Sinä yksin asuva yksinäinen ihminen

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin rohkaista jokaista synkissä ajatuksissa olevaa. Mutta en tiedä hyviä sanoja. Ristikää kätenne. Vaikka kaikki muut tuntuisi hylänneen teidät, Jumala ei ole sitä tehnyt. Jumala teki sinut, koska Hänellä oli tehtävä sinulle. Eikä sinun paikkaasi voi korvata kukaan. Olet arvokas sinuna itsenäsi. Älä anna pois lahjaa, jonka sait! Tiedän, ettei elämä ole aina helppoa. Ei ole niin tarkoitettukaan. Mutta kukaan ei ole täällä turhan päiten

Jumalaa ei ole. Harhainen olemattomaan uskova elämä on laadultaan huonompaa kuin realistinen yksinäisyyden hyväksyvä elämä. Ihminen voi olla täynnä energiaa ja onnea, vaikka olisikin yksin. Ihmiset aivopestään uskomaan tiettyyn muottiin: Rakkaus --> Naimisiin --> Perhe + ystäväillallisia kalenteri täynnä. Ei se ole mikään muu kuin yhteiskunnan teennäinen malli, jotta työntekijöitä ja veronmaksajia riittää. Aika harva saa elää ongelmattoman parisuhteen kunnes kuolema erottaa ja kenenkään ei ole pakko sietää ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin rohkaista jokaista synkissä ajatuksissa olevaa. Mutta en tiedä hyviä sanoja. Ristikää kätenne. Vaikka kaikki muut tuntuisi hylänneen teidät, Jumala ei ole sitä tehnyt. Jumala teki sinut, koska Hänellä oli tehtävä sinulle. Eikä sinun paikkaasi voi korvata kukaan. Olet arvokas sinuna itsenäsi. Älä anna pois lahjaa, jonka sait! Tiedän, ettei elämä ole aina helppoa. Ei ole niin tarkoitettukaan. Mutta kukaan ei ole täällä turhan päiten

Jumalaa ei ole. Harhainen olemattomaan uskova elämä on laadultaan huonompaa kuin realistinen yksinäisyyden hyväksyvä elämä. Ihminen voi olla täynnä energiaa ja onnea, vaikka olisikin yksin. Ihmiset aivopestään uskomaan tiettyyn muottiin: Rakkaus --> Naimisiin --> Perhe + ystäväillallisia kalenteri täynnä. Ei se ole mikään muu kuin yhteiskunnan teennäinen malli, jotta työntekijöitä ja veronmaksajia riittää. Aika harva saa elää ongelmattoman parisuhteen kunnes kuolema erottaa ja kenenkään ei ole pakko sietää ongelmia.

Miksi Jumalan otat pois sellaiselta joka saa siitä onnea ? Oletko vihainen Jumalalle vaikka et häneen usko ?

Täällä yksi yksinelävä ikisinkku ikityötön. Olen oppinut elämään hetkessä ja nauttimaan pienistä asioista. Nautin vapaudesta, siitä että voin tehdä mitä lystää, milloin lystää. En ole riippuvainen kenestäkään eikä kukaan minusta. Käsityöt, musiikki, hiljaisuus, eläimet ja luonto tuovat minulle iloa elämään. Tämän aamun olen tanssinut ja moshannut pikku vuokrayksiössäni kuunnellen metallia. Ilmaista huvia ja samalla hyvää liikuntaa, minkä jälkeen voikin taas siirtyä suklaan pariin.

Viisas vanhus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin rohkaista jokaista synkissä ajatuksissa olevaa. Mutta en tiedä hyviä sanoja. Ristikää kätenne. Vaikka kaikki muut tuntuisi hylänneen teidät, Jumala ei ole sitä tehnyt. Jumala teki sinut, koska Hänellä oli tehtävä sinulle. Eikä sinun paikkaasi voi korvata kukaan. Olet arvokas sinuna itsenäsi. Älä anna pois lahjaa, jonka sait! Tiedän, ettei elämä ole aina helppoa. Ei ole niin tarkoitettukaan. Mutta kukaan ei ole täällä turhan päiten

Jumalaa ei ole. Harhainen olemattomaan uskova elämä on laadultaan huonompaa kuin realistinen yksinäisyyden hyväksyvä elämä. Ihminen voi olla täynnä energiaa ja onnea, vaikka olisikin yksin. Ihmiset aivopestään uskomaan tiettyyn muottiin: Rakkaus --> Naimisiin --> Perhe + ystäväillallisia kalenteri täynnä. Ei se ole mikään muu kuin yhteiskunnan teennäinen malli, jotta työntekijöitä ja veronmaksajia riittää. Aika harva saa elää ongelmattoman parisuhteen kunnes kuolema erottaa ja kenenkään ei ole pakko sietää ongelmia.

Miksi Jumalan otat pois sellaiselta joka saa siitä onnea ? Oletko vihainen Jumalalle vaikka et häneen usko ?

Tuossahan tuo edellinen tuputtaa sitä kaikile yksinäisille. Senkun uskoo itse, mutta turha tuputtaa sitä normaalijärkisille.

Oma ulko -ovi kun lukitaan tai aukaistaan ,tunnen turvalliseksi oloni. Oma tupa oma lupa. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi yksinelävä ikisinkku ikityötön. Olen oppinut elämään hetkessä ja nauttimaan pienistä asioista. Nautin vapaudesta, siitä että voin tehdä mitä lystää, milloin lystää. En ole riippuvainen kenestäkään eikä kukaan minusta. Käsityöt, musiikki, hiljaisuus, eläimet ja luonto tuovat minulle iloa elämään. Tämän aamun olen tanssinut ja moshannut pikku vuokrayksiössäni kuunnellen metallia. Ilmaista huvia ja samalla hyvää liikuntaa, minkä jälkeen voikin taas siirtyä suklaan pariin.

Tämä <3

Vierailija kirjoitti:

Viisas vanhus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin rohkaista jokaista synkissä ajatuksissa olevaa. Mutta en tiedä hyviä sanoja. Ristikää kätenne. Vaikka kaikki muut tuntuisi hylänneen teidät, Jumala ei ole sitä tehnyt. Jumala teki sinut, koska Hänellä oli tehtävä sinulle. Eikä sinun paikkaasi voi korvata kukaan. Olet arvokas sinuna itsenäsi. Älä anna pois lahjaa, jonka sait! Tiedän, ettei elämä ole aina helppoa. Ei ole niin tarkoitettukaan. Mutta kukaan ei ole täällä turhan päiten

Jumalaa ei ole. Harhainen olemattomaan uskova elämä on laadultaan huonompaa kuin realistinen yksinäisyyden hyväksyvä elämä. Ihminen voi olla täynnä energiaa ja onnea, vaikka olisikin yksin. Ihmiset aivopestään uskomaan tiettyyn muottiin: Rakkaus --> Naimisiin --> Perhe + ystäväillallisia kalenteri täynnä. Ei se ole mikään muu kuin yhteiskunnan teennäinen malli, jotta työntekijöitä ja veronmaksajia riittää. Aika harva saa elää ongelmattoman parisuhteen kunnes kuolema erottaa ja kenenkään ei ole pakko sietää ongelmia.

Miksi Jumalan otat pois sellaiselta joka saa siitä onnea ? Oletko vihainen Jumalalle vaikka et häneen usko ?

Tuossahan tuo edellinen tuputtaa sitä kaikile yksinäisille. Senkun uskoo itse, mutta turha tuputtaa sitä normaalijärkisille.

Ikävä ja epämiellyttävä sivistymätön vastaus. 

Kirjoitin jo eilen, mutta jäi vähän kesken tämä aihe ja kuitenkin niin iso osa elämääni, että pakko vielä jatkaa. Olen siis itse vielä aika nuori ja ollut yksinäinen yläkoulusta lähtien. Siinä mielessä tästä kaikesta on tullut jo hyvin tottua minulle. On paljon huonoja kokemuksia ihmisistä ja senkin takia olen aina mieluummin yksin kuin seurassa jossa ikävää olla. Toisaalta kaipaan silti ihmisiä elämääni ja mietin monesti etten enää osaa luontevasti tutustua muihin ja luottaa. Jotenkin on kasvanut niin erilleen muista ihmisistä, että en tiedä tuleeko minusta koskaan enää normaalia tämän asia suhteen. Moni ei ehkä ymmärrä sitä kuinka omillaan jotkut ovat. Minunkin elämässäni on vain vanhemmat mukana. Muuten ei ole ketään ja joskus kun heitä ei enää ole niin tilanne on lopulta se, että minulla ei ole sitten enää ketään jos tämä jatkuu. Vanhempien kanssa omat ongelmansa ja he eivät ole aina kohdelleet minua niin hyvin ja on riitoja.

