Lue keskustelun säännöt.
Loputon taistelu syömisestä anoreksiasta toipuvan teinin kanssa
09.04.2021 |
Minä vaadin, että 14v syö edes 1 desilitran puuroa tai vaihtoehtoisesi muroja.
Rasvattomalla maidolla.
Teini sanoo, ettei syö. Suostuu syömään yhden mandariinin, koska koulussa on ruokailu. Opettajan kanssa selvitetty, että syö koulussa useimmiten kuivan näkkileivän ja pari desiä salaattia. Poikkeuksena pinaattilettupäivänä ottaa 2-3 lettua. Juomana vesi.
Kun tulee kotiin, väittää syövänsä sitä mitä olen laittanutkin, ihan perusruokia, mutta olen löytänyt ruokia takapihalta, lautasliinoista roskiksessa ja kun vessan tukosta tutkittiin ihan eri asian yhteydessä, niin sieltä.
Iltapalalla syö ihan ok, ruisleivän täytteineen (ei voita/levitettä) ja marjasmoothien.
Huolestuisitteko muut vanhemmat näin vähästä tai yksipuolisesta ruuasta? Tyttö on 166cm/51kg ja paino noussut puolen vuoden sisään kolmisen kiloa.
Kommentit (140)
Syökö kotona pinaattilettuja jos teet niitä itse tai ostat jääkaappiin, mutta et yllytä syömään niitä? Meneekö myös keittona? Onko ideana lettu vai pinaatti josta tykkää? Sitten vaan sen tyylistä apuskaa saataville mitä voisi vetää naamariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta huolestuttavaa on se, että puhut taistelusta. Vaatimisesta. Viet ojasta allikkoon; estät paranemasta?
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Vierailija kirjoitti:
166/51?
Hänen ihannepainonsa olisi 46. Oletko itse ihan terve? Mikä sinua vaivaa? Kyttäät lapsesi syömisiä ja teet hänestä syömishäiriöisen. Hän voisi aivan hyvin pudottaa viisi kiloa.
Hyi, millainen äiti.
Minä painoin samassa iässä 49 kiloa, ja olin 168 cm (pituuskavu kesken). Ja pidettiin normaalina.
Vierailija kirjoitti:
Musta sillä olisi kyllä laihduttamisen varaa - tai ei 166/51 kuulosta miltään anorektikolta ainakaan. Nykyään kehopositiiviset haukkuu normaalipainosia anorektikoiksi. Naisen paino kuuluisi olla maksimissaan 45kg tuon pitusella.
M26
Ja juuri sinunaistesi ihmisten takia naiset ja nuoret kärsivät anoreksiasta. Normaalipaino 166 cm pituiselle on 52-66 kg
https://www.fitoona.com/wp-content/uploads/2018/06/BMI-taulukko-810x370…
Alarajaan yrittäminen vain aiheuttaa syömättömyyttä, koska normaalisyömisellä paino pysyy normaalin rajoissa. Silloin ihminen tuntee aina olevansa läski, vaikka olisi normaalipainoinen. Tästä laihuuden ihannoinnista pitäisi päästä eroon. Kehoon, erityisesti naisen kehoon kuuluu rasva. Ei sitäkään pidä ylipainon verran olla, mutta normaalipainoon kuuluu myös rasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta huolestuttavaa on se, että puhut taistelusta. Vaatimisesta. Viet ojasta allikkoon; estät paranemasta?
Kuulostaa valtataistelulta.
Kannattaa järjestää lapselle jotain kevyttä ja terveellistä syötävää. Hedelmät, salaatit, kasvisruoat, vaikka raakapuuro, yms. Tuollaista on helpompi saada syömishäiriöisen alas kuin vaikka makaronilaatikkoa tai muuta "perus kotiruokaa" joka näyttäytyy kalorihirviönä. Vaikka noissa on energiaa vähemmän niin tärkeintä on että nuori syö jotakin. Pikkuhiljaa siirtyminen raskaampiin ruokiin onnistuu kyllä, jos ensin pystyy syömään säännöllisesti kevyempiä ruokia.
t. entinen syömishäiriöinen teini
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Toivottavasti sinulla ei ole omia lapsia etkä ole missään tekemisissä sairaiden nuorten kanssa.
