Ylen sukunimijutussa unohdetaan, että avioiliiton solmivat ovat jo valmiiksi konservatiivisempi kansanosa

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti Suomessa ei ole oikeampia ongelmia kuin nimenvalintaperiaate, sehän on hyvä asia sitten.

Tai siitä halutaan tehdä väkisin ongelma. Ikäänkuin suomessa ei olisi oikeitakin ongelmia ratkottavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä molemmilla myös omat sukunimet ja lapsilla minun eli äidin. Ihan luonnollisesti. Minä ne lapset tähän maailmaan toin.

Eikö tuo vähättele isän roolia ja heikennä hänen sitoutumista perheeseen?

Sukututkimuksessa havaitsi 1800-luvulla vallineen käytännön, jossa nainen piti tyttönimensä ja lapset saivat isän sukunimen. Jos lasten isää ei tiedetty, niin Länsi-Suomessa missä ei ollut vakiintuneita sukunimiä niin lasta olisi kutsuttu esimerkiksi Juha Marianpojaksi (Johan Mariasson) äitinsä mukaan. Jos hänen isänsä olisi ollut Antti, niin häntä olisi kutsuttu sitten Juhan Antinpoikaksi (Johan Andersson). Nuo kirkonkirjat olivat ruotsinkielisiä v:een 1880 asti, joten täysin suomenkielisten talonpoikienkien nimet kirjoitettiin ruotsalaisessa muodossa.

Länsi-Suomessa talolliset nimettiin talon mukaan, yleensä nimi päättyi -la tai -lä. Nimi vaihtui kun talo vaihtui.

Vierailija kirjoitti:

Meillä molemmilla myös omat sukunimet ja lapsilla minun eli äidin. Ihan luonnollisesti. Minä ne lapset tähän maailmaan toin.

Eikö lapsillasi ole lainkaan isää?

Olen kuvitellut, että homo sapiens -laji on biologisesti sellainen, että lasten syntymään tarvitaan välttämättä yksi spermasolu (mieheltä) ja yksi munasolu (naiselta).

Korjatkaa, jos olen väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä molemmilla myös omat sukunimet ja lapsilla minun eli äidin. Ihan luonnollisesti. Minä ne lapset tähän maailmaan toin.

Eikö tuo vähättele isän roolia ja heikennä hänen sitoutumista perheeseen?

Sukututkimuksessa havaitsi 1800-luvulla vallineen käytännön, jossa nainen piti tyttönimensä ja lapset saivat isän sukunimen. Jos lasten isää ei tiedetty, niin Länsi-Suomessa missä ei ollut vakiintuneita sukunimiä niin lasta olisi kutsuttu esimerkiksi Juha Marianpojaksi (Johan Mariasson) äitinsä mukaan. Jos hänen isänsä olisi ollut Antti, niin häntä olisi kutsuttu sitten Juha Antinpoikaksi (Johan Andersson). Nuo kirkonkirjat olivat ruotsinkielisiä v:een 1880 asti, joten täysin suomenkielisten talonpoikienkien nimet kirjoitettiin ruotsalaisessa muodossa.

Länsi-Suomessa talolliset nimettiin talon mukaan, yleensä nimi päättyi -la tai -lä. Nimi vaihtui kun talo vaihtui.

Itä-Suomessa kaikilla asemasta riippumatta oli joku sukunimi yleensä se nen-päätteinen, Korhonen, Miettinen, Rissanen, Turunen jne. Tosin Virtanen on lähinnä 1800-luvulta alkaen omaksuttu sukunimi eikä samalla tavalla alkuperäinen itäsuomalainen sukunimi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen sukunimen ottaminen on niin kauheaa? On ihan itsestä kiinni, onko alisteisessa asemassa vai ei. Sukunimellä ei ole mitään merkitystä sen asian suhteen.

Minulle oma sukunimi on osa minun identiteettiäni enkä vaihda sitä kuin sukkia. Myös miehelle oma sukunimi on tärkeä eikä hän halunnut vaihtaa sitä. Pidimme siis omat nimemme. Ja muutenkin lause "liittyä miehen sukuun" saa silmäni pyörimään ympyrää. En minä miehen sukua nainut, vain miehen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä molemmilla myös omat sukunimet ja lapsilla minun eli äidin. Ihan luonnollisesti. Minä ne lapset tähän maailmaan toin.

