Lue keskustelun säännöt.
Vaimo ja perhe eivät tule toimeen keskenään
Mies pulassa
02.04.2021 |
Oon kädetön asian suhteen, oon vaikeassa tilanteessa puun ja kuoren välissä, jossa valita vaimon ja oman perheen ja suvun välillä, vaimo on kasvanu ilman isää kahdestaan äitinsä kanssa eikä muitakaan sukulaisia oikein oo, mul on koko perhe tukena ja ollaa läheisiä, Häissä oli molempien puolen suvut, ystävät ja kaikki paikalla, meiltä enemmistö, nyt veljeni on pyytänyt vaimoa tulemaan mukaan ajanviettoon perheen kesken enkä mää pääse aina mukaan ja vaimo on vetäytyny eikä aina vastaa veljeni kutsuun. Tää on aiheuttanu eripuraa vaimon ja sukuni välille. Isäni ja veljeni, jotka on rakkaita mulle surevat että vaimo on etäinen eikä haluu osallistua. Oon alakynnessä, koska perhettäni en haluu hylätä mutta en haluu vaimoakaan hyljeksiä. Omaa aikaa on kummallakin ja seurustelun alkuaikoina vaimo toki tuli tutustumaan sukuuni. Veljeni on ehdottanu avioeroa ja sen nopeuttamista, koska vaimo on erilainen kuin me koko suku, mutta mitä mää voin tehdä, en haluaisi erota tyhjänpäiten. Onko kellään kokemusta vastaavasta?
Kommentit (174)
Tipuli kirjoitti:
Aika kärkevää kommentointia täällä.
Kyllä mä oon aikoinaan mennyt mieheni kanssa vihille tietoisena siitä, että myös lähisuku 'sisältyy kauppaan'. Sama juttu puolisollani.
Kuuluu mielestäni käytöstapoihin tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, vaikkei läheisiksi heitä kokisikaan. Joustaminen puolin ja toisin on toimivan parisuhteen kivijalka. Otetaan toisen toiveet huomioon, eikä uhriuduta.
Mitenköhän tässä ap on osoittanut joustavuutta?
Hänhän se sieltä sukutapaamisesta jäi pois ja hänen sukulaisensa ovat kärkkäitä tuomitsemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nyt yksin tarvi mennä perhettä tapaamaan.
Väännetää rautalangast kysyivät tuleeks vaimo mut ei vastannu. Kukaa ei oo painostanu ketää!
Täyttä painostusta tuo on, kun
1. Suuttuvat kun ei vastaa
2. Suuttuvat kun ei tule (eli vain yksi vastaus kelpaisi!)
3. Painostavat sinua eroamaan, kun ei vaimosi tottele heitä.
Voi rakas prinssi Harry, olisit miettinyt, ennen kuin nait Meghanin.
En voi ymmärtää tämmöistä, mitä hemmetin väliä vaikka vaimo ei osallistu sinun sukusi menoihin?
Näissä juhlissanne on varmasti tarkoitus, että kaikilla on hauskaa ja kaikki haluavat olla sielä omasta tahdostaan pitämässä hauskaa yhdessä, eikö?
Nyt jos painostat vaimosi näihin tilaisuuksiin jossa hän ei viihdy ja hänellä ei ole hauskaa niin eihän se ole mikään juhla tai iloinen tilanne vaimollesi?
Juhlitte sukunne kanssa niin kuin ennenkin ja juhliin osallistuu ne jotka niistä juhlista tykkää ja kerkiää niihin osallistumaan, tietysti. Voi hyvänen aika ....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tipuli kirjoitti:
Aika kärkevää kommentointia täällä.
Kyllä mä oon aikoinaan mennyt mieheni kanssa vihille tietoisena siitä, että myös lähisuku 'sisältyy kauppaan'. Sama juttu puolisollani.
Kuuluu mielestäni käytöstapoihin tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, vaikkei läheisiksi heitä kokisikaan. Joustaminen puolin ja toisin on toimivan parisuhteen kivijalka. Otetaan toisen toiveet huomioon, eikä uhriuduta.
