Hämmentää, kun niin monen toivelistalla on ”positiivinen” kumppani.

En etsi kumppania. Mutta jos etsisin, niin en hakisi sitruunan nielleen oloista tai tosikkopessimistiä. Positiivisuus ja neutraalius toimii.

Vierailija kirjoitti:

Ei sarkastinen ja musta huumorintaju ole minusta sama kuin perusnegatiivisuus. 

Eikä positiivisuus vielä välttämättä tarkoita sitä että on YLIpositiivinen, ylipirteä ja pinnallinen.

Oikea perusnegatiivisuus on todella raskasta. Musta tuntuu, että usein silloin on kyseessä hoitamaton masennus. Pahimmassa tapauksessa alkoholilla "hoidettava". Ei sitä jaksa.

Tämä on totta. Osa niistä "rehellisen synkistä" on vain oikeasti masentuneita ja osa "hoitaa" sitä synkkyyttään ryyppäämällä. Ei ole mitenkään mieltä ylentävä henkinen tila kenellekään sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Eniten ärsyttää ne, jotka hakee oman elämänsä piristyttäjää, ihanaa, aina hyvällä tuulella olevaa ilopilleriä, joka aina jaksaa kuunnella kaikki murheet ja lohduttaa. Ja kaikki omat ongelmat täytyy olla lopullisesti selvitetty ja käsitelty. Menkää terapiaan!

Totta kai kumppani haluaa kuunnella toisen murheet ja lohduttaa. Siksi juuri toisen pitää olla käsitellyt ongelmansa, että ei joudu sentään toisen terapeutiksi.

Ei tarvitse olla mikään ilopilleri tai vitsiniekka, todellakaan, mutta peruspositiivinen.

Pessimistivalittaja voi olla tosi raskasta seuraa, mutta niin myös liian puhelias papupata.

Olen optimisti ja pidän mustasta sekä sarkastisesta huumorista. En myöskään koe olevani mitenkään todellisuudesta vieraantunut.

Oma puolisoni on todella positiivinen ihminen. Osaa löytää kaikista asioista jotain positiivista, ongelmiin suhtautuu niin, että tämä menee ohi, ei valita, osaa ratkaista ongelmat, ei hauku muita ihmisiä, pyrkii ymmärtämään myös kyseenalaisimpiin ratkaisuihin päätyneitä... On myös introvertti, rauhallinen, sorrettujen puolustaja, mustan huumorin ystävä ja erittäin sarkastinen. Tosi hyvä tyyppi, ja positiivisuudestaan huolimatta kärsii kroonisesta masennuksesta.

Ei kukaan halua kumppaniksi miestä, joka käy kuntosalilla ja arvostelee naisten painoa, ilkeitä miehiä.

Ymmärrän, että sellainen tekopirteys ärsyttää, mutta se jatkuva negatiivisyys ja kaiken pahaksi kääntäminen on oikea energiasyöppö. Aina on joku huonosti ja aina on jotain mistä valittaa.

Minun mies on todella positiivinen, mutta ei missään nimessä mikään pirteä, vaan juurikin analyyttinen ja rauhallinen tapaus.

Negatiivinen tyyppi valittaa silloinkin, kun kaikki on hyvin. Kesken mukavan puuhan saattaa puhjeta muistelemaan yhtäkkisen raivon vallassa, miten esimies kohteli kaltoin parikymmentä vuotta aiemmin, tai kuinka koulussa tytöt eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiota.

Yritä sitten tällaisen kanssa mitään suhdetta muodostaa.

Minä olen ihan parin viimeisen vuoden aikana opetellut positiivisuutta. Ei se tarkoita, että minusta on tullut ylipirteä jatkuvasti höpöttävä papupata. Vaan, etten ajattele kaikkea negatiivisen kautta, jää jumiin negatiivisiin ajatuksiin ja huomaa/huomauttelee vain vioista ja puutteista.

Auttaa paljon omaakin olemista, väsyneenä huomaa, että vanhat pahat tavat puhua ja ajatella tulevat vielä esiin.

Kyllä positiivinenkin ihminen voi olla surullinen ja joskus tyyytymätön elämäänsä. Minusta ero on kuitenkin siinä, että positiivinen ihminen ei jää vellomaan siinä itsesäälissä vaan miettii konkreettisia keinoja päästä pois ikävästä tilanteesta, kun taas negatiivinen tyyppi ei tee mitään muuta kuin valittaa, että miksi koko maailma on häntä vastaan eikä edes yritäkään tehdä mitään tilanteensa parantamiseksi, koska kaikki kumminkin menee päin seinää. Kumpikohan näistä ihmisistä on mukavampaa seuraa ja tulee saavuttamaan enemmän elämässään?

En vinku-iitana ikinä alkaisi suhteeseen pessimistin kanssa. Olen itsekin valoisampi kun joku luo valoa. Pessimistin varjoissa nuudun.

Hämmentävämpää minun mielestäni olisi se jos jonkun toivelistalla olisi negatiivinen kumppani. Miksi ihmeessä kukaan haluaa viettää valtaosan elämästään hapannaaman kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Te suomalaiset olette kyllä ihan hirveitä ihmisiä. Täytyy olla päästään tosi sairas että näkee positiivisuudenkin pahana asiana. Ei ihme että vihaan Suomea ja suomalaisia niin paljon. Koko ajan yritän töitä saada muualta.

Hyi hyi mikä kamala maa tää on. Älkää tulko Suomeen kukaan!

Kannatetaan, pysykääkin poissa, ei teitä tänne ole kaivattu. Saisimmeko vihdoinkin mongoiloida Muumilaaksossamme?

Pessimismi ei todellakaan ole synonyymi analyyttisyydelle ja mustalle huumorille.

Kielitajun voisi lisätä toivottujen ominaisuuksien listaan. Positiivisuus liittyy ajattelutapaan ja maailmankatsomukseen, ei muihin persoonallisuudenpiirteisiin. Pirtsakkuus tai puheliaisuus eivät ole sama asia kuin positiivisuus, siksi niille on omat sanansakin.

Mielelläni nautin elämän hyvistä asioista ilman, että joku koko ajan muistuttaa, mikä kaikki on vialla tai jos ei nyt niin viimeistään kohta. Kivempi ottaa kädestä kiinni ja olla hetki vaan onnellinen.

Pessimisti jurnuttaja puolisona olisi ihanteesi? Voi luoja. Positiivinen ihminen suhtautuu elämään valoisasti eikä tyrmää kaikkea uutta ja erilaista.

Sehän tässä elämässä on ainoo asia mikä tuo positiivisuutta, on se kylmä fakta miten paskaa ja suorittajakeskeistä tää ihan normaali elämä on. Mitäs hiton analyyttistä siinä on 😂 käännelkää veistä haavasta vaan vaikka hautaan asti.

Pessimistit ne minulta vie kaiken elämänhalun ja energian, en suosittele. Neutraali on kaikista paras, en pidä jurottajista mutten liian sosiaalisistakaan.

Ei enää negailijaa suhteeseen. Koko ajan piti kävellä varpaillaan kun toinen vaipui itsesääliin milloin mistäkin syystä.