Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsitte yli siitä, kun tajusitte, että unelmat eivät oikeasti toteudu?
04.04.2021 |
Lukioaikana tuli ajateltua, että minusta tulee vielä "jotain". No, ei tule. Olisi jo heti lukion alussa pitänyt tietää, mitä haluaa tulevaisuudessa ja tähdätä sitä kohti.
Miten pystytte psyykaamaan itsenne siihen, että elämä tulee olemaan ikävää ja haaveet ovat turhia?
Kommentit (135)
Märehdin menetettyjä unelmia, kunnes en enää jaksanut, vaan aloin luoda uusia. Life goes on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 30v. Lukion jälkeen en ole valmistunut yhteenkään ammattiin vaan elämänkoulussa ja huonoissa duuneissa sekä pullauttanut useamman lapsen (elämäni suurin saavutus). Nyt ryhdistäydyin ja hain korkeakouluun
Unelmat muuttaa muotoaan ajan kuluessa. 24-v on vielä kovin elämän alussa, märkäkorvainen pikkuinen.
Osa toteutui, osa ei. Tällä hetkellä olen velaton ja kohtuullisen hyväpalkkaisessa työssä (alalla jossa ei ole korkea palkkataso...). Lapselleni, joka on jo aikuinen ja haluisi niin pärjätä omillaan, olen sanonut että anna minun nyt auttaa kun siihen on mahdolllisuus. Anna minun nyt hemmotella matkoilla, tarpeellisella tavaralla jne. Antaa sitä, mihin ei ollut aiemmin mahdollisuutta. Ei sillä, mulla ei ole tarve ostaa lapseni rakkautta. Se on varaukseton molemmin puolin.
Moni ajatus on karsiutunut, mutta jäljellä on olennaisin.
Terv. nainen 45-v
En ole vieläkään "päässyt yli", hyväksynyt olen etten voi saada sitä mitä eniten elämältä halusin. Muita unelmia ja tavoitteita kuuluisi kai tulla särkyneen sijalle muutei ole vielä sellaista näkynyt. Harmaata arkea tämä vaan on.
En pääse yli. En saanut sitä miestä jonka halusin enkä sitä työtä jonka halusin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin jo teininä mitä paskaa elämä on. Vuosi meni sitä sulatellessa mutta sen jälkeen sopeuduin tilanteeseen. Ja saahan sitä onkia vaikkei kalaa tulisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 35-vuotias, enkä vieläkään ole päässyt yli pettymyksestä, etten päässyt tekemään musiikin parissa työtä. Se ei hirveästi lohduta, ettei pääse moni muukaan, mutta näin tämä nyt meni.
Millaista työtä haluaisit tehdä? Onko se jotain konkreettista, vai ihan mitä vain, kunhan liittyy jotenkin musiikkiin?
En ymmärrä, miksi ihmeessä 35-vuotiaalla olisi muka mahdollisuudet jo ohi.
Samaa ihmettelen? Mä opiskelin 1. tutkinnon 33v:nä ja ehsin tekemään vielä 27v uran sillä
Menetimme juuri 60 000e epäonnisessa asuntokaupassa lakimiehen yms kuluihin. Niillä rahoilla olisi jo saanut vaikka mitä ihanaa itselle ja lasten perheille, monta unelmaa toteutettua
Vedinkö ranteet auki?? En, totesin että se paska on nyt takana ja aloitamme taas säästämisen alusta. Jos hyvin käy elän vielä 15-20v ja ehdin ehkä nauttimaan elämästä ja eläkepäivistä.
Asennekysymys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ap tosi nuori vielä! Paljon ehtii muuttua. Itse katselin 25-vuotiaana kaihoisasti penkkariajelulla olevia abeja ja ajattelin, että toivottavasti valitsevat opiskelupaikan oikein eivätkä opiskele turhaa ammattia (tradenomi) kuten minä. Tein tuolloin hanttihommia kaupassa ja ajattelin, ettei minusta koskaan tule mitään, enkä pääse ikinä edes yli 2000 e bruttopalkoille.
Sittemmin kuitenkin työllistyin parempaan paikkaan ja nyt nelikymppisenä asiat on ihan toisin. Palkkani on hyvää keskitasoa, asuntolaina pian maksettu, säästöjä useampi kymppitonni ja velaton uudehko auto. Elämä on oikein hyvää näin.
Ei kannata luopua toivosta! Voit hyvin lähteä opiskelemaan, jos oma ala ei työllistä. Ei kai reilu parikymppisenä tarvitse kaikkea vielä ollakaan!