Tämäkin on totta. Toisaalta, jos liikaa painostetaan niin voi tulla tarve vetäytyä kokonaan. Toisten ihmisten kanssa toimeen tuleminen onnistuu vain, jos molemmat osapuolet yrittävät ja joustavat. Ei tarvitse alistua kynnysmatoksi, että ei tulisi ristiriitoja.
Mieheni ei ole mikään sukurakas. Hän on samasta puusta kuin appiukkoni. Vain välttämättömimmät sukulaiskontaktit otetaan ja se riittää. Minä taas olen tottunut sukuloimaan aktiivisemmin. Parisuhteen alussa pakotin mieheni mukaan sukulointeihin ja kun tarpeeksi monta kertaa näin sen, että hän ei viihtynyt tilanteessa, lopetin pakottamisen. Mieheni on kyllä pidetty suvussani, mutta eihän siltikään voi sille mitään, että ei vain viihdy sukutapaamisissa. Asia on keskusteltu läpi - saan vapaasti mennä sukuloimaan, kunhan en pakota häntä mukaan ja kellekään ei jää paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on kyllä hauska ketju. Ap kerropa nyt mikä on toi ihmeen projekti, johon vaimollekin varattu panos. Vastaa myös miksi juuri vaimon pitäisi joustaa tässä? Jos hän on tottunut rauhalliseen menoon ja kahdestaan oloon äidin kanssa ja lyhyempiin tapaamisiin (esim pari tuntia kahville, ei koko viikonloppua), niin miksi hänen tapansa pitää yhteyttä sukuun on se väärä tapa jas syy avioeroon?
Ainoa asia missä oon samaa mieltä ap:n kanssa on se et toki viestiin olisi hyvä vastata. Jos mun appi laittaisi viestin että tuunko käymään niin vastaisin kyllä, että valitettavasti en pääse tänään, kiitti kuitenkin kutsusta. Enkä menisi, koska ap:n suku kuulostaa seinähulkulta.
Kyl mää luule,et tein ois aika men koko suvu hoitolaa suaraa lähtöruudu kaut,isäs ja veljes etukenos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tipuli kirjoitti:
Aika kärkevää kommentointia täällä.
Kyllä mä oon aikoinaan mennyt mieheni kanssa vihille tietoisena siitä, että myös lähisuku 'sisältyy kauppaan'. Sama juttu puolisollani.
Kuuluu mielestäni käytöstapoihin tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, vaikkei läheisiksi heitä kokisikaan. Joustaminen puolin ja toisin on toimivan parisuhteen kivijalka. Otetaan toisen toiveet huomioon, eikä uhriuduta.
Kerro toki vinkkisi, miten tulla toimeen (hajoamatta itse) ihmisen kanssa, joka on täysin rajaton. Jousto tuollaisessa on 100% omassa päässä.
Mä pistin tilanteessa pakin päälle, pienet lapseni tarvitsevat mielenterveyttäni yhtä paljon kuin minä. Hyvinvointini on liian iso hinta maksettavaksi pinnallisesti asiallisesta suhteesta mieheni lähisukulaiseen.
Ikävä tilanne. Eksäni oli tuollainen. Lopulta en halunnut häntä mukaan kun hänestä näki ettei viihdy ja olisi missä vain mieluummin ja oli kiire pois. Kävin yksin ja lasten kanssa. Veemäisiä juttuja. Erkaannuttiin sit muutenkin ja oli muutakin että erottiin.
Mulla tosin kukaan suvusta ei painostanut.
Näkisin ennemmin niin että vaimosi voisi yrittää. Itselle tuli olo ettei puoliso oikeastaan rakasta tai välitä kun ei tuon vertaa voi minun eteen tehdä kompromissia eikä edes yrittänyt viihtyä. Hänen sukulaisissa kyllä oltiin.
Veikkaan että tuo kasvattaa rakoa välillenne teit mitä vaan. Itse en vaimonasi ottaisi riskiä että käyttäytyisin noin sinulle tärkeitä ihmisiä kohtaan ja laittaisin sinut puun ja kuoren väliin. Myöskään sukulaiset ei saisi painostaa.
Suku on suku ja se ei muuksi muutu. Erota voi. Sanonpahan vaan.
