Sinä yksin asuva yksinäinen ihminen

Vierailija kirjoitti:

Viisas vanhus kirjoitti:

Yli 30 vuoden parisuhteen jälkeen nautin omasta itsenäisyydestä. Turvaa antaa oma itseni tunnen osaavani elää hyvää elämää. Apua saa jos sitä oikeasti tarvitsee.

Pelle.

Hauska tutustua, en tunnekaan ketään pelleä.

Kalle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kaikki tää yksineläminen päättyy. Olen tätä masentavaa elämää ”jaksanut” raahata jo lähes 30vuotta. Nyt ei ole enää mitään syytä jatkaa. Mitä enemmän seuraan ympärilläni olevia ihmisiä, heidän onnellisuutta, kauneutta, sellaista elämää.. mä nostan kädet pystyyn. On aika sanoa kiitos ja näkemiin. Enää ei tarvitse jatkaa.

Seuraat jossain FB:ssa mutta oikeasti ei mitään tietoa niiden onnellisuudesta, sä vain luulet, että niillä on paljon onnea. Tuskinpa. Kaikki perheelliset joita tiedän, niin raskasta on. Luepa tätäkin foorumia, niin saat käsityksen asioista, monen haave on vapauteen.

Sullon nyt krooninen masennus ja tarvitset uudistaa elämääsi ja aivosi pois tiltistä. 

Kiitos kannustavista sanoista, mutta sinä et tunne minua. En sairasta masennusta. Olen vain yrittänyt todella pitkään pysyä tässä elämässä. Opiskella, saada töitä, ystäviä, tai edes löytää rakkautta. Sanoisinko että kolme viimeistä on ollut niin musertavia, että en enää yksinkertaiseksi jaksa enää yrittää. Kävin tänään lenkillä. Ihan vaan kävelemässä Aurajokea potkin ja mietin kaikkia niitä vastaantulevia kauniita ONNELLISIA ihmisiä. Kaikilla on takana menestyvää elämää, den näkee ko vaatteista, hymystä, ympärillä olevista ihmisistä.

Olen joutunut olemaan yksin vuosia. Terapiat käyty, kaikkea uutta ja erillaista yritetty elämässä muuttaa. Mutta ei. En vain löydä paikkaani tässä yhteiskunnassa. Eikä tämä ole elämisen arvoista elämää. Ei tämä ole sellaista mitä odotin. En pääse niihin tavoitteisiin mihin tahtoisin, olen liian typerä, typerän näköinen ja olemukseltaan typerä. Siis kaiken tämän takia _yksin_.

Olen väsynyt. Todella väsynyt tälläiseen elämään.

Samat mietteet oli minulla kun tänään Aurajokea pitkin kävelin. Jännä huomata, että jollain muulla oli samat ajatukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kaikki tää yksineläminen päättyy. Olen tätä masentavaa elämää ”jaksanut” raahata jo lähes 30vuotta. Nyt ei ole enää mitään syytä jatkaa. Mitä enemmän seuraan ympärilläni olevia ihmisiä, heidän onnellisuutta, kauneutta, sellaista elämää.. mä nostan kädet pystyyn. On aika sanoa kiitos ja näkemiin. Enää ei tarvitse jatkaa.

Seuraat jossain FB:ssa mutta oikeasti ei mitään tietoa niiden onnellisuudesta, sä vain luulet, että niillä on paljon onnea. Tuskinpa. Kaikki perheelliset joita tiedän, niin raskasta on. Luepa tätäkin foorumia, niin saat käsityksen asioista, monen haave on vapauteen.

Sullon nyt krooninen masennus ja tarvitset uudistaa elämääsi ja aivosi pois tiltistä. 

Kiitos kannustavista sanoista, mutta sinä et tunne minua. En sairasta masennusta. Olen vain yrittänyt todella pitkään pysyä tässä elämässä. Opiskella, saada töitä, ystäviä, tai edes löytää rakkautta. Sanoisinko että kolme viimeistä on ollut niin musertavia, että en enää yksinkertaiseksi jaksa enää yrittää. Kävin tänään lenkillä. Ihan vaan kävelemässä Aurajokea potkin ja mietin kaikkia niitä vastaantulevia kauniita ONNELLISIA ihmisiä. Kaikilla on takana menestyvää elämää, den näkee ko vaatteista, hymystä, ympärillä olevista ihmisistä.

