Esikoinen muutti pois kotoa. Vielä yksi lapsi - iltatähti - 42 vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vuosien lapsettomuustausta. Saimme lopulta hoidoilla kaksoset. Ehkäisyä emme käyttäneet 20 vuoteen. Sitten yhtäkkiä kun tuplat olivat 15 vuotiaita tulin raskaaksi 42 vuotiaana. Olen aina ajatellut, että en ikinä voisi tehdä aborttia. Mutta kun mietin asioita vaikka miltä kantilta en millään voinut nähdä lapsen saamisessa siinä iässä mitään hyvää. Ajatus syöttämisestä, valvomisesta, hiekkalaatikoista, kurahousuista, vanhempainilloista, harrastuskuskaamisesta ja kaikesta, tuntui hirveältä vaikka kaksosten kanssa nautin kaikesta täysin rinnoin. Nyt juuri kun aloin saada omaa aikaa ja suunniteltiin miehen kanssa matkustelua yms. kahdestaan, koko lapsi rumba olisi pitänyt aloittaa alusta. Niinpä päädyimme raskain sydämin aborttiin. Päivääkään emme ole katuneet. Päin vastoin! Usein huomaan ajattelevani sitä, miten viisaita olimme kun emme ryhtyneet enää siihen hommaan.

Anteeksi, mutta teidän teki mieli matkustella, niin päädyitte....

Vierailija kirjoitti:

Juuri luin muutama viikkoa sitten Hesarista että itseasiassa lapsen kannalta on parasta että vanhemmat on jo ns iäkkäämpiä. Tämä liittyi useampaan asiaan, esim siihen että oli jo varallisuutta tuolla ikä paremmin tukea lapsen elämää ja aktiviteetteja, ja myös elämänymmärrystä ja kärsivällisyyttä ym. Itseäkin yllätti että meni noin päin eikä perinteisen "lapset pitää hankkia nuorina". Tässä siis oltiin seurattu useampia eri-ikäisten vanhempien lapsia, ja lapset olivat nuoruusiässä ja aikuisiässä paremminvoivia ja erilaisilla mittareilla menestyneempiä niissä tapauksissa kun vanhemmat olivat heidät saaneet siinä n 35+

Minulle on kyllä henk koht aivan sama missä iässä ihmiset lapsia saavat, omani on syntyneet minun ollessani 32 ja 36, mutta kaikenikäisiä vanhempia tunnen ja kaikki aivan mahtavia äitejä ja isiä lapsilleen!

Miten tuo on muka yllättävä asia? Kun järjellä miettii, niin ei yllätä yhtään. Keski-ikäinen vanhempi on ehtinyt olla työelämässä hyvässä lykyssä yli 15 vuotta, varautta on kertynyt, parisuhde on todennäköisesti vakaalla pohjalla, elämä katsoo eri tavalla, nuoruuden riennot on riehuttu. Kun taas 20-vuotiaana menojalka saattaa hyvinkin vipattaa, parisuhde ei välttämättä ole vakaalla pohjalla ja rästissä painaa opintolainat ja parhaassa tapauksessa koulukin on kesken.

Haluatko sinä ihan oikeasti lapsen, vai haluatko täyttää esikoisen jättämän tyhjiön? 4-kymppinen ei ole vielä liian vanha hankkimaan lapsia, mutta kannattaa miettiä miksi sitä on tekemässä ja onko se ihan oikea valinta.

Vierailija kirjoitti:

Mun on vaikea välillä ymmärtää palstalaisia. Vähän väliä valitetaan siitä miten syntyvyys laskee ja on alhaisin ikinä ja että ihmisten pitäis hankkia lapsia. Sitten jos joku lapsirakas haluaa niitä useamman kuin 2. niin ollaan heti kieltämässä. Miksi syntyvyyttä pitäis olla lisäämässä ne nuoret, jotka ei edes halua lapsia? Eikö parempi ois että ne jotka haluaa hankkii lisää, vaikka sitten nelikymppisenä?

Ihmisiä ei missään nimessä tarvita tälle pallolle lisää.

Vierailija kirjoitti:

Iltatähden näkökulma: älä tee.

Olen tietysti onnellinen, että olen olemassa, mutta suhteet vanhempiin sisaruksiin jäävät pakostakin etäisiksi. Minulla on kaksi noin 20 vuotta vanhempaa sisarusta ja tuntuu, että meillä ei ole mitään yhteistä kuin vanhemmat. He menevät koko ajan samassa vaiheessa elämäänsä, minä tulen 20 vuotta myöhässä. Ei meillä oikein ole muuta puhuttavaa kuin kuulumisten vaihtamiset. Vanhemmat sisarukset sen sijaan mökkeilevät ja matkustelevat yhdessä perheidensä kanssa (korona-aikana jäänyt tietysti väliin). Älkää ymmärtäkö väärin, emme ole riidoissa, mutta minulla parikymppisellä ei ole mitään yhteistä nelikymppisten ruuhkavuosissa elävien kanssa. Toisen 20 vuotta eteenpäin ja sisaret ovat jäämässä eläkkeelle ja minä ruuhkavuosissa.

