Onko se väärin jos äiti kertoo lapselleen, että hänen isä on kohdellut äitiä huonosti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi parempi vain sanoa, etteivät isä ja äiti olleet yksimielisiä asioista eivätkä tulleet toimeen keskenään. Asioista on aina kaksi versiota, ja lapselle ei kannata mustamaalata toista vanhempaa. Lapsi kuitenkin alkaisi miettimään onko hänessä itsessäänkin jotain vikaa, kun puolet geeneistä on isältä. Sitten joskus lapsen aikuistuttua voi kertoa mitä tahansa, mutta aikuinen lapsi ei välttämättä enää usko kaikkea.

Tuo antaa lapselle kuvan

A) yksimielisyys on tärkeää, jotta voi olla parisuhteessa (ei pidä paikkansa)

B) jos et ole samaa mieltä kuin toinen, niin jotain kauheaa tapahtuu (tosi pelottavaa)

Höpö höpö. Lapselle voi kertoa, että vanhemmilla on keskenään riitoja, mutta se ei liity lapseen. Sen sijaan syyllisten etsintä ei kuulu lapsen maailmaan ja on yksinomaan kuormittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs toimia tilanteessa, kun eron jälkeen isä katkerana keksii törkeitä valheita äidistä, joita sitten kertoo lapselle, luodakseen hänelle huonon kuvan äidistä. Äiti haluaisi suojella lasta vanhempien riidoilta, mutta pitääkö hänen silloin jättää puolustaitumasta, oikomatta isän kertomat valheet ja jättää lapsi valheellisen tiedon varaan, ettei lapsi traumatisoidu siitä, että se sotketaan vanhempien välisiin riitoihin? Kyllä kait se pahemmin traumatisoituu siitä, jos sille olisi jäänyt se kuva, että ne isän kertomat törkeät valheet äidistä on totta.

Tällöin kyse on juuri siitä vieraannuttamiseata ja tämän myötä lapsen henkisestä pahoinpitelystä.

Itse en lähtisi liion isää tässä haukkumaan, vaan selvittäisin asian nyt lastensuojelun/valvojan avulla!

Sinun tarvitsee tietenkin nyt suojella lasta, jos tilanne todella on tämä, mutta se ei ole suojelua, jos alat vastaavasti kertomaan isäkn kauheudet.

Sossu mukaan ja isälle "puhuttelu" aiheesta.

On varmasti tehokkaampaa se, että asiantuntijat sanovat tämän olevan lapsen pahoinpitelyä kuin kaataa lapsen kautta bensaa liekkeihin!

Ja luulet, että isä lopettaa kun sossu sanoo? Todellisuudessa aloittaa vielä pahemman koston, mutta ehkä peittelee sitä paremmin.

Eri

Ei en todella luule, että sanomalla loppuu, välttämättä... Luuletko todella, että asia loppuu vain "puhutteluun", jos asiat menevät vain pahemmaksi?

Mulla alkaa kuulostaa siltä, että täällä oikein etsimällä etsitään syitä ja oikeutusta sille, että saisi kertoa lapselleen, kuinka kauhea se toinen vanhempi onkaan!

Olen yllättynyt kuinka vähän täällä oikeasti vanhemmat ajattelevat lapsiansa ja niiden parasta.

Päätökset kasvatuksesta tehdään vain oman tunteen varassa, miettimättä ollenkaan omia motiiveja.

Jos isä haukkuu äitiä, niin kyllä se lapsi oppii ja näkee totuuden, ihan silläkin, että äiti on oma rauhallinen itsensä sekä turvallinen aikuinen!!

Ei lapset tyhmiä ole.

Kommentoin vain tuota naivia ajatustasi, että vaikea isä lopettaisi, jos sossu puhuttelisi. Itse en ole kertonut lapsilleni, että ero johtui heidän isänsä harjoittamasta henkisestä väkivallasta. Olen ollut hyvin neutraali. Mutta isommat lapset kyllä tajusivat itse, eliväthän hekin samassa talossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi parempi vain sanoa, etteivät isä ja äiti olleet yksimielisiä asioista eivätkä tulleet toimeen keskenään. Asioista on aina kaksi versiota, ja lapselle ei kannata mustamaalata toista vanhempaa. Lapsi kuitenkin alkaisi miettimään onko hänessä itsessäänkin jotain vikaa, kun puolet geeneistä on isältä. Sitten joskus lapsen aikuistuttua voi kertoa mitä tahansa, mutta aikuinen lapsi ei välttämättä enää usko kaikkea.

