Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Toisaalta näkyy hyvin, miten Suomessa on sukuja, joissa nyt vasta on "noustu sosiaalisesti" eli vanhat ihanteet voivat näkyä pitkään. Mieheni on lääkäri ja hänelle on kunnia-asia osata tehdä "äijäjuttuja". Poikamme opiskelee ammattikoulussa "äijäalaa" ja miehelle se on ihan fine, koska hän itsekin kokee yliopistossa opiskelleensa suoraan ammattiin. Missään nimessä hän ei varmaan olisi lähtenyt opiskelemaan jotain "humanistista yleissivistävää". Mies on ennemminkin tosi ylpeä pojasta, kun tämä osaa niin paljon käytännön juttuja. Miehen vanhemmat ovat opettajia ja vaikka he ovat paljon matkustaneet ym. keskiluokkaista, hekin tekevät paljon käsillään. Toisaalta voi miettiä, millaista olisi asua pienellä maaseutupaikkakunnalla opettajina, jos olisi oltu kovin herraskaisia. Olisi varmaan ollut aika yksinäistä ja lapsilla myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni transmies sanoo, ettei ymmärtänyt mistä ihmeestä ne naiset puhuvat, ennen kuin he itse olivat yhteiskunnassa naisia. Pitää usein olla elänyt omakohtaisesti kumpaakin todellisuutta, että niiden eroa voi kuvata.
Soisin tätä mietittävän myös ennen kuin kertoo toisille, että heitä kannustetaan ja valmistellaan ja verkostoidutaan puolesta.
Kysymys ei ole siitä onko Timolla mul*''u isä, joka hyvästä akateemisesta urastaan huolimatta ei kannusta Timoa elämäntaipaleella tai puhu Timolle ensimmäistä työpaikkaa virastosta ja nosta siten Timoa elämässä eteenpäin. Kyse on siitä, että vaikka Tatulla olisi miten mahtava isä tahansa, niin työväenluokkaisena hän ei pysty auttamaan esim. yliopistouralla eteenpäin tai tunne väkeä vaikkapa tutkimuslaitoksissa, joista olisi hyötyä tatun haluamalla uralla.
Mutta jos Timonkaan isä, oli mulkku tai ei, pysty esim. kaupallisella alalla käyttämään suhteitaan millään lailla tai työllistämään Timoa omaan yritykseensä niin miten lopputulos eroaa Tatun tapauksesta? Tatun isä voi olla töissä isossa tehtaassa valvomossa, ja edesauttaa Tatun tippainssiharjoittelua tai kesätöitä siellä suunnitteluhommissa- lisää stereotypioita, nyt sukupuolisidonnaisia;)
Olen itse asiassa suvusta jossa on suosittua valita pari eri opintoalaa (ihminen tekee kuten näkee mallista tehtävän, valitettavasti tässä tapauksessa). Itselleni siitä on ollut jopa haittaa, ja olen jopa kuullut miten proffa on sanonut kilpailijan pojalle (vanhempi toisessa yliopistosta) että sinä et tästä puljusta tule valmistumaan. Joku toki tuntee perhetuttuna lapsesta asti ihmisiä ja voi jonkun kesätyön saada sitä kautta, mutta tämä ei päde enää muutettaessa eikä apurahoja jaettaessa.
Virastosta tai tutkimuslaitoksesta voi avittaa lasta kesätöihin jos on sinne läheiset suhteet, kuten kesätyön saa vanhemman tehtaasta, sairaalasta tai firmastakin. Mutta ei tällaista sananvaltaa ole oman pikku piirin ulkopuolelle. Joku historian tutkimuksen professori ei paljon puhu lapselleen paikkaa opettajana tai teknisestä virastosta. Mitä ihmettä te oikein kuvittelette, että vanhemmat puhuvat kaikki akateemiset töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Juuri näin. Voi olla töissä kollegat, mutta työläistaustainen on oppinut, että ennen juhlia valvotaan ja leivotaan itse, keskiluokkainen tuntee pari hyvää pitopalvelua.
Kyllä se on akateemisten muoti nykyään leipoa juurileipää ja muuta aikaavievää. Vielä hienompaa on veistää puuvene vuorotteluvapaalla. Sama se on esim. Saksassa, jossa ylempi keskiluokka askartelee lasten kanssa sen sijaan että ostettaisiin valmista.
Tämä on eri asia. Tuo on harrastamista.
Duunariperheessä mitään ei teetetä, koska se on rahanmenoa, eikä asioita ole kerta kaikkiaan opittu teettämään ulkopuolisella. Ei se tule mieleenkään. Renkaat vaihdetaan itse, sähkölaitteet asennetaan itse, autot korjataan ravassa maaten itse vaikka oltaisiin it-insinöörejä. On todella vaikeaa oppia aikuisella iällä kilpailuttamaan talomaalareita, kun oletus on että kenellä tahansa nyt suti pysyy kädessä, ja aito mies rakentaa talonkin perheelle omin käsin.
Jep tässä se ero juuri on! Akateeminen voi harrastaa puutarhanhoitoa, koska nauttii siitä. Duunari ajaa nurtsin itse, koska säästö ja tyämies on tottunut hoitamaan kaiken omin kätösin.
ohis
Mitä säästämistä sillä paperitehtaan työläisellä tai putkarilla/rakennusmiehellä on? Kun sen palkka on puolet enemmän kuin omani? Itse ajan 70-luvun käsileikkurilla sähköttömän mökin nurtsin. Mikä se toinen vaihtoehto on? Kai se on epänautinto jos sitä ei aja ikinä, on ruman näköistä.
Varmaan ajaakin, koska on tottunut ja koska pitää muiden mielestä. Niinhän me ihmiset teemme.
Sitähän se sosiaaliluokka on: tehdään asioita koska mitä ihmiset muuten ajattelee. Asioita jotka on tuttuja, ja näinhän yleensä toimitaan (omassa kuplassa). On kuva, mitä minulta odotetaan, mikä on sellainen elämä että voin kulkea pystypäin, eikä tarvitse kellekään hävetä. Mikä on ymmärrettävä ja selkeä elämän polku, joka on helppo hahmottaa ja helppo selittää.