Siis miten tilanteesi eroaa esim yksilapsisen perheen tilanteesta? Eikä kaikki ole sisartensa kanssa tekemisissä muutenkaan vaikka olsivat saman ikäisiäkin. 

Äitiys kypsällä iällä on ihan erilaista, kuin oli 20-30-vuotiaana. Nuorempana stressasin ja ylisuoritin. Kiinnitin huomiota ihan liikaa kaikkeen ulkoiseen, lapsen tietynlaiseen pukeutumiseen, ja raahasin muutaman kuukauden ikäistä harrastuksiin " kun muutkin äidit". Tuntuu etten juuri pysähtynyt nauttimaan siitä, kun lapset olivat pieniä. Olin epävarma ja suoritin, suoritin, suoritin. Hihat paloivat pikkujutuista.

Nyt keski-ikäisenä äitinä olen ihan eri tyyppi. Tulee vastaan mitä vaan, niin en hermostu. Lapsi saa olla rauhassa pieni, en odota koko ajan " koska kävelee, koska puhuu, koska potalle" ja ahdistu. Elän enemmän hetkessä.

Kukin tavallaan. Minä nautin tästä nyt enemmän, kuin nuorempana.

Kyllä tuntuisi aikuisesta lapsesta varmaan oudolta vielä saada sisarus.

Ei kannata. Esikoiseni pian 17v. Keskimmäinen täyttää pian 13v ja kuopus nyt 1,5v. Meille kävi sitten niin että hormonikierukka petti ja nyt on menossa rv 32. Toki en ole 42v vaan 36v. Mutta siltikin tuntuu todella raskaalta olla pienen lapsen äiti ja vielä raskaana. En ollu näin poikki ja huonossa kunnossa kahden ensimmäisen raskauden kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iltatähden näkökulma: älä tee.

Olen tietysti onnellinen, että olen olemassa, mutta suhteet vanhempiin sisaruksiin jäävät pakostakin etäisiksi. Minulla on kaksi noin 20 vuotta vanhempaa sisarusta ja tuntuu, että meillä ei ole mitään yhteistä kuin vanhemmat. He menevät koko ajan samassa vaiheessa elämäänsä, minä tulen 20 vuotta myöhässä. Ei meillä oikein ole muuta puhuttavaa kuin kuulumisten vaihtamiset. Vanhemmat sisarukset sen sijaan mökkeilevät ja matkustelevat yhdessä perheidensä kanssa (korona-aikana jäänyt tietysti väliin). Älkää ymmärtäkö väärin, emme ole riidoissa, mutta minulla parikymppisellä ei ole mitään yhteistä nelikymppisten ruuhkavuosissa elävien kanssa. Toisen 20 vuotta eteenpäin ja sisaret ovat jäämässä eläkkeelle ja minä ruuhkavuosissa.

Siis miten tilanteesi eroaa esim yksilapsisen perheen tilanteesta? Eikä kaikki ole sisartensa kanssa tekemisissä muutenkaan vaikka olsivat saman ikäisiäkin. 

Niinpä. Itsellä monta sisarusta ja en ole tekemisissä. Osasta tuli alkkiksia ja osa vain muutti kauemmas ja yhteydenpito kuivui kokoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri luin muutama viikkoa sitten Hesarista että itseasiassa lapsen kannalta on parasta että vanhemmat on jo ns iäkkäämpiä. Tämä liittyi useampaan asiaan, esim siihen että oli jo varallisuutta tuolla ikä paremmin tukea lapsen elämää ja aktiviteetteja, ja myös elämänymmärrystä ja kärsivällisyyttä ym. Itseäkin yllätti että meni noin päin eikä perinteisen "lapset pitää hankkia nuorina". Tässä siis oltiin seurattu useampia eri-ikäisten vanhempien lapsia, ja lapset olivat nuoruusiässä ja aikuisiässä paremminvoivia ja erilaisilla mittareilla menestyneempiä niissä tapauksissa kun vanhemmat olivat heidät saaneet siinä n 35+

Minulle on kyllä henk koht aivan sama missä iässä ihmiset lapsia saavat, omani on syntyneet minun ollessani 32 ja 36, mutta kaikenikäisiä vanhempia tunnen ja kaikki aivan mahtavia äitejä ja isiä lapsilleen!