Tuo antaa lapselle kuvan

A) yksimielisyys on tärkeää, jotta voi olla parisuhteessa (ei pidä paikkansa)

B) jos et ole samaa mieltä kuin toinen, niin jotain kauheaa tapahtuu (tosi pelottavaa)

Höpö höpö. Lapselle voi kertoa, että vanhemmilla on keskenään riitoja, mutta se ei liity lapseen. Sen sijaan syyllisten etsintä ei kuulu lapsen maailmaan ja on yksinomaan kuormittavaa.

Avioerolapsista on tehty pitkittäistutkimus, ja selvin tulos tuli siitä, ettei parisuhteisiin uskota. Pelättiin, että ne voi loppua milloin vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuen tilanteesta ja lapsesta (iästä ja kehityksestä).

On eri asia kertoa hieman ympäripyöreästi, että isä kohdellut äitiä huonosti kuin kertoa kaikki mahdolliset yksityiskohdat.

Jos lapsi todistanut pahoinpitelyä niin silloin pitääkin puhua lapselle asiasta.

Isä on kuitenkin lapsen ainut isä. Se on hyvä muistaa. Hyvässä ja pahassa isä vaikuttaa lapsen elämään aina.

Miksi lapselle pitäisi kertoa, että isä on kohdellut äitiä huonosti? Mikä on se kuviteltu lapsen saama hyöty?

Olen eri.

Ei varmaan tarvitsekaan kertoa, jos lapsi ei kuule asiasta mitään. Mutta jos lapsi on todistanut henkistä pahoinpitelyä, niin on tosi vahingollista väittää lapselle, ettei mitään tapahtunut. Se vatka sotkeekin pienen pään. Ja lisäksi lapselle pitäö sanoa, ettei sellainen käytös ole hyväksyttävää.

Henkistä pahoinpitelyä? Ei lasten tarvitse osallistua aikuisten riitoihin.

On väärin, että lapsesta haetaan erotuomaria aikuisten riitoihin.

Jokainen aikuinen tietää, että eroon päätyneissä parisuhteissa on aina kaksi versiota. Niillä ei tarvitse lasta kuormittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hyvä jossain vaiheessa kertoa totuus.

Ei se ole totuus, vaan naisen yksipuolinen kuvaus tapahtumista.

Ja lapsen vieroittamista vanhemmasta, mikä on laitonta.

Mutta sitä tapahtuu ja on ilmeisesti täälläkin täysin hyväksyttävää palautteesta päätellen.

Mitä enemmän kuulen vieraannuttamisesta, sitä enemmän kyseenalaistan koko asian olemassaoloa. Joka kerran, kun kuulen tästä puhuttavan, kuulostaa siltä, että taustalla on väkivaltaa käyttävä ihminen, joka syyttää sitten toista osapuolta vieraannuttamisesta.

Eli sinusta vieraannuttaminen ei ole oikea ongelma, vaan pidät sitä peittelykeinona. Se selittääkin sitten lähtökohdat osaltasi.

Jos se väkivaltaa käyttävä saisi lähivanhemmuuden ja jopa yksinhuoltajuuden, varmasti näin voisi käydä. Uhrin ja lasten kannalta siinä kohtaa on kyllä hel vet&ti irti jo sen verran pahasti, että tuskinpa uhrilla on jaksamista takertua nimenomaan vieraannuttamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuen tilanteesta ja lapsesta (iästä ja kehityksestä).

On eri asia kertoa hieman ympäripyöreästi, että isä kohdellut äitiä huonosti kuin kertoa kaikki mahdolliset yksityiskohdat.

Jos lapsi todistanut pahoinpitelyä niin silloin pitääkin puhua lapselle asiasta.

Isä on kuitenkin lapsen ainut isä. Se on hyvä muistaa. Hyvässä ja pahassa isä vaikuttaa lapsen elämään aina.

Miksi lapselle pitäisi kertoa, että isä on kohdellut äitiä huonosti? Mikä on se kuviteltu lapsen saama hyöty?

