Petra ja Kimmo puhuvat viisaasti pettämisestä IS:ssä! <3
Voisin antaa pettämisen anteeksi.
Kimmo: Kyllä. Olemme puhuneet tästä paljon. En missään nimessä luopuisi ihanasta ihmisestä ja upeasta parisuhteesta sen takia, että toinen seurasi houkutusta ja teki jotain, jota varmasti katuu.
Muutenkaan en allekirjoita tuota toisen ihmisen omistamista, jossa rajoitan minulle rakkaimman ihmisen elämää vaatimalla yksinoikeutta johonkin. Kaikki muut saavat tehdä mitä haluavat, mutta juuri se minun rakkaani ei saa. Sehän on ihan älytöntä. Minäkin olen joskus aikanaan osannut olla tosi mustasukkainen ja epävarma, mutta onneksi nyt ehkä osaan antaa toisen kukkia.
Petra: Pitää paikkansa. Pettäminen on kuitenkin asia, joka myrkyttää parisuhteen. Luottamuksen palautuminen vaatii työtä molemmilta. Aiempi elämä on kuitenkin opettanut minulle sen, että asiat eivät ole niin kovin mustavalkoisia.
Kommentit (16)
Pettämistä ei tarvitse antaa anteeksi. Petetyksi tulleet eivät vaan saa laadultaan parempaa parisuhdetta tai pitävät saamaansa kuuluisuutta tai taloudellista hyötyä suurempana. Käy myös hyvin silloin kun ei rakasta toista, silloinhan pettäminen ei satuta.
Minä en tosiaan ketään omista, joten siksi ajattelen, että kaikilla on vapaus toimia kuten itse parhaakseen näkee. Jos kumppani pettää minua, on hän sen valinnut. Ja koska se ei ole minun mieleen, niin ei minun tarvitse jatkaa elämääni tämän kumppanin kanssa.
Onko lapsen nimi Ilo Sydän?
Pyöreä kasvoinen isohko rintainen näyttää lihavalta vaatteet päällä, vaikka kroppa on upea.
Rakastuneena sitä sanoo mitä sattuu.
Onpa lapsellisia kommentteja tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Viksuja puhuvat. Usein vaatii kuitenkin elämänkokemusta, itsevarmuutta ja ennakkoluulotonta asennetta, että kykenee näkemään näitä asioita useammalta kantilta - kuten Kimmon ja Petran kommenteistakin voi lukea.
Näinpä.
Ja pettäminen on vain yksi tapa rikkoa luottamus. Hyvin suurella todennäköisyydellä jokaisessa ihmissuhteessa petetään toisen luottamus jossain vaiheessa jollain tapaa. Tässä astuu kuvioon kyky antaa anteeksi ja ymmärtää inhimillisyys. Kaikki tekevät virheitä.

Virhe, kaikki eivät tee virheitä. Luetteletko myös nämä muut luottamuksen pettämistavat? Ei tule mitään mieleen.
En ole ikinä katunut pettämistä, se paha olo on vain petetyksi tulleella.
Riippuu miten "hupsista" tapauksesta on kyse, vai onko pitkään peiteltyä rinnakkaissutinaa. Pitkä peittely ei vaadi edes peittojen heilumista, että mun anteeksiantokyky loppuu.
Ei toista voi omistaa, mutta toisen sanaan ja tekoihin pitää voida luottaa. Ei voi luottaa, jos toinen on näyttänyt että kykenee kaksoiselämään ja niillä valinnoilla asettanut omalle perheelle annettavan ajan kakkoseksi toisen naisen takia. Ns. "ylityöt" ja "edustusmenot".
Kaikenlainen raskaampi flirttailu "toisen" kanssa on aina kotona odottavan vuoksi kutkuttavan jännittävää - ja sillä tavalla kotona odottavan hyväksikäyttöä oman (ja toisen valitun) mielihyvän vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viksuja puhuvat. Usein vaatii kuitenkin elämänkokemusta, itsevarmuutta ja ennakkoluulotonta asennetta, että kykenee näkemään näitä asioita useammalta kantilta - kuten Kimmon ja Petran kommenteistakin voi lukea.