Duunarin motto on, että kyllä mies nyt tommosen itse tekee. Siihemmitään sähkäreitä tarvita. Ja insinöörejä nyt varsinkaan, sotkevat vaan asiat, kun ei oikeista hommista mitään ymmärrä.Esim joogaopettaja Goalla voi olla duunarin mielestä luuseri nisti, ylemmässä sosiaaliluokassa henkinen ja itseään toteuttava. Se on ihan kuinka sen on tottunut näkemään ja mihin se omaan piiriin peilautuu.
Ihminen on koko ajan sidoksissa ympäristöönsä, kulttuuriinsa, läheisiin ihmisiinsä. Tämä on ihmisen käyttäytymisen ymmärtämisen perusasia monenkin tieteenalan näkökulmasta. Se on täysin luonnollista eikä siinä ole mitään vikaa. Mutta tämän asian typistäminen vain johonkin homehtuneelle duunari-vai akateeminen-perhetausta-tai-piiri-akselille on hiukan suppeaa.
Mutta voiko sitä tehdä myöskään niin että kieltää yhden muuttujan kokonaan?
Voiko yhdellä muuttujalla selittää kaiken ruohonleikkuusta ja pakun käytöstä alkaen? Ilman mitään näyttöä?
Erityisen huvittavaa on jatkuva kehäpäätelmien ketju. Akateeminen ei leivo itse. Jos leipoo, motiivi vähintään on eri kuin duunarin. Duunarihan ei nauti leipomisesta toisin kuin hommaan ryhtyvä akateeminen. Jos nauttii, kyse on varmaan erilaisesta nautinnosta. Akateeminen nautinto kun on aina korkeamman tason nautintoa.
Kun sinulla ei kerran ole omakohtaista kokemusta työläisperheen kulttuurista, niin miksi, oli miksi haluat jänkätä tässä ketjussa?
Jos teillä ei ole omakohtaista kokemusta akateemisten elämästä, niin miksi kerrotte heidän motiiveistaan ja elämästään tässä ketjussa? t. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni transmies sanoo, ettei ymmärtänyt mistä ihmeestä ne naiset puhuvat, ennen kuin he itse olivat yhteiskunnassa naisia. Pitää usein olla elänyt omakohtaisesti kumpaakin todellisuutta, että niiden eroa voi kuvata.
Soisin tätä mietittävän myös ennen kuin kertoo toisille, että heitä kannustetaan ja valmistellaan ja verkostoidutaan puolesta.
Kysymys ei ole siitä onko Timolla mul*''u isä, joka hyvästä akateemisesta urastaan huolimatta ei kannusta Timoa elämäntaipaleella tai puhu Timolle ensimmäistä työpaikkaa virastosta ja nosta siten Timoa elämässä eteenpäin. Kyse on siitä, että vaikka Tatulla olisi miten mahtava isä tahansa, niin työväenluokkaisena hän ei pysty auttamaan esim. yliopistouralla eteenpäin tai tunne väkeä vaikkapa tutkimuslaitoksissa, joista olisi hyötyä tatun haluamalla uralla.
Mutta jos Timonkaan isä, oli mulkku tai ei, pysty esim. kaupallisella alalla käyttämään suhteitaan millään lailla tai työllistämään Timoa omaan yritykseensä niin miten lopputulos eroaa Tatun tapauksesta? Tatun isä voi olla töissä isossa tehtaassa valvomossa, ja edesauttaa Tatun tippainssiharjoittelua tai kesätöitä siellä suunnitteluhommissa- lisää stereotypioita, nyt sukupuolisidonnaisia;)
Olen itse asiassa suvusta jossa on suosittua valita pari eri opintoalaa (ihminen tekee kuten näkee mallista tehtävän, valitettavasti tässä tapauksessa). Itselleni siitä on ollut jopa haittaa, ja olen jopa kuullut miten proffa on sanonut kilpailijan pojalle (vanhempi toisessa yliopistosta) että sinä et tästä puljusta tule valmistumaan. Joku toki tuntee perhetuttuna lapsesta asti ihmisiä ja voi jonkun kesätyön saada sitä kautta, mutta tämä ei päde enää muutettaessa eikä apurahoja jaettaessa.
Virastosta tai tutkimuslaitoksesta voi avittaa lasta kesätöihin jos on sinne läheiset suhteet, kuten kesätyön saa vanhemman tehtaasta, sairaalasta tai firmastakin. Mutta ei tällaista sananvaltaa ole oman pikku piirin ulkopuolelle. Joku historian tutkimuksen professori ei paljon puhu lapselleen paikkaa opettajana tai teknisestä virastosta. Mitä ihmettä te oikein kuvittelette, että vanhemmat puhuvat kaikki akateemiset töihin.
Tatun suvussa ollaan korkeintaan amispohjalta liikkeellä. Lukuhommia on karsastettu ja niihin ei todellakaan ole kannustettu. Isä on kannustanut Tatua miehisiin juttuin, käydään kalassa ja pelataan palloa. Isä ei ole ikinä lukenut Tatulle iltasatua ja kotona ei ole kirjahyllyä. Tatua kannustetaan nopeasti tienaamaan eikä luulemaan itsestään liikoja. Jos Tatu silti kaikesta tästä huolimatta suuntaa kulkunsa lukioon ja siitä yliopistoon, niin kotona käydessä hän kuuntelee kotonaan kuittailua herraskaisuudesta. Tatulle ei ole mahdollista antaa avustusta kotoa. Tatu elelee puhtaasti opintotuilla ja lainoilla. Tatu ei oikein tiedä miten yliopistossa toimitaan, kotona saa siitäkin vain kuittailua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Juuri näin. Voi olla töissä kollegat, mutta työläistaustainen on oppinut, että ennen juhlia valvotaan ja leivotaan itse, keskiluokkainen tuntee pari hyvää pitopalvelua.
Kyllä se on akateemisten muoti nykyään leipoa juurileipää ja muuta aikaavievää. Vielä hienompaa on veistää puuvene vuorotteluvapaalla. Sama se on esim. Saksassa, jossa ylempi keskiluokka askartelee lasten kanssa sen sijaan että ostettaisiin valmista.
Tämä on eri asia. Tuo on harrastamista.