Olen eri.

Ei varmaan tarvitsekaan kertoa, jos lapsi ei kuule asiasta mitään. Mutta jos lapsi on todistanut henkistä pahoinpitelyä, niin on tosi vahingollista väittää lapselle, ettei mitään tapahtunut. Se vatka sotkeekin pienen pään. Ja lisäksi lapselle pitäö sanoa, ettei sellainen käytös ole hyväksyttävää.

Henkistä pahoinpitelyä? Ei lasten tarvitse osallistua aikuisten riitoihin.

On väärin, että lapsesta haetaan erotuomaria aikuisten riitoihin.

Jokainen aikuinen tietää, että eroon päätyneissä parisuhteissa on aina kaksi versiota. Niillä ei tarvitse lasta kuormittaa.

Väkivallassa ei ole kyse aikuisten välisistä riidoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hyvä jossain vaiheessa kertoa totuus.

Ei se ole totuus, vaan naisen yksipuolinen kuvaus tapahtumista.

Ja lapsen vieroittamista vanhemmasta, mikä on laitonta.

Mutta sitä tapahtuu ja on ilmeisesti täälläkin täysin hyväksyttävää palautteesta päätellen.

Mitä enemmän kuulen vieraannuttamisesta, sitä enemmän kyseenalaistan koko asian olemassaoloa. Joka kerran, kun kuulen tästä puhuttavan, kuulostaa siltä, että taustalla on väkivaltaa käyttävä ihminen, joka syyttää sitten toista osapuolta vieraannuttamisesta.

Eli sinusta vieraannuttaminen ei ole oikea ongelma, vaan pidät sitä peittelykeinona. Se selittääkin sitten lähtökohdat osaltasi.

Kyllä, lähtökohtani ovat sellaiset, että olen erikoistunut auttamaan henkisen väkivallan uhreja.

Kostosi vain vahingoittaa lasta ;-(

Huono käytös pitää kuuluttaa kaikille. Hävetköön ja kohdatkoon käytöksensä väkivallan tekijä, ei väkivallan uhri.

Lapset näkee ja kuulee kaiken kuitenkin, turha luulla muuta.

Riippuu tilanteesta. En kuormittaisi alaikäistä kertomalla, ellei ole pakko, tai jokin viittaa siihen, että aihetta olisi. Asian hyssyttely ja piilottelu sen jo tultua ilmi ei sekään ole hyvä.

Toisaalta vanhemmalla lapsella on minusta myös oikeus tietää totuus vanhemmistaan. Itse ainakin haluaisin kuulla.

Minusta on myös vähän outo ajatus, että lapsen äidille saisi tehdä mitä vain väkivaltaa, ja lapsen äidin moraaliseksi rooliksi jää tästä ikuisesti vaikeneminen, jotta isän ja lapsen välit eivät mene pilalle. Kukin päättää miten toimii, mutta minusta moraalisella tasolla tällaista velvoitetta ei ole. Minusta ollaan jokseenkin hataralla pohjalla, jos yksikään ihmissuhde, mukaanlukien lapsen ja aikuisen välinen, perustuu sille, että joku muu jättää kertomatta totuutta toisen osapuolen tekemisistä. Vastuu teoista ja niiden seuraamuksista on aina tekijällä.

Jos kyse on tasapuolisista riidoista, ei niitä varmaankaan ole syytä avata lapselle. Vanhemman terapeuttina lapsen ei ikinä tule toimia.

No minäpä kerron kun osui tuo aihe sopivasti.

Vanhempani solmivat täysin epäonnistuneen, epäsuhtaisen avioliiton 60-luvulla. Sen aikaiseen ilmapiiriin Pohjanmaalla EI kuulunut erota.

Äiti käytti meitä omia pieniä lapsiaan terapeuttinaan: kertoi miten hän niin ”tästä lähtisi, mutta eihän tuo hullu päästä”.

Haaveili ääneen meille pienille lapsille, miten hän vuokraisi kunnalta pienen kaksion ja sinne sisustaasi kauniin n kodin jossa ” saisi olla rauhassa hullulta”. Ja niin edelleen. Huokailua, ikkunasta tuijottelelua, jatkuvia tarinota siitä miten hän ”ei saanut tehdä/ostaa/laittaa sitä eikä tätä”.

