Lue keskustelun säännöt.
Hämmentää, kun niin monen toivelistalla on ”positiivinen” kumppani.
04.04.2021 |
Oma kokemukseni on se, että pirtsakkaat, sosiaaliset ja positiiviset ihmiset ovat useimmiten hirvittäviä energiasyöppöjä ja useimmiten myös yksioikoisia ja vähemmän analyyttisiä.
Kaikki minulle tärkeimmät sekä rakkaimmat ihmiset ovat olleet jollakin tavalla realistisia pessimistejä tajutessaan, millainen raadollinen paikka maailma on ja kuinka vähän ihmisyksilö lopulta voi elämäänsä vaikuttaa.
Kumppaniksi en missään tapauksessa halua ”energistä ja positiivista ilopilleriä” vaan maksimissaan neutraalisti elämään suhtautuvan. Mielellään kumppani saisi olla hyvät sosiaaliset taidot omaava introvertti.
Olenko outo ja yksin ajatuksineni? Kelpaisiko sinulle suhteeseen sarkastisesta huumorintajusta pitävä ja mustalle huumorille itsekseen hymyilevä pessimisti?
Kommentit (145)
No ainakaan negatiivista kumppania en enää ikinä halua. Exä oli sellainen, että jos jostain onnistui löytämään jotain negatiivista, niin se oli hänelle melkein ylpeydenaihe. Jatkuvaa valittamista ja vinkumista, ei sitä kukaan jaksa kuunnella ja se latistaa oman mielen myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei positiivinen ole sama kuin pirtsakka ja sosiaalinen.
Minulle positiivinen tarkoittaa, että ihminen suhtautuu avoimesti asioihin, uskoo siihen että kannattaa yrittää ja kokeilla, ei valita koko ajan jne.
Negatiivinen ihminen ei halua harrastaa liikuntaa kun kuollaan tässä kumminkin. Ei sinne reissuun viitsi lähteä kun on liian kuuma kumminkin. Ei niihin illanistujaisiin viitsi lähteä kun Maija on niin hölmö. Ei sitä salaattia tarvitse tehdä kun ilmankin pärjää. Elämä on paskaa mutta mitään ei voi asian eteen tehdä. Rumat ne vaatteilla koreilee. Turhaa sinne kouluun hakea kun ei pääse kuitenkaan ja jos pääsee niin ei saa töitä kuitenkaan ja muutenkin parempi on suutarin pysyä lestissään.
Vierailija kirjoitti:
On olemassa myös puoliväli.
Itse en tarkoita positiivisuudella mitään ylipirteyttä, tietenkään, vaan sellaista, että suhtautuu asioihin lähtökohtaisen positiivisesti. Eli ei etsi kaikesta jotain naristavaa, vaan näkee asioita neutraalisti tai positiivisesti.
Olisi kauheaa, jos kumppani olisi valittaja, joka valittaa kaikesta ilman että tekisi itse jotain.
Suhtautuu asioihin positiivisesti? Kuten kansanmurhiin ja nälänhätään? Vai suhtautuuko positiivinen neutraalisti kansanmurhiin ja nälänhätään?
Iso osa ihmisistä on niin pönttöjä, että heidät saa hokemaan mitä tahansa sekavuuksia suurella itseriittoisuudella.
Vihaajat vihaa ja loversit rakastaa kansanmurhia ja nälänhätää.
Luulisi vähän toivekumppanissakin kiinnostavan se, mihin tämä suhtautuu positiivisesti ja mihin negatiivisesti, mitä rakastaa ja mitä vihaa.
Tämä nk. "posiivinen ihminen" on aika lähellä opportunistia, joka taas on narsistin luonteenpiirre. Ts. eräiden toivekumppani on oppurtunistinen narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Mulle optimistina pessimisti kumppani oli perässävedettävä kivireki ja varsinainen ankeuttaja. Oli raskasta elää ihmisen kanssa, joka näkee kaiken synkkänä. Sikäli ymmärrän toiveen. En ole sosiaalinen enkä energinen, vaan rauhallinen introvertti.
Tämäkin. Ollaan niin positiivisia ja optimistisia omasta mielestä silloinkin, kun suhtaudutaan negatiivisesti ja synkästi pessimistiin, joka on suorastaan "perässävedettävä kivireki ja varsinainen ankeuttaja".