Duunariperheessä mitään ei teetetä, koska se on rahanmenoa, eikä asioita ole kerta kaikkiaan opittu teettämään ulkopuolisella. Ei se tule mieleenkään. Renkaat vaihdetaan itse, sähkölaitteet asennetaan itse, autot korjataan ravassa maaten itse vaikka oltaisiin it-insinöörejä. On todella vaikeaa oppia aikuisella iällä kilpailuttamaan talomaalareita, kun oletus on että kenellä tahansa nyt suti pysyy kädessä, ja aito mies rakentaa talonkin perheelle omin käsin.
Jep tässä se ero juuri on! Akateeminen voi harrastaa puutarhanhoitoa, koska nauttii siitä. Duunari ajaa nurtsin itse, koska säästö ja tyämies on tottunut hoitamaan kaiken omin kätösin.
ohis
Mitä säästämistä sillä paperitehtaan työläisellä tai putkarilla/rakennusmiehellä on? Kun sen palkka on puolet enemmän kuin omani? Itse ajan 70-luvun käsileikkurilla sähköttömän mökin nurtsin. Mikä se toinen vaihtoehto on? Kai se on epänautinto jos sitä ei aja ikinä, on ruman näköistä.
Varmaan ajaakin, koska on tottunut ja koska pitää muiden mielestä. Niinhän me ihmiset teemme.
Sitähän se sosiaaliluokka on: tehdään asioita koska mitä ihmiset muuten ajattelee. Asioita jotka on tuttuja, ja näinhän yleensä toimitaan (omassa kuplassa). On kuva, mitä minulta odotetaan, mikä on sellainen elämä että voin kulkea pystypäin, eikä tarvitse kellekään hävetä. Mikä on ymmärrettävä ja selkeä elämän polku, joka on helppo hahmottaa ja helppo selittää.
Duunarin motto on, että kyllä mies nyt tommosen itse tekee. Siihemmitään sähkäreitä tarvita. Ja insinöörejä nyt varsinkaan, sotkevat vaan asiat, kun ei oikeista hommista mitään ymmärrä.Esim joogaopettaja Goalla voi olla duunarin mielestä luuseri nisti, ylemmässä sosiaaliluokassa henkinen ja itseään toteuttava. Se on ihan kuinka sen on tottunut näkemään ja mihin se omaan piiriin peilautuu.
Ihminen on koko ajan sidoksissa ympäristöönsä, kulttuuriinsa, läheisiin ihmisiinsä. Tämä on ihmisen käyttäytymisen ymmärtämisen perusasia monenkin tieteenalan näkökulmasta. Se on täysin luonnollista eikä siinä ole mitään vikaa. Mutta tämän asian typistäminen vain johonkin homehtuneelle duunari-vai akateeminen-perhetausta-tai-piiri-akselille on hiukan suppeaa.
Mutta voiko sitä tehdä myöskään niin että kieltää yhden muuttujan kokonaan?
Voiko yhdellä muuttujalla selittää kaiken ruohonleikkuusta ja pakun käytöstä alkaen? Ilman mitään näyttöä?
Erityisen huvittavaa on jatkuva kehäpäätelmien ketju. Akateeminen ei leivo itse. Jos leipoo, motiivi vähintään on eri kuin duunarin. Duunarihan ei nauti leipomisesta toisin kuin hommaan ryhtyvä akateeminen. Jos nauttii, kyse on varmaan erilaisesta nautinnosta. Akateeminen nautinto kun on aina korkeamman tason nautintoa.
Kun sinulla ei kerran ole omakohtaista kokemusta työläisperheen kulttuurista, niin miksi, oli miksi haluat jänkätä tässä ketjussa?
Jos teillä ei ole omakohtaista kokemusta akateemisten elämästä, niin miksi kerrotte heidän motiiveistaan ja elämästään tässä ketjussa? t. eri
Mutta onhan minulla. Molemmista. Siitähän tässä ketjussa juuri puhutaan, luokkaretkestä. Olet ensin yhtä ja sitten toista, ja näet asian kaksi puolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni transmies sanoo, ettei ymmärtänyt mistä ihmeestä ne naiset puhuvat, ennen kuin he itse olivat yhteiskunnassa naisia. Pitää usein olla elänyt omakohtaisesti kumpaakin todellisuutta, että niiden eroa voi kuvata.
Soisin tätä mietittävän myös ennen kuin kertoo toisille, että heitä kannustetaan ja valmistellaan ja verkostoidutaan puolesta.
Kysymys ei ole siitä onko Timolla mul*''u isä, joka hyvästä akateemisesta urastaan huolimatta ei kannusta Timoa elämäntaipaleella tai puhu Timolle ensimmäistä työpaikkaa virastosta ja nosta siten Timoa elämässä eteenpäin. Kyse on siitä, että vaikka Tatulla olisi miten mahtava isä tahansa, niin työväenluokkaisena hän ei pysty auttamaan esim. yliopistouralla eteenpäin tai tunne väkeä vaikkapa tutkimuslaitoksissa, joista olisi hyötyä tatun haluamalla uralla.
Mutta jos Timonkaan isä, oli mulkku tai ei, pysty esim. kaupallisella alalla käyttämään suhteitaan millään lailla tai työllistämään Timoa omaan yritykseensä niin miten lopputulos eroaa Tatun tapauksesta? Tatun isä voi olla töissä isossa tehtaassa valvomossa, ja edesauttaa Tatun tippainssiharjoittelua tai kesätöitä siellä suunnitteluhommissa- lisää stereotypioita, nyt sukupuolisidonnaisia;)
Olen itse asiassa suvusta jossa on suosittua valita pari eri opintoalaa (ihminen tekee kuten näkee mallista tehtävän, valitettavasti tässä tapauksessa). Itselleni siitä on ollut jopa haittaa, ja olen jopa kuullut miten proffa on sanonut kilpailijan pojalle (vanhempi toisessa yliopistosta) että sinä et tästä puljusta tule valmistumaan. Joku toki tuntee perhetuttuna lapsesta asti ihmisiä ja voi jonkun kesätyön saada sitä kautta, mutta tämä ei päde enää muutettaessa eikä apurahoja jaettaessa.
