Erosta 3kk ja en pääse eteenpäin

Up

On kuule ihan normaalia, että eron jälkeen on paska fiilis. Se, että vedät jotain nappia naamaan ja saikutat todennäköisesti vaan pitkittää toipumisprosessia.

Nyt alat elämään normaalia arkea (vaikka ei tällä hetkellä huvittaisi) ja huomaat pikku hiljaa että aika parantaa. Kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

On kuule ihan normaalia, että eron jälkeen on paska fiilis. Se, että vedät jotain nappia naamaan ja saikutat todennäköisesti vaan pitkittää toipumisprosessia.

Nyt alat elämään normaalia arkea (vaikka ei tällä hetkellä huvittaisi) ja huomaat pikku hiljaa että aika parantaa. Kokemusta on.

En ole ollut sairauslomalla enää pitkään aikaan. Lääkitys on käytössä siksi, koska minulla on masennustausta ja on todennäköistä, että tällaiset kriisit laukaisevat oireilun. Koen olevani masentunut nytkin, jokainen päivä on täyttä tuskaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kuule ihan normaalia, että eron jälkeen on paska fiilis. Se, että vedät jotain nappia naamaan ja saikutat todennäköisesti vaan pitkittää toipumisprosessia.

Nyt alat elämään normaalia arkea (vaikka ei tällä hetkellä huvittaisi) ja huomaat pikku hiljaa että aika parantaa. Kokemusta on.

En ole ollut sairauslomalla enää pitkään aikaan. Lääkitys on käytössä siksi, koska minulla on masennustausta ja on todennäköistä, että tällaiset kriisit laukaisevat oireilun. Koen olevani masentunut nytkin, jokainen päivä on täyttä tuskaa. Ap

Aika auttaa, usko pois. Minä olin reilu vuosi sitten samassa tilanteessa. Mies jätti toisen takia, muutti melkein saman tien yhteen uuden, työpaikalla tapaamansa 15 vuotta nuoremman naisen kanssa. Minut esti varmuuden vuoksi joka paikassa ja muutenkin käyttäytyi kun emme olisi koskaan edes tunteneet. Koko kesä meni aivan paskoissa tunnelmissa, en muista siitä juuri mitään. Tunsin itseni ihan totaalisen arvottomaksi ja epäonnistuneeksi.

Pikku hiljaa olen selvinnyt, nyt ero ei enää pyöri päässä koko ajan. Minulla ei enää ole mitään siteitä eksään, asun eri kaupungissa, sekin on varmasti auttanut. Ei ainakaan tarvitse stressata, että eksä tulee kauppakeskuksessa vastaan nykyisen naisensa kanssa.

Alkusuru vaatii varmaan lepoa ja aikaa. Yleensä tieto helpottaa tuskaa, ja aivokemian tasoittuminen, koska se vaikuttaa syvästi tunteisiin. Esimerkiksi jos saa vastauksia itsensä kautta (tai somen) miksi erottiin, mitä toinen todella on, myös huonoilta puoliltaan, miksi on pitänyt sitä toista pelkästään jalustalla, mitä hyviä puolia itsessä on, voiko elää vain itsensä kautta, onko toinen ylimielinen vai oliko toimimaton parisuhde jne. Kysymysten käsittelyn jälkeen, voi aina tehdä muuta tai katsoa jotain kivempaa kotona. Yrittää saada siihen tauko, viedä huomiota muualle, alussa se on vaikeaa.

Hanki satisfyer niin tulee hymyä huulille :))

Vierailija kirjoitti:

Ap ajattele että rakastettusi olisi kuollut.

Olisiko silloin parempi mieli?

Esim Jutta Larmin ensimmäinen mies kuoli hukkumalla.

Muutoinhan Jutta ois edelleen sen kanssa naimisissa

Ja nyt..nyt harrastaa TANTRASEKSIÄ KUUMAN KOLLIN KANSSA.

Ajattele

Tietyllä tavalla jätetylle on helpompaa jos toinen kuolee. Kuolemalle ei voi mitään, ja sureminen on selkeämpää kun on 100% varmuus että paluuta entiseen ei ole. Kun toinen jättää omasta tahdostaan, joutuu kokemaan myös surun siitä, että ei vaan enää kelvannut toiselle, ja mielessä pyörii tahtomattakin pieni toivonjyvä siitä, vosiko tämä vielä muuttaa mielensä.

3kk on vielä tosi lyhyt aika. Vuoden kuluttua on varmasti jo helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sääli kuulla kuinka moni täällä joutunut jonkun epäluotettavan ääliön kaltoinkohtelemaksi  : (  Pahinta on tuo, että ihan puskista vaan jätetään toinen ja pyyhitään pois elämästä, kun kuitenkin oltu todella läheisiä. Rehellisyys on tärkeää ja ongelmista pitäisi kertoa.