Olen myös työtön ollut aika pitkään ja tuleekin olo etten kuulu minnekään ja ole osa mitään. Ulkopuolisuuden ja "näkymättömyyden" tunne on tuttua. Joskus mietin, että on sama kuin kuolisin koska minua ei tavallaan ole olemassa nytkään. Kestän yksin oloa ja se onkin tavallaan suoja minulle ja turva, mutta siitäkin tulee sitten vankila jos haluaisi muutosta ja silti sitä ei tule eikä pysty niitä muutoksia tekemään, vaikka tahtoisi. Olen tähän asti pärjännyt aika hyvin, mutta tulevaisuus ei aina kuulosta niin mukavalta ja jos mielialat ja jaksaminen heikkenevät niin sitten en tiedä miten aina selviän. Koirani kuolema jätti oman jälkensä ja sai toisaalta miettimään enemmän näitä asioita. Haluaisin kuitenkin olla näkyvä ihminen edes jollekin ja osa jotain. Opiskeluja yritän nyt, mutta niissäkin korostuu yllättäen läheisten merkitys. Minun pitäisi esim tehdä eräs "työsuoritus" jollekin läheiselle, mutta eihän minulle ole ketään perheen ulkopuolista. Niinpä saan käyttää mielikuvistustani tehdä mukamas ystävälle nuo työt, vaikka eihän sellaista ole todellisuudessa. Näissä tilanteissa tuntee itsensä epäonnistuneeksi, erilaiseksi ja oudoksikin. Minulla paljon luonnekin vaikuttaa, mutta myös kiusaaminen sai tavallaan jäämään yksin ja en päässyt muiden porukkaan mukaan. Olinkin jo hyvin nuorena todella yksinäinen.

Vastauksena aloitukseen pitää vielä kirjoittaa, että koirani auttoi paljon ja ilman sitä päivät ovat raskaampia. Minua ehkä parhaiten auttaa tavallinen arki ja tietty rytmi päivissä. Yritän tehdä asioita mistä pidän ja ulkoilla joka päivä. Vältän ikävien asioiden pohtimista ja yritän pysyä rauhallisena. Jos paha olla niin sitten elän vain sen päivän niin  että pääsen nukkumaan ja en edes mieti eteenpäin. Kyllä välillä silti tulee surullinen olo ja sellainen pelkokin siitä, että olen niin omillani ja yksinäisyys ahdistaa. Pyrin silti olemaan kiitollinen edes jostakin joka päivä ja minulla on hyvä mielikuvitus ja tiettyä toivoa kuitenkin. 

jatkoa

jatkuu

Ei tämän kaiken silti pitänyt ihan näin mennä ja joskus tulee surullinen olo jos ajattelee jonkun toisen elämää. Samalla en silti ole katkera, mutta jotenkin tulee sellainen olo, että joku toinen pystyy paljon parempaan ja sellaiseen "normaaliin" elämään johon minä vasta yritän itse päästä sisälle jos edes koskaan pääsenkään. Toivon silti, että ihmiset joskus ajattelisivat kuinka yksin joku voi olla. Asun itse maaseudulla ja tämä aiheuttaa oman yksinäisyytensä ja erillisyyden kaikesta. En ole kotoisin täältä enkä tunne ketään ja vain yhden melkein "pakollisen" tilanteen vuoksi tänne monia vuosia sitten ajauduin. Silloin oli pakko tehdä valinta kahden melko huonon vaihtoehdon välillä ja tässä sitä nyt ollaan. Toisaalta täällä ei tule ihmisiä paljon vastaan ja näin yksinäisyys ei sillä tavalla nouse niin paljon esiin. Kaupungissa, kun käyn niin olen sitten enemmän taas ihmisten keskellä yksin ja ahdistaakin vähän se jos tulee ihmisiä paljon vastaan ja toiset ovat isoissa porukoissa. Muutenkin ne tilanteet vähän jännittäviä täällä maaseudulla rauhassa olleelle, vaikka olen kaupungissakin toisaalta vähän aikaa asunut. Sen vuoksi tämä ympäristö sopii paremmin, vaikka tämä toisaalta lisääkin sitä yksinäisyyden tunnetta välillä ja täällä en tapaa välttämättä sellaisia ihmisiä joista voisin ystäviä saada. Kaupunki voisi tarjota jotain parempaa sen suhteen.

Yksinäisyys tarjoaa vapautta ja saa elää elämää omalla tavallaan. Huono ystävyyssuhde, riidat yms jäävät kokematta. Ei tarvitse elää muiden mukaan ja selitellä mitään. Toisaalta samalla välillä ahdistaa ja kaipaa ystäviä sekä tuntee juuri olevansa se näkymätön jota kukaan ei kaipaisi. Ehkä ajatuksena mieleen tulee vielä se, että jos on kauan yksin niin paluu "ihmisten pariin" ei ole enää niin helppoa. On tottunut olemaan liikaakin yksin ja ei tavallaan osaa enää olla se ystävä. Samalla oma elämä saattaa olla niin erilaista kuin toisen, että hän ei enää ymmärrä sitä miten minä koen asiat. Itse haluan kohdella muita hyvin ja olla sillä tavalla hyvä ihminen, mutta kyllä sosiaaliset tilanteet ovat aika vaikeita ja jännitän niitä. Joskus kaikki oli vielä helpompaa ja olen kuitenkin sellainen ihminen joka sopivassa seurassa voi puhuakin paljon. Paljon riippuukin ihmisistä. Tämä on kyllä vaikea asia kaikin tavoin. Vikaa on tietysti minussakin ja myönnän sen. Paljon on myös kaikella kokemallanikin vaikutusta. Elämää eteenpäin, kun miettii niin samalla ajattelen usein muuttuuko mikään ja paheneeko kaikki vaan. Tietysti itsekin pitäisi yrittää vaikuttaa siihen. Hyvänä päivänä ( kuten tänään) kaikki on paremmin, mutta huonona päivänä on surullinen olo. Innostuin nyt sitten kunnolla kirjoittamaan.

Jumala on se, johon voin aina turvautua kaikissa elämäni asioissa.

Mä olen tuo Jumalan tuputtaja, joka tässä vastaan. Olen itekin ollu aina sinkku ja yksinäinen. Että kyllä tiedän sen tunteen oikein hyvin. Nyt jo yli 50v. Jumalaan uskominenhan on vapaaehtoista. Ja vaikka et halua Jumalaan uskoakaan, niin usko ainakin siihen, että olet ainutlaatuinen ja tärkeä osa tätä maailmaa. Itse tulin uskoon jo rippileirillä. Ja nämä uskonasiat siitä lähtien kulkeneet mukana. Olen myös käynyt pohjalla ja nyt sairauseläkkeellä. Olen itse noussut syvistä vesistä. Elämä on haurasta, mutta Ylemmissä Käsissä. Näin uskoni haluan tunnustaa, vaikkei siitä hyvästä normaalijärkisenä pidetä. Ei minulle ole tärkeää mitä ihmiset minusta ajattelevat uskoni takia. Halusin vaan omalla tavalla rohkaista ihmisiä, koska en halua kenenkään antavan periksi. Elämä voi olla taistelua. Nyt keväällä kasvit puskevat itsensä maan uumenista kohti valoa. Maa näyttää kuolleelta, mutta ei ole sitä. Eikö meidänkin tule puskea itsemme tuon routaisen maan läpi. Koska valo odottaa siellä.

Vierailija kirjoitti:

Viisas vanhus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin rohkaista jokaista synkissä ajatuksissa olevaa. Mutta en tiedä hyviä sanoja. Ristikää kätenne. Vaikka kaikki muut tuntuisi hylänneen teidät, Jumala ei ole sitä tehnyt. Jumala teki sinut, koska Hänellä oli tehtävä sinulle. Eikä sinun paikkaasi voi korvata kukaan. Olet arvokas sinuna itsenäsi. Älä anna pois lahjaa, jonka sait! Tiedän, ettei elämä ole aina helppoa. Ei ole niin tarkoitettukaan. Mutta kukaan ei ole täällä turhan päiten

Jumalaa ei ole. Harhainen olemattomaan uskova elämä on laadultaan huonompaa kuin realistinen yksinäisyyden hyväksyvä elämä. Ihminen voi olla täynnä energiaa ja onnea, vaikka olisikin yksin. Ihmiset aivopestään uskomaan tiettyyn muottiin: Rakkaus --> Naimisiin --> Perhe + ystäväillallisia kalenteri täynnä. Ei se ole mikään muu kuin yhteiskunnan teennäinen malli, jotta työntekijöitä ja veronmaksajia riittää. Aika harva saa elää ongelmattoman parisuhteen kunnes kuolema erottaa ja kenenkään ei ole pakko sietää ongelmia.

Miksi Jumalan otat pois sellaiselta joka saa siitä onnea ? Oletko vihainen Jumalalle vaikka et häneen usko ?

Tuossahan tuo edellinen tuputtaa sitä kaikile yksinäisille. Senkun uskoo itse, mutta turha tuputtaa sitä normaalijärkisille.

Niinhän sinäkin teet, tuputat ateismiasi kaikille, turha tuputtaa ateismia normaalijärkisille. Enemmistö on teistejä

WIN/GIA:n vuonna 2012 teettämän kyselytutkimuksen mukaan maailman väestöstä 13 % on ateisteja ja lisäksi 23 % on uskonnottomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Rahaa tulee toimeentulotuen perusosan verran.

Tietokone on jo paljon, voit alkaa hyödyntämään sitä tekemällä sisältöä ja ehkä töihin. Oletko yhtään luova? Mitä teit työksesi ennen? Onko kielitaitoa?

Laita ilmoituksia, että otat vastaan lahjoituksia. Kun et toivo liian tarkkaan, niin saat harrastusvälineitä, vaatteita jne.