Vierailija kirjoitti:
Unelmien ei kuulukaan toteutua. Jos unelma toteutuu niin sitten ei ole enää unelmaa ja elämä menettää merkityksensä.
Minustakin unelmien tavoittelusta puhutaan liian yksioikoisesti. Minulle unelmat ovat hienoja ja rakkaita pilvilinnoja, joita en halua sotkea liikaa todellisuuteen. Pitää oppia erottamaan toisistaan unelma ja tavoite. Unelmat eivät toteudu yleensä ainakaan sellaisena kuin kuvitteli. Itse unelmoin paljon, kaikkea taivaan ja maan välillä, ja tavoittelen vain tavoitettavissa olevia asioita. Tavoitteet ovat käytännöllisiä projekteja. Mutta unelmoimalla ne tavoitteetkin saattavat samalla kirkastua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin, että voin jäädä tukien varaan ja elellä lokoisasti ja päättää päiväni sitten kun siltä tuntuu.
Vaikeinta mulle on se etten koskaan saa kokea rakkautta ja läheisyyttä koska en pysty ihastumaan tai päästämään ketään lähelle. Seksi jonkun kanssa ei ole yhtään sama asia kuin olla lähekkäin jonkun sellaisen kanssa joka hyväksyy sinut kokonaan ja jota rakastat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset tekevät sen virheen, että vertaavat itseä aina muihin. Totuushan on, että puolella ihmisistä menee toisia saman kategorian ihmisiä huonommin. Voit olla korkeakoulutettu, mutta silti et etene siihen asemaan ja elämäntilanteeseen kuin joku muu korkeakoulutettu ja vastaavasti hyvin menestynyt matalammin koulutettu voi päästä elämässään sinua pidemmälle.
Tai voitte olla lähtökategoriassa "keskituloinen pariskunta", mutta elätte silti ikänne alle keskituloisina ja vertaatte itseänne muihin vastaavien pohjien ihmisiin, joilla menee paremmin ja se tuo elämään jännitteitä ja pettymystä, ja koette epäonnistuneenne.
Mutta kuten todettua, puolet elää toista puolta huonommin ja näin tulee olemaan aina. Hväksykää se, että ehkä te joudutte kuulumaan siihen huonompaan puoleen.
Joillakin se on omaa syytä, ja helpompi hyväksyä. Vaan ei kaikilla.
Juuri tuo on se ajattelutapa, joka ruokkii sitä negatiivista oloa. Ihminen ei ole kiitollinen hyvistä asioista, vaan surkuttelee sen perään mitä hänellä ei ole. Sitten ollaan katkeria jollekin, jolla on jotain mitä itsellä ei ole, vaikka omasta mielestä tämä tyyppi ei ole mikään niin ruudinkeksijä että olisi sitä ansainnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset tekevät sen virheen, että vertaavat itseä aina muihin. Totuushan on, että puolella ihmisistä menee toisia saman kategorian ihmisiä huonommin. Voit olla korkeakoulutettu, mutta silti et etene siihen asemaan ja elämäntilanteeseen kuin joku muu korkeakoulutettu ja vastaavasti hyvin menestynyt matalammin koulutettu voi päästä elämässään sinua pidemmälle.
Tai voitte olla lähtökategoriassa "keskituloinen pariskunta", mutta elätte silti ikänne alle keskituloisina ja vertaatte itseänne muihin vastaavien pohjien ihmisiin, joilla menee paremmin ja se tuo elämään jännitteitä ja pettymystä, ja koette epäonnistuneenne.
Mutta kuten todettua, puolet elää toista puolta huonommin ja näin tulee olemaan aina. Hväksykää se, että ehkä te joudutte kuulumaan siihen huonompaan puoleen.
Joillakin se on omaa syytä, ja helpompi hyväksyä. Vaan ei kaikilla.
Juuri tuo on se ajattelutapa, joka ruokkii sitä negatiivista oloa. Ihminen ei ole kiitollinen hyvistä asioista, vaan surkuttelee sen perään mitä hänellä ei ole. Sitten ollaan katkeria jollekin, jolla on jotain mitä itsellä ei ole, vaikka omasta mielestä tämä tyyppi ei ole mikään niin ruudinkeksijä että olisi sitä ansainnut.
Pitkälti juuri näin. Olen sitä mieltä että ole kiitollinen siitä mitä sinulla on, ja unelmat ovat vain mahdollista bonusta olemassa olevan päälle.