Itsellä ongelma oli siinä, että toinen kävi vaan niin sietämättömäksi vaatimuksineen ja kiukutteluineen ja mikään ei ollut hyvin mitä yritin. Aivan kuin olisi yrittänyt ajaa pois ja kokeili, että kuinka pitkälle voi mennä. No toivottavasti ei kauheasti yllättynyt, kun totesin etten jaksa sellaista katsella.

Sellaisilla jotka pelkää jätetyksi tulemista on usein tapana kokeilla kepillä jäätä, että miten tosissaan se toinen siinä on ja menevät oikutteluissaan jatkuvasti vähän pidemmälle. Sitten kun kumppani saa tarpeekseen ja häipyy, niin pääsee sanomaan itselleen että "mitäs mä sanoin, ei sekään tykännyt musta".

Vierailija kirjoitti:

Aikonaan eron jälkeen minulle lääkäri sanoi, että jos vielä 6 kk:n kuluttua on enimmäkseen paha olla, niin sitten masennus on kroonistunut. Eikö teillä ole työterveyspsykologin palvelua työterveyshuollossa tarjolla? Itse sain ensiavun sieltä, sitten menin eroryhmään.

Tuo lääkäri ei selvästikään ole itse koskaan eronnut pitkästä ja vakavasta suhteesta johon mahdollisesti liittyy vielä lapsia. Tai sitten hänellä itsellään on psykopaatin piirteitä eikä pysty ymmärtämään tavallisten ihmisten tunne-elämää.

Tunnen vaan itseni jotenkin kummalliseksi, kun kaveripiirissä kukaan ei ole surrut omaa eroaan tällä tavalla ja nytkin saan vaan kommentteja miten pitäisi laittaa uutta matoa koukkuun. Ei se ole niin helppoa, olen sen tyyppinen ihminen, että koen sekä hyvässä että pahassa tunteet todella vahvasti ja en vain usko pystyväni ihastumaan kehenkään uuteen noin vain. En ylipäätään ole helposti ihastuvaa tyyppiä.

Tänään on ollut taas erityisen vaikea päivä. Heräilin jo aamuyöstä ahdistavaan olotilaan ja jouduin ottamaan rauhoittavan lääkkeen heti aamulla, koska olo oli niin kammottava. Ap

Erosin itse kahdeksan vuoden suhteesta koska mies löysi uuden. Nyt kolmen vuoden jälkeen olen jatkanut elämää mutta ei tapahtumat lähde pois mielestä. Pieni katkeruus ja viha on edelleen olemassa.

Nyt Ap ala tehdä asioita joista pidät, vaikka väkisinkin. Käy luonnossa , salilla, tai menevän musiikin tahdissa juoksemassa tms jolla saa purettua pettymystä, vihaa, aggressiota.

Ymmärrettävää että et ole vielä valmis koska suru- aika on selvästikin kesken ja todellakin saa ollakin sillä 3kk on lyhyt aika! Mutta koittaisit edes väkisin saada välillä ajatuksia muualle. Nyt on suru- vaihe. Kohta sulla tulee viha- vaihe, sulla alkaa vituttaan ja oot vihanen, sitte alat purkaan aggressiota liikunnalla ja ajattelet että haista paska exä, sä et ole miöun arvoinen.

Mulla auttoi se, että ajattelin toisen huonoja puolia ja kirosin niitä mielessäni. (Sä voit käyttää kiukkusi nostattamiseen tuota jättämistä). Ja kertakaikkiaan päätin, että nyt saa loppua surussa vellominen. Aloin tietoisesti ajattelemaan ja tekemään asioita joista olin ennen tullut iloiseksi. Päätin porskuttaa eteenpäin ja alkaa elään omaa elämää oman navan kautta.

Vuosi kulunut ja toinen kummittelee välillä mielessä aiheuttaen lähinnä jonkinlaista inhon ja ärsytyksen tunnetta. Toki mukana on vielä myös katkeruutta ja kaipuuta. En kuitenkaan enää halua toista elämääni. Kun silmäni avautuivat tajusin tuhlanneeni tunteitani aivan väärään ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikonaan eron jälkeen minulle lääkäri sanoi, että jos vielä 6 kk:n kuluttua on enimmäkseen paha olla, niin sitten masennus on kroonistunut. Eikö teillä ole työterveyspsykologin palvelua työterveyshuollossa tarjolla? Itse sain ensiavun sieltä, sitten menin eroryhmään.

 

ITSESÄÄLI mikä ihana tunne--aaah parempaa kuin suklaa

Te vihaatte niitä miehiä jotka jättivät teidät.

Piirrä äijän kuvaan sarvet ja viikset ja heitä siihen tikkaaa..

Erittäin hyvä toi vika neuvo! Takkaan vaan koko petturi ex ukko.