Sinä yksin asuva yksinäinen ihminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kaikki tää yksineläminen päättyy. Olen tätä masentavaa elämää ”jaksanut” raahata jo lähes 30vuotta. Nyt ei ole enää mitään syytä jatkaa. Mitä enemmän seuraan ympärilläni olevia ihmisiä, heidän onnellisuutta, kauneutta, sellaista elämää.. mä nostan kädet pystyyn. On aika sanoa kiitos ja näkemiin. Enää ei tarvitse jatkaa.

Seuraat jossain FB:ssa mutta oikeasti ei mitään tietoa niiden onnellisuudesta, sä vain luulet, että niillä on paljon onnea. Tuskinpa. Kaikki perheelliset joita tiedän, niin raskasta on. Luepa tätäkin foorumia, niin saat käsityksen asioista, monen haave on vapauteen.

Sullon nyt krooninen masennus ja tarvitset uudistaa elämääsi ja aivosi pois

tiltistä. [/quot

Kiitos kannustavista sanoista, mutta sinä et tunne minua. En sairasta masennusta. Olen vain yrittänyt todella pitkään pysyä tässä elämässä. Opiskella, saada töitä, ystäviä, tai edes löytää rakkautta. Sanoisinko että kolme viimeistä on ollut niin musertavia, että en enää yksinkertaiseksi jaksa enää yrittää. Kävin tänään lenkillä. Ihan vaan kävelemässä Aurajokea potkin ja mietin kaikkia niitä vastaantulevia kauniita ONNELLISIA ihmisiä. Kaikilla on takana menestyvää elämää, den näkee ko vaatteista, hymystä, ympärillä olevista ihmisistä.

Olen joutunut olemaan yksin vuosia. Terapiat käyty, kaikkea uutta ja erillaista yritetty elämässä muuttaa. Mutta ei. En vain löydä paikkaani tässä yhteiskunnassa. Eikä tämä ole elämisen arvoista elämää. Ei tämä ole sellaista mitä odotin. En pääse niihin tavoitteisiin mihin tahtoisin, olen liian typerä, typerän näköinen ja olemukseltaan typerä. Siis kaiken tämän takia _yksin_.

Olen väsynyt. Todella väsynyt tälläiseen elämään.

Et ole yksin. Meitä samanlaisia on tässä maailmassa miljoonittain. Älä jää ajatustesi synkeään kehään, vaan etsi se pieni, mitättömältäkin tuntuva asia, joka saa sinut edes hymähtämään. Ei tämä elämä ole todellakaan kaikille positiivista ja ihanaa aikaa.

Itse ajattelen niin, että olen koulussa ja opiskelen elämää, ihmisyyttä. Välillä tulee takapakkia pahastikin mutta mitä sitten? Pääasia itselleni ainakin on, että voin kenties jotakuta auttaa esimerkilläni tai jotenkin muuten. Se hieman auttaa siinä paskan/ turhan ihmisen- moodissa eteenpäin. Tsemppiä kaikille!

Kalja. Se, että tiedän halutessani voin sumentaa aivoni ja unohtaa kaiken. En juo kauheasti enkä jatkuvasti, mutta se on ikään kuin tauko yksinäisyydestä kun pääsee turruttamaan kaiken. 

En tarvitse sellaista. Satunnaista seksiseuraa saa qrindrista.

M41v 

En ala kyselemään keneltäkään enää että sopisiko rouvalle. Voin paremmin itsekseni.

Vierailija kirjoitti:

Kalja. Se, että tiedän halutessani voin sumentaa aivoni ja unohtaa kaiken. En juo kauheasti enkä jatkuvasti, mutta se on ikään kuin tauko yksinäisyydestä kun pääsee turruttamaan kaiken. 

Jos hakisit apua alkoholismiisi niin elämäkin voisi alkaa hymyillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kaikki tää yksineläminen päättyy. Olen tätä masentavaa elämää ”jaksanut” raahata jo lähes 30vuotta. Nyt ei ole enää mitään syytä jatkaa. Mitä enemmän seuraan ympärilläni olevia ihmisiä, heidän onnellisuutta, kauneutta, sellaista elämää.. mä nostan kädet pystyyn. On aika sanoa kiitos ja näkemiin. Enää ei tarvitse jatkaa.

