Anna edellisen asiakkaan pakata rauhassa
Eikös se näin ole, että nyt korona-aikana markettien kassalinjoilla pitäisi antaa edellisen asiakkaan pakata tavaransa rauhassa ennen kuin itse menee pakkaamaan. Ai niin, mutta kukas sitä pakkausruuhkaa loppujen lopuksi säätelee? No, se kassalinjaa hoitava kassaneiti.
Nyt pääsiäisen aikaan marketit ovat laajentaneet aukioloaikojaan, täälläkin kaikki osuuskaupan marketit avoinna iltaisin 23:een asti kaikki pyhäpäivät ja lauantainkin. Asiakkaat voivat siis suunnitella kauppareissunsa sillain väljemmin, jottein ruuhkia tulisi esim. torstaille ja lauantaille.
No, kävinpä kuitenkin minäkin eilen kiirastorstaina marketissa - iltapäivällä tosin, ennen töistä tulijoiden mahdollista rynnistystä. Mutta niin vain oli marketissa porukkaa kuitenkin, olivat kai lähteneet töistä aiemmin.
No, mites kassalla tuon pakkausrauhan kanssa kävi? Huonosti, ainakin meikäläisen kohdalla. Siinä oli toisella puolella pleksiä yksi herra, joka oli ostanut kaiketikin yhden ostoskassillisen verran (kassi läpinäkymätöntä muovia) tarjouksessa ollutta Juhlamokkaa, siinä se niitä päällimmäisiä paketteja oli kassaneidille näyttänyt kun maksuvuorossa oli. Muuten sillä ei niin hirvittävää kuormaa ostoksia ollut, aika kohtuullinen määrä. No, mun ja sen miehen välissä oli yks nainen, sillä ihan pienet ostokset, selvisi äkkiä vuorostansa. No, mulla oli sitte semmonen tavallinen satsi, normaali ruokaostosmäärä, mutte kuitenkin sen verran, ettei ihan sekunnissa pois kassalta selviä. Siinä kun olin pakkaamassa omiani, niin se mies oli edelleen omalla puolellaan ja hyvin tarkkaan näytti katsovan että mites ne tavarat sinne laukkuun laitetaan... nää tällaset tarkasti ja harkiten tavaroita laukkuun laittavat ovat kai sellaisia, että ne vievät sen laukun sellaisenaan johonki kotikylmiöön ja sieltä laukusta sitten tarpeen mukaan haetaan mitä tarvitaan, että sen takia pitää katsoa että mihin nurkkaan mitäkin laittaa, muuta selitystä en keksi, kun noin niin kuin kotikylmiötä omistamattomathan purkavat sen laukun kuitenkin kotona ja laittavat tavarat jääkaappiin, pakastimeen tai ruokakaappiin hyllyille. No, ei mulla aika siihen touhujen katselemiseen mennyt, sivusilmällä panin merkille kun omiani pakkasin. Mutta se halvatun kassa, se rupes ajamaan mua seuraavan asiakkaan tavaroita sinne mun tavaroiden päälle, ihan tosta vaan! Että mulle se siinä sitten kiire tuli, ettei mene tavarat sekasin... Tollasen äijän annetaan pakata kaikessa rauhassa, että osuuskauppa kohteleekin sitten tässä pakkausrauhassa ihmisiä vähän epätasa-arvoisesti. Sä joudat siitä jo meneen, että pistäs vauhtii...... Niin joo, olisin tietty voinut huutaa sille kassalle, ette hold your horses, mä en oo vielä pakannut. Mutta tiiättekö mitä, jos niin olisin tehnyt, niin ne olis närkästynyt minuun, mut se äijä siis sen kun vaan tarkkaan katto että mihis ton ja ton laitan, taisi vähän jopa joutua purkamaan tavaroitansa takaisin hihnalle, kun oli mennyt väärässä järjestyksessä.
Että joo: Anna pakkausrauha! Ja kassa ajaa toisen tavarat päälle!
