Ylen sukunimijutussa unohdetaan, että avioiliiton solmivat ovat jo valmiiksi konservatiivisempi kansanosa

Vierailija kirjoitti:

Ja lapsia voi hankkia menemättä naimisiin, ja vissiin 50% tekeeki jo niin.

No ne ihmiset eivät kuulu tämän ketjun fokukseen.  Kyse katsos on avioliitoista.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruma sukunimi kun taas miehellä on kiva, melko tavallinen sukunimi. Naimisiin mennessä otan miehen nimen ihan vain em. syystä. Oman nimen vaihtamiseen saatikka miehen nimen ottamiseen ei liity mitään traditiota tai symboliikkaa ainakaan omalla kohdallani eikä kukaan sukulainen oleta etukäteen minun ottavan miehen sukunimeä.

Mutta tähän liittyy identiteettikysymys kuitenkin. Kuljet mielummin kauniimman nimen alla, ihan kuin se vaikuttaisi sinuun itseesi.

Kuinka usein olenkaan kuullut avioituvan naisen sanovan: haluaisin mieluummin pitää oman nimeni, mutta mies painostaa/loukkaantuu/pettyy...

Ei se miehen nimen ottaminen useinkaan ole vilpitön oma tahto.

Mutta jos pääsee hyviin naimisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jua lapsia voi hankkia menemättä naimisiin, ja vissiin 50% tekeeki jo niin.

No ne ihmiset eivät kuulu tämän ketjun fokukseen.  Kyse katsos on avioliitoista.

Samaa ilmiötä kaikki: onko vanhemmilla ja lapsilla yhteinen nimi vai ei.

Minä en ymmärrä yhtään, miksi ei voisi olla yhteinen sukunimi. En koe sitä yhtään alistavaksi, vaan yhdistäväksi tekijäksi.

Tätä mieltä olen, vaikka olen naimisissa ja meillä on eri sukunimet. En vaihtanut nimeä vain sen takia, että olin vasta muutama vuosi sittem ottanut tämän hetkisen nimen itselleni. Huolellisesti valittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruma sukunimi kun taas miehellä on kiva, melko tavallinen sukunimi. Naimisiin mennessä otan miehen nimen ihan vain em. syystä. Oman nimen vaihtamiseen saatikka miehen nimen ottamiseen ei liity mitään traditiota tai symboliikkaa ainakaan omalla kohdallani eikä kukaan sukulainen oleta etukäteen minun ottavan miehen sukunimeä.

Mutta tähän liittyy identiteettikysymys kuitenkin. Kuljet mielummin kauniimman nimen alla, ihan kuin se vaikuttaisi sinuun itseesi.

Mutta kun se nimi ei todellisuudessa pelasta yhtään ketään todelliselta geneettiseltä perimältään tai kotikasvatukseltaan. Kyllä ne sukuun naineet erottuvat suvun oikeista jäsenistä vaikka kuinka yrittäisivät peitellä taustaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on epäonnistunut jossain jos nainen haluaa pitää oman nimensä.

Sukunimilaki tuli voimaan 1920. Sitä ennen ei ollut väliä onko sukunimeä lainkaan eli kaikki olivat epäonnistuneita.

No ei nyt sentään!  Kyllä sukunimiä oli jo ennen tuotakin. 

Se sen sijaan on ihan höpö käsitys, mitä ennen viimeisintä sukunimilain uudistamista höperrettiin, että muka "kautta aikain" tai "perinteisesti" nainen on aina ottanut miehen nimen.  Se ei pidä paikkaansa.   Jos mies naitiin esim tunnettuun taloon ja pääsi siis niin sanotusti reittä myöten isännäksi, oli hyvin tavallista, että hän otti vaimonsa sukunimen (joka viittasi tilaan).   Enemminkin voisi sanoa, että miehen nimen ottaminen on aika nuori traditio. Ja onhan siinä puolensa, että on selvä systeemi, miten mennään.

Voi saakeli sentään, minä teen just niinkuin minä haluan, en tee kuten YLE tai joku sukunimi hullu haluaa.

Minä halusin, että perheellämme on yksi nimi ja mieheni nimi on kaunis, oma nimeni hirveä ja osa sukulaisista perciistä.

