Miten pääsitte yli siitä, kun tajusitte, että unelmat eivät oikeasti toteudu?

Mikä oli siis unelmasi, mikä on jäänyt toteutumatta?

Omani ovat toteutuneet kaikki muut paitsi lottovoitto. Siihen ei voi vaikuttaa, vaikka kuinka pelaisi lottoa.

Unelmat ovat muuttuneet toisiksi.

Yksi unelmani olisi hyvä työ, jonka myötä olisi mahdollista elää hyvää elämää (esim. lapsien hankinta, asunto, rahaa elämiseen). Työ, joka olisi mielekästä ja jonka palkalla tulisi toimeen. Olisi pitänyt mennä yliopistoon, mutta nyt on jo myöhäistä. Olen opiskellut "varmoja" aloja, mutta niihinkään en kelpaa työntekijäksi.

Ap

Minkä ikäinen olet? Itse olen 31v ja edelleen haaveet toteutumatta, mutta uskon et saavutan ne vuoden tai kahden päästä. Ei kannata luovuttaa, vaikka itsekin tekis mieli välillä 😅😁

Ei ole tarvinnut päästä yli. Olen 25 ja saavuttanut oikeastaan kaiken mistä olen nuorempana haaveillut, vaikka suunta olikin vielä muutama vuosi sitten vähän hukassa. Uskon että myös nykyiset haaveeni toteutuvat ennemmin tai myöhemmin.

Ei siitä pääsekään. Jotenkin vain jaksaa päivästä toiseen eläen elämää toisten ehdoilla.

Itsellä tuo on tuntunut kuin ilmassa roikkumiselta - lukio ja yliopisto oli kuin hyppyri, jonka jälkeen olen kyllä mennyt eteenpäin, mutta ilman pohjaa tai otetta mistään. Kovasti piti ponnistaa ja nyt olen siinä unelmatyössäni, omistusasunto, jne. Unelmatyö ei vaan ollut mitään elokuvien säihkyvää dynaamista johtamista, vaan tietokoneen näpyttelyä 8-10h päivässä. Omistusasunto on kerrostalossa jonka rappukäytävän maali rapisee ja naapureilla huutava lapsi. Kaikki unelmat oli niin hohdokkaita, mutta todellisuus onkin niin harmaa.

Nykyisin en osaa edes unelmoida, kun nuokin muuttuisivat harmaaksi leijumiseksi silloin kun sinne pääsee. Haluan maantason asunnon omalla puutarhalla ja puutarhasaunalla, ja matkustaa tiettyyn maahan. Kun saavutan nuo, mietin varmaan siellä maantason asunnossa miten helppo sinne on murtautua, miten saunan lämmitys on liian työlästä, ja unelmamaahan matkustettua huomaan vain miten alikehittynyt, haiseva ja korruptoitunut se on.

Olisi kivaa jos unelmat toteutuisivat samalla tavalla kuin ne näyttäytyy mielessä.

Kyllä niitä unelmia ja toiveita  on ollut. Mikään ei ikinä toteutunut. Nyt ikää 35 ja ainut toive on, että vaan olisi töitä ja saisi laskunsa maksettua. 

Olen 24 ja pelkään todella, että elämä tulee olemaan yhtä kurimusta ja pettymyksiä. Olen kuvitellut, että kun tekee töitä ja on reipas oma itsensä, asiat järjestyvät. Ehkä tämä on sitä pikkuhiljaa aikuistumista, kun tajuaa ettei elämä toimi siten miten on kuvitellut. Korona on ollut aivan viimeinen niitti ja vaikea uskoa, että tästä vielä noustaan.

Ap

Suurin osa on toteutunut. Tilalle on tullut uusia. Juuri nyt unelmoin parin viikon vaelluksesta erämaassa. Lapset ovat nyt niin pieniä, että tuon toteuttaminen saa jokusen vuoden odottaa.

Unelmien ei kuulukaan toteutua. Jos unelma toteutuu niin sitten ei ole enää unelmaa ja elämä menettää merkityksensä.

Elämä ei ole juuri sellaista kuin unelmoin, mutta riittävän hyvää kuitenkin.

En tavoitellut unelmiani riittävän tarmokkaasti. Toivoin, että ne tapahtuvat pelkästään toivomisella. Niinpä en päässyt haluamaani yliopistokoulutukseen, mutta menin toiseen.

Niistä unelmista, joihin en itse vaikuttanut riittävästi, on ollut helppo päästä yli.