Olen joutunut olemaan yksin vuosia. Terapiat käyty, kaikkea uutta ja erillaista yritetty elämässä muuttaa. Mutta ei. En vain löydä paikkaani tässä yhteiskunnassa. Eikä tämä ole elämisen arvoista elämää. Ei tämä ole sellaista mitä odotin. En pääse niihin tavoitteisiin mihin tahtoisin, olen liian typerä, typerän näköinen ja olemukseltaan typerä. Siis kaiken tämän takia _yksin_.

Olen väsynyt. Todella väsynyt tälläiseen elämään.

oletko nainen vai mies?

Moni mies löytää Thaimaasta kivan naisen. Naiset Kreikasta.

Ladatkaa tinderin maksullinen versio ja katsokaa missä maasta löytyy juttuseuraa.

Asiat järjestyy rakkauden saralla, kun laittaa ne järjestymään.

Niin, jos haluaa onnenonkijan/pelurin. Itse arvostan enemmän aitoa ihmissuhdetta.

Minulle luottamusta ja pysyvyyttä antavat luonto, kuntosaliharrastus, nikkarointi ja ylipäätään kädentaidot + työ. Kun näkee, että saa jotain valmiiksi, niin se on aika hyvä luottamuksen takaaja. Kuntosali taas saa kehon tuntemaan itsensä voimakkaaksi ja pystyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Rahaa tulee toimeentulotuen perusosan verran.

Tietokone on jo paljon, voit alkaa hyödyntämään sitä tekemällä sisältöä ja ehkä töihin. Oletko yhtään luova? Mitä teit työksesi ennen? Onko kielitaitoa?

Laita ilmoituksia, että otat vastaan lahjoituksia. Kun et toivo liian tarkkaan, niin saat harrastusvälineitä, vaatteita jne.

Ei pidä ajatella, että on köyhä.

Tarkoitatko irtolaisuudella asunnottomuutta? Miksi menetit viimeksi asuntosi? Mikä estää hakemasta uutta? Mene sosiaalihuoltoon keskustelemaan tilanteestasi.

Olen asunnoton, en enää kadulla, mutta en voi tätä majoitusta kodiksi kutsua.

Onhan minulla ammatti- ja vaikka mitä taitoja, mutta ei mitään sellaista, mistä maksettaisiin palkkaa, ainakaan juuri minulle. Minulla ei ole mitään henkisiä voimavaroja jäljellä, joten en pysty edes ajattelemaan sitä pyöritystä, mitä vaaditaan sisällön tai palvelujen tuottamiseen ja niiden tyrkyttämiseen muille ostettavaksi. Olen pohjattoman väsynyt ei-vastauksiin, joita olen saanut satoja työnantajilta, viranomaisilta ja yksittäisiltä ihmisiltä. En ole enää sellainen tuore ja puuhakas työtön, joka heittelee verkkoja vesiin ja ajattelee, että pienistä palasista rakennetaan tulevaisuus. Pienet palaset ja tulevaisuudenunelmat eivät enää auta. Tästä ei nousta millään muulla kuin lottovoitolla, ja siihen eivät unelmani yllä. Voimani ovat kerta kaikkiaan lopussa.

Koko tilanne on niin monen liikkuvan ja puuttuvan osan summa, että yhtä osaa siirtämällä ei saa aikaan parannusta, mutta pahimmillaan saa aikaan tuhoa - sitä saatiinkin äskettäin, kun tilanteen parantamiseen tähdännyt toimenpide pudotti kuukausittaiset käyttövarani pariinsataan euroon. Puolet siitä jää ruokaan. Ja siitä taas kymppi per kuljetus, joita on tehtävä melkein viikoittain, kun ei ole pakastinta.