Olisi tuntunut naurettavalta keksiä joku tekonimi ja sitä markkinoida kaikille,että muistakaapa nyt että olemme Lörttöshuttusia, emme Mäkisiä emmekä Lahtisia.

Eikö nyt hemmetti soikoon ole suurempia murheita maailmassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruma sukunimi kun taas miehellä on kiva, melko tavallinen sukunimi. Naimisiin mennessä otan miehen nimen ihan vain em. syystä. Oman nimen vaihtamiseen saatikka miehen nimen ottamiseen ei liity mitään traditiota tai symboliikkaa ainakaan omalla kohdallani eikä kukaan sukulainen oleta etukäteen minun ottavan miehen sukunimeä.

Mutta tähän liittyy identiteettikysymys kuitenkin. Kuljet mielummin kauniimman nimen alla, ihan kuin se vaikuttaisi sinuun itseesi.

Mutta kun se nimi ei todellisuudessa pelasta yhtään ketään todelliselta geneettiseltä perimältään tai kotikasvatukseltaan. Kyllä ne sukuun naineet erottuvat suvun oikeista jäsenistä vaikka kuinka yrittäisivät peitellä taustaansa.

Niinpä. Se myötähäpeää aiheuttava ylkompensointi, pälyily ja oman kuvitellun aseman jatkuva tarkkailu, niistä nuo toiveikkaan ”identifioitujat” usein erottaa.

Mulle yhteisen sukunimen ottaminen symboloi liittolaisuuttamme. Ja miehen suvun nimi oli kaunis.

Ennen sukunimiä Suomen alueella oli vallalla nimimalli: Leena Yrjöntytär. - KÄÄK, taas se patriarkaatti!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruma sukunimi kun taas miehellä on kiva, melko tavallinen sukunimi. Naimisiin mennessä otan miehen nimen ihan vain em. syystä. Oman nimen vaihtamiseen saatikka miehen nimen ottamiseen ei liity mitään traditiota tai symboliikkaa ainakaan omalla kohdallani eikä kukaan sukulainen oleta etukäteen minun ottavan miehen sukunimeä.

Mutta tähän liittyy identiteettikysymys kuitenkin. Kuljet mielummin kauniimman nimen alla, ihan kuin se vaikuttaisi sinuun itseesi.

Mutta kun se nimi ei todellisuudessa pelasta yhtään ketään todelliselta geneettiseltä perimältään tai kotikasvatukseltaan. Kyllä ne sukuun naineet erottuvat suvun oikeista jäsenistä vaikka kuinka yrittäisivät peitellä taustaansa.

Mutta eihän kirjoittaja halunnutkaan "pelastua" kotikasvatukseltaan tai perimältään!  Hän vain halusi vaihtaa nimensä kauniimpaa nimeen.   Ja muuten se mies naidaan ihan samalla tavalla vaimon sukuun kuin vaimo miehen sukuun, mitä ikinä kukin ymmärtääkin (tai ei ymmärrä lainkaan) johonkin sukuun naimisella.

Avioliiton solmiminen ei kerro konservatiivisuudesta yhtään mitään. Joku voi haluta häät ihan omaksi ja sukulaisten ja ystävien iloksi. Joku voi haluta naimisiin, että lapset syntyvät avioliitossa, jolloin lapselle tulee automaattisesti kaksi huoltajaa (äiti + isä). Joku voi haluta naimisiin oman taloudellisen etunsa vuoksi (kärkkyy mieheltä rahoja avioerotilanteessa). Joku voi haluta naimisiin siksi, että hän tahtoo olla huomion keskipisteenä. "Kattokaa, mä on naimisissa! Hajotkaa sinkkunaiset, kun ette kenellekään miehelle kelpaa vaimoksi."

Olen nähnyt yhden tuollaisen seinähullun naisen, joka meni naimisiin vain silkasta näyttämisenhalusta. Hän teki sen kaksi kertaa noin 10 vuoden sisällä. Sitä ennen oli paljon säätöjä (irtosuhteita). Ei siis mikään konservatiivinen nainen, mutta naimisiin piti päästä vaikka jakorasian maine tuli hankittua jo lukioikäisenä. Jos joku luulee tuota naista konservatiiviseksi, niin sitten menee arvaus täysin metsään.