Ei pidä ajatella, että on köyhä.

Tarkoitatko irtolaisuudella asunnottomuutta? Miksi menetit viimeksi asuntosi? Mikä estää hakemasta uutta? Mene sosiaalihuoltoon keskustelemaan tilanteestasi.

Olen asunnoton, en enää kadulla, mutta en voi tätä majoitusta kodiksi kutsua.

Onhan minulla ammatti- ja vaikka mitä taitoja, mutta ei mitään sellaista, mistä maksettaisiin palkkaa, ainakaan juuri minulle. Minulla ei ole mitään henkisiä voimavaroja jäljellä, joten en pysty edes ajattelemaan sitä pyöritystä, mitä vaaditaan sisällön tai palvelujen tuottamiseen ja niiden tyrkyttämiseen muille ostettavaksi. Olen pohjattoman väsynyt ei-vastauksiin, joita olen saanut satoja työnantajilta, viranomaisilta ja yksittäisiltä ihmisiltä. En ole enää sellainen tuore ja puuhakas työtön, joka heittelee verkkoja vesiin ja ajattelee, että pienistä palasista rakennetaan tulevaisuus. Pienet palaset ja tulevaisuudenunelmat eivät enää auta. Tästä ei nousta millään muulla kuin lottovoitolla, ja siihen eivät unelmani yllä. Voimani ovat kerta kaikkiaan lopussa.

Entä jos tekisitkin sellaista sisältöä, jonka ei ole tarkoitus tuottaa tuloja. Unohda tulevaisuus ja unohda puuhakkuus. Sinullahan on nyt aikaa itsellesi. Avaa kone (tai ota paperi) ja tuota sisältöä sinulle itsellesi. Tee sellaista sisältöä, joka tuottaa sinulle mielihyvää. Oli se sitten raadollinen sarjakuva, joka saa sinut nauramaan, kauniiden kuvien kollaasi netistä tai kännykäkuvia metsälenkiltä. Helli silmiäsi, anna itsellesi lupa nauttia siitä, että tuotat itsellesi hyvää mieltä. Kirjoita runo, novelli tai kirja. Pura huolesi kirjan muotoon, niin saat huolet pois itsestäsi. Kesä on tulossa, mutta kuten tiedät, niin palstallakin on innokkaita neulojia ja virkkaajia, jotka tekevät lahjoittaakseen. Olisiko keinoa lahjoittaa sinulle? Voitko laittaa vaikka anonyymin sähköpostiosoitteen vaikka huomenna johonkin järkevään aikaan 18-20 välillä jolloin porukat ovat aktiivisia? Sehän poistetaan, joten aamulla ei kannata. Siellä voisit kenties antaa vaikka sossusi yhteystiedon tms. jonka kautta sinulle voisi lahjoittaa vaikka pitsineulesukat kesää varten :)

Nimesi ei paljastuisi. Tai tykkäisitkö enemmän saada puikot ja lankaa ja neuloa itse? Tuottaako sinulle enemmän iloa se, että neulot tai virkkaat itse ja saat jotain valmiiksi?

Sinultakin kiltisti ajateltu. Minä olen kuitenkin niin pitkällä tässä prosessissa, että mikään ei tuota mielihyvää, paitsi syöminen, ja sitä ei näillä rahoilla harrasteta. Kaikki muistuttaa siitä, että minulla ei ole enää mitään materiaalista eikä henkistä jäljellä: uutiset, elokuvat, kirjat, käsityöt, muiden ihmisten asunnot ja autot ja vaatteet ja harrastukset ja rauhallinen mieliala. Uutisissa näkyvät ihmiset tuovat mieleeni sen, että Suomessa on kaksi ja puoli miljoonaa työpaikkaa ja pari miljoonaa kotia, eikä minulla ole kumpaakaan. Ihmisillä on läheisiä, mutta minun läheisilleni tämä tilanne on liikaa.

Yritän siis sanoa, että olen pitkälti ohi siitä vaiheesta, missä joku muu vielä nauttii valkovuokoista ja auringosta (jota minä kaiken lisäksi inhoan) ja tekee kivoja pikkujuttuja ja piristyy niistä. Minulle ne vain korostavat kaiken toivottomuutta. Minä rakastin remontoimista ja käsitöitä, mutta ajatuskin niistä saa mahahaavan viiltämään. Yhden muovikassin pohjalta löytyi jouluna silkkimohairlankakerä kesken jääneestä villatakista ja kourallinen nappeja. Se itketti. Sitä elämää ei ole enää.

Joku varmaan ilmestyy tähän tiuskaisemaan vanhan solvauksen "t*pa sitten ittes", mutta kirjoitanpa silti. Harva ymmärtää tätä mielialaa, joka on kaiken koetun jälkeen jollain tavalla seesteinen: enää ei ole jäljellä muuta kuin kuolema ja tyhjyys. Ei se kiva ajatus ole, mutta armeliaan lopullinen.

Aikahan tässä loppuu, joten pitää kai ruveta taas lukemaan uutisia.

Sinä vain olet jäänyt kiinni menneisyyteen, etkä ole prosessoinut itseäsi siihen väiheeseen, jolloin päästät vanhasta irti. Neulominen on sinulle olemassa yhtä kauan kun sinulla muisti ja kädet toimivat, sillä osaat sen. Onko sinulla muita fyysisiä vaivoja kuin mahahaava? Pyydä puikot ja lankoja lahjoituksena ja neulo. Neulominen rentouttaa ja maadoittaa ja valmiiksi saaminen tekee itselle todella hyvää. Luot uutta joka silmukalla, menet eteen päin joka silmukalla. Jo yhdestä pienestä kerästä saa tehtyä mikäli sinulla on puikot. Et ole ainoa työtön ja vuokra-asuntoja kyllä löytyy ympäri Suomea. Vuokra-asuntoja on paikoin tyhjillään. Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 3 042 000 asuntoa, joista vailla vakinaisia asukkaita oli 337 000 asuntoa. Sinulle köytyy varmasti koti. Vaihtoehtona on, että Sossu maksaa muuttosi ja vuokravakuutesi sellaiselle paikkakunnalle josta saat asunnon. Sinun pitää saada sielläkin sossu yhteistyöhön ja  kenties edunvalvoja?, jotta pysyt asunnossa kiinni (en tiedä tilannettasi). Ihmisiä ei kukaan voi pakottaa olemaan toistensa kanssa ja Suomessa on 400 000 yksinäistä ja yli miljoona sinkkutaloutta. Älä jää kiinni menneeseen. Sinulla on edelleen kaikki taidot mitä ennenkin. Kysymys on muutokseen sopeutumisesta. Ihmisille tulee avioeroja, avioerot ovat Suomessa yleisempia kuin muualla Euroopassa. Omaisia kuolee, välejä menee poikki, Suomessa on noin 400 000 luottotiedotonta jne. Ihmiset eivät ole ongelmineen yksin. En tiedä aiempaa työtäsi, mutta siivoojakursseille otetaan yli 50 v. samoin kuin siivoojiksi otetaan töihin yli 50 v. Jos sairaudet eivät estä, niin lähde sinne ja hae koko ajan oman alasi töitä lisäksi. Sitä työtä saa tehdä paikoin yksin ja kuulokkeet korvilla mikäli muiden seura ei innosta. Älä vello menneisyydessä, vaan sopeudu nykytilanteeseen ja tee mitä pystyt. Olet sentään Suomessa, jossa aurinko paistaa vain pari kuukautta vuodessa, parhaassa mahdollisessa paikassa siis :)

Olen kirjoittanut sinulle niin pitkän vastauksen, että olen joutunut jakamaan se kahteen osaan. Olen nyt yrittänyt lähettää ensimmäisen osan kahdesti, mutta se vain jää tarkistukseen eli menee roskiin. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitkä sanat aiheuttavat automaattisen*uroimisen. Lisään joukkoon tähtien lisäksi heittomerkkejä, jos vaikka pysyisin sen'suuria edellä. Melkoinen keskustelupalsta.

Kirjoitukseni ensimmäinen osa tulee tämän kommentin perään.

Viisas vanhus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisas vanhus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin rohkaista jokaista synkissä ajatuksissa olevaa. Mutta en tiedä hyviä sanoja. Ristikää kätenne. Vaikka kaikki muut tuntuisi hylänneen teidät, Jumala ei ole sitä tehnyt. Jumala teki sinut, koska Hänellä oli tehtävä sinulle. Eikä sinun paikkaasi voi korvata kukaan. Olet arvokas sinuna itsenäsi. Älä anna pois lahjaa, jonka sait! Tiedän, ettei elämä ole aina helppoa. Ei ole niin tarkoitettukaan. Mutta kukaan ei ole täällä turhan päiten

Jumalaa ei ole. Harhainen olemattomaan uskova elämä on laadultaan huonompaa kuin realistinen yksinäisyyden hyväksyvä elämä. Ihminen voi olla täynnä energiaa ja onnea, vaikka olisikin yksin. Ihmiset aivopestään uskomaan tiettyyn muottiin: Rakkaus --> Naimisiin --> Perhe + ystäväillallisia kalenteri täynnä. Ei se ole mikään muu kuin yhteiskunnan teennäinen malli, jotta työntekijöitä ja veronmaksajia riittää. Aika harva saa elää ongelmattoman parisuhteen kunnes kuolema erottaa ja kenenkään ei ole pakko sietää ongelmia.