Sosiaalityöntekijät ovat yrittäneet vuoden ajan saada asioita järjestykseen, mutta hekin myöntävät, että todella pahalta näyttää. He tarkistavat tilanteen viikoittain siltä varalta, että teen itsem*rhan, mutta eipä sitä jälkitarkastuksilla estetä.

Voisin kertoa yksityiskohtia ja antaa suuria linjauksia loputtomiin, mutta tämä ketju on aamuun mennessä jo unohdettu. Ja täällä liikkuu susia enemmän kuin metsissä. Ihmissusia. Yritin äskettäin selittää tilannetta taas uudelle TE-virkailijalle, mutta aikaa oli vain tunti, eikä hänellä ollut mitään mahdollisuuksia saada asioista selvää kuvaa. Hän oli vain helpottunut, kun sai sanoa, että sosiaalityöntekijäthän hoitavat jo tätä ja että hän soittelee sitten kesällä seuraavan kerran.

Olin ennen ihan mukava tyyppi, mutta nyt minua pitää elossa lähinnä viha ja tuhoamisenhalu. Onhan oman luonteen muuttumisen tarkkaileminen mielenkiintoista, mutta ei siitä elämän sisällöksi ole. Ei edes mausteeksi.

Ai Turussa oli tänään hyvä ilma? Täällä Helsingissä aika karsea. Kai olette turkulaiset osanneet nauttia hienosta kirjastostanne ja sen palveluista! Kyllä siinä itsarit unohtuu, kun pääsee oikein vetävän juonikuvion imuun.

Rukoilen sinulle varjelusta ja siunausta, jotta Jumala tarttuu sinua kädestä ja pelastaa sinut nyt!

Koti ja siitä huolehtiminen. Esimerkiksi pyykinpesu on minulle henkisesti todella tärkeä juttu. Koti on turvasatama myös siinä mielessä, että kukaan ei voi tulla tänne kutsumatta. Tämä on minun ikioma turvallinen pesäni, jossa saan olla iloinen, surullinen, vahva, heikko, mitä vaan.

Työpaikka, asiakkaat, työkaverit. Töissä koen olevani oma itseni. Kavereiden kanssa en ole koskaan vapautunut niin, etten kokisi joutuvani olemaan muuta kuin olen.

Ei mikään, mutta olen oppinut elämään ilman luottamusta tai pysyvyyttä ja olen ihan tyytyväinen näin. Lähes nelikymppiseksi asti kuitenkin kesti hyväksyä yksinäisyys ja turvattomuus pysyväksi osaksi ja olla sisäisesti valittamatta niitsä enää, tai pyrkimättä muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Rahaa tulee toimeentulotuen perusosan verran.

Tietokone on jo paljon, voit alkaa hyödyntämään sitä tekemällä sisältöä ja ehkä töihin. Oletko yhtään luova? Mitä teit työksesi ennen? Onko kielitaitoa?

Laita ilmoituksia, että otat vastaan lahjoituksia. Kun et toivo liian tarkkaan, niin saat harrastusvälineitä, vaatteita jne.

Ei pidä ajatella, että on köyhä.

Tarkoitatko irtolaisuudella asunnottomuutta? Miksi menetit viimeksi asuntosi? Mikä estää hakemasta uutta? Mene sosiaalihuoltoon keskustelemaan tilanteestasi.

Olen asunnoton, en enää kadulla, mutta en voi tätä majoitusta kodiksi kutsua.

Onhan minulla ammatti- ja vaikka mitä taitoja, mutta ei mitään sellaista, mistä maksettaisiin palkkaa, ainakaan juuri minulle. Minulla ei ole mitään henkisiä voimavaroja jäljellä, joten en pysty edes ajattelemaan sitä pyöritystä, mitä vaaditaan sisällön tai palvelujen tuottamiseen ja niiden tyrkyttämiseen muille ostettavaksi. Olen pohjattoman väsynyt ei-vastauksiin, joita olen saanut satoja työnantajilta, viranomaisilta ja yksittäisiltä ihmisiltä. En ole enää sellainen tuore ja puuhakas työtön, joka heittelee verkkoja vesiin ja ajattelee, että pienistä palasista rakennetaan tulevaisuus. Pienet palaset ja tulevaisuudenunelmat eivät enää auta. Tästä ei nousta millään muulla kuin lottovoitolla, ja siihen eivät unelmani yllä. Voimani ovat kerta kaikkiaan lopussa.