Eikö lapsillasi ole lainkaan isää?

Olen kuvitellut, että homo sapiens -laji on biologisesti sellainen, että lasten syntymään tarvitaan välttämättä yksi spermasolu (mieheltä) ja yksi munasolu (naiselta).

Korjatkaa, jos olen väärässä.

Kun Suomessa syntyy lapsi hän syntyy aina sillä nimellä joka äidillä on. Jos vanhemmilla eri nimet pitää se erikseen vaihtaa.

Tämän käytännön kanssa näyttää hieman hassulta että puhutaan isien nimistä.

Ihmetyttää uutisoinnin taso ylelläkin. Otsikko ei ole pohdiskeleva ja ajatuksia herättävä, kysyvä. Sellainen olisi ollut jollain lailla laadukasta. Tuossa otsikossa todetaan hyvin kärjistäen miten asiat "ovat", juttu on myös kirjoitettu aina kapeakatseisesti. Uutisointia olisi ollut raportoida, että Suomessa edelleen naiset melko usein vaihtavat sukunimensä mennessään naimisiin, joskus miehetkin. Siihen voi olla aika monta muutakin syytä kuin, että nainen nimetään miehen omaisuudeksi tms (tällä sekopäisen kärjistetyllä linjalla). Ensinnäkin se on ollut jonkin aikaa tapana, toiseksi perheet joskus haluavat yhteisen sukunimen ja tavan mukaan se on usein se miehen tai yhdysnimi tai naisen tai joku muu ... Ja kolmanneksi aika moni ei vaihdakaan nimeä kun taas joskus nimen vaihtaa kyllä mieskin. Minä järkeilin uuden nimen perusteella pääseväni hankkimaan uuden passikuvan ajokorttiin, se oli minulle ehkä painavin asia nimenvalinnassa, en ollut omaani niin kauhean kiintynyt. Sukunimi ei ole ollut elämäni tärkein asia, ei oikeastaan ollenkaan tärkeä. Toisille sen vakavuusaste on sitä luokkaa kuin vaihtaisi kampausta vaihtelun vuoksi. Eihän sitä nimeä kehtaa kovin usein vaihtaa, mutta jos se uusi nimi kuulostaa sopivalta niin miksei sitä saisi ottaa. Onhan sekin hullua jos naisia aletaan alistujina arvostelemaan ja tätäkin päätöksentekoa rajoittamaan? Nythän sen nimenvaihtoasian saa nainen aika pitkälti vapaasti valita, noin 50/50 ottaa ja jättää... Miehethän ne ovat tapojen kahlitsemia eivätkä kovin vapaasti pääse valikoimaan edes nimeään, ottaako vai jättääkö. Yli 90% miehistä joutuu pitämään kastenimensä. Eivätkö miehet uskalla rikkoa rajoittavia perinteitä? Ai miehetkö on vain cool ja pitää sen nimensä koska miehet tekee mitä tahtoo. Naiset vain pakotettuina painostettuina aivopestyinä uhreina valitsee pitävätkö nimensä vai vaihtavatko... On taas naisia vähättelevä näkemys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti Suomessa ei ole oikeampia ongelmia kuin nimenvalintaperiaate, sehän on hyvä asia sitten.

Tai siitä halutaan tehdä väkisin ongelma. Ikäänkuin suomessa ei olisi oikeitakin ongelmia ratkottavaksi.

Kaikkein parastahan tässä on se, että kenenkään ei tarvitse valita erilaisten ongelmien välillä, vaan Suomessa voidaan aivan hyvin ratkoa kaikenlaisia ongelmia. Eikö olekin upeaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on epäonnistunut jossain jos nainen haluaa pitää oman nimensä.

Sukunimilaki tuli voimaan 1920. Sitä ennen ei ollut väliä onko sukunimeä lainkaan eli kaikki olivat epäonnistuneita.

No ei nyt sentään!  Kyllä sukunimiä oli jo ennen tuotakin. 