Miksi Jumalan otat pois sellaiselta joka saa siitä onnea ? Oletko vihainen Jumalalle vaikka et häneen usko ?

Tuossahan tuo edellinen tuputtaa sitä kaikile yksinäisille. Senkun uskoo itse, mutta turha tuputtaa sitä normaalijärkisille.

Niinhän sinäkin teet, tuputat ateismiasi kaikille, turha tuputtaa ateismia normaalijärkisille. Enemmistö on teistejä

WIN/GIA:n vuonna 2012 teettämän kyselytutkimuksen mukaan maailman väestöstä 13 % on ateisteja ja lisäksi 23 % on uskonnottomia.

Avaa uskiksille oma ketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Rahaa tulee toimeentulotuen perusosan verran.

Tietokone on jo paljon, voit alkaa hyödyntämään sitä tekemällä sisältöä ja ehkä töihin. Oletko yhtään luova? Mitä teit työksesi ennen? Onko kielitaitoa?

Laita ilmoituksia, että otat vastaan lahjoituksia. Kun et toivo liian tarkkaan, niin saat harrastusvälineitä, vaatteita jne.

Ei pidä ajatella, että on köyhä.

Tarkoitatko irtolaisuudella asunnottomuutta? Miksi menetit viimeksi asuntosi? Mikä estää hakemasta uutta? Mene sosiaalihuoltoon keskustelemaan tilanteestasi.

Olen asunnoton, en enää kadulla, mutta en voi tätä majoitusta kodiksi kutsua.

Onhan minulla ammatti- ja vaikka mitä taitoja, mutta ei mitään sellaista, mistä maksettaisiin palkkaa, ainakaan juuri minulle. Minulla ei ole mitään henkisiä voimavaroja jäljellä, joten en pysty edes ajattelemaan sitä pyöritystä, mitä vaaditaan sisällön tai palvelujen tuottamiseen ja niiden tyrkyttämiseen muille ostettavaksi. Olen pohjattoman väsynyt ei-vastauksiin, joita olen saanut satoja työnantajilta, viranomaisilta ja yksittäisiltä ihmisiltä. En ole enää sellainen tuore ja puuhakas työtön, joka heittelee verkkoja vesiin ja ajattelee, että pienistä palasista rakennetaan tulevaisuus. Pienet palaset ja tulevaisuudenunelmat eivät enää auta. Tästä ei nousta millään muulla kuin lottovoitolla, ja siihen eivät unelmani yllä. Voimani ovat kerta kaikkiaan lopussa.

Entä jos tekisitkin sellaista sisältöä, jonka ei ole tarkoitus tuottaa tuloja. Unohda tulevaisuus ja unohda puuhakkuus. Sinullahan on nyt aikaa itsellesi. Avaa kone (tai ota paperi) ja tuota sisältöä sinulle itsellesi. Tee sellaista sisältöä, joka tuottaa sinulle mielihyvää. Oli se sitten raadollinen sarjakuva, joka saa sinut nauramaan, kauniiden kuvien kollaasi netistä tai kännykäkuvia metsälenkiltä. Helli silmiäsi, anna itsellesi lupa nauttia siitä, että tuotat itsellesi hyvää mieltä. Kirjoita runo, novelli tai kirja. Pura huolesi kirjan muotoon, niin saat huolet pois itsestäsi. Kesä on tulossa, mutta kuten tiedät, niin palstallakin on innokkaita neulojia ja virkkaajia, jotka tekevät lahjoittaakseen. Olisiko keinoa lahjoittaa sinulle? Voitko laittaa vaikka anonyymin sähköpostiosoitteen vaikka huomenna johonkin järkevään aikaan 18-20 välillä jolloin porukat ovat aktiivisia? Sehän poistetaan, joten aamulla ei kannata. Siellä voisit kenties antaa vaikka sossusi yhteystiedon tms. jonka kautta sinulle voisi lahjoittaa vaikka pitsineulesukat kesää varten :)

Nimesi ei paljastuisi. Tai tykkäisitkö enemmän saada puikot ja lankaa ja neuloa itse? Tuottaako sinulle enemmän iloa se, että neulot tai virkkaat itse ja saat jotain valmiiksi?

Sinultakin kiltisti ajateltu. Minä olen kuitenkin niin pitkällä tässä prosessissa, että mikään ei tuota mielihyvää, paitsi syöminen, ja sitä ei näillä rahoilla harrasteta. Kaikki muistuttaa siitä, että minulla ei ole enää mitään materiaalista eikä henkistä jäljellä: uutiset, elokuvat, kirjat, käsityöt, muiden ihmisten asunnot ja autot ja vaatteet ja harrastukset ja rauhallinen mieliala. Uutisissa näkyvät ihmiset tuovat mieleeni sen, että Suomessa on kaksi ja puoli miljoonaa työpaikkaa ja pari miljoonaa kotia, eikä minulla ole kumpaakaan. Ihmisillä on läheisiä, mutta minun läheisilleni tämä tilanne on liikaa.

Yritän siis sanoa, että olen pitkälti ohi siitä vaiheesta, missä joku muu vielä nauttii valkovuokoista ja auringosta (jota minä kaiken lisäksi inhoan) ja tekee kivoja pikkujuttuja ja piristyy niistä. Minulle ne vain korostavat kaiken toivottomuutta. Minä rakastin remontoimista ja käsitöitä, mutta ajatuskin niistä saa mahahaavan viiltämään. Yhden muovikassin pohjalta löytyi jouluna silkkimohairlankakerä kesken jääneestä villatakista ja kourallinen nappeja. Se itketti. Sitä elämää ei ole enää.

Joku varmaan ilmestyy tähän tiuskaisemaan vanhan solvauksen "t*pa sitten ittes", mutta kirjoitanpa silti. Harva ymmärtää tätä mielialaa, joka on kaiken koetun jälkeen jollain tavalla seesteinen: enää ei ole jäljellä muuta kuin kuolema ja tyhjyys. Ei se kiva ajatus ole, mutta armeliaan lopullinen.

Aikahan tässä loppuu, joten pitää kai ruveta taas lukemaan uutisia.

Sinä vain olet jäänyt kiinni menneisyyteen, etkä ole prosessoinut itseäsi siihen väiheeseen, jolloin päästät vanhasta irti. Neulominen on sinulle olemassa yhtä kauan kun sinulla muisti ja kädet toimivat, sillä osaat sen. Onko sinulla muita fyysisiä vaivoja kuin mahahaava? Pyydä puikot ja lankoja lahjoituksena ja neulo. Neulominen rentouttaa ja maadoittaa ja valmiiksi saaminen tekee itselle todella hyvää. Luot uutta joka silmukalla, menet eteen päin joka silmukalla. Jo yhdestä pienestä kerästä saa tehtyä mikäli sinulla on puikot. Et ole ainoa työtön ja vuokra-asuntoja kyllä löytyy ympäri Suomea. Vuokra-asuntoja on paikoin tyhjillään. Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 3 042 000 asuntoa, joista vailla vakinaisia asukkaita oli 337 000 asuntoa. Sinulle köytyy varmasti koti. Vaihtoehtona on, että Sossu maksaa muuttosi ja vuokravakuutesi sellaiselle paikkakunnalle josta saat asunnon. Sinun pitää saada sielläkin sossu yhteistyöhön ja  kenties edunvalvoja?, jotta pysyt asunnossa kiinni (en tiedä tilannettasi). Ihmisiä ei kukaan voi pakottaa olemaan toistensa kanssa ja Suomessa on 400 000 yksinäistä ja yli miljoona sinkkutaloutta. Älä jää kiinni menneeseen. Sinulla on edelleen kaikki taidot mitä ennenkin. Kysymys on muutokseen sopeutumisesta. Ihmisille tulee avioeroja, avioerot ovat Suomessa yleisempia kuin muualla Euroopassa. Omaisia kuolee, välejä menee poikki, Suomessa on noin 400 000 luottotiedotonta jne. Ihmiset eivät ole ongelmineen yksin. En tiedä aiempaa työtäsi, mutta siivoojakursseille otetaan yli 50 v. samoin kuin siivoojiksi otetaan töihin yli 50 v. Jos sairaudet eivät estä, niin lähde sinne ja hae koko ajan oman alasi töitä lisäksi. Sitä työtä saa tehdä paikoin yksin ja kuulokkeet korvilla mikäli muiden seura ei innosta. Älä vello menneisyydessä, vaan sopeudu nykytilanteeseen ja tee mitä pystyt. Olet sentään Suomessa, jossa aurinko paistaa vain pari kuukautta vuodessa, parhaassa mahdollisessa paikassa siis :)

Olen kirjoittanut sinulle niin pitkän vastauksen, että olen joutunut jakamaan se kahteen osaan. Olen nyt yrittänyt lähettää ensimmäisen osan kahdesti, mutta se vain jää tarkistukseen eli menee roskiin. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitkä sanat aiheuttavat automaattisen*uroimisen. Lisään joukkoon tähtien lisäksi heittomerkkejä, jos vaikka pysyisin sen'suuria edellä. Melkoinen keskustelupalsta.

Kirjoitukseni ensimmäinen osa tulee tämän kommentin perään.