Miten tuo on muka yllättävä asia? Kun järjellä miettii, niin ei yllätä yhtään. Keski-ikäinen vanhempi on ehtinyt olla työelämässä hyvässä lykyssä yli 15 vuotta, varautta on kertynyt, parisuhde on todennäköisesti vakaalla pohjalla, elämä katsoo eri tavalla, nuoruuden riennot on riehuttu. Kun taas 20-vuotiaana menojalka saattaa hyvinkin vipattaa, parisuhde ei välttämättä ole vakaalla pohjalla ja rästissä painaa opintolainat ja parhaassa tapauksessa koulukin on kesken.

Voi olla. tai sitten voi olla että ne 40-kymppisetkin on vasta aloittaneet siinä parisuhteessa missä lapsista aletaan haaveilla. Ei ikä ole tae sille onko parisuhde vakaa tai ei. Ja vastaavasti nuoret vanhemmat jaksavat eritavalla tehdä asioita lastensa kanssa, ulkoilla, leikkiä, hoivata kipeätä lasta yötä myöten ym. 

Minä näkisin että kaikissa elämänvaiheissa ja jokaisessa iässä lasten saannissa on hyvät puolensa ja huonot puolensa, ei tämä ole sellainen että vain jokin tietty ikä on parempi kuin toinen. Enemmän ratkaisee se millainen vanhempi kukin osaa ja jaksaa omille lapsilleen olla missäkin vaiheessa omaa elämäänsä, toisille se paras hetki on nuorempana, toisille vanhempana, joillekin siltä väliltä, ja usein se on myös ihan sattuman kauppaa. 

T: tuo jolle kommentoit

Mä olen vähän yli parikymppinen ja vanhemmat +60v. Pienenä tietysti nolotti ja ihmetytti mutta aikuistuttani tajunnut miten paljon ovat pystyneet antamaan enemmän mitä nuoremmat vanhemmat. En vaihtais.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuntuisi aikuisesta lapsesta varmaan oudolta vielä saada sisarus.

Mitäköhän asia kuuluu tälle aikuiselle lapselle? Meinaatko, että vanhempien pitää pyytää aikuisilta lapsilta lupa tehdä omia elämänvalintojaan? Eiköhän tällä aikuisella lapsella ole ihan oma elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi monella on nimenomaan vauvakuume. Halutaan hoitaa vauvaa, päästä imettämään jne. Vauva-aika on hetkessä ohi ja tulee uhmaikä ja myöhemmin sitten murrosikä. Kannattaa miettiä, jaksaako murrosikäisen kanssa kun itsellä ikää yli 50.

Se on pahimmillaan aika perkeleellinen yhdistelmä, kun äidillä on samaan aikaan vaihdevuodet ja lapsella murrosikä.

Tämähän koskee noin 35-vuotiaana lapsen saaneita. Menopaussihan on noin viisikymppisenä..

Jos saa vauvan vaikka 44-vuotiaana niin kuule vaihdevuodet ovat jo, kun lapsi on 6-10vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Äitiys kypsällä iällä on ihan erilaista, kuin oli 20-30-vuotiaana. Nuorempana stressasin ja ylisuoritin. Kiinnitin huomiota ihan liikaa kaikkeen ulkoiseen, lapsen tietynlaiseen pukeutumiseen, ja raahasin muutaman kuukauden ikäistä harrastuksiin " kun muutkin äidit". Tuntuu etten juuri pysähtynyt nauttimaan siitä, kun lapset olivat pieniä. Olin epävarma ja suoritin, suoritin, suoritin. Hihat paloivat pikkujutuista.

Nyt keski-ikäisenä äitinä olen ihan eri tyyppi. Tulee vastaan mitä vaan, niin en hermostu. Lapsi saa olla rauhassa pieni, en odota koko ajan " koska kävelee, koska puhuu, koska potalle" ja ahdistu. Elän enemmän hetkessä.

Kukin tavallaan. Minä nautin tästä nyt enemmän, kuin nuorempana.

Jännää miten eri tavalla voikaan mennä... Mä taas osasin nuorena oikeasti nauttia siitä lasten kanssa olemisesta ym. Vaatteet oli mitä oli kun ei sillon nuorena vasta valmistuneena edes ollu varaa panostaa mihinkään vaatteisiin ym.

Nyt taas kun on ikää enemmän on sitä rahaa mitä tuhlata vaikka vaatteisiin. Oon paljon kireämpi ja hermot menee heti.

Vierailija kirjoitti:

Tosi monella on nimenomaan vauvakuume. Halutaan hoitaa vauvaa, päästä imettämään jne. Vauva-aika on hetkessä ohi ja tulee uhmaikä ja myöhemmin sitten murrosikä. Kannattaa miettiä, jaksaako murrosikäisen kanssa kun itsellä ikää yli 50.