Ehkä kannattaa tehdä kummallekin puolelle selväksi kanta. Että et halua valita ja tilanne ja painostus on sinulle ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon ollut 10 vuotta kimpassa mieheni kanssa. Minulla on anopin puhelinnumero, en ole ikinä soittanut hänelle. Miehen sisarusten numeroista ei ole tietoa. Mieheni pitää huolen yhteyksistä sukuunsa. Toimii hyvin.
Tää on kyllä taas sarjassamme "vain Suomessa". Kaikki ovat ilmeisesti sitä mieltä, että jos ei satu tykkäämään, niin on OK skipata puolison sukulaiset.
Ei se nyt näin ole. Kuten joku sanoikin, perus käytöstapoihin kuulu tulla toisten kanssa toimeen. Erityisesti läheiselle tärkeiden ihmisten kanssa, luulisi että olisi edes yritystä lähentyä.
Suomessa on vallalla ihmeellinen "en tarvitse enää ketään"-kulttuuri, joiden ihmissuhdekiintiö on ikään kuin täynnä, jos on pari läheistä ystävää ja perhe. Olisi ihana nähdä enemmän välittämistä ja yhteisöllisyyttä täälläkin. Nimenomaan siten, että seurusteltaisiin erilaisten ihmisten kanssa: eri ikäisten, näköisten ja muutenkin erilaisten, eikä nyrpistetä nenää ja vetäydytä, jos joku ensitapaamisella ei ole juuri samanhenkinen kuin mitä itse on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää on kyllä taas sarjassamme "vain Suomessa". Kaikki ovat ilmeisesti sitä mieltä, että jos ei satu tykkäämään, niin on OK skipata puolison sukulaiset.
Ei se nyt näin ole. Kuten joku sanoikin, perus käytöstapoihin kuulu tulla toisten kanssa toimeen. Erityisesti läheiselle tärkeiden ihmisten kanssa, luulisi että olisi edes yritystä lähentyä.
Suomessa on vallalla ihmeellinen "en tarvitse enää ketään"-kulttuuri, joiden ihmissuhdekiintiö on ikään kuin täynnä, jos on pari läheistä ystävää ja perhe. Olisi ihana nähdä enemmän välittämistä ja yhteisöllisyyttä täälläkin. Nimenomaan siten, että seurusteltaisiin erilaisten ihmisten kanssa: eri ikäisten, näköisten ja muutenkin erilaisten, eikä nyrpistetä nenää ja vetäydytä, jos joku ensitapaamisella ei ole juuri samanhenkinen kuin mitä itse on.
Ei ole pakko hypätä sukulaisten joka oikun mukaan jatkuvasti. Tai mennä jonnekin, minne se mies ei edes itse mene.
Ei myöskään ole mikään pakko päivystää puhelinta jatkuvasti. Itse ainakin tarkoituksella jätän sen kokonaan vapaapäivinäni.
Vierailija kirjoitti:
Tää on kyllä taas sarjassamme "vain Suomessa". Kaikki ovat ilmeisesti sitä mieltä, että jos ei satu tykkäämään, niin on OK skipata puolison sukulaiset.
Ei se nyt näin ole. Kuten joku sanoikin, perus käytöstapoihin kuulu tulla toisten kanssa toimeen. Erityisesti läheiselle tärkeiden ihmisten kanssa, luulisi että olisi edes yritystä lähentyä.
Suomessa on vallalla ihmeellinen "en tarvitse enää ketään"-kulttuuri, joiden ihmissuhdekiintiö on ikään kuin täynnä, jos on pari läheistä ystävää ja perhe. Olisi ihana nähdä enemmän välittämistä ja yhteisöllisyyttä täälläkin. Nimenomaan siten, että seurusteltaisiin erilaisten ihmisten kanssa: eri ikäisten, näköisten ja muutenkin erilaisten, eikä nyrpistetä nenää ja vetäydytä, jos joku ensitapaamisella ei ole juuri samanhenkinen kuin mitä itse on.