Meille, omille lapsilleen, meidän kodissamme!!? Stna. Eikö ollut liklakavereita joilla puhua?? Kyllä oli, mutta kun ne kulissit.

Isä oli paljon töissä, autotallissa, makasi sohvalla ja nukkui. Eikä tasan tehnyt kyllä mitään perheen yhteiseksi hyväksi.

Niin nyt kävikin sitten niin että koska äiti niin kovasti kärsi ja uhrautui eikä ottanut itse mitään vastuuta mistään, oli vaan uhri, eikä tehnyt mitään kuun vaa kärsi, niin sielläpä sitten möllöttää 80 vee ihan itsekseen. Ei käy lapsoset katsomassa, välit on etäiset. Mikähön siinä voisi olla syynä?

Jos et puolusta lastasi, ja keskityt vain omaan napaasi, niin vanhuus tulee olemaan yksinäinen. Olet imenyt lapsistasi kaiken energian silloin kun ne olivat lapsia, ja olisivat tarvinneet tukea ja voimaa sinultapäin. Nyt ei oikein enää irtoa täältäpäin sinne. Niin se vaan menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuen tilanteesta ja lapsesta (iästä ja kehityksestä).

On eri asia kertoa hieman ympäripyöreästi, että isä kohdellut äitiä huonosti kuin kertoa kaikki mahdolliset yksityiskohdat.

Jos lapsi todistanut pahoinpitelyä niin silloin pitääkin puhua lapselle asiasta.

Isä on kuitenkin lapsen ainut isä. Se on hyvä muistaa. Hyvässä ja pahassa isä vaikuttaa lapsen elämään aina.

Miksi lapselle pitäisi kertoa, että isä on kohdellut äitiä huonosti? Mikä on se kuviteltu lapsen saama hyöty?

Olen eri.

Ei varmaan tarvitsekaan kertoa, jos lapsi ei kuule asiasta mitään. Mutta jos lapsi on todistanut henkistä pahoinpitelyä, niin on tosi vahingollista väittää lapselle, ettei mitään tapahtunut. Se vatka sotkeekin pienen pään. Ja lisäksi lapselle pitäö sanoa, ettei sellainen käytös ole hyväksyttävää.

Henkistä pahoinpitelyä? Ei lasten tarvitse osallistua aikuisten riitoihin.

On väärin, että lapsesta haetaan erotuomaria aikuisten riitoihin.

Jokainen aikuinen tietää, että eroon päätyneissä parisuhteissa on aina kaksi versiota. Niillä ei tarvitse lasta kuormittaa.

Off topic:

Tuo on suurin valhe mitä on, että riitaan tarvitaan aina kaksi. Ei muuten tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. En kuormittaisi alaikäistä kertomalla, ellei ole pakko, tai jokin viittaa siihen, että aihetta olisi. Asian hyssyttely ja piilottelu sen jo tultua ilmi ei sekään ole hyvä.

Toisaalta vanhemmalla lapsella on minusta myös oikeus tietää totuus vanhemmistaan. Itse ainakin haluaisin kuulla.

Minusta on myös vähän outo ajatus, että lapsen äidille saisi tehdä mitä vain väkivaltaa, ja lapsen äidin moraaliseksi rooliksi jää tästä ikuisesti vaikeneminen, jotta isän ja lapsen välit eivät mene pilalle. Kukin päättää miten toimii, mutta minusta moraalisella tasolla tällaista velvoitetta ei ole. Minusta ollaan jokseenkin hataralla pohjalla, jos yksikään ihmissuhde, mukaanlukien lapsen ja aikuisen välinen, perustuu sille, että joku muu jättää kertomatta totuutta toisen osapuolen tekemisistä. Vastuu teoista ja niiden seuraamuksista on aina tekijällä.

Jos kyse on tasapuolisista riidoista, ei niitä varmaankaan ole syytä avata lapselle. Vanhemman terapeuttina lapsen ei ikinä tule toimia.

Samaa mieltä, mutta meillä tästä meni eksän kanssa välit.