Tähän perään tuleekin osa 2, koska osa 1 on jo täynnä tähtiä ja heittomerkkejä, eikä se silti tule läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Rahaa tulee toimeentulotuen perusosan verran.

Tietokone on jo paljon, voit alkaa hyödyntämään sitä tekemällä sisältöä ja ehkä töihin. Oletko yhtään luova? Mitä teit työksesi ennen? Onko kielitaitoa?

Laita ilmoituksia, että otat vastaan lahjoituksia. Kun et toivo liian tarkkaan, niin saat harrastusvälineitä, vaatteita jne.

Ei pidä ajatella, että on köyhä.

Tarkoitatko irtolaisuudella asunnottomuutta? Miksi menetit viimeksi asuntosi? Mikä estää hakemasta uutta? Mene sosiaalihuoltoon keskustelemaan tilanteestasi.

Olen asunnoton, en enää kadulla, mutta en voi tätä majoitusta kodiksi kutsua.

Onhan minulla ammatti- ja vaikka mitä taitoja, mutta ei mitään sellaista, mistä maksettaisiin palkkaa, ainakaan juuri minulle. Minulla ei ole mitään henkisiä voimavaroja jäljellä, joten en pysty edes ajattelemaan sitä pyöritystä, mitä vaaditaan sisällön tai palvelujen tuottamiseen ja niiden tyrkyttämiseen muille ostettavaksi. Olen pohjattoman väsynyt ei-vastauksiin, joita olen saanut satoja työnantajilta, viranomaisilta ja yksittäisiltä ihmisiltä. En ole enää sellainen tuore ja puuhakas työtön, joka heittelee verkkoja vesiin ja ajattelee, että pienistä palasista rakennetaan tulevaisuus. Pienet palaset ja tulevaisuudenunelmat eivät enää auta. Tästä ei nousta millään muulla kuin lottovoitolla, ja siihen eivät unelmani yllä. Voimani ovat kerta kaikkiaan lopussa.

Entä jos tekisitkin sellaista sisältöä, jonka ei ole tarkoitus tuottaa tuloja. Unohda tulevaisuus ja unohda puuhakkuus. Sinullahan on nyt aikaa itsellesi. Avaa kone (tai ota paperi) ja tuota sisältöä sinulle itsellesi. Tee sellaista sisältöä, joka tuottaa sinulle mielihyvää. Oli se sitten raadollinen sarjakuva, joka saa sinut nauramaan, kauniiden kuvien kollaasi netistä tai kännykäkuvia metsälenkiltä. Helli silmiäsi, anna itsellesi lupa nauttia siitä, että tuotat itsellesi hyvää mieltä. Kirjoita runo, novelli tai kirja. Pura huolesi kirjan muotoon, niin saat huolet pois itsestäsi. Kesä on tulossa, mutta kuten tiedät, niin palstallakin on innokkaita neulojia ja virkkaajia, jotka tekevät lahjoittaakseen. Olisiko keinoa lahjoittaa sinulle? Voitko laittaa vaikka anonyymin sähköpostiosoitteen vaikka huomenna johonkin järkevään aikaan 18-20 välillä jolloin porukat ovat aktiivisia? Sehän poistetaan, joten aamulla ei kannata. Siellä voisit kenties antaa vaikka sossusi yhteystiedon tms. jonka kautta sinulle voisi lahjoittaa vaikka pitsineulesukat kesää varten :)

Nimesi ei paljastuisi. Tai tykkäisitkö enemmän saada puikot ja lankaa ja neuloa itse? Tuottaako sinulle enemmän iloa se, että neulot tai virkkaat itse ja saat jotain valmiiksi?

Sinultakin kiltisti ajateltu. Minä olen kuitenkin niin pitkällä tässä prosessissa, että mikään ei tuota mielihyvää, paitsi syöminen, ja sitä ei näillä rahoilla harrasteta. Kaikki muistuttaa siitä, että minulla ei ole enää mitään materiaalista eikä henkistä jäljellä: uutiset, elokuvat, kirjat, käsityöt, muiden ihmisten asunnot ja autot ja vaatteet ja harrastukset ja rauhallinen mieliala. Uutisissa näkyvät ihmiset tuovat mieleeni sen, että Suomessa on kaksi ja puoli miljoonaa työpaikkaa ja pari miljoonaa kotia, eikä minulla ole kumpaakaan. Ihmisillä on läheisiä, mutta minun läheisilleni tämä tilanne on liikaa.

Yritän siis sanoa, että olen pitkälti ohi siitä vaiheesta, missä joku muu vielä nauttii valkovuokoista ja auringosta (jota minä kaiken lisäksi inhoan) ja tekee kivoja pikkujuttuja ja piristyy niistä. Minulle ne vain korostavat kaiken toivottomuutta. Minä rakastin remontoimista ja käsitöitä, mutta ajatuskin niistä saa mahahaavan viiltämään. Yhden muovikassin pohjalta löytyi jouluna silkkimohairlankakerä kesken jääneestä villatakista ja kourallinen nappeja. Se itketti. Sitä elämää ei ole enää.

Joku varmaan ilmestyy tähän tiuskaisemaan vanhan solvauksen "t*pa sitten ittes", mutta kirjoitanpa silti. Harva ymmärtää tätä mielialaa, joka on kaiken koetun jälkeen jollain tavalla seesteinen: enää ei ole jäljellä muuta kuin kuolema ja tyhjyys. Ei se kiva ajatus ole, mutta armeliaan lopullinen.

Aikahan tässä loppuu, joten pitää kai ruveta taas lukemaan uutisia.

Sinä vain olet jäänyt kiinni menneisyyteen, etkä ole prosessoinut itseäsi siihen väiheeseen, jolloin päästät vanhasta irti. Neulominen on sinulle olemassa yhtä kauan kun sinulla muisti ja kädet toimivat, sillä osaat sen. Onko sinulla muita fyysisiä vaivoja kuin mahahaava? Pyydä puikot ja lankoja lahjoituksena ja neulo. Neulominen rentouttaa ja maadoittaa ja valmiiksi saaminen tekee itselle todella hyvää. Luot uutta joka silmukalla, menet eteen päin joka silmukalla. Jo yhdestä pienestä kerästä saa tehtyä mikäli sinulla on puikot. Et ole ainoa työtön ja vuokra-asuntoja kyllä löytyy ympäri Suomea. Vuokra-asuntoja on paikoin tyhjillään. Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 3 042 000 asuntoa, joista vailla vakinaisia asukkaita oli 337 000 asuntoa. Sinulle köytyy varmasti koti. Vaihtoehtona on, että Sossu maksaa muuttosi ja vuokravakuutesi sellaiselle paikkakunnalle josta saat asunnon. Sinun pitää saada sielläkin sossu yhteistyöhön ja  kenties edunvalvoja?, jotta pysyt asunnossa kiinni (en tiedä tilannettasi). Ihmisiä ei kukaan voi pakottaa olemaan toistensa kanssa ja Suomessa on 400 000 yksinäistä ja yli miljoona sinkkutaloutta. Älä jää kiinni menneeseen. Sinulla on edelleen kaikki taidot mitä ennenkin. Kysymys on muutokseen sopeutumisesta. Ihmisille tulee avioeroja, avioerot ovat Suomessa yleisempia kuin muualla Euroopassa. Omaisia kuolee, välejä menee poikki, Suomessa on noin 400 000 luottotiedotonta jne. Ihmiset eivät ole ongelmineen yksin. En tiedä aiempaa työtäsi, mutta siivoojakursseille otetaan yli 50 v. samoin kuin siivoojiksi otetaan töihin yli 50 v. Jos sairaudet eivät estä, niin lähde sinne ja hae koko ajan oman alasi töitä lisäksi. Sitä työtä saa tehdä paikoin yksin ja kuulokkeet korvilla mikäli muiden seura ei innosta. Älä vello menneisyydessä, vaan sopeudu nykytilanteeseen ja tee mitä pystyt. Olet sentään Suomessa, jossa aurinko paistaa vain pari kuukautta vuodessa, parhaassa mahdollisessa paikassa siis :)

Olen kirjoittanut sinulle niin pitkän vastauksen, että olen joutunut jakamaan se kahteen osaan. Olen nyt yrittänyt lähettää ensimmäisen osan kahdesti, mutta se vain jää tarkistukseen eli menee roskiin. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitkä sanat aiheuttavat automaattisen*uroimisen. Lisään joukkoon tähtien lisäksi heittomerkkejä, jos vaikka pysyisin sen'suuria edellä. Melkoinen keskustelupalsta.

Kirjoitukseni ensimmäinen osa tulee tämän kommentin perään.

Tähän perään tuleekin osa 2, koska osa 1 on jo täynnä tähtiä ja heittomerkkejä, eikä se silti tule läpi.

Tässä tulee osa 2. Jos tämäkään ei tule läpi, vaihdan IP-osoitetta ja yritän uudelleen-

*

En ole psyk’o*ttinen enkä edes mase’ntunut. Haluni olla elä’mättä perustuu konkreettisesti sille, mitä minulla ei enää ole. Ter’apia ja lää’kitys eli puhuminen ja aiv*ke’mian muuttaminen - joita joku väistämättä tulee ehdottamaan - eivät ole ratkaisu, koska ne eivät tuo takaisin minun elä’mäni pohjaa. Useampi auttamisammattilainen on jo katsonut minut toiv’otto’maksi ja vetäytynyt tehtävästä, ja vaikka toisaalta il’ke’ästi nautinkin standardiratkaisuja tarjoavien ammattilaisten ammatillisen riittä’vyydentunteen hienoisesta ja ohimenevästä mure’ntamisesta, en jaksa selittää valtavaa ongelm’avyyhteä enää yhdellekään sitä palkkansa edestä kuuntelevalle.