Optimisti on henkilö, jolla on todellisuuden vastainen, ylipositiivinen käsitys asioiden lopputulemasta. Optimistille realistikin on "ankeuttaja" ja "pessimisti".
Negatiivinen kumppani valittaa ja haukkuu muita, eikä näe elämässä mitään muuta kuin virheitä. Elämästä puuttuu ilo.
Minä koen olevani peruspositiivinen ihminen. Suhtaudun elämään ja muihin ihmisiin myönteisesti ja pystyn kehumaan ja kannustamaan muita. Toisaalta kaverit ovat sanoneet, että realistisempaa, jalat maassa tyyppiä saa hakea kuin minä. Eli en lähde haihattelemaan jokaisen uuden villityksen ja trendin perässä, vaan jos joku toimii ja on hyvä, on sitä mielestäni turha väkisin muuttaa.
Peruspositiivinen ihminen näkee joka asiassa jotain hyvää. Ja jos hän haluaa muutosta, hän tekee muutoksen itse, eikä jää valittamaan, haukkumaan tai pyörimään itsesäälissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää noissa "ilopillereissä" lähinnä se kuinka usein niiden kuulee sitten marisevan siitä että salaa kaikilta olin tosi masentunut vuosikaudet. Eli hirveetä esitystä pitää pitää koko ajan ollakseen sosiaalisesti hyväksyttävä. Ei ne kaikki tietenkään esitä ja niistä ne jotka osaa kuunnella ja välillä mukautua myös meidän vähemmän pirtsakoiden taajuudelle, on tosi kivoja ihmisiä. Mutta joillakin se on sitä esitystä ja täytyy sanoa että arvostan enemmän autenttisuutta.
Se mikä "ilopillereissä" ärsyttää on se, että kaikki tietävät heidän "ilonsa" olevan kilpailuhenkistä ja ilkivaltaista teeskentelyä, jolla pyritään pilaamaan ihmisiltä aito ilo ja tunne-elämä ja liittämään tunteiden kokemiseen mielleyhtymiä kilpailuhenkisyyteen ja pakottavaan "positiivisuuteen".
Jokainen ymmärtää, että pakonomainen "positiivisuus" on alistamista ja ihmisyyden mitätöintiä sen positiivisuuden osaltakin.
Tässäkin asiassa ihminen kamppailee koko ikänsä lapsuutensa ja lapsuuden mallien kanssa. Minun äitini on juuri sellainen kuin viestissä 45 kuvailtiin, pessimisti ja epäilemättä masentunutkin. Hän tappoi aina iloni ja intoni, ja on ollut kauheaa huomata miten se äidin ääni seuraa yhä aikuisuudessa, millään ei ole väliä eikä mikään onnistu.
Ymmärrän kyllä, että jollekulle toiselle lapsuuden pahat puolet kulminoituvat esimerkiksi katteettoman aurinkoisessa lupailussa, mutta minulla näin. Enkä tosiaan kestäisi puolisossa yhtään negatiivisuutta, kaikkinainen negatiivisuus lähimmissä ihmissuhteissa imee todellakin minusta energian. Tästä ei pidä negatiivisen ihmisten ottaa itseensä, kysymyshän on minusta ja minun sietokyvystäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäis muka olla kaikki ongelmat ratkaistuna ja luurangot lakaistuna kun lukee joidenkin naisten deitti-ilmoja. Ällöttävää hali hali pusi pusi-meininkiä ja tekohymyä vaan loppuelämä. Ei kiitos.
M
Voi taivas voiko joku olla tosissaan vai oliko tää vitsi..?
Varmasti voi olla tosissaan. Minä ainakin ymmärrän häntä enkä halua todellakaan mitään pusi pusi- homoa vaivoiksini
t. Nainen
Itse pidän ihmisistä jotka osaa kääntää arjen ”vastoinkäymiset” huvittaviksi ilmiöiksi. Esim. töissä joku uusi (huono) muutos, ei synkkää valitusta vaan sellaista kepeää huvittuneisuutta.