Ennen lopullista päätöstä, tee ne asiat joita elämässä häpesit tai pelkäsit tehdä, iske vastakkaista sukupuolta estottomasti missä ikinä haluat, miten ikinä haluat, koska eihän sinulla ole enää mitään hävittävää. Jos elämä ei siitäkään parane, niin ainakin yritit.

Olen eri, mutta tämähän on järjenvastainen neuvo. Jos pystyisin tekemään noin vaan mitä haluan, ei minulla olisi näitä ongelmia, joiden vuoksi olen masentunut. Eli pitäisi vaan taikaiskusta parantua, kun ei ole mitään menetettävää?

Eivät ihmisen aivot toimi noin. Valitettavasti.

Ja juu itsekin olen yli 30 v, syrjäytynyt, alkoholisoitunut ja suurimman osan elämästäni odottanut kuolemaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kaikki tää yksineläminen päättyy. Olen tätä masentavaa elämää ”jaksanut” raahata jo lähes 30vuotta. Nyt ei ole enää mitään syytä jatkaa. Mitä enemmän seuraan ympärilläni olevia ihmisiä, heidän onnellisuutta, kauneutta, sellaista elämää.. mä nostan kädet pystyyn. On aika sanoa kiitos ja näkemiin. Enää ei tarvitse jatkaa.

Ennen lopullista päätöstä, tee ne asiat joita elämässä häpesit tai pelkäsit tehdä, iske vastakkaista sukupuolta estottomasti missä ikinä haluat, miten ikinä haluat, koska eihän sinulla ole enää mitään hävittävää. Jos elämä ei siitäkään parane, niin ainakin yritit.

Olen eri, mutta tämähän on järjenvastainen neuvo. Jos pystyisin tekemään noin vaan mitä haluan, ei minulla olisi näitä ongelmia, joiden vuoksi olen masentunut. Eli pitäisi vaan taikaiskusta parantua, kun ei ole mitään menetettävää?

Eivät ihmisen aivot toimi noin. Valitettavasti.

Ja juu itsekin olen yli 30 v, syrjäytynyt, alkoholisoitunut ja suurimman osan elämästäni odottanut kuolemaa

Ei, ei parantua, vaan tehdä ne asiat jotka haluaa :)

-eri

Raha, suunnittelu, laskelmat, skenaariot, aina suunnitelma B (ja C, D, E...) kaiken maailman kriisitilanteita varten. En pyydä palveluksia vaan hoidan kaiken yksin ja itse. Läheisyyttä ja seuraa saan hellyydenkipeältä ja paljon juttelevalta kissalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen turvallisuuden tunnetta toi oma koti ja kolme lähisukulaista, jotka olivat minulle rakkainta maailmassa. Myös korkea ja päivitetty koulutus ja erinomainen työura toivat sen tunteen, että aina pärjää.

Jäin yllättäen työttömäksi, eikä minulla ole yli viisikymppisenä toiveitakaan päästä enää töihin. Koti meni ja järki myös siinä määrin, että nuo sukulaiset eivät ole enää olleet yhteydessä kuukausiin. Olen täysin heitteillä, säikähtelen outoja ääniä ja kännykän valoja, painajaisetkin ovat pahentuneet. Minulla ei ole jäljellä mitään siitä, mitä oli mukavassa ja turvallisessa elämässäni vielä muutama vuosi sitten. Eilen huomasin, että en enää pelkää ranteiden auki vetämistä kovinkaan paljon. Kyllähän se sattuu, mutta ei tässä kauhun tilassa jaksa enää elääkään.

Mulla oli pitkään työttömäksi jäämisen jälkeen samat tilat. Nyt et hei anna periksi! Tuo menee ohi. Lakkaat pelkäämästä. Se on stressitilanne ja tosiaan ohi menee, ennemmin tai myöhemmin. Sitten osaat jo nauttiakin taas elämästä. Älä luovuta. Muista, että meitä on paljon, joille on käynyt ihan samat jutut. Vakuutan, että vielä se ilo tulee takaisin sinullekin. Ehkä vähän eri asioista kuin ennen mutta silti. Voimia!