Juurikin näin. Ymmärrän, että se vaimo on se elämän tärkein ihminen kun on naimisissa, mutta sisarukset ja vanhemmat ovat ne, jotka olet tuntenut pisimpään ja he tulevat aina olemaan elämässäsi. Ei kannata heistä etääntyä. Hyvät välit lähisukuun on rikkaus, ei rasite. Parisuhteet päättyy, avioliitot päättyy, sen jälkeen ei enää ollakaan niitä elämän tärkeimpiä ihmisiä. Kummasti silloin aina ilmestytään sinne ystävien ja sukulaisten ovien taakse, kun huomataan, ettei elämässä enää olekaan ketään kun ensin mentiin sen puolison mielihalujen mukaan. Aloittajalle sanoisin, että tasapuolisesti, tasapuolisesti. Sun suku on sulle tärkeä ja jos vaimo rakastaa, niin vaimon tulisi tämä myös ymmärtää. Ei hän voi omia sinua itselleen täysin. Ei se ole avioliiton tarkoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on kyllä taas sarjassamme "vain Suomessa". Kaikki ovat ilmeisesti sitä mieltä, että jos ei satu tykkäämään, niin on OK skipata puolison sukulaiset.
Ei se nyt näin ole. Kuten joku sanoikin, perus käytöstapoihin kuulu tulla toisten kanssa toimeen. Erityisesti läheiselle tärkeiden ihmisten kanssa, luulisi että olisi edes yritystä lähentyä.
Suomessa on vallalla ihmeellinen "en tarvitse enää ketään"-kulttuuri, joiden ihmissuhdekiintiö on ikään kuin täynnä, jos on pari läheistä ystävää ja perhe. Olisi ihana nähdä enemmän välittämistä ja yhteisöllisyyttä täälläkin. Nimenomaan siten, että seurusteltaisiin erilaisten ihmisten kanssa: eri ikäisten, näköisten ja muutenkin erilaisten, eikä nyrpistetä nenää ja vetäydytä, jos joku ensitapaamisella ei ole juuri samanhenkinen kuin mitä itse on.
Ei ole pakko hypätä sukulaisten joka oikun mukaan jatkuvasti. Tai mennä jonnekin, minne se mies ei edes itse mene.
Ei myöskään ole mikään pakko päivystää puhelinta jatkuvasti. Itse ainakin tarkoituksella jätän sen kokonaan vapaapäivinäni.
Eihän tästä ole kyse, että joka oikun mukaan hyppii. Vaan antaa reilun mahdollisuuden sukulaisille ja on avoimin mielin tutustumassa. On arvokasta, että on itse tervetullut vaikka mies ei pääsekään paikalle, ja tätä voisi arvostaa. Aina ei ole pakko mennä, mutta silloin tällöin osallistumisessa ei luulisi menettävån yhtään mitään, päin vastoin voi vain voittaa.
Vierailija kirjoitti:
Tää on kyllä taas sarjassamme "vain Suomessa". Kaikki ovat ilmeisesti sitä mieltä, että jos ei satu tykkäämään, niin on OK skipata puolison sukulaiset.
Ei se nyt näin ole. Kuten joku sanoikin, perus käytöstapoihin kuulu tulla toisten kanssa toimeen. Erityisesti läheiselle tärkeiden ihmisten kanssa, luulisi että olisi edes yritystä lähentyä.
Suomessa on vallalla ihmeellinen "en tarvitse enää ketään"-kulttuuri, joiden ihmissuhdekiintiö on ikään kuin täynnä, jos on pari läheistä ystävää ja perhe. Olisi ihana nähdä enemmän välittämistä ja yhteisöllisyyttä täälläkin. Nimenomaan siten, että seurusteltaisiin erilaisten ihmisten kanssa: eri ikäisten, näköisten ja muutenkin erilaisten, eikä nyrpistetä nenää ja vetäydytä, jos joku ensitapaamisella ei ole juuri samanhenkinen kuin mitä itse on.
Kenelläkään ei ole velvollisuutta olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei viihdy. Ei silloinkaan, kun nämä ihmiset ovat omaa tai puolison sukua.
On myös täysin eri asia käydä anopin kuuskymppisillä edustamassa puolison kanssa kuin lähteä puolison isän ja veljen kanssa jotain projektia tekemään. Ensimmäiseen suostuisin "kohteliaisuussyistä", jälkimmäiseen tuskin menisin mukaan. Viestiin vastaaminen olisi kohteliasta, mutta viestin sävy ja sisältö jää tässä epäselväksi. Ja monesko viesti oli aiheesta? Ehkä vaimo tässä on vaan niin korviaan myötä täynnä tunkeilevaa sukua, ettei halua kuluttaa yhtään ylimääräistä sekuntia heihin?