Näinpä.
Ja pettäminen on vain yksi tapa rikkoa luottamus. Hyvin suurella todennäköisyydellä jokaisessa ihmissuhteessa petetään toisen luottamus jossain vaiheessa jollain tapaa. Tässä astuu kuvioon kyky antaa anteeksi ja ymmärtää inhimillisyys. Kaikki tekevät virheitä.
Virhe, kaikki eivät tee virheitä. Luetteletko myös nämä muut luottamuksen pettämistavat? Ei tule mitään mieleen.
Mitä ihmettä? Eihän pettäminen ole mikään yksi teko, vaan luottamuksen pettäminen.
Ystävä voi pettää luottamuksen, sukulainen voi pettää luottamuksen. Valehtelulla mistä asiasta tahansa. Kertomalla jotain henkilökohtaista eteenpäin. Toimimalla tavalla, joka loukkaa. Mitä vain. Täytyy olla kyllä rajoittunut ja mustavalkoinen ajattelutapa, jos ei tule mitään muuta mieleen, miten voi loukata toista /pettää luottamuksen.
Ja kyllä taatusti JOKAINEN ihminen tekee virheitä. Ihan satavarmasti.
Voihan ihminen olla uskollinen (ihan vain jopa siitä syystä että ei kiinnosta muita niin houkutuksia ei edes tule - olisi uskoton jos houkutuksia olisi) mutta muuten ihan hirveä. Käyttäytyä ikävästi, puhua rumasti, olla epäkunnioittava, vihastuksissaan käyttäytyä huonosti, pilata toisten juhlia, iltoja tai olla arjessa negatiivinen, olla huono vanhempi, sysätä asioita yksin puolison niskaan, listaa voi jatkaa pitkään.

En ole parisuhteessa ystävän tai sukulaisen kanssa, joten heidän luottamuksen pettäminen ei hetkauta hitustakaan. Eivät ole intiimisti läheisiä minulle. Kaikki eivät tee virheitä, ainoastaan ne, jotka tahallisesti loukkaavat toisia ja näin yrittävät selitellä tekosiaan ja samalla syyllistää muita omista teoistaan. Tämä vain ei uppoa kaikkiin.
Mikään luettelemistasi vioista parisuhteessa ei ole intiimin suhteen luottamuksen pettämiseen verrattavaa. Ei mikään.
Aika vaikeaa olisi ollut jatkaa ex-mieheni kanssa, joka aivan avoimesti vietti aikaa uuden ystävänsä, sielunkumppaninaisen kanssa. Minä olin 24/7 sidottu pieniin lapsiin kotona, kun nämä viilettivät yhdessä. Useamman kertaan kysyin suhteen laadusta mieheltä, mutta aina vaan vannoi, että ihan vaan ystäviä olivat. Mies kutsui myös naisen useamman kerran meille kylään, ne olivat todellisia riemukyläilyjä. Meiltä tietenkin suuntasivat sitten myöhemmin illalla aina kahdestaan viihteelle.
Mies tunnusti vasta, kun nainen jätti hänet. Olin hänestä sydämetön, kun en välittänyt, kuinka hän kärsi. Yritin vielä pariterapiaa suhteen pelastamiseksi, mutta mies jätti sen kesken. Romahtimsitten totaalisesti, kun "yllättäen jätin hänet".
Joku kertapano kännissä olisi varmasti ollut ihan eri asia ja anteeksi annettavissa.
Pettäminen ei ole kypsää, eikä pettämistä tarvitse sietää tai hyväksyä.
Onko toi Dannyn tytär? Samaa näköä ainakin on. Vai onko ne vaan noi hiukset..?