Ja siis toki aidot ongelmat on asia erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää noissa "ilopillereissä" lähinnä se kuinka usein niiden kuulee sitten marisevan siitä että salaa kaikilta olin tosi masentunut vuosikaudet. Eli hirveetä esitystä pitää pitää koko ajan ollakseen sosiaalisesti hyväksyttävä. Ei ne kaikki tietenkään esitä ja niistä ne jotka osaa kuunnella ja välillä mukautua myös meidän vähemmän pirtsakoiden taajuudelle, on tosi kivoja ihmisiä. Mutta joillakin se on sitä esitystä ja täytyy sanoa että arvostan enemmän autenttisuutta.
Se mikä "ilopillereissä" ärsyttää on se, että kaikki tietävät heidän "ilonsa" olevan kilpailuhenkistä ja ilkivaltaista teeskentelyä, jolla pyritään pilaamaan ihmisiltä aito ilo ja tunne-elämä ja liittämään tunteiden kokemiseen mielleyhtymiä kilpailuhenkisyyteen ja pakottavaan "positiivisuuteen".
Jokainen ymmärtää, että pakonomainen "positiivisuus" on alistamista ja ihmisyyden mitätöintiä sen positiivisuuden osaltakin.
Mitä sitten on pakonomainen pakottaminen negatiivisuudessa vellomiseen? Perusluonteeltaan iloinen ei saa olla, jottei tuhoaisi toisen "aidompaa" iloa, eipä kuulosta alistamiselta tai mitätöinniltä lainkaan!
Negatiivinen/pessimistinen ihminen vasta uuvuttava onkin. En yhtään voi sietää sellaista asennetta. Iloisten ja positiivisten ihmisten seurassa oma olokin tuntuu paljon paremmalta, ja nuo ovatkin ehkä tärkeimmät ominaisuudet mitä toivon naiselta parisuhdetta ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun jotkut kommentit syövät jo itsessään energiaa niin, että on hyvä hetki poistua. Onneksi omaan elämään ei ole pakko suhtautua samoin!
Vierailija kirjoitti:
Tuota.... minusta positiivisuus ei tarkoita teennäisyyttä tai tyhmyyttä.
Positiivinen ihminen suhtautuu elämään luottavaisesti ja iloisesti, mutta kyllä positiivinen ihminenkin voi olla realisti ja ymmärtää sarkasmia. Se positiivisuus liittyy huumorintajuun, ihmisystävällisyyteen ja perusasenteeseen elämää kohtaan. Maailmassa on valtavasti kivaa ja hyvää, josta saa iloa elämään.
Esimerkiksi minä olen akateemisen loppututkinnon suorittanut ulkomaantoimittaja, olen työkseni kirjoittanut maailman ongelmista (kansanmurhista, pandemioista, sodista, rikoksista, you name it!) 30 vuotta, minulla on todella rautainen yleissivistys - ja silti olen positiivinen ja katson, että ihmiset ovat enemmän hyviä kuin pahoja. En tyrkytä asennettani kenellekään, jokainen saa katsella elämää sen väristen linssien lävitse kuin haluaa - mutta turha murehtiminen, pelkääminen ja ärtyisyys ne vasta energiaa hukkaavatkin!
Voit varmaankin kertoa jotakin positiivista kansanmurhasta ja Hitleristä? Oletko ulkomaantoimittajana kirjoittanut montakin juttua, jossa olet kertonut Hitlerin olleen enemmän hyvä kuin paha ihminen? Vai ilmeneekö positiivisuutesi niin, ettet anna kansanmurhan ja HItlerin pilata hyvää tuultasi? Oletko kirjoittanut tämän nimelläsi ja kuvallasi mediaan? Etkö ole? Pelkoko ja murehtiminenko sen ovat estäneet? Vai etkö vain positiivisuudeltasi ja muita ymmärtävältä viisaudeltasi ole viitsinyt moisia positiivisuuksia kirjoitella? Vai siksikö, että moisten kirjoittelu olisi aika idioottimaista - realistisesti ajateltuna?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota.... minusta positiivisuus ei tarkoita teennäisyyttä tai tyhmyyttä.
Positiivinen ihminen suhtautuu elämään luottavaisesti ja iloisesti, mutta kyllä positiivinen ihminenkin voi olla realisti ja ymmärtää sarkasmia. Se positiivisuus liittyy huumorintajuun, ihmisystävällisyyteen ja perusasenteeseen elämää kohtaan. Maailmassa on valtavasti kivaa ja hyvää, josta saa iloa elämään.