Virastosta tai tutkimuslaitoksesta voi avittaa lasta kesätöihin jos on sinne läheiset suhteet, kuten kesätyön saa vanhemman tehtaasta, sairaalasta tai firmastakin. Mutta ei tällaista sananvaltaa ole oman pikku piirin ulkopuolelle. Joku historian tutkimuksen professori ei paljon puhu lapselleen paikkaa opettajana tai teknisestä virastosta. Mitä ihmettä te oikein kuvittelette, että vanhemmat puhuvat kaikki akateemiset töihin.
Tatun suvussa ollaan korkeintaan amispohjalta liikkeellä. Lukuhommia on karsastettu ja niihin ei todellakaan ole kannustettu. Isä on kannustanut Tatua miehisiin juttuin, käydään kalassa ja pelataan palloa. Isä ei ole ikinä lukenut Tatulle iltasatua ja kotona ei ole kirjahyllyä. Tatua kannustetaan nopeasti tienaamaan eikä luulemaan itsestään liikoja. Jos Tatu silti kaikesta tästä huolimatta suuntaa kulkunsa lukioon ja siitä yliopistoon, niin kotona käydessä hän kuuntelee kotonaan kuittailua herraskaisuudesta. Tatulle ei ole mahdollista antaa avustusta kotoa. Tatu elelee puhtaasti opintotuilla ja lainoilla. Tatu ei oikein tiedä miten yliopistossa toimitaan, kotona saa siitäkin vain kuittailua.
Juuri tämä kotona kuittailu on niin omakohtaista. Ollaan sitä nyt niin herroja, ollaanko sitä nyt olevinaan parempia. Eikö tavallinen ruokakaan enää kelpaa, kun tuommoisia mereneläviä, kuka noita syö. Noinko siellä puhutaan, puhu niin että muutkin ymmärtää. Vieläkö sitä herralla lapio pysyy kädessä, vai osataanko semmoisia enää ollenkaan kun ollaan niin herroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Juuri näin. Voi olla töissä kollegat, mutta työläistaustainen on oppinut, että ennen juhlia valvotaan ja leivotaan itse, keskiluokkainen tuntee pari hyvää pitopalvelua.
Kyllä se on akateemisten muoti nykyään leipoa juurileipää ja muuta aikaavievää. Vielä hienompaa on veistää puuvene vuorotteluvapaalla. Sama se on esim. Saksassa, jossa ylempi keskiluokka askartelee lasten kanssa sen sijaan että ostettaisiin valmista.
Tämä on eri asia. Tuo on harrastamista.
Duunariperheessä mitään ei teetetä, koska se on rahanmenoa, eikä asioita ole kerta kaikkiaan opittu teettämään ulkopuolisella. Ei se tule mieleenkään. Renkaat vaihdetaan itse, sähkölaitteet asennetaan itse, autot korjataan ravassa maaten itse vaikka oltaisiin it-insinöörejä. On todella vaikeaa oppia aikuisella iällä kilpailuttamaan talomaalareita, kun oletus on että kenellä tahansa nyt suti pysyy kädessä, ja aito mies rakentaa talonkin perheelle omin käsin.
Täytyypä komentaa miestä, ettei diplomi-insinöörinä alentuisi (taas) vaihtamaan kesärenkaita itse. Mitähän naapurikin ajattelee? Luulee sitä vielä opisto- tai amk-insinööriksi.
Meikäläinenkin sitten siirtyi keskiluokkaan, kun laitoin renkaat rengashotelliin ja vaihdatan ne syksyllä ja keväällä. Muutama vuosi sitten minä, ensimmäisen polven yliopistokoulutettu olin vielä henkisesti työväenluokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Juuri näin. Voi olla töissä kollegat, mutta työläistaustainen on oppinut, että ennen juhlia valvotaan ja leivotaan itse, keskiluokkainen tuntee pari hyvää pitopalvelua.
Kyllä se on akateemisten muoti nykyään leipoa juurileipää ja muuta aikaavievää. Vielä hienompaa on veistää puuvene vuorotteluvapaalla. Sama se on esim. Saksassa, jossa ylempi keskiluokka askartelee lasten kanssa sen sijaan että ostettaisiin valmista.
Tämä on eri asia. Tuo on harrastamista.
Duunariperheessä mitään ei teetetä, koska se on rahanmenoa, eikä asioita ole kerta kaikkiaan opittu teettämään ulkopuolisella. Ei se tule mieleenkään. Renkaat vaihdetaan itse, sähkölaitteet asennetaan itse, autot korjataan ravassa maaten itse vaikka oltaisiin it-insinöörejä. On todella vaikeaa oppia aikuisella iällä kilpailuttamaan talomaalareita, kun oletus on että kenellä tahansa nyt suti pysyy kädessä, ja aito mies rakentaa talonkin perheelle omin käsin.
Täytyypä komentaa miestä, ettei diplomi-insinöörinä alentuisi (taas) vaihtamaan kesärenkaita itse. Mitähän naapurikin ajattelee? Luulee sitä vielä opisto- tai amk-insinööriksi.
Meikäläinenkin sitten siirtyi keskiluokkaan, kun laitoin renkaat rengashotelliin ja vaihdatan ne syksyllä ja keväällä. Muutama vuosi sitten minä, ensimmäisen polven yliopistokoulutettu olin vielä henkisesti työväenluokkaa.
Oliko identiteettikriisi? Pitikö appiukolle selitellä? Minun identiteettikriisi tuli siinä, kun juhlissa tuli pitopalvelusta vieras ihminen kaatamaan kahvia essu päällä. Oli vaikea olla salin puolella, kun oli tottunut että meikäläiset on siellä keittiössä essu päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Juuri näin. Voi olla töissä kollegat, mutta työläistaustainen on oppinut, että ennen juhlia valvotaan ja leivotaan itse, keskiluokkainen tuntee pari hyvää pitopalvelua.
Kyllä se on akateemisten muoti nykyään leipoa juurileipää ja muuta aikaavievää. Vielä hienompaa on veistää puuvene vuorotteluvapaalla. Sama se on esim. Saksassa, jossa ylempi keskiluokka askartelee lasten kanssa sen sijaan että ostettaisiin valmista.
Tämä on eri asia. Tuo on harrastamista.