Kiitos ajatuksesta, mutta tilanne on jo liian pitkällä. Minulla on jäljellä puhelin, vanha tietokone ja muutama vaatekappale - siinä on kaikki. Rahaa ei ole ollenkaan, eikä sitä tule tästedeskään, joten kaikki konkreettinen hyvä on suljettu pois. Fyysiset kolhut ja vuosien stressi veivät terveyden. Henkinen hyvä, esimerkiksi juuri se turvallisuuden tunne, ei palaa enää ikinä. Irtolaisena ja tällaisessa köyhyydessä en voi elää.

Rahaa tulee toimeentulotuen perusosan verran.

Tietokone on jo paljon, voit alkaa hyödyntämään sitä tekemällä sisältöä ja ehkä töihin. Oletko yhtään luova? Mitä teit työksesi ennen? Onko kielitaitoa?

Laita ilmoituksia, että otat vastaan lahjoituksia. Kun et toivo liian tarkkaan, niin saat harrastusvälineitä, vaatteita jne.

Ei pidä ajatella, että on köyhä.

Tarkoitatko irtolaisuudella asunnottomuutta? Miksi menetit viimeksi asuntosi? Mikä estää hakemasta uutta? Mene sosiaalihuoltoon keskustelemaan tilanteestasi.

Vierailija kirjoitti:

Se, että kaikki tää yksineläminen päättyy. Olen tätä masentavaa elämää ”jaksanut” raahata jo lähes 30vuotta. Nyt ei ole enää mitään syytä jatkaa. Mitä enemmän seuraan ympärilläni olevia ihmisiä, heidän onnellisuutta, kauneutta, sellaista elämää.. mä nostan kädet pystyyn. On aika sanoa kiitos ja näkemiin. Enää ei tarvitse jatkaa.

Mä olen tismalleen samoissa mietteissä. Kaikki ystävyys- ja kaverisuhteet päättyy, vian on pakko olla mussa, en pääse matalapalkkakuopasta ylös, rakkautta en ole koskaan kokenut. Mua itseasiassa on helpottanut huomattavasti päätös päivieni päättämisestä sensijaan kun voin jatkuvasti huonosti kun haaveilin rakkaudesta ja siitä paremmasta huomisesta. Ylläpidin omaa tragediaani, nyt en enää.

Viisas vanhus kirjoitti:

Yli 30 vuoden parisuhteen jälkeen nautin omasta itsenäisyydestä. Turvaa antaa oma itseni tunnen osaavani elää hyvää elämää. Apua saa jos sitä oikeasti tarvitsee.

Pelle.

Hmm, olen yksinasuva, mutta en yksinäinen. Monet on yksinäisiä parisuhteessa. Se on sitä pahinta yksinäisyyttä.

viinapullo.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, olen yksinasuva, mutta en yksinäinen. Monet on yksinäisiä parisuhteessa. Se on sitä pahinta yksinäisyyttä.

Pahinta yksinäisyyttä on se tyhjyys kun ei ole ketään. Parisuhde ei ole ihmisen ainut sosiaalinen kontakti. Minun yksinäisyys on ollut sitä kun olen kesken motarilla ajon pysähtynyt tien laitaan itkemään koska olen ollut vuosikymmeniä aivan omillani. Edes lapsena en saanut tukea muilta vaan hylkäämiskokemuksia.

Ehkä se, ettei odota apua ja tukea keneltäkään. Yrittää ensin itse keksiä keinot selviytyä. Jos sitten saa apua, niin on iloinen pitkän aikaa. Käyn varmaan enemmän lääkärissä kuin muut, kun ei ole varaa sairastua, kun sitten ei pärjää yksin. Raha toisi turvaa, jos sitä olisi todella paljon. Mun säästöillä ei ilman tuloja pitkälle pötkitä.

Raha ja vapaus

Ei turvasatamaa, olen maakrapu.

Terveisin, vedestä pitämäton kala (horoskooppi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kaikki tää yksineläminen päättyy. Olen tätä masentavaa elämää ”jaksanut” raahata jo lähes 30vuotta. Nyt ei ole enää mitään syytä jatkaa. Mitä enemmän seuraan ympärilläni olevia ihmisiä, heidän onnellisuutta, kauneutta, sellaista elämää.. mä nostan kädet pystyyn. On aika sanoa kiitos ja näkemiin. Enää ei tarvitse jatkaa.

Seuraat jossain FB:ssa mutta oikeasti ei mitään tietoa niiden onnellisuudesta, sä vain luulet, että niillä on paljon onnea. Tuskinpa. Kaikki perheelliset joita tiedän, niin raskasta on. Luepa tätäkin foorumia, niin saat käsityksen asioista, monen haave on vapauteen.