Siitä, että minä kirjoittelen tässä ketjussa, ei pidä päätellä sitä, että minä etsisin neuvoja tai apua. Kirjoitan aikani kuluksi, ja miksen kirjoittaisi, kun lukijoina on ollut ihmisiä, jotka ovat lukeneet vapaaehtoisesti eli palkatta. Jotkut ovat jopa nähneet pitkältikin kommentoimisen vaivan, mitä ei tällä her’j*a’miseen erikoistuneella pa’lstalla kovin usein näe. Ja ei, siitä, että kommunikoin täällä ja luen mielelläni muiden kirjoituksia, ei pidä tehdä sitä päätelmää, että täällä kommunikoiminen olisi syy el’ää.

Keskustelun aloittaja kysyi turva’satamasta ja aika moni on maininnut oman kotinsa turv’allisuuden perustaksi. Äärimm’äisenä koti-ihmisenä tiedän hyvin tarkkaan sen tunteen, jonka saa, kun tulee kotipesään, vetää oven kiinni, vääntää varmu’uslukon päälle ja tietää olevansa aamuun asti kuin kuusenlatvassa oksien alla. Kotiin kuin kotiin on kuitenkin äärimmäisen helppo mur’tautua, ja kun on yhden kerran havahtunut siihen, että turva’sataman puhtaalla ryijymatolla seisoo kuraisine kenkineen tuntematon, hy’ökkä*vä, rö’yhk*ä, melko varmasti as’eist*utun’ut, valtavan kokoinen ihminen, ei turva’llisuuden tunne palaa koskaan. Tunne on tuhatkertaisesti se, joka seuraa esimerkiksi autoon mur’tautumisesta. Minä telk’eän nukkumapaikkani oven edelleen yöksi; en sen vuoksi, että tel’ki pitäisi oven kiinni, vaan siksi, että ovesta ei tulla sisään herättämättä minua. Haluan olla valveilla, kun kimppuuni käydään. Tällä kertaa en toivottavasti jäh’mety ka’uhu’sta, vaan käyn päälle. Tähän lama’annuttavaan ja samalla k’o*sto’vä’k*val’taa tih’kuvaan ajatukseen herään joka ikinen aamu. Ja koska lama’annuttavan tus’kallinen tunne on kuitenkin siedettävämpi kuin se, että pitää nousta kohtaamaan taas uusi päivä, kääriydyn peiton alle pimentoon ja yritän pitkittää nousemista edes vähän aikaa. Kuvitelkaapa omalle kohdallenne. Ilahduttaako pieni kävelyretki päivänkakkaroiden keskellä? Miltä tuntuu mukavaan elämäänsä tuudittautuneiden ihmisten reipas kommentti siitä, että nythän suunta on vain ylöspäin, kun suunta on jokaisen kommentin jälkeen vienyt vain kauemmaksi kohti pohjaa?

Vierailija kirjoitti:

Kuvitelkaapa omalle kohdallenne. Ilahduttaako pieni kävelyretki päivänkakkaroiden keskellä? Miltä tuntuu mukavaan elämäänsä tuudittautuneiden ihmisten reipas kommentti siitä, että nythän suunta on vain ylöspäin, kun suunta on jokaisen kommentin jälkeen vienyt vain kauemmaksi kohti pohjaa?

Miksi sinä oletat, että saat päivänkakkarakommentteja sellaisilta, joiden elämä on mukavaa? Ihan rehellisesti, ajatteletko, että sinun kokemuksesi ovat pahempia kuin muiden ihmisten kokemukset? Tuomitsematta jos vastaus on kyllä, haluan vain tietää onko näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Rahaa tulee toimeentulotuen perusosan verran.

Tietokone on jo paljon, voit alkaa hyödyntämään sitä tekemällä sisältöä ja ehkä töihin. Oletko yhtään luova? Mitä teit työksesi ennen? Onko kielitaitoa?

Laita ilmoituksia, että otat vastaan lahjoituksia. Kun et toivo liian tarkkaan, niin saat harrastusvälineitä, vaatteita jne.

Ei pidä ajatella, että on köyhä.

Tarkoitatko irtolaisuudella asunnottomuutta? Miksi menetit viimeksi asuntosi? Mikä estää hakemasta uutta? Mene sosiaalihuoltoon keskustelemaan tilanteestasi.

Olen asunnoton, en enää kadulla, mutta en voi tätä majoitusta kodiksi kutsua.

Onhan minulla ammatti- ja vaikka mitä taitoja, mutta ei mitään sellaista, mistä maksettaisiin palkkaa, ainakaan juuri minulle. Minulla ei ole mitään henkisiä voimavaroja jäljellä, joten en pysty edes ajattelemaan sitä pyöritystä, mitä vaaditaan sisällön tai palvelujen tuottamiseen ja niiden tyrkyttämiseen muille ostettavaksi. Olen pohjattoman väsynyt ei-vastauksiin, joita olen saanut satoja työnantajilta, viranomaisilta ja yksittäisiltä ihmisiltä. En ole enää sellainen tuore ja puuhakas työtön, joka heittelee verkkoja vesiin ja ajattelee, että pienistä palasista rakennetaan tulevaisuus. Pienet palaset ja tulevaisuudenunelmat eivät enää auta. Tästä ei nousta millään muulla kuin lottovoitolla, ja siihen eivät unelmani yllä. Voimani ovat kerta kaikkiaan lopussa.

Entä jos tekisitkin sellaista sisältöä, jonka ei ole tarkoitus tuottaa tuloja. Unohda tulevaisuus ja unohda puuhakkuus. Sinullahan on nyt aikaa itsellesi. Avaa kone (tai ota paperi) ja tuota sisältöä sinulle itsellesi. Tee sellaista sisältöä, joka tuottaa sinulle mielihyvää. Oli se sitten raadollinen sarjakuva, joka saa sinut nauramaan, kauniiden kuvien kollaasi netistä tai kännykäkuvia metsälenkiltä. Helli silmiäsi, anna itsellesi lupa nauttia siitä, että tuotat itsellesi hyvää mieltä. Kirjoita runo, novelli tai kirja. Pura huolesi kirjan muotoon, niin saat huolet pois itsestäsi. Kesä on tulossa, mutta kuten tiedät, niin palstallakin on innokkaita neulojia ja virkkaajia, jotka tekevät lahjoittaakseen. Olisiko keinoa lahjoittaa sinulle? Voitko laittaa vaikka anonyymin sähköpostiosoitteen vaikka huomenna johonkin järkevään aikaan 18-20 välillä jolloin porukat ovat aktiivisia? Sehän poistetaan, joten aamulla ei kannata. Siellä voisit kenties antaa vaikka sossusi yhteystiedon tms. jonka kautta sinulle voisi lahjoittaa vaikka pitsineulesukat kesää varten :)

Nimesi ei paljastuisi. Tai tykkäisitkö enemmän saada puikot ja lankaa ja neuloa itse? Tuottaako sinulle enemmän iloa se, että neulot tai virkkaat itse ja saat jotain valmiiksi?

Sinultakin kiltisti ajateltu. Minä olen kuitenkin niin pitkällä tässä prosessissa, että mikään ei tuota mielihyvää, paitsi syöminen, ja sitä ei näillä rahoilla harrasteta. Kaikki muistuttaa siitä, että minulla ei ole enää mitään materiaalista eikä henkistä jäljellä: uutiset, elokuvat, kirjat, käsityöt, muiden ihmisten asunnot ja autot ja vaatteet ja harrastukset ja rauhallinen mieliala. Uutisissa näkyvät ihmiset tuovat mieleeni sen, että Suomessa on kaksi ja puoli miljoonaa työpaikkaa ja pari miljoonaa kotia, eikä minulla ole kumpaakaan. Ihmisillä on läheisiä, mutta minun läheisilleni tämä tilanne on liikaa.

Yritän siis sanoa, että olen pitkälti ohi siitä vaiheesta, missä joku muu vielä nauttii valkovuokoista ja auringosta (jota minä kaiken lisäksi inhoan) ja tekee kivoja pikkujuttuja ja piristyy niistä. Minulle ne vain korostavat kaiken toivottomuutta. Minä rakastin remontoimista ja käsitöitä, mutta ajatuskin niistä saa mahahaavan viiltämään. Yhden muovikassin pohjalta löytyi jouluna silkkimohairlankakerä kesken jääneestä villatakista ja kourallinen nappeja. Se itketti. Sitä elämää ei ole enää.

Joku varmaan ilmestyy tähän tiuskaisemaan vanhan solvauksen "t*pa sitten ittes", mutta kirjoitanpa silti. Harva ymmärtää tätä mielialaa, joka on kaiken koetun jälkeen jollain tavalla seesteinen: enää ei ole jäljellä muuta kuin kuolema ja tyhjyys. Ei se kiva ajatus ole, mutta armeliaan lopullinen.