Se sen sijaan on ihan höpö käsitys, mitä ennen viimeisintä sukunimilain uudistamista höperrettiin, että muka "kautta aikain" tai "perinteisesti" nainen on aina ottanut miehen nimen.  Se ei pidä paikkaansa.   Jos mies naitiin esim tunnettuun taloon ja pääsi siis niin sanotusti reittä myöten isännäksi, oli hyvin tavallista, että hän otti vaimonsa sukunimen (joka viittasi tilaan).   Enemminkin voisi sanoa, että miehen nimen ottaminen on aika nuori traditio. Ja onhan siinä puolensa, että on selvä systeemi, miten mennään.

Tuli pakolliseksi sukunimi 1930. Ei voinut olla Liisa matintytär enää. Mieheni nimi tuli pakolliseksi ottaa 1930. Ja joku kutsuu tuota perinteeksi, aika lyhyt.

Kai te naiset ymmärrätte että aika tappiolle te jäätte jos me palataan kaikessa lainsäädännössä vuoteen 1929?

No johan on taas tasokasta kommentointia. Kerrotko vielä muillekin missä kohtaa ehdotetaan palaamaan kaikessa lainsäädännössä vuoteen 1929? Aivan, ei missään!

Vierailija kirjoitti:

No koska avoliitossa eivät sukunimet koskaan vaihdu niin miksi ne olisi otettu juttuun mukaan?

Mistä tiedät ettei vaihdu. Vastahan se laki muutama vuosi sitten muuttui niin, että myös avoliitossa olevat saa ottaa puolison sukunimen halutessaan. Muuttui siksi, että sille oli tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää että kyllä sitä auttamatta pitää naista vähän nössönä ja vanhanaikaisena jos ottaa miehen nimen. Ymmärrettävää oikeastaan vain silloin jos naisen nimi on jotenkin kovin epämiellyttävä, tyyliä Tampio tai Perä.

Ei ole ymmärrettävää edes silloinkaan, koska on täysin mahdollista vaihtaa sukunimensä muutenkin kuin menemällä naimisiin ja ottamalla miehen nimi!

Vierailija kirjoitti:

Kuinka usein olenkaan kuullut avioituvan naisen sanovan: haluaisin mieluummin pitää oman nimeni, mutta mies painostaa/loukkaantuu/pettyy...

Ei se miehen nimen ottaminen useinkaan ole vilpitön oma tahto.

Valitettavasti kaikki naiset eivät halua myöntää, että miehen nimen ottaminen ei ollut vilpittömästi oma tahto, ja keksivät kaikenlaisia muita selityksiä sille miksi tekivät niin. On niitä selityksiä nähty jo tässäkin ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä näitäkään, jotka "samaistuvat omaan sukuunsa" eivätkä siksi vaihda nimeä uuteen, koko perheen yhteiseen (yhdessä keksimään vaikka, jotta on sitten tasa-arvoisesti molemmilta nimet pois). Ei mun sivulla ainakaan ole mitään yhteistä nimeä, johon "samaistua" ja jonka varaan identiteetti nojaa. Äidillä on eri nimi kuin isällä, tädeillä ja enoilla eri nimet kuin minulla, serkuilla mitä vain itse-keksimiäänkin ja puolisoidensa, miesten ja naisten, mummoilla ja papoillani oli osalla eri nimet kuin minulla jne ... Ei melkein kellään ole koko sukulinjan kanssa yhteinen sukunimi :D oman nimen voisi pitää esim. siksi, että siitä pitää tai ei jaksa hankkia uutta pankki/ajokorttia, on tehnyt nimellään uraa tms.... Lapselle nyt sitten jompikumpi vanhempien nimistä tai se teidän yhteinen. Ja edelleen kai perhe voi saman nimen ottaa, en ymmärrä miten tästä voidaan näin provosoitua ja kiihkoilla. Kun mahdollisuus valita kuitenkin on eikä itselläni ollut paineita pitää tai ottaa tai antaa nimeä. Otin sitten miehen kuitenkin kun se oli kauniimpi.

Miksi se yhteinen nimi on järjestäen miehen sukunimi? Sitä tässä ihmetellään. Jos haluaa yhteisen nimen niin eikö se voi olla vaimon nimi yhtä lailla? Tilastojen mukaan ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä molemmilla myös omat sukunimet ja lapsilla minun eli äidin. Ihan luonnollisesti. Minä ne lapset tähän maailmaan toin.