Eksä huusi minulle puhelimessa, ja minä sanoin, että aina voi soittaa, jos keskustelee asiallisesti. Löin aina luurin korvaan, kun hän aloitti huutamisen. Kerran olimme lasten kanssa autossa, kun hän soitti. Laitoin kauttimen päälle ja huuto alkoi. Siis huutaminen siitä, mitä minä olen tehnyt väärin. Lapset tietty kuulivat. Kun sain sananvuoron, niin kerroin hänen olevan kauittimessa.

Siitäkös huuto vasta syntyikin.... En olisi saanut osoittaa lapsille, että hän toimii niin kuin toimii.

Tosiasiassa meidän kaikkien tulee toimia niin, että peiliin voi katsoa ja sanoa samat sanat kenelle tahansa. Toisen käyttäytymisen puolesta ei toisen osapuolen kuulu kantaa vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

On. Koska se ei kuulu lapselle vaan on vanhempien asia. Koskaan ei voi tietää kuka valehtelee.

Meillä ei ole kerrottu, mutta lapset ovat nähneet ja kuulleet kaikenlaista ja niistä, joskus puhuvat. Enkä minä sille mitään voi, että mielessä tai muistoissa voi olla näitä asioita. Jos niistä pitäisi lasta suojella, voisi tekijä katsoa, että lapset eivät näe tai kuule mitään.

Oli oksettavaa kuulla, kuinka eräs ex-miehen sukulainen paasasi lapselleni, kuinka olen mustamaalannut heidän isän lapsille, vaikka meidän tapauksessa kyllä lasten kokemukset ja näkemykset perustuvat ihan siihen mitä ovat itse kuulleet ja nähneet. Enkä mitenkään ole ikinä pyrkinyt mitään näkemyksiä manipuloimaan, päin vastoin, ehkä vähätellyt niitä, jotta ei olisi niin iso juttu. Turha niillä mutustella. Ja suurin osa ei ole edes lasten tiedossa.

En noista edes puhu lasten kanssa, elleivät itse ota jotain puheeksi. Enkä ole puhunut kenellekään muullekaan. Olen sen tyyppinen ihminen, että yksityisasioita en tykkää levitellä. Oksettavaa siinä mielessä, että ei mulla ole mitään intressiä mustamaalata ketään ja kun näin en ole edes tehnyt, on todella inhottavaa jonkun luulevan näin.

Totuus on olemassa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Koska se ei kuulu lapselle vaan on vanhempien asia. Koskaan ei voi tietää kuka valehtelee.

Meillä ei ole kerrottu, mutta lapset ovat nähneet ja kuulleet kaikenlaista ja niistä, joskus puhuvat. Enkä minä sille mitään voi, että mielessä tai muistoissa voi olla näitä asioita. Jos niistä pitäisi lasta suojella, voisi tekijä katsoa, että lapset eivät näe tai kuule mitään.

Oli oksettavaa kuulla, kuinka eräs ex-miehen sukulainen paasasi lapselleni, kuinka olen mustamaalannut heidän isän lapsille, vaikka meidän tapauksessa kyllä lasten kokemukset ja näkemykset perustuvat ihan siihen mitä ovat itse kuulleet ja nähneet. Enkä mitenkään ole ikinä pyrkinyt mitään näkemyksiä manipuloimaan, päin vastoin, ehkä vähätellyt niitä, jotta ei olisi niin iso juttu. Turha niillä mutustella. Ja suurin osa ei ole edes lasten tiedossa.

En noista edes puhu lasten kanssa, elleivät itse ota jotain puheeksi. Enkä ole puhunut kenellekään muullekaan. Olen sen tyyppinen ihminen, että yksityisasioita en tykkää levitellä. Oksettavaa siinä mielessä, että ei mulla ole mitään intressiä mustamaalata ketään ja kun näin en ole edes tehnyt, on todella inhottavaa jonkun luulevan näin.

Jokainen voisi miettiä kumpi tietää paremmin. Se joka on ollut paikalla (vaikka alaikäinen) vai se joka ei ole ollut. Huvittavaa kun esim. tuo kyseinen ex-miehen sukulainen sanoi että hän tietää näistä, vaikka ei ole ollut meillä moneen vuoteen, mutta lähes täysi-ikäinen lapsi ei tajua kuulemma näistä mitään, vaikka on ollut paikalla ihan asumassa samassa asunnossa.