Duunariperheessä mitään ei teetetä, koska se on rahanmenoa, eikä asioita ole kerta kaikkiaan opittu teettämään ulkopuolisella. Ei se tule mieleenkään. Renkaat vaihdetaan itse, sähkölaitteet asennetaan itse, autot korjataan ravassa maaten itse vaikka oltaisiin it-insinöörejä. On todella vaikeaa oppia aikuisella iällä kilpailuttamaan talomaalareita, kun oletus on että kenellä tahansa nyt suti pysyy kädessä, ja aito mies rakentaa talonkin perheelle omin käsin.
Täytyypä komentaa miestä, ettei diplomi-insinöörinä alentuisi (taas) vaihtamaan kesärenkaita itse. Mitähän naapurikin ajattelee? Luulee sitä vielä opisto- tai amk-insinööriksi.
Meikäläinenkin sitten siirtyi keskiluokkaan, kun laitoin renkaat rengashotelliin ja vaihdatan ne syksyllä ja keväällä. Muutama vuosi sitten minä, ensimmäisen polven yliopistokoulutettu olin vielä henkisesti työväenluokkaa.
Oliko identiteettikriisi? Pitikö appiukolle selitellä? Minun identiteettikriisi tuli siinä, kun juhlissa tuli pitopalvelusta vieras ihminen kaatamaan kahvia essu päällä. Oli vaikea olla salin puolella, kun oli tottunut että meikäläiset on siellä keittiössä essu päällä.
Onneksi appiukko ehti kuolla, ettei olisi joutunut katsomaan tätä häpeää, toisaalta siinä oli jo kestämistä, kun tytär nai pelkän humanistin, siis anopilla. Appiukko oli käynyt pelkän kansakoulun, mutta yleissivistyneempää ihmistä sai hakea. Hän pystyi keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta kenen kanssa tahansa. Jos suku olisi ollut varakkaampaa ja asenne koulutukseen toinen (vrt. Kalle Päätalo) , niin veikkaisin appiukosta olisi voinut tulla opettaja tai insinööri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrittät kotona olla lipsauttamatta sivistyssanoja. Yrität opinnoissa olla lipeämättä murteeseen. Olet kuin teilläkin luettaisiin. Siinä sitä on luokkaretkeä. Yksinäistä puuhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Juuri näin. Voi olla töissä kollegat, mutta työläistaustainen on oppinut, että ennen juhlia valvotaan ja leivotaan itse, keskiluokkainen tuntee pari hyvää pitopalvelua.
Kyllä se on akateemisten muoti nykyään leipoa juurileipää ja muuta aikaavievää. Vielä hienompaa on veistää puuvene vuorotteluvapaalla. Sama se on esim. Saksassa, jossa ylempi keskiluokka askartelee lasten kanssa sen sijaan että ostettaisiin valmista.
Tämä on eri asia. Tuo on harrastamista.
Duunariperheessä mitään ei teetetä, koska se on rahanmenoa, eikä asioita ole kerta kaikkiaan opittu teettämään ulkopuolisella. Ei se tule mieleenkään. Renkaat vaihdetaan itse, sähkölaitteet asennetaan itse, autot korjataan ravassa maaten itse vaikka oltaisiin it-insinöörejä. On todella vaikeaa oppia aikuisella iällä kilpailuttamaan talomaalareita, kun oletus on että kenellä tahansa nyt suti pysyy kädessä, ja aito mies rakentaa talonkin perheelle omin käsin.
Täytyypä komentaa miestä, ettei diplomi-insinöörinä alentuisi (taas) vaihtamaan kesärenkaita itse. Mitähän naapurikin ajattelee? Luulee sitä vielä opisto- tai amk-insinööriksi.
Meikäläinenkin sitten siirtyi keskiluokkaan, kun laitoin renkaat rengashotelliin ja vaihdatan ne syksyllä ja keväällä. Muutama vuosi sitten minä, ensimmäisen polven yliopistokoulutettu olin vielä henkisesti työväenluokkaa.
Oliko identiteettikriisi? Pitikö appiukolle selitellä? Minun identiteettikriisi tuli siinä, kun juhlissa tuli pitopalvelusta vieras ihminen kaatamaan kahvia essu päällä. Oli vaikea olla salin puolella, kun oli tottunut että meikäläiset on siellä keittiössä essu päällä.
Onneksi appiukko ehti kuolla, ettei olisi joutunut katsomaan tätä häpeää, toisaalta siinä oli jo kestämistä, kun tytär nai pelkän humanistin, siis anopilla. Appiukko oli käynyt pelkän kansakoulun, mutta yleissivistyneempää ihmistä sai hakea. Hän pystyi keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta kenen kanssa tahansa. Jos suku olisi ollut varakkaampaa ja asenne koulutukseen toinen (vrt. Kalle Päätalo) , niin veikkaisin appiukosta olisi voinut tulla opettaja tai insinööri.
Sama, jos olisivat voineet käydä kouluja, sekä minun että miehen isästä olisi pitänyt tulla insinöörejä. Toisen piti lähteä 14-vuotiaana töihin ja toisen pitää pientilaa. Molemmat sitten itseoppineina rakensivat koneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Minä olen viisikymppinen työtön akateeminen heikosti työllistävältä alalta ja suurin osa opiskelukavereistani maakuntayliopistossa oli ei-akateemisista perheistä. Työllistymiseen vaikutti vahvasti sukupuoli, pojat työllistyivät heti ja pääsivät pian pikkupomoiksi, naisilla huomattavasti heikompaa.
Huomaa, että tätä keskustelua käydään vahvasti Helsingin yliopiston statusaloja painottaen, vaikka suurin osa akateemisista valmistuu muualta. Yritin jo aikaisemmin vedota siihen, että noita useamman polven sivistyssukuja on häviävän pieni osa mutta huomio ohitettiin.