Eikö lapsillasi ole lainkaan isää?

Olen kuvitellut, että homo sapiens -laji on biologisesti sellainen, että lasten syntymään tarvitaan välttämättä yksi spermasolu (mieheltä) ja yksi munasolu (naiselta).

Korjatkaa, jos olen väärässä.

Eli jos lapsella on äidin puolen sukunimi niin hänellä ei ole isää?

Niinku mitä?

Vierailija kirjoitti:

No koska avoliitossa eivät sukunimet koskaan vaihdu niin miksi ne olisi otettu juttuun mukaan?

Miten niin ei koskaan vaihdu? Kuka vain voi vaihtaa nimensä milloin vain.

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen sukunimen ottaminen on niin kauheaa? On ihan itsestä kiinni, onko alisteisessa asemassa vai ei. Sukunimellä ei ole mitään merkitystä sen asian suhteen.

Miksi miehen sukunimen ottaminen on niin kauheaa?

Lue Ylen juttu, niin selviää. https://yle.fi/uutiset/3-11858343

Tässä alkupalaksi pari lainausta jutusta:

"Miehen sukunimen siirtyminen vaimolle merkitsi alun perin naisen kuulumista miehen holhoukseen."

"Aikaisempi lainsäädäntö korosti miehen asemaa perheenpäänä. Sen mukainen kulttuurinen ilmapiiri elää edelleen sukunimikäytännössä."

"Alkuaan siinä on ollut kyse aviovaimon näkemisestä alisteisena ja miehen holhous- ja päätäntävallan alle kuuluvana."

"Sukunimilainsäädäntö on omalta osaltaan luonut vahvaa kulttuurista ilmapiiriä, jossa miehen ylempi asema suhteessa naiseen nähdään normaalina."

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruma sukunimi kun taas miehellä on kiva, melko tavallinen sukunimi. Naimisiin mennessä otan miehen nimen ihan vain em. syystä. Oman nimen vaihtamiseen saatikka miehen nimen ottamiseen ei liity mitään traditiota tai symboliikkaa ainakaan omalla kohdallani eikä kukaan sukulainen oleta etukäteen minun ottavan miehen sukunimeä.

Ilmeisesti ei ole käynyt mielessäsi, että voit vaihtaa oman melko tavallisen sukunimesi muutenkin kuin ottamalla miehesi sukunimen.

Silloin ei tarvitse tehdä valintaa kahden sukunimen välillä, vaan valinnanvaraa on paljon enemmän.

Hyvä ettei minulla ole suomalaista vaimoa. Toivoisin yleistyvän sen kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Niin, no onhan se aika uutta, että vakiintuneessa avoliitossakin voisi nykyään ottaa puolison sukunimen, joten tämä ylipäänsä koskee pääasiassa naimisiin meneviä.

Itse tiedän parikin miestä, jotka ovat ottaneet vaimonsa sukunimen. Enemmän tosin tiedän naisia, jotka ovat pitäneet oman nimensä (esim. minä itse) naimisiin menessään. Silti varmaan tosiaan suurin osa ottaa miehen nimen perheen yhteiseksi nimeksi.

Jos olisit lukenut keskustelun aiheena olevan Ylen jutun, niin siinä tapauksessa tietäisit, että jutusta löytyvät vastaukset pohtimaasi asiaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11858343

Kaikista naimisiin menneistä heteropareista vuonna 2020:

* Miehen sukunimen yhteiseksi nimeksi otti lähes 60 %.

* Omat nimensä säilytti vajaa neljännes.

* Naisen sukunimen yhteiseksi nimeksi otti alle 2 %.

* Kaksoisnimen otti naisista alle 5 % ja miehistä 0,07 %.

Tiedot selviävät Digi- ja väestötietoviraston Ylelle toimittamista tilastoista.

Ylen jutun otsikko pitää täysin paikkansa: Käsitys naisen alisteisuudesta avioliitossa näkyy yhä nimikulttuurissamme. Jos tuo ei pitäisi paikkansa, aihe ei herättäisi kiivasta keskustelua.