Entä jos tekisitkin sellaista sisältöä, jonka ei ole tarkoitus tuottaa tuloja. Unohda tulevaisuus ja unohda puuhakkuus. Sinullahan on nyt aikaa itsellesi. Avaa kone (tai ota paperi) ja tuota sisältöä sinulle itsellesi. Tee sellaista sisältöä, joka tuottaa sinulle mielihyvää. Oli se sitten raadollinen sarjakuva, joka saa sinut nauramaan, kauniiden kuvien kollaasi netistä tai kännykäkuvia metsälenkiltä. Helli silmiäsi, anna itsellesi lupa nauttia siitä, että tuotat itsellesi hyvää mieltä. Kirjoita runo, novelli tai kirja. Pura huolesi kirjan muotoon, niin saat huolet pois itsestäsi. Kesä on tulossa, mutta kuten tiedät, niin palstallakin on innokkaita neulojia ja virkkaajia, jotka tekevät lahjoittaakseen. Olisiko keinoa lahjoittaa sinulle? Voitko laittaa vaikka anonyymin sähköpostiosoitteen vaikka huomenna johonkin järkevään aikaan 18-20 välillä jolloin porukat ovat aktiivisia? Sehän poistetaan, joten aamulla ei kannata. Siellä voisit kenties antaa vaikka sossusi yhteystiedon tms. jonka kautta sinulle voisi lahjoittaa vaikka pitsineulesukat kesää varten :)

Nimesi ei paljastuisi. Tai tykkäisitkö enemmän saada puikot ja lankaa ja neuloa itse? Tuottaako sinulle enemmän iloa se, että neulot tai virkkaat itse ja saat jotain valmiiksi?

työ, ex-kumppani, perhe, kaverit. Ja ennen kuin kukaan kysyy, olen yksinäinen, sillä opiskelen ja käyn töissä (ja mulla on varmaan burnout). Ei ole aikaa eikä jaksamista ihmissuhteille. 

Olen elänyt pitkän jakson nuoruudessani kokien syvää erillisyyttä ja yksinäisyyttä. Ulospäin halusin näyttää että olen vahva ja kovapäinen nainen. Iltaisin itkin kotona yksinäisyyttä. Oli tunne että on tässä maailmassa ihan yksin. Tilanne oli sellainen, että olisin saanut lojua kuukausia kuolleena, eikä kukaan olisi ihmetellyt.

Siitä syystä kaikki sympatiani ovat yksinäisten puolella, iltaisin rukouksessa pyydän siunausta ja rakkautta kaikille yksin eläville ja yksinäisyyttä koskeville. Minulla kävi lopulta ihan uskomaton onnenpotku ja elämä muuttui. Tosin jouduin tekemään isoja ja rohkeita päätöksiä ja muutin 1000 kilometrin päähän. Uusi elämä toi tullessaan sielunkumppanin ja yksinäisyys päättyi.

Jotenkin tahtoisin sanoa että älkää luovuttako. On muitakin samaa kokeneita ja kärsiviä. Voimia kaikille <3

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt pitkän jakson nuoruudessani kokien syvää erillisyyttä ja yksinäisyyttä. Ulospäin halusin näyttää että olen vahva ja kovapäinen nainen. Iltaisin itkin kotona yksinäisyyttä. Oli tunne että on tässä maailmassa ihan yksin. Tilanne oli sellainen, että olisin saanut lojua kuukausia kuolleena, eikä kukaan olisi ihmetellyt.

Siitä syystä kaikki sympatiani ovat yksinäisten puolella, iltaisin rukouksessa pyydän siunausta ja rakkautta kaikille yksin eläville ja yksinäisyyttä koskeville. Minulla kävi lopulta ihan uskomaton onnenpotku ja elämä muuttui. Tosin jouduin tekemään isoja ja rohkeita päätöksiä ja muutin 1000 kilometrin päähän. Uusi elämä toi tullessaan sielunkumppanin ja yksinäisyys päättyi.