Onko äiti normi, lihava vai laiha? Laihiksilla? Entäs lähipiirin aikuiset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko äiti normi, lihava vai laiha? Laihiksilla? Entäs lähipiirin aikuiset?
Äärimmäisen osuva kysymys.
Suosittelen smoothieta, rahkaa, pirtelöitä, vanukkaita, kaakaojuomia kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla kaikkea hyvää mistä saa helposti kaloreita. Siis jos suostuisi juomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
166/51?
Hänen ihannepainonsa olisi 46. Oletko itse ihan terve? Mikä sinua vaivaa? Kyttäät lapsesi syömisiä ja teet hänestä syömishäiriöisen. Hän voisi aivan hyvin pudottaa viisi kiloa.
Hyi, millainen äiti.
Minä painoin samassa iässä 49 kiloa, ja olin 168 cm (pituuskavu kesken). Ja pidettiin normaalina.
Niin no jos olit vain luonnostasi laiha mutta söit normaalisti, niin se on ihan eri asia kuin se, että syömishäiriöinen välttelee ruokaa ja haluaa laihtua. Typerää ajatella, ettei voi olla syömishäiriöinen jos on normaalipainoinen ja vielä vertailla omaan painoon.
Nuo mitat 166/51 kuulostaa täysin normaaleilta eli kyllä se teini noilla perustein melko normaalisti syö. Eli ei varmaan aina piilota ruokia. Kun itse olin aikoinaan yläasteella, ja meillä oli luokalla anorektikko, niin se oli sellainen 150-senttinen vielä ysin keväällä 16-vuotiaanakin. Jos paino pitäisi arvioida, niin heittäisin että painoi ehkä jonkun 30 kiloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on kyllä todella vaikeaa, koska syömiseen pakottaminen saattaa johtaa oksentamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Toivottavasti sinulla ei ole omia lapsia etkä ole missään tekemisissä sairaiden nuorten kanssa.
Kiitos kysymästä. Minulla on kaksi lasta. Ja työskentelen terveydenhoitoalalla. Kylmäpäisyys on hyvä omaisuus hektisessä ilmapiirissä.
Otan huvittuneena vastaan valitukset siitä, että minä en paapo ja hyssyttele itsetuhoisia potilaita. Se paapominen ja hyssyttely on psykiatrien, terapeuttien ja mielenterveyshoitajien tehtävä. Meillä yleislääkärin vastaanotolla (johon kuuluu myös lastenlääkäri) ei ole aikaa kysellä, onko itsetuhoinen teini syönyt tänään tai aikooko hän syödä huomenna. Potilaalle annetaan käteen lähete mt-puolelle ja mahdollisesti tehdään lasu (lastensuojeluilmoitus) mikäli teini on päässsyt huonoon kuntoon. Venhempien olisi pitänyt tuoda lapsi hiitoon jo hyvisdä ajoin eikä vasta sitten kun lapsi on sairaalakunnossa (kypsä suljetulle osastolle).
Ei joku ruuan piilottelu ympäri taloa ja viemäreihin ole merkki terveydestä. Tottakai noin pahasti oireilevan nuoren ravinnon saamista on pakko tarkkailla. Mutta onko se vanhempien tehtävä? Miksi taistella, kun voitte toimittaa tytön hoitoon. Tuota tilannetta varten on olemassa syömishäiriöklinikoita. Viette tytön lääkäriin, ja lääkäri tekee sinne lähetteen, kun kuulee ruuan kätkemisestä ja kouluruokailusta valehtelemisesta. Kohta alkaa muutenkin lomakausi.