Hyvä kuitenkin, että pystyt hahmottamaan, että tässä maassa on sekin todellisuus, mitä Helsingin yliopistolla kohtaa. Kun työväenluokkainen kohtaa sivistyssukujen kasvatteja. Se on sitä luokkaretkeä puhtaimmillaan. Suurin osa tässäkin ketjussa pyrkii mitätöimään koko luokkajaon mahdollisuuden Suomessa. Luultavasti se ei hirveästi näy, jos maatalosta lähtee jonnekin Lappeenrannan teknilliseen. Eikä se elämä sen LUTin jälkeen sen kummoisempaa ole kuin vahemmillakaan. Jakomäen yksinhuoltajan vesan elämä siellä LUTissä kuitenkin muuttuu ihan oleellisesti ja sitä ei sovi mitätöidä. Saati, että sieltä Jakomäestö ponnisteltaisiin vaikka HY:n lääketieteelliseen, joka on yksi vahvimmin perinnöllisistä opinahjoista.
Katriina(?) Järvinen kirjoittaa näitä kirjojaan luokkayhteiskunnasta, ja näkökulma on nimenomaan tuo. On itsekin todennut, että suurin osahan on ns. tavallisia, mutta on kiinnostavampaa tutkia kun ääripäät kohtaa. Eli Jakomäen syrjäytyneen perheen vesa avioituu kulttuurisukuun, tai opiskelee jossain HY:n statusalalla.
Itse pidän näkökulmaa vähän ihmeellisenä, mutta onhan se toki totta ja joidenkin kokemus. Järvisellä ilmeisesti itsellään tällainen kokemus elämässään. Omasta mielestäni olisi asiallista suhteuttaa koko ajan marginaalit kokonaisuuteen, vaikka marginaaleja tutkisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Juuri näin. Voi olla töissä kollegat, mutta työläistaustainen on oppinut, että ennen juhlia valvotaan ja leivotaan itse, keskiluokkainen tuntee pari hyvää pitopalvelua.
Kyllä se on akateemisten muoti nykyään leipoa juurileipää ja muuta aikaavievää. Vielä hienompaa on veistää puuvene vuorotteluvapaalla. Sama se on esim. Saksassa, jossa ylempi keskiluokka askartelee lasten kanssa sen sijaan että ostettaisiin valmista.
Tämä on eri asia. Tuo on harrastamista.
Duunariperheessä mitään ei teetetä, koska se on rahanmenoa, eikä asioita ole kerta kaikkiaan opittu teettämään ulkopuolisella. Ei se tule mieleenkään. Renkaat vaihdetaan itse, sähkölaitteet asennetaan itse, autot korjataan ravassa maaten itse vaikka oltaisiin it-insinöörejä. On todella vaikeaa oppia aikuisella iällä kilpailuttamaan talomaalareita, kun oletus on että kenellä tahansa nyt suti pysyy kädessä, ja aito mies rakentaa talonkin perheelle omin käsin.
Jep tässä se ero juuri on! Akateeminen voi harrastaa puutarhanhoitoa, koska nauttii siitä. Duunari ajaa nurtsin itse, koska säästö ja tyämies on tottunut hoitamaan kaiken omin kätösin.
ohis
Mitä säästämistä sillä paperitehtaan työläisellä tai putkarilla/rakennusmiehellä on? Kun sen palkka on puolet enemmän kuin omani? Itse ajan 70-luvun käsileikkurilla sähköttömän mökin nurtsin. Mikä se toinen vaihtoehto on? Kai se on epänautinto jos sitä ei aja ikinä, on ruman näköistä.
Varmaan ajaakin, koska on tottunut ja koska pitää muiden mielestä. Niinhän me ihmiset teemme.
Sitähän se sosiaaliluokka on: tehdään asioita koska mitä ihmiset muuten ajattelee. Asioita jotka on tuttuja, ja näinhän yleensä toimitaan (omassa kuplassa). On kuva, mitä minulta odotetaan, mikä on sellainen elämä että voin kulkea pystypäin, eikä tarvitse kellekään hävetä. Mikä on ymmärrettävä ja selkeä elämän polku, joka on helppo hahmottaa ja helppo selittää.
Duunarin motto on, että kyllä mies nyt tommosen itse tekee. Siihemmitään sähkäreitä tarvita. Ja insinöörejä nyt varsinkaan, sotkevat vaan asiat, kun ei oikeista hommista mitään ymmärrä.Esim joogaopettaja Goalla voi olla duunarin mielestä luuseri nisti, ylemmässä sosiaaliluokassa henkinen ja itseään toteuttava. Se on ihan kuinka sen on tottunut näkemään ja mihin se omaan piiriin peilautuu.
Ihminen on koko ajan sidoksissa ympäristöönsä, kulttuuriinsa, läheisiin ihmisiinsä. Tämä on ihmisen käyttäytymisen ymmärtämisen perusasia monenkin tieteenalan näkökulmasta. Se on täysin luonnollista eikä siinä ole mitään vikaa. Mutta tämän asian typistäminen vain johonkin homehtuneelle duunari-vai akateeminen-perhetausta-tai-piiri-akselille on hiukan suppeaa.
Mutta voiko sitä tehdä myöskään niin että kieltää yhden muuttujan kokonaan?
Voiko yhdellä muuttujalla selittää kaiken ruohonleikkuusta ja pakun käytöstä alkaen? Ilman mitään näyttöä?
Erityisen huvittavaa on jatkuva kehäpäätelmien ketju. Akateeminen ei leivo itse. Jos leipoo, motiivi vähintään on eri kuin duunarin. Duunarihan ei nauti leipomisesta toisin kuin hommaan ryhtyvä akateeminen. Jos nauttii, kyse on varmaan erilaisesta nautinnosta. Akateeminen nautinto kun on aina korkeamman tason nautintoa.
Kun sinulla ei kerran ole omakohtaista kokemusta työläisperheen kulttuurista, niin miksi, oli miksi haluat jänkätä tässä ketjussa?
Taas kehäpäätelmä, jossa kuvittelet, että jos kanssasi ei ole samaa mieltä, kyseessä on väärästä kokemuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yrittät kotona olla lipsauttamatta sivistyssanoja. Yrität opinnoissa olla lipeämättä murteeseen. Olet kuin teilläkin luettaisiin. Siinä sitä on luokkaretkeä. Yksinäistä puuhaa.