Jotenkin tahtoisin sanoa että älkää luovuttako. On muitakin samaa kokeneita ja kärsiviä. Voimia kaikille <3

<3

Minä itse nyt tärkeimpänä. Oman itsen kanssa tässä kaikkien pitää elää elämänsä loppuun asti, joten itsestä kannattaa tehdä itselle paras tuki ja turva. Toisin sanottuna olen opetellut olemaan sinut tilanteeni kanssa. Hyväksyn sen, että nyt on tällasta ja tulevaisuudessa ehkä toisenlaisia. Tottakai on niitä negatiivisiakin tunteita yksinäisyyden takia, mutta annan niille myös tilaa ja hyväksyn erilaiset tuntemukset.

Mulla on myös tosi rikas sisäinen maailma eli mielikuvitus on iso apu.

Oma koti myös. Olen tehnyt kodistani sellaisen, jossa minä viihdyn. Kannattaa panostaa sisustamiseen. Ei siihen tarvi tuhansia euroja tuhlata. Halvallakin saa mukavan kodin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Rahaa tulee toimeentulotuen perusosan verran.

Tietokone on jo paljon, voit alkaa hyödyntämään sitä tekemällä sisältöä ja ehkä töihin. Oletko yhtään luova? Mitä teit työksesi ennen? Onko kielitaitoa?

Laita ilmoituksia, että otat vastaan lahjoituksia. Kun et toivo liian tarkkaan, niin saat harrastusvälineitä, vaatteita jne.

Ei pidä ajatella, että on köyhä.

Tarkoitatko irtolaisuudella asunnottomuutta? Miksi menetit viimeksi asuntosi? Mikä estää hakemasta uutta? Mene sosiaalihuoltoon keskustelemaan tilanteestasi.

Olen asunnoton, en enää kadulla, mutta en voi tätä majoitusta kodiksi kutsua.

Onhan minulla ammatti- ja vaikka mitä taitoja, mutta ei mitään sellaista, mistä maksettaisiin palkkaa, ainakaan juuri minulle. Minulla ei ole mitään henkisiä voimavaroja jäljellä, joten en pysty edes ajattelemaan sitä pyöritystä, mitä vaaditaan sisällön tai palvelujen tuottamiseen ja niiden tyrkyttämiseen muille ostettavaksi. Olen pohjattoman väsynyt ei-vastauksiin, joita olen saanut satoja työnantajilta, viranomaisilta ja yksittäisiltä ihmisiltä. En ole enää sellainen tuore ja puuhakas työtön, joka heittelee verkkoja vesiin ja ajattelee, että pienistä palasista rakennetaan tulevaisuus. Pienet palaset ja tulevaisuudenunelmat eivät enää auta. Tästä ei nousta millään muulla kuin lottovoitolla, ja siihen eivät unelmani yllä. Voimani ovat kerta kaikkiaan lopussa.

Entä jos tekisitkin sellaista sisältöä, jonka ei ole tarkoitus tuottaa tuloja. Unohda tulevaisuus ja unohda puuhakkuus. Sinullahan on nyt aikaa itsellesi. Avaa kone (tai ota paperi) ja tuota sisältöä sinulle itsellesi. Tee sellaista sisältöä, joka tuottaa sinulle mielihyvää. Oli se sitten raadollinen sarjakuva, joka saa sinut nauramaan, kauniiden kuvien kollaasi netistä tai kännykäkuvia metsälenkiltä. Helli silmiäsi, anna itsellesi lupa nauttia siitä, että tuotat itsellesi hyvää mieltä. Kirjoita runo, novelli tai kirja. Pura huolesi kirjan muotoon, niin saat huolet pois itsestäsi. Kesä on tulossa, mutta kuten tiedät, niin palstallakin on innokkaita neulojia ja virkkaajia, jotka tekevät lahjoittaakseen. Olisiko keinoa lahjoittaa sinulle? Voitko laittaa vaikka anonyymin sähköpostiosoitteen vaikka huomenna johonkin järkevään aikaan 18-20 välillä jolloin porukat ovat aktiivisia? Sehän poistetaan, joten aamulla ei kannata. Siellä voisit kenties antaa vaikka sossusi yhteystiedon tms. jonka kautta sinulle voisi lahjoittaa vaikka pitsineulesukat kesää varten :)

Nimesi ei paljastuisi. Tai tykkäisitkö enemmän saada puikot ja lankaa ja neuloa itse? Tuottaako sinulle enemmän iloa se, että neulot tai virkkaat itse ja saat jotain valmiiksi?