Vierailija kirjoitti:
Tää on kyllä taas sarjassamme "vain Suomessa". Kaikki ovat ilmeisesti sitä mieltä, että jos ei satu tykkäämään, niin on OK skipata puolison sukulaiset.
Ei se nyt näin ole. Kuten joku sanoikin, perus käytöstapoihin kuulu tulla toisten kanssa toimeen. Erityisesti läheiselle tärkeiden ihmisten kanssa, luulisi että olisi edes yritystä lähentyä.
Suomessa on vallalla ihmeellinen "en tarvitse enää ketään"-kulttuuri, joiden ihmissuhdekiintiö on ikään kuin täynnä, jos on pari läheistä ystävää ja perhe. Olisi ihana nähdä enemmän välittämistä ja yhteisöllisyyttä täälläkin. Nimenomaan siten, että seurusteltaisiin erilaisten ihmisten kanssa: eri ikäisten, näköisten ja muutenkin erilaisten, eikä nyrpistetä nenää ja vetäydytä, jos joku ensitapaamisella ei ole juuri samanhenkinen kuin mitä itse on.
Tämä. Ihan älytöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on kyllä taas sarjassamme "vain Suomessa". Kaikki ovat ilmeisesti sitä mieltä, että jos ei satu tykkäämään, niin on OK skipata puolison sukulaiset.
Ei se nyt näin ole. Kuten joku sanoikin, perus käytöstapoihin kuulu tulla toisten kanssa toimeen. Erityisesti läheiselle tärkeiden ihmisten kanssa, luulisi että olisi edes yritystä lähentyä.
Suomessa on vallalla ihmeellinen "en tarvitse enää ketään"-kulttuuri, joiden ihmissuhdekiintiö on ikään kuin täynnä, jos on pari läheistä ystävää ja perhe. Olisi ihana nähdä enemmän välittämistä ja yhteisöllisyyttä täälläkin. Nimenomaan siten, että seurusteltaisiin erilaisten ihmisten kanssa: eri ikäisten, näköisten ja muutenkin erilaisten, eikä nyrpistetä nenää ja vetäydytä, jos joku ensitapaamisella ei ole juuri samanhenkinen kuin mitä itse on.
Ei ole pakko hypätä sukulaisten joka oikun mukaan jatkuvasti. Tai mennä jonnekin, minne se mies ei edes itse mene.
Ei myöskään ole mikään pakko päivystää puhelinta jatkuvasti. Itse ainakin tarkoituksella jätän sen kokonaan vapaapäivinäni.
Eihän tästä ole kyse, että joka oikun mukaan hyppii. Vaan antaa reilun mahdollisuuden sukulaisille ja on avoimin mielin tutustumassa. On arvokasta, että on itse tervetullut vaikka mies ei pääsekään paikalle, ja tätä voisi arvostaa. Aina ei ole pakko mennä, mutta silloin tällöin osallistumisessa ei luulisi menettävån yhtään mitään, päin vastoin voi vain voittaa.
Entä jos mennyt miehen sukulaisten luo avoimin mielin, yrittänyt tutustua, ja on saanut alusta asti pelkkää ylenkatsetta ja pilkkaa osakseen? Velvoitetaan olemaan suvun likasanko ja piika?
Pitääkö oikeesti silloinkin olla väleissä ja sietää kaikki? Antaa mahdollisuus kerta toisensa jälkeen?
Kyllä mäkin oon tervetullut haukuttavaksi mieheni lapsuuden kotiin haukuttavaksi vaikka joka päivä. Jostain syystä en halua käydä. Onneksi mieheni ymmärtää mua, eikä kitisee siitä, että osaan pitää puoleeni.
Aika kärkevää kommentointia täällä.
Kyllä mä oon aikoinaan mennyt mieheni kanssa vihille tietoisena siitä, että myös lähisuku 'sisältyy kauppaan'. Sama juttu puolisollani.
Kuuluu mielestäni käytöstapoihin tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, vaikkei läheisiksi heitä kokisikaan. Joustaminen puolin ja toisin on toimivan parisuhteen kivijalka. Otetaan toisen toiveet huomioon, eikä uhriuduta.