Hyvin jaksettiin murrosikä viiskymppisenä ja päälle. Miksi ei olisi jaksanut. Nuoriso piti minutkin nuorena ja ymmärrystä riitti, kun elämänkokemusta oli.

N. 61v

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuntuisi aikuisesta lapsesta varmaan oudolta vielä saada sisarus.

Mä olin 20 kun siskoni syntyi. Olihan se outoa, mutta aika äkkiä siihen uuteen pieneen pikkusiskoon tottui. Paremmin tullaan siskoni kanssa toimeen kuin monet pienemmällä ikäerolla olevat siskokset.

Itselleen ne lapset tehdään, ei muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on vaikea välillä ymmärtää palstalaisia. Vähän väliä valitetaan siitä miten syntyvyys laskee ja on alhaisin ikinä ja että ihmisten pitäis hankkia lapsia. Sitten jos joku lapsirakas haluaa niitä useamman kuin 2. niin ollaan heti kieltämässä. Miksi syntyvyyttä pitäis olla lisäämässä ne nuoret, jotka ei edes halua lapsia? Eikö parempi ois että ne jotka haluaa hankkii lisää, vaikka sitten nelikymppisenä?

Ihmisiä ei missään nimessä tarvita tälle pallolle lisää.

Ei tarvitse, kun niitä saa satojatuhansia tuontitavarana lisää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuntuisi aikuisesta lapsesta varmaan oudolta vielä saada sisarus.

Mitäköhän asia kuuluu tälle aikuiselle lapselle? Meinaatko, että vanhempien pitää pyytää aikuisilta lapsilta lupa tehdä omia elämänvalintojaan? Eiköhän tällä aikuisella lapsella ole ihan oma elämä.

Tuttavaperheessä kävi 70-luvulla niin että ainokaiseksi luultu tytär sai pikkuveljen, ikäeroa 19 vuotta. Suunnittelematon juttu mutta eipä kumpikaan sisarista ole ilmaissut, että ikäero olisi jotenkin outo asia. Tämä veli on kyllä läheisempi siskon lapsien kanssa, kun ikäero heidän kanssaan on paljon pienempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi monella on nimenomaan vauvakuume. Halutaan hoitaa vauvaa, päästä imettämään jne. Vauva-aika on hetkessä ohi ja tulee uhmaikä ja myöhemmin sitten murrosikä. Kannattaa miettiä, jaksaako murrosikäisen kanssa kun itsellä ikää yli 50.

Se on pahimmillaan aika perkeleellinen yhdistelmä, kun äidillä on samaan aikaan vaihdevuodet ja lapsella murrosikä.

Tämähän koskee noin 35-vuotiaana lapsen saaneita. Menopaussihan on noin viisikymppisenä..

Jos saa vauvan vaikka 44-vuotiaana niin kuule vaihdevuodet ovat jo, kun lapsi on 6-10vuotias.

Apua, en ikinä ole ajatellut tätä näin! Tulee olemaan aika kamalat vuodet edessä, koska molemmat lapset syntyneet juuri tuossa 35v paikkeilla! Minne nämä voi palauttaa?

Vierailija kirjoitti:

Joo nyt tuntuu. Jos hankit niin 5 vuoden päästä huomaat ettei enää kiinnostakaan ja olisi saanut jäädä hankkimatta koska sinulla on nyt elämässä asioita joita oikeasti haluaisit tehdä ja lapsi estää sen.

Ehdottaisinkin ihan ensiksi kokeilua, jossa rouva panisi kellon soimaan yöllä suhteellisen tiheään tahtiin markkeeraamaan syöttöjä ja muita heräämisiä.  SItten vaan ylös ja valvomaan "syötön verran" tai nukuttamisen verran.   Siinä vähän verestelyä ja sen tarkistamista, miten paljon rankempaa se on vanhalla kuin nuorella iällä.

Vaikuttaa vähän siltä, että henkilö on laiminlyönyt itsensä ja nyt kun lapset lähtee ei olekaan minkäänlaista "omaa elämää", jota elää.   Ei lasta pidä hankkia tyhjyyttä täyttään.

Sopii muistaa myös, että omat tuttavat saattavat olla ihan samassa elämän vaiheessa tai jopa pidemmällä eivätkä välttämättä jaksa kuunnella vauvajuttuja ja -ongelmia.   Omat lpasenlapset on sitten ihan eri juttu kuin jonkun perhetuttavan iltatähti.   Ja voi jopa jonkun pelottaakin, jos alkaa pelkäämään, että oma äijä saa vaikka vauvakuumeen.

Ja mitä sanoi miehesi?