Sinultakin kiltisti ajateltu. Minä olen kuitenkin niin pitkällä tässä prosessissa, että mikään ei tuota mielihyvää, paitsi syöminen, ja sitä ei näillä rahoilla harrasteta. Kaikki muistuttaa siitä, että minulla ei ole enää mitään materiaalista eikä henkistä jäljellä: uutiset, elokuvat, kirjat, käsityöt, muiden ihmisten asunnot ja autot ja vaatteet ja harrastukset ja rauhallinen mieliala. Uutisissa näkyvät ihmiset tuovat mieleeni sen, että Suomessa on kaksi ja puoli miljoonaa työpaikkaa ja pari miljoonaa kotia, eikä minulla ole kumpaakaan. Ihmisillä on läheisiä, mutta minun läheisilleni tämä tilanne on liikaa.

Yritän siis sanoa, että olen pitkälti ohi siitä vaiheesta, missä joku muu vielä nauttii valkovuokoista ja auringosta (jota minä kaiken lisäksi inhoan) ja tekee kivoja pikkujuttuja ja piristyy niistä. Minulle ne vain korostavat kaiken toivottomuutta. Minä rakastin remontoimista ja käsitöitä, mutta ajatuskin niistä saa mahahaavan viiltämään. Yhden muovikassin pohjalta löytyi jouluna silkkimohairlankakerä kesken jääneestä villatakista ja kourallinen nappeja. Se itketti. Sitä elämää ei ole enää.

Joku varmaan ilmestyy tähän tiuskaisemaan vanhan solvauksen "t*pa sitten ittes", mutta kirjoitanpa silti. Harva ymmärtää tätä mielialaa, joka on kaiken koetun jälkeen jollain tavalla seesteinen: enää ei ole jäljellä muuta kuin kuolema ja tyhjyys. Ei se kiva ajatus ole, mutta armeliaan lopullinen.

Aikahan tässä loppuu, joten pitää kai ruveta taas lukemaan uutisia.

Minä olen tottunut aika hyvin olemaan yksin ja yksinäinen olen ollut jo yläkoulusta lähtien. Nyt silti viime vuosina on jotenkin voimat olleet lopussa tähän kaikkeen. Sitä miettii ettei jaksakaan enää ja pärjää elämässä. Muutenkin paljon ikäviä kokemuksia ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Rahaa tulee toimeentulotuen perusosan verran.

Tietokone on jo paljon, voit alkaa hyödyntämään sitä tekemällä sisältöä ja ehkä töihin. Oletko yhtään luova? Mitä teit työksesi ennen? Onko kielitaitoa?

Laita ilmoituksia, että otat vastaan lahjoituksia. Kun et toivo liian tarkkaan, niin saat harrastusvälineitä, vaatteita jne.

Ei pidä ajatella, että on köyhä.

Tarkoitatko irtolaisuudella asunnottomuutta? Miksi menetit viimeksi asuntosi? Mikä estää hakemasta uutta? Mene sosiaalihuoltoon keskustelemaan tilanteestasi.

Olen asunnoton, en enää kadulla, mutta en voi tätä majoitusta kodiksi kutsua.

