Mitä mieltä siitä, että kukaan ei saa mennä konsertteihin/ravintolaan jne ennenkuin kaikki voivat mennä
Pääministerimme loihi lausumaan, että on epätasa-arvoista, jos nyt jo rokotetut tai koronan sairastaneet saisivat luvan osallistua konsertteihin, mennä museoihin, näyttelyihin, kirjastoon tai kahviloihin/ravintoloihin tai muihin vastaaviin paikkoihin.
Olisiko se teidän mielestänne epätasa-arvoista?
Minä katsoisin asiaa vähän laajemmalti: jos edes osa pääsisi nyt liikkeelle, voitaisiin ravintolat pitää auki ja muutkin tilat ja estettäisiin konkurssiaallot. Tasa-arvon puolesta puhuu myös se, että rokotetuista suuri osa on porukkaa, joka on itse asiassa jo tehnytkin osuutensa eli istunut kiltisti kaiken vapaa-aikansa itse-eristäytyneinä, tehnyt töitä kotoa käsin tai tullut töistä kotiin siellä pysyen kun on ollut erityinen vaara saada tartunta.
Miksi kaikkien on kärsittävä?
Niin, ja jos estetään konkurssiaaltoja "päästämällä" sitä mukaa enemmän ihmisiä kuluttamaan kun ovat saaneet pistoksensa, niin se tulee meillekin halvemmaksi, sillä kaikki yritystuki, jonka Marin et co nyt syytää yrittäjille on meidän jonakin päivänä maksettava korkojen kanssa takaisin.
Mutta ehkä en ole osanut ajatella asiaa kaikilta puolilta.
Kommentit (124)
Kommunismissa tärkeintä on, että kaikilla menee yhtä huonosti ja johtajilla on erivapauksia.
Yritykset sitten tappelisivat ovella niiden kanssa joilla ei ole "lupaa" tulla sisään. Ei ole yhdenvertaista kohtelua joten ei onnistu.
Eihän niihin riittäisi riittävästi kävijöitä nyt ja mistä rokotteet työntekijöille? Ja jos työntekijä ei halua rokotetta?
Turha noista stressata. Tartunnan lähtevät uuteen nousuun ennen kuin mitään konsertteja järjestetään.
Itse olen esiintyvä muusikko ja mielestäni olisi ihan katastrofi, että toiset saisivat mennä tienaamaan ja toiset eivät. Rokotusjärjestykseen kun ei voi itse vaikuttaa. Jos tällainen passi tulisi, hankkisin koronatartunnan tahallani, että sen jälkeen pääsisin tekemään työtäni.
Kirjastossa kävijät ei kestä, että vanhat voisi mennä sinne kirjojen ja hiljaisuuden takia.
Hiljaisuus on Suomalainen kansallisaarre, joka täytyy tuhota.
Kyllä siellä baarimikoissa ja kokeissa on varmasti vaikka astmaatikkoja, jotka ovat rokotettuja kuten asiakkaansakin. Miksi ei anneta ihmisten tienata työllään toimeentuloaan, vaan pakotetaan sosiaalituille ja kaadetaan konkurssiin yritykset?
Kaikki eivät ole menossa ravintoloihin tai konsertteihin muutenkaan ikinä. Miksi pitää kuvitella, että he olisivat menossa, jos olisivat rokotettuja?
Demarit ja tasa-arvo, tasavertainen kärsimys. Mielummin kaikki kärsii paljon, kuin että vain osa kärsii vähän. Marin ei taida olla utilitaristi.
Vierailija kirjoitti:
Yritykset sitten tappelisivat ovella niiden kanssa joilla ei ole "lupaa" tulla sisään. Ei ole yhdenvertaista kohtelua joten ei onnistu.
Oho. Jopa on negatiivinen käsitys suomalaisista.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät ole menossa ravintoloihin tai konsertteihin muutenkaan ikinä. Miksi pitää kuvitella, että he olisivat menossa, jos olisivat rokotettuja?
Et taida vastata kysymykseen.
Mutta niinhän toimivat kaikki hihhulit, niin poliittiset kuin uskonnolliset. Vastauksessasi ei ollut järjen häivää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siellä baarimikoissa ja kokeissa on varmasti vaikka astmaatikkoja, jotka ovat rokotettuja kuten asiakkaansakin. Miksi ei anneta ihmisten tienata työllään toimeentuloaan, vaan pakotetaan sosiaalituille ja kaadetaan konkurssiin yritykset?
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät ole menossa ravintoloihin tai konsertteihin muutenkaan ikinä. Miksi pitää kuvitella, että he olisivat menossa, jos olisivat rokotettuja?
Et taida vastata kysymykseen.
Mutta niinhän toimivat kaikki hihhulit, niin poliittiset kuin uskonnolliset. Vastauksessasi ei ollut järjen häivää.
Mitä sä sössötät? Tasa-arvolla ei ole tässä asiassa hitonkaan väliä. Kyse on siitä annetaanko tehdä töitä, vai ei, kun pakottavaa syytä estää ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Eihän niihin riittäisi riittävästi kävijöitä nyt ja mistä rokotteet työntekijöille? Ja jos työntekijä ei halua rokotetta?
Jos edellytetään rokotusta esim matkustamiseen tai asiakaspalvelussa työskentelemiseen, niin silloin tuo rokotuskiukuttelija on työtön tai tekee jotain muuta työtä. So simple.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät ole menossa ravintoloihin tai konsertteihin muutenkaan ikinä. Miksi pitää kuvitella, että he olisivat menossa, jos olisivat rokotettuja?
Et taida vastata kysymykseen.
Mutta niinhän toimivat kaikki hihhulit, niin poliittiset kuin uskonnolliset. Vastauksessasi ei ollut järjen häivää.
Mitä sä sössötät? Tasa-arvolla ei ole tässä asiassa hitonkaan väliä. Kyse on siitä annetaanko tehdä töitä, vai ei, kun pakottavaa syytä estää ei enää ole.
"Vastaat" edelleenkin kysymyksiin joita ei ole esitetty. Lisäksi puhut solvaavaan sävyyn, joka lähinnä kertoo omasta sivistystasostasi.
Järjetön esitys. Aivan yhtä hyvin kukaan ei saa olla pääministeri ellei myös jokainen muu saa halutessaan olla pääministeri, sillä muutoin tasa-arvo ei toteudu.
Minulla ei ole sitä vastaan mitään, että ihmiset saisivat kulkea tapahtumissa, vaikka itse joutuisin vielä odottamaan. Mietin vain sitä, kuljettaisivatko rokotetut tautia rokottamattomille reissuiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen esiintyvä muusikko ja mielestäni olisi ihan katastrofi, että toiset saisivat mennä tienaamaan ja toiset eivät. Rokotusjärjestykseen kun ei voi itse vaikuttaa. Jos tällainen passi tulisi, hankkisin koronatartunnan tahallani, että sen jälkeen pääsisin tekemään työtäni.
Sinä se vasta hauska olet.
Eikö mielestäsi ole epäoikeudenmukaista, että Katajanokassa ja Kulosaaressa asutaan niin kauniissa ja isoissa asunnoissa? Mitäpä jos menisit ovelle ja ilmoittaisit, että otat nyt osan asunnosta omaan käyttöösi niin olisi tasa-arvoisempaa.
Mistä saataisiin henkilökunta noihin paikkoihin? Pääsääntöisesti palvelualoilla nuoria jotka rokotetaan viimeisenä.