Ihmiset tekevät sen virheen, että vertaavat itseä aina muihin. Totuushan on, että puolella ihmisistä menee toisia saman kategorian ihmisiä huonommin. Voit olla korkeakoulutettu, mutta silti et etene siihen asemaan ja elämäntilanteeseen kuin joku muu korkeakoulutettu ja vastaavasti hyvin menestynyt matalammin koulutettu voi päästä elämässään sinua pidemmälle.

Tai voitte olla lähtökategoriassa "keskituloinen pariskunta", mutta elätte silti ikänne alle keskituloisina ja vertaatte itseänne muihin vastaavien pohjien ihmisiin, joilla menee paremmin ja se tuo elämään jännitteitä ja pettymystä, ja koette epäonnistuneenne.

Mutta kuten todettua, puolet elää toista puolta huonommin ja näin tulee olemaan aina. Hväksykää se, että ehkä te joudutte kuulumaan siihen huonompaan puoleen.

Mulla on 100 unelmaa joka päivä. Jos saan yhdenkin vietyä seuraavaan päivään olen tyytyväinen ja lähempänä sen toteutumista. Paljon on tähän mennessä toteutunut ja aina tulee uusia. Vähän sama kuin matkojen kanssa - usein se suunnittelu ja haaveilu on parasta!

En päässyt. Päätin yksinkertaisesti yrittää niin kauan, että unelmat toteutuvat. Nyt nelikymppisenä alkaa pikkuhiljaan unelmat käymään toteen. Koskaan ei kannata lannistua.

Olen itse keskiluokkaisesta ihan hyvästä perheestä. Vaikka vanhemmat olivat eronneet, eikä rahaa ollut aina liikaa, asuin mukavissa omakotitaloissa ja sain tarvittavat asiat. Jotenkin olen automaattisesti kuvitellut, että samanlainen elintaso on minullekin mahdollista kuin vanhemmilleni, vaikka he eivät ole korkeasti koulutettuja. Kun olen omaa talouttani nyt hoitanut ja tiedostan faktat, mitä mikäkin asia maksaa ja mitä se vaatii, on selvää, että tulen elämään hyvin erilaista elämää kuin vanhempani. Tuntuu, että kannattaisi heittää hanskat tiskiin ja suojata itseään pettymyksiltä.

Ap

Itse rämmin suossa lähes vuosikymmenen opintojeni kanssa alalla, jonka työllistävyys on epävarmaa eikä työuraakaan paljon urennut. Sitten pakotin itseni viemään opinnot loppuun, ja kävi tuuri ja sain koulutustani vastaavaa työtä. Nyt on reilu vuosi tämän ryhdistäytymisen jälkeen omistusasunto mieheni kanssa ja rahaa jaa säästöönkin, vaikka on myös varaa viimein vähän kuluttaakin. Pointti oli se, että pitkän toivottomankin ajan jälkeen voi alkaa tapahtua nopeasti hyviä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Olen 24 ja pelkään todella, että elämä tulee olemaan yhtä kurimusta ja pettymyksiä. Olen kuvitellut, että kun tekee töitä ja on reipas oma itsensä, asiat järjestyvät. Ehkä tämä on sitä pikkuhiljaa aikuistumista, kun tajuaa ettei elämä toimi siten miten on kuvitellut. Korona on ollut aivan viimeinen niitti ja vaikea uskoa, että tästä vielä noustaan.

Ap

Oikeesti!? 24 vuotiaanahan kannattaakin unelmista jo luopua. Elämä ei yleensäkkään mene niin kuin suunnittelee, uusia unelmia tulee ja on paljon myös itsestään kiinni mitä niistä toteuttaa ja mitä ei. Itse olen 56v, ja uusia unelmia tulee koko ajan ja monet niistä olen toteuttanutkin. Pitääkö teillä nykyajan nuorilla aikuisilla unelmat saavuttaa " heti mulle kaikki nyt" periaatteella? Hyvin harvoin se toimii niin.

Unelmointi on sitku-elämää. Elämä taas eletään nyt.

Päämääriä ja tavoitteita kannattaa asettaa.

Elämä hujahtaa ohi jahkaillessa.

Mä olen 45 ja mulla on vielä monta unelmaa mitkä ajattelin toteuttaa, vaikkei tähän päivään mennessä ole vielä yksikään toteutunut. Perheenkin voisin vielä perustaa, mutta siihen on omana rajana 50v, sen jälkeen alan olemaan siihen liian vanha.