Onhan minulla ammatti- ja vaikka mitä taitoja, mutta ei mitään sellaista, mistä maksettaisiin palkkaa, ainakaan juuri minulle. Minulla ei ole mitään henkisiä voimavaroja jäljellä, joten en pysty edes ajattelemaan sitä pyöritystä, mitä vaaditaan sisällön tai palvelujen tuottamiseen ja niiden tyrkyttämiseen muille ostettavaksi. Olen pohjattoman väsynyt ei-vastauksiin, joita olen saanut satoja työnantajilta, viranomaisilta ja yksittäisiltä ihmisiltä. En ole enää sellainen tuore ja puuhakas työtön, joka heittelee verkkoja vesiin ja ajattelee, että pienistä palasista rakennetaan tulevaisuus. Pienet palaset ja tulevaisuudenunelmat eivät enää auta. Tästä ei nousta millään muulla kuin lottovoitolla, ja siihen eivät unelmani yllä. Voimani ovat kerta kaikkiaan lopussa.

Entä jos tekisitkin sellaista sisältöä, jonka ei ole tarkoitus tuottaa tuloja. Unohda tulevaisuus ja unohda puuhakkuus. Sinullahan on nyt aikaa itsellesi. Avaa kone (tai ota paperi) ja tuota sisältöä sinulle itsellesi. Tee sellaista sisältöä, joka tuottaa sinulle mielihyvää. Oli se sitten raadollinen sarjakuva, joka saa sinut nauramaan, kauniiden kuvien kollaasi netistä tai kännykäkuvia metsälenkiltä. Helli silmiäsi, anna itsellesi lupa nauttia siitä, että tuotat itsellesi hyvää mieltä. Kirjoita runo, novelli tai kirja. Pura huolesi kirjan muotoon, niin saat huolet pois itsestäsi. Kesä on tulossa, mutta kuten tiedät, niin palstallakin on innokkaita neulojia ja virkkaajia, jotka tekevät lahjoittaakseen. Olisiko keinoa lahjoittaa sinulle? Voitko laittaa vaikka anonyymin sähköpostiosoitteen vaikka huomenna johonkin järkevään aikaan 18-20 välillä jolloin porukat ovat aktiivisia? Sehän poistetaan, joten aamulla ei kannata. Siellä voisit kenties antaa vaikka sossusi yhteystiedon tms. jonka kautta sinulle voisi lahjoittaa vaikka pitsineulesukat kesää varten :)

Nimesi ei paljastuisi. Tai tykkäisitkö enemmän saada puikot ja lankaa ja neuloa itse? Tuottaako sinulle enemmän iloa se, että neulot tai virkkaat itse ja saat jotain valmiiksi?

Sinultakin kiltisti ajateltu. Minä olen kuitenkin niin pitkällä tässä prosessissa, että mikään ei tuota mielihyvää, paitsi syöminen, ja sitä ei näillä rahoilla harrasteta. Kaikki muistuttaa siitä, että minulla ei ole enää mitään materiaalista eikä henkistä jäljellä: uutiset, elokuvat, kirjat, käsityöt, muiden ihmisten asunnot ja autot ja vaatteet ja harrastukset ja rauhallinen mieliala. Uutisissa näkyvät ihmiset tuovat mieleeni sen, että Suomessa on kaksi ja puoli miljoonaa työpaikkaa ja pari miljoonaa kotia, eikä minulla ole kumpaakaan. Ihmisillä on läheisiä, mutta minun läheisilleni tämä tilanne on liikaa.

Yritän siis sanoa, että olen pitkälti ohi siitä vaiheesta, missä joku muu vielä nauttii valkovuokoista ja auringosta (jota minä kaiken lisäksi inhoan) ja tekee kivoja pikkujuttuja ja piristyy niistä. Minulle ne vain korostavat kaiken toivottomuutta. Minä rakastin remontoimista ja käsitöitä, mutta ajatuskin niistä saa mahahaavan viiltämään. Yhden muovikassin pohjalta löytyi jouluna silkkimohairlankakerä kesken jääneestä villatakista ja kourallinen nappeja. Se itketti. Sitä elämää ei ole enää.

Joku varmaan ilmestyy tähän tiuskaisemaan vanhan solvauksen "t*pa sitten ittes", mutta kirjoitanpa silti. Harva ymmärtää tätä mielialaa, joka on kaiken koetun jälkeen jollain tavalla seesteinen: enää ei ole jäljellä muuta kuin kuolema ja tyhjyys. Ei se kiva ajatus ole, mutta armeliaan lopullinen.

Aikahan tässä loppuu, joten pitää kai ruveta taas lukemaan uutisia.