Esimerkiksi minä olen akateemisen loppututkinnon suorittanut ulkomaantoimittaja, olen työkseni kirjoittanut maailman ongelmista (kansanmurhista, pandemioista, sodista, rikoksista, you name it!) 30 vuotta, minulla on todella rautainen yleissivistys - ja silti olen positiivinen ja katson, että ihmiset ovat enemmän hyviä kuin pahoja. En tyrkytä asennettani kenellekään, jokainen saa katsella elämää sen väristen linssien lävitse kuin haluaa - mutta turha murehtiminen, pelkääminen ja ärtyisyys ne vasta energiaa hukkaavatkin!
Voit varmaankin kertoa jotakin positiivista kansanmurhasta ja Hitleristä? Oletko ulkomaantoimittajana kirjoittanut montakin juttua, jossa olet kertonut Hitlerin olleen enemmän hyvä kuin paha ihminen? Vai ilmeneekö positiivisuutesi niin, ettet anna kansanmurhan ja HItlerin pilata hyvää tuultasi? Oletko kirjoittanut tämän nimelläsi ja kuvallasi mediaan? Etkö ole? Pelkoko ja murehtiminenko sen ovat estäneet? Vai etkö vain positiivisuudeltasi ja muita ymmärtävältä viisaudeltasi ole viitsinyt moisia positiivisuuksia kirjoitella? Vai siksikö, että moisten kirjoittelu olisi aika idioottimaista - realistisesti ajateltuna?
Kyselet kovasti toisesta keskustelijasta, mutta tosiasiassa onnistut vain kertomaan itsestäsi.
-ohis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle optimistina pessimisti kumppani oli perässävedettävä kivireki ja varsinainen ankeuttaja. Oli raskasta elää ihmisen kanssa, joka näkee kaiken synkkänä. Sikäli ymmärrän toiveen. En ole sosiaalinen enkä energinen, vaan rauhallinen introvertti.
Tämäkin. Ollaan niin positiivisia ja optimistisia omasta mielestä silloinkin, kun suhtaudutaan negatiivisesti ja synkästi pessimistiin, joka on suorastaan "perässävedettävä kivireki ja varsinainen ankeuttaja".
Optimisti on henkilö, jolla on todellisuuden vastainen, ylipositiivinen käsitys asioiden lopputulemasta. Optimistille realistikin on "ankeuttaja" ja "pessimisti".
Kirjoitin entisestä puolisostani, en pessimisteistä yleensä. Minun elämässäni hän oli tuollainen, omassaan ja nykyisen kumppaninsa kanssa varmasti toisenlainen päätellen ajasta, jonka he ovat yhdessä viihtyneet. Me taas keskenämme kasvatimme erovanhempina yhden lapsen aikuiseksi ja pysyttiin silti hyvissä väleissä.
Toisen puolison kanssa optimismi onkin sitten ollut todella tarpeen, hoidin hänet nuorena eläkkeelle. Omaishoitovuosia olisi tuskin jaksanut ilman uskoa parempaan. Hyvin pyyhkii, edelleen. Hyvää jatkoa sinnekin, kaikenlaisille -misteille ja -listeille.
Olen onneksi löytänyt positiivisen ihmisen rinnalleni. Tuntuu tärkeältä, että joku auttaa näkemään hyviä asioita, hassuttelee ja saa minut nauramaan ja hyvälle tuulelle.
Kumppanini ei ole tyhmä eikä syö energiaani. Meillä on paljon sarkastista ja mustaa huumoria. Minä olen se pessimistisempi osapuoli ja olen iloinen että joku tarjoilee välillä erilaisia näkökulmia.
Minusta ei ole mitään älykkyyttä tuo uhriasenne, että maailma on raadollinen paikka ja mihinkään ei voi vaikuttaa. Olen samaa kuullut lähinnä masentuneiden suusta, joiden älykkyyden skaala on jotain keskiarvoa hieman tyhmemmän ja älykkään välillä. Työkalujen puutetta ja hedelmätöntä valitusta tuo vain on. Minä ja mieheni olemme molemmat kokeneet kovia ja itselläni on mt-taustaa, mutta siinä kurjuudessa rypeminen ei kyllä ollut mitenkään järkevää toimintaa vaan vakavaa oireilua, joka vei ison osan nuoruudestani ja vaikeutti kaikkea. Nuorena myös seurustelin umpimasentineen valittajan kanssa, joka todellakin söi kaiken vähäisen energiaani ja enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota.... minusta positiivisuus ei tarkoita teennäisyyttä tai tyhmyyttä.