Aikahan tässä loppuu, joten pitää kai ruveta taas lukemaan uutisia.

Sinä vain olet jäänyt kiinni menneisyyteen, etkä ole prosessoinut itseäsi siihen väiheeseen, jolloin päästät vanhasta irti. Neulominen on sinulle olemassa yhtä kauan kun sinulla muisti ja kädet toimivat, sillä osaat sen. Onko sinulla muita fyysisiä vaivoja kuin mahahaava? Pyydä puikot ja lankoja lahjoituksena ja neulo. Neulominen rentouttaa ja maadoittaa ja valmiiksi saaminen tekee itselle todella hyvää. Luot uutta joka silmukalla, menet eteen päin joka silmukalla. Jo yhdestä pienestä kerästä saa tehtyä mikäli sinulla on puikot. Et ole ainoa työtön ja vuokra-asuntoja kyllä löytyy ympäri Suomea. Vuokra-asuntoja on paikoin tyhjillään. Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 3 042 000 asuntoa, joista vailla vakinaisia asukkaita oli 337 000 asuntoa. Sinulle köytyy varmasti koti. Vaihtoehtona on, että Sossu maksaa muuttosi ja vuokravakuutesi sellaiselle paikkakunnalle josta saat asunnon. Sinun pitää saada sielläkin sossu yhteistyöhön ja  kenties edunvalvoja?, jotta pysyt asunnossa kiinni (en tiedä tilannettasi). Ihmisiä ei kukaan voi pakottaa olemaan toistensa kanssa ja Suomessa on 400 000 yksinäistä ja yli miljoona sinkkutaloutta. Älä jää kiinni menneeseen. Sinulla on edelleen kaikki taidot mitä ennenkin. Kysymys on muutokseen sopeutumisesta. Ihmisille tulee avioeroja, avioerot ovat Suomessa yleisempia kuin muualla Euroopassa. Omaisia kuolee, välejä menee poikki, Suomessa on noin 400 000 luottotiedotonta jne. Ihmiset eivät ole ongelmineen yksin. En tiedä aiempaa työtäsi, mutta siivoojakursseille otetaan yli 50 v. samoin kuin siivoojiksi otetaan töihin yli 50 v. Jos sairaudet eivät estä, niin lähde sinne ja hae koko ajan oman alasi töitä lisäksi. Sitä työtä saa tehdä paikoin yksin ja kuulokkeet korvilla mikäli muiden seura ei innosta. Älä vello menneisyydessä, vaan sopeudu nykytilanteeseen ja tee mitä pystyt. Olet sentään Suomessa, jossa aurinko paistaa vain pari kuukautta vuodessa, parhaassa mahdollisessa paikassa siis :)

Olen kirjoittanut sinulle niin pitkän vastauksen, että olen joutunut jakamaan se kahteen osaan. Olen nyt yrittänyt lähettää ensimmäisen osan kahdesti, mutta se vain jää tarkistukseen eli menee roskiin. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitkä sanat aiheuttavat automaattisen*uroimisen. Lisään joukkoon tähtien lisäksi heittomerkkejä, jos vaikka pysyisin sen'suuria edellä. Melkoinen keskustelupalsta.

Kirjoitukseni ensimmäinen osa tulee tämän kommentin perään.

Tähän perään tuleekin osa 2, koska osa 1 on jo täynnä tähtiä ja heittomerkkejä, eikä se silti tule läpi.

Keskustelun aloittaja kysyi turva’satamasta ja aika moni on maininnut oman kotinsa turv’allisuuden perustaksi. Äärimm’äisenä koti-ihmisenä tiedän hyvin tarkkaan sen tunteen, jonka saa, kun tulee kotipesään, vetää oven kiinni, vääntää varmu’uslukon päälle ja tietää olevansa aamuun asti kuin kuusenlatvassa oksien alla. Kotiin kuin kotiin on kuitenkin äärimmäisen helppo mur’tautua, ja kun on yhden kerran havahtunut siihen, että turva’sataman puhtaalla ryijymatolla seisoo kuraisine kenkineen tuntematon, hy’ökkä*vä, rö’yhk*ä, melko varmasti as’eist*utun’ut, valtavan kokoinen ihminen, ei turva’llisuuden tunne palaa koskaan. Tunne on tuhatkertaisesti se, joka seuraa esimerkiksi autoon mur’tautumisesta. Minä telk’eän nukkumapaikkani oven edelleen yöksi; en sen vuoksi, että tel’ki pitäisi oven kiinni, vaan siksi, että ovesta ei tulla sisään herättämättä minua. Haluan olla valveilla, kun kimppuuni käydään. Tällä kertaa en toivottavasti jäh’mety ka’uhu’sta, vaan käyn päälle. Tähän lama’annuttavaan ja samalla k’o*sto’vä’k*val’taa tih’kuvaan ajatukseen herään joka ikinen aamu.

Oletko kokeillut silmänliiketerapiaa?

http://traumajadissosiaatio.fi/emdr-silmanliiketerapia/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Rahaa tulee toimeentulotuen perusosan verran.

Tietokone on jo paljon, voit alkaa hyödyntämään sitä tekemällä sisältöä ja ehkä töihin. Oletko yhtään luova? Mitä teit työksesi ennen? Onko kielitaitoa?

Laita ilmoituksia, että otat vastaan lahjoituksia. Kun et toivo liian tarkkaan, niin saat harrastusvälineitä, vaatteita jne.

Ei pidä ajatella, että on köyhä.

Tarkoitatko irtolaisuudella asunnottomuutta? Miksi menetit viimeksi asuntosi? Mikä estää hakemasta uutta? Mene sosiaalihuoltoon keskustelemaan tilanteestasi.

Olen asunnoton, en enää kadulla, mutta en voi tätä majoitusta kodiksi kutsua.

Onhan minulla ammatti- ja vaikka mitä taitoja, mutta ei mitään sellaista, mistä maksettaisiin palkkaa, ainakaan juuri minulle. Minulla ei ole mitään henkisiä voimavaroja jäljellä, joten en pysty edes ajattelemaan sitä pyöritystä, mitä vaaditaan sisällön tai palvelujen tuottamiseen ja niiden tyrkyttämiseen muille ostettavaksi. Olen pohjattoman väsynyt ei-vastauksiin, joita olen saanut satoja työnantajilta, viranomaisilta ja yksittäisiltä ihmisiltä. En ole enää sellainen tuore ja puuhakas työtön, joka heittelee verkkoja vesiin ja ajattelee, että pienistä palasista rakennetaan tulevaisuus. Pienet palaset ja tulevaisuudenunelmat eivät enää auta. Tästä ei nousta millään muulla kuin lottovoitolla, ja siihen eivät unelmani yllä. Voimani ovat kerta kaikkiaan lopussa.

Entä jos tekisitkin sellaista sisältöä, jonka ei ole tarkoitus tuottaa tuloja. Unohda tulevaisuus ja unohda puuhakkuus. Sinullahan on nyt aikaa itsellesi. Avaa kone (tai ota paperi) ja tuota sisältöä sinulle itsellesi. Tee sellaista sisältöä, joka tuottaa sinulle mielihyvää. Oli se sitten raadollinen sarjakuva, joka saa sinut nauramaan, kauniiden kuvien kollaasi netistä tai kännykäkuvia metsälenkiltä. Helli silmiäsi, anna itsellesi lupa nauttia siitä, että tuotat itsellesi hyvää mieltä. Kirjoita runo, novelli tai kirja. Pura huolesi kirjan muotoon, niin saat huolet pois itsestäsi. Kesä on tulossa, mutta kuten tiedät, niin palstallakin on innokkaita neulojia ja virkkaajia, jotka tekevät lahjoittaakseen. Olisiko keinoa lahjoittaa sinulle? Voitko laittaa vaikka anonyymin sähköpostiosoitteen vaikka huomenna johonkin järkevään aikaan 18-20 välillä jolloin porukat ovat aktiivisia? Sehän poistetaan, joten aamulla ei kannata. Siellä voisit kenties antaa vaikka sossusi yhteystiedon tms. jonka kautta sinulle voisi lahjoittaa vaikka pitsineulesukat kesää varten :)

Nimesi ei paljastuisi. Tai tykkäisitkö enemmän saada puikot ja lankaa ja neuloa itse? Tuottaako sinulle enemmän iloa se, että neulot tai virkkaat itse ja saat jotain valmiiksi?

Sinultakin kiltisti ajateltu. Minä olen kuitenkin niin pitkällä tässä prosessissa, että mikään ei tuota mielihyvää, paitsi syöminen, ja sitä ei näillä rahoilla harrasteta. Kaikki muistuttaa siitä, että minulla ei ole enää mitään materiaalista eikä henkistä jäljellä: uutiset, elokuvat, kirjat, käsityöt, muiden ihmisten asunnot ja autot ja vaatteet ja harrastukset ja rauhallinen mieliala. Uutisissa näkyvät ihmiset tuovat mieleeni sen, että Suomessa on kaksi ja puoli miljoonaa työpaikkaa ja pari miljoonaa kotia, eikä minulla ole kumpaakaan. Ihmisillä on läheisiä, mutta minun läheisilleni tämä tilanne on liikaa.

