedä. Kuolemaa en pelkää, päinvastoin. Haaveilen edelleen läheisestä ihmissuhteesta, vaikka en tee mitään löytääkseni sellaisen.

Turvasatama on koti, jossa kukaan ei tule arvostelemaan tai veetuilemaan. Riippumatta asukasmäärästä.

Vierailija kirjoitti:

Turvasatama on tämä pieni ja viihtyisä kotini. Turvallisuuden tunnetta lisää rahalliset säästöt. Toisaalta olen välillä todella yksinäinen, etenkin lomilla ja joskus viikonloppuisin.  Koira ja työ on tärkein sisältö. Mielenkiinnonkohteita riittää, kuitenkin mielenterveys on välillä kiikun kaakun. Olen joskus käynyt todella pohjalla ja ollut pitkään sairauslomalla. Yritän nauttia tästä hetkestä, tulevasta ei tiedä. Kuolemaa en pelkää, päinvastoin. Haaveilen edelleen läheisestä ihmissuhteesta, vaikka en tee mitään löytääkseni sellaisen.

Koira voi myös tuoda turvallisuutta ainakin jos on iso, tai pieni ja äksy :D

Koira tai muu lemmikki on myös hyvä kiinnekohta, yleensä luotettava jne.