Kommentit (69)
Hidasta porukkaa. Ilmankos siellä jonoissa on aina tukosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. kirjoitti:
Salossa avautui golfarata ja ihmiset vaan rynnii laumassa paikalle ilman maskeja. Vaikka on pyydetty että käyttäkää sitä maskia, pitäkää turvaväliä jne. Ei ihme, että Salossa luvut nousee kun muualla Suomessa tartunnat laskussa.
Älä jaksa...muistakaa se turvaväli vaikka teillä on ne maskit ja jos näette näitä maskittomia poistukaa itse paikalta.
Ottakaa hyvä asento sohvalla, viltti ylle ja nettiin tekemään ne ostokset. Tekopyhää paheksua muita kun itse kuitenkin siellä kaupassa ole.
Ja turha huudella ettei kaikilla ole mahdollisuutta tilata netistä, jne...puhelin on edelleen oikein oivallinen väline tänäkin päivänä. Yhteys sinne omaan kauppaan miten asia hoituu ilman että täytyy jonotella siellä kassalla.Laita mulle tilille 12e toimituskuluihin niin sit voin tilata netistä.
On täysin ilmaista soittaa meille ja pyytää meitä keräämään tarvitsemasi tuotteet ja noutaa yhdessä sopivana ajankohtana. Soitellaan 😊
Onko teidän kauppa joku pikku k-market? Isommista kaupoista ei ainakaan täällä kyllä saa noutoakaan ilmaiseksi, vaan kulut taisi olla 6e halvimmillaan. Pikkukaupasta taas ostokset tulee niin kalliiksi, että yhtä hyvin vois sen 12e maksaa kuljetuksesta.
Sale. Ei hinnat nyt niin paljoa esim Prisman hinnoista eroa.
No kyllä eroaa ihan huomattavasti. Voihan sieltä jonkun leivän tai maitopurkin joskus hakea, mutta jos isommat ostokset tekisi pelkästään salessa, niin vuodessa hintaa tule satasia enemmän vaikka siihen prismaan verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa olisit vain hippulat vinkuen pakannut niitä omia ostoksiasi etkä käyttänyt noin paljon aikaa muiden tarkkailuun ja pohtimiseen, mihin kukakin mahtaa ostoksensa kotona sijoittaa ja miten sieltä niitä käyttää. Jestas. 😄 Kyllä on ongelmat.
ASIAHAN tuli kirjoituksessa todettua, että syrjäsilmällä sattui pistämään merkille. Totta kai pakkasi omansa ihan siis normaalivikkelästi kassiin. Sen sijaan nämä tyypit, joiden pitää niin halvatun tarkkaan miettiä miten päin ja missä järjestyksessä ne tavarat sinne kassiin laitetaan, niin niitten kannattaisi heittää tavaransa ostoskärryyn ja siirtyä pakkaamaan jonnekin muualle, onhan siellä marketin sisääntuloalueella pöytiä joiden ääressä voi sitten tuskailla sen kassiinpanojärjestyksen kanssa.
En minä kyllä edes syrjäsilmällä tarkkaile muiden tekemisiä, vaan pyrin pakkaamaan ne omat ostokseni mahdollisimman nopeasti, mutta samalla hyvin (painavat ja kestävät alle, herkät päälle).
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää kun jotku ostaa kärryn täydeltä tavaraa eivätkä ymmärrä pakata niitä sillä aikaa kun kassa niitä piippaa. Tumput suorana seisovat kassalla ja vasta sitten aloittavat pakkaamisen kun ostokset maksettu...
No voi pyhä yksinkertaisuus tiedän kanssanne! Täytyyhän siinä varmistaa, että kassaneitoinen näpyttelee hinnat oikein kassakoneelle, ennen kuin maksaa ostoksensa. Miten kuvittelette, että asiakas pystyy samaan aikaan tarkkailemaan kassaneitosen näpyttelemiä summia ja pakkaamaan ostoksia kasseihin siellä kassan päädyssä. Ei mitenkään!
Usein edellinen asiakas maksun jälkeen jää räpläämään puhelintaan joten se ostosten pakkaus kestää, en jää odottelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. kirjoitti:
Salossa avautui golfarata ja ihmiset vaan rynnii laumassa paikalle ilman maskeja. Vaikka on pyydetty että käyttäkää sitä maskia, pitäkää turvaväliä jne. Ei ihme, että Salossa luvut nousee kun muualla Suomessa tartunnat laskussa.