Sinä vain olet jäänyt kiinni menneisyyteen, etkä ole prosessoinut itseäsi siihen väiheeseen, jolloin päästät vanhasta irti. Neulominen on sinulle olemassa yhtä kauan kun sinulla muisti ja kädet toimivat, sillä osaat sen. Onko sinulla muita fyysisiä vaivoja kuin mahahaava? Pyydä puikot ja lankoja lahjoituksena ja neulo. Neulominen rentouttaa ja maadoittaa ja valmiiksi saaminen tekee itselle todella hyvää. Luot uutta joka silmukalla, menet eteen päin joka silmukalla. Jo yhdestä pienestä kerästä saa tehtyä mikäli sinulla on puikot. Et ole ainoa työtön ja vuokra-asuntoja kyllä löytyy ympäri Suomea. Vuokra-asuntoja on paikoin tyhjillään. Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 3 042 000 asuntoa, joista vailla vakinaisia asukkaita oli 337 000 asuntoa. Sinulle köytyy varmasti koti. Vaihtoehtona on, että Sossu maksaa muuttosi ja vuokravakuutesi sellaiselle paikkakunnalle josta saat asunnon. Sinun pitää saada sielläkin sossu yhteistyöhön ja  kenties edunvalvoja?, jotta pysyt asunnossa kiinni (en tiedä tilannettasi). Ihmisiä ei kukaan voi pakottaa olemaan toistensa kanssa ja Suomessa on 400 000 yksinäistä ja yli miljoona sinkkutaloutta. Älä jää kiinni menneeseen. Sinulla on edelleen kaikki taidot mitä ennenkin. Kysymys on muutokseen sopeutumisesta. Ihmisille tulee avioeroja, avioerot ovat Suomessa yleisempia kuin muualla Euroopassa. Omaisia kuolee, välejä menee poikki, Suomessa on noin 400 000 luottotiedotonta jne. Ihmiset eivät ole ongelmineen yksin. En tiedä aiempaa työtäsi, mutta siivoojakursseille otetaan yli 50 v. samoin kuin siivoojiksi otetaan töihin yli 50 v. Jos sairaudet eivät estä, niin lähde sinne ja hae koko ajan oman alasi töitä lisäksi. Sitä työtä saa tehdä paikoin yksin ja kuulokkeet korvilla mikäli muiden seura ei innosta. Älä vello menneisyydessä, vaan sopeudu nykytilanteeseen ja tee mitä pystyt. Olet sentään Suomessa, jossa aurinko paistaa vain pari kuukautta vuodessa, parhaassa mahdollisessa paikassa siis :)

Vierailija kirjoitti:

Se, että kaikki tää yksineläminen päättyy. Olen tätä masentavaa elämää ”jaksanut” raahata jo lähes 30vuotta. Nyt ei ole enää mitään syytä jatkaa. Mitä enemmän seuraan ympärilläni olevia ihmisiä, heidän onnellisuutta, kauneutta, sellaista elämää.. mä nostan kädet pystyyn. On aika sanoa kiitos ja näkemiin. Enää ei tarvitse jatkaa.

Tilanteesi kuulostaa sen verran akuutilta, että lähde hakemaan apua. Soita hätänumeroon. Ja mene päivystykseen. Täällä moni haluaa sinun jatkavan elämääsi. Pohjalta on vain yksi suunta: ylöspäin.

Jumala antaa voimia. Luonto. Sitkeä toivo paremmasta.

Haluaisin rohkaista jokaista synkissä ajatuksissa olevaa. Mutta en tiedä hyviä sanoja. Ristikää kätenne. Vaikka kaikki muut tuntuisi hylänneen teidät, Jumala ei ole sitä tehnyt. Jumala teki sinut, koska Hänellä oli tehtävä sinulle. Eikä sinun paikkaasi voi korvata kukaan. Olet arvokas sinuna itsenäsi. Älä anna pois lahjaa, jonka sait! Tiedän, ettei elämä ole aina helppoa. Ei ole niin tarkoitettukaan. Mutta kukaan ei ole täällä turhan päiten