Vaihdoin nimeni äidin suvun nimeen, koska se oli kauniimpi kuin isäni suvun nimi. Kuitenkin aika tavallinen ja harkitsen mieheni nimen ottamista, jos menemme naimisiin, koska hänellä on harvinaisempi nimi. Toisaalta sekään ei ole kovin kaunis, ehkä jopa rumempi kuin nykyinen nimeni. Ja sitten jos tuleekin ero, niin taas pitäisi vaihtaa, joten enpä tiedä. Sukulaiset eivät kiinnosta minua yhtään, miehen isää en ole koskaan tavannutkaan, äitiinsä ei pidetä yhteyttä. Nimiasia on minulle ihan esteettinen asia ja käytännön asia siinä mielessä, että olisi kivempi jos olisi vähemmän kaimoja. Kivoin nimi olisi miehen mummilla, mutta mies ei kai halua nimeään vaihtaa ja minä en voi mennä tuota nimeä itsekseni ottamaan, harmi.

Täh?

Avioliitto on ennrnkaikkea juridinen sopimus, ja jos itse olisin vielä nuori ja tekisin lapsia, ja muuttaisin miehen kanssa yhteen, niin edelyytäisin avioliittoa ja avioehtoa juurikin juridisusta syistä.

Miksi miehen sukunimen ottaminen on niin kauheaa? On ihan itsestä kiinni, onko alisteisessa asemassa vai ei. Sukunimellä ei ole mitään merkitystä sen asian suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Mulle yhteisen sukunimen ottaminen symboloi liittolaisuuttamme. Ja miehen suvun nimi oli kaunis.

Ennen sukunimiä Suomen alueella oli vallalla nimimalli: Leena Yrjöntytär. - KÄÄK, taas se patriarkaatti!!

Niinpä. Sukunimestä tulee ongelma, jos siitä tekemällä tehdään ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä yhtään, miksi ei voisi olla yhteinen sukunimi. En koe sitä yhtään alistavaksi, vaan yhdistäväksi tekijäksi.

Tätä mieltä olen, vaikka olen naimisissa ja meillä on eri sukunimet. En vaihtanut nimeä vain sen takia, että olin vasta muutama vuosi sittem ottanut tämän hetkisen nimen itselleni. Huolellisesti valittu.

Ei kukaan sanokaan, ettei voisi tai saisi olla. On kuitenkin yhteiskunnallisesti kiinnostava ilmiö, että useimmiten se yhteinen sukunimi on nimenomaan miehen sukunimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on epäonnistunut jossain jos nainen haluaa pitää oman nimensä.

Sukunimilaki tuli voimaan 1920. Sitä ennen ei ollut väliä onko sukunimeä lainkaan eli kaikki olivat epäonnistuneita.

No ei nyt sentään!  Kyllä sukunimiä oli jo ennen tuotakin. 

Se sen sijaan on ihan höpö käsitys, mitä ennen viimeisintä sukunimilain uudistamista höperrettiin, että muka "kautta aikain" tai "perinteisesti" nainen on aina ottanut miehen nimen.  Se ei pidä paikkaansa.   Jos mies naitiin esim tunnettuun taloon ja pääsi siis niin sanotusti reittä myöten isännäksi, oli hyvin tavallista, että hän otti vaimonsa sukunimen (joka viittasi tilaan).   Enemminkin voisi sanoa, että miehen nimen ottaminen on aika nuori traditio. Ja onhan siinä puolensa, että on selvä systeemi, miten mennään.

Tuli pakolliseksi sukunimi 1930. Ei voinut olla Liisa matintytär enää. Mieheni nimi tuli pakolliseksi ottaa 1930. Ja joku kutsuu tuota perinteeksi, aika lyhyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan käytännöllinen hommahan se on, että perheessä kaikilla on sama nimi. Voi olla erikin, ja sen saa valita.

Tässä taas osoitus intersektionaalisen feminismin idioottimaisuudesta. Vastakkainasettelua.

joo mäki sain tosta jutusta kuvan että Ylen mielestä on huono juttu että nainen ottaa miehen sukunimen mutta hyvä juttu että mies ottaa naisen

Eihän siinä puhuttu muusta kuin, että se on harvinaista.

Ja heti perään julistus tai sanoma: käsitys naisen alisteisuudesta avioliitossa näkyy yhä nimikulttuurissamme