Proteiinipirtelöä. Tärkeää olisi juoda aamulla vaikka ei saisi syötyäkään https://anna.fi/reseptit/proteiinipirtelo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi kieltäytyy syömästä, minä korjaan ruuat pois pöydästä. Ihan kylmästi ja eleettömästi. Jos lapsi ei tahdo syödä, se on hänen ongelmansa. Sama sääntö pätee jokaiseen ihmiseen meidän perheessä.
Lapsi voi minun puolestani olla nälkälakossa vaikka 4 viikkoa. Sittenpähän joutuu pakkohoitoon sairaalaan. Tarpeeksi monta pakkohoitojaksoa kun käy läpi, niin sitten alkaa lapsella "turnauskestävyys" loppua. Hän joutuu ihan itse päättämään, haluaako ruveta syömään kiltisti (kuten lääkäri määrää) vai haluaako jatkaa pelleilyä (aterioista kieltäytyminen, ruokien piilottelu roskikseen).
Jos lapsi päättää tehdä itsarin, niin se oli sitten siinä. Ei minun elämäni siihen kaadu, että joku muu tekee itsarin. Ei ole minun tehtäväni "pelastaa" itsetuhoista ihmistä. Se "pelastaminen" on lääkäreiden, hoitajien ja terapeuttien työtä. Myös potilas itse on vastuussa siitä, että hän sitoutuu hoitoon ja ottaa vastuun omasta syömisestään.
Usein lapsen syömishäiriö loppuu siihen, että sossutantat (lastensuojeluviranomaiset) alkavat puhua huostaanotosta. Lapsen vanhemmat eivät ole psykiatreja, joten vanhempien kyky puuttua lapsen ongelmiin on hyvin rajallinen. Vanhemmat voivat vain tarjota lapselle ruokaa. Lapsi päättää itse, haluaako hän syödä. Jos ei syö, niin seurauksena on pakkohoito (sairaalassa) ja mahdollisesti huostaanotto (lapsi siirtyy sairaalajakson jälkeen lastensuojelyviranomaisten päätösvallan alaisuuteen). Usein käy niin, että lapsi alkaakin yllättäen syödä ruokansa kunnolla, koska hän ei halua päätyä huostaanotetuksi.
Toivottavasti sinulla ei ole omia lapsia etkä ole missään tekemisissä sairaiden nuorten kanssa.
Kiitos kysymästä. Minulla on kaksi lasta. Ja työskentelen terveydenhoitoalalla. Kylmäpäisyys on hyvä omaisuus hektisessä ilmapiirissä.
Otan huvittuneena vastaan valitukset siitä, että minä en paapo ja hyssyttele itsetuhoisia potilaita. Se paapominen ja hyssyttely on psykiatrien, terapeuttien ja mielenterveyshoitajien tehtävä. Meillä yleislääkärin vastaanotolla (johon kuuluu myös lastenlääkäri) ei ole aikaa kysellä, onko itsetuhoinen teini syönyt tänään tai aikooko hän syödä huomenna. Potilaalle annetaan käteen lähete mt-puolelle ja mahdollisesti tehdään lasu (lastensuojeluilmoitus) mikäli teini on päässsyt huonoon kuntoon. Venhempien olisi pitänyt tuoda lapsi hiitoon jo hyvisdä ajoin eikä vasta sitten kun lapsi on sairaalakunnossa (kypsä suljetulle osastolle).
Suhtaudutko fyysisiin sairauksiin yhtä lämpimästi?
Kuulostaa stressaavalta ja ahdistavalta tollainen ruoan tuputtaminen.
Ensiksi äityli menee terapiaan ITSE käsittelemään lapsen sairautta.
Toisekseen lopetetaan se ruoan/syömisen kyttääminen se pahentaa tilannetta.
Jos teini suostuu voitte kokeilla erilaisia smoothieita, jogurttia, marjoja, hedelmiä, vihanneksia, kaurahiutaleita, proteiinijauhoa tms ihan mitä vain.