En saanut miestä jonka halusin tai työtä (lentoemäntä) jonka halusin. Nyt ikää jo yli 40v ja on kyllä perhe mutta ei sellainen kuin olisin toivonut. Lisäksi olen eläkkeellä mt ongelmien takia. Osa syy mt ongelmiin oli juuri omien unelma pilvilinnojen romahtaminen kun tajusin ettei niitä saavuteta. Kaikki oikeastaan mennyt päin prinkkalaa. Olen hyvästä keskituloisesta perheestä. Vanhemmilla oli omakotitalo, vene ja matkustelimme 2krt vuodessa. Siis hyvää elämää. Itse en saavuta sitä. Veljeni kuuluu näihin puoleen onnekkaisiin ja vaikea on välillä seurata katkeroituneena vierestä sitä miten hyvin hänellä menee. En tiedä miksi näin itselläni kävi. Olisiko koulukiusaaminen syy ja seuraus.
Teen unelmistani totta harrastusten muodossa, jotkin unelmat hämärtyy tai muuttuu ajan kanssa. Teen sitä mitä sinä päivänä tykkään. Puuhastelua riittää hautaan asti.
Toivottavasti unelmat toteutuisi
Vierailija kirjoitti:
En saanut miestä jonka halusin tai työtä (lentoemäntä) jonka halusin. Nyt ikää jo yli 40v ja on kyllä perhe mutta ei sellainen kuin olisin toivonut. Lisäksi olen eläkkeellä mt ongelmien takia. Osa syy mt ongelmiin oli juuri omien unelma pilvilinnojen romahtaminen kun tajusin ettei niitä saavuteta. Kaikki oikeastaan mennyt päin prinkkalaa. Olen hyvästä keskituloisesta perheestä. Vanhemmilla oli omakotitalo, vene ja matkustelimme 2krt vuodessa. Siis hyvää elämää. Itse en saavuta sitä. Veljeni kuuluu näihin puoleen onnekkaisiin ja vaikea on välillä seurata katkeroituneena vierestä sitä miten hyvin hänellä menee. En tiedä miksi näin itselläni kävi. Olisiko koulukiusaaminen syy ja seuraus.
Omakotitalo, vene ja matkustelu 2krt vuodessa on kriteerisi hyvälle elämälle?
Minulla ei ole ikinä ollut mitään noista, lapsuuteni asuin vuokrarivarissa, venettä ei ollut, eikä ikinä matkusteltu minnekään. Lapsuudessani oli omat ongelmansa ja aika kamalaakin aikaa välillä, mutta en ikinä kokenut, että varallisuutemme olisi ollut syy niihin ongelmiin.
Nyt aikuisena elän pikkulapsiarkea kerrostalon vuokrakaksiossa ja koen olevani tyytyväinen elämään. Matkustellut en ole vieläkään enempää kuin yhden matkan yhteen Euroopan maahan.
Tietenkin ymmärrän, että vertaat elämääsi varakkaaseen lähipiiriisi, joilla on nuo kaikki, mutta voisitko kokeilla ajatella, että elämäsi voi olla hyvää ja mielekästä vaikka et mitään noista ikinä saavuttaisikaan?
Minulla onnellisuutta tuo oma perhe, ystävät ja lapset. Mikään näistä ei ole ollut minulle itsestäänselvyys. Nuorena oli huonot välit perheeseen, mutta ne paranivat kun vihdoin saatiin puhuttua asiat läpi ja itse kukakin aloitti terapian omalla tahollaan (sukuni on täynnä henkisesti ongelmaisia ihmisiä, minäkin olin sellainen).
Ystäviä onnistuin saamaan vasta aikuisiällä, koska lapsena ja nuorena olin niin ujo ja arka, että en pystynyt tutustumaan ihmisiin. Ajattelin, etten ikinä tule saamaan lapsia, koska en uskaltanut puhua miessukupuolen edustajille. Mutta terapiasta oli oikeasti hyötyä ja sain ongelmani käsiteltyä, jonka myötä pystyinkin solmimaan ihmissuhteita ja sain kavereita, miehen ja miehen kanssa lapsia.
Se, että olen tässä pisteessä on kovan työn tulos. Toki varallisuutta minulla ei ole, eikä mitään hienoa arvostusta tuovaa koulutusta, mutta olen onnellinen näistä asioista mitä minulla on. Sen olen ymmärtänyt, että onnellisuuteen ei tarvita muuta kuin se, että ympärillä on ihmisiä, jotka oikeasti välittävät mitä minulle kuuluu. Ja myös se on tärkeää, että on sinut itsensä kanssa eli hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja antaa anteeksi itselleen menneisyyden epäonnistumiset. Itsemyötätunto on tärkeä taito.
Mistä alapeukut? Kaikilla on eri unelmat ja erivoimavarat tai niiden puute