Positiivinen ihminen suhtautuu elämään luottavaisesti ja iloisesti, mutta kyllä positiivinen ihminenkin voi olla realisti ja ymmärtää sarkasmia. Se positiivisuus liittyy huumorintajuun, ihmisystävällisyyteen ja perusasenteeseen elämää kohtaan. Maailmassa on valtavasti kivaa ja hyvää, josta saa iloa elämään.
Esimerkiksi minä olen akateemisen loppututkinnon suorittanut ulkomaantoimittaja, olen työkseni kirjoittanut maailman ongelmista (kansanmurhista, pandemioista, sodista, rikoksista, you name it!) 30 vuotta, minulla on todella rautainen yleissivistys - ja silti olen positiivinen ja katson, että ihmiset ovat enemmän hyviä kuin pahoja. En tyrkytä asennettani kenellekään, jokainen saa katsella elämää sen väristen linssien lävitse kuin haluaa - mutta turha murehtiminen, pelkääminen ja ärtyisyys ne vasta energiaa hukkaavatkin!
Voit varmaankin kertoa jotakin positiivista kansanmurhasta ja Hitleristä? Oletko ulkomaantoimittajana kirjoittanut montakin juttua, jossa olet kertonut Hitlerin olleen enemmän hyvä kuin paha ihminen? Vai ilmeneekö positiivisuutesi niin, ettet anna kansanmurhan ja HItlerin pilata hyvää tuultasi? Oletko kirjoittanut tämän nimelläsi ja kuvallasi mediaan? Etkö ole? Pelkoko ja murehtiminenko sen ovat estäneet? Vai etkö vain positiivisuudeltasi ja muita ymmärtävältä viisaudeltasi ole viitsinyt moisia positiivisuuksia kirjoitella? Vai siksikö, että moisten kirjoittelu olisi aika idioottimaista - realistisesti ajateltuna?
Positiivinen ihminen uskoo, että ihmiskunta pystyy myös hyvään noiden lisäksi.
Ja miten sinun huono tuulesi vaikuttaa maailmantilaan muuten, kuin heikentämällä lähelläsi olevienkin oloa (itsesi lisäksi)? Oletko myös tehnyt niille pahoille asioille jotain, vai lähinnä "tiedostanut"? Realistisesti ajateltuna elämä on kaikkine kauheuksineenkin parempaa, kun siitä ajattelee hyvää, eikä kauheuksissa vellominen muuta niitä miksikään.
Oliko Martin Luther King mielestäsi realisti?
T eri.
Vierailija kirjoitti:
Harvemmin ihmiset varmaan on tätsin negatiivisia kaikesta valittajia, jos he voivat hyvin. Yleensä valittajan taustalla on masennus tai joku muu pahaolo. Eli hyvinvoivat ihmiset ovat houkuttelevia. Sellainen "pakko" positiivisuus taas tuntuu joko teeskentelyltä tai naivilta.
Äkkiseltään voisi luulla, että ihminen valittaa jonkin itselleen arvokkaan asian poljalta, kun asia ei ole kuten ihminen toivoisi. Se kai on valituksen lähtökohta.
Sen poljanta voi sitten kukin miettiä "positiivisen ihmisen" arvopohjaa ja tunne-elämää, kun "positiivinen ihminen" ei valita ja löytää aina kaikesta positiivisen katsontakannan yleismaailmallisesti negatiivisina pidettyihin asioihin ja tapahtumiin.
Aika usein muuten "positiivinen ihminen" on absurdilla tavalla ja hyvin negatiiviseen ja halventavaan sävyyn valittamassa "negatiivisista ihmisitä".
Ei positiivisuus ja sosiaalisuus ole synonyymejä. Oma puolisoni on sanojensa mukaan hyvin introvertti, mutta varmaan positiivisin ihminen, jonka tunnen. Hän suhtautuu kaikkeen uuteen mahdollisuutena ja näkee valoa hankalissakin hetkissä. En itsekään ole mikään pessimisti, joten sovitaan hyvin yhteen.