Nykyaikainen oppinut nimenomaan korostaa murretta ja kotiseudun kulttuuria. Mauno Koivistosta lähtien huippupoliitikotkin ovat ylpeästi puhuneet kotiseudun murretta. Nykyään saa olla savolainenkin, vaikka vanhoissa kotimaisissa elokuvissa heitä pilkattiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri.
Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he.
Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin.
Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.
Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?
Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.
Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.
Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.
Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.
Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.
Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.
Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?
Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.
Mietitäänpä vaikka miehen mallia. Työväenluokkainen mies on äijä. Äijälle on tärkeää, että saa miesten hommat pyöritettyä, osataan tehdä perusrempat kotona ja harrastukset ovat yleensä aika fyysisiä. Ihan hirveen mielellään ei mennä ostamaan tyttärelle mekkoa tai lueta runoja. Ylemmän keskiluokan akateeminen mies sen sijaan käy siellä mekko-ostoksilla. Palkkaa remppamiehen ennemmin kuin koskee sähköporakoneisiin ja matkustaa ennemmin perheensä kanssa Gardajärvelle kuin lähtee äijäporukalla reissuun. Se työväenluokan nainen sitten osaa käydä mustikassa ja ottaa krediittiä siitä miten hienosti koristelee kakut suvun juhliin.
Juuri näin. Voi olla töissä kollegat, mutta työläistaustainen on oppinut, että ennen juhlia valvotaan ja leivotaan itse, keskiluokkainen tuntee pari hyvää pitopalvelua.
Kyllä se on akateemisten muoti nykyään leipoa juurileipää ja muuta aikaavievää. Vielä hienompaa on veistää puuvene vuorotteluvapaalla. Sama se on esim. Saksassa, jossa ylempi keskiluokka askartelee lasten kanssa sen sijaan että ostettaisiin valmista.
Tämä on eri asia. Tuo on harrastamista.
Duunariperheessä mitään ei teetetä, koska se on rahanmenoa, eikä asioita ole kerta kaikkiaan opittu teettämään ulkopuolisella. Ei se tule mieleenkään. Renkaat vaihdetaan itse, sähkölaitteet asennetaan itse, autot korjataan ravassa maaten itse vaikka oltaisiin it-insinöörejä. On todella vaikeaa oppia aikuisella iällä kilpailuttamaan talomaalareita, kun oletus on että kenellä tahansa nyt suti pysyy kädessä, ja aito mies rakentaa talonkin perheelle omin käsin.
Täytyypä komentaa miestä, ettei diplomi-insinöörinä alentuisi (taas) vaihtamaan kesärenkaita itse. Mitähän naapurikin ajattelee? Luulee sitä vielä opisto- tai amk-insinööriksi.
Meikäläinenkin sitten siirtyi keskiluokkaan, kun laitoin renkaat rengashotelliin ja vaihdatan ne syksyllä ja keväällä. Muutama vuosi sitten minä, ensimmäisen polven yliopistokoulutettu olin vielä henkisesti työväenluokkaa.
Oliko identiteettikriisi? Pitikö appiukolle selitellä? Minun identiteettikriisi tuli siinä, kun juhlissa tuli pitopalvelusta vieras ihminen kaatamaan kahvia essu päällä. Oli vaikea olla salin puolella, kun oli tottunut että meikäläiset on siellä keittiössä essu päällä.
Onneksi appiukko ehti kuolla, ettei olisi joutunut katsomaan tätä häpeää, toisaalta siinä oli jo kestämistä, kun tytär nai pelkän humanistin, siis anopilla. Appiukko oli käynyt pelkän kansakoulun, mutta yleissivistyneempää ihmistä sai hakea. Hän pystyi keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta kenen kanssa tahansa. Jos suku olisi ollut varakkaampaa ja asenne koulutukseen toinen (vrt. Kalle Päätalo) , niin veikkaisin appiukosta olisi voinut tulla opettaja tai insinööri.
Sama, jos olisivat voineet käydä kouluja, sekä minun että miehen isästä olisi pitänyt tulla insinöörejä. Toisen piti lähteä 14-vuotiaana töihin ja toisen pitää pientilaa. Molemmat sitten itseoppineina rakensivat koneita.
Aivan kuin edellä mainittu appiukkoni. Hän myös korjasi itse kaikenlaisia koneita, tietokoneita lukuunottamatta. Naapurit pyysivät korjaamaan tietokoneitakin. Appiukon koulutus oli kuusi luokkaa kansakoulua ja pöllimetsään piti lähteä sen jälkeen. Eläkkeelle hänkin jäi kaupungin huoltomiehen tehtävästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni transmies sanoo, ettei ymmärtänyt mistä ihmeestä ne naiset puhuvat, ennen kuin he itse olivat yhteiskunnassa naisia. Pitää usein olla elänyt omakohtaisesti kumpaakin todellisuutta, että niiden eroa voi kuvata.
Soisin tätä mietittävän myös ennen kuin kertoo toisille, että heitä kannustetaan ja valmistellaan ja verkostoidutaan puolesta.
Kysymys ei ole siitä onko Timolla mul*''u isä, joka hyvästä akateemisesta urastaan huolimatta ei kannusta Timoa elämäntaipaleella tai puhu Timolle ensimmäistä työpaikkaa virastosta ja nosta siten Timoa elämässä eteenpäin. Kyse on siitä, että vaikka Tatulla olisi miten mahtava isä tahansa, niin työväenluokkaisena hän ei pysty auttamaan esim. yliopistouralla eteenpäin tai tunne väkeä vaikkapa tutkimuslaitoksissa, joista olisi hyötyä tatun haluamalla uralla.
Mutta jos Timonkaan isä, oli mulkku tai ei, pysty esim. kaupallisella alalla käyttämään suhteitaan millään lailla tai työllistämään Timoa omaan yritykseensä niin miten lopputulos eroaa Tatun tapauksesta? Tatun isä voi olla töissä isossa tehtaassa valvomossa, ja edesauttaa Tatun tippainssiharjoittelua tai kesätöitä siellä suunnitteluhommissa- lisää stereotypioita, nyt sukupuolisidonnaisia;)
Olen itse asiassa suvusta jossa on suosittua valita pari eri opintoalaa (ihminen tekee kuten näkee mallista tehtävän, valitettavasti tässä tapauksessa). Itselleni siitä on ollut jopa haittaa, ja olen jopa kuullut miten proffa on sanonut kilpailijan pojalle (vanhempi toisessa yliopistosta) että sinä et tästä puljusta tule valmistumaan. Joku toki tuntee perhetuttuna lapsesta asti ihmisiä ja voi jonkun kesätyön saada sitä kautta, mutta tämä ei päde enää muutettaessa eikä apurahoja jaettaessa.