Yritän siis sanoa, että olen pitkälti ohi siitä vaiheesta, missä joku muu vielä nauttii valkovuokoista ja auringosta (jota minä kaiken lisäksi inhoan) ja tekee kivoja pikkujuttuja ja piristyy niistä. Minulle ne vain korostavat kaiken toivottomuutta. Minä rakastin remontoimista ja käsitöitä, mutta ajatuskin niistä saa mahahaavan viiltämään. Yhden muovikassin pohjalta löytyi jouluna silkkimohairlankakerä kesken jääneestä villatakista ja kourallinen nappeja. Se itketti. Sitä elämää ei ole enää.

Joku varmaan ilmestyy tähän tiuskaisemaan vanhan solvauksen "t*pa sitten ittes", mutta kirjoitanpa silti. Harva ymmärtää tätä mielialaa, joka on kaiken koetun jälkeen jollain tavalla seesteinen: enää ei ole jäljellä muuta kuin kuolema ja tyhjyys. Ei se kiva ajatus ole, mutta armeliaan lopullinen.

Aikahan tässä loppuu, joten pitää kai ruveta taas lukemaan uutisia.

Sinä vain olet jäänyt kiinni menneisyyteen, etkä ole prosessoinut itseäsi siihen väiheeseen, jolloin päästät vanhasta irti. Neulominen on sinulle olemassa yhtä kauan kun sinulla muisti ja kädet toimivat, sillä osaat sen. Onko sinulla muita fyysisiä vaivoja kuin mahahaava? Pyydä puikot ja lankoja lahjoituksena ja neulo. Neulominen rentouttaa ja maadoittaa ja valmiiksi saaminen tekee itselle todella hyvää. Luot uutta joka silmukalla, menet eteen päin joka silmukalla. Jo yhdestä pienestä kerästä saa tehtyä mikäli sinulla on puikot. Et ole ainoa työtön ja vuokra-asuntoja kyllä löytyy ympäri Suomea. Vuokra-asuntoja on paikoin tyhjillään. Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 3 042 000 asuntoa, joista vailla vakinaisia asukkaita oli 337 000 asuntoa. Sinulle köytyy varmasti koti. Vaihtoehtona on, että Sossu maksaa muuttosi ja vuokravakuutesi sellaiselle paikkakunnalle josta saat asunnon. Sinun pitää saada sielläkin sossu yhteistyöhön ja  kenties edunvalvoja?, jotta pysyt asunnossa kiinni (en tiedä tilannettasi). Ihmisiä ei kukaan voi pakottaa olemaan toistensa kanssa ja Suomessa on 400 000 yksinäistä ja yli miljoona sinkkutaloutta. Älä jää kiinni menneeseen. Sinulla on edelleen kaikki taidot mitä ennenkin. Kysymys on muutokseen sopeutumisesta. Ihmisille tulee avioeroja, avioerot ovat Suomessa yleisempia kuin muualla Euroopassa. Omaisia kuolee, välejä menee poikki, Suomessa on noin 400 000 luottotiedotonta jne. Ihmiset eivät ole ongelmineen yksin. En tiedä aiempaa työtäsi, mutta siivoojakursseille otetaan yli 50 v. samoin kuin siivoojiksi otetaan töihin yli 50 v. Jos sairaudet eivät estä, niin lähde sinne ja hae koko ajan oman alasi töitä lisäksi. Sitä työtä saa tehdä paikoin yksin ja kuulokkeet korvilla mikäli muiden seura ei innosta. Älä vello menneisyydessä, vaan sopeudu nykytilanteeseen ja tee mitä pystyt. Olet sentään Suomessa, jossa aurinko paistaa vain pari kuukautta vuodessa, parhaassa mahdollisessa paikassa siis :)

Olen kirjoittanut sinulle niin pitkän vastauksen, että olen joutunut jakamaan se kahteen osaan. Olen nyt yrittänyt lähettää ensimmäisen osan kahdesti, mutta se vain jää tarkistukseen eli menee roskiin. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitkä sanat aiheuttavat automaattisen*uroimisen. Lisään joukkoon tähtien lisäksi heittomerkkejä, jos vaikka pysyisin sen'suuria edellä. Melkoinen keskustelupalsta.

Kirjoitukseni ensimmäinen osa tulee tämän kommentin perään.

Tähän perään tuleekin osa 2, koska osa 1 on jo täynnä tähtiä ja heittomerkkejä, eikä se silti tule läpi.

Tässä tulee osa 2. Jos tämäkään ei tule läpi, vaihdan IP-osoitetta ja yritän uudelleen-

*

En ole psyk’o*ttinen enkä edes mase’ntunut. Haluni olla elä’mättä perustuu konkreettisesti sille, mitä minulla ei enää ole. Ter’apia ja lää’kitys eli puhuminen ja aiv*ke’mian muuttaminen - joita joku väistämättä tulee ehdottamaan - eivät ole ratkaisu, koska ne eivät tuo takaisin minun elä’mäni pohjaa. Useampi auttamisammattilainen on jo katsonut minut toiv’otto’maksi ja vetäytynyt tehtävästä, ja vaikka toisaalta il’ke’ästi nautinkin standardiratkaisuja tarjoavien ammattilaisten ammatillisen riittä’vyydentunteen hienoisesta ja ohimenevästä mure’ntamisesta, en jaksa selittää valtavaa ongelm’avyyhteä enää yhdellekään sitä palkkansa edestä kuuntelevalle.

Siitä, että minä kirjoittelen tässä ketjussa, ei pidä päätellä sitä, että minä etsisin neuvoja tai apua. Kirjoitan aikani kuluksi, ja miksen kirjoittaisi, kun lukijoina on ollut ihmisiä, jotka ovat lukeneet vapaaehtoisesti eli palkatta. Jotkut ovat jopa nähneet pitkältikin kommentoimisen vaivan, mitä ei tällä her’j*a’miseen erikoistuneella pa’lstalla kovin usein näe. Ja ei, siitä, että kommunikoin täällä ja luen mielelläni muiden kirjoituksia, ei pidä tehdä sitä päätelmää, että täällä kommunikoiminen olisi syy el’ää.

Keskustelun aloittaja kysyi turva’satamasta ja aika moni on maininnut oman kotinsa turv’allisuuden perustaksi. Äärimm’äisenä koti-ihmisenä tiedän hyvin tarkkaan sen tunteen, jonka saa, kun tulee kotipesään, vetää oven kiinni, vääntää varmu’uslukon päälle ja tietää olevansa aamuun asti kuin kuusenlatvassa oksien alla. Kotiin kuin kotiin on kuitenkin äärimmäisen helppo mur’tautua, ja kun on yhden kerran havahtunut siihen, että turva’sataman puhtaalla ryijymatolla seisoo kuraisine kenkineen tuntematon, hy’ökkä*vä, rö’yhk*ä, melko varmasti as’eist*utun’ut, valtavan kokoinen ihminen, ei turva’llisuuden tunne palaa koskaan. Tunne on tuhatkertaisesti se, joka seuraa esimerkiksi autoon mur’tautumisesta. Minä telk’eän nukkumapaikkani oven edelleen yöksi; en sen vuoksi, että tel’ki pitäisi oven kiinni, vaan siksi, että ovesta ei tulla sisään herättämättä minua. Haluan olla valveilla, kun kimppuuni käydään. Tällä kertaa en toivottavasti jäh’mety ka’uhu’sta, vaan käyn päälle. Tähän lama’annuttavaan ja samalla k’o*sto’vä’k*val’taa tih’kuvaan ajatukseen herään joka ikinen aamu. Ja koska lama’annuttavan tus’kallinen tunne on kuitenkin siedettävämpi kuin se, että pitää nousta kohtaamaan taas uusi päivä, kääriydyn peiton alle pimentoon ja yritän pitkittää nousemista edes vähän aikaa. Kuvitelkaapa omalle kohdallenne. Ilahduttaako pieni kävelyretki päivänkakkaroiden keskellä? Miltä tuntuu mukavaan elämäänsä tuudittautuneiden ihmisten reipas kommentti siitä, että nythän suunta on vain ylöspäin, kun suunta on jokaisen kommentin jälkeen vienyt vain kauemmaksi kohti pohjaa?

Tämän paikan toiminnasta ja periaatteista kertonee se, että tähän ketjuun kirjoittaminen edes tekstiä muuttamalla ja sotkemalla ei onnistunut minulta, mutta uuden aloituksen tekeminen samalla tekstillä onnistui. Tässä:

https://www.vauva.fi/keskustelu/4120815/ehkapa-keskustelu-jatkuu-taalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvitelkaapa omalle kohdallenne. Ilahduttaako pieni kävelyretki päivänkakkaroiden keskellä? Miltä tuntuu mukavaan elämäänsä tuudittautuneiden ihmisten reipas kommentti siitä, että nythän suunta on vain ylöspäin, kun suunta on jokaisen kommentin jälkeen vienyt vain kauemmaksi kohti pohjaa?

Miksi sinä oletat, että saat päivänkakkarakommentteja sellaisilta, joiden elämä on mukavaa? Ihan rehellisesti, ajatteletko, että sinun kokemuksesi ovat pahempia kuin muiden ihmisten kokemukset? Tuomitsematta jos vastaus on kyllä, haluan vain tietää onko näin.

Viittaan kintaalla sinun haluillesi, hyvä tuntematon.