Sullon nyt krooninen masennus ja tarvitset uudistaa elämääsi ja aivosi pois tiltistä. 

Kiitos kannustavista sanoista, mutta sinä et tunne minua. En sairasta masennusta. Olen vain yrittänyt todella pitkään pysyä tässä elämässä. Opiskella, saada töitä, ystäviä, tai edes löytää rakkautta. Sanoisinko että kolme viimeistä on ollut niin musertavia, että en enää yksinkertaiseksi jaksa enää yrittää. Kävin tänään lenkillä. Ihan vaan kävelemässä Aurajokea potkin ja mietin kaikkia niitä vastaantulevia kauniita ONNELLISIA ihmisiä. Kaikilla on takana menestyvää elämää, den näkee ko vaatteista, hymystä, ympärillä olevista ihmisistä.

Olen joutunut olemaan yksin vuosia. Terapiat käyty, kaikkea uutta ja erillaista yritetty elämässä muuttaa. Mutta ei. En vain löydä paikkaani tässä yhteiskunnassa. Eikä tämä ole elämisen arvoista elämää. Ei tämä ole sellaista mitä odotin. En pääse niihin tavoitteisiin mihin tahtoisin, olen liian typerä, typerän näköinen ja olemukseltaan typerä. Siis kaiken tämän takia _yksin_.

Olen väsynyt. Todella väsynyt tälläiseen elämään.

oletko nainen vai mies?

Moni mies löytää Thaimaasta kivan naisen. Naiset Kreikasta.

Ladatkaa tinderin maksullinen versio ja katsokaa missä maasta löytyy juttuseuraa.

Asiat järjestyy rakkauden saralla, kun laittaa ne järjestymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kaikki tää yksineläminen päättyy. Olen tätä masentavaa elämää ”jaksanut” raahata jo lähes 30vuotta. Nyt ei ole enää mitään syytä jatkaa. Mitä enemmän seuraan ympärilläni olevia ihmisiä, heidän onnellisuutta, kauneutta, sellaista elämää.. mä nostan kädet pystyyn. On aika sanoa kiitos ja näkemiin. Enää ei tarvitse jatkaa.

Seuraat jossain FB:ssa mutta oikeasti ei mitään tietoa niiden onnellisuudesta, sä vain luulet, että niillä on paljon onnea. Tuskinpa. Kaikki perheelliset joita tiedän, niin raskasta on. Luepa tätäkin foorumia, niin saat käsityksen asioista, monen haave on vapauteen.

Sullon nyt krooninen masennus ja tarvitset uudistaa elämääsi ja aivosi pois tiltistä. 

Kiitos kannustavista sanoista, mutta sinä et tunne minua. En sairasta masennusta. Olen vain yrittänyt todella pitkään pysyä tässä elämässä. Opiskella, saada töitä, ystäviä, tai edes löytää rakkautta. Sanoisinko että kolme viimeistä on ollut niin musertavia, että en enää yksinkertaiseksi jaksa enää yrittää. Kävin tänään lenkillä. Ihan vaan kävelemässä Aurajokea potkin ja mietin kaikkia niitä vastaantulevia kauniita ONNELLISIA ihmisiä. Kaikilla on takana menestyvää elämää, den näkee ko vaatteista, hymystä, ympärillä olevista ihmisistä.

Olen joutunut olemaan yksin vuosia. Terapiat käyty, kaikkea uutta ja erillaista yritetty elämässä muuttaa. Mutta ei. En vain löydä paikkaani tässä yhteiskunnassa. Eikä tämä ole elämisen arvoista elämää. Ei tämä ole sellaista mitä odotin. En pääse niihin tavoitteisiin mihin tahtoisin, olen liian typerä, typerän näköinen ja olemukseltaan typerä. Siis kaiken tämän takia _yksin_.

Olen väsynyt. Todella väsynyt tälläiseen elämään.

oletko nainen vai mies?

Moni mies löytää Thaimaasta kivan naisen. Naiset Kreikasta.

Ladatkaa tinderin maksullinen versio ja katsokaa missä maasta löytyy juttuseuraa.

Asiat järjestyy rakkauden saralla, kun laittaa ne järjestymään.

Ostettu "rakkaus" ei ole rakkautta.