Totuus pitää jossain vaiheessa kertoa. Tosin usein lapsi aavistaa miten asiat ovat. Pettämisiä ja väkivaltaa ei pidä salata.

Totuus on olemassa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Koska se ei kuulu lapselle vaan on vanhempien asia. Koskaan ei voi tietää kuka valehtelee.

Meillä ei ole kerrottu, mutta lapset ovat nähneet ja kuulleet kaikenlaista ja niistä, joskus puhuvat. Enkä minä sille mitään voi, että mielessä tai muistoissa voi olla näitä asioita. Jos niistä pitäisi lasta suojella, voisi tekijä katsoa, että lapset eivät näe tai kuule mitään.

Oli oksettavaa kuulla, kuinka eräs ex-miehen sukulainen paasasi lapselleni, kuinka olen mustamaalannut heidän isän lapsille, vaikka meidän tapauksessa kyllä lasten kokemukset ja näkemykset perustuvat ihan siihen mitä ovat itse kuulleet ja nähneet. Enkä mitenkään ole ikinä pyrkinyt mitään näkemyksiä manipuloimaan, päin vastoin, ehkä vähätellyt niitä, jotta ei olisi niin iso juttu. Turha niillä mutustella. Ja suurin osa ei ole edes lasten tiedossa.

En noista edes puhu lasten kanssa, elleivät itse ota jotain puheeksi. Enkä ole puhunut kenellekään muullekaan. Olen sen tyyppinen ihminen, että yksityisasioita en tykkää levitellä. Oksettavaa siinä mielessä, että ei mulla ole mitään intressiä mustamaalata ketään ja kun näin en ole edes tehnyt, on todella inhottavaa jonkun luulevan näin.

Meillä vähän samaa, mutta olemme edelleen yhdessä ja eipä tässä enään mitään ihmeellistä. Jos joku näkisi tilanteen nyt ei voisi varmaan mitenkään uskoa, mitä kaikkea kamalaa on menneisyydessä, lähinnä miehen taholta. Ne on kaukaisia juttuja, mutta huvittavaa miten asiat voikin joku nähdä ihan toisin, varsinkaan jos ei noista tiedä ja katsoisi vaan esim. miten on ollut viimeisen vuoden aikana.

Mulle taas äiti haukkui isän täysin, joten välit isään jäi koko lapsuuden ajan etäisiksi. Äiti käytännössä pilasi isäni ja minun välit valheillaan. Vasta aikuisena ymmärsin, että äitini on narsisti ja isä oli hänen uhrinsa, joka sai tuntea koston nahoissaan. Isäni on kiltti ja rauhallinen mies, joka ei koskaan puhunut pahaa äidistäni.

Toisen vanhemman totuus voi olla joskus valitettavasti hyvin erilainen kuin toisen, joten minusta järkevintä olisi jättää kertomatta ellei ole ihan pakko.

Vierailija kirjoitti:

Totuus pitää jossain vaiheessa kertoa. Tosin usein lapsi aavistaa miten asiat ovat. Pettämisiä ja väkivaltaa ei pidä salata.

Ihan eri mieltö. Ei tuollaiset kuulu lapsille. Hyvä jos säästyvät joskus totuudelta. Mulla olisi paljon ikävää kertottavaa, mutta ei kuulu muille, varsinkaan lapsille, joten en niistä kerro. Joskushan on vaan niin ikävästi, että lapset saattaa kuulla tai nähdä väkivaltaa. Ehkä tekijää voisi eniten syyttää siitä tilanteesta ja huonosta tilannetajusta.

Riippuu vähän minkä tason jutuista mahtaa olla kyse. Jokaisessa perheessä syntyy riitoja ja se on normaalia elämää. Silti vanhempien riitely lapsista voi olla pelottavaa ja hämmentävää. Kyllä kerron ihan pienillekin lapsille, miksi äiti on vihainen/loukkaantunut/kiukkuinen/pahalla tuulella, jos sen on heidän isänsä aiheuttanut. Lapsen on hyvä tietää mistä tilanne johtuu ja kertoa ettei syy ole hänessä ja ymmärtää, että aikuisetkin mokaavat ja toimivat joskus väärin. Se on täysin inhimillistä