Virastosta tai tutkimuslaitoksesta voi avittaa lasta kesätöihin jos on sinne läheiset suhteet, kuten kesätyön saa vanhemman tehtaasta, sairaalasta tai firmastakin. Mutta ei tällaista sananvaltaa ole oman pikku piirin ulkopuolelle. Joku historian tutkimuksen professori ei paljon puhu lapselleen paikkaa opettajana tai teknisestä virastosta. Mitä ihmettä te oikein kuvittelette, että vanhemmat puhuvat kaikki akateemiset töihin.
Tatun suvussa ollaan korkeintaan amispohjalta liikkeellä. Lukuhommia on karsastettu ja niihin ei todellakaan ole kannustettu. Isä on kannustanut Tatua miehisiin juttuin, käydään kalassa ja pelataan palloa. Isä ei ole ikinä lukenut Tatulle iltasatua ja kotona ei ole kirjahyllyä. Tatua kannustetaan nopeasti tienaamaan eikä luulemaan itsestään liikoja. Jos Tatu silti kaikesta tästä huolimatta suuntaa kulkunsa lukioon ja siitä yliopistoon, niin kotona käydessä hän kuuntelee kotonaan kuittailua herraskaisuudesta. Tatulle ei ole mahdollista antaa avustusta kotoa. Tatu elelee puhtaasti opintotuilla ja lainoilla. Tatu ei oikein tiedä miten yliopistossa toimitaan, kotona saa siitäkin vain kuittailua.
Ei se ole itsestään liikoja luuleminen, vaan vähättelyä korkeampaa koulutusta vaativien ammattien turhuudesta. Työ on fyysistä työtä (mitä se nykyään sitten on?).
Tunkkaiset luokkajaot katosivat näkökentästäni täysin, kun ryhdyin yrittäjäksi. Teen erilaisia töitä aivan laidasta laitaan, välillä olen ollut täysin pennitön ja yksin, välillä olen kokenut upeita onnistumisia. "Duunari" ja "akateeminen" eivät merkitse minulle yhtään mitään. Näen jokaisessa ihmisessä vain pelkän ihmisen. Jos se on laiska tai ylimielinen tai ties mitä muuta epämieluisaa, se saa luvan kadota silmistäni, olipa taustaltaan sitten millainen hyvänsä.
Luin Katriina Järvisen kirjan ja mielestäni siinä paistoi lapsuudenkodin ääriuskonnollisuus, ei niinkään työväenluokkaisuus.
Uskonnon takia kaikki oli kiellettyä kuten nuorisomusiikki. Tytär kasvoi tietämättömänä normaalista nuorisokulttuurista ja muodista. Näin ei yleensä kyllä ole tämän maan duunareiden keskuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Minä olen viisikymppinen työtön akateeminen heikosti työllistävältä alalta ja suurin osa opiskelukavereistani maakuntayliopistossa oli ei-akateemisista perheistä. Työllistymiseen vaikutti vahvasti sukupuoli, pojat työllistyivät heti ja pääsivät pian pikkupomoiksi, naisilla huomattavasti heikompaa.
Huomaa, että tätä keskustelua käydään vahvasti Helsingin yliopiston statusaloja painottaen, vaikka suurin osa akateemisista valmistuu muualta. Yritin jo aikaisemmin vedota siihen, että noita useamman polven sivistyssukuja on häviävän pieni osa mutta huomio ohitettiin.
Hyvä kuitenkin, että pystyt hahmottamaan, että tässä maassa on sekin todellisuus, mitä Helsingin yliopistolla kohtaa. Kun työväenluokkainen kohtaa sivistyssukujen kasvatteja. Se on sitä luokkaretkeä puhtaimmillaan. Suurin osa tässäkin ketjussa pyrkii mitätöimään koko luokkajaon mahdollisuuden Suomessa. Luultavasti se ei hirveästi näy, jos maatalosta lähtee jonnekin Lappeenrannan teknilliseen. Eikä se elämä sen LUTin jälkeen sen kummoisempaa ole kuin vahemmillakaan. Jakomäen yksinhuoltajan vesan elämä siellä LUTissä kuitenkin muuttuu ihan oleellisesti ja sitä ei sovi mitätöidä. Saati, että sieltä Jakomäestö ponnisteltaisiin vaikka HY:n lääketieteelliseen, joka on yksi vahvimmin perinnöllisistä opinahjoista.
Katriina(?) Järvinen kirjoittaa näitä kirjojaan luokkayhteiskunnasta, ja näkökulma on nimenomaan tuo. On itsekin todennut, että suurin osahan on ns. tavallisia, mutta on kiinnostavampaa tutkia kun ääripäät kohtaa. Eli Jakomäen syrjäytyneen perheen vesa avioituu kulttuurisukuun, tai opiskelee jossain HY:n statusalalla.
Itse pidän näkökulmaa vähän ihmeellisenä, mutta onhan se toki totta ja joidenkin kokemus. Järvisellä ilmeisesti itsellään tällainen kokemus elämässään. Omasta mielestäni olisi asiallista suhteuttaa koko ajan marginaalit kokonaisuuteen, vaikka marginaaleja tutkisi.
Järvinen ja Kolbe kirjoittivat myös sosiaaliluokkien vaikutuksista parisuhteissa. Ihan hyvä kirja. Kun saa hävetä rapuillallisilla puolisoaan tai työväenluokkainen anoppi riipaisee häissä liian kovat kännit. Vakavasti puhuen kyllä siihen parisuhteeseen vaikuttaa paljonkin sosiaaliluokka. Puhutaanhan siinä elämän peruskivistä kuten rahankäytöstä ja lasten kasvatuksesta.
Alue: Aihe vapaa
Kun sinulla ei kerran ole omakohtaista kokemusta työläisperheen kulttuurista, niin miksi, oli miksi haluat jänkätä tässä ketjussa?