Älä jaksa...muistakaa se turvaväli vaikka teillä on ne maskit ja jos näette näitä maskittomia poistukaa itse paikalta.
Ottakaa hyvä asento sohvalla, viltti ylle ja nettiin tekemään ne ostokset. Tekopyhää paheksua muita kun itse kuitenkin siellä kaupassa ole.
Ja turha huudella ettei kaikilla ole mahdollisuutta tilata netistä, jne...puhelin on edelleen oikein oivallinen väline tänäkin päivänä. Yhteys sinne omaan kauppaan miten asia hoituu ilman että täytyy jonotella siellä kassalla.Laita mulle tilille 12e toimituskuluihin niin sit voin tilata netistä.
On täysin ilmaista soittaa meille ja pyytää meitä keräämään tarvitsemasi tuotteet ja noutaa yhdessä sopivana ajankohtana. Soitellaan 😊
Onko teidän kauppa joku pikku k-market? Isommista kaupoista ei ainakaan täällä kyllä saa noutoakaan ilmaiseksi, vaan kulut taisi olla 6e halvimmillaan. Pikkukaupasta taas ostokset tulee niin kalliiksi, että yhtä hyvin vois sen 12e maksaa kuljetuksesta.
Sale. Ei hinnat nyt niin paljoa esim Prisman hinnoista eroa.
No kyllä eroaa ihan huomattavasti. Voihan sieltä jonkun leivän tai maitopurkin joskus hakea, mutta jos isommat ostokset tekisi pelkästään salessa, niin vuodessa hintaa tule satasia enemmän vaikka siihen prismaan verrattuna.
Ikävä, että et edes anna meille mahdollisuutta. Me kuitenkin yritämme tehdä parhaamme, että kaikilla olisi mahdollisuus hoitaa asiat turvallisesti.
Ps. Vuoden aika kuluttamasi maskit ei maksa mitään? Eikä niiden desinfiointi?
Nyt korona-aikana nyt korona-aikana nyt korona-aikana, huoh, en aio edes lukea tuota lässytystä. KORONA KORONA KORONA KORONA, NYT KORONA-AIKANA X 10000000. V--- miten raskaita ihmiset osaavat olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää kun jotku ostaa kärryn täydeltä tavaraa eivätkä ymmärrä pakata niitä sillä aikaa kun kassa niitä piippaa. Tumput suorana seisovat kassalla ja vasta sitten aloittavat pakkaamisen kun ostokset maksettu...
No voi pyhä yksinkertaisuus tiedän kanssanne! Täytyyhän siinä varmistaa, että kassaneitoinen näpyttelee hinnat oikein kassakoneelle, ennen kuin maksaa ostoksensa. Miten kuvittelette, että asiakas pystyy samaan aikaan tarkkailemaan kassaneitosen näpyttelemiä summia ja pakkaamaan ostoksia kasseihin siellä kassan päädyssä. Ei mitenkään!
Terkkuja 50-luvulta vissiin. Kas kun ei sentään kassaneiti kynällä ja paperilla allekkain ynnäile loppusummaa. 😄
Oikeastiko muistat jokaisesta tuotteesta, mikä hinta oli hyllynreunassa, ja tuleeko tuotteen viivakoodista sama? Tai onhan tämä mahdollista, jos tuotteita muutama, mutta aika vainoharhaista jo. Itse vilkaisen kuitin, jos on ollut aletuotteita, että alet on muistettu näpyttää. Muuhun luotan. Hulluksihan sitä tulisi, jos lähtökohtaisesti alkaisi ajatella, että hinnoissa yritetään huijata.
Vai oliko kommenttisi sittenkin sarkasmia? Toivottavasti oli.
Minä teen juurikin näin. Siitä huolimatta seuraava aasiakas survoo itsensä laattana seinän ja kärryn välistä kun pitää ohi päästä.
Kertaakaan en ole saanut rauhassa pakata ostoksiani. Ja